Ponteva 1-vuotias KEN

                                           
                                             Ponteva 1-vuotias matkalla Gaalaan.
                                                   Kuva Ari Väisänen (KEN)

Liityin Facebookiin syksyllä 2007 koska halusin hieman seurailla teini-ikäisen veljenpoikani Nikin touhuja ja pysyä vähän ajan tasalla myös näitten nykynuorten ajatuksista ja tekemisistä. Vapunaattona 2010, juuri ennen ensimmäisen kuoharin avausta, huomasin Facebookissa tekstin ”Perusta ryhmä” ja klikkasin uteliaisuuttani linkin auki. Pian selvisi mistä on kysymys ja samalla välähti, että koska olen aina ollut innokas Entisten Nuorten Sävellahjan kuuntelija niin perustankin ryhmän nimeltään Kouvolan Entiset Nuoret. Paljon käytetty KEN lyhennekin tuli vain suoraan ryhmän sanojen etukirjaimista, en minä sitä sen kummemmin suunnitellut. Kun siis lähes vuosi sitten 30.4.2010, hetken mielijohteesta ja vieläpä selvin päin, perustin KENin, en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin. Ajattelin, että saattaahan siihen ehkä muutama vanha kaveri liittyäkin. Ensimmäisenä ryhmään liittyi Merja Sirén ja siitä se sitten lähti. Vapunpäivän aamuna suureksi ällistyksekseni ryhmässä oli jo 9 jäsentä. Juhlahumussa haaveilin jopa 20 jäsenestä ja muutaman oluen jälkeen uho sen kuin kasvoi. Vapunpäivän iltana, ”pakollisen” Tomppa-Popsis-Mutteri vappukierroksen jälkeen, uhosin Satulle, että näitähän voi tulla vaikka 100. Pieleen meni sekin ennuste. Tuli nimittäin hiukan enemmän. Ensimmäisen kuukauden aikana ryhmään liittyi 1700 jäsentä. KENin takia olin ollut silloin jo lehtien palstoilla sekä myös televisiossa. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntemus lienee ollut yhtä hämmentynyt kuin ensimmäisessä seksikokemuksessa, ei mitään kuvaa mihin iloon ja riemuun sormensa lykkää.

Jatko eteni samalla hämmennyksellä. KEN-Gaalan suunnittelukin oli jo käynnistynyt kun Esko ”Lalli” Lavonen ilmoittautui yllättäen vapaaehtoiseksi ja sittemmin kantoi myös päävastuun Gaalan ohjelmasta ja esiintyjistä. Timo Härkonen oli ilmaiseksi suunnitellut KENin hienon logon ja sponsoreita alkoi ilmestyä kuin tyhjästä Sami Malmbergin Studio-Optarin ehtiessä ensimmäisenä. Sen jälkeen kortensa kekoon kantoivat vielä 8 muuta KENin yrittäjäjäsentä, Nipan Grilli, Tietopetri Oy, Hius-ja Kauneussalonki Lehtomäki, Risto Peltolan leipomo Oy, Tilikievari Ky, Kaskilehto Ky, Kuvaportti Ky ja hotelli Vaakuna. Rahaa kertyi yhteensä huikeat 2530 euroa. Näin saatiin hankittua 2000 kpl ilmaisia tarroja ja rintanappeja sekä KEN-Gaalan nimilaput muovikoteloineen. Huomatkaa, että keneltäkään ei rahaa pyydetty, vaan kaikki tarjoutuivat vapaaehtoisesti mukaan. Studio-Optarin tekemät KEN-paidat tulivat myös pian myyntiin. Minulla oli tässä vaiheessa kiitollinen ja ennen kaikkea nöyrä olo sekä syvä kunnioitus näitä hyviä ihmisiä kohtaan.

Ensimmäisiä epävirallisia tapaamisia viriteltiin Pirre Hytösen ehdotuksesta Old Tomin terassille jo heti toukokuun lopulla ja siellä jaettiin tarroja sekä juotiin tietysti olutta. Näitä hauskoja pieniä tapaamisia oli sitten pitkin kesää ja Mill-Jazz sekä varsinkin elokuinen Taiteiden Yö olivat oikeita KEN-bongareitten juhlaa. KEN-Gaalan järjestelyt etenivät silloin jo vauhdikkaasti ja heti alusta lähtien Hotelli Vaakuna lupasi huolehtia Gaalaan liittyvistä huomattavista kuluista. Ihan alussa meillä oli Lalli Lavosen ja Vaakunan Apa Salmen kanssa suuruudenhullu tavoite saada jopa 400 juhlijaa lokakuun suureen KEN-huipennukseen. Sekin arvio meni pahasti pieleen. KEN-Gaalan hotellivarauksia alkoi tippua Vaakunaan tihenevässä määrin ja kun lipunmyynti alkoi muutamaa viikkoa ennen Gaalaa, aloimme olla ns. lirissä. Onneksi Vaakunan henkilökunta otti Gaalan omakseen todella upeasti ja kaikki ongelmat ratkesivat heidän vahvan ja osaavan työpanoksensa avulla. Seuraava paniikki iski siinä vaiheessa kun ennakkoliput myytiin loppuun. Mahtuvatko kaikki halukkaat sittenkään Vaakunaan? Taas kerran Apa Salmi ja Vaakunan väki näyttivät osaamisensa. Kaikki tilat avattiin juhlijoitten käyttöön ja alkoholin myyntipisteitä tehtiin lisää ja sitten juhlissa kaikki toimikin loistavasti melkoisesta tungoksesta huolimatta. Kouvolan oma poika Mika Saukkonen juonsi illan ja juhlivia entisiä Kouvolan nuoria viihdyttivät Lalli Lavosen järjestämät loistavat esiintyjät. Lähes kaikki esiintyivät vielä talkoohengessä Lallin hyvien suhteitten ansiosta ja loput kustansi sitten Vaakuna. Minulla ei ollut siinä vaiheessa enää muuta tehtävää kuin avata Gaala selvin päin sekä istua sen jälkeen baarissa pikku hiljaa humaltuen. Pikku kommelluskin sattui sitten siinä tiskin äärellä. Istuin baarissa hyvää whiskyä nauttien kun tyylikäs herrasmies koputti olkapäähäni ja tiedusteli voisiko hän ehkä tarjota jotain juotavaa. Sanoin, että sopiihan se mutta kun en miestä tuntenut, niin kysyin, että kukahan sinä oikein olet. Herra esitteli itsensä ja tarjosi sitten Chivas Regalia koska näki että whiskyä nautiskelin. Olkaani koputtanut mukava mies oli Osuuskauppa Ympäristön toimitusjohtaja, kauppaneuvos Jouko Vehmas, joka oli juuri saapunut Gaalaan ja halusi näin kiittää siitä, että olimme valinneet Vaakunan juhlapaikaksi. Selvin päin olisin saattanut jopa hiukan hävetä sitä, että en miestä lainkaan tunnistanut. Illan aikana myös monien vanhojen ystävien, tuttujen ja tuntemattomienkin yllättävät huomionosoitukset lämmittivät mieltä ja hämmensivät miestä. Alun perin haaveilemastani 20 jäsenen ryhmästä oli kehittynyt vajaassa puolessa vuodessa 800 juhlijan KEN-Gaala ja nyttemmin lähes 2800 jäsenen yhteisö.

                               Salaseura Vihreä Lutikka. Kuva Pasi Jääskeläinen (KEN) 

Tammikuussa 2011 oli sitten vuorostaan kulttuurin aika. Jukka Koistinen järjesti Kino-Kouvossa meille KENeille oman elokuvaillan ja silloin katsottiin Hella Wuolijoen elämästä kertova elokuva, Hella W. KooKoon Mestis-otteluun yritettiin myös talven aikana kehitellä KEN-tapahtumaa, mutta se suunnitelma jäi muutamien KooKoon jo tekemien sopimusten ja yhteensattumien vuoksi toteutumatta. Ehkäpä sitten syksyllä uudestaan? Eiköhän tänä vuonna tapahdu silti vielä jotain muutakin mukavaa, joten KEN-napit rintaan vaan ja Manskille sekä terasseille tapaamaan muita ihmisiä

                                      Sipparin parkki

KENin sivut ovat koonneet todella huikean kuvagallerian entisestä ja nykyisestä Kouvolasta. Sivuille on ladattu jo noin 4000 valokuvaa. Olen poistanut runsaasti täysin Kouvolaan liittymättömiä kuvia mutta silti kuvien määrä kasvaa koko ajan. Joitain Kouvolaan kuulumattomia kuvia olen jättänyt tarkoituksella kuvagalleriaan. Esimerkiksi Juhani Tarkkasen lataamaa kuvaa näistä punahousuisista mimmeistä, jotka aiheuttivat KENin historian ilmeisesti pisimmän kommenttiketjun, ei aio poistaa ikinä. Tiukka peppu ja löysä moraali ovat näköjään meidän miespuolisten KENien mieleen. Kuvien joukossa on paljon todellisia helmiä joista muutama tämänkin blogikirjoituksen koristeena. KENin jäseninä olevien ahkerien ja taitavien kuvaajien runsaasta kuvasadosta on jopa mietitty aivan omaa valokuvanäyttelyä. Saapa nähdä toteutuuko! Kuvat sekä sivuille kirjoitetut tarinat ja kommentit ovat mielestäni koko touhun suola. Niitten lukumäärää en ole enää aikoihin pystynyt laskemaan mutta kuvien, tarinoitten, kommenttien ja tykkäämisten määrä on varmasti ylittänyt reilusti 200 000 rajan. KENin kaltaiselle avoimelle Kouvola-foorumille on siis ollut selvä tilaus. Muutama häirikkökin sivuilla on toki ollut mutta niistä on päästy yhteisvoimin eroon nopeasti ja tehokkaasti. Käräjille menollakin uhkaili minua ja erästä toista KENin jäsentä muuan itsensä loukatuksi tuntenut henkilö oikein asianajajan välityksellä. He myös tekivät meistä syntisäkeistä rikosilmoituksen ja vaativat molemmilta 10 000 euron vahingonkorvausta. Laadin asiasta tiukan selvityksen kyseiselle varatuomarille ja asianosaisten kanssa käytyjen pitkien keskustelujen jälkeen todettiin että asiassa ei ole aihetta syytteen nostoon. Voidaan siis sanoa että KENin sivuilla on nyt vuosi pidetty hauskaa ja touhuttu sulassa sovussa kotikaupunkimme Kouvolan parhaaksi.

Todella yllättäviä huomionosoituksia on myös tullut eri tahoilta ja ne ovat hämmentäneet minua suuresti. Kouvolan kaupunki lahjoitti kätevän langattoman väritulostimen kiitokseksi Kouvolan eteen tehdystä työstä ja Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaakso ja Kouvolan Nuorkauppakamari valitsivat minut jopa Pohjois-Kymenlaakson positiivisimmaksi henkilöksi. Todisteena tästä valinnasta sain komean patsaan ja oikein kunniakirjan. Patsas on kirjahyllyssä ystäväni Lallin juuri tuoman Renaultin (ei auto) vieressä paraatipaikalla ja kunniakirja taas on osoittautunut oivaksi välineeksi myös näissä perhesopuun liittyvissä kysymyksissä. Harvoin Satu minua mistään moittii tai jotenkin edes kyseenalaistaa joskus kieltämättä outojakin puuhiani, mutta jos näin kuitenkin yllättäen käy, niin näytän heti kyseistä kunniakirjaa joka todistaa että olen positiivisella asialla. Hieno piirre on myös ollut se, että monia vanhoja ystäviä, tuttuja ja puolituttuja olen tässä kuluneen vuoden aikana tavannut uudestaan täysin erilaisella tavalla ja hauskaa on ollut. Lisäksi olen kohdannut ja oppinut tuntemaan suuren joukon aivan uusia hienoja ihmisiä. Kun nykyään liikun kaupungilla, näen ilokseni lähes aina jonkun vanhan tai uuden KEN-tutun ja juttua riittää, joskus jopa kahvin tai oluenkin parissa. On ollut hymy herkässä!

Kouvola ja kouvolalaiset ovat viime aikoina tarvinneet sekä kaupungin imagon että asukkaitten mielialan kohotusta. Mehän voimme helposti tehdä oman osuutemme. Ajatelkaapa jos 2800 KENin jäsentä edes kerran viikossa kertoo tapaamilleen tutuille tai vaikka tuiki tuntemattomille jotain mukavaa hienosta kotikaupungistaan Kouvolasta, niin liikkeelle lähtee melkoinen positiivisten tarinoitten vyöry. Vuodessa yhteensä 145 000 hienoa kertomusta Kouvolasta ei voi olla vailla merkitystä.

Nyt on kevään suuri hetki ja Vappuhan on perinteisesti ollut työväen ja ylioppilaitten juhlaa. Huomenna siihen juhlijoitten joukkoon liittyy myös 1-vuotias ponteva KEN.

Lämmin kiitos Teille kaikille hienosta ja koskettavasta vuodesta!

Jussi Untolahti ( KEN )

Styranki ja kansanedustaja Kouvolan Hansassa

Uuden Kouvolan suurin ja pitkäaikaisin mollaaja, Persujen uusi kansanedustaja Reijo Tossavainen, teki juuri sen mitä yritin ihmisille kertoa, mutta eipä mennyt sanoma oikein hyvin perille. Yli 3500 tyhmää kouvolalaista äänesti Valkealan kotipaikakseen ilmoittanutta Reijo Tossavaista eduskuntavaaleissa vaikka jo ennen vaaleja hän Etelä-Karjalan lehdissä allekirjoitti kotipaikakseen Savitaipaleen. Kotkan lehdissä ei näkynyt minkäänlaista kotipaikkaa, ei edes Kouvolaa. Kouvolan Sanomissa hän esiintyi aina valkealalaisena. Ei nähnyt vaalikarja metsää puilta. Heti vaalien jälkeen herra Tossavainen ilmoitti että on asunut jo 15 vuotta Savitaipaleella ja ollut Kouvolassa vain kirjoilla. Nyt hän vielä siirtää kirjansakin sinne ja samalla myös tietysti ”kouvolalaisen” kansanedustajan veroeurot menevät Savitaipaleen kassaan. Valkealan Saarennossa Tossavaisella oli vain alivuokralaisasunto joka on kuulemma tarvittaessa käytössä edelleen. Lain pykälät Tossavaisen kusetus ilmeisesti täyttää mutta mitenkähän on sen moraalisen puolen laita. Tämän kirjojen siirron nopealla julkistamisella Tossavainen myös osoittaa syvän halveksuntansa Kouvolaa kohtaan. Älykkäämpi mies olisi tehnyt siirron vaikka puolen vuoden päästä kaikessa hiljaisuudessa. Nyt moni jo uhoaa, ettei enää äänestä Tossavaista seuraavissa vaaleissa. Ei varmasti äänestäkään sillä eipä hänellä ole aikomustakaan asettua ehdokkaaksi enää uudestaan. Äänestäjien tyhmyyttä varmasti ihmettelevä Tossavainenkin tietää hyvin että kyllä suomalaisia kerran kusettaa mutta ei kahta.

Eivät toki ihan kaikki Reijo Tossavaista äänestäneet olleet tyhmiä vaikka niin tuossa ylempänä väitinkin. Valkealalaiset antoivat hänelle liki 1000 ääntä ja siinä porukassa on täytynyt olla useita samaan suureen kusetukseen osallistuneita henkilöitä. Joku muukin on varmaan asiasta tiennyt mutta kukaan ei asiaa selkeästi paljastanut. Ottakaapa valkealalaiset selville ketkä muut ovat teitä vedättäneet. Yli 2500 ääntä Tossavainen sai muualta Kouvolasta ja uskon että osaa heistä vituttaa ankarasti. Osa on tietysti sellaisia protestiäänestäjiä jotka eivät välitä mistään, eivät tiedä koko asiasta sen enempää eivätkä myöskään lehtiä lue. Ovat ilmeisesti äänestäneet ns. ”asiasta tietävien” tahojen levittämien ”Tossavaisen teesien” perusteella. Muutama pettynyt on Kouvolan Sanomien yleisön osastolla, nettisivuilla ja karmeassa ”Napakat” palstalla jo mielipiteensä ilmaissutkin. Räväkimmät mielipiteet KS:n tiukka Tossavaista suojeleva sensuuri on sentään estänyt.

Uskon että Reijo Tossavaisen siirtyminen selkeästi Etelä-Karjalan kansanedustajaksi on lopulta hyvä asia Kouvolalle. Täälläpäin kun ei kerran kansaa kusettaneeseen mieheen enää luoteta eikä ikävä häntä tule. Sipulikirkon kansa ottanee Reijon hurraten vastaan. Eivät valitettavasti vielä tiedä mitä saavat ja mehän ei heitä varoiteta, eihän.

Ennen sanottiin että tämmöinen Reijo Tossavaisen tekemä temppu on akkamainen ja kaverin käskettiin vetää hame päälle. Moinen ilmaisu tässä tapauksessa loukkaa mielestäni syvästi naisia. Kyseiseen temppuun ei olisi yksikään nainen alentunut. Enemminkin Reijo Tossavaiseen sopii hieman muuntelemani pätkä kaikkien tuntemasta vanhasta kunnon ”Tiernapojat” joulukuvaelmasta. Toivoisin että seuraavassa Kouvolan Hansakeskuksen joulutapahtumassa Reijo olisi vierailevana Savitaipaleen kunnan edustajana Tiernapoikien Murjaanien kuningas ja esittäisi soolona seuraavan pätkän. ”En ole millään viekkaudella enkä vääryydellä tullut teidän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teidän kouvolalaisten oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olen vain yksi savitaipalelainen styränki ja kansanedustaja ja pyydän ymmärtämystä viekkaalle teolleni”.

Älkää Tossavaista äänestäneet surko vaikka teille nauravat nyt muutkin kuin Tossavainen. Muistakaa kuitenkin miten teitä kusetettiin. Vitutus ei tapa, se vahvistaa.

Jussi Untolahti

Valkealasta Savitaipaleelle

Kirjoitin Kouvolasta kotoisin blogini ensimmäisessä kirjoituksessa 15.03.2011olevani huolissani Kouvolan istuvien kansanedustajien mahdollisuuksista päästä läpi vaaleissa. Teksti oli sanasta sanaan seuraava.

”Eduskuntavaaleissa saattaa Kouvolan kannalta tulla kehno tulos. Kokoomus asetti, todennäköisesti jonkinlaisen sisäisen kiistan takia, samoista äänestäjistä kilpailevan Jyrki Hyttisen Jari Larikan rinnalle. Hyvinkin voi käydä niin että kumpikaan ei pääse Arkadianmäelle. Kepu on alamäessä ja melkoisen näkymätön Markku Pakkanen putoaa pois ja paniikinomaista itsekehua harrastaneen kansanedustaja Markku Laukkasen poliittinen ura on myös tullut tiensä päähän. Näin käy myös kristillisten asialliselle edustajalle Sari Palmille.”

Eihän se ihan kohdalleen mennyt. Sari Palmin suhteen olin onneksi väärässä sillä arvelin että vaaliliiton puute pudottaa hänet. Kovaa työtä tehnyt yhteistyökykyinen nainen näytti minulle ja muille epäilijöille ne kuuluisat ”närhen munat”, jos nyt kristillisestä ja naisesta näin voi sanoa. Uskon että hänelle antoi äänensä myös moni nainen joka aikaisemmin oli jonkun muun ehdokkaan takana. Markku Pakkanen ja Markku Laukkanen putosivat ja syytkin olivat juuri edellä mainitut ja tietysti myös Persujen nousu.

Jari Larikan putoamiseen on enemmänkin syitä, politiikkaan liittyviä ja liittymättömiä. Larikka suututti muutkin kuin minut jo edellisten vaalien alla ehdottamalla mm. työttömille maistereille risusavottaa työttömyyskorvauksen vastineeksi. Jo silloin moni jätti äänestämättä Larikkaa mutta miehen selkeä poliittinen noste vei silti Arkadian mäelle. Silloinkin Kouvolassa haluttiin muutosta ja se pudotti Pekka Kuosmasen. Eduskunnan miesverkoston näyttävä perustaminen oli Larikalta suuri virhe. Se tulkittiin selkeäksi iskuksi naisia vastaan. Lisäksi sosiaalisessa mediassa, enemmänkin toivottavasti huulina, heitetyt muutamat kommentit naisista pudottivat äänisaalista. Poliitikon on oltava varovainen mies. Myös ennen vaaleja ”kylillä” ihmeteltiin Larikan vaalimainontaa, yrittäjä-statuksen käyttö herätti ajatuksia, vaalimainoksen koira ei kuulemma ollut perheen oma. Ahkeraa tanssimista tv-kameroitten edessä Itsenäisyyspäivän juhlissa moitittiin, epäiltiin ”linssiluteeksi”. Myös muita tarinoita kentällä liikkui mutta niistä ei sen enempää.

Kirjoitin myös seuraavan tekstin ensimmäiseen blogikirjoitukseeni.

"Demarit eivät Valto Koskelle seuraajaa vielä löydä vaikka positiivinen nouseva kyky Antti Koivisto taustajoukkoineen tekeekin ihan näyttävää kampanjaa. Sitten ovat vielä nämä PerSut. Maltillinen ja asialinjaa vetävä Jari Lindström ei vielä yllä valtiomiesluokkaan ja kaikkensa Kouvolan haukkumiseksi tekevä Savitaipaleen poliittinen raketti Reijo "Julio" Tossavainen on itsensä jo täydellisesti munannut eri lehdissä jatkuvalla samojen asioitten jankkaamisella ja uuden Kouvolan mollaamisella. Lappeenrannan lehdissä herra Tossavainen esiintyy savitaipalelaisena ja täällä Kouvolassa painottaa vahvasti valkealalaisuuttaan. Kotkan ja Imatran lehdissä samoja juttuja julkaiseva Tossavainen esiintyy ilman kotipaikkatietoja. Olettaa ilmeisesti että me äänestäjät olemme täysin vietävissä.”

Demareitten osalta osuin täysin oikeaan. Valto ”Putkitehdas” Koski teki viimeisen karhunpalveluksensa Kouvolalle ja demareille. Entisen kansanedustajan olisi pitänyt näyttävästi testamentata äänensä jollekin ehdokkaalle, vaikka uudelle nuorelle ja nousevalle Antti Koivistolle.
Persujen osalta olin täysin väärässä. Vetivät huiman äänisaaliin ja vaikuttivat varmasti osaltaan suuresti myös Keskustan Markkujen putoamiseen. Oletin edelleen väärin että asiallinen ja maltillinen Jari Lindström on puolueensa ykkönen. Hiukan meni pieleen sekin. Kummankaan noin suureen äänimäärään en todella uskonut. Todellinen Kouvolan mollaaja Reijo Tossavainen oli niukasti ykkönen.

Reijo Tossavainen toimii juuri niin kuin uskoinkin. Puhui huimia maailmanlopun tarinoitaan ja äänestäjät uskoivat sekä valitsivat herran eduskuntaan. Korosti joka paikassa olevansa juuri valkealalainen. Mutta mitä tekikään herra Tossavainen jo vaali-iltana? Ilmoitti kusettaneensa kouvolalaisia äänestäjiään, eli teki ”tossavaiset”, ja kertoi Kouvolan Sanomille muuttavansa kirjansa ja myös siten veroeuronsa Savitaipaleelle. Siellähän ne sitten ovat kaksi taruolentoa sulassa sovussa, luomuviljelijä Elvis ja kaikkensa Kouvolan eteen tekevä etelä-karjalalainen kansanedustaja Reijo. Nyt on helppo sanoa, että mitä minä sanoin.

Kouvola jää siis kahden kansanedustajan varaan. Onnea molemmille valituille. Sari ja Jari ovat nyt meidän ainoat edustajat. Nyt on tehtävä kahdestaan viiden työt!

Jussi Untolahti

Pallit heiluen

Jukolan Jussihan se oli mies jolla on Suomen historian suurimmat pallit. Aleksis Kivi kirjoitti kirjassaan Seitsemän veljestä jotenkin näin, ”Ikkuna sälähti ja taivas välähti kun kerran vain heilahti Jussin pussi”. Samanlainen kulkushirviö on varmaan ollut otsikkokuvan itävaltalainen herra joka halusi esitellä varustustaan ja mennä naimisiin alasti. Mutta että morsiankin suostui ilkosillaan vihille. Ei se vihkimisen suorittanut maistraatin virkamieskään liene ihan järjissään ollut.

Todellisuudessa tämä kuvaa hyvin nykyistä menoa Suomessakin eli julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Hälyttävintä oli nuorten keskuudessa tehty tutkimus jonka mukaan monen teini-ikäisen suurin tulevaisuuden haave oli olla julkkis. Sinänsä oiva ammatti mutta eihän sillä kaikki tissinpaljastajat tai kulkustenheiluttajat loppuelämäänsä elä. Saattaa nimittäin elannon tuovat ruumiinosat rupsahtaa tai käy niin kuin ilotytölle Hampurissa, kaatui rappusissa ja totesi että” voi vittu, nyt meni firma nurin”.

Ensimmäinen julkisuustyrkky, josta minä olen kuullut, oli savolaiskelmi Silvo Sokka joka kehitteli huiman tarinan, jonka mukaan hän oli vuonna 1948 lentänyt omatekoisella raketilla Kuopiosta Suonenjoelle ja pudonnut sitten järveen 7000 metrin korkeudesta sekä jäänyt vielä henkiin. Lehdistö nieli tarinan täysin ja otsikot olivat komeat. Kohukaunotar Tabe Slioor oli heilastellut kaikkien herrojen kanssa ja aikanaan -60 luvulla oli se yksi iskelmälaulaja, muistaakseni Salomon nimeltään, joka lavasti hukkumiskuolemansa ja rannalta löytyivät vain vaatteet. Sitten tuli kohumissi Ursula Rainio joka Hymy-lehden kanssa kehitteli monenlaisia juttuja ja vamppasi mm. kustantaja Urpo Lahtisen. Mimmi sotkeutui vielä johonkin laittomaan ja katosi sitten kuvioista. Muistatteko Anne Pohtamon poikaystävän New Yorkista, koko Suomen unelmavävyn, ravintoloitsija ja rattopoikaluikuri Jacques de la Fontainen eli Suihkulähteen Jaskan. Annea ja Jaskaa oli lentokentällä vastassa tuhansia ihmisiä kun he saapuivat ensivisiitille Suomeen. Taitaa seisoskella Jaska nykyään New Yorkissa Hudson-joen pohjassa betonisaappaat jaloissa.  Jaska taisi olla niitä Bronxin Fontanelleja vaikka suomalaiset lehdet kertoivatkin että kaveri on vanhaa ja hienoa unkarilaista aatelissukua. Ei ole kuitenkaan yhtä iäkästä aatelia kuin vanha kaverini Kutvonen joka kehui olevansa niin vanhaa aatelissukua että se von on jo sulautunut sinne sukunimen keskelle.

Ministerinäkin vaikuttaneen SMP:n Urpo Leppäsen elämä oli myös värikäs. Urpo haki parin kotimaisen vaimon jälkeen Kuubasta vielä yhden vaimon, tanssijatar Anan ja lisäjulkisuus oli taattua. Jossain vaiheessa pariskunta kiersi ravintoloita ja esittivät showta jonka nimi oli Ana & Urpo Caribian Show. Tämä taidenautinto vieraili mm. Vuohijärven legendaarisessa ravintola Känkkäränkässä. Piru kun päässyt katsomaan, liekö Urpokin lanteitaan lambadan tahtiin viettelevästi nytkytellyt. Nykäsen Matti on tässä julkkujen lajissa ihan omassa kastissaan ja Mattia ei aikanaan näissä tempauksissa ole lyönyt kukaan. Saattaa sieltä vieläkin kajahtaa.

Nykyiset nuoret eivät enää samaan pysty. On kaiken maailman BB ym. tosi-tv julkkuja, toinen toistaan turhempia. Eihän niitä kukaan edes nimeltä tunne ja näitten salarakkaitten ym. ainoa keino päästä esille onkin ottaa taas kerran entistä isommat silikonitissit. Herroilla se on vähän vaikeampaa mutta kapakkatappelu toimii aina, kunhan muistaa etukäteen soittaa Seiskan paikalle. Toisaalta, eikös siinä Marian tv-shown huipennuksessa se Kuusankoskelta kotoisin oleva rautalankanaama Wilma jonkun onnettoman äijän mulkunkin paksuntanut. Mitä lie betonia ruiskulla ”väyryseen” lykkäsi. Toinen naisten oiva keino päästä otsikoihin oli paljastaa ministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteinä lähettämiä kuumia puutarhanhoito-ohjeita. Pensaitten villiintymisestä huolestunut ministeri lähetti kai ohjeita useammallekin pusikkonsa hoidon laiminlyöneelle neidolle. Hyvä että lähetti, sillä Iken ansiota on että meille näin suotiin Suomen ainoa todellinen julkkis Tuksu. Harvassa ovat nimittäin ne todella oikeat julkkikset jotka tunnetaan jo pelkästä etunimestään kuten esim. Tuksu, Adolf, Elvis, Urkki ja Katri-Helena.

Voisihan sitä tietysti itsekin mennä alasti naimisiin. Johan loppuisi tämä susiparin syntinen elämä. Nykyään kun kaikki lyhenteet kuten BB, EVVK, EVR ja KVG ovat muotia, niin suunnittelin jo hääkutsunkin. Sen kannessa on vain teksti MMMM ja päivämäärä esim. 14.11.2011 klo 15.00. Valistuneimmat kutsutut ymmärtävät heti että pukeutumiskoodihan se siinä. Tyhmemmille vieraille on sisäsivulla pienemmällä printillä lyhyt ja selkeä selvennys eli Marraskuisena Maanantaina Munasillaan Maistraatissa. Voi olla, että yksin saa kylmissään vieraita ja morsiota odotella.

Jussi Untolahti

Pikku yllätys Red Carista

Olen nyt kohta vuoden pyörittänyt Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-sivustoa ja jo kuukauden verran lähinnä omaksi iloksi ja ajankuluksi kirjoitellut tätä blogia. Kerroin taannoin kolmesta nuoruuteni tärkeästä paikasta, Ylä-Manskista, Red Carista ja Kultaisesta Kannuksesta. Huomatkaa että kärkikolmikkoon eivät mahtuneet koti, koulu ja komppania. Palautettakin on tullut yllättävän runsaasti molemmilla foorumeilla ja arvostan viitseliäisyyttänne suuresti.
Tänään minut yllätettiin iloisesti. Hämmästyin todella kun sain blogini tiimoilta oikein kirjeen. Enpä muista milloin olisin viimeksi henkilökohtaisen kirjeen saanut. Kirjeen sisältö toi mieleeni lisää hienoja muistoja ja antoi uskoa siihen että kyllä näitä juttuja sittenkin kannattaa kirjoitella. Kirje sisälsi myös hienon suklaalevyn. Uskon että kirjeen lähettäjä ei pahastu vaikka sen nyt julkaisenkin, onhan kirjoittaja meidän monien hyvin muistama ja tuntema henkilö ja kirje antaa lisätietoa erään blogikirjoitukseni kohteesta.

Hei Jussi!

En löytänyt mistään sp-osoitettasi joten kirjoitan kirjeen. Olipa mukavaa kun muistit Red Carin muisteloissasi. Hieno idea muutenkin kun pidät tätä blogia ja Kouvolan Entiset Nuoret sivustoa. Muistan hyvin ne Retkun vakionuoret, esim. sinut, Koposen pojat jne. Teidän kanssanne ei ollut koskaan mitään ongelmia.

Red Car oli ensin tavallinen ravintola. Sitten Paavo Einiö ehdotti meille sekä Helsinki Klubille että kokeilisimme Night Clubia, mikä sitten toteutettiinkin. Molemmat Clubit avattiin samana päivänä ja ne olivat Suomen ensimmäiset Night Clubit ja auki aina aamu neljään asti. Kouvolassa ei riittänyt yleisöä aamutunneille asti, joten avasimme sen jälkeen nuorten discon, kuten blogissasi kerroitkin. Myöhemmin ”vanhojen” discoa pidettiin erikseen.

Kun niitä entisiä nuoria joskus harvoin näen kaupungilla, niin monet sanovat että olisipa se Retku vielä jäljellä. Sanon aina että te olitte silloin nuoria ja jos se Retku olisi vielä olemassa, niin ette te siellä varmaan kovin usein enää kävisi.

Muistat varmaan serkkuni Helena Korhosen. Hänhän opiskeli Kieli-instituutissa ja on sittemmin toiminut lentoemäntänä. Tapaan hänet ensi viikolla ja vien sinun muistelosi hänellekin.

Mukavaa retroilua jatkossakin.

Terveisin!

Seija Taipalinen

Siinähän sitä hienoa tarinaa Night Club Red Carista. Mukavaa havaita että joku näkee vaivaa ja kirjoittaa jopa kirjeen antaen samalla lisää tietoa meitä kiinnostavasta asiasta.

Tokihan minä Korhosen Helenan muistan, kerro lämpimät terveiseni hänelle. Mukavaa että tarinani Kouvolasta saavuttaa hänetkin. Kiitos Seija yllättävästä ja mieltä lämmittäneestä palautteestasi ja oikein hyvää jatkoa! Suklaan nautiskelen nyt.

Jussi Untolahti

Otti herneet nenään

Ihan pienenä ihminen ei kai vielä osaa pelätä mitään. Kunhan maitoa riittää ja saa kuivat vaipat tarvittaessa, niin elämä hymyilee. Vähän isompana pelot astuvat jokaisen maailmaan. Heti kun opit ymmärtämään puhetta ja kykenet oma-aloitteeseen ja hauskaan toimintaan eli pahan tekoon niin johan pelon kohtaat. Vanhemmista riippuen sinua vaanivat kauheudet vaihtelevat. Joku pelotellaan hiljaiseksi uhkaamalla että sinut myydään mustalaisille tai poliisi tulee ja vie vankilaan. Yhden noutaa naapurin karmea noita-akka tai joku muu trulli, pahahenki tai ainakin Joulupukin kaikkialla vaanivat tontut näkevät tekosi ja jäät seuraavana jouluna ilman lahjoja. Kaverini villi poika saatiin helposti rauhoittumaan kun uhattiin että jos et ole kunnolla niin kohta tulee Heikki Hietamies ja vie viikoksi Humppafestivaaleille. Kyllä oli pieni mies hiljaa ja pitkään. Ennen mukulat komennettiin omaan huoneeseen jos eivät olleet kunnolla. Veljeni Olli koki kovan kohtalon kun näin aina silloin tällöin kävi. Olli pantiin omaan huoneeseen ja oveakaan ei tarvinnut sulkea kun kynnykselle asetettiin iso keramiikka krokotiili. Olli istui rangaistuksensa hiljaa sänkynsä päädyssä eikä liikahtanutkaan, ettei kaamea peto vaan häntä huomaisi.

Vähän isompana sitä alkoi pelätä ihan muita asioita. Hammaslääkäripelon aiheutti karmeat kokemukset kouluhammaslääkärin vastaanotoilta ja koulun rokotukset olivat ihan hirveitä. Näen entisen kouluhammaslääkärin vastaanoton parvekkeeltamme joka päivä ja vieläkin puistattaa ne pelot ja kivut joita siellä kohdattiin. Hammaslääkärin päänmenoksi poikien kanssa suunnittelemiemme hirmutekojen rinnalla Idi Aminin rikokset ihmiskuntaa vastaan ovat keveitä kesäleikkejä. Parturikammon sain kun Utin parturi leikkasi korvaani haavan ja luulin kuolevani verenhukkaan. Lääkäriä pelkäsin jo ennen kouluun menoa mutta siihen olivat syyllisiä naapurin pojat. Isommat kollit yllyttivät minua tunkemaan nenääni kovan herneen. Sinnehän se meni kuin vanhaan ihmiseen. Pois ei sitten tullutkaan. Kaikilla haravaa pienemmillä sitä yritettiin pois kaivaa mutta siellä se pysyi ja paisui. Lopulta joku keksi että lääkäriin sitä pitää lähteä. Lähtiessä isommat kollit kertoivat vielä, että etukautta sitä ei saa pois vaan päähän porataan takakautta uusi reikä ja sitten se herne puhalletaan paineilmalla ulos. Paniikki oli valmis mutta kyllähän se tohtori sen herneen sitten sieltä kuitenkin ulos kaivoi samaa kautta kuin se oli sinne mennytkin. Pikkuveljeltäni sama lääkäri kaivoi myöhemmin nenästä pahvisen intiaanin. Olli pani siis paremmaksi.

Seuraavaksi hirvitti pääseekö ripille ja saako mopon. Juuri alle kahdeksantoista iässä pelotti se, että kysyykö Saluunan portsari paperit. Sitten hirvitti jos ei kerralla selviä insinööriajosta ja saa heti ajokorttia. Kaikista kuitenkin selvittiin ja vähän vanhempana pelot muuttuivat jännitykseksi siitä että saako opinnot loppuun ja miten armeija sujuu. Sitten mietti pääseekö heti töihin ja löytääkö jonkinlaisen naisenkin rinnalleen. Molempia siunaantui ja onneksi näillä rintamilla suunta on ollut koko ajan parempaan päin. Vanha sanonta, ei se vaihtamalla parane, on valetta.

Nyt ei omalta osalta pelota enää mikään. Elämässä on kaikki hyvin mutta pientä jännitystä hiipii sisimpään aina näin keväällä. Moottoripyöräkausi on ovella. Lisäjännitystä tähän kevääseen tuo uuden nuoren motoristin touhujen seurailu. Veljenpoikani Niki sai maanantaina ihan oikean moottoripyörän ja autokoulu on vielä edessä jotta pääsee baanalle. Sen odotuksen aiheuttaman sietämättömän kutinan, jonka nuori mies nyt kohtaa, olen itsekin joskus kokenut. Se on upeata elämäntäytteistä tuskaa.

Olinkohan muuten se joka keksi nykyään niin usein sanotun sanonnan ”otti herneet nenään”?

Jussi Untolahti

Päässä tärähtää ja viisari värähtää

                                                       

Junnu Vainio lauloi aikanaan että ”Vanha rakuuna kun naisen näkee, päässä tärähtää ja viisari värähtää”. Eilen illalla sitten tärähti päässä vaikka ei ollut naista lähelläkään. Viisari jätti kyllä värähtämättä mutta yhteys tavallaan sinnekin päin oli. Vitutti nimittäin ankarasti. Ruisleivän kannikkaa pureskellessa suusta kuului ”naps”. Kymmenen vuotta sitten alahampaisiin tehty silta löystyi, ei sentään onneksi pudonnut kokonaan pois, pitää kuitenkin semmoista hiljaista kolinaa puhuessa ja ässä suhahtaa normaalia enemmän. Loppuillan sitä sitten koko ajan koetteli kielellä, josko se olisi asettunut paikalleen. Ei ollut, eikä asettunut yölläkään. Onneksi sain tutulta, sillan aikanaan asentaneelta, hammaslääkäriltä ajan heti tänään. Ehdin vielä aamulla käydä eräässä valtion virastossakin asioilla. Virkailijalle tuli asiani selväksi kolinoista ja suhahteluista huolimatta. Sain muuten vielä loistavaa ja ystävällistä palvelua. Osaa ne valtion virkamiehetkin palvella tai tässä tapauksessa nuorehko ja nätti vaalea nainen. Sitten nopeasti hammaslääkäriin. Silta kiinnitettiin väliaikaisesti ja röntgenkuvakin otettiin. Viikon päästä hoito jatkuu ja vappuviikolla on kaikki kunnossa. Nopeaa, helppoa ja tuiki kallista. Elämä on.

On sitä muuten viime aikoina tärähdellyt muillakin päässä. Poliitikot alkavat käydä ylikierroksilla lähestyvien vaalien takia. On ollut havaittavissa jo selkeää asioitten vääristelyä ja suoranaista totuuden muuntamista. Poliitikothan eivät koskaan valehtele. Perussuomalaisten kotkalainen maahanmuuttajaehdokas, Belgian lahja Suomen politiikalle, Freddy van Wonterghem väitti nimittäin että juutalaisten joukkosurmaa ei ole tapahtunut siinä laajuudessa kuin yleensä väitetään vaan koko asia on venäläisten propagandaa. Toinen Persu Raul Lehto taas väitti, että uusi E 10 bensiini lisää kulutusta jopa 30 %. Totuus lienee 1-2 %. Varsinaisen pommin paukautti keskustalainen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila joka vaatii eläinten omistajille ajokorttia. Anttila ei tarkoittanut pelkästään isoja eläimiä vaan ajatus oli kai sellainen että yli 15 kg painavat koiratkin vaativat omistajiltaan koiranajokorttia. Toivottavasti tarkoitti pelkästään näitä ns. taistelukoiria. Mutta jos ei, niin entäs sitten jos jaalalaisen pienviljelijän sekarotuinen Musti onkin aluksi 13 kiloinen mutta hyvien eväitten ja vähäisen liikunnan ansiosta lihookin 16 kiloiseksi. Onko kyseessä huono hoito, sakotettava ylikuorma vai seurauksena peräti koiranajokortin hankinta? Jos korttia ei hanki, niin Musti siitä vielä oitis valtion laihduttamoon ja tietysti omistajan kustannuksella. Kukahan niitä koiria muuten ehtii yllätystarkastuksia tehden käydä punnitsemassa? Odotettavissa on kiivaita painiotteluita ja repaleisia housunpersuksia sillä eivät ne kaikki Mustit suosiolla siihen puntariin mene. Oletetaanpa, että laki todella astuu voimaan. Koska kaikilla näillä älyttömyyksillä on taipumus lisääntyä, niin kohta kaikkien eläinten pitäminen vaatii ajokortin. Satiaisten lyhytaikainen pito kuulemma sallitaan ilman ajokorttia koska kyseisten eläinten hankinta on usein ennalta-arvaamatonta ja elukoiden hyötykäyttö on vähäistä. Meidän kissa kuoli reilu vuosi sitten ja jos otan uuden kaverin itselleni, niin menen siis ensin suorittamaan kissanajokortin. Kirjallinen koe menee nappiin mutta kissan hihnassa taluttaminen ei onnistu riittävän hyvin joten minulle myönnetään kai sitten lupa vain marsun pitämiseen. Akvaariotakin havitteleville pidetään kalanhoitokursseja uimahallissa ja lintuja, jyrsijöitä käärmeitä ja muita ötököitä hankkivien on läpäistävä ainakin eläinkauppojen pitämät iltakurssit. Suomesta tulee maailman johtava maa erilaisten eläintenhoitokurssien järjestäjänä ja maahan perustetaan eläinajokorttivirasto. Mitähän älyttömyyksiä tässä vielä ennen vaaleja kuullaan? Kohta ns. susiparit, kuten me Satun kanssa, ollaan kusessa, Kristilliset varmaankin vaativat kohta kirkon siunaamaa vaimonajokorttia, siinä ei liene kuitenkaan mitään painorajaa.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Hyvän ystäväni Markku Lemmetin ( KEN ) kanssa hiostettiin erästä politiikkaa ammatikseen tekevää Manskilla lauantaina. Kun tiukasti puolustimme omia etujamme ja olimme jyrkästi eri mieltä tämän poliitikonalun kanssa mm. eläkeleikkurista ja pääomatulojen verotuksesta, niin poliitikko ensin korotti ääntään, jopa hieman suuttuikin ja sitten aivan yllättäen purskahti itkuun. Olin ensin aivan ymmälläni mutta sitten ymmärsin että kova työtahti, pitkät päivät, väsymys ja paine olivat tehneet tehtävänsä. Samalla myös tajusin että inhimillisyys ei sittenkään ole kokonaan kuollut politiikassa. Kyseessä oli selkeästi ihminen joka ihan oikeasti välittää lähimmäisistään ja on huolissaan tulevasta kehityksestä. Eräs toinen korkealle arvostamani ihminen, poliitikko hänkin, otti minuun yhteyttä eilen erään blogikirjoitukseni johdosta ja löimme kaikessa ystävyydessä vetoa konjakkipullosta aiheena erään ehdokkaan läpimeno. Asiasta ”Nykäsmäisesti” sanoen, ehkä kerron vaalien jälkeen, ehkä en.

Vaikka tämä saattaa aiheuttaa minulle konjakkipullon menetyksen, niin pyydän silti, että äänestäkää hyvät kouvolalaiset niitä ehdokkaita jotka ovat Kouvolan alueelta. Ei yhtään ääntä Kotkaan eikä etelä-karjalaan.

Nyt on pakko keskittää äänet Kouvolan parhaaksi.

Jussi Untolahti

Nakit ja muusi Kultaisessa Kannuksessa

                                                
                                                   Kannuksen pyöreä pöytä
                                                        Kuva Boris Grahn

Monitoimimies Pertti ”Spede” Pasanen ja kumppanit avasivat Speden Saluunan uudessa Hansakeskuksessa 26.05.1967. Speden kerrottiin tulleen avajaisiin komealla punaisella Ford Mustangin avomallilla jonka rekisterinumero oli ASU-1. Spede oli pysäköinyt autonsa Saluunan eteen, kiinnittänyt sen riimulla valaisintolppaan ja heittänyt takapaksista auton eteen paalin heiniä. Cowboy oli saapunut saluunaansa. Pian Saluunan avaamisen jälkeen ilmeisesti samat herrat avasivat Lappeenrannassa ravintolan jonka nimi oli Simon Rysä.  Spedestä kerrottiin silloin monia tarinoita. Tarinan mukaan hänellä oli myös toinen auto, kuplafolkkari jonka rekisterinumero oli loogisesti ASU-2. Itse olen nähnyt seuraavan hauskan tapauksen. Herrat Spede Pasanen ja Simo Salminen istuivat illastamassa kouvolalaisessa ravintolassa. Naapuripöydässä istunut hieman juopunut neito huomautti heille että herrat ne vaan syövät. Maistuisi se iltapala meille tytöillekin. Spede kutsui hovimestarin paikalle ja ajattelin että nyt tuli tytöille lähtö. Mitä vielä, hetken päästä kahden neidon pöytään katettiin talon komein kattaus ja vartin päästä tarjoilija kantoi pöytään suuren kannella varustetun hopeanvärisen tarjoiluvadin. Neidot virittivät kankaiset servietit minihameitten ja polvien suojaksi ja nauttivat saamastaan suuresta huomiosta. Avasivat sitten tarjoiluvadin kannen. Sieltä paljastui 2 nakkia, pieni nökäre muusia ja sinappituubi. Ravintola oli Kultainen Kannus.

Kun Red Carin toiminta loppui siirryttiin ihan oikeaan ravintolaan, Hansan yläkerrassa olleeseen Kultaiseen Kannukseen. Se oli meille nuorille kolleille taas kerran ihan uusi maailma. Hovimestari otti asiakkaat vastaan ja vei pöytään, meidätkin. Heti alusta asti suosittiin aivan tanssilattian vieressä ollutta pyöreää pöytää josta oli helppo tarkkailla ravintolan elämää. Siitä näki hyvin eteiseen tulijat ja baariin menijät sekä loistavasti tanssilattialle. Tanssilattian takimmainen nurkka oli meidän tanssitaidottomien suosikkipaikka varsinkin kun hinkattiin hitaita hieromabiisejä.  Pöydästä muodostui se usein mainittu ”pyöreä pöytä” ja siinä istuneitakin alettiinkin kutsua hieman ilkikurisesti pyöreän pöydän ritareiksi. Ritareista en niinkään tiedä sillä tosiasiassa porukka koostui löyhästä kaveriporukasta jonka koostumus vaihteli runsaasti. Minusta pöydän suosio perustui sen loistavaan sijaintiin ja erittäin hyviin tarkkailumahdollisuuksiin. Mitäpäs me nuoret pojat muuta tulimme ravintolaan kuin mimmejä tarkkailemaan. Siihen se useimmiten sitten jäikin. Saattoihan siinä tosin joskus herkkinä hetkinä tulla muutakin mieleen. Jokunen hieno suhde siellä ”ritareittenkin” saamattomuudesta huolimatta syntyi ja osa niistä on voimassa vieläkin. Kannuksessa minäkin muuten tapasin nykyisen vaimoni Satun jo vuonna 1979 mutta harkitsevana miehenä mietin asiaa pienen hetken, 22 vuotta.  Sommelossa sitten kohdattiin uudestaan vuonna 2001 ja siitä lähtien on yhdessä oltu. Kannuksen ansiota siis alunperin tämäkin liitto.


Speden jälkeen ravintolaa pyöritti ainakin Krouvarit Kallas & Luotio niminen firma ja myös Lahteen sittemmin Hotelli Grandin omistajaksi siirtynyt Markku Loikala vaimoineen. Markun jälkeistä omistajaa en muista mutta olikohan vastapäistä Kummitätiä pyörittäneellä Jussi Piensalmen firmalla jotain tekemistä Kannuksenkin kanssa? Kertokaa jos muistatte. Kannuksen henkilökunnasta muistan monia. Ovella oli ainakin Kyttälän Jussi, Henttosen Seppo, Kepon Hanski, Raemaan Rape ja Jääskeläisen Kale. Oli muitakin. Hovimestareista muistan Jouko Räihän, meidän poikien suuren suosikin Sirpa Kokon ja myöskin Markku Loikala sekä hänen vaimonsa tekivät hovin hommia. Tarjoilijoista mieleen muistuu Raemaan Seija, Hiiri sekä huikea humoristi Elli. Elli saattoi kävellä mustassa töttörötukassaan pitkin ravintolaa eriväriset kengät jaloissaan. Ellin jouluglögi oli karmea yhdistelmä Chartreuse likööriä, whiskyä ja Ginger Alea. Pari oikein nättiä baarimestariakin, tumman ja vaalean, muistan hyvin. Baarin sielu oli tietenkin kaikkien tuntema legenda, Kouvolan baarimestarien kruunamaton kuningas, Jose’ Mozo.


Siihen aikaan juotiin apinajuomaa eli cabanaa ja kolaa, olutta, vodkaa ja puolukkamehua sekä mustaa ryssää ja valkovenäläistä. Joskus myös rehvakkaasti 69 aromilasista. Mimmien suosikkijuomia olivat sininen enkeli, ampiainen ja muut vähän makeammat juomat. Ravintolassa ja baarissa tapahtui kaikenlaista hauskaa. Erästäkin kouvolan poikaa portsarit kantoivat baarista pienen häiriköinnin jälkeen pihalle. Jalat 20 cm maasta irti oleva kannettava ilmoitti suureen ääneen baarin ovella että ”ette varmasti saisi vietyä jos en muutenkin olisi jo lähdössä”. Asenne oli kohdallaan. Naamiaisista tullutta hehkeää blondia herrat yrittivät loppuillasta iskeä tosissaan. Siinä sitten vähän myöhemmin blondin kanssa rinnakkain kustiin pisuaariin Kannuksen vessassa. Miehet muistavat varmasti aikanaan Kannuksen vessassa pienimuotoista liiketoimintaa harjoittaneen Hessun. Hessulla oli vessan seinässä pieni lääkekaappi josta hän myi tarvitseville partavettä, deodoranttia, suusuihkeita, kortonkeja ym. miesten tarvikkeita. Hessulla oli aina käsillä myös vaateharja jolla yritteliäs nuori mies auliisti harjasi hilseet asiakkaitten olkapäiltä. Takki puhki vuodessa, naureskeltiin Hessun aktiivisuudelle. Suusuihke oli varsinkin liikaa ottaneiden suosiossa. Sillä oli hyvä poistaa oksennuksen tuoksu ja jatkaa sen jälkeen taas illan viettoa. Oikein väsyneille Hessu vuokrasi pientä korvausta vastaan toista vessan eriötä pikku huilia varten. Siellä nuokkui voimia keräten moni Kouvolan poika. Taisinpa siellä joskus mietiskellä minäkin. Hessun ammattinimike oli meidän poikien keksimä komealta kalskahtava ”Pippelkumikonsulentti”. Myöhemmin yhä Kouvolassa vaikuttava Hessu tunnettiin myös Kannuksen, Saluunan ja Sip Pubin portierina.


Musiikki Kannuksessa oli alkuaikoina peräti liveä. Normaalisti sama bändi soitti koko kuukauden. Orkestereista muistan ainakin Rolf Bergströmin ja Pyhimykset sekä Kössi Härmän orkesterin. Vierailevina tähtinä nähtiin myös sen ajan showbändien eliittiä. Pertti Metsärinteen Orkesterin monet muistavat vieläkin huikeasta kappaleesta ”Hirvenmetsästys”. Todellinen huipputapaus oli aina Pentti-Oskari Kankaan ja Seitsemän Seinähullun vierailu ja show. ”Hullujen kuljetusauto”, kuten keikkabussissa kyljessä luki, oli tuttu näky Kannuksen edessä. Livemusiikki loppui aikoinaan ja Kannuskin siirtyi levymusiikkiin. Levyn pyörittäjinä toimivat ainakin Tuija, Partasen Jarmo sekä upea pörrötukkainen blondi jonka nimeä en muista. Joku muistaa kyllä.


Kannuksesta siirryttiin sitten aikanaan ”Taivaallisen makkurin aukion” toiselle laidalle Ravintola Kummitätiin joka tunnettiin myös nimillä Kummityttö ja Green Apple. Vasta niitten jälkeen alkoi orastava aikuisuus.

Muistot ovat hienoja!

Jussi Untolahti

Pingviinien kävelykilpailut Kouvolassa

Poliitikon elämä on raakaa puuhaa. Tai miten sen nyt ottaa. Kolme vuotta valinnan jälkeen voi tehdä mitä tahansa mutta sitten alkaa poliitikon piinavuosi. Jatkoon pyrkijöitten ote terästyy. Kouvolan Sanomien Lukijalta-palstalle alkaa ilmestyä tihenevässä määrin kansanedustajien mielipiteitä Kouvolan asioista. Yleviä asioita otetaan esiin ja meille kuntalaisille luvataan seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista. Kouvolan kaupunginvaltuuston jäseninä on myös useita alueen kansanedustajia. Tätä asiaa olen aina ihmetellyt koska luulisi että eduskunnassa riittäisi tekemistä. Kansanedustajat ainakin kehuvat tekevänsä ahkerasti töitä niin Suomen kuin kotiseutunsakin eteen. Tosin pyrkiihän sinne tällä kertaa myös PerSujen Reijo Tossavainen jonka elämäntyö on Kouvolan seudun mollaaminen ja alueen elinkelvottomuuden äänekäs julistaminen. Jopa Kouvolan talouden konkurssikypsyyttä herra Tossavainen on vastuuttomasti julistanut julkisuudessa.

Kouvolan valtuuston kokouksiin kansanedustajat ovat osallistuneet heikosti. Kymmenen kokousta on pidetty vuonna 2010 ja poissaoloja on kertynyt runsaasti. Markku Laukkanen on ollut poissa 4 kertaa, Jari Larikka, Sari Palm ja Markku Pakkanen kukin 3 kertaa poissa. Ovat varmasti keskittyneet siihen varsinaiseen tehtäväänsä, mutta se on faktaa että nämä henkilöt ovat olleet vain ns. oman puolueen äänten kerääjiä kunnallisvaaleissa. Tulevien eduskuntavaalien jälkeen uskon että tällä porukalla on hyvin aikaa myös Kouvolan kunnallispolitiikalle. Jäävät kaikki ilman paikkaa Arkadianmäellä. Median vika ja kansa on äänestänyt väärin, luulisin.

Nyt näillä julkkistyrkyillä kyllä riittää aikaa Kouvolallekin. Meinasin ns. lentää perseelleni kun luin tämän aamun Kouvolan Sanomista viikon päästä olevan ”Muodin Yö” tapahtuman esiintyjälistaa. Siinä luki sanatarkasti näin. Tapahtumassa mukana mm. Markku Laukkanen, Jari Larikka, Sari Palm. Oli siinä muitakin nimiä perässä mutta heitä en tunne. Mutta että oikein 3 kansanedustajaa Muodin Yössä esiintymässä. Pitävätkö he tulisia palopuheita juuri ennen vaaleja. Epäilenpä että eivät pidä, pelkään että keekoilevat iloisen näköisinä kaupungilla ja jopa mannekiineina eri firmojen muotinäytöksissä.

Kyllä on ”Muodin Yö” tapahtuman järjestelyt vajonneet pohjamutiin. Eniten minua ihmetyttää se että mihin kaikkeen kansanedustajat suostuvat turvatakseen uudelleenvalintansa seuraavalle kaudelle. Kun nykyinen suhteeni Satun kanssa alkoi, hän opetti minut vetämään lakanoita. Ihmeellinen seremonia jossa sitä helvetin lakanaa viikkaillaan aikansa moneen suuntaan ja sitten lopuksi molemmat vetävät napakasti lakanaa itseensä päin. Sen jälkeen se silitetään. Minulla heräsi heti epäily että nyt miestä koetellaan. Nainen selvästi halusi selvittää mihin kaikkeen typeryyteen äijä suhteen takia suostuu. Minä siis viikkailin ja vetelin lakanoita mutta epäilevänä henkilönä vaivihkaa tiedustelin kavereiltani, josko heilläkin moista älyttömyyttä harrastetaan. Ällistyin kun tapa oli käytössä muillakin ihan täyspäisillä pariskunnilla. Sen on pakko olla joku naisten salaliitto. Kieltäydyin siis lähes kymmenen yhteisen vuoden jälkeen enää osallistumasta älyttömään lakanoitten viikkailu ja venyttely seremoniaan. Satu ilmoitti että tästä lähtien hän silittää vain omat lakanansa ja parivuoteen isosta aluslakanasta vain oman puolensa. Hyvin on ryppyiselläkin lakanan puolikkaalla uni maittanut.

Koska kansanedustajan paikka on niin haluttu ajattelin tarjota kaikille Kouvolan alueen ehdokkaille vielä yhden mahdollisuuden tuoda itsensä kansan tietoisuuteen. ”Muodin Yön” aluksi pidetään Pingviini-kävelyn Kouvolan mestaruuskilpailut. Ehdokkaat pukeutuvat frakkiin jonka selkään laitetaan kunkin ehdokasnumero. Jalkoihin laitetaan käsiraudat nilkasta nilkkaan jolloin kaikille sallitaan tasapuolisesti yhtä pitkät askeleet. Vasemmistolaiset lähtöviivan vasempaan reunaan, keskustalaiset keskelle ja oikeistolaiset oikeaan reunaan. Muut saavat hakea paikkansa mistä haluavat. Niinhän ne tekevät nytkin. Lähtö tapahtuu Kävelykatu Manskin Kymen Lukon puoleisesta päästä ja maali on siinä entisen Ylä-Manskin lipan edessä. Kansan hurratessa ehdokkaat sitten viipottavat, kukin puolueensa tyylille uskollisena, mahdollisimman nopeasti kyseisen matkan. Osallistujille sallitaan iskulauseitten huutelu suorituksen aikana ja se on suotavaakin. Voittaja nimitetään vuoden kouvolalaiseksi Pingviiniksi ja palkinnoksi annetaan yö lumilinnassa. Minä tarjoan voittajalle kaksi lasillista Johnny Walkeria Holvin terassilla kansan seuratessa hyväksyvästi ympärillä. Kyllä ne ehdokkaat tähän suostuvat. Ensi perjantaina nähdään Manskilla, osallistujat ottakoot omat frakit ja käsiraudat mukaan.

Kävely on taitolaji!

Jussi Untolahti

Tiällä tankkoot ihtes ja aatos

                                      
                               Vauxhall Ventora II 3.3 Litre vm. 1970

Luin Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä jutun ABC-liikenneasemien Suomen valloituksesta. Niitä on jo 108 kappaletta. Niistä saa kahvia, pikkupurtavaa ja ruokaa joka makuun. Voit myös lotota, monessa on posti, Alko, pankkiautomaatti, apteekki ja monia muita palvelumyymälöitä. Tuuloksessa on jo hotellikin. Elintarvikeliike on melkein kaikissa. Ovat siis täyden palvelun keskuksia ja usein seutukuntansa ainoita palvelu- ja kokoontumispaikkoja. Jutusta paistoi kuitenkin läpi pieni paheksunta ja jotenkin tuli mieleen että syynä oli se että monilta perinteisiltä huoltoasemilta vietiin toimintaedellytykset. Näin varmasti kävikin mutta moniko niistä olisi muutenkaan jaksanut kovin pitkälle. Pelkkä bensan myynti ei riitä ja nykyautot huolletaan pääosin merkkihuolloissa. Entisten monitoimisten huoltoasema-korjaamoitten aika on auttamatta ohi. Ikävä niitä silti on.

Ennen Kouvolassakin oli useita palvelevia huoltoasemia. Tornionmäen Shell vesitornin katveessa, Kouvolan Auto Oy:n Shell torin ylälaidassa ja Kellomäessä Yhteisauton Shell jota piti laulajanakin tunnettu Vili Ronkainen. Kaukosen Gulf oli Hallituskadulla, Konttijärven Esso Putkinotkossa ja Tolvasen Esso Halkotorin laidassa. Kuusikkotien Kesoil oli varsinkin Heikki Kyyrön aikana nuorten autourheilijoitten suosikkipaikka. E-Huoltamo oli Hallituskadulla ja legendaarinen Tommolan Union ja yöbaari Kellomäessä nykyisen McDonald’sin paikalla. Union ja viereinen Snack-baari olivat hyvin suosittuja nuorison ajanviettopaikkoja aikanaan. Unionilla oli huhun mukaan ennen Tommolan aikaa harjoitettu jopa ilotyttötoimintaa, mikä vain lisäsi sen gloriaa nuorten miesten keskuudessa. Räväkkä ja mukava Heikki Tommola piti alueen kurissa ja nuhteessa. Vanhalla avojenkillä liikkunut lahtelaisseurue heitti autosta kaikki roskat pihalle ja tyhjensi vielä tuhkakupit samaan läjään. Heikki meni ja lakaisi rojut isoon sinkkiämpäriin. Kun jenkki oli lähdössä pihasta, Heikki kaatoi ämpärillisen roskia avoimeen autoon ja totesi että nämä unohtuivat. Lähti jenkki seurueineen ja roskineen kovaa eikä takaisin palannut. Unionin yöbaarin muhkea sämpylä, jonka välissä oli kaksi sentin paksuista makkaran siivua, oli tosimiesten välipala.

Nyt jäljellä on enää Naumasen Teboil Kalevankadun ja Salpausselänkadun kulmassa. Siitä sitten löytyykin kaikki palvelut. Bensaa, huollot, korjaukset, renkaat, tarvikkeet, pesut ja autonvuokraus. Hyötiskin on pihalla ja Rolls muonittaa nälkäiset. Käykää tutustumassa, saattaa hämmästyttää kylmä-asemilla tankkaajan.

Kouvolan seudulla ABC-ketjun rynnistys on lopettanut ainakin Napan Esson Korialta, Valkealan Esson, Kausalan Shellin, Utista Koson Shellin ja Tuohikotista Kolhosen Esson. Kolhosen Tatun Esso oli aikoinaan koko Tuohikotin sosiaalinen keskus. Siellä kokoontuivat paikalliset ihmiset Esson baariin toisiaan tapaamaan, autot tankattiin, huollettiin, korjattiin ja rengaskauppaa tehtiin. Auton kanssa vaikeuksissa ollut ohikulkija sai myös varmasti asiantuntevaa apua. Jos autoon isompaa remonttia tarvittiin, niin asiakkaat opastettiin läheiselle Sepän pajalle jota myös Tuohikotin autotehtaaksi kutsuttiin. Eipä Kouvolan seudulla montaakaan rallia järjestetty jossa taukopaikka tai maalipaikka olisi ollut muualla kuin Tuohikotin Essolla. Viereinen seurojentalo tarjosi oivan lisätilan palkintojenjakoja ja muita seremonioita varten. Nyt ne Tuohikotin äijät istuvat siellä ABC:llä. Hyvä että edes se on jäljellä.

Kuopiossa näin joskus aikanaan pari mainiota Esson mainosta. Toisessa oli teksti ”Keskustan Esso ossoo ja kerkii” ja toisessa taas ”Tiällä tankkoot ihtes ja aatos”. Molemmat olisivat hyvin sopineet myös Tuohikotin Essoon.

Terveisiä Tatulle!

Jussi Untolahti

Pelikortteihin varret ja konjakkipullon pohjasta kupla pois

Kesää, toria ja olutta odottelemassa

                                                     

Luukusta kolahti postia Kouvolan kaupungilta, tai oikeammin ilmeisesti joltain konsulttitoimistolta. Haluavat yhteistyössä tutkia Kouvolan keskustan vetovoimaisuutta sekä saada ideoita kaupunkilaisilta alueen kehittämistä varten. Kyselyn olivat allekirjoittaneet Kouvolan kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki, Kymenlaakson poliisilaitoksen poliisipäällikkö Olli Lähdesmäki ja Elävä kaupunkikeskusta Ry:n yhdyshenkilö Hannu Luotonen. Arvovaltaisia herroja vaikken heitä tunnekaan. Ovat kuitenkin kyselyn myötä hyvällä asialla, joten vastatkaa kyselyyn kun sen eteenne saatte.

Kouvolan keskustan kehittämistä olen usein itsekin pohtinut. Kävelykatu Manskista on helppo aloittaa. Puro pois ja koko pinta tasaiseksi niin liikkuminen helpottuu ja tulee turvalliseksi myös näkövammaisille. Holville isompi terassi ja Seppälän parkissa aikanaan ollut tienviittapaalu takaisin kaupunkilaisten kohtauspaikaksi. Ylä-Mannerin terassin voisi palauttaa takaisin varsinaiseksi kesäkeitaaksi. Vanhoja juttuja mutta kertaus on opintojen äiti. Voisihan sen Manskin kattaakin mutta se on jo iso projekti. Keskuspuiston telttakonsertit takaisin ja Manskillakin voisi olla enemmän musiikkia. Enkä nyt tarkoita niitä surkeita haitarin tai viulun rääkkääjiä jotka soittavat samaa yksitoikkoista vingutusta tunnista toiseen.

Liikkumista keskustassa voisi myös helpottaa. Uusittu Kouvolankatu näyttää jo nyt aika hyvältä, mutta katetut jalkakäytävät Hansakeskuksen ja Anttilan välillä olisivat merkittävä parannus. Sateella ja talven liukkailla olisi kaikenikäisten helppoa ja turvallista liikkua. Koko keskustaan ilmainen pysäköinti eli kaikki keskeiset parkkipaikat ja kadunvarret pitäisi muuttaa hyvin valvotuiksi kahden tunnin kiekkopysäköintialueiksi. Käytäntö olisi selkeä ja helpottaisi kauempaa saapuvien pysäköintiä. Mopojen ja moottoripyörien pysäköintipaikat ovatkin jo aika hyvällä mallilla.

Torihan se on ollut Kouvolassa voimakkaita tunteita herättävä keskustelun aihe. Yleensä tori on aina ollut väärässä paikassa. Niin se taitaa olla nytkin. Nykyisen torin paikalle pitäisikin rakentaa lisää liike- ja asuintilaa. Uuden torin voisi sijoittaa siihen nykyisen Keskuspuiston ja vanhan Kymin kirjapainorakennuksen väliin siten että Old Tomin Terassi jää paikalleen ja loput alueesta torin käyttöön. Kouvolassa kaupungin puutarhaosasto osaa varmasti rakentaa uudelle torille sinne hyvin sopivat hienot istutukset ja luoda siitä viihtyisän paikan. Torin sijaintikin olisi hyvin suojassa esim. tuulilta. Pelkkä torin siirto ei kuitenkaan riitä mihinkään mutta seuraava ehdotus tuo hieman erilaisen näkökannan koko torikeskusteluun. Kymin vanha kirjapainotalo olisi aivan loistava kauppahalli kun se remontoitaisiin siten että keskellä olisi leveä käytävä ja myymälät molemmin puolin. Siitä hallin torin puoleisesta päästä sitten se katettu kulku Manskille ja Hansaan. Nyt elpyisivät sekä tori että Kauppahalli ja tämä varmasti elävöittäisi koko Kouvolan keskustan elämää.

Eräältä hyvin toimeentulevalta herralta tiedusteltiin miten hän haluaisi parantaa maailmaa. Herra mietti hetken ja totesi sitten että pelikortteihin pitäisi laittaa varret ja konjakkipullon pohjasta voisi poistaa sen sisäänpäin olevan kuplan. Kenen maailma paranee mitenkin!

Onneksi meillä kullakin on omat ajatuksemme paremmasta tulevaisuudesta.

Jussi Untolahti

Ciao Mario

Syyskuisen aamun aurinko lämmitti mukavasti uuteen päivään heräilevää San Remon kaupunkia. Pienen hotellin terassilla oli aikaa seurailla aamun ensimmäisiä kulkijoita. Hiljaisuudessa nautittu aamiainen oli raukea ja hieno alku pitkälle päivälle. Jotenkin tuntui että elämä panee parastaan. Pientä kartan vilkuilua ja sitten kiitos isännälle yösijasta. Ajopuku päälle, laukut kiinni pyörään ja baanalle. Muutama kymmenen kilometria ensin pikku lämmittelyä upealla Ligurian rannikkoa myötäilevällä rantatiellä kohti pohjoista. Sitten nopealle ja herkullisen mutkaiselle Monaco-Genova A-10 moottoritielle ja sinkki tiukalle. Samaa lentoa ohi Genovan ja visiiri kohti Milanoa. Nopea tankkaus, kuppi kahvia, herkullinen sämpylä ja takaisin stradalle. Ohitustietä ohi Milanon ja sitten kohti yhtä Italian helmeä, Como järveä. Vauhti hiljeni kuin itsestään kun järvi ja sen huikeat maisemat avautuivat silmien eteen. Kiire oli taakse jäänyttä ja pikku kylät houkuttelivat ajamisesta nauttivaa miestä tauolle. Herkullinen pasta ja pieni olut kruunasivat tunnin tauon Ropezzanon  kylässä. Kartta taas esiin ja yöpaikaksi sopiva kyläkin löytyi helposti. Hieman Como järven yläpuolella oleva Chiavenna niminen pieni kylä korkeitten vuorten katveessa tuntui houkuttelevalta.

Chiavennan keskustan pienestä hotellista huone ja pyörä turvallisesti alakerran talliin. Päivän ajot kertasin mielessäni parin ison huurteisen kera sillä ns. ajokaljat kuuluvat motoristin, ainakin minun, päivään. Ajomatkan joskus niin hektiset hetket ja kohokohdat on mukava kerrata mielessään kaikessa rauhassa. Liki 500 kilometrin aiheuttamat jännitykset kehossa laukeavat, lihakset rentoutuvat ja raukeus leviää jo hieman ikääntyneeseen kroppaan. On hyvä olo. Sitten huoneeseen, suihkuun ja tunnin päästä jo hämärään ja lämpimään Chiavennan iltaan. Ystävällinen hotellin omistaja neuvoi kaiken tarpeellisen, pankkiautomaatin, pubin ja hyvän pizzerian. Pari olutta vanhassa navetassa ja sitten pizzalle. Ravintolan upea, hieman Claudia Cardinalen näköinen, omistajatar suositteli vielä palan painikkeeksi hyvää paikallista punaviiniä ja piti muutenkin kaukaa tulleesta motoristista hyvää huolta. Turistiaika oli ohi ja hänellä oli hyvin aikaa oudolle pohjolan kulkijalle.

Herkullinen pizza ja hyvä viini toivat unen mieleen. Lasku, Claudian lämmin kiitos, upea hymy ja buena notte. Kävelin illan pimeydessä kylän keskusaukion läpi ohi hienon vanhan kirkon. Kirkon oven viereen oli liimattu iso juliste jossa oli vanhan miehen hymyilevät kasvot ja yllä iso teksti ”Ciao Mario”. Alla olivat syntymä-ja kuolinpäivät ja niitten alla viisi nimeä. Luigi, Salvatore, Ettore, Francesco ja Pietro. Vanhat kaverit osoittivat näin kunnioitustaan poistuneelle ystävälleen. Olivat tehneet niin jo monta kertaa.

Kylän keskusaukion terassilla oli vuosia sitten tehty päätös. Joka päivä siellä kokoontunut 10 miehen ryhmä italialaiseen tapaan kunnioitti vanhoja ihmisiä ja piti hyvää huolta myös toisistaan, ystävistään. Vanhaan nuhruiseen nahkalompakkoon oli jokainen laittanut viinipullon hinnan. Lompakko uskottiin ravintoloitsijan, luotettavan ja mukavan rouvan, huostaan. Sovittiin että kun joku porukasta kuolee niin jäljelle jääneet ostavat koko rahalla 10 pulloa viiniä ja ne nautitaan yhdessä ja muistellaan pois lähtenyttä. Se ylimääräinen pullo nautitaan viimeiseksi suuren hiljaisuuden vallitessa. Sitten jokainen laittaa taas lompakkoon viinipullon hinnan. Näin oli tehty jo monta kertaa. Koko ajan harveneva joukko teki aina julisteen, vei sen kirkon seinään ja sitten lähdettiin nauttimaan viiniä ja muistelemaan pois lähtenyttä. Hartaita hetkiä ne varmaan olivat mutta eivät kuitenkaan mitään itkuisia surujuhlia ja sitähän nämä elinvoimaiset papat eivät olisi halunneetkaan. Kun menin siitä ohi, niin siellä ne ajatuksiinsa hiljentyneinä istuivat silloinkin sitä ylimääräistä pulloa nauttimassa.

Viimeinen juo sitten kaksi pulloa, yksin ja hiljaisuudessa.

Ciao Mario!

Jussi Untolahti

Kouvolan Red Car

Auto tulipunainen, kalliit nahkaistuimet, malli viimeinen, sinuun luota en. Näin lauloi Ann-Christine Playboysta -60 luvulla. Siitäköhän se Red Car sai nimensä? ”Retkun” tunnuksena ja mainoskuvana oli kuitenkin punainen Lontoon bussi. No väliäkö sillä, kertoja elää ja tarina jatkuu.

Kun Kouvolan Kauppakerho Oy:n ravintolan ja kokoustilan toiminta keilaratoineen ja biljardisaleineen loppui Kouvolan silloisen linja-autoaseman yläkerrassa, tilalle remontoitiin uusi ravintola ja kaupungin ensimmäinen oikea diskoteekki Red Car. Mainostivat sitä vielä oikein aikuisten ihmisten diskoteekkina. Red Carin vetäjät tekivät myös oivan esitteen ja ohjeen kouvolalaisille, kertoen mikä on diskoteekki ja miten siellä toimitaan. Puitteet uusiin huimiin kokemuksiin olivat siis kunnossa ja odottivat seikkailijoitaan.

Red Car oli ensimmäinen oikea tanssiravintola mihin nuorina miehinä päästiin sisään. Speden Saluunassa ja Ympsässä eli sittemmin Kisällissä oli toki jo poikettu mutta nyt aukesi aivan uusi kiihkeä maailma. Ravintolaa pyöritti Seija Taipalinen, mukava nainen jonka kanssa tultiin oikein hyvin toimeen. Muusta henkilökunnasta muistuu mieleeni baarimestari Atte, aito englantilainen discjockey Chris, vahtimestari Sirkka Paavilainen ja portieereista ainakin Kyttälän Jussi, Kirpun Pena, Tapolan Make, Jääskeläisen Kale ja Kiurusen Kari.  Make ja Kale jo joukostamme poistuneita. Myös Seijan mies, Taipalisen Esko, oli joskus ovella. Ylös kolmanteen kerrokseen johtivat pitkät ja vaaralliset avoimet raput jotka aiheuttivat asiakkaille aina välillä hankaluuksia, varsinkin poistuttaessa. Muistelen että pari kaveria taisi niistä pudotakin. Myöhemmin siihen keskiaukkoon sitten asennettiin jonkinlainen turvaverkko. Yleensä ainakin viikonloppuisin oli portieeri sekä alaovella että yläovella. Ravintolan eteishallista oikealle oli iso sali tanssilattioineen ja vasemmalla olutsyvennys, baari ja kabinetit. Myös baarissa oli tanssilattia. ”Retku” veti väkeä jonkin verran myös Kouvolan ulkopuolelta ja mm. Lahden ja Kotkan nuorisoa kävi siellä viikonloppuisin.

Väkeä siis riitti, rokki soi, Mennen tuoksui ja puuteri pöllysi. Miehet olivat komeita, naiset kauniita, elämä hymyili ja tulevaisuus häikäisi. Se oli täyttä elämää. Eteisessä pelattiin flipperiä tai kytättiin tarkasti sisään tulijoita isolla sohvalla välinpitämättömän näköisinä istuen. Useimmiten oltiin baarin puolella mutta varsinkin joskus viikonloppuisin tarinoitiin, ainakin alkuiltoina, myös kabinettien suojissa. Muutaman oluen jälkeen sieltä piti toki äkkiä päästä ihmisten ilmoille upeita mimmejä katselemaan. Eikä mitä tahansa mimmejä, tiukat minihameet olivat muotia ja elämäni ensimmäiset mikrohousutkin näin juuri Red Carissa. Silloin taisi mennä oluet väärään kurkkuun, terveisiä Maijalle!

Musiikkina soi silloinen kova rokki ja suuria tunteita nostattaneet hitaat hieromabiisit. Creedence Clearwater Revival oli kova bändi ja Down on the Corner soi ahkeraan. Muun CCR:n musiikin lisäksi kovia biisejä olivat myös Sweetin Poppa Joe, Middle of The Roadin Chirpy Chirpy Cheep Cheep, Samanthan Eviva Espanja, John Lennonin Imagine, Petri ja Pettersson Brassin Maalaismaisemaa, Uriah Heepin Lady in Black, Led Zeppelinin Stearway to Heaven, Christien Yellow River ja San Bernadino sekä monet, monet muut. Nopeita biisejä yritettiin jotenkin elegantisti hytkyä ja hitaita hierottiin kukin kykyjemme mukaan. Onneksi silloin ei ollut vielä kamerakännyköitä.

Vuoden 1971 syksyllä avattu ”kielikoulu”, virallisesti Kouvolan Kieli-instituutti, alkoi kouluttaa Kuntotalon tiloissa kielenkääntäjiä ja tulkkeja. Se toi kaupungin iltaelämään aivan uutta säpinää. Useita kymmeniä upeita nuoria opiskelijatyttöjä pelmahti täysin varoittamatta sulostuttamaan Kouvolan yöelämää meidän nuorten miesten suureksi hämmästykseksi. Ylä-Manskiin ja ”Retkuunhan” ne kaikki ystävällisesti opastettiin ja hauskaahan siitä sitten tuli. Monista tuli hyviä ystäviä ja osaa tytöistä en unohda koskaan. Muutaman heistä olen myöhemminkin tavannut ja aina juttu kääntyy Red Cariin, Ylä-Manskiin, Kannukseen ja silloiseen yhteiseen hauskanpitoon. Suhteita tietysti muodostui ja jokunen heistä taisi jäädäkin Kouvolan seudulle. Kun Red Car sitten aikanaan suljettiin vanhan linja-autoaseman purkamisen takia, nuorison uudeksi suosikkipaikaksi muodostui nopeasti silloisessa Hansa-keskuksessa Speden Saluuna yläpuolella ollut ravintola Kultainen Kannus. Se on sitten kolmas legenda Ylä-Manskin ja Red Carin rinnalle. Saattaahan siitäkin joskus juttua tulla!

Retkussa oltiin!

Jussi Untolahti