Mies kun
tulee tiettyyn ikään, niin se lähtee Posiolle. Nuorena miehenä se pyyhkäisi Lappiin yhtä soittoa mutta nyt se
yöpyy Kajaanissa. Aamulla se ajelee Kuusamoon hankintamatkalle. Olutta, viiniä,
kuohuvaa sekä hyvää ruokaa. Riipisen riistaherkusta vielä matkaan karhunlihaa
ja muita herkkuja. Sitten Posiolle erämaan hiljaiseen syliin.
Tunti
saapumisen jälkeen se istuu kelomökin rappusilla hiljaisuutta ihmetellen ja nauttii
ns. ajokaljat. Karjalaa tietysti. Rantasaunan piipusta nousee jo savu ja toisen oluen jälkeen lähtee ajatus lentoon. Kevyt tuuli heilauttaa harmaata tukkaa ja hymy
paljastaa kasvojen uurteita. Muistot alkavat kuljettaa miestä. Mieleen palailee
pätkittäin 70 vuotta elettyä elämää. Joitakin lapsuuden muistoja, mopon, pappa
Tunturin saanti, pikaluistelu, jalkapallon pelaaminen Susissa, minuutin
pituinen ensimmäinen seksi, ajokortin autuus ja vastenmielisen koulunkäynnin
huipennus valkolakkiin. Rippikoulun olisi voinut jättää väliin mutta armeijasta
jäi ihan mukavat muistot.
Sitten mieleen
nousee nuoruuteni hieno Kouvola. Koulujen konsut, rusettiluistelut, Jennyn suomimakkarat,
nuorisotalo Lärvä, Mannerin baari, Kouvola-päivät, keskioluen vapautuminen, Speden
Saluuna, Red Car, Kultainen Kannus, lämpimät kesäyöt, nätit tytöt ja öiset
naku-uinnit Utin Vennassa, reissut kavereitten kanssa, Kartsan kisat, Keihäsmatka
Mallorcalle, Nipan grilli, juhannukset Kultakivessä, kesätyöt, opiskelu,
kilpa-autoilu ja sitten jopa orastava työelämä. Nuoren miehen elämän hienoja kohokohtia
ja joskus hieman kitkeriäkin tapahtumia, joita voi nyt hymyssä suin muistella. Ei
kuitenkaan kiikkustuolissa Reino-tossuissa keppiä heristellen. Ei ikinä.
Töitä tuli
tehtyä isoissakin taloissa, Korian Kalusteella, UPM:llä, Stockmannilla ja
Nokialla. Yrittäjänäkin sitten liki 15 vuotta. Laiskalle miehelle ei työ koskaan ole ollut mikään tarunhohtoinen unelma. Se oli kuitenkin oiva keino ansaita rahaa
hauskanpitoon, matkailuun, alppihiihtoon, surffaukseen, autoihin, moottoripyöriin
ja muuhun mukavaan touhuun ystävien ja kavereitten kanssa. Yksi avioliittokin
tuli ja meni.
Joutomiehen
elämä alkoi sitten 52-vuotiaana kesäkuun alussa 2003. Matkustelu jatkui edelleen,
nytkin mukana olevan toisen vaimon kanssa, niin autolla kuin moottoripyörällä. Talvisin
käytiin Lapissa jopa puskahiihtoreissuilla mutta se kidutus loppui onneksi lyhyeen.
Muutaman hiihtomatkan jälkeen tuli mieleen vanhan ystäväni viisaat sanat, jos
ei ole muuta tapaa kuljettaa puita metsässä kuin jalkojen alla, niin olkoon.
Siirryimme syksyisiin kalaretkiin Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen, Koillismaalle
ja Lappiin. Saalis on ollut aina laihahko mutta matkat ja maisemat hienoja.
Kolmas olut tuo eteen nykyhetken ja totuuden. Mies on 70 mittarissa yhä jonkinlaisessa
iskussa. Ainakin ajatus kulkee, olut maistuu, matka jatkuu ja muistot
lämmittävät. Hymy nousee taas kasvoille. Jotain hyvääkin tässä ikääntymisessä on.
Alkaa hiljalleen tuo nuorena kuolemisen pelko hellittää. Elämä on siis mukavaa sekä
elämyksiä tuottavaa ja kun matkassa Posiolla on mukana myös tuo toinen ja
viimeinen vaimo, kannustava sielunkumppani Satu, niin ei muuta kuin eteenpäin.
Sitä kannustusta
on muuten riittänyt vuosien varrella. Kerron kuitenkin vain yhden tarinan. Kesällä
Siikakoskella maalattiin Satun kanssa lasiverannan ikkunanpuitteita ja niitä on
paljon. Ehtoon jo saapuessa Satu kannusti kulman takaa ja huusi, että loppu
lähestyy Jussi. Vastasin, että kyllähän minä sen tiedän, se on kaikilla edessä,
mutta maalataan nyt kuitenkin vielä näitä ikkunoita.
Lähes
huomaamatta Posio kietoutuu hiljaisen erämaan pehmeään hämärään. Haen muutaman oluen lisää ja lähden rantasaunan lämpöön. Satu meni jo.
Aamukahvilla
ajatus on kirkas ja aivan seitinohut untuvainen kohmelo tuntuu mukavalta
seuralta. Se tekee jo lähtöään ja totean, että etkö jäisi vielä hetkeksi.
Kohmelo naurahtaa ovella ja sanoo, että nyt on aika mennä, mutta älä Jussi
hätäile, me tapaamme vielä.
Niin
tehdään!
Jussi
Untolahti
Joutomies
Posio
