Niin hieno oli Kouvola silloin

 

Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin se lähtee Posiolle. Nuorena miehenä se pyyhkäisi Lappiin yhtä soittoa mutta nyt se yöpyy Kajaanissa. Aamulla se ajelee Kuusamoon hankintamatkalle. Olutta, viiniä, kuohuvaa sekä hyvää ruokaa. Riipisen riistaherkusta vielä matkaan karhunlihaa ja muita herkkuja. Sitten Posiolle erämaan hiljaiseen syliin.

Tunti saapumisen jälkeen se istuu kelomökin rappusilla hiljaisuutta ihmetellen ja nauttii ns. ajokaljat. Karjalaa tietysti. Rantasaunan piipusta nousee jo savu ja toisen oluen jälkeen lähtee ajatus lentoon. Kevyt tuuli heilauttaa harmaata tukkaa ja hymy paljastaa kasvojen uurteita. Muistot alkavat kuljettaa miestä. Mieleen palailee pätkittäin 70 vuotta elettyä elämää. Joitakin lapsuuden muistoja, mopon, pappa Tunturin saanti, pikaluistelu, jalkapallon pelaaminen Susissa, minuutin pituinen ensimmäinen seksi, ajokortin autuus ja vastenmielisen koulunkäynnin huipennus valkolakkiin. Rippikoulun olisi voinut jättää väliin mutta armeijasta jäi ihan mukavat muistot.

Sitten mieleen nousee nuoruuteni hieno Kouvola. Koulujen konsut, rusettiluistelut, Jennyn suomimakkarat, nuorisotalo Lärvä, Mannerin baari, Kouvola-päivät, keskioluen vapautuminen, Speden Saluuna, Red Car, Kultainen Kannus, lämpimät kesäyöt, nätit tytöt ja öiset naku-uinnit Utin Vennassa, reissut kavereitten kanssa, Kartsan kisat, Keihäsmatka Mallorcalle, Nipan grilli, juhannukset Kultakivessä, kesätyöt, opiskelu, kilpa-autoilu ja sitten jopa orastava työelämä. Nuoren miehen elämän hienoja kohokohtia ja joskus hieman kitkeriäkin tapahtumia, joita voi nyt hymyssä suin muistella. Ei kuitenkaan kiikkustuolissa Reino-tossuissa keppiä heristellen. Ei ikinä.

Töitä tuli tehtyä isoissakin taloissa, Korian Kalusteella, UPM:llä, Stockmannilla ja Nokialla. Yrittäjänäkin sitten liki 15 vuotta. Laiskalle miehelle ei työ koskaan ole ollut mikään tarunhohtoinen unelma. Se oli kuitenkin oiva keino ansaita rahaa hauskanpitoon, matkailuun, alppihiihtoon, surffaukseen, autoihin, moottoripyöriin ja muuhun mukavaan touhuun ystävien ja kavereitten kanssa. Yksi avioliittokin tuli ja meni.

Joutomiehen elämä alkoi sitten 52-vuotiaana kesäkuun alussa 2003. Matkustelu jatkui edelleen, nytkin mukana olevan toisen vaimon kanssa, niin autolla kuin moottoripyörällä. Talvisin käytiin Lapissa jopa puskahiihtoreissuilla mutta se kidutus loppui onneksi lyhyeen. Muutaman hiihtomatkan jälkeen tuli mieleen vanhan ystäväni viisaat sanat, jos ei ole muuta tapaa kuljettaa puita metsässä kuin jalkojen alla, niin olkoon. Siirryimme syksyisiin kalaretkiin Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen, Koillismaalle ja Lappiin. Saalis on ollut aina laihahko mutta matkat ja maisemat hienoja.

Kolmas olut tuo eteen nykyhetken ja totuuden. Mies on 70 mittarissa yhä jonkinlaisessa iskussa. Ainakin ajatus kulkee, olut maistuu, matka jatkuu ja muistot lämmittävät. Hymy nousee taas kasvoille. Jotain hyvääkin tässä ikääntymisessä on. Alkaa hiljalleen tuo nuorena kuolemisen pelko hellittää. Elämä on siis mukavaa sekä elämyksiä tuottavaa ja kun matkassa Posiolla on mukana myös tuo toinen ja viimeinen vaimo, kannustava sielunkumppani Satu, niin ei muuta kuin eteenpäin.

Sitä kannustusta on muuten riittänyt vuosien varrella. Kerron kuitenkin vain yhden tarinan. Kesällä Siikakoskella maalattiin Satun kanssa lasiverannan ikkunanpuitteita ja niitä on paljon. Ehtoon jo saapuessa Satu kannusti kulman takaa ja huusi, että loppu lähestyy Jussi. Vastasin, että kyllähän minä sen tiedän, se on kaikilla edessä, mutta maalataan nyt kuitenkin vielä näitä ikkunoita. 

Lähes huomaamatta Posio kietoutuu hiljaisen erämaan pehmeään hämärään. Haen muutaman oluen lisää ja lähden rantasaunan lämpöön. Satu meni jo.

Aamukahvilla ajatus on kirkas ja aivan seitinohut untuvainen kohmelo tuntuu mukavalta seuralta. Se tekee jo lähtöään ja totean, että etkö jäisi vielä hetkeksi. Kohmelo naurahtaa ovella ja sanoo, että nyt on aika mennä, mutta älä Jussi hätäile, me tapaamme vielä.

Niin tehdään!

Jussi Untolahti

Joutomies

Posio

 

 

 

Ruotsalaisen Kouvolan eli Bamsebyn tarinoita

Kouvolan uusi ruotsinkielinen nimi Bamseby kuulostaa aluksi ylipirteän loviisalaisäidin lässytykseltä lapsilleen mutta sitten tajusin, että näinhän sen pitääkin Kouvolassa mennä. Ruotsalaisuudessa on Kouvolan pelastus. Bamseby saa entiset kouvolalaiset kirosanat betonihelvetti ja Kouvostoliitto kuulostamaan entistä enemmän alatyylisiltä ja rahvaanomaisilta omaa kotikuntaansa solvaavien moukkien käyttämiltä ilmaisuilta. Betony eli entinen Popsiskin on nykyään pub Socis ja joka torstainen hapansilakkailta on suuri menestys. Bamseby pelastaa koko pohjoisen Kymenlaakson ja luo uuden uljaan yhteiseen hiileen puhaltavan seutukunnan.

Bamsebysta kehittyy nopeasti Suomen johtava ruotsalaisuuden ja ruotsinkielisen kulttuurin avomielinen ja suvaitsevainen keskus. Kaupungin myötämielinen suhtautuminen kaikkeen ruotsalaisuuteen viittaavaan saa ihmeitä aikaan. Venäläiset muuttavat takaisin Pietariin Kouvostoliiton sortumisen myötä ja tänne alkaa virrata ruotsinkielistä väestöä aluksi Etelä-Kymenlaaksosta ja sitten muualtakin Suomesta. Kymmenen vuoden kuluttua Bamsebyn väkiluku on jo noin 140 000 ja RKP on kaupungin suurin puolue. Ruotsin kieli on kaupungin ykköskieli ja kaupunkiin virtaa kaikenlaisia stipendejä ja apurahoja Ruotsista ja muualtakin Skandinaviasta ja kulttuurielämä suorastaan räjähtää uuteen uljaaseen nousukiitoon. Euroopan Unioni seuraa haltioituneena "Lilla Stockholmin" kehitystä ja tukee avokätisesti ruotsalaisen elämäntavan ylistystä ja kehitystä Bamsebyssa. 

Vuonna 2030 Bamsebyssa hapansilakka tuoksuu, kansa hymyilee, Vikingarna-musiikki soi ja lihapulla/muusi kioskit elävät kulta-aikaa. Vallasväki syö krapuja, laulaa juomalauluja ja kuuntelee Bellmanin viisuja. Museoita on enemmän kuin laki sallii, nuuskaa myydään puoli-ilmaiseksi kaikille täysi-ikäisille, kaupungin autokannasta 80 % on Volvoja ja kaikki vanhat Saabit on korjattu kaupunkilaisten ilmaiskäyttöön. Bamsebyssa on myös tarjolla kaikkien käyttöön 5000 kpl sinikeltaisia Monark ja Crescent merkkisiä polkupyöriä ja Utti-Hammassyrjän lentoasemalta SAS lentää halpalentoja ympäri Eurooppaa. Arki-iltaisin kaupunkilaiset Strömsön tapaan ahertavat hymyssä suin kymmenissä kerhoissa rakentaen kaikkea kivaa vanerista ja lastulevystä sekä tanssivat varsinkin juhannuksena kepeästi hypähdellen kansantansseja kymmenien salkojen ympärillä hiphip-hurraata huutaen ja laadukasta viiniä sekä akvaviittia hienostuneesti siemaillen. Ruotsalaista olutta ei sentään Bamsebyhyn tuoda. Valkoisissa kesäpuvuissa ja olkihatuissa liikkuvat komeat herrat ja vaaleat daamit kiltteine lapsineen herättävät ansaittua ihastusta alueelle tulvivissa turistijoukoissa. Kaupungin suurin nähtävyys on suohon uponnut sairaala johon järjestetään opastettuja sukellusretkiä. Uuden sairaalan paikasta keskustellaan sivistyneesti kaupungin päättäjien kesken. Ruotsin kuninkaallisetkin ovat rakentaneet uuden kesähovinsa Bamsebyn rantamaille Rävvattenin Estellevikiin.

Politiikka ja kunnan asioitten hoitaminen sujuu nykyään täysin ilman riiteleviä pikkupoliitikkoja herrasmiesmäisen RKP:n taitavalla johdolla ja kaupungin talous on ollut jo vuosia ylijäämäinen ja veroprosentti Suomen pienin. Kaupunginjohtaja Marita Toikas on rivakka ja kunnioitettu rouva ja Bamsebyn uudet kansanedustajat Jarl Lindström (UK eli Uljas Kymenlaakso), demareitten Anders Björkqvist sekä RKP:hen loikannut Wilhelm Vackerby ovat ministeriainesta ja arvostettuja poliitikkoja Helsingin Arkadianmäellä. Joka vuosi Bamsebyssa myönnetään korkeasti arvostettu ja tavoiteltu titteli, Årets Bamse - Vuoden Bamse, ansioituneelle kaupunkilaiselle, joka saa ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin Bamsebyn tapahtumiin, työsuhde Volvon ja komean valkovuokkokruunun jota voi sitten ylväästi kantaa koko kesän. Talvella sallitaan tukan- tai kaljunvärisen pipon käyttö kruunun alla.

Nuoriso parveilee Manskilla, på Mansken, entiseen tapaan, nyt ylähuuli nuuskasta pullottaen ja päästelee suustaan tunnettuja ruotsinkielisiä kauheuksia kuten "fy fan", "sjutton också" och "banne mig". Nuorten neitojen patterikäyttöiset käsipuhaltimet saavat pitkät kutrit hulmuamaan aivan kuin Ruotsin Euroviisuedustaja Carolalla konsanaan. HC BeeHoo (Bamsebys Hockey) on jo vuosia pelannut jääkiekkoa SM-Liigan kärkikaartissa ja BC Bamse on voittanut kymmenen kertaa koripallon Suomen mestaruuden valmentajaguru Johan Tojkanderin (ent. Jukka Toijala) johdolla. Koiranpaskoista, tai siis Bamsebyssa fiinisti koirankakoista, ei valita kukaan sillä lähes kaikki kaupungin koirat ovat hyvin kasvatettuja Länsi-Götanmaan pystykorvia jotka tekevät asiansa tarkasti merkityille alueille jotka sitten yön aikana siivotaan. Monen uroskoiran nimi on muuten Daniel ja neidoissa suosittu nimi on Victoria. Kaupungin katujen, raittien ja jalkakäytävien lumitöistäkin on tullut bamsebylaisten harrastus ja oman talon edustan hyvin hoidetut lumityöt ovat statussymboli jonka eteen kovien pyryjen aikoina kaupunkilaiset ahertavatkin hymyssä suin hej, hej tervehdyksiä huudellen ja naapureitaan sekä kaupunkia auliisti auttaen. 

Kouvolan Entiset Nuoret (KEN), nykyään Förra Ungdomar i Central Kouvola (FUCK), kunnioittaa menneitä aikoja pitämällä ruotsinkielisessä nimessään yhä sanan Kouvola. FUCK rajaa toimialueekseen entisen kuuden kunnan muodostaman uuden Kouvolan sekä Iitin ja ottaa mukaan myös Bamsebyhyn liittyneitten Luumäen, Savitaipaleen, Mäntyharjun ja Vierumäen entiset nuoret.

Hyvin sujuu elämä Bamsebyn raiteilla ja kylillä. Vanhoja riitaisia ja velkaisia takavuosien aikoja eivät kohteliaat ja kotiseudustaan ylpeät bamsebylaiset enää edes muistele. Skål på den saken!

Heja Bamseby! 

Johan Undvik

Örn

Hiljaista on ollut ilman koronaakin

Aluksi voisin vetää biisin ”Ei aika mennyt koskaan palaa” tai sitten sen toisen vanhan eli ”Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään jää. Jotenkin tämä aika alkaa nimittäin muistuttamaan lapsuuden ja nuoruuden vuosista kotikaupungissani Kouvolassa. Toki silloin -60 luvulla kaupungin talous oli kunnossa, poliitikot tolkussaan, kaupungissa yksi puliukko ja kehitys meni oikeaan suuntaan. Muuten oli aika hiljaista. 

Meille kolleille oli tapahtumia hyvin vähän ja kaikki ne toki koluttiin. Seurattiin niska kenossa ensimmäistä tekokuuta ja Laikan ja Gagarinin lentoja. Kauhisteltiin Kennydyn murhaa ja Kuuban kriisiä. Ne olivat kaikki kuitenkin aika kaukana meidän kollien silloisesta elämästä. Brittiläinen The Renegades kävi Kuntotalolla vetämässä kovan hittinsä Cadillacin ja joskus poikkesi kiertävä tivoli Sumulaakson suoralla. Marjoniemen kentällä oli hiihtoratsastuskisoja. Nuoremmille kerrottakoon, että hevosella ei suinkaan ollut suksia vaan kilpailussa hevonen ja ratsastaja vetivät perässään hiihtäjää läpi mutkaisen reitin ja yli isojen hyppyreitten.

Urheilukentällä KUP pelasi jääpalloa, KPL pesistä ja Pallokentällä Sudet Suomi-sarjan futista ja jääkiekkokin alkoi ottaa ensiaskeliaan Kouvolassa. Golfista ei oltu kuultukaan. Joskus oli jopa yleisurheilukisoja. Mieleen on jäänyt huima musta pikajuoksija Paul Drayton ja eräs paikkakunnan oma poika joka Kouvolan Sanomien kympillä veti kansan hurratessa pari kierrosta hurjaa maailmanennätysvauhtia ja vaipui sitten uupuneena tiilimurskan reunaan. Taitoajaja Jose Ganga esitteli taitojaan Kouvolan keskustassa Simca-autoillaan ja tornitalojen parkkipaikalla ajettiin mikroautoilla kilpaa. Kipon Asko oli kova kuski. Isoja juttuja olivat myös Palomäen suuret mäkikisat aina maanantaina Salpausselän kisojen jälkeen. Vieläkin muistan Veikko Kankkosen, Niilo Halosen, Helmut Recknagelin ja Koba Tsakadzen.

Talvella luistinradalla järjestettiin soittoiltoja ja vahtimestarien soittamana musiikkina soi aikansa hitit kuten Violetta ja Sealed with the kiss. Kohokohtia olivat rusettiluistelut ja niissä jokainen sai rusetin jossa oli numero ja sitten neitojen ja kollien piti etsiä sama numero vastakkaisen sukupuolen joukosta. Mimmit luistelivat keskellä kenttää pienehköä rinkiä ja kollit kiersivät ulompana kuin kissa kuumaa puuroa. Siihen se sitten yleensä jäikin, kun ei uskallettu edes mennä kysymään sitä numeroa. Parin löytäneet rohkeat sitten palkittiin suklaalevyillä ja muilla pienillä makupaloilla. Kai sen parin kanssa piti sitten kohteliaasti vetää muutama kierros jäällä hämmentävän hiljaisuuden vallitessa. Erilleen luistelu oli suuri helpotus. Suurta makunautintoa toivat kioskin kuuma mehu ja kotimatkalla nakkikioskin haljenneet nakit joihin joskus oli jopa hiukan rahaa. Vähän vastaavia touhuja olivat koulujen konsut. Siellä soi musiikki ja mimmien kanssa käveltiin käsikädessä jonkinlaista piirileikkiä. Kaikki muuttui kun tuli letkajenkka ja rautalankamusiikki. Siitä se sätkiminen alkoi ja loppua ei näy. Kauppalankadulla käveltiin aseman ja Kymen Lukon väliä suurin toivein ja mietittiin isompien kollien hurjia juttuja naisista. Ylämannerissa käynneistä ei silloin vielä edes haaveiltu mutta usko tulevaan oli luja.

Kaksi suurta tapahtumaa oli kuitenkin vuosittain ja ne vetivät meidät kollit yleisön joukkoon magneetin lailla. Uudenvuoden vastaanotto ja ilotulitus Kymen lukolla olivat vuoden kohokohtia. Yhtä iso juttu oli Vappuna kommunistien vappukulkue hulmuavine lippuineen ja torvisoittoineen. Sitä paheksuttiin vaikkei oikein tiedetty miksi. Kai kotoa saatua oppia. Kerrottiin myös kollien kesken kovaa juttua ja naurettiin niin pirusti. Mitä eroa on tukkikuormalla ja kommunistien vappukulkueella? Tukkikuormassa on puupäät edellä ja punaiset liput perässä. Kommareilla päinvastoin. Myös Kouvolan mieskuoron laulua kuunneltiin Vappuna. Joistain leivosista ne lauloivat valkoiset lakit päässä. Muita musiikkitapahtumia ei juurikaan ollut, mitä nyt kesäisin naapurin äijä pihalla veteli kännissä saunan jälkeen Liljankukkaa kovaa ja korkealta. Nauratti niin pirusti.

Kommunistit, torvet, raketit ja haljenneet nakit olivat siis elämän kohokohtia. Ei sitä paljoa silloin tarvittu josko eipä osattu oikein odottaakaan. Nyt on vielä hiljaisempaa mutta, uskokaa pois, kyllä tästä koronastakin selvitään. Pian taas kavereita tavataan, laulu raikaa, olut virtaa, tapahtumia riittää ja samat tarinat kerrotaan uudelleen. Ja nauretaan niin pirusti.


Nokka pystyyn!

Jussi Untolahti
Joutomies
Kotka