Kävin tänään sitten ajamassa kesän ensimmäisen ja samalla viimeisen lenkin moottoripyörällä. Hieno muutaman tunnin vauhdikas lenkki jonka kruunasi jokaisen kevään pakollinen avajaisseremonia, ajelun päätteeksi kahvit ja muna-anjovisvoileipä Iitin kirkolla kesäkahvilassa. Oli hyvä, mukava ja hieman haikeakin olo istuskella siinä auringon paisteessa ja muistella niitä monia upeita kevään ensilenkkejä. Kioski oli vielä kiinni joten jäätelöt jäivät siis tänä kesänä syömättä. Ajelun jälkeen pesin pyörän, vahasin sen sekä peittelin tarkasti uudella kaksivärisellä peitteellä ja tankkikin jäi melkein puolilleen uutta ja tuoretta polttoainetta. Se oli sitten tämä maallinen vaellus siinä jos uskomme erästä amerikkalaista pastoria ja miksi emme uskoisi miestä joka on antanut nimensä kaikki tulet kestävälle grillimakkarallekin.
Lauantaina alkaa nimittäin viisi kuukautta kestävä kaaoksen aikakausi, jonka päätteeksi planeettamme tuhoutuu täysin, näin ainakin uskoo 89-vuotias pastori Harold Camping. Tuho käynnistyy lauantaina alkavalla maanjäristyksellä, joka ravistelee koko maapalloa. Uskovaisilla ei kuitenkaan ole kuulemma mitään hätää, sillä he nousevat taivaaseen ennen kuin tilanne maan päällä käy tukalaksi. Muita odottaa ikuisuus helvetin tulissa. Linjaani en enää muuta koska en erityisemmin arvosta näitä takinkääntäjiä. Siellä helvetissä sitten tapaan muitakin ”syntisäkkejä” ja yhdessä jatketaan manalan bakkanaaleja.
Camping on laskenut maailmanlopun päivämäärän Raamatun ennustusten pohjalta laatimansa matemaattisen kaavan avulla. Itse asiassa maailman piti Campingin alkuperäisten laskelmien mukaan tuhoutua jo syyskuun 6. päivä vuonna 1994. Munille meni silloin Haroldin maailmanloppu. Tällä kertaa laskelmia on korjattu ja Camping on niin vakuuttunut niiden pitävyydestä, että hän on seuraajineen mainostanut loppua näyttävästi ympäri koko maailmaa muun muassa monissa joukkoliikennevälineissä ja lehdissä. Yhdysvalloissa Campingin ennustuksesta innostuneet skeptikot ovat järjestämässä useita juhlia, joissa maailmanloppu otetaan vastaan asiaankuuluvalla juhlallisella tavalla.
Niin teen minäkin. Pistin runsaasti olutta ja valkoviiniä kylmään odottamaan elon viimeistä iltaa. Palanpainikkeeksi hankin erilaisia makkaroita ja italiansalaattia, Haroldin kunniaksi myös Camping merkkisiä jauhomakkaroita joita sitten heittelen parvekkeelta variksille ja puluille ( linnuille ). Kevytversiot jätin tällä kertaa ostamatta. Helvetissä ovat kuulemma lihavat muotia. Illan juhlinnan aloitan harjoittelemalla helvetissä kekkalointia saunomalla normaalia kuumemmassa saunassa ja vastapainoksi nautin kylmää olutta, Tallinnasta tuotua Sakua. Löylyjen välissä sitten kajauttelen parvekkeella äänekkäästi vanhaa hienoa tangoa ”Tuhon tietä kuljen”. Saunan jälkeen siirryn itse Bacchuksen, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan seuraan ja avaan pullon jumalaista valkoviiniä. Bacchuksen parissa elän elämäni vielä kerran uudestaan ja uudestaan päihtyen viinistä ja eletystä hienosta elämästä. Koen ilot ja surut, voitot ja tappiot. Muistelen tapaamiani upeita ihmisiä, tekemiäni matkoja ja toteutuneita unelmia. Suren niin monia aiemmin poistuneita ystäviä, päättyneitä ihmissuhteita ja toteutumatta jääneitä unelmia. Valmistaudun ikuiseen kärvennykseen.
Koska suunta on siis selvästi alaspäin, oman helvettini voisin kuvitella vaikka seuraavanlaiseksi.
Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
salit hohteli kullasta, loisteli jäältä,
ja naisia, paljaita sieltä täältä,
minun vuoteeni tanssien ympäröi,
ja nurkassa piru pianoa löi.
Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä, mikä paikka tää,
ei tunnu tää elämältä, ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää". "On naisia on",
piru rähinöi ja mielettömästi pianoa löi.
Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin: "näitä lempiä saako".
"Saa, lempiä saa", piru rähinöi ja aivan hurjasti pianoa löi.
Vein naisista kauneimman vuoteellein,
kädet kauniit kiertyivät kaulallein.
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mutta arvatkaas veljet mitä,
sillä ei ollutkaan sitä,
ja nurkassa piru pianoa löi.
Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Kuinka olla näin voikaan".
"Ei helvetti tää muuten oiskaan",
piru rähinöi ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.
( Uuno Kailas )
Huomenna aamulla sitten herään siihen alkavaan maailmanlopun vapinaan. Telluksemme loppu on siis käsillä. Vai onko sittenkään?
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti