Partanen Pärnussa

Olen muutaman kerran pysähtynyt pitkän retken jälkeen lepäilemään Viron kesäpääkaupungin Pärnun upeille rannoille, viihtyisille kujille ja ennen kaikkea elämää pursuaville terasseille. Pärnu on kohta myös suomalaisten kesäpääkaupunki sillä suomea kuulee joka paikassa ja palvelukin pelaa hyvin myös suomeksi. Tosin tälläkin kertaa tapasin taas pari nuorta tarjoilijatyttöä jotka mieluummin puhuivat englantia. Pienenä vinkkinä Pärnuun menijöille, kylän parhaat pizzat ja kylmät oluet saa Steffanilta mutta paikka on niin suosittu, että sinne on aina jonoa. Pärnussa kohtasin myös Partasen.

Ensimmäisen kerran tapasin Partasen moottoripyöräreissulla muutama vuosi sitten Lapissa hotelli Inarin terassilla helteisenä heinäkuun iltana. Partanen, lapin mies, tosin junan tuoma, motoristi, puikulaperunan viljelijä, poromies, patologinen valehtelija mutta ennen kaikkea loistava seuramies ja tarinankertoja luojan armosta saapui hotellin terassille kumisaappaat jalassa, jätti ne rappusille ja tepsutteli sitten kuppilaan harmaat villasukat jalassa. Iski heti kiinni Satun kylkeen ja en ehtinyt baarista oluita hakea kun Partanen oli jo Satua pyydellyt emännäksi tilalleen ja lupaillut parempaa elämää pohjoisen taikayössä. Sitten alkoi tulla tarinaa. Meille ja muillekin paikalla olleille motoristeille Partanen kertoi olevansa ainoa motoristi joka on ajanut Ivalosta Utsjoelle 125 cc moottoripyörällä alle tunnissa. Matkaa on 175 km ja pyörän huippunopeus 125 km/h. Kaamasen kohdalla ennätysajossa oli tiellä nyppylän takana seisonut Lapin suurin poro. Partanen ei ehtinyt väistää mutta ei vauhtiakaan hiljentänyt vaan painui matalaksi pyörän päälle ja hujautti poron alitse. Utsjoella piti kuulemma Uulan Säästöstä (paikalliset kutsuvat liikettä Uulan Ryöstöksi) ostaa uusi kypärä sillä vanha siinä alitse ajossa halkesi kun poron pallit kolahtivat kovalla voimalla kypärän etuosaan.

Pari vuotta myöhemmin eräänä helteisenä heinäkuun ehtoona istuskelin Nidan kylän rantakadulla Klaipedan kaupungin edustalla olevalla pitkällä niemimaalla, Kuurin kynnäksellä. Viereiset penkit oli vallannut ryhmä Pielaveden Metsästysseuran ja Marttojen kesäretkeläisiä. Yhtäkkiä merestä nousi uimari, ukko kuin Saimaan norppa, joka hetken puuskutti, ravisteli vettä tukastaan ja aloitti silmät martoille vilkkuen sujuvan tarinoinnin jota pielavetiset ja myös minä kuuntelimme henkeä pidätellen. Jumalauta, sehän on Partanen, välähti samalla hetkellä. Partanen kertoi olleensa edellisenä iltana paikallisessa kuppilassa ja josta oli sitten iskenyt nätin tytön joka asui kuitenkin mantereen puolella Klaipedan kaupungissa. Viimeisellä lautalla oli sitten menty kaupunkiin ja tytön asunnolle öisten ilojen pariin. Aamulla Partanen oli herännyt Klaipedan sataman laidalla heinikosta ja yllään oli ollut vain nytkin jalassa olleet Jockeyn kalsarit. Kaikki muu oli ryöstetty. Oli kuulemma ollut hetken pikku pohdinnan aika. Toimen miehenä Partanen  oli tehnyt nopean tilannekatsauksen ja kun rahaa ei ollut lauttalippuun eikä kielitaitoakaan, oli Partanen päättänyt uida takaisin Nidaan noin 3 km matkan. Hyvin oli kuulemma mennyt, mitä nyt yhdelle konttilaivalle piti nyrkkiä heristää kun meinasi päälle ajaa. Tarina kerrottiin sittemmin jopa Pielaveden paikallislehdessä ja Martat kuulemma suunnittelevat jo kesäretkeä Inariin. Äijät rasvailevat aseitaan.

Taas kului aikaa pari vuotta mutta sitten Pärnussa erään sivukadun iloisessa kuppilassa kuulin jälleen tutun äänen joka kertoi huimaa tarinaa tällä kertaa Köyliön sekakuoron jäsenille. Partanenhan se siinä taas tarinoi uskomattomasta elämästään ja sekakuoro kantoi mallasta pöytään ihan pielavetisten tahtiin. Partanen oli tullut Pärnuun lomalle ja saitana miehenä ottanut huoneen hieman sivummalla olleesta halvahkosta hotellista. Huoneessa oli oikein parvekekin, tosin törkyisen sisäpihan puolella. Henkilökunta oli varoittanut Partasta menemästä parvekkeelle koska rakenteet olivat heikot. Lapin mieshän ei usko ennen kuin kokeilee. Partanen oli koittanut parveketta ensin yhdellä jalalla, sitten kahdella ja lopulta mennyt sinne kokonaan. Hyvin oli kuulemma kestänyt, ei näitten eestiläisten juttuihin ollut näemmä luottamista, tuumi Partanen. Seuraavaksi hän oli raahannut hotellin käytävältä ison nahkaisen laiskanlinnan parvekkeelle ja tehnyt lapinmiehen mukaisen moukun, olutlasi täyteen vodkaa ja hieman vissyä päälle. Sitten parvekkeelle istumaan ja nauttimaan eliksiiristä ja lämpimästä, hämyisestä Pärnun illasta. Hyvin kestivät rakenteet, hetken. Ensimmäisen vodkasiemaisun jälkeen parvekkeen kiinnikkeet nimittäin antoivat periksi ja koko parveke kera Partasen putosi parin kerroksen verran alla olleen vanhan kanalan katolle ja saman tien siitä myös läpi. Helvetinmoisen mustan pölyn laskeuduttua Partanen istui edelleen laiskanlinnassa naama mustana ja vaatteet pahnojen ja pölyn peitossa. Vodkalasista ei ollut läikkynyt pisaraakaan ja rauhallisena miehenä Partanen siemaili moukun loppuun, puisteli pahnat vaatteistaan ja meni naama noessa kysymään vastaanotosta huoneen vara-avainta kun oli kuulemma avain jäänyt kiireessä huoneen pöydälle. Rapuissa vastaan tulleelle siivoojalle oli vielä sanonut, että kolmannen kerroksen parveke saattaa vaatia lakaisua, tosin se on nyt helppo putsata ihan maantasalla.

Odotan mielenkiinnolla neljättä kohtaamistamme, kyllä se sieltä tulee tarinoineen.

Jussi Untolahti

Elämää nextillä levelillä

Telkkarista tulee nykyään paljon kaikkia kilpailuja ja ohjelmia joissa sitten asiantuntijat eli lähinnä toiset julkut arvostelevat toisia julkkuja tai julkuiksi pyrkiviä. Esitykset ovat pääosin hyviä, usein jopa erittäin hyviä. Esimerkkinä vaikkapa kelpo lauluohjelma Tähdet, Tähdet. Arvostelut taas ovat aivan eri kastista. Tästä on hyvänä esimerkkinä mm. The Voice Of Finland. Nykyään ei enää riitä sana hyvä tai vaikkapa modernisti, hyvin sä vedit. Arvostelu on noussut ihan uusiin sfääreihin. Nykyään kaikki on käsittämätöntä, jäätävää, ylivertaista, sairaan hyvää, veret seisauttavaa nextille levelille siirtävää häkellyttävää toisesta maailmasta olevaa loistavaa taidetta ja taitoa.

Sitten on tämä huumoriviihde. Ohjelmat ovat pääosin hirveää huutamista, räjäyttelyä, ahkeraa vitun hokemista ja täysin älyttömiä hahmoja. Ei ne vaan naurata, myötähäpeää toki herättävät. Verbaalista nokkeluutta vaativat ohjelmatkin alkavat olla tiensä päässä, kun raatilaisten nokkeluudet alkavat käydä vähiin. Hyvänä esimerkkinä Hyvät ja huonot uutiset. Ylen Nenäpäivän tylliunelma Sanna Stellan taas oli aivan omassa kastissaan. Varsinkin kun mimmi oli puettu siihen karmeaan lantiot levittävään ruskeaan pyllynpyörityspukuun. Ei ollut heiluminen lasten katseltavaa.

Somessa viihtyvä kansa on taas omaa luokkaansa. Tavallisilta ihmisiltä puuttuu täysin suhteellisuuden taju. Joku jo parhaat päivänsä nähnyt ikäneito tempaisee Faseen uuden selfien, toivottavasti naamasta, ja pian kaikki kaverit hokevat samaa mantraa, kaunis Veera, tyylikäs Veera, ihana Veera, nuorentunut Veera, samannäköinen Veera kuin 1979. Veera elää tällä viikon ja tempaisee uuden foton lauantaina viinipullon puolessa välissä. Ja samat kehut uudestaan. Herrat taas ovat somessa mieltyneet kuviin ruoka-annoksista. Niissä on nakkia pitkittäin ja poikittain, välillä jotain fiinimpääkin. Lohkoperunat ovat suosittuja ja kastikkeet on roiskittu lautasen reunoille ohuiksi viivoiksi. Kuka perkele ne sieltä saa syötyä, nuollakaan ei kehtaa ainakaan kylässä tai ravintoloissa. Annokset ovat kaikessa hienoudessaan niin pieniä, että ei niillä nälkä edes siirry ja kuvissa ne muistuttavat lähinnä jonkin elävän jätöksiä.

Sitten on nämä somen tuomat julkkikset. Homma on lähtenyt täysin käsistä. Verottajan ja iltapäivälehtien mukaan tienaavat vuodessa muutaman tonnin ja elävät leveää elämää. Ulosotossa enemmän tekstiä kuin Paasilinnan romaaneissa ja tappeluista ja pahoinpitelyistä syytteitä joka käräjillä. Naisillakin. Mimmeillä on omat laajenevat ongelmansa. Pienet tissit on vaihdettu isoihin ja niistä sitten laitetaan kuvia someen peilin kautta tai ilman. Tulee selfieitä ja belfieitä, kohta kai jo pilfieitä jos some sallii. Ja sitten odotellaan jääkiekkoilijaa tai ralliautoilijaa.

Suomalaiset ovat toki tässä hommassa vielä ihan amatöörejä. Mainion uutistoimiston Ampparit.fi uutisannin kautta löytyvät alan aateliset. Amerikkalaiset peffajulkkikset ovat ihan omalla tasollaan. Miljoonia kuvillaan ja tarinoillaan tienaavat mimmit osaavat hommansa. Jos omat eivät ole riittäneet niin apua on tuonut tohtori Silicon. Kaikki on suurennettu ja varsinkin ahterit aivan valtaviksi. Silloin kun minä olin nuori, niin ihanne oli sopusuhtainen timmi naisvartalo. Siinä sitä silmä lepäsi. Nyt kaikki on toisin. Isoa pitää olla ja kuvissa täytyy näkyä rintavakoa, persvakoa ja sitä kamelinvarvasta. Se vähä mitä päällä on, on mahdollisimman tiukkaa ja pääosin todella tyylitöntä. Eikös sen yhden mieskin, ei Folke, mennyt sekaisin tässä pyörityksessä. Muutama puolialaston mimmi samassa talossa kamerat koko ajan räpsyen kuvaavat toisiaan ja kilpailevat kellä on suurin leivinuunia muistuttava räystäsahteri. Ei sitä kestä Erkkikään.

Sitten on vielä tämä sukupuolineutraalisuus. Mihin se vielä johtaakaan? Kun aikoinaan poikamiehenä lähti ravintolaan, niin pääosin oli helppo erottaa naiset miehistä, siis ulkonäön perusteella. Iskuyrityksiäkin uskalsi tehdä. Kohta on kaikki toisin. On yhteiset vessat, yhteiset asut, perinteisiä naisten ja miesten juomia ei ole, kukaan ei uskalla lähestyä toista, kun ei tiedä mitä lähestyy ja kun vielä ahdistelunkin raja on niin matalalla, ettei uskalla edes kysyä, niin lirissä ollaan. Elämästä tulee tylsää, syntyvyys laskee, kapakat riutuvat, verotulot laskevat ja ihmiset vetäytyvät mökkeihinsä. Joku uskalias herraneutraali tietysti panee kaiken peliin ja yrittää saada kuppilasta seuraa. Mutta kyllä siinä karskeinkin mies herkistyy, sillä sukupuolineutraali iltaseura on kuin Kinder-yllätysmuna. Koskaan ei tiedä mitä sieltä kuoriutuu. Kun sisältö jo kolmantena kertana peräkkäin paljastuu samaa sukupuolta olevaksi entiseksi luokka- tai armeijatoveriksi tai voikkaalaiseksi jyrsijäksi, niin itkuhan siitä tulee. Uloskaan ei voi oikein paiskata, kun saattaa syyllistyä heitteillejättöön, kun tämä itseään etsivä neutraali pyörii sitten pihan lumihangessa miettien seuraavaa siirtoaan.

Te nuoret olette vielä kusessa. Koittakaa kestää!

Jussi Untolahti

Kotka

Kankaan koulun tappajat

Niinhän siinä silloin kävi. Lapset ja Kankaan koulu joutuivat Kouvolassa vallitsevan kostonhaluisen politiikan uhreiksi. Tässä aluepolitiikan, outo termi muuten yhden kaupungin sisällä, myllerryksessä järjen valo tuntui osalta poliitikkoja sammuneen kokonaan ja nyt kostettiin mm. jo kuihtuvan Ratamon mahdollinen sijoittaminen vanhaan Kouvolaan ja varmaan monta muutakin asiaa joista me veronmaksajat emme edes tienneet mitään. Asiaan vaikutti varsinkin niitten kuntalaisten mielipiteet joissa jokainen postin, kaupan, bensa-aseman, pankin ja monen muun palvelun loppuminen on uuden Kouvolan syytä. Samoin kostonhalusta kiiluvin silmin on kokonaan unohdettu kaupungin taloudellinen ahdinko joka on syytä myös lain noudattamisesta eikä suinkaan aina pelkästään asioiden huonosta hoidosta.

Jotenkin raakaa oli peli valtuuston äänestyksessä ja nämä alla luetellut henkilöt lakkauttivat Kouvolan perinteikkäimmän koulun. Syitä on tietysti monia. Osa pelkäsi ryhmän mielipidettä, osa oman työpaikkansa säilymistä kaupungin palveluksessa, suuri osa äänesti koston kiilto silmissä, osa oman edun nimissä, osa vallan himossa ja muutama henkilökohtaisen kaunan vuoksi. Loppujen syitä voi vain arvailla.

He tappoivat Kankaan koulun.

Demarit               Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (14 edustajaa)

Kuusankoski-Anjalankoski linjalla johdettu demariryhmä piti yllä pelon ilmapiiriä ja siten ryhmäkurin voimakkaasti mukana pelissä Valto Kosken hengen yhä leijuessa ryhmän yllä. Muutenkin sisäisten ristiriitojen repimä joukko on saanut aikaan sen, että Kouvolasta ei ensi eduskuntavaaleissakaan saada demareitten edustajaa eduskuntaan.

Kankaan tappajia kaikki tyynni.

Harri Helminen             Jukka Nyberg            Marjo Lakka             

Hannele Viljakainen      Maria Eloranta          Raimo Laine             

Ensio Töttö                    Outi Kasurinen          Ville Salonen                  

Antti Koivisto                 Kari Leinonen            Päivi Kossila

Katja Airaksinen            Reino Grönlund

Kepulit                 Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (9 edustajaa)

Kepun "peltohenkilöt" äänestivät kostonhenkisenä ryhmänä kehitystä ja säästöjä vastaan. Kepun ryhmä ei onneksi kokonaisuutena pysty paljoa pahaa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Keskittyvät tulevaisuudessa lähinnä uuden Kouvolan arvosteluun ja kehityksen jarruttamiseen sekä kehumaan kuinka hyvin asiat ennen olivat, varsinkin Valkealassa.

Kankaan tappajia hekin

Reijo Valkeapää          Topi Seppälä                 Maija Lehtomäki     

Liisa Varjola                 Janne Wall                    Markku Pakkanen        

Sari Lankinen               Kimmo Jokiranta           Mirja Lonka

Vasemmisto          Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (2 edustajaa)

Pieni ja merkityksetön ryhmä jolla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia Kouvolan asioissa. Tuskinpa seuraavassa valtuustossa enää mukana.

Kankaan tappajia silti hekin

Tiina Saavalainen         Matti Liukkonen

Sitoutumattomat   Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 1

Sitoutumattomia vietiin kouluneuvos Sakari Viinikaisen johdolla kuin mätää kukkoa. Kaunisnurmen koulun entinen rehtori veti kotiinpäin oikein hartiavoimin. Osuva titteli muuten tuo kouluneuvos Kouvolan perinteikkäimmän koulun kaatajalle. Hiipuvan sitoutumattomien ryhmän poliittinen alasajo on hyvässä vauhdissa ja seuraavat vaalit lyövät viimeisen naulan arkkuun. Sieluttoman ryhmän kuolintaistelussa Kouvolan asioitten ja talouden korjaus on nykyään taka-alalla ja kukaan ei enää odota ennen niin asialliselta ryhmältä mitään mainetekoja.

Kankaan kaadossa täysin rinnoin mukana

Sakari Viinikainen         Pulla Peltola        Matti Norppa      

Vesa Kaarlampi

Kankaan koulun puolesta siviilirohkeutta osoittaen

Marja-Terttu Nuorivuori

Persut                Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 6

Persujen riitaisa ryhmä jakaantui kahtia ja saattaa jakautua tulevaisuudessa enemmänkin jopa kahteen ihan viralliseen ryhmään kovan valtataistelun seurauksena. Tulevaisuudessa lähes kaikki energia menee muitten tekemisten haukkumiseen, oman ryhmän valtataisteluun ja uusien ryhmien perustamiseen. Jari Lindström tulee olemaan kovilla ja Anssi "loikkari" Tähtinen saattaa loikkia jonnekin ihan muualle muutaman muun onnettoman omaa etuaan tavoittelevan "känkkäränkän" kera. Mikään ei siis ole muuttunut.

Kankaan kaatajia "valkoisen Suomen" hengessä

Jari Lindström             Anssi Tähtinen         Toni Lampiranta    

Antti Eskelinen

Kankaan koulun puolesta

Pertti Paloranta          Seppo Nikkanen        Juha Päivärinta     

Jari Käki                     Jouni Suninen            Pekka Korpivaara

Kokoomus         Kankaan koulua vastaan 7 edustajaa ja puolesta 6

Entinen kouvolalainen kansanedustajapuolue on myös jakautunut kuppikuntiin ja varmistanut ettei Kouvolasta enää tule kokoomuslaista kansanedustajaa. Nyt on sorruttu myös aluepolitiikan syövereihin. Kokoomuksen tulevaisuus Kouvolassa on todella huono kun otetaan huomioon Jyrki Kataisen johdolla tehty Kouvolan kuppaaminen tyhjiin ja vielä Kuopion suuntaan. Kaikki lähestyvät vaalit varmasti pelottavat ja tulos tulee olemaan kehno

Kaatoivat Kankaan koulun

Jyrki Hyttinen                Matti Sorsa                  Jari Suomela         

Sinikka Rouvari             Maarit Helkala             Marjatta Nykänen     

Kirke Sipiläinen

Puolustivat Kankaan koulua

Jari Larikka                    Birgit Koskela            Tapio Karvonen     

Hannu Kähärä               Jouko Leppänen        Jani-Ville Heikari

Vihreät                     Kankaan koulun puolesta 1 edustaja ja vastaan 1

Pieni marginaaliryhmä äänesti omantunnon mukaan ja jakautui kahteen osaan. Nyt ei ollutkaan kyse puun halaamisesta, ydinvoimasta tai Kymen Hovista. 

Kankaan koulua vastaan

Kaisa Spies

Kankaan koulun puolesta

Ritva Sorvali

Kristilliset            Koko ryhmä Kankaan koulun puolesta (4 edustajaa)

Kristilliset yllättivät taas kerran ainakin minut. Vastuuntuntoista politiikkaa joka kantaa huolta lapsista ja kaupungin taloudesta. Tälle ryhmälle toivon todella runsaasti lisää kannatusta ja vastuuta kaupungin parhaaksi vaikka itse pakana olenkin.

Kankaan koulun puolesta yhteisen hyvän hengessä

Sari Palm              Arto Sahamies           Sakari Smeds       

Vesa Vainio

Mitähän me kaupunkilaiset nyt tehdään? Koulu meni mutta rakennus on vielä jäljellä. Nyt meillä kouvolalaisilla on totinen näytön paikka. Kankaan koulussa ei pian ole enää opetusta ja meidän on vaikka kansalaistottelemattomuuden keinoin estettävä useitten tahojen katalat suunnitelmat Kankaan koulun suhteen.

Moni rakentaja himoitsee Kankaan koulun tonttia itselleen ja myös hyvä-veli järjestelmän käyttöä on syytä pelätä. Ei sitä koulua nyt sentään pureta, sehän on suojeltu rakennus mutta sen laaja etupiha haluttaisiin kyllä rakennuspaikaksi parille kerrostalolle. Sille ei saa käydä kuin suojellulle Aseman koululle joka piilotettiin sinne isojen kerrostalojen taakse. Tiedättekö muuten missä se Aseman koulu on?

Kankaan koulusta ei myöskään saa tulevaisuudessa muodostua Kouvolan "kultapossukerhon" eli kaupungin ylimmän johdon ja luottamusmiesten lukittua luxuspalatsia jonka työtiloja, saunoja, porealtaita ja baareja julman kokoinen vartija kaitsee ja päästää sisään vain lupakortilla tai kutsulla varustetut arvohenkilöt. Silloin katoaa viimeinenkin uskottavuus päättäjiä kohtaan ja yhteys kuntalaisten ja päättäjien välillä katkeaa lopullisesti.

Pidetään nyt näitä edushenkilöitä ja heidän tekojaan tarkoin silmällä sekä muistetaan nämä Kankaan koulun kaatajat sunnuntain vaaleissa.

Älkää kuitenkaan kouvolalaiset vaipuko surun ja murheen alhoon. Samanlaisia päättäjiä täällä Kotkassakin on joten riitelyt laaksokunnan kaupunkien kesken tulevat jatkumaan ja otsikot ovat komeita paikkakunnan sensaatiolehdissä. Täällä Kotkassa jo tänään herätti kateutta Kouvolan urheiluakatemian saama tukiraha joka on paljon suurempi kuin Kotkan saama vastaava tuki. Siitä se katkera poru taas alkaa. 

Mikään ei siis muutu vaikka muutama päättäjä toivottavasti vaihtuu. Ikävä ei pudonneita ja luopujia tule.

Jussi Untolahti  
Joutomies
Kotka                                                                                                                                                

  

Karmein manaus

                                               

Kiroileminen on taitolaji. Taiteilijaprofessori Veikko Sinisalo lienee ollut Suomen virallinen ykkönen mutta kyllä kiroilun jalon taidon osaavia loistavia amatöörejäkin löytyy. Nykynuorten huorittelun ja homottelun oppii jokainen mukula valitettavasti jo samalla kuin puhetaidonkin. Näitä homo-huora-vittu-mulkku hokijoita en kuitenkaan laske aidoiksi kiroilijoiksi. Kyseessä on pikemmin nuoruuden epävarmuuden esiin tuomaa itsensä tehostusta ja valitettavasti usein puheeseen tahtomattaan tarttuneita sanoja joita käytetään sitten myös ilkeään nimittelyyn myöhemmälläkin iällä.

Nimittelyä taas ei lasketa kiroilun jaloon taitoon. Nimittely on henkilökohtaisempaa ja usein loukkaavaksi tarkoitettua totista sanailua johon saattaa liittyä jopa katkeruuttakin. Miehistä käytettiin ennen kovia nimityksiä kuten sälli, hampuusi, pärinäpoika, katupoika, hunsvotti, lättähattu, naistennaurattaja ja auervaara. Aisankannattaja oli outo sana ja se liitettiin meidän pikkukollien keskuudessa jotenkin isäntään ja renkiin. Jätkä, satamajätkä ja lentojätkä taas olivat ihan kelpoja nimiä alansa ammattilaisille. Uudempia haukkumanimiä olivat puli-ukko, tenukeppi, puistokemisti, metsien mies, nörtti, tv-sarja Hill Street Bluesista omittu rakinlöyhkä sekä erilaiset versiot peniksestä. Naisten kanssa oltiin hiukan varovaisempia ja ehkä jopa hienotunteisempia. Vähän vanhempi nimitys kokotti oli hieman outo kun taas hepsankeikka oli suorastaan riemastuttava kuten surinasussukin. Lintuihin näitä elämän sulostuttajia myös usein verrattiin. Kalkkunasta tullut kalkaani oli vähän rumempi ilmaus kuten kanakin. Hieman uljaammat kuten pulu, kurppa ja kotka herättivät myös negatiivista huomiota naisten keskuudessa. Kottarainen oli siinä ja siinä kuten myös harmaavarpunen. Papukaija viittasi puheripuliin mutta kyyhkyseni oli jo sallitun puolella. Kissa menettelee mutta nykyilmauksen, puuma, monet naiset kokevat loukkaavaksi. Miestä usein ansaitustikin kutsutaan siaksi mutta sillä nimellä saattaa silti olla miehiä yhdistävä ja rintaa kohottava gloriansa kuten myös pukilla. Lammas on paha nimitys ja kettukin hiukan negatiivinen. Leijona on kova juttu ja samaan kastiin lasketaan myös karju ja sonni. Jos taas naista sanoo lehmäksi, niin on todella heikoilla jäillä tai siellä ilottomassa selibaatissa. Huhu taas kertoo myös naisten käyttävän keskuudessaan varsin räväkkää kieltä meistä miehistä. Lieköhän on totta?

Voimasanojen valinta kertoo miehestä paljon. Puolihomon luutunsoittajan näköinen vakosamettihousuinen baskeripää voi täräyttää suustaan niinkin kaameita manauksia kuin pakana, hiivatti, hitsi, vitsi ja hui kamala. Edellä mainitut sopivat hyvin naisille kuten myös saakeli, hitto, jumankekka ja astetta kovempi perhana. Rantaruotsalainen Emsalö-Emäsalo alueelta vetäisee tiskiin kamalat jufenaut, fy fan, banne mej ja sjutton också. Tässä vaiheessa suomenkielinen purskahtaa nauruun ja meinaa kusta housuihinsa. Luutunsoittajan vähän vanhempi maripaitainen lajitoveri saattaa päräyttää ilmoille sanat pentele, samperi, jumankauta, halvattu, hiisi vieköön ja lempo soikoon. Humoristeilta löytyy jo enemmän mielikuvitusta vaativia yhdistelmiä kuten, voi hevonperse, voi kilinpillu, voi sianleuka ja Speden keksimä voihan rähmä tehostettuna kämmenen läjäytyksellä sanojan omaan otsaan. Naapurin otsaan läjäyttäminen taas saattaa aiheuttaa hallitsemattoman puhetulvan ja peräkkäin juoksua. Näitä edellä mainittuja naurettavia ilmaisuja ei kukaan kunnon itsetunnolla varustettu kiroilija ikinä käytä edes daamiseurassa ellei sitten halua itselleen täydellisen nössön mainetta.

Aidon kirosanan ja oikeaoppisen kiroilun teho perustuu suomen kieleen, oikeaan aikaan, paikkaan, painotukseen ja ennen kaikkea sattuvan kirosanan valintaan. Asiansa osaavan kiroilijan tunnistaa ensimmäisen sanan ensimmäisestä tavusta. Ensimmäistä tavua voimakkaasti painottaen ja r-kirjainta selvästi korostaen perkele on maailman kaunein ja tehokkain kirosana. Se korostaa myös voimakkaasti lausujan persoonaa ja antaa vakuuttavan kuvan kiroilijan tunteitten palosta kyseisessä tilanteessa. Kyllä siinä amatöörimäiset vitunhokijat lauletaan syvälle sinne kuuluisaan suohon ja kaiken maailman donnerwetterit, fuck yout ja bloody hellit kuulostavat enemmänkin naisten moottorimunakutsujen drinkkilistalta. Saatana ja helvetti oikein etupainoisesti tiuskaistuna tulevat seuraavina mutta kuitenkin selvästi jälkeen jääneinä. Kaikki kolme edellä mainittua kotimaista voimasanaa viittaavat selkeästi alakerran hiilihankohommiin ja niiden käyttö onkin suomenkielessä jo vahvaa perinnetietoa joka siirtyy alan miesten mukana isiltä pojille. Näitten sanojen lisäksi ei herrasmies oikein muita kirosanoja tarvitsekaan koska ns. alatyylin käyttäjät eivät todellakaan kuulu kiroilijoitten aateliin.

Väärän kirosanan valinnut onneton mies voi menettää uskottavuutensa, itsetuntonsa ja maineensa lopullisesti niin naisten, miesten kuin työnantajienkin keskuudessa. Mitäpä luulette tapahtuvan, jos karski metallimies hitsari epäonnistuneen hitsisauman jälkeen kovasti tuohtuneena pamauttaa suustaan karmeimman manauksensa, voi hitsin pimpula.

Jussi Untolahti

Lahtelaista, totta kai!

Olihan melkoisen komeat ja tapahtumarikkaat MM-hiihdot Lahdessa. Suomelle tuli kohtalaisesti menestystä, oli huikeaa draamaa ja nähtiin jopa kovaa kinaa suomalaisen Anne Kyllösen ja suksihuollon kesken. Kilpakumppanitkin saivat välillä kuulla kunniansa. Varsinkin Norjan Petter Northug todisti taas olevansa mulkku vailla vertaa. Pilkkasi muita hiihtäjiä koko ajan, iloitsi siitä kun väsähtänyt Iversen loppukaarteessa sai nurin suomalaisenkin ja 50 km:n hiihdon jälkeen haukkui vielä kaikki norjalaiset voittaneen britti Andrew Musgraven ”pubihiihtäjäksi”. On siinä Norjan nuorisolle oiva esikuva.

Katselin kisojen kaikki lähetykset kotona televisiosta käytännössä ilmaiseksi. No, vähän meni olutta ja viiniä mutta kohtuullisesti. Laskin, että jos olisin ostanut liput kaikkiin tapahtumiin, niin rahaa olisi mennyt n. 370 euroa ja parkkilippuihin jopa 240 euroa. Tähän kun lisätään bensat Kotkasta Lahteen ja takaisin 11 kertaa kevyellä kaasujalalla, polttoainetta olisi palanut n. 280 eurolla. Yhden hengen kisaretket olisivat siis maksaneet n. 900 euroa koko ajalta. Jos Satu jostain käsittämättömästä syystä olisi lähtenyt mukaan, niin rahaa olisi palanut liki 1300 euroa. Tähän sitten vielä syömiset ja juomiset päälle. Tuiki kallista hommaa saattaa joku ajatella.

Ylen välittäminä kisat olivat kyllä hienoa katseltavaa kotona. Pitkät studiolähetykset ennen ja jälkeen jokaisen kilpailun olivat mukavaa seurattavaa. Hyvät juontajat ja asiantuntijat tarkkoine analyyseineen ja taustoineen toivat paljon uutta tietoa katsojille. Nyt tiedän senkin, että Matti Heikkinen aina aamuisin ensimmäiseksi tutkii sijoitustensa pörssikurssit. Itse kisojen aikana television kautta tuleva tulospalvelu oli loistavaa ja selostuskin ihan kelvollista, joten kisojen seuraaminen on siten helppoa ja mielenkiintoista. Kilpailijoiden haastattelutkin ovat ihan asiallista katsottavaa, vaikka eiväthän nämä nykyurheilijat juuri mitään sanokaan. Iivo Niskaseltakin oli energiajuomapullot otettu talteen ennen telkkarin eteen menoa. Moneen muuhun kisaan verrattuna kilpailijoiden tunteet toki pääsivät nyt esiin aika hyvin, välillä jopa kyyneleitten kera.

Väkeä Lahteen olisi toki mahtunut enemmänkin mutta tiedottaminen saattoi hiukan ontua. Eilen kilpailun ja hiihtoliiton isot päälliköt selittelivät tv:ssä talouden huonoa tilaa ja lipunmyynnin jäämistä reilusti tavoitteesta sekä ihmettelivät eritoten heikkoa lipunmyyntiä porteilla päivittäin. Kun yksi päivä oli myyty loppuun, kansalle saattoi jäädä ajatus, että jos sinne ei saakaan enää lippuja. Yle olisi ehkä voinut aktiivisemmin lähetyksissään tiedottaa lipputilanteesta ja opastaa kansaa. Nyt saattoi moni jäädä kotiin tv:n ääreen.

Yksi asia ihmetytti minua koko kisojen ajan. Kuinkahan monta kertaa Yle otti esiin vuoden 2001 kisojen suomalaisia hätkähdyttäneen dopingskandaalin? Kun asiantuntijaksikin oli hankittu dopingista silloin 2001 kärynnyt Virpi Sarasvuo ja jopa Harri Kirvesniemi oli antamassa lausuntojaan, niin kyllä kansa taas sai kokea häpeän hetkiä koko rahalla. Olisikohan nämä doupatut asiantuntijat jo voinut jättää unholaan ja etsiä muita tilalle. Tämä toistuva vanhojen kaivelu oli Yleltä täysin järjetöntä, sillä onhan niistä hetkistä jo kulunut 16 vuotta ja kaikki asianosaiset eivät ole enää edes hengissä. Vaikea on ymmärtää niitä Ylen ammattilaisia, jotka tämän tason muisteloihin sortuivat vai onko tämä sitä Ylen uutta journalistista linjaa.

Kunhan Norja seuraavan kerran järjestää MM-hiihdot, niin uskon, että Norjan televisioyhtiö ottaa Ylestä mallia ja kertaa useita kertoja Petter Nordhugin öykkäröinnit ja rattijuoppousskandaalin, Martin Jonsrud Sundbyn dopingpannan ja Therese Johaugin huulirasvadopingin sekä näyttää katuvia norjalaisia hiihtojohtajia päät riippuen pyytämässä anteeksi norskeilta. No, eihän ne Norjan johtajat kai paljon anteeksi pyydelleet ja mutta varmasti Norjan televisio ihan jo suomalaisten iloksi näitä Norjan häpeän hetkiä näyttävästi toistelee pitkin kisalähetyksiä.

Jussi Untolahti
Kotka

Saatanan tunarit

Politiikka on erikoista peliä. Suomen haukutuin ministeri Anne Berner on joutunut kaiken kansan sylkykupiksi ja omien hallitustoverien hylkäämäksi. Persujen Timo Soinin ansiosta maahan saadaan todennäköisesti hyvinkin pian vero sekä moottoripyörille että myös veneille. Kateusveroksihan sitä kansa kutsuu. Nyt kun ministeri Anne Berner teki ilmeisesti hallituksessa aiemmin sovitun sopimuksen mukaisen selvityksen autoverosta ja liikenneväylien rahoituksesta, niin Kokoomus kuin Persutkin kiirehtivät heti moittimaan ja kiistämään uuden esityksen. Normaali täysjärkinen poliitikko olisi ehdottanut rakentavan keskustelun aloittamista esityksen muokkaamiseksi laiksi. Näin eivät kuitenkaan toimineet hallituskumppanit vaan Orpo-Soini parivaljakko oli heti eri mieltä. Heitä komppasivat tietysti myös pitkä rivi opposition punademareita ja viherpiipertäjiä. Niille perkeleille ei näet kelpaa mikään muu kuin itse keksitty asia. Muut ovat ehdotuksineen täysin ahterista. Tästä kaikesta voi vetää sen johtopäätöksen, että seuraavat vaalit ovat jo liian lähellä. Kun Suomen poliitikkoja seuraa, niin ainahan heille vaalit ovat liian lähellä ja oma paikka pikkuisine vallanrippeineen liipaisimella. Jokaista vaaleissa tippuvaa seuraankin mielihyvällä vaikka ainahan sinne niitä ”stubbeja ja hakkaraisia” jää kunnallispolitiikan pöhlöistä puhumattakaan.

Mutta takaisin niihin veroihin. Ministeri Bernerin ehdotus lupasi meille hankintahinnaltaan edullisia verottomia autoja, joista sitten vero maksetaan vuosittaisella käyttömaksulla pikkuhiljaa. Jotenkin tämä kuulostaa hyvältä mutta niin poliitikot kuin kansakin ovat nousseet vastaan. Onhan siinä esityksessä toki ongelmansa mutta vastahan se on alku tulevalle lausuntokierrokselle ja keskustelulle. Tätä ei kuitenkaan tahdota sallia, ettei vaan Kepu hyödy esityksestä liikaa. Vuosittainen tasasummainen käyttömaksu onkin toisaalta väärin. Samanlaisella autolla ajavat naapurukset maksavat saman käyttömaksun, vaikka toinen ajaa kolminkertaisen määrän toiseen verrattuna. Bensassa olevaa veroa toki menee käytön mukaan. Ei siis täysin oikea tapa.

Kun kansa ei halua seurantalaitteita autoihin, niin polttoainevero on helppo tapa kerätä tämä uusi käyttömaksu ja se kohtelee kaikkia tasavertaisesti. Sekään ei toimi koska poliitikkoihin ei voi luottaa. Tieverkon parannuksiin polttoaineverosta saatu käyttömaksu ja korvamerkitty raha saattaa riitelevien poliitikkojen toimesta päättyä johonkin ihan muuhun kohteeseen. Paljon on siis vielä keskusteltavaa maamme päättäjillä ja veikkaanpa, että riitely on rehevää ennen kuin yläfemmat viuhuvat tiedotustilaisuudessa BOS-kolmikon kesken.

Olen aina jotenkin ymmärtänyt verot ja maksanut ne mukisematta mutta nyt keitti yli. Ei niinkään rahan takia vaan periaatteessa. Viime syksynä oli ohi 19. kausi moottoripyöräilyä, kun laitoin kulkuneuvon tallin perille talven viettoon. Olen viime vuosina ajellut aika vähän ja nyt oli suunnitelmissa lajin vaihto. Kotkassa on tullut usein mietittyä veneen hankintaa kalareissuja ja kauniita kesäpäiviä odotellessa. Kun hallituksen moottoripyörille ja veneille esitetty vero tuli ajankohtaiseksi, poistin ilkeyttäni moton vakuutuksesta ja rekisteristä sekä luovuin ajatuksesta ostaa vene. Niitä veroja en saatana maksa. Pyörä seisköön tallissa hallituksen muistomerkkinä hamaan tappiin asti. Sitten alkoi mielessä siintää avoauto kesän rientoihin ja nyt se hallitus miettii autoveron poistoa, joten senkään hankkiminen ei ole tällä hetkellä taloudellisesti järkevää. Mies siis vanhenee, harrastukset vähenevät ja vitutus nousee.

Jotainhan se on tehtävä. Onhan niitä vaihtoehtoja, sohvamakaus, pulujen bongaus, kukkakeppien veistely, naapurien kyttäys tai voisihan sitä alkaa vaikka kunnalliseksi täyspäiväiseksi valittajaksi. Vaan kun eivät nuokaan oikein kiinnosta. Pitkän pohtimisen jälkeen keksin loistavan idean. Ryhdyn juopottelemaan eli ryyppäämään. Istun omalla terassilla jalat pöydällä Kari Tapion musiikkia kuunnellen sekä olutta ja viiniä siemaillen ja annan ajatuksen lentää. Kertailen hiljalleen kaikki mahtavat reissut ja monet muutkin elämän kohokohdat. Naurahtelen itsekseni menneitä muistellen ja kaikki ikävät muistot jätän unhon yöhön. Noissa muisteloissa moni tämänkin blogin lukija vilahtelee ilokseni mukana. Nyt joku sanoo, että tuohan se vasta veroja valtiolle tuottaa. Vaikka olen eläkeläinen ja pian siis myös juoppo, en sentään tyhmä. Vaatiihan se tietysti välillä muutaman päivän selvin päin oloa mutta oluet ja viinit haen tietysti sieltä mistä tähänkin asti ja niistä ostoista ei Suomen valtio taatusti juurikaan kostu.

Ja tähän loppuun vielä julkinen lupaus. Niin pahasti olen poliitikkoihin pettynyt, että en enää ikinä äänestä vaaleissa yhtäkään luikuria vallan kahvaan. 

Saapa nähdä, kuinka äijän käy.

Jussi Untolahti

Kotka