Kouvolan kulttuurin eliittiä

Nykyään kaikki on kulttuuria. On kiekkokulttuuria, alkoholikulttuuria, ravintolakulttuuria, liikennekulttuuria ja jopa poliittista kulttuuria. Viimeinen ei suinkaan ole aina synonyymi suoraselkäisyydelle ja vastuunkannolle. Kun minä olin nuori, Kouvolassakin oli ihan oikeita kulttuurihenkilöitä ja ihan oikeaa kulttuuria, ainakin meidän Papinkujan kollien mielestä

Siihen aikaan kulttuurihenkilö erottui massasta teoillaan, maineellaan, ulkonäöllään, käytöksellään ja joskus jopa ihan taiteellisilla ansioillaankin. Usein heihin myös liittyi tietty mystisyys ja lisäksi heistä kerrottiin tarinoita ja jopa legendoiksi muodostuneita juttuja. Ensimmäisenä tulee mieleen jo 51-vuotiaana menehtynyt kirjailija Unto Seppänen josta ehkä Kouvolassa parhaiten tunnetaan Kuntotalon edessä oleva vappuna lakitettava patsas. Usein unohtuu hänen pitkä uransa Kouvolan Sanomien toimittajana ja myöskin päätoimittajana. Kuinka moni muuten voi sanoa tuntevansa hänen ainakin 30 kirjaa käsittävän tuotantonsa? Ei huolta, en minäkään niitä tunne.  Myös toinen kirjailija, Risto Karlsson, oli Kouvolan poikia mutta asui käsittääkseni tuotteliaimman ikänsä Helsingin suunnalla vaikka kirjoissaan usein Kouvolaa käsittelikin.

Ehkäpä legendaarisin kouvolalainen kulttuurihenkilö oli kuitenkin kirjailija, lehtori ja pitkä-aikainen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, Miss Universum Armi Kuuselan manageri ja Gil Hilarion kilpakosija, T. Kalervo Keranto. Hopean otti T. Kalervo kosiohommissa mutta kouvolalaisten sydämissä usein mustiin pukeutunut, tyylikäs ja tarunhohtoinen herra oli kaikkien tuntema erikoinen persoona. Kirjoitti muuten Armista kirjankin ”Kaunotar katoaa Kauko-itään”. Hienokäytöksinen ja arvonsa tunteva herrasmies oli myös usein nähty vieras Kouvolan yöelämässä vakiopaikkoinaan mm. Hotelli Kouvola, Kymen Hovi ja loppuaikoina myös ravintola Puistokartano. Kerannosta on liikkeellä lukuisia huikeita tarinoita varsinkin Kouvolan lyseon ajoilta. Kerran T. Kalervo kuulemma komensi jo edesmenneen Hansi Karlssonin luokasta ulos tunnin häiritsemisen takia. Joku ilmoitti että Karlsson on sairaana. Aakkosissa seuraava ulos, komensi lehtori Keranto. Toisen tarinan mukaan T. Kalervo ajoi kylmänä talvipäivänä komealla amerikanraudallaan kolarin Kymen Lukon aukiolla. Huhu kertoi jälkeenpäin että hän olisi ollut jopa juopunut kolarin aikana. Asia jäi kuitenkin huhun asteelle sillä kun paikalle soitetut poliisit viipyivät pitkään edellisessä tehtävässään, niin kylmissään ollut T. Kalervo poikkesi vieressä olevaan Hotelli Kouvolaan ja nautti lämmikkeeksi pari konjakkia. Kun poliisit hänet sieltä sitten löysivät, niin herra Keranto vain totesi, että tulittehan te vihdoinkin asiaa selvittämään ja lupasi tarjota myös konstaapeleille kahvit. Nykyäänhän sekin jo katsottaisiin lahjonnaksi mutta silloin se kai oli vain kaiken kokeneen herrasmiehen viisautta ja kohteliaisuutta.

Mustiin pukeutuminen oli kai usein tapana kulttuuri-ihmisillä. Niin pukeutui myös toimittaja, yrittäjä, kirjailija ja kaupunginvaltuutettu Kalle Raski. Kalle joko piti jostain ihmisestä tai sitten ei, samoin suhtauduttiin häneen. Välimuotoa ei ollut. Jo nuorisotalo Lärvän ajoilta tuttu "vihainen nuori mies", tuhansien ideoitten isä, kuitenkin usein kohtasi kiivasta vastustusta jo pelkästään kiistellyn persoonansa takia. Näin moni hyväkin idea vaipui unhon suohon. Kallehan muun muassa esitteli ideansa Kouvolaan rakennettavasta suuresta lumilinnasta vuosia ennen Kemin kaupungin vastaavaa projektia. Eduskuntavaaleissa Kalle haastoi sitten tiukkaan kisaan kansanedustaja Pekka Kuosmasen mutta hävisi kuitenkin selvästi. Kirjoittipa Kalle näytelmänkin, poliittisen satiirin, Kouvolan teatteriin. Tarina kertoi paikallisesta sorakeisarista ja esikuvana taisi olla juuri Pekka Kuosmanen. Muutamaa muutakin henkilöä me pojat arvostimme kulttuuripersoonina. Taidemaalari Irmeli Tarmo nautti kulttuuripersoonan statuksesta ihan omasta ansiostaan. Me siihen aikaan tosin tutustuimme hänen töihinsä lähinnä pienestä pakosta koulun kuvaamataiteen opetuksen kautta. Myös kirjaston vahtimestari, oopperalaulaja Alpo Tommola, kuului mielestämme Kouvolan kulttuurin eliittiin.

Näyttämötaiteen suurin persoona oli tietysti Kouvolan teatterin loistava näyttelijä, sittemmin Kansallisteatteriin siirtynyt Yrjö Parjanne. Yrjö oli niin tunnettu ja arvostettu herra, että hänelle me kollit sanoimme kadulla kohteliaasti hyvää päivää vaikka emme miestä henkilökohtaisesti tunteneetkaan. Teatterinjohtaja Mikko Nousiainen oli selvästi kulttuurihenkilö vaikkakin parhaiten me hänet tunsimme komean Mossen ratista. Myös muutama muu näyttämötaiteen henkilö sai selkeän kulttuurihenkilön aseman, Hannu Virolainen, Paavo Rusko, Sirkka Seittu ja Mirjami Manninen etunenässä. Heitähän me kohtasimme joskus jopa ravintoloissa.

Olihan niitä varmasti muitakin. Eräs elämäntaiteilija, erikoinen persoona ja pidetty mies kuitenkin helposti unohtuu. Ylä-Mannerin baarissa vietti usein aikaansa pitkä, hoikka ja meitä hieman vanhempi kaveri, jonka tukka oli aina enemmän tai vähemmän sekaisin. Outisen Eskohan se oli. Olemuksensa, käytöksensä ja boheemiutensa takia selvää kulttuuriainesta. Esko oli hieman arkielämästä sivuraiteelle ajautunut teräväkielinen, kriittinen ja maailmanasioista tarkasti perillä oleva kaveri. Hienon ironian ja hurtin huumorin omanneen Eskon tarinoita oli mukava kuunnella. Kyytiä saivat niin poliittiset päättäjät kuin me tavallisemmatkin tallaajat. Hauskoja nimiäkin kaveri keksi monille. Minäkin olin ”nahkapeitturi”, ilmeisesti vanhempieni nahka-alan yrityksen takia, muuta selitystä en edes uskalla arvailla.

Kulttuuri kuuluu kaikille, jokaiselle yksilölle se on kuitenkin erilainen kokemus. Kunnioitetaan sitä!

Jussi Untolahti

Kahden motoristin hieno yhteinen hetki

Aamulla 06.30 jo illalla ladattu kahvinkeitin päälle ja sitten nautinnollinen suihku. Lämpömittari näyttää jo +17 astetta. Kahvit ja iso sämpylä aamupalaksi sekä aamun uutisten läpikäynti kaikessa rauhassa. Sitten pihalle ja BMW pressun alta pois. Pölyt huuhdellaan pyörän päältä ja punaiset muovikatteet saavat pintaan uuden kiiltävän vahan. Takaisin yläkertaan, kypärän visiirin pesu ja vahaus ja sitten ajovarusteet päälle ja uudestaan ulos. Kello on jo liki yhdeksän ja ensimmäinen etappi on pituudeltaan saatanalliset 100 m kotipihasta Teboilin mittarin viereen. Tankkiin 14 litraa menovettä hintaan 1,6490 litralta. Hintansa arvoista silti. Sitten menoksi ja alkuponnistusten hiki alkaa kuivua jo kohta Valkealan kirkon jälkeen. Pian ohitetaan vauhdilla Vuohijärvi, Orilampi, Voikoski, Mäntyharju ja Hirvensalmi. Lämpöä jo runsaat +20 astetta kun eteen avautuu Joutsa. Takana reilun parin tunnin veto ja ansaittu jäätelö Joutsan torilla. Nokka kohti Jyväskylää ja sieltä vanhaa 4-tietä Jämsän suuntaan. Seuraavalla pysähdyspaikalla takalaukusta eväsleivät ja pullo vichyä ja vartin tauon jälkeen taas baanalle. Korpilahdella lyhyt tankkauspaussi kun mittarissa alkaa olla jo liki 240 kilometriä ja sitten pikku rykäys Kärkistensalmen sillan jälkeen olevan rantakahvilan pihaan. Kahvit ja korvapuusti nautitaan ulkoterassilla ja sitten varpaat järviveteen hetkeksi likoamaan. Siinä muistuu mieleen sillan paikalla aikoinaan ollut lossi ja varsinkin Jyväskylän Suurajojen aikaiset valtavat jonot. Runsas puolituntinen kuluu nopeasti, lämpöäkin jo +25 ja Keski-Suomen luonto panee parastaan. Ainoa mikä ihmetyttää on se, että nyt on jo neljäs pysähdys, eikä se ole vieläkään ilmestynyt esiin.

Matka jatkuu sitten pitkin ehkä Suomen hienointa moottoripyöräreittiä kohti Sysmää ja yli Pulkkilanharjun upeitten maisemien. Hiljaa lirutellen Vääksyn kanavan yli ja sitten nokka kohti Vierumäkeä ja Vuolenkoskea. Pikku väsymys iskee näinkin lähellä kotia ja niinpä Vuolenkoskella järven rannalla oleva kioski saa hieman jo uupuneen motoristin koukkaamaan pihaan ja piristävän kahvin ostoon. 

Silloin se täysin yllättäen taas ilmestyy. Jostain se siihen tulee kuin tyhjästä ja aloittaa tarinoinnin. Kehuu ensin pyörän ja kysyy kohteliaasti, mistä kaukaa motoristi on tullut. Kun olen tarinani kertonut, tämä jo hyvinkin ikääntynyt lippahattupäinen mies kertoo ajelleensa nuorena miehenä vuosia Jawa merkkisellä moottoripyörällä. Yhteys löytyy heti, sielunveljiähän tässä ollaan. Siinä sitä sitten istutaan vierekkäin ja tarina luistaa kuin itsestään. Kiirettä ei ole enää kummallakaan ja molemmat kertoilevat toisilleen elämänsä tähtihetkiä moottoripyörän selässä. Kahvimukikin on jo tyhjentynyt ja niinpä haen meille molemmille uudet mukilliset kuumaa juomaa. Kaveri nappaa pari palaa sokeria tiskiltä ja imee sitten kahvinsa niiden läpi ja tarina jatkuu. Kertoo sitten kuinka kylmää hommaa moottoripyöräily ennen oli ja hymyilee hyväntahtoisesti kun pyyhin hikeä otsaltani. Tunti siinä menee mutta sitten alkaa tie, koti ja sauna kutsua nuorempaa motoristia. Kiitän juttutuokiosta ja toivotan hyvää kesän jatkoa. Vastauksena saan ystävällisen hyvän matkan toivotuksen, aja varovasti huikkaa kaveri vielä perään. Isolle tielle päästyäni vilkaisen kioskille ja heilautan kättä hyvästiksi. Kaverin käsi nousee samalla sekunnilla, on seurannut lähtöäni tarkkaan kuin loppuhuipennusta odottaen. Näin on kahden eri-ikäisen motoristin hieno yhteinen hetki ja elämää täynnä ollut juttutuokio auttamatta ohi. Toivottavasti kaveri jatkoi taivaltaan yhtä hyvin mielin kuin minä.

Kotimatkalla mietin vanhenemista. Jaalan kohdalla alkoi naurattaa. Tiedättekö mitä hyvää huomasin siinä, että olen jo 60 vuotta täyttänyt. On alkanut tuo nuorena kuolemisen pelko hellittää.

Jussi Untolahti

Upseeri ja herrasmies

Ihmisen kuolema on usein aika yksinkertainen tapahtuma. Pari viikkoa sitten 86-vuotias isänikin vain nukahti istualleen kesken normaalin koti-illan. Läheisen poislähtö on aina mieltä kuohuttava tapahtuma mutta onneksi saimme veljeni Ollin kanssa viettää isäni kanssa hänen viimeisenä päivänään runsaat viisi tuntia ilman minkäänlaista kiirettä. Kolme tuntia viimeisen tapaamisemme jälkeen hän oli hieman yllättäen poissa.

Kun isän väsynyt sydän pysähtyi, niin äitini oli heti hankkinut apua ja soitti sitten minulle. Kun reilun kilometrin päästä ehdimme paikalle, hämmästyin toden teolla. Talon pihassa oli paloauto ja kaksi ambulanssia sekä paikalla oli myös Haanojan palvelukeskuksen henkilökuntaan kuuluva nainen. Kuusi henkilöä auttoi isääni ja elvytys oli täydessä käynnissä. Ilmeisesti tapa on niin, että elvytystä jatketaan noin 20 minuuttia ja sitten se lopetetaan. Erittäin asiallisesti käyttäytynyt miespuolinen ensihoitaja kysyi minulta, voimmeko lopettaa elvytyksen koska mitään elonmerkkejä ei enää näkynyt. Kun olin asiasta samaa mieltä, toiminta lopetettiin. Sama mieshenkilö kysyi, haluanko itse kertoa asiasta äidilleni ja paikalle myös ehtineelle veljeni Ollin perheelle. Hän lähti vielä tueksi kun asiasta sitten kerroin muille ja vastaili rauhallisesti ja asiantuntemuksella niihin vähiin kysymyksiin joita esitettiin tapauksen johdosta.

Seuraavaksi ensihoitajat soittivat paikalle poliisin joka aina kutsutaan toteamaan kotona tapahtunut kuolemantapaus. Poliisien saavuttua vastuu siirtyi heille ja paloauto ja ambulanssit poistuivat. Poliisit, nainen ja mies, hoitivat velvollisuutensa hienosti, sympaattisesti ja asiallisesti. He myös soittivat paikalle hautaustoimiston auton joka sitten kahden naisen voimin vei isäni huolellisesti peiteltynä Kuusankosken sairaalan ruumishuoneelle jatkotoimenpiteitä varten. Alle kaksi tuntia isäni kuoleman jälkeen hän oli jo matkalla Kuusankoskelle. Kuolema ja sitä seuraavat hetket siis tapahtuvat nopeasti mutta myös asiantuntevasti ja jopa hienostuneesti. Yhden ihmisen puuttuminen ja sen tuoma tyhjyys ei ollut vielä käsitettävissä.

Edellä mainittu tapahtuma sattui perjantai-iltana joten viikonlopun ajan oli hiukan aikaa miettiä tapahtunutta ja sopeutua tilanteeseen. Suurin huoli oli tietenkin äidin jaksaminen. Maanantaina aloitettiin sitten asioitten hoito ja hautajaisjärjestelyt. Onneksi isäni oli antanut selkeät ohjeet järjestelyistä ja minulla oli aikaa hoitaa asioita, sillä yhteydenottoja puhelimitse, sähköpostilla, kirjeitse ja itse käymällä kertyi reilun viikon aikana noin 50 kappaletta. Hautaustoimisto, sotainvalidien toimisto, Kela, kirkkoherranvirasto, verotoimisto, kukkakauppa, pitopalvelu noin alkajaisiksi. Sitten tulivat puhelinoperaattori, vakuutusyhtiöt, eri yhteisöt, tiettyjen tilausten peruuttaminen ja monta muuta kiireellistä asiaa. Tasan kaksi viikko menehtymisestä tapahtunut siunaus ja muistotilaisuus sujuivat muuten hienosti mutta helteen ja ilmeisesti myös surun uuvuttama äitini, 83 v., joutui samana aamuna sairaalaan tiputukseen ja joutui jäämään pois isän hautajaisista. Äiti onneksi toipui asiasta nopeasti ja pääsi sairaalasta samana iltana hieman yhdeksän jälkeen.

Ei se kuitenkaan vielä ohi ole. Tänään maanantaina isäni arkku viedään Karhulaan ja tuhkataan. Uurnan haen sitten aikanaan ja se lasketaan vanhalla hautausmaalla olevaan sukuhautaan. Isän maallinen vaellus on siten päättynyt mutta meidän muitten toiminta jatkuu. Perunkirjoitus, pankkitilien ja korttien muuttaminen äidin nimiin, isän jäämistön läpikäyminen, verotoimisto, vakuutusyhtiö taas kerran jne. Sitten äidille on hankittava uudet vakuutukset, palvelutalon hoitosopimukset, vuokrasopimukset, eläkejärjestelyt, lehtitilaukset, tv-luvat jne. Saattaa ilmetä muitakin asioita.

On näissä touhuissa jotain hyvääkin. Surun hetkelläkin on hoidettava käytännön asioita ja se pitää ajatukset paremmin kasassa. Suru tuntuu kiivaammin sitten iltojen hiljaisina hetkinä. Hiljalleen suru sitten muuttuu muisteloiksi ja elämä palaa omiin jokapäiväisiin uomiinsa.

Ei kuitenkaan koskaan unohdeta jo poistuneita läheisiä tai ystäviä.

Jussi Untolahti

Muutama mulkku ja 30 vittua

                                                          
                                                             Vasta-alkaja

Tankkasin moottoripyörää tässä eräänä kauniina päivänä Teboilin huoltamolla. Yhtaikaa oli tankilla 6 sirpakkaa neitoa ja 4 skootteria. Nättejä nuoria mimmejä minihameissa ja lyhyissä shortseissa sekä pienet olkalaukut pään yli pujotettuina. Ensimmäinen ajatus oli että kyllä elämä nuorilla miehillä on nykyään hienoa. Mimmien jutut alkoivat kuitenkin pian naurattaa. Sain lirutettua runsaat 14 litraa bensaa tankkiin ja sinä aikana ehdin laskea neitosten puheista ainakin 30 vittua ja oli siellä muutama mulkkukin seassa höysteenä. Hieman tankkien sivuun pysäköityjen skootterien vieressä tupakka paloi ja tarinat olivat hurjia. Mimmien ilta oli vasta alussa. Mietin siinä sitten Uttiin päin ajellessani, että kuinka noista niinkin mukavista kapineista on tullut noinkin ankaran noitumisen välineitä

Mieleen muistui muutama tarina aikaisemmasta jo eletystä elämästä. Avovaimoni Satu sai joskus aikanaan naapurin rouvalta puhelun. Poikansa Juho oli kuulemma opettanut naapurin poikaa kiroilemaan. Voin kuvitella tilanteen. Pojat istuivat kantojen nokissa ja Juho oli pedagogina. Oppitunnilla oli aiheena sana perkele, eli opettaja näytti esimerkkiä ja oppilaat perässä. Sanokaa pojat perkele, opasti varmaan Juho ja pojat kajauttivat saman yhdessä ja lujaa. Jotenkin luulen että olisivat oppineet ilman Juhoakin. Vanha ystäväni Hessu taasen vei 6-vuotiasta poikaansa Villeä elokuviin katsomaan Pecos Billiä. Samanlaisia isä-poika pareja oli teatteri pullollaan. Pikkujätkät olivat sen kokoisia että istuivat jalat suoraan eteen sojottaen koska istuimet olivat heille hiukan suuria. Elokuvassa oli kohtaus jossa Pecos Bill ratsasti solaan ja pahat miehet suunnittelivat hänen ampumistaan väijytyksestä. Toinen pahis antoi peilillä merkin kun Pecos Bill saapuu ampumalinjalle. Silloin Villen vieressä istunut samanikäinen pikkujätkä pomppasi pystyyn ja huusi tuohtuneena että ”vitun runkkari”. Hessu kertoi jälkeenpäin, että kun he menivät kotiin, niin iltapalalla Ville selvästi mietti jotain ankarasti ja kysyi sitten isältään että mikä on runkkari? Vitun se taisi sitten jo tietääkin, totesi Hessu. Erään toisen kaverini pieni poika nosti Prismassa hirveän metelin ja vaati itselleen uutta ”Hiimannia” tai jotain muuta vastaavaa peltiheikkiä. Kun isä sitten  kieltäytyi ostamasta niin poika ilmoitti suureen ääneen, että jos et osta niin sanon aivan hirveän sanan. Ihmisetkin hiljenivät ympärillä seuraamaan tilannetta. Isä otti riskin eikä ostanut vaadittua ”Hiimannia”. Myös poika piti linjansa ja kajautti kuuluville mielestään hirveimmän sanan ”räkä”. Oli vielä vasta-alkaja kiroilun jalolla saralla.

Nykyään se oppiminen on niin helppoa. On tietokoneet, televisio ja esimerkkiä löytyy pienten poikien idoleistakin. Kaikissa TV-peleissä näytetään hienoja hidastuksia pelaajien ja valmentajien haistatteluista ja huuteluista. Osaahan ne nulkit jo asian huuliltakin lukea vaikka jääkiekkoilija Taneli Horttanainen suuren maailmanmiehen ottein kajauttaisi mielipiteensä ilmoille f-sanaa käyttäen oikein englanniksi. Pääosin nämä hurjat huutelut ja sadattelut liittyvät ns. kontaktipeleihin mutta nykyään näkyy sama linja tarttuneen ennen herrasmieslajina tunnettuun pesäpalloonkin. Kouvolassa tutkitaan nyt jopa sitä loukattiinko tuomarin koskemattomuuttakin väärästä tuomiosta johtuvan hurjistumisen tuoksinassa. Lehtikuvan perusteella tilanne on täysin selvä. Kosketusta on mutta tuomarit ja pelaajat väittävät muuta. Teboilin blondi skootterimimmi olisi varmaan asian ilmaissut jotenkin näin. ”Vittu ku en niiku ollu paikal ni en vittu niiku tiiä varmast tuomitsiks se saatanan tuomari homo niiku väärin, vittu”.

Kiroilu, sarkasmi ja huumori ovat taitolajeja. Helsingissä ratikassa pari runsaasti maalattu mustatukkaista punkkarityttöä päästelivät puheissaan vittua oikein asiantuntijoitten hartaudella. Koko vaunu kuunteli henkeä pidätellen neitosten yksipuolista anatomialuentoa. Seuraavalla pysäkillä vaunun etuosasta nousi pystyyn varmasti runsaat 80-vuotias tyylikäs rouva joka koputti kepillä lattiaan ja sai kaikkien jakamattoman huomion. Rouva totesi pilke silmäkulmassaan, että ”Vittu, kun pitää lähteä”.

Oikeaan kohtaan täräytettynä se vittukin on oivasti kohdallaan.

Jussi Untolahti

Pitkä kuuma kesä

Toukokuun viimeinen päivä oli pienenä poikana suurta juhlaa. Suvivirsi kajautettiin täydellä volyymilla vanhassa kirkon näköisessä kirkossa Sakaristonmäellä ja sitten alkoi kesäloma. Saman päivänä lähdettiin sitten isovanhempien kanssa Uttiin Haukkajärven Vennanniemeen kesänviettoon ja siellä oltiin koko kesä aina syyskuun alkuun asti. Silloinhan koulujen lomakin kesti vielä kokonaiset 3 kuukautta. Illalla päivää vielä juhlistettiin veljeni Ollin syntymäpäiväjuhlilla jotka sattuivat aina samalle päivälle. Kesäparatiisi oli juhlavasti avattu ja taas alkoi yksi elämysten kesä. Silloin ei muistaakseni kesäisin edes satanut.

Utti, Haukkajärvi ja vieressä ollut armeijan harjoitusalue olivat parasta mitä pikkujätkät pystyivät kuvittelemaan. Armeija järjestikin meille paljon ohjelmaa. Oli sotaharjoituksia joissa nähtiin panssarivaunuja, syöksyveneitä, sotakoiria, lentokoneita ja laskuvarjohyppyjä jopa Haukkajärveen. Myös isoisäni järjesti meille ahkerasti kaikenlaisia hommia. Jos ei muuta ollut, niin sitten korjattiin mökkitietä porukalla. Kaupassa käytiin Utin lentokentän vieressä Osuuskauppa Jykevän myymälässä. Kauppapäivät olivat juhlahetkiä. Aina saatiin jäätelöt ja jos lentokentällä oli toimintaa, niin sinne mentiin katselemaan lentokoneita. Kiire ei meitä piinannut.

Isoisäni, tai kuten meillä sanottiin muffa, oli vanhanajan toiminnan mies jolla oli ihan oma käsitys laeista ja pykälistä. Eräänä kesänä muffa oli päättänyt rakentaa tilalleen yhden mökin lisää jo kahden olemassa olevan mökin lisäksi. Siinä ei mitään rakennuslupia kyselty, muffa oli sitä mieltä että omalla maallaan saa tehdä mitä haluaa. Inkerilästä ostettiin sitten vanha hirsitalo joka siirrettiin Vennaan ja pystytettiin tarvittavin muutoksin uudestaan. Ei sen mökin lupia kukaan koskaan kysellyt ja muffalla oli jo vastaus valmiinakin. Siinähän se vanha talo on ollut vuosikymmeniä, mitä nyt vähän korjattiin. Seuraavana kesänä rantaan rakennettiin valaistu majakka että pimeällä oli helpompi tulla veneellä kotilaituriin. Jotenkin muistan että aina siellä rakennettiin jotain.

Muffan ”joustava” suhtautuminen lakiin tuli selkeästi esiin monella tavalla. Hinaajan Väinölän vetämästä Enso-Gutzeitin tukkilautasta irronneita irtotukkeja hinattiin veneellä kotirantaan ja niistä tehtiin polttopuita. Irtotukkien kyttäys olikin meille pikkupojille hauskaa puuhaa. Kalastaa saimme tietysti ilman mitään lupia ja lisäksi hän oli sitä mieltä että jokaisen pitää mahdollisimman paljon selvitä itse asioistaan. Kun meidät Ollin kanssa oli ilmoitettu järven toisella puolella olevaan uimakouluun, niin sinne meitä ei suinkaan viety autolla. Muffa oli juuri ostanut uuden moottoriveneen jolla hän oli opettanut myös minut ajamaan. Hän ilmoitti että pojat menevät sitten itse uimakouluun moottoriveneellä pelastusliivit päällä. Nythän moisesta vastuuttomuudesta saisi varmaan linnaa mutta silloin ei kukaan asiaa ihmetellyt. Äitini tosin oli kuulemma kysellyt, että kuinka kaksi uimataidotonta mukulaa voi ajella yksin veneellä. Muffa totesi että uimakouluunhan ne ovat menossa joten kai ne osaavat uida ainakin jo kotimatkalla. Niin sitten tehtiin ja hyvinhän se sujui. Entisenä suojeluskuntamajurina muffa tunsi kaikki armeijan miehet ja kun Utin harjoitusalue rajoittui omiin maihin, niin niitä armeijan maita sai myös hänen mielestään käyttää kuin omiaan. Lähinnä se tarkoitti sitä että sillä alueella saimme Ollin kanssa ajella muffan autoilla niin paljon kuin halusimme. Asfalttitielle meno oli kuitenkin kielletty. Voitte uskoa että kyllä me pojat autoilla ajelimme ja paljon.

Isovanhempani kuolivat -60 luvun puolivälin jälkeen ja siihen loppuivat hienot Utin kesät. Mopolla kävin usein mökillä mutta muuten käyttö jäi vähiin. Kun sain ajokortin vuonna 1968, mökille tuli käyttöä enemmänkin mutta se oli kuitenkin lähes yksin minun käytössä. Joskus ennen -70 luvun puoliväliä Venna sitten myytiin Kymenlaakson Osuusmeijerille henkilökunnan virkistyskäyttöön. Minä ehdin siitä Utin paratiisista nauttia lähes 25 vuotta. Niitä kesiä en unohda koskaan.

Jussi Untolahti

Elämä tarvitsee unelmia

Liikuntatapahtumat ovat nykyään suosittuja. Naisten kymppi Helsingissä veti viikko sitten mukaan liki 20 000 juoksijaa ja kävelijää. Kouvolassa lauantaina juostu 10-Nainen tapahtumasai liikkeelle n. 1600 iloista liikunnan harrastajaa ja mukana oli monta KENiä niin reitillä kuin reitin varrellakin. Osa Kouvolan aktiivisista liikkujista oli vielä samaan aikaan Tukholman maratonilla.

Tukholman 33. maratonin juoksi lauantaina maaliin liki 15 500 osallistujaa. Maaliin asti juoksi myös 5545 suomalaista joista jokainen omalla esiintymisellään varmasti muistutti rakkaita naapureita 1-6 lukemista ja Bratislavan illasta. Kouvolalaisia tuli maalilinjan yli 81 kappaletta, ainakin postinumeroiden mukaan. Jos muualla asuvat Kouvolan entiset nuoret lasketaan mukaan, niin luku on varmaan yli 100.

Kilpailun kärkeen juoksivat Afrikan huimat menijät hyvillä noin 2.14.00 ajoilla. Paras ruotsalaisen nimen omaava oli kymmenes ja paras suomalainen oli sijalle 17 ajalla 2.28.04 juossut Marko Vaittinen. Yhdistetyn moninkertainen arvokisavoittaja Hannu Manninen muuten juoksi maaliin ajalla 2.57.12 ja oli sijalla 256 eli varsin kova suoritus. Naisten sarjan 4. oli ajalla 2.41.21 Suomen Leena Puotiniemi. Kaikki edellä mainitut ovat toki päätoimisia urheilijoita. Todelliset harrastajat ja juoksun varsinaiset sankarit tulevat näitten huippujen takana. He toteuttavat unelmaansa itse itseään vastaan aikatavoitteilla tai ilman, yksin tai porukalla. Varsinaisena päämääränä on enemmänkin liikunnan ilo ja maali kuin huippuaika. Aikaa silti jokainen mittaa ja varmasti parannus edelliseen suoritukseen on mukavaa mutta jonkun minuutin hitaampikin aika ei suinkaan masenna. Maaliin pääsy on aina henkilökohtainen voitto ja tuo mukanaan varmasti hienon hyvänolon tunteen, ainakin kun hetki maaliintulosta on kulunut.

Mikä sitten saa ihmisen lähtemään maratonille esimerkiksi Tukholmaan tai vaikkapa New Yorkiin? Voisihan sitä juosta Kouvolasta 21 kilometriä Orilammen suuntaan ja takaisin. Siinähän se sitten olisi eikä maksa mitään. Se unelmien toteuttaminen ei nyt vaan kuitenkaan toimi ihan niin. Ihmisillä on suuria unelmia ja tavoitteita joitten eteen tehdään enemmän tai vähemmän töitä vuoden mittaan ja sitten koko homma kruunataan jollain hienolla tavalla. Yksi lähtee Milanoon La Scalaan katsomaan oopperaa, toinen Monacon F-1 kisoihin, motoristit taas menevät Hollannin Asseniin RR kisoja katsomaan. Joku painuu Lappiin vaeltamaan tai kalaan ja lintubongari makaa viikon ulkoluodolla ja kyttää kurppia. Edellä mainittuihin pääsee mukaan rahalla ja jonkinlaisella normaalilla yleiskunnolla sekä voimakkaalla sisäisellä palolla joka vaatii unelmien toteutusta edes kerran elämässä. Assenin matkaan tarvitaan vähän perslihaksiakin. Maratonille taas ei lähdetä ilman ahkeraa harjoittelua. Se on yleensä pitkä projekti joka sitten kruunataan siellä unelmien maratonkisassa joka ei useinkaan ole mikään Käyrälammen ympärijuoksu. Siihen uhrataan aikaa ja varojakin jonkun verran. Usein lähdetään porukalla ja mukana on huoltojoukkoja ja kannustajia eli kyseessä on pelkän juoksun lisäksi myös hieno sosiaalinen tapahtuma. Hyvin usein se ei jää tähän yhteen kertaan vaan unelmat elävät elämäänsä ja saavat ihmiset innostumaan yhä uusiin koetuksiin.

Kouvolasta Tukholman maratonille osallistui siis liki 100 juoksijaa. Median edustajina olivat mukana ainakin Kouvolan Sanomien toimittaja Katariina Hakaniemi (4.47.54) ja Kymenlaakson radion päällikkö Vesa Grekula (4.29.42). Poliisin edustajana mukana oli Liikkuvan poliisin ylikomisario Jari Strengell (4.38.38) ja Ympäristön ravintolapuolen toimialajohtaja KEN Apa Salmi (3.49.14) testasi myös kuntoaan tulevia vielä huimempia koitoksia varten. Naisten sarjassa KEN Jaana Suuronen (4.40.53) paineli myös matkan todella hyvää vauhtia ja vielä komea KEN-paita päällä. Myös KEN Jukka Vähäuski pisteli maaliin ajassa 4.09.02.

Jaana Suuronen oli sijalla 2413 ja sijalla 2630 oli Katariina Hakaniemi. Uskon että neidot eivät juostessaan paljon sijoituksia miettineet. Sykemittarista varmaan seurattiin että syke pysyy oikealla tasolla ja sitten lopussa tultiin sen verran kovaa kuin rahkeissa oli varaa. Molemmat nimittäin paransivat sijoitustaan huimasti 30 kilometrin jälkeen. Voimienjako ja huolto toimivat siis loistavasti.

Kuulostaako maraton helpolta? Kokeilkaapa vaikka ensi lauantaina kävellä Kouvolasta Utin ABC:lle ja takaisin. Siinä tulee hiukan yli puolet maratonin matkasta. Hurjimmat voivat kokeilla hölkätä.

Viime lauantaina moni toteutti liikunnallisen unelmansa. Onnea heille!

Jussi Untolahti

Vakavia miehiä ja hymyileviä naisia

Tällä hymyllä ei pärjää

Luin juuri äsken tehdystä uudesta tutkimuksesta joka selvitti millaisia miehiä ja naisia pidetään seksikkäinä. Tutkimuksen mukaan vakavat miehet ovat seksikkäitä ja hymyilevät herrat näyttävät naismaisilta. Tyhjännaurajat nyt on aina tiedetty selkeiksi häviäjiksi tällä rintamalla, mutta nyt on hymyilevätkin miehet sitten pantu pannaan. Vastaavasti nätisti hymyilevä nainen on saman tutkimuksen mukaan selvästi seksikkäämpi ja vetovoimaisempi kuin kohtalokkaan näköinen nirppanokka. Täytyypä lähteä tekemään vertaileva tutkimus ensimmäisenä lämpimänä kesäviikonloppuna kaupungin terasseille. Näinköhän kohtaan tuimailmeisiä herroja ja hymyileviä naisia?

Tutkimuksia on monenlaisia, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Vanhan läänijaon aikoina Kymen lääninhallitus teki tässä takavuosina, kun kännykät alkoivat yleistyä, laajan ja kattavan vertailevan tutkimuksen kännykän ja lankapuhelimen käyttökuluista. Kännykkä oli nimittäin siihen aikaan vielä vähän semmoinen juppien lelu, toisin kuin nykyään. Halusivat kai tällä tutkimuksellaan myöskin hillitä kännyköitten ostointoa. Saatanallisen muutaman kuukauden raatamisen jälkeen tutkimuksen tulokset sitten julkaistiin ja jopa Kouvolan Sanomat teki asiasta ison jutun. Lääninhallituksen virkamiehet olivat tulleet perusteellisen työ tuloksena siihen johtopäätökseen että kännykällä soittaminen oli huomattavasti kalliimpaa kuin lankapuhelimesta soittaminen. Totta oli tutkimuksen jokainen sana. Kännykän käyttö oli siihen aikaan sen verran kallista, että tuloksen nyt vain tiesi jokainen puhelinta yleensäkin käyttävä jo etukäteen ja hinnastoistakin se selkeästi selvisi. Nykyäänhän niistä puhelinten ja puhelujen hinnoista ja määräaikaisista kytkysopimuksista ei ota selvää pirukaan ja nuoriso ei edes lankapuhelinta tunne.

Työvoimaministeriökin teetti aikoinaan laajan tutkimuksen Lapin alueen työttömyyden pikaisesta poistamisesta. Runsaan vuoden asiaa suurella joukolla pohdittuaan ministeriön herrat julkaisivat monta sataa sivua käsittäneen laajan selonteon asiasta. Kaikki olettivat että nyt ovat Lapin työttömyysongelmat ratkaistu. Eivät muuten olleet, nimittäin tämän pitkän, kalliin ja laajan tutkimuksen tuloksen olisi voinut kiteyttää hyvinkin yhteen lauseeseen. Lapin alueelle on luotava lisää työpaikkoja tai sitten alueen asukkaitten on muutettava etelään töihin. Totta oli tämänkin tutkimuksen lopullinen ja yllättävä tulos. Veronmaksajat taas maksoivat molemmat edellä mainitut tutkimukset. Välillä tulee mieleen että kannattaisikohan joskus kysyä asiaa ensin joltain ihan täysipäiseltä kansalaiselta ja jos tämä ei tiedä, niin sitten voisi ehkä alkaa miettiä vaikkapa tutkimuksen tekoa.

Kaverini teki tässä taannoin eräänä juhannuksena nopean, tarkoin harkitun ja täysin oikeaan osuneen tutkimuksen. Kuunneltiin radiosta juhannuspäivänä aattoillan hukkuneitten käsittämätöntä määrää. Kaverini tuli siihen tulokseen että jäätelön syönti lisää hukkumiskuolemia. Perusteli väitteensä sillä että kesällä myydään enemmän jäätelöä kuin talvella ja kesällä siten myös hukkuu enemmän ihmisiä kuin talvella. Se oli siinä, eikä tutkimus maksanut valtiolle mitään. Päinvastoin, sillä saihan valtio meiltä juhannuksen aikana melko runsaasti verotuloja mm. alkoholiveron muodossa.

Naama vakavaksi ja baanalle!

Jussi Untolahti

Tuhon tietä kuljen

Kävin tänään sitten ajamassa kesän ensimmäisen ja samalla viimeisen lenkin moottoripyörällä. Hieno muutaman tunnin vauhdikas lenkki jonka kruunasi jokaisen kevään pakollinen avajaisseremonia, ajelun päätteeksi kahvit ja muna-anjovisvoileipä Iitin kirkolla kesäkahvilassa. Oli hyvä, mukava ja hieman haikeakin olo istuskella siinä auringon paisteessa ja muistella niitä monia upeita kevään ensilenkkejä. Kioski oli vielä kiinni joten jäätelöt jäivät siis tänä kesänä syömättä. Ajelun jälkeen pesin pyörän, vahasin sen sekä peittelin tarkasti uudella kaksivärisellä peitteellä ja tankkikin jäi melkein puolilleen uutta ja tuoretta polttoainetta. Se oli sitten tämä maallinen vaellus siinä jos uskomme erästä amerikkalaista pastoria ja miksi emme uskoisi miestä joka on antanut nimensä kaikki tulet kestävälle grillimakkarallekin.

Lauantaina alkaa nimittäin viisi kuukautta kestävä kaaoksen aikakausi, jonka päätteeksi planeettamme tuhoutuu täysin, näin ainakin uskoo 89-vuotias pastori Harold Camping. Tuho käynnistyy lauantaina alkavalla maanjäristyksellä, joka ravistelee koko maapalloa. Uskovaisilla ei kuitenkaan ole kuulemma mitään hätää, sillä he nousevat taivaaseen ennen kuin tilanne maan päällä käy tukalaksi. Muita odottaa ikuisuus helvetin tulissa. Linjaani en enää muuta koska en erityisemmin arvosta näitä takinkääntäjiä. Siellä helvetissä sitten tapaan muitakin ”syntisäkkejä” ja yhdessä jatketaan manalan bakkanaaleja.

Camping on laskenut maailmanlopun päivämäärän Raamatun ennustusten pohjalta laatimansa matemaattisen kaavan avulla. Itse asiassa maailman piti Campingin alkuperäisten laskelmien mukaan tuhoutua jo syyskuun 6. päivä vuonna 1994. Munille meni silloin Haroldin maailmanloppu. Tällä kertaa laskelmia on korjattu ja Camping on niin vakuuttunut niiden pitävyydestä, että hän on seuraajineen mainostanut loppua näyttävästi ympäri koko maailmaa muun muassa monissa joukkoliikennevälineissä ja lehdissä. Yhdysvalloissa Campingin ennustuksesta innostuneet skeptikot ovat järjestämässä useita juhlia, joissa maailmanloppu otetaan vastaan asiaankuuluvalla juhlallisella tavalla.

Niin teen minäkin. Pistin runsaasti olutta ja valkoviiniä kylmään odottamaan elon viimeistä iltaa. Palanpainikkeeksi hankin erilaisia makkaroita ja italiansalaattia, Haroldin kunniaksi myös Camping merkkisiä jauhomakkaroita joita sitten heittelen parvekkeelta variksille ja puluille ( linnuille ). Kevytversiot jätin tällä kertaa ostamatta. Helvetissä ovat kuulemma lihavat muotia. Illan juhlinnan aloitan harjoittelemalla helvetissä kekkalointia saunomalla normaalia kuumemmassa saunassa ja vastapainoksi nautin kylmää olutta, Tallinnasta tuotua Sakua. Löylyjen välissä sitten kajauttelen parvekkeella äänekkäästi vanhaa hienoa tangoa ”Tuhon tietä kuljen”. Saunan jälkeen siirryn itse Bacchuksen, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan seuraan ja avaan pullon jumalaista valkoviiniä. Bacchuksen parissa elän elämäni vielä kerran uudestaan ja uudestaan päihtyen viinistä ja eletystä hienosta elämästä. Koen ilot ja surut, voitot ja tappiot. Muistelen tapaamiani upeita ihmisiä, tekemiäni matkoja ja toteutuneita unelmia. Suren niin monia aiemmin poistuneita ystäviä, päättyneitä ihmissuhteita ja toteutumatta jääneitä unelmia. Valmistaudun ikuiseen kärvennykseen.

Koska suunta on siis selvästi alaspäin, oman helvettini voisin kuvitella vaikka seuraavanlaiseksi.

Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
salit hohteli kullasta, loisteli jäältä,
ja naisia, paljaita sieltä täältä,
minun vuoteeni tanssien ympäröi,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä, mikä paikka tää,
ei tunnu tää elämältä, ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää". "On naisia on",
piru rähinöi ja mielettömästi pianoa löi.

Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin: "näitä lempiä saako".
"Saa, lempiä saa", piru rähinöi ja aivan hurjasti pianoa löi.

Vein naisista kauneimman vuoteellein,
 kädet kauniit kiertyivät kaulallein.
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
 mutta arvatkaas veljet mitä,
sillä ei ollutkaan sitä,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Kuinka olla näin voikaan".
"Ei helvetti tää muuten oiskaan",
piru rähinöi ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.
( Uuno Kailas )

Huomenna aamulla sitten herään siihen alkavaan maailmanlopun vapinaan. Telluksemme loppu on siis käsillä. Vai onko sittenkään?

Jussi Untolahti

Lokki kiveen

Muutettiin tammikuun alussa uuteen asuntoon keskelle Kouvolaa. Viikon päästä muutosta kaikki alkoi olla kunnossa. Pahimmat pelot eivät kuitenkaan toteutuneet, yllättävän vähän uutta piti hankkia, yksi hyllystö, säilytyslaatikoita, pesukone ja telkkari sentään ostettiin. Parvekekalusteet toki kaipaavat vielä pientä lisäystä. Jotain vanhaa ajettiin myös kaatopaikalle tai miten se nyt nykyään sanotaan, jäteasemalle.

Keittiössä syntyi ainoa ongelma. Siellä on monta valopistettä ja minusta ne riittivät hyvin. Satu oli jyrkästi eri mieltä. Keittiöön pitää kuulemma saada joku halvatun Lokki kattoon roikkumaan. Kaikki oli ihan hyvin kunnes näin sen Lokin ja varsinkin hintalapun. Muovisesta valaisimesta 350 €, kyllä lähti paineet, siis veren, nousuun. Satu lohdutti että se Lokki on usein Anttilassa tarjouksessa hintaan 249 €, siis halvalla? Katselin ja ehdottelin mielestäni vastaavia lyhtyjä, hintaluokka noin 50 - 60 €, mutta eipä kelvanneet. Viime viikolla oli sitten Anttilassa se saamarin Lokki taas tarjouksessa, nyt hintaan 199 €. Yritin pitää lehteäkin piilossa mutta joku hemmetin naisten salaliitto täytyy olla kyseessä koska ensin asiasta huomautti äitini, sitten sen ilmoituksen huomasi Satu ja viimeisenä peliin puuttui kohtalo eli anoppi. Ilmoitti puhelimella että haluaa ostaa sen Lokin Satulle syntymäpäivälahjaksi ja pyysi vielä Satua hankkimaan itse valaisimen. Antaa sitten rahat myöhemmin, niin kuin tekikin.

Kolme minuuttia puhelun jälkeen ulko-ovi kolahti ja vartin päästä isossa laatikossa lymyillyt Lokki oli lehahtanut Anttilasta meidän olohuoneeseen. Rakennussarjahan sekin oli, eihän nykyään mitään saa kokonaisena. Koska olin alun perin ollut kyseisen Lokin hankintaa vastaan, suhteellisen napakkaa vastarintaa jopa, niin en nytkään puuttunut alkaneen projektin hoitoon. Satu sen sitten kasasi ja kokoon saikin vieläpä melko näppärästi. Mutta katossa olikin yllättäen talon ainoa ns. sokeripala ja Lokissa tietysti pistotulppa. Lisäksi se sokeripala koukkuineen oli tietysti ihan väärässä paikassa. Puhiseva Lokin omistaja säntäsi lamppukauppaan. Tuloksena oli välikappale ja metrin verran sähköjohtoa. Satu näpräsi netin ohjeitten avulla sen lisäjohdon siihen välikappaleeseen kiinni ja nyt puuttui enää uuden kiinnityskoukun proppaus kattoon ja välijohdon liittäminen siihen sokeripalaan. Veljeni Olli kutsuttiin apuun koska hänellä on kaikki mahdolliset traktoria pienemmät työkoneet ja työkalut.

Tänään aamulla Satu lähti palaveriin Kasarminmäelle ja Olli saapui koneineen. Projekti siirtyi miesten hoteisiin. Uuden koukun paikka mitattiin tarkkaan ja sitten porattiin todella kovaan kiviseen kattoon reikä proppua ja koukkua varten. Pääkatkaisijasta pantiin varoiksi kaikki virrat poikki ja sitten se Satun tekemä välijohto liitettiin siihen sokeripalaan. Pistotulppa paikoilleen ja lyhty koukkuun roikkumaan, Lokki oli paikkansa löytänyt ja oli valon juhlan aika. Pääkatkaisijasta virrat päälle ja sitten katkaisijasta Lokki tulille. Vaan eipä syttynyt vaikka oli oikein energialampulla varustettu. Vaihdoimme uuden lampun mutta sama tulos. Tutkittiin sitten vielä, että kaikki liitokset olivat varmasti paikoillaan ja kiristetty kunnolla. Pimeänä pysyi Lokki. Viimeiseksi päätettiin tutkia se Satun tekemä välijohto. Netin ohjeilla tehty homma oli ohjeitten mukaan täydellisesti toteutettu. Ohjeissa ei vain ollut sanottu että johdon päistä pitää kuoria sitä eristemuovia pois jotta sähkö kulkee. Johdot olivat siis napakasti oikeilla paikoillaan mutta kun se sähkö ei muovin läpi kulje eli netin ohjeisiin ei siis voi aina täysin luottaa. Poistimme Ollin kanssa eristeen ja kasasimme homman uudestaan. Johan innostui Lokki palamaan. Olli antoi pitempään liitossa olleen miehen vakaan neuvon. Älä puhu koko hommasta Satulle mitään, kun on huomenna ne yhteiset juhlatkin. Päätin noudattaa neuvoa.

Nyt on Lokki katossa valaisemassa meidän lintukotoa mutta kun on jo tämä kesä. Eihän sitä tarvitse vasta kuin syksyllä. Uutuudenviehätys voi olla silloin jo ohi.

Jussi Untolahti

Vesi alkaa Porista

Suomen kieli on hyvin kaunis ja monitahoinen ja joskus jopa erittäin hauska. Mietitäänpä tällä kertaa esimerkiksi kuntien ja kaupunkien nimiä. Naiset panevat aina paremmaksi, löytyyhän kuntien joukosta Aura, Inari, Loviisa Kaarina ja Salla. Joukkoon voi vielä hieman vapaasti tulkiten laskea myös Kristiinankaupungin ja sekä Maarianhaminan. Maarian kuntakin oli aikoinaan. Herrat jäävät nyt paitsioon sillä luettelosta löytyy vain Sauvo, Simo ja Soini sekä vapaan tulkinnan mukaan myös ruotsinkielinen kaupunki Jakobstad. Enon kuntakin poistui äskettäin kuntaluettelosta. Enossahan oli aikoinaan tietysti ravintola jonka nimi oli Enon Vene. Sanonta, tippui kuin eno veneestä, lienee saanut alkunsa juuri sieltä Pohjois-Karjalasta. Entisistä kunnista löytyy myös muutama muu hauska nimi kuten Tiukka, Kirvu ja Pohja.

Käskymuotoja kuntien nimistä löytyy jopa kolme, Kaavi, Kisko ja Sauvo. Eläimiä on oikeastaan yllättävän vähän, vain kolme kappaletta eli Kotka, Perho ja Sulkava ja miksei myös Kouvola ja entinen Karhulakin. Käyttöesineitä tai työkaluja ahkerien suomalaisten kunniaksi on sitten useampiakin, Aura, Hanko, Kannus, Perho ja papillinen Liperi. Ikäviäkin nimiä löytyy muutama, Varkaus sekä Kolari ja olihan aikaisemmin myös itsenäinen Lemun kunta. Monikossa olevan nimen on valinnut vain yksi suuruudenhullu kunta eli Virrat ja ihmisen osiin on luottanut pelkästään Valtimo, hyvä ettei kuitenkaan Laskimo tai Suoli. Suomen lyhyin kunnannimi on muuten Ii ja pisin Kristiinankaupunki.

Nykyisin niin muodikkaita kaksoisnimiäkin on muutama mielikuvitukseton kunta ottanut itselleen. Mänttä-Vilppula ja Nummi-Pusula kuulostavat lähinnä koomisilta. Pusunummi olisi ollut kova juttu. Länsi-Turunmaa on täysin teennäinen nimi mutta Yli-Ii vanhana nimenä toki menettelee. Vanhoja mutta vielä aika tuntemattomia nimiä ovat ottaneet käyttöön kuntien yhdistyessä entinen Toijalan-Viialan seutu joka on nyt Akaa ja Sastamala joka paremmin tunnettiin Vammalan seutuna. Liekö siksi että aiemminhan ”pilkkakirveet” kutsuivat Vammalaa ruotsinkielisellä nimellä Invaliditet.

Ruotsinkielisissä nimissä on myös muutama ”helmi”. Pyhtää-Pyttis ja Lohja-Lojo naurattivat aikanaan meitä pikkukundeja kovasti. Kehä 3 varressa oli muuten aikanaan hauska tienviitta jossa luki Kuusikko-Sexan. Lähes yhä hauska nimi kuin se nuorena poikamiehenä haaveilemani kesämökin paikka Ristiinan Astuvansalmen rannalla. Hauska on myös Vantaa-Vanda jonka asukkaita vanha kielinero Ahti Karjalainen tervehti ruotsinkielisessä puheessaan sanoilla ”God dag, kärä vandalerna”. Pelkkä s-kirjainkin sanan loppuun tekee komiaa. Lahti-Lahtis, Virrat-Virdois, Enontekiö-Enontekis, Ikaalinen-Ikalis ja Joroinen-Jorois. Kouvola on kuitenkin Kenstad eikä Kouvolas. Suomen tihein BMW-kanta on kuulemma kunnassa jonka nimi on Paimio-Pemar.

Maailmalla selviä suomenkielisiä paikkoja löytyy paljon mm. Usassa ja Kanadassa. On niitä muutama maakin maailmassa jolla on selvä suomenkielinen nimi. Peru, Malta, Oman, Nauru, Samoa, Papua ja vähän suomalaisemmin tulkiten myöskin Norja, Puola, Turkki, Peru ja Korea.

Tiesittekö muuten että Helsingin seudulla on ollut sekä Kulosaaren että Haagan kunnat. Seinäjokea olen kuullut kutsuttavan, ilmeisesti epävirallisella, ruotsinkielisellä nimellä Östermyra joka viittaa kaupungin alueella olevaan komeaan Östermyran kartanoon. Mutta mikähän tunnettu kunta on ruotsinkieliseltä nimeltään Etseri?

Loppuun vielä pieni pakkoruotsin poikanen. Vatten börjar från Björneborg eli vesi alkaa porista.

Jussi Untolahti

Aarno ja Osama

Suomen ensimmäinen terroriteko oli kai Eugen Schaumanin tekemä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murha vuonna 1904. Schauman sai teostaan jonkinlaisen sädekehän päänsä päälle ja tekoa pidettiin hyvin isänmaallisena. Tarina kertoo, että joskus -70 luvun alussa Schaumanin sukukokoukseen Helsingin Säätytalolle asteli kepin kanssa hyvin arvokkaan näköinen vanha rouva, hän koputti kepillään lattiaan ja sanoi kovalla äänellä, näin monta Schaumania koolla ja Kekkonen elää. Myös ministeri Heikki Ritavuoren murhaa vuonna 1922 pidettiin jonkinlaisena terroritekona. Samaan kastiin laskettiin Lapuan liikkeenkin suorittamat tihutyöt, pahoinpitelyt, kidnappaukset ja jopa 4 murhaa. Lapsuuden ajalta en juurikaan mitään hirmutekoja muista. Jotain kuitenkin. YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld kuoli lento-onnettomuudessa 1961 Kongossa varsin hämärissä olosuhteissa. Myöhemmin on jopa puhuttu että hänet surmattiin vasta onnettomuuden jälkeen ampumalla. Silloin 10-vuotiaan pikkupojan elämää nämä uutiset eivät kuitenkaan kauan hetkauttaneet. Vasta John F. Kennydyn murha 1963 Dallasissa avasi silmät. Maailma voi olla sittenkin paha paikka. Sitten tulivat Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhat. Paha maailma oli kuitenkin silloin jotenkin niin kaukana Kouvolasta. Joskus -70 luvun alkupuolella Punaisen Armeijakunnan eli  Baader-Meinhoff ryhmän terroriteot Saksassa alkoivat syöpyä paremmin mieliin koska niissä surmattiin useita tunnettuja Saksan talouselämän johtomiehiä ja heidän autonkuljettajiaan ja muitakin täysin syyttömiä henkilöitä. Hampurissa -80 luvun alussa näkemäni räjäytetty pankki oli hurja näky ja toistaiseksi elämäni toinen yhteys näihin terroritekoihin. Myöhemmin kuulin, että sekin taisi olla vain hieman toheloitten pankkirosvojen tekosia mutta kyllä Hampurissa silloin ihmiset tosissaan epäilivät tapausta terroristien varojen hankinnaksi. Irlannin IRA:n touhuja myös seurattiin jo silloin Suomessakin tarkkaan. Vuonna 1981 olin Irlannin Dublinissa samaan aikaan kun vangittu IRA:n terroristi Bobby Sands kuoli nälkälakkoon Belfastin vankilassa ja kyllä silloiset melko hurjat mielenosoitukset jättivät lähtemättömän jäljen nuoren miehen mieleen.

Suomessa elettiin vielä rauhallista aikaa kunnes 1978 oululainen merkonomi Aarno Lamminparras astui lyhyeksi aikaa parrasvaloihin. Aarno kaappasi Finnairin Caravelle-lentokoneen Helsingin ja Oulun välillä. Koneessa olivat matkustajina mm. laulaja Monica Aspelund ja musiikkimies Aarno ”Arska” Raninen. Kaappauksen aikana kone kävi jopa Amsterdamissa asti ja lopulta kaappaus päättyi kuitenkin onnellisesti ja Lamminparras pidätettiin Oulussa. Aarno Lamminparras tuomittiin 7 vuodeksi linnaan ja puolet istuttuaan hän vapautui ja muutti sittemmin uuden nimen turvin Ruotsiin jossa elää edelleenkin. Lamminparras oli hetken aikaa Suomen kuuluisin mies ja merkonomin titteli Suomen nauretuin. Olisikohan korostettu koulutusta noin paljon jos kaveri olisi ollut vaikka hortonomi. Muistaakseni myös toinen lentokonekaappaus sivusi Suomea kun joku vanäläinen kaapattu kone poikkesi myös Helsinki-Vantaan kentällä. Vuonna 2002 Petri Gerdtin tekemä Myyrmannin räjäytys surmasi 7 henkilöä mutta sitä pidettiin enemmän yhden henkilön omien vaikeuksien huipentumana kuin terroritekona. Suomessa on siis kautta vuosien eletty terrorismin suhteen melkoisen turvallista elämää.

Kymmenen vuotta sitten 11.9.2001 kansainvälinen terrorismi sai uudet kasvot. World Trade Centerin ja myös Pentagonin osin tuhonneet Al-Qaida järjestön lentokoneilla tekemät terrori-iskut vaativat yli 3000 syyttömän ihmisen hengen. Terrorismi oli astunut paraatiovesta sisään Amerikan mantereelle.  Miljoonat ihmiset seurasivat television välityksellä torneista hyppivien ihmisten epätoivoista loppua ja viimein myös tornien sortumista. Saudi-Arabialaisesta miljonääristä Osama bin Ladenista tuli hetkessä maailman tunnetuin ja vihatuin terroristi sekä etsityin henkilö. Mies katosi USAn joukoilta Tora Boran vuoristossa Afganistanissa loppuvuodesta 2001 ja siitä alkoi kiihkeä lähes kymmenen vuotta kestänyt takaa-ajo. Tänään etsintä sitten loppui kun Osama bin Laden löydettiin ja hänet sekä ainakin muutama muu terroristi surmattiin. Saivat siis ansionsa mukaan mutta ei se terrorismia mihinkään lopeta. Nyt on Al-Qaidan hurja uhkaus päällä Euroopassakin. Hehän juuri lupasivat räjäyttää johonkin Euroopan suurkaupunkiin kätketyn ydinpommin jos Osama bin Laden surmataan.

Kouvolassa on saatu elää melko rauhassa. Terrorismistä ei ole tietoakaan ja täällä harvat tihutyöt ovat kohdistuneen lähinnä eräitten ruokapaikkojen ikkunoitten rikkomiseen ja paikkojen töhrintään sekä jopa uhkailuihin. Humalaisten pikkunilkkien älyttömiä uhoamisia ja päähänpistoja. Silti näistäkin teoista on ollut suurta surua, pelkoa ja murhetta niille yrittäjille joihin teot ovat kohdistuneet. Vanhan mallin mukainen jalkapuu Manskilla voisi olla näille Kouvolan tihutöitten tekijöille oiva ja opettava rangaistus.

Kun kyseessä on näinkin kuuluisa terroristi kuin Osama bin Laden, niin hänen kuolemastaan kertovissa uutisissa elää aina se pieni epäilyksen siemen. Onko kuollut terroristi sittenkään Osama bin Laden? Huhut lähtevät varmasti liikkeelle ja mies nähdään vielä monta kertaa maailmalla. Kuulin jo, että Savitaipaleella, siellä luomuviljelijä Elviksen naapurissa, Osama omistaa pienen vaatimattoman hiekkakuopan ja muutaman hehtaarin peltoa. Liittyi kuulemma Persujen Savitaipaleen osastoonkin kun kuuli Reijo Tossavaiselta että nyt on tulossa iso jytky. Hengenpitimikseen Osama tekee  pienimuotoista sora-ja multakauppaa avolava Hi Acen ja peräkärryn toimiessa firman kuljetuskalustona. Mummoille Mustaa Multaa lukee palavasilmäisen miehen auton kyljessä.

Nyt toivotaan hartaasti että se ydinpommi jossain Euroopan suurkaupungissa on vain terroristien uhittelua.

Jussi Untolahti

Ponteva 1-vuotias KEN

                                           
                                             Ponteva 1-vuotias matkalla Gaalaan.
                                                   Kuva Ari Väisänen (KEN)

Liityin Facebookiin syksyllä 2007 koska halusin hieman seurailla teini-ikäisen veljenpoikani Nikin touhuja ja pysyä vähän ajan tasalla myös näitten nykynuorten ajatuksista ja tekemisistä. Vapunaattona 2010, juuri ennen ensimmäisen kuoharin avausta, huomasin Facebookissa tekstin ”Perusta ryhmä” ja klikkasin uteliaisuuttani linkin auki. Pian selvisi mistä on kysymys ja samalla välähti, että koska olen aina ollut innokas Entisten Nuorten Sävellahjan kuuntelija niin perustankin ryhmän nimeltään Kouvolan Entiset Nuoret. Paljon käytetty KEN lyhennekin tuli vain suoraan ryhmän sanojen etukirjaimista, en minä sitä sen kummemmin suunnitellut. Kun siis lähes vuosi sitten 30.4.2010, hetken mielijohteesta ja vieläpä selvin päin, perustin KENin, en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin. Ajattelin, että saattaahan siihen ehkä muutama vanha kaveri liittyäkin. Ensimmäisenä ryhmään liittyi Merja Sirén ja siitä se sitten lähti. Vapunpäivän aamuna suureksi ällistyksekseni ryhmässä oli jo 9 jäsentä. Juhlahumussa haaveilin jopa 20 jäsenestä ja muutaman oluen jälkeen uho sen kuin kasvoi. Vapunpäivän iltana, ”pakollisen” Tomppa-Popsis-Mutteri vappukierroksen jälkeen, uhosin Satulle, että näitähän voi tulla vaikka 100. Pieleen meni sekin ennuste. Tuli nimittäin hiukan enemmän. Ensimmäisen kuukauden aikana ryhmään liittyi 1700 jäsentä. KENin takia olin ollut silloin jo lehtien palstoilla sekä myös televisiossa. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntemus lienee ollut yhtä hämmentynyt kuin ensimmäisessä seksikokemuksessa, ei mitään kuvaa mihin iloon ja riemuun sormensa lykkää.

Jatko eteni samalla hämmennyksellä. KEN-Gaalan suunnittelukin oli jo käynnistynyt kun Esko ”Lalli” Lavonen ilmoittautui yllättäen vapaaehtoiseksi ja sittemmin kantoi myös päävastuun Gaalan ohjelmasta ja esiintyjistä. Timo Härkonen oli ilmaiseksi suunnitellut KENin hienon logon ja sponsoreita alkoi ilmestyä kuin tyhjästä Sami Malmbergin Studio-Optarin ehtiessä ensimmäisenä. Sen jälkeen kortensa kekoon kantoivat vielä 8 muuta KENin yrittäjäjäsentä, Nipan Grilli, Tietopetri Oy, Hius-ja Kauneussalonki Lehtomäki, Risto Peltolan leipomo Oy, Tilikievari Ky, Kaskilehto Ky, Kuvaportti Ky ja hotelli Vaakuna. Rahaa kertyi yhteensä huikeat 2530 euroa. Näin saatiin hankittua 2000 kpl ilmaisia tarroja ja rintanappeja sekä KEN-Gaalan nimilaput muovikoteloineen. Huomatkaa, että keneltäkään ei rahaa pyydetty, vaan kaikki tarjoutuivat vapaaehtoisesti mukaan. Studio-Optarin tekemät KEN-paidat tulivat myös pian myyntiin. Minulla oli tässä vaiheessa kiitollinen ja ennen kaikkea nöyrä olo sekä syvä kunnioitus näitä hyviä ihmisiä kohtaan.

Ensimmäisiä epävirallisia tapaamisia viriteltiin Pirre Hytösen ehdotuksesta Old Tomin terassille jo heti toukokuun lopulla ja siellä jaettiin tarroja sekä juotiin tietysti olutta. Näitä hauskoja pieniä tapaamisia oli sitten pitkin kesää ja Mill-Jazz sekä varsinkin elokuinen Taiteiden Yö olivat oikeita KEN-bongareitten juhlaa. KEN-Gaalan järjestelyt etenivät silloin jo vauhdikkaasti ja heti alusta lähtien Hotelli Vaakuna lupasi huolehtia Gaalaan liittyvistä huomattavista kuluista. Ihan alussa meillä oli Lalli Lavosen ja Vaakunan Apa Salmen kanssa suuruudenhullu tavoite saada jopa 400 juhlijaa lokakuun suureen KEN-huipennukseen. Sekin arvio meni pahasti pieleen. KEN-Gaalan hotellivarauksia alkoi tippua Vaakunaan tihenevässä määrin ja kun lipunmyynti alkoi muutamaa viikkoa ennen Gaalaa, aloimme olla ns. lirissä. Onneksi Vaakunan henkilökunta otti Gaalan omakseen todella upeasti ja kaikki ongelmat ratkesivat heidän vahvan ja osaavan työpanoksensa avulla. Seuraava paniikki iski siinä vaiheessa kun ennakkoliput myytiin loppuun. Mahtuvatko kaikki halukkaat sittenkään Vaakunaan? Taas kerran Apa Salmi ja Vaakunan väki näyttivät osaamisensa. Kaikki tilat avattiin juhlijoitten käyttöön ja alkoholin myyntipisteitä tehtiin lisää ja sitten juhlissa kaikki toimikin loistavasti melkoisesta tungoksesta huolimatta. Kouvolan oma poika Mika Saukkonen juonsi illan ja juhlivia entisiä Kouvolan nuoria viihdyttivät Lalli Lavosen järjestämät loistavat esiintyjät. Lähes kaikki esiintyivät vielä talkoohengessä Lallin hyvien suhteitten ansiosta ja loput kustansi sitten Vaakuna. Minulla ei ollut siinä vaiheessa enää muuta tehtävää kuin avata Gaala selvin päin sekä istua sen jälkeen baarissa pikku hiljaa humaltuen. Pikku kommelluskin sattui sitten siinä tiskin äärellä. Istuin baarissa hyvää whiskyä nauttien kun tyylikäs herrasmies koputti olkapäähäni ja tiedusteli voisiko hän ehkä tarjota jotain juotavaa. Sanoin, että sopiihan se mutta kun en miestä tuntenut, niin kysyin, että kukahan sinä oikein olet. Herra esitteli itsensä ja tarjosi sitten Chivas Regalia koska näki että whiskyä nautiskelin. Olkaani koputtanut mukava mies oli Osuuskauppa Ympäristön toimitusjohtaja, kauppaneuvos Jouko Vehmas, joka oli juuri saapunut Gaalaan ja halusi näin kiittää siitä, että olimme valinneet Vaakunan juhlapaikaksi. Selvin päin olisin saattanut jopa hiukan hävetä sitä, että en miestä lainkaan tunnistanut. Illan aikana myös monien vanhojen ystävien, tuttujen ja tuntemattomienkin yllättävät huomionosoitukset lämmittivät mieltä ja hämmensivät miestä. Alun perin haaveilemastani 20 jäsenen ryhmästä oli kehittynyt vajaassa puolessa vuodessa 800 juhlijan KEN-Gaala ja nyttemmin lähes 2800 jäsenen yhteisö.

                               Salaseura Vihreä Lutikka. Kuva Pasi Jääskeläinen (KEN) 

Tammikuussa 2011 oli sitten vuorostaan kulttuurin aika. Jukka Koistinen järjesti Kino-Kouvossa meille KENeille oman elokuvaillan ja silloin katsottiin Hella Wuolijoen elämästä kertova elokuva, Hella W. KooKoon Mestis-otteluun yritettiin myös talven aikana kehitellä KEN-tapahtumaa, mutta se suunnitelma jäi muutamien KooKoon jo tekemien sopimusten ja yhteensattumien vuoksi toteutumatta. Ehkäpä sitten syksyllä uudestaan? Eiköhän tänä vuonna tapahdu silti vielä jotain muutakin mukavaa, joten KEN-napit rintaan vaan ja Manskille sekä terasseille tapaamaan muita ihmisiä

                                      Sipparin parkki

KENin sivut ovat koonneet todella huikean kuvagallerian entisestä ja nykyisestä Kouvolasta. Sivuille on ladattu jo noin 4000 valokuvaa. Olen poistanut runsaasti täysin Kouvolaan liittymättömiä kuvia mutta silti kuvien määrä kasvaa koko ajan. Joitain Kouvolaan kuulumattomia kuvia olen jättänyt tarkoituksella kuvagalleriaan. Esimerkiksi Juhani Tarkkasen lataamaa kuvaa näistä punahousuisista mimmeistä, jotka aiheuttivat KENin historian ilmeisesti pisimmän kommenttiketjun, ei aio poistaa ikinä. Tiukka peppu ja löysä moraali ovat näköjään meidän miespuolisten KENien mieleen. Kuvien joukossa on paljon todellisia helmiä joista muutama tämänkin blogikirjoituksen koristeena. KENin jäseninä olevien ahkerien ja taitavien kuvaajien runsaasta kuvasadosta on jopa mietitty aivan omaa valokuvanäyttelyä. Saapa nähdä toteutuuko! Kuvat sekä sivuille kirjoitetut tarinat ja kommentit ovat mielestäni koko touhun suola. Niitten lukumäärää en ole enää aikoihin pystynyt laskemaan mutta kuvien, tarinoitten, kommenttien ja tykkäämisten määrä on varmasti ylittänyt reilusti 200 000 rajan. KENin kaltaiselle avoimelle Kouvola-foorumille on siis ollut selvä tilaus. Muutama häirikkökin sivuilla on toki ollut mutta niistä on päästy yhteisvoimin eroon nopeasti ja tehokkaasti. Käräjille menollakin uhkaili minua ja erästä toista KENin jäsentä muuan itsensä loukatuksi tuntenut henkilö oikein asianajajan välityksellä. He myös tekivät meistä syntisäkeistä rikosilmoituksen ja vaativat molemmilta 10 000 euron vahingonkorvausta. Laadin asiasta tiukan selvityksen kyseiselle varatuomarille ja asianosaisten kanssa käytyjen pitkien keskustelujen jälkeen todettiin että asiassa ei ole aihetta syytteen nostoon. Voidaan siis sanoa että KENin sivuilla on nyt vuosi pidetty hauskaa ja touhuttu sulassa sovussa kotikaupunkimme Kouvolan parhaaksi.

Todella yllättäviä huomionosoituksia on myös tullut eri tahoilta ja ne ovat hämmentäneet minua suuresti. Kouvolan kaupunki lahjoitti kätevän langattoman väritulostimen kiitokseksi Kouvolan eteen tehdystä työstä ja Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaakso ja Kouvolan Nuorkauppakamari valitsivat minut jopa Pohjois-Kymenlaakson positiivisimmaksi henkilöksi. Todisteena tästä valinnasta sain komean patsaan ja oikein kunniakirjan. Patsas on kirjahyllyssä ystäväni Lallin juuri tuoman Renaultin (ei auto) vieressä paraatipaikalla ja kunniakirja taas on osoittautunut oivaksi välineeksi myös näissä perhesopuun liittyvissä kysymyksissä. Harvoin Satu minua mistään moittii tai jotenkin edes kyseenalaistaa joskus kieltämättä outojakin puuhiani, mutta jos näin kuitenkin yllättäen käy, niin näytän heti kyseistä kunniakirjaa joka todistaa että olen positiivisella asialla. Hieno piirre on myös ollut se, että monia vanhoja ystäviä, tuttuja ja puolituttuja olen tässä kuluneen vuoden aikana tavannut uudestaan täysin erilaisella tavalla ja hauskaa on ollut. Lisäksi olen kohdannut ja oppinut tuntemaan suuren joukon aivan uusia hienoja ihmisiä. Kun nykyään liikun kaupungilla, näen ilokseni lähes aina jonkun vanhan tai uuden KEN-tutun ja juttua riittää, joskus jopa kahvin tai oluenkin parissa. On ollut hymy herkässä!

Kouvola ja kouvolalaiset ovat viime aikoina tarvinneet sekä kaupungin imagon että asukkaitten mielialan kohotusta. Mehän voimme helposti tehdä oman osuutemme. Ajatelkaapa jos 2800 KENin jäsentä edes kerran viikossa kertoo tapaamilleen tutuille tai vaikka tuiki tuntemattomille jotain mukavaa hienosta kotikaupungistaan Kouvolasta, niin liikkeelle lähtee melkoinen positiivisten tarinoitten vyöry. Vuodessa yhteensä 145 000 hienoa kertomusta Kouvolasta ei voi olla vailla merkitystä.

Nyt on kevään suuri hetki ja Vappuhan on perinteisesti ollut työväen ja ylioppilaitten juhlaa. Huomenna siihen juhlijoitten joukkoon liittyy myös 1-vuotias ponteva KEN.

Lämmin kiitos Teille kaikille hienosta ja koskettavasta vuodesta!

Jussi Untolahti ( KEN )

Styranki ja kansanedustaja Kouvolan Hansassa

Uuden Kouvolan suurin ja pitkäaikaisin mollaaja, Persujen uusi kansanedustaja Reijo Tossavainen, teki juuri sen mitä yritin ihmisille kertoa, mutta eipä mennyt sanoma oikein hyvin perille. Yli 3500 tyhmää kouvolalaista äänesti Valkealan kotipaikakseen ilmoittanutta Reijo Tossavaista eduskuntavaaleissa vaikka jo ennen vaaleja hän Etelä-Karjalan lehdissä allekirjoitti kotipaikakseen Savitaipaleen. Kotkan lehdissä ei näkynyt minkäänlaista kotipaikkaa, ei edes Kouvolaa. Kouvolan Sanomissa hän esiintyi aina valkealalaisena. Ei nähnyt vaalikarja metsää puilta. Heti vaalien jälkeen herra Tossavainen ilmoitti että on asunut jo 15 vuotta Savitaipaleella ja ollut Kouvolassa vain kirjoilla. Nyt hän vielä siirtää kirjansakin sinne ja samalla myös tietysti ”kouvolalaisen” kansanedustajan veroeurot menevät Savitaipaleen kassaan. Valkealan Saarennossa Tossavaisella oli vain alivuokralaisasunto joka on kuulemma tarvittaessa käytössä edelleen. Lain pykälät Tossavaisen kusetus ilmeisesti täyttää mutta mitenkähän on sen moraalisen puolen laita. Tämän kirjojen siirron nopealla julkistamisella Tossavainen myös osoittaa syvän halveksuntansa Kouvolaa kohtaan. Älykkäämpi mies olisi tehnyt siirron vaikka puolen vuoden päästä kaikessa hiljaisuudessa. Nyt moni jo uhoaa, ettei enää äänestä Tossavaista seuraavissa vaaleissa. Ei varmasti äänestäkään sillä eipä hänellä ole aikomustakaan asettua ehdokkaaksi enää uudestaan. Äänestäjien tyhmyyttä varmasti ihmettelevä Tossavainenkin tietää hyvin että kyllä suomalaisia kerran kusettaa mutta ei kahta.

Eivät toki ihan kaikki Reijo Tossavaista äänestäneet olleet tyhmiä vaikka niin tuossa ylempänä väitinkin. Valkealalaiset antoivat hänelle liki 1000 ääntä ja siinä porukassa on täytynyt olla useita samaan suureen kusetukseen osallistuneita henkilöitä. Joku muukin on varmaan asiasta tiennyt mutta kukaan ei asiaa selkeästi paljastanut. Ottakaapa valkealalaiset selville ketkä muut ovat teitä vedättäneet. Yli 2500 ääntä Tossavainen sai muualta Kouvolasta ja uskon että osaa heistä vituttaa ankarasti. Osa on tietysti sellaisia protestiäänestäjiä jotka eivät välitä mistään, eivät tiedä koko asiasta sen enempää eivätkä myöskään lehtiä lue. Ovat ilmeisesti äänestäneet ns. ”asiasta tietävien” tahojen levittämien ”Tossavaisen teesien” perusteella. Muutama pettynyt on Kouvolan Sanomien yleisön osastolla, nettisivuilla ja karmeassa ”Napakat” palstalla jo mielipiteensä ilmaissutkin. Räväkimmät mielipiteet KS:n tiukka Tossavaista suojeleva sensuuri on sentään estänyt.

Uskon että Reijo Tossavaisen siirtyminen selkeästi Etelä-Karjalan kansanedustajaksi on lopulta hyvä asia Kouvolalle. Täälläpäin kun ei kerran kansaa kusettaneeseen mieheen enää luoteta eikä ikävä häntä tule. Sipulikirkon kansa ottanee Reijon hurraten vastaan. Eivät valitettavasti vielä tiedä mitä saavat ja mehän ei heitä varoiteta, eihän.

Ennen sanottiin että tämmöinen Reijo Tossavaisen tekemä temppu on akkamainen ja kaverin käskettiin vetää hame päälle. Moinen ilmaisu tässä tapauksessa loukkaa mielestäni syvästi naisia. Kyseiseen temppuun ei olisi yksikään nainen alentunut. Enemminkin Reijo Tossavaiseen sopii hieman muuntelemani pätkä kaikkien tuntemasta vanhasta kunnon ”Tiernapojat” joulukuvaelmasta. Toivoisin että seuraavassa Kouvolan Hansakeskuksen joulutapahtumassa Reijo olisi vierailevana Savitaipaleen kunnan edustajana Tiernapoikien Murjaanien kuningas ja esittäisi soolona seuraavan pätkän. ”En ole millään viekkaudella enkä vääryydellä tullut teidän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teidän kouvolalaisten oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olen vain yksi savitaipalelainen styränki ja kansanedustaja ja pyydän ymmärtämystä viekkaalle teolleni”.

Älkää Tossavaista äänestäneet surko vaikka teille nauravat nyt muutkin kuin Tossavainen. Muistakaa kuitenkin miten teitä kusetettiin. Vitutus ei tapa, se vahvistaa.

Jussi Untolahti

Valkealasta Savitaipaleelle

Kirjoitin Kouvolasta kotoisin blogini ensimmäisessä kirjoituksessa 15.03.2011olevani huolissani Kouvolan istuvien kansanedustajien mahdollisuuksista päästä läpi vaaleissa. Teksti oli sanasta sanaan seuraava.

”Eduskuntavaaleissa saattaa Kouvolan kannalta tulla kehno tulos. Kokoomus asetti, todennäköisesti jonkinlaisen sisäisen kiistan takia, samoista äänestäjistä kilpailevan Jyrki Hyttisen Jari Larikan rinnalle. Hyvinkin voi käydä niin että kumpikaan ei pääse Arkadianmäelle. Kepu on alamäessä ja melkoisen näkymätön Markku Pakkanen putoaa pois ja paniikinomaista itsekehua harrastaneen kansanedustaja Markku Laukkasen poliittinen ura on myös tullut tiensä päähän. Näin käy myös kristillisten asialliselle edustajalle Sari Palmille.”

Eihän se ihan kohdalleen mennyt. Sari Palmin suhteen olin onneksi väärässä sillä arvelin että vaaliliiton puute pudottaa hänet. Kovaa työtä tehnyt yhteistyökykyinen nainen näytti minulle ja muille epäilijöille ne kuuluisat ”närhen munat”, jos nyt kristillisestä ja naisesta näin voi sanoa. Uskon että hänelle antoi äänensä myös moni nainen joka aikaisemmin oli jonkun muun ehdokkaan takana. Markku Pakkanen ja Markku Laukkanen putosivat ja syytkin olivat juuri edellä mainitut ja tietysti myös Persujen nousu.

Jari Larikan putoamiseen on enemmänkin syitä, politiikkaan liittyviä ja liittymättömiä. Larikka suututti muutkin kuin minut jo edellisten vaalien alla ehdottamalla mm. työttömille maistereille risusavottaa työttömyyskorvauksen vastineeksi. Jo silloin moni jätti äänestämättä Larikkaa mutta miehen selkeä poliittinen noste vei silti Arkadian mäelle. Silloinkin Kouvolassa haluttiin muutosta ja se pudotti Pekka Kuosmasen. Eduskunnan miesverkoston näyttävä perustaminen oli Larikalta suuri virhe. Se tulkittiin selkeäksi iskuksi naisia vastaan. Lisäksi sosiaalisessa mediassa, enemmänkin toivottavasti huulina, heitetyt muutamat kommentit naisista pudottivat äänisaalista. Poliitikon on oltava varovainen mies. Myös ennen vaaleja ”kylillä” ihmeteltiin Larikan vaalimainontaa, yrittäjä-statuksen käyttö herätti ajatuksia, vaalimainoksen koira ei kuulemma ollut perheen oma. Ahkeraa tanssimista tv-kameroitten edessä Itsenäisyyspäivän juhlissa moitittiin, epäiltiin ”linssiluteeksi”. Myös muita tarinoita kentällä liikkui mutta niistä ei sen enempää.

Kirjoitin myös seuraavan tekstin ensimmäiseen blogikirjoitukseeni.

"Demarit eivät Valto Koskelle seuraajaa vielä löydä vaikka positiivinen nouseva kyky Antti Koivisto taustajoukkoineen tekeekin ihan näyttävää kampanjaa. Sitten ovat vielä nämä PerSut. Maltillinen ja asialinjaa vetävä Jari Lindström ei vielä yllä valtiomiesluokkaan ja kaikkensa Kouvolan haukkumiseksi tekevä Savitaipaleen poliittinen raketti Reijo "Julio" Tossavainen on itsensä jo täydellisesti munannut eri lehdissä jatkuvalla samojen asioitten jankkaamisella ja uuden Kouvolan mollaamisella. Lappeenrannan lehdissä herra Tossavainen esiintyy savitaipalelaisena ja täällä Kouvolassa painottaa vahvasti valkealalaisuuttaan. Kotkan ja Imatran lehdissä samoja juttuja julkaiseva Tossavainen esiintyy ilman kotipaikkatietoja. Olettaa ilmeisesti että me äänestäjät olemme täysin vietävissä.”

Demareitten osalta osuin täysin oikeaan. Valto ”Putkitehdas” Koski teki viimeisen karhunpalveluksensa Kouvolalle ja demareille. Entisen kansanedustajan olisi pitänyt näyttävästi testamentata äänensä jollekin ehdokkaalle, vaikka uudelle nuorelle ja nousevalle Antti Koivistolle.
Persujen osalta olin täysin väärässä. Vetivät huiman äänisaaliin ja vaikuttivat varmasti osaltaan suuresti myös Keskustan Markkujen putoamiseen. Oletin edelleen väärin että asiallinen ja maltillinen Jari Lindström on puolueensa ykkönen. Hiukan meni pieleen sekin. Kummankaan noin suureen äänimäärään en todella uskonut. Todellinen Kouvolan mollaaja Reijo Tossavainen oli niukasti ykkönen.

Reijo Tossavainen toimii juuri niin kuin uskoinkin. Puhui huimia maailmanlopun tarinoitaan ja äänestäjät uskoivat sekä valitsivat herran eduskuntaan. Korosti joka paikassa olevansa juuri valkealalainen. Mutta mitä tekikään herra Tossavainen jo vaali-iltana? Ilmoitti kusettaneensa kouvolalaisia äänestäjiään, eli teki ”tossavaiset”, ja kertoi Kouvolan Sanomille muuttavansa kirjansa ja myös siten veroeuronsa Savitaipaleelle. Siellähän ne sitten ovat kaksi taruolentoa sulassa sovussa, luomuviljelijä Elvis ja kaikkensa Kouvolan eteen tekevä etelä-karjalalainen kansanedustaja Reijo. Nyt on helppo sanoa, että mitä minä sanoin.

Kouvola jää siis kahden kansanedustajan varaan. Onnea molemmille valituille. Sari ja Jari ovat nyt meidän ainoat edustajat. Nyt on tehtävä kahdestaan viiden työt!

Jussi Untolahti

Pallit heiluen

Jukolan Jussihan se oli mies jolla on Suomen historian suurimmat pallit. Aleksis Kivi kirjoitti kirjassaan Seitsemän veljestä jotenkin näin, ”Ikkuna sälähti ja taivas välähti kun kerran vain heilahti Jussin pussi”. Samanlainen kulkushirviö on varmaan ollut otsikkokuvan itävaltalainen herra joka halusi esitellä varustustaan ja mennä naimisiin alasti. Mutta että morsiankin suostui ilkosillaan vihille. Ei se vihkimisen suorittanut maistraatin virkamieskään liene ihan järjissään ollut.

Todellisuudessa tämä kuvaa hyvin nykyistä menoa Suomessakin eli julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Hälyttävintä oli nuorten keskuudessa tehty tutkimus jonka mukaan monen teini-ikäisen suurin tulevaisuuden haave oli olla julkkis. Sinänsä oiva ammatti mutta eihän sillä kaikki tissinpaljastajat tai kulkustenheiluttajat loppuelämäänsä elä. Saattaa nimittäin elannon tuovat ruumiinosat rupsahtaa tai käy niin kuin ilotytölle Hampurissa, kaatui rappusissa ja totesi että” voi vittu, nyt meni firma nurin”.

Ensimmäinen julkisuustyrkky, josta minä olen kuullut, oli savolaiskelmi Silvo Sokka joka kehitteli huiman tarinan, jonka mukaan hän oli vuonna 1948 lentänyt omatekoisella raketilla Kuopiosta Suonenjoelle ja pudonnut sitten järveen 7000 metrin korkeudesta sekä jäänyt vielä henkiin. Lehdistö nieli tarinan täysin ja otsikot olivat komeat. Kohukaunotar Tabe Slioor oli heilastellut kaikkien herrojen kanssa ja aikanaan -60 luvulla oli se yksi iskelmälaulaja, muistaakseni Salomon nimeltään, joka lavasti hukkumiskuolemansa ja rannalta löytyivät vain vaatteet. Sitten tuli kohumissi Ursula Rainio joka Hymy-lehden kanssa kehitteli monenlaisia juttuja ja vamppasi mm. kustantaja Urpo Lahtisen. Mimmi sotkeutui vielä johonkin laittomaan ja katosi sitten kuvioista. Muistatteko Anne Pohtamon poikaystävän New Yorkista, koko Suomen unelmavävyn, ravintoloitsija ja rattopoikaluikuri Jacques de la Fontainen eli Suihkulähteen Jaskan. Annea ja Jaskaa oli lentokentällä vastassa tuhansia ihmisiä kun he saapuivat ensivisiitille Suomeen. Taitaa seisoskella Jaska nykyään New Yorkissa Hudson-joen pohjassa betonisaappaat jaloissa.  Jaska taisi olla niitä Bronxin Fontanelleja vaikka suomalaiset lehdet kertoivatkin että kaveri on vanhaa ja hienoa unkarilaista aatelissukua. Ei ole kuitenkaan yhtä iäkästä aatelia kuin vanha kaverini Kutvonen joka kehui olevansa niin vanhaa aatelissukua että se von on jo sulautunut sinne sukunimen keskelle.

Ministerinäkin vaikuttaneen SMP:n Urpo Leppäsen elämä oli myös värikäs. Urpo haki parin kotimaisen vaimon jälkeen Kuubasta vielä yhden vaimon, tanssijatar Anan ja lisäjulkisuus oli taattua. Jossain vaiheessa pariskunta kiersi ravintoloita ja esittivät showta jonka nimi oli Ana & Urpo Caribian Show. Tämä taidenautinto vieraili mm. Vuohijärven legendaarisessa ravintola Känkkäränkässä. Piru kun päässyt katsomaan, liekö Urpokin lanteitaan lambadan tahtiin viettelevästi nytkytellyt. Nykäsen Matti on tässä julkkujen lajissa ihan omassa kastissaan ja Mattia ei aikanaan näissä tempauksissa ole lyönyt kukaan. Saattaa sieltä vieläkin kajahtaa.

Nykyiset nuoret eivät enää samaan pysty. On kaiken maailman BB ym. tosi-tv julkkuja, toinen toistaan turhempia. Eihän niitä kukaan edes nimeltä tunne ja näitten salarakkaitten ym. ainoa keino päästä esille onkin ottaa taas kerran entistä isommat silikonitissit. Herroilla se on vähän vaikeampaa mutta kapakkatappelu toimii aina, kunhan muistaa etukäteen soittaa Seiskan paikalle. Toisaalta, eikös siinä Marian tv-shown huipennuksessa se Kuusankoskelta kotoisin oleva rautalankanaama Wilma jonkun onnettoman äijän mulkunkin paksuntanut. Mitä lie betonia ruiskulla ”väyryseen” lykkäsi. Toinen naisten oiva keino päästä otsikoihin oli paljastaa ministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteinä lähettämiä kuumia puutarhanhoito-ohjeita. Pensaitten villiintymisestä huolestunut ministeri lähetti kai ohjeita useammallekin pusikkonsa hoidon laiminlyöneelle neidolle. Hyvä että lähetti, sillä Iken ansiota on että meille näin suotiin Suomen ainoa todellinen julkkis Tuksu. Harvassa ovat nimittäin ne todella oikeat julkkikset jotka tunnetaan jo pelkästä etunimestään kuten esim. Tuksu, Adolf, Elvis, Urkki ja Katri-Helena.

Voisihan sitä tietysti itsekin mennä alasti naimisiin. Johan loppuisi tämä susiparin syntinen elämä. Nykyään kun kaikki lyhenteet kuten BB, EVVK, EVR ja KVG ovat muotia, niin suunnittelin jo hääkutsunkin. Sen kannessa on vain teksti MMMM ja päivämäärä esim. 14.11.2011 klo 15.00. Valistuneimmat kutsutut ymmärtävät heti että pukeutumiskoodihan se siinä. Tyhmemmille vieraille on sisäsivulla pienemmällä printillä lyhyt ja selkeä selvennys eli Marraskuisena Maanantaina Munasillaan Maistraatissa. Voi olla, että yksin saa kylmissään vieraita ja morsiota odotella.

Jussi Untolahti