Minä saatan olla uusi olympiavoittaja

Eivät nuo yleisurheilun maailmanennätykset niin kovin mahdottoman kaukana ole meidän tavallisten ”atleettien” suorituskyvystä. Monet oluet olen voittanut kun on puhuttu esimerkiksi keihäänheitosta ja olen sitten lievästi humaltuneelle pöytäseurueelle ilmoittanut, että enhän minäkään viime kesänä jäänyt Kouvolan urheilukentällä maailmanennätyksestä kuin reilun metrin. Yleensä aina joku sen enempää asiaa miettimätön kanssanauttija rynnistää pystyyn, väittää että valehtelen ja lyö kaljan verran vetoa asiasta. Silloin totean, että lajistahan en puhunut mitään ja kerron että hyppäsin todistettavissa olosuhteissa korkeutta viime kesänä 140 cm eli reilun metrin jäin maailmanennätyksestä. Muita vanhoja kikkoja voittaa vetoja ”liikuttuneessa” seurassa ovat tunnin juoksu ja Cooperin testi. Vähän vaarallisempi keino on poikien aikoinaan Kultaisessa Kannuksessa käyttämä vedonlyöntikikka. Siihen aikaan Cabana ja cola tai muut vastaavat paukut maksoivat 5 mk. Kaverille sanottiin, että lyödäänkö 1 mk vetoa että pystyn juomaan tuon paukun ilman käsiä ja mitään apuvälineitä.  Yleensä aina veto lyötiin. Sitten vaan kaverin paukku käteen ja viinat äkkiä omasta kurkusta alas, markka vedon voittaneen hämmästyneen kaverin eteen ja reilu tunnustus, piru kun hävisin. Urheiluun se liittyi sikäli, että välillä tarvittiin nopeita jalkoja.

Matematiikka on kuitenkin kummallista, varsinkin vaalimatematiikka, ja sen käyttöönotto yleisurheilussa voisi tehdä vaikkapa minustakin huippu-urheilijan. Ottamalla urheiluun seuraavan hiukan toisenlaisen matemaattisen näkökannan, urheilukisojen sijoitukset voisivat heittää ns.”häränpyllyä”. Vaaleissahan menestystä mitataan siten, että tulosta verrataan edelliseen suoritukseen. Vaikka puolue saa äänistä esimerkiksi vain 5 %, niin se voi silti olla vaalien suurin voittaja, jos edellisten vaalien saalis onkin ollut vaikkapa vain 2,5 %. Tulos on kaksinkertaistunut eli lisäystä on huikeat 100 %. Suurin puolue, joka saa äänistä vaikkapa 22 %, ei siis olekaan jostain käsittämättömästä syystä vaalien voittaja vaan se voi jopa olla suurin häviäjä koska edellisissä vaaleissa sai 27 % osuuden äänistä.  Vaaleissa ei siis tosiasiassa mitatakaan sen hetkistä tuloskuntoa. Meillä viiden metrin kuulantyöntäjillä ja 15 metrin keihäänheittäjillä olisi jopa mahdollisuuksia vaikka maailmanmestaruuteen jos urheilussa siirryttäisiin käyttämään samanlaista matematiikka kuin vaaleissa. Moukarinheitto jätetään suosiolla pois koska se on meille amatööreille ja varsinkin mahdolliselle yleisölle liian vaarallinen laji. Korkeushyppy taas sopii hyvin lajiksi.

Voittokulkuni alkaa ensi kesänä. Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa heitän keppiä puolella teholla 10,50 ja sitten SM-kisoissa räväytän kovan treenin jälkeen järisyttävät 15,50. Tero Pitkämäki on heittänyt samoissa Pihtiputaan kisoissa 82,50 ja SM-kisoissa keppi lentää lupaavat 87,50 mutta Suomen mestari on Jussi Untolahti, Kouvolan Urheilijat. Tulokseni on +47,62 % ja Pitkämäki jää reilusti jälkeen tuloksella +6,06 %. Saman kaavan mukaan laskien myös Antti Ruuskanen ja kovat sakut ovat paperia isoissa kisoissa jos kilpailen harvakseltaan ja onnistun heittämään seuraavissa olympialaisissa edes 20 metriä. Se vaatii kyllä jo treeniä.

Patsaanhan siitä voitosta saan synnyinkaupunkiini Kouvolaan Ilmari Salmisen viereen siihen Ässätornin eteen!

Jussi Untolahti

Urheilusankari 

Kouvolaa on mollattu jo vuosia

                                              
                                                                Papinkuja

Ensimmäisen blogini kirjoitin runsaat kolme vuotta sitten maaliskuussa 2011. Ennustelin eduskuntavaaleja jotka sitten Kouvolan osalta päättyivät melkoisen surkeasti ja lähes ennusteeni mukaan. Jari Larikka, Markku Pakkanen ja Markku Laukkanen putosivat kun taas Sari Palm teki komean tuloksen. Vain Persujen osalta meni ennusteeni täysin metsään. Vaalien jälkeen ilmeeni kuitenkin kirkastui. Kouvolan pahin mollaaja Reijo Tossavainen muutti välittömästi vaalien jälkeen Savitaipaleelle. Tunne oli hieman ristiriitainen kun Valkealaa kotipaikkanaan hehkuttanut pahanilman lintu pyrähti räksyttävään lentoonsa kohti Savitaipaletta. Lievää myötähäpeää tunsin niiden 3500 kouvolalaisen puolesta jotka äänestivät vaaleissa tätä kaksipesäistä loikkaria. Valitettavinta on, että Kouvolan mollaaminen on "Tussumaisen" toimesta jatkunut lehtien palstoilla, eduskunnassa ja ilmeisesti myös Savitaipaleella sekä koko Etelä-Karjalassa.

On sitä narinaa riittänyt näiden vuosien aikana Kouvolassakin. Kouvolan Sanomien säälittävä ”Napakat-palsta” on auliisti antanut palstatilaa kaikille uuden Kouvolan vastustajille. Oikeinhan se on, mutta kun suurimmalle osalle kirjoittajista koko uuden kunnan synty ja siihen liittyvät velvoitteet ovat täysin hämärän peitossa. Lisäksi palstalle viestejä lähettävät selkeät provokaattorit pitäisi pystyä karsimaan pois. Välillä roskalehtien otsikoihin yltynyt ”Piski” on kuitenkin liikeyritys ja lukijat ovat tärkeitä joten myynti sanelee tuotannon tason. Kaikki Kouvolassa tapahtuneet asiat on siis pantu uuden Kouvolan syyksi. Kouvolan Sanomat ja myös Kouvolan kaupunki olisivat voineet napakammin oikoa näitä täysin vääriä käsityksiä ja koettaa saada ihmiset ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Kouvolan Sanomien kepu-persu linja ei tätä ainakaan Erja Yläjärven aikan sallinut mutta nyt kun Yläjärvi on saanut täältä hatkat, niin jokohan linja pikkuhiljaa muuttuu. Toisaalta se saattaa ehkä olla ihan turhaakin koska tämän tason ”älykköihin” tosiasioitten esiin tuominen tuskin pystyy vaikuttamaan. Ei riitä, että lehdestä lukee ”Napakat” ja tarkistaa ”Salkkarien” alkamisajan. Vielä huolestuttavampi on se väestön osa joka ei lue lainkaan lehtiä ja joiden koko tiedonsaanti on ns. ”asioista perillä olevien tahojen” varassa. Nämä kaiken tietävät mielipidevaikuttajat tekevät suuressa viisaudessaan rumaa jälkeä tietämättömien läheistensä keskuudessa.

Nykyään vastustetaan siis lähes kaikkea. Jopa Tervaskankaan ostoskeskuksen rakentaminen on herättänyt yllättävää kiukkua ja monien on ollut aivan ylivoimaisen vaikeaa tajuta, että sehän rakennettiin yksityisellä rahalla. Alueelle tuli kaikkiaan liki 90 yritystä ja noin 1000 työpaikkaa joten kyllähän sillä on iso merkitys Kouvolalle. Prisman laajennus ja varsinkin parkkitalon ajo-opasteet ja siellä liikkuminen huolestutti monia ihmisiä ainakin mitä tulee Napakoihin kirjoitettujen viestien määrään. Myös kouvolalaisen Osuuskaupan jatkuva laajeneminen on tullut siihen pisteeseen, että kaiken katkerasti näkevät ihmiset ovat alkaneet puhua ”vihreästä mafiasta” ja lietsoneet vihaa koko osuuskauppaa kohtaan. Totuushan on, että suomalainen hyväksyy sen, että jollain menee hyvin mutta ei liian hyvin. Silloin alkaa hiljalleen voimistuva vastustus sekä alinomainen kitkerä napina ja unohtuu helposti Osuuskaupan suuri merkitys Kouvolalle ja kouvolalaisille. 

Uuden Ratamo-keskuksen eli sairaalan rakentaminen ja varsinkin sen tuleva sijainti on aiheuttanut viime aikojen kuumimman ja kiivaimman keskustelun Kouvolan alueella. Melkoisia uhkakuvia ja huimia vertauksia on esitetty ja esitetään edelleen varsinkin erään kuusankoskelaisen puolueloikkarin ja hänen kumppaniensa toimesta. Haluaisinkin nähdä sen ihmemiehen joka sijoittaa uuden sairaalan kaikkia tyydyttävään paikkaan. Ovelta ovelle liikkuva laitoshan sen pitäisi olla. Pienempää jupinaa on Kouvolassa aiheuttanut hätäkeskuksen loppuminen, hovioikeuden ja hallinto-oikeuden siirrot, ammattikorkeakoulun muutokset ja Hankkijan tontin ja aseman seudun rakentaminen. China Centeristä ja Valkealan sairaalasta en aio enää edes kirjoittaa tämän enempää. Yksi kestoaihe on kuitenkin aina ylitse muiden, Kävelykatu Manskin puro. Sille vetää vertoja vain jokavuotinen ”koiranpaska” keskustelu.

Kaikki on siis Kouvolassa päin ahteria, vai onko? Tavallisen kaupunkilaisen elämään kuntamuutos ei ole juurikaan vaikuttanut. Minä näen tulevaisuuden vuosien päässä ”perusnapakoita” positiivisemmin ja uskon vakaasti, että tämä muutos on hyvä ja paremmaksi tulee. Kuntamuutoksen myötä meillä on hyvin monitahoinen ja sijainniltaan hyvä kaupunki jossa on tulevaisuudessa vilkas keskusta, monta isoa taajamaa, valtava Market-alue, Kymijoki, Repovesi, Väliväylä, Verla, Mustila ja Tykkimäki. Kouvolaan rakennetaan uutta liiketilaa ja asuntoja. Repoveden kansallispuistoa kehitetään, Kuusankosken keskustan ilmeen muutosta toteutetaan ja ranta-alueita parannetaan. 
Tykkimäki rakentaa vesipuistoa, saadaan ehkä oma sairaala, urheilupuiston uudistus on ajatuksissa ja kävelykatu Manskin purokin varmaan peitetään lopullisesti ja keskusta muutenkin saadaan taas vetovoimaiseksi kauppapaikaksi. Pian kaupungin työntekijöitten määräkin on lähellä oikeaa ja kestävää tasoa ja kaupungin talous kääntyy plussan puolelle. Lisäksi Kouvolan imagoa yritetään muuttaa positiivisempaan suuntaan. Siinä sitä onkin iso työ Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinnollakin palkitun Kouvostoliitto-ryhmän ja muutaman muun some-ryhmän pitkään jatkuneen piilovittuilun ja kaupungin mollaamisen jälkeen. 

Kun se Ratamon sijoitus on suuri ongelma, niin olisikohan seuraavassa tarinassa oppia myös Kouvolan Ratamo-keskuksen rakennuspaikan suhteen. Länsi-suomalainen tuttuni ratkaisi uuden rakennuksen sijoituspaikan komeasti. Kaveri päätti rakentaa mökilleen rantasaunan mutta ei saanut lupaa sijoittaa sitä lähellekään rantaa. Rakennustarkastaja määritteli paikan ja siihen se sauna sitten rakennettiin. Mutta saunan alle asennettiin pyörät ja ratakiskot jotka johtivat rantaan aivan laiturin kupeeseen. Saunaan laitettiin sähkömoottori ja sitten kun kylpijät haluavat uimaan niin ei tarvitse muuta kuin painaa nappia. Sauna lipuu hiljaa rantaan ja kuistilta pääsee suoraan veteen. Uinnin jälkeen kylpijät takaisin saunaan ja sitten koko rakennus palaa alkuperäiselle paikalleen metsän siimekseen. Rakennustarkastaja sai hepulin mutta mikään pykälä ei kiellä saunan käymistä rannassa. Siellä se sauna kulkee edelleen omistajansa ja hänen ystäviensä iloksi. Ratamo siis pyörille tai lautalle sijaintipaikan mukaan!

Mie oon Papinkujan kolli Kouvolast ja ylpee siit!

Jussi Untolahti

Mansikkamäki ja Poikilo ne yhteen sopii

Aikovat muutosinnossaan vaihtaa uuden Mansikka-ahon koulun nimen Mansikkamäen kouluksi. Siinä kuulemma yhdistyvät nimet rakentavassa yhteishengessä lopetettavan Tornionmäen koulun kanssa. Tästä yhteistyöhengen osoituksesta saa varmaan jonkun innovaatiopalkinnon. No, onhan näitä suuria viisauksia nimien suhteen tehty aiemminkin. Anjalankosken Keltakankaalla olevan kaatopaikkaalueen nimi muuttuu tässä taannoin. Uusi nimi on alueen toiminnasta kaiken kertova mahtava älynväläys Hyötyvirta. Onhan se tietysti ihan toista olla Hyötyvirta Oy:n kuin Kaatopaikka Oy:n toimitusjohtaja. Kouvolan Taidemuseo tunnetaan nykyään kaikkien hyvin ymmärtämällä nimellä Poikilo joka tuo jotenkin mieleen synnytyslaitoksen, ihmisten tai eläinten. Ymmärtäisikohän kukaaan mitä piileskelee nimen Kouvolan taidemuseo takana? Kokeilkaapa sanoa kaverillenne että ajelehan Poikilon kautta tänne Hyötyvirtaan. Saattaa kysäistä, ovatko ne ainoita kuppiloita joihin vielä pääset sisään. Krapula sentään hoituu edelleen vanhoin keinoin mutta isommat vaivat mennään kohta hoidattamaan Ratamoon eli entiseen terkkariin. Siitäkin tulee jotenkin mieleen VR:n kiskohitsaamo.

Mikähän ihmisiä oikein ajaa näihin ihmeellisiin nimien muutoksiin? Jotain positiivista näissä kyhäelmissä kuitenkin on. Ne ovat selkeää suomen kieltä kuten myös Kouvolan entinen sähkölaitoskin, joka on nykyään KSS-Energia Oy. Kouvolan Kauppaopistosta tehtiin aikanaan todella komealta kalskahtava Kouvolan Liiketalouden ja Ulkomaankaupan instituutti ja koulun arvostus ja opetuksen taso nousivat hetkessä. Kuuluisa syväkurkku Varma Taho on muuten tiedottanut että suomettuminen Kouvolassa jatkuu. Kouvolan kaupungin vesilaitoksesta tulee Kaislikko, katuosastosta Allikko, lakiosastosta Viidakko ja valtuustosalista Hourula.

Paljon on puhetta riittänyt myös näistä monista ulkomaankielisistä nimistä. Kouvolan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä muutti nimensä Careaksi. Asiasta nousi kova kohu ja tavallaan syystäkin. Eihän sitä nimeä kaikki voi muistaa tahi ymmärtää vaikka se onkin hyvä, lyhyt ja ytimekäs. Surullisen kuuluisa entinen Kouvolan kehittämisyhtiökin on nykyään komeasti Kouvola Innovation Oy. Yrittäjien etujärjestö Kouvolan Yrittäjät Ry:n noin 520 jäsenestä muuten liki 30 % on jo valinnut yrityksensä nimeksi osaksi tai kokonaan vieraalla kielellä olevan nimen.

Ennen firman nimeksi haluttiin yleensä laittaa joku liikealasta tai omistajan nimestä selkeästi johtuva nimi tai niitten yhdistelmä kuten Heimosen Kenkä Oy tai vaikkapa V. Lehtisen Lihakauppa. Sekin olisi nykyään varmasti Vece’s Gourmet Meat Store eli VGM-Store. Kaikkihan sen heti lihakaupaksi arvaisivat. Piristäviä poikkeuksiakin toki on ollut. Lohtajalla keski-pohjanmaalla oli aikanaan Jätehuolto Virtsa ja Kikkare Oy niminen firma. Sen toimiala tuli varmasti kaikille heti selväksi.

Myös puolueet ovat uusineet ja modernisoineet ahkerasti nimiään pääosin siksi että haluavat kusettaa meitä äänestäjiä. Äkkiväärät kommunistit muuttuivat Vasemmistoliitoksi. Veikko Vennamon ja Eino Poutiaisen Suomen Maaseudun Puolue SMP halusi myös kaupunkeihin ja siitä syntyi nykyinen Timo ”kopio” Soinin Persut. Keskustapuolue valitsi aikanaan uudeksi nimekseen Suomen Keskusta. Hesarin mainio pilapiirtäjä Kari Suomalainen oli ajan hermolla ja seuraavana aamuna keskustan väki sai varmasti paskahalvauksen. Kari oli piirroksessaan keksinyt uudelle puolueelle komean lyhennyksen SuoKusta.

Hienolla nimellä ja oikealla ääntämisellä ei aina ole niin suurta merkitystä. Hyvä ystäväni meni takavuosina Alkon myymälään. Silloin kaikki myytiin vielä tiskin yli ja piti tietää mitä myyjältä halusi. Kaveri pyysi ensin 4 pulloa Beaujolaista ääntäen sen juuri niin kuin se kirjoitetaan. Koppavan oloinen naismyyjä korjasi heti, että se muuten äännetään ”busolee” mutta antoi silti pyydetyt pullot. Kaveri ei sanonut mitään vaan pyysi lisäksi 2 pulloa Highland Bird whiskyä ääntäen taas kuten kirjoitetaan. Myyjä sanoi jälleen hyvin alentavasti että se muuten äännetään ”Hailänd bööd uiski”. Kaverini maksoi ostokset, otti pullot ja käveli ovelle. Kääntyi ympäri ja sanoi sitten tälle ynseälle naismyyjälle, haista akka vittu, äännetään muuten ”vidyy”.

Alan mies selviää aina. 

Jussi Untolahti

Komeaa Kouvolaa

                                                                Pohjola-talo

Olen täysin kyllästynyt tähän kouvolalaisten kotiseutunsa mollaamiseen sekä erilaisten liittojen ja memesten Kouvolaa halventavaan kirjoitteluun ja kuvien julkaisuun. Tämä kuvasarja kertoo minun suhtautumisestani komeaan kotiseutuuni. Muutakin löytyy kuin betonia eli maailmaa voi katsoa muutenkin kuin betonilaatan rakoja kuvaamalla. Kokeilkaapa! (klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana)

Kaunisnurmi

                                                     Turpaan mylly Sippolassa

                                   
                                                 
                                    
                       
                                                               Veturitallit

Raitti keskustassa

                                                              Jaakonpuisto

Kaupungintalo

                                                           Entinen Papinkuja

                                                                Urheilupuisto

                                                            Katujuna Voima

                                                             Voikkaan Virtakivi

Urheilupuisto

 
                                                         

Alakylän raitti

                                                                     Verla

                                                           Myllykosken tehtaat

                                                                  Paaskoski

                                                         Vanha hautausmaa

                                                                 Kasarmi

                                                                 Kaupungintalo

Kuvatkaa muutkin ja julkaiskaa myös mutta miettikää mikä on kuvaamisen arvoista.

Jussi Untolahti

Kankaan koulun puolesta

Aloitin koulunkäynnin 6-vuotiaana syksyllä vuonna 1957 Kankaan koulussa Salpausselänkadun varrella. Kotitaloni oli nykyisen kirkon ja hovioikeudentalon välissä ja kouluun oli matkaa entiseltä Papinkujalta muutama sata metriä. Yllättävän kauan se matka kuitenkin joskus kesti. Ensimmäisellä ja toisella luokalla opettajana oli Eeva Paronen, muistikuvieni mukaan mukava ja ehdottoman oikeudenmukainen opettaja joka aamuisin tarkasti, että kädet olivat puhtaat ja mukana oli myös puhdas nenäliina. Kaksi vuotta kului siis Eevan hyvässä huomassa ja sitten siirryttiin parin vuoden ajaksi Kaarin Penttilän oppiin. Kankaan koulu oli hieno paikka opiskella ja oppia elämää. Urheilutunnit vietettiin koulun pihalla pesäpalloa pelaten tai koulun pienessä voimistelusalissa ja puutöitä tehtiin kellarissa Niilo Jalkasen tiukassa kurissa. Opittiin tekemään ainakin kukkakeppejä ja lintulautoja. Käsityötunneilla virkattiin myös pannulappuja tai pipoja. Vasta valmis työ kertoi, kumpi nyt sattui tulemaan ja usein tekeleet kelpasivatkin molempiin tarkoituksiin. Ainoat negatiiviset muistot liittyvät silloiseen hammashoitoon ja vapisten tehtyihin karmeisiin matkoihin hammashoitolaan silloisen neuvolan rakennukseen. Sekin siis Salpausselänkadun varrella siinä Teboilia vastapäätä.

Siihen aikaan ei Kankaan koulussa ollut ruokalaa ja ateriat tuotiin tonkissa luokkiin. Muistelen, että kaikilla oli pulpetille asetettavat ruokaliinat jotka oli itse tehty ns. vohvelikankaasta johon oli sitten pujoteltu langasta joitain kuvioita. Kolmannella tai neljännellä luokalla jokaisella oppilaalla oli vuorollaan vastuunalainen tehtävä toimia ala-aulassa opettajanhuoneen oven vieressä kellonsoittajana eli tarkasti piti päräyttää kellot soimaan oppituntien ja välituntien alun ja lopun merkiksi. Kellonsoittajan virka oli haluttu ja hauska koska silloin sai olla koko päivän poissa oppitunneilta. Lukukausien juhlalliset päättäjäiset olivat vieressä olevan kansalaiskoulun eli "jatkopätkien" juhlasalissa niin jouluna kuin keväälläkin. Jouluevankeliumia minäkin siellä muitten mukana lavalla lausuin.

Ei sitä neljää ensimmäistä oppivuotta osaa oikein edes koulunkäyntinä muistella. Se oli sitä hienoa elämän alkua jolloin opittiin lukemaan ja laskemaan. Oppikouluun lähtö koitti sitten seuraavaksi ja sinne oli oikein pääsykokeet ja tulokset julkaistiin Kuntotalon ala-aulassa. Yhteiskouluun tie sitten vei ja koulunkäynti alkoi vanhassa hirsilinnassa josta sitten parin vuoden jälkeen siirryttiin nykyiseen uuteen upeaan koulutaloon. Opiskelu siis jatkui saman kadun varrella muutama sata metriä itään päin. Kourin Reijon banaanikärpäset ja Niemisen Jaakon kemian kokeet muistan vieläkin. Ainoat tunnit joissa viihdyin, olivat Lindenin Rekan liikuntatunnit ja Tapani "Sami" Salon äidinkielentunnit. Ylioppilaslakki aikanaan tällättiin päähän ja matka jatkui samaa Salpausselänkatua taas idän suuntaan. Siirryin Liiketalouden ja Ulkomaankaupan instituuttiin eli tutusti kauppaopistoon ja sieltä sain sitten kaupallisen koulutuksen jolla on elämässä tähän asti pärjätty vaihtelevalla menestyksellä. Koko koulunkäynnin ajan olen siis opiskellut Salpausselänkadulla ja kun nyt asunkin saman kadun varrella ja matkaa ensimmäiseen kotitalooni Papinkujalle on alle kilometri, niin aika pienet ovat ihmisen ympyrät olleet.

Muistoja on kaikista kolmesta laitoksesta tallessa paljon, pääosin ihan hyviä. Silti en yhteenkään takaisin kaipaa, kuten en myöskään armeijaan. Käyty mitkä käyty. Tunnesiteitä ei myöskään ole ihmeemmin jäljellä. Yhteiskoulun ja kauppaopiston asema ja tehtävät ovat olleet monien muutoksien kohteena jo vuosien ajan mutta enpä niistä muutoksista ole suuremmin verenpainetta kohottanut. Kankaan koulu on ainoa johon niitä lämpimiä tunnesiteitä on vielä olemassa. Se on porskuttanut omaa tahtiaan vuodesta toiseen ja jotenkin luulin, että niin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Mutta eipä taida sittenkään tapahtua. Kankaan koulu on nyt joutunut lapsellisen poliittisen pelin uhriksi ja sijaiskärsijäksi. Kouvolaan liitettyjen maaseutukuntien katkerat ja kostonhimoiset "landepaukut" hännystelijöineen kostavat nyt vanhalle Kouvolalle ja Kankaan koululle kaikki muka kokemansa vääryydet. Kouvolan legendaarisin koulu tulee kokemaan kovan kohtalon jos ensi viikolla olevassa kaupunginvaltuuston kokouksessa ei järjen ääni pääse voitolle. Yrittäkää nyt järkilinjalla olevat valtuutetut, ja kaikki joita asia koskee, tehdä kaikkenne näitten kostonenkeleitten käännyttämiseksi Kankaan koulun hyväksi.

Jos Kankaan koulu lopetetaan, lupaan osoittaa syvää halveksuntaa jokaista lopetusta kannattanutta valtuutettua kohtaan. Eihän siitä tosin mitään hyötyä ole.

Jussi Untolahti

Kouvolan pelastajat Guggenheim ja Myllykosken Pallo

Kaksi kovaa uutista säväytti tänään Kouvolassa. Antti Muurinen tulee Mypan peräsimeen ensi vuonna ja jalkapallon Suomen mestaruus otetaan varmasti Kouvolaan. Toinen vielä kovempi uutinen kaupunkilaisille oli Guggenheim-museon saapuminen Kouvolaan. Meille ajanhermolla eläville kulttuuri-ihmisille uutinen ei toki ollut mikään uusi vaan enemmänkin harmitti keskeneräisen ja jo alkuun saatetun projektin paljastuminen Facebookissa ennen aikojaan. Guggenheim-museon peruskivihän valettiin jo aikaa sitten kaikessa hiljaisuudessa erään toisen ultramodernin projektin varjossa. Silloin myös päätettiin, että kaikki Kouvolan kaupungin irtisanotut työntekijät pääsevät uuteen museoon vahtimaan tauluja ja patsaita, jos niitä nyt näin voi kutsua, koska kovinkaan moni ei nykytaidetta juurikaan ymmärrä saati sitten tunnista teosten aiheita ja tarkoitusta. Kertoohan tarina kuinka Pablo Picasso näki Madridissa ryöstön ja piirsi heti poliiseille kuvan ryöstäjästä. Tämän jälkeen pidätettiin kaikki eläintarhan gorillat sekä sotakypärä päässään pillin kautta viinaa juonut puistokemisti polkupyörineen.

Kouvolan uuden Guggenheim-museon johtajaksi palkataan ilman muuta eduskunnasta pois jäävä tunnettu kulttuuripersoona ja pari vuotta sitten riemastuttavasti African Drums yhtyeineen Kouvolan Taiteiden Yön avannut savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen. Reijo kietoo sateenkaarihuivin kaulaan, vetää jalkaan Retu-kengät ja samettihousut, vaihtaa Jaguarin Rätti-Sitikkaan, muuttaa alivuokralaisasuntoon Jokelaan sekä ottaa uudeksi nimekseen Retu Gallella-Bäin Tören. Valintatilaisuudessa Tossavaisen vahvimmaksi eduksi laskettiin taito osata kusettaa ihmisiä ja saada heidät sitten toivottavasti liikkeelle myös uuteen museoon. Uuden museon avajaisissa 3000 ensimmäistä lipun ostanutta saa lahjaksi Suomen Keskusta Ry:n (SuoKusta Ry) vaalitueksi tehdyn taulun tai vaihtoehtoisesti kahvilipun Allun Torikahvilaan. Jäljelle jäävät 2997 taulua ripustetaan uuden museon ulkoseinille suojaamaan niitä herran lahjojen graffiteilta ja muilta töherryksiltä sillä niitä taulujahan ei kukaan täysipäinen varasta. Allun Torikahvilan asiakasruuhkaa hoitaa koko päivän 10 jämäkkää poliisia.

Uuden Guggenheim-museon alkuosan eli Kasarmialueen kauhistuksen, Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun pajan, päälle rakennetaan Kouvolan uimahallin näköisiä kaarirakennelmia 5 kerrosta ylöspäin ja 200 metriä kullekin sivulle. Kaikki muut Kasarmialueen rakennukset puretaan museon tieltä ja jäljelle jäänyt alue täytetään vanhoista hetekoista, kirnuista, katiskoista, polkupyöristä ja sinkkiämpäreista tehdyillä taideteoksilla joita Kouvolan kaupungin baskeripäiset entiset työntekijät siinä pitkässä varastossa hilpeinä hitsailevat. Teosten jalustoiksi alueelle raahataan kaikki Kouvolan puistonpenkit, etteivät laiskat kaupunkilaiset enää vetelehdi keskustassa ja viheralueilla, vaan tulevat tutustumaan elämyksiä antavaan nykytaiteeseen. Uuden museon ja sykähdyttävien tilataideteosten innoittamana loppukesän suuren tapahtuman Mill-Jazzin nimi vaihdetaan hienompaan Skrot-Jazziin ja pääesiintyjäksi palkataan Suomen SpiceGirls eli Old Spice Aira Samulin ja Shit Spice Miina Äkkijyrkkä ja heidän taustatanssijoinaan Kouvolaan ostetun Voimasonnin ympärillä hölkkäävät Frederik ja Andy Mccoy.

Kouvola on hetkessä koko maailman ihailema kulttuuri- ja taidekaupunki ja Kouvolan kaupunki jakaa yhteistyökumppaneilleen liikelahjoina Kasarmin alueelle tehtyjen taideteosten pienoismalleja ja kaikki kaupungin museon jäljelle jääneet rukit yhteensä noin 100 kpl. Pendolinot, Allegrot ja bussit tuovat väkeä kaupunkiin tuhansia päivässä. Kymijoen kanava rakennetaan pikavauhtia, jotta myös laivaliikenne ja miljonäärien hienot huvipurret pääsevät Kouvolan Keltin satamaan eli Port Of Celticiin. Utin lentokenttä saa uuden uljaan Utti-Hammassyrjän lentoaseman joka mahdollistaa kaupalliset ja yksityiset lennot suoraan Kouvolaan. Sille Kuivalan ainoalle lentomelusta valittavalle viherpiipertäjälle Kouvolan kaupunki lahjoittaa laadukkaat Silenta-kuulosuojaimet, Guggenheim-museon ikuisen vapaalipun ja Paavo Väyrysen maalaaman taulun "Keminmaalta kajahtaa", toivottavasti ei liian kovaa.

Kulttuuri on totista taistoa!

Jussi Untolahti

Soitto on suruista tehty, murheista muovailtu

Suru on ihmeellinen tunne. Sen voi kohdata kukin meistä milloin tahansa, missä tahansa ja surun asteita on lukematon määrä. Vuosien takainen tapahtumakin voi tulla äkisti mieleen ja varsinkin yksin ollessa jonkin asteinen suru saattaa vallata mielen. Sitten se hiljalleen muuttuu muisteloiksi ja pian asia poistuu mielestä uusien mielikuvien myötä. Hetkellistä surua voivat aiheuttaa elokuvat, lehtijutut tai jopa valokuvat jotka palauttavat jonkun vanhan asian mieleen. Suruun on helppo hetkellisesti vaipua. Se on niin inhimillistä.

Suru voi tulla silmäkulmaan myös jonkun ihmisen saamasta huonosta kohtelusta tai kohtalosta, epäoikeudenmukaisuudesta, yksinäisyydestä, petoksesta, epäonnesta ja tavoitteiden tai elämäntyön luhistumisesta. Surua voi siis tuntea hyvinkin monesta asiasta ja myös semmoista ilon sekaista surua, naurua kyynelten läpi, kokee aina silloin tällöin. Läheisten, ystävien ja tuttujen poismenot aiheuttavat surua ja sekalaista mielialojen sekasotkua kukin omalla omituisella tavallaan. Ennenaikaisesti lähteneitten ystävien ja tuttujen kuvia vilistää joskus silmissä ja kustakin palaa aina mieleen muistoja, surullisia, hauskoja ja joskus vähemmän hauskojakin. Jonkun vakavasti sairaan lähtö tuntuu oikealta ja jopa armahtavalta mutta kuitenkin siihen liittyy aina suru ja alakulo tunteiden vuoristoratoineen. Lasten ja nuorten kuolemia taas ei osaa koskaan ymmärtää. Ihmisen ikääntyminen tuo vielä väistämättä näitä tapahtumia ja tuntemuksia koko ajan enenevässä määrin lisää.

Toisten ihmisten käytös aiheuttaa surua ehkä kaikkein eniten. Aiheuttajia voivat olla koulukaverit, työyhteisön jäsenet, naapurit, sukulaiset, harrastusten kautta saadut ihmissuhteet ja jopa läheiset ihmiset. Ihmisiä kiusataan, sorretaan, syytetään, mollataan, eristetään, pilkataan ja jopa pahoinpidellään tai omaisuutta vahingoitetaan. Syynä voi olla kotimaa, ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen, vamma, erilainen käytös, parisuhde, lihavuus, laihuus, älykkyys, tyhmyys, osaamattomuus, eristäytyneisyys, pukeutuminen, köyhyys, rikkaus tai muuten vain valtavirrasta poikkeaminen. Sen kohteeksi voi joutua meistä kuka tahansa riippumatta siitä kuinka hyvin käyt kouluasi, teet työtäsi tai elät elämääsi. Siis sinäkin.

Läheisimpien ihmisten aiheuttamaan suruun ja pahaan oloon on kaikkein vaikeinta tottua. Sitä joutuvat kokemaan lapset, vanhemmat, isovanhemmat ja parisuhteen osapuolet. Lapsia kohtaan toiminta on täysin anteeksiantamatonta ja kokemuksien aiheuttamat traumat saattavat seurata pientä kulkijaa läpi koko elämän. Samoin jo puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat hyväksikäytöt ja huono kohtelu eivät ole sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluvia asioita. Parisuhteissa ilmenevä syyttely ja henkinen väkivalta sekä jopa yksilön vahingoittaminen ovat luku sinällään. Niistä ei puhuta ja ne usein vaietaan kuoliaiksi häpeän tunteen myötä. Vain suru jää elämään omaa elämäänsä osapuolien mieliin. Toivottavasti molempien.

Lisääntyvien vihapuheitten ja aggressioiden maailmassa meillä ihmisillä taitaa olla itsetutkiskelun ja peiliin katsomisen aika. Kaikilla!

Jussi Untolahti

Käveltiin niin saatanasti

Syksyllä 1973 lähdin ensimmäiselle itse maksetulle ulkomaanmatkalle. Laurilan Anssin ja Nurmisen Lassen kanssa mentiin oikein Mallorcalle Palman kaupunkiin legendaarisen Kalevi Keihäsen Seiväsmatkojen matkalle hotelli Bosqueen. Viikon matka maksoi silloin 395 markkaa ja rahat oli tienattu kesätöissä raksalla. Kaikki oli uutta ja outoa, hienoa ja eksoottista. Olut halpaa ja mimmit kauniita, maisemat komeita ja illat lämpimiä. Elämä hymyili pojille. Kai se ulkomaan huuma silloin päässä jotenkin tärähti ja minuun iski suuri halu nähdä loputkin paikat Euroopassa. Armeija ja opiskelu tekivät ulkomaanmatkoihin pienen tauon mutta kun sitten uudestaan pääsin vauhtiin, niin minua ei pidätellyt mikään. Kesäisin autolla, moottoripyörällä ja kerran jopa matkailuautolla tehdyt Euroopan retket olivat elämän kohokohtia. Kävin katsomassa Estorilin F1-kisat, Assenin RR-ajot ja Munchenin Oktoberfestit.  Kävin ajamassa Nürburgringin vanhan legendaarisen Nordschleifen ja poikkesin Monzassa ja Monacossa. Välillä kävin lähinnä painostuksen alla muutaman kerran myös rantalomilla. Hiekalla talsiminen ja rannalla makailu eivät kuitenkaan olleet minun puuhiani ja viimeiset 20 vuotta olenkin vältellyt uimarantoja parhaani mukaan. Minä uin altaassa jos on pakko uida. Pari kertaa olen Amerikan raitillakin poikennut mutta muuten olen suosinut Eurooppaa. Arabimaihin ja Aasian maille en ole mennyt enkä mene. Kurjuuden ja köyhyyden näkeminen sekä ihmisten, lähinnä naisten, alistaminen eivät ole mitään mukavaa nähtävää lomalla.

Sinne Keski-Eurooppaan on sitten menty monta kertaa Ruotsin kautta, suoraan Itämeren yli Finnjetillä ja Finnlinesin rahtilaivoilla ja useamman kerran myös Via Balticaa pitkin. Ihan kelpo reittejä kaikki. Aluksi kaikki oli uutta ja outoa. Hienoja maisemia, suuria jokia, lumisia vuoria, upeita vanhoja kaupunkeja, idyllisiä kyliä ja loputtomia hiekkarantoja. Isoja metsiä vähemmän. Suurimman vaikutuksen tekivät Alpit, Dolomiitit, Tatra-vuoristo, Reinin ja Moselin laaksot, Välimeren rannikko ja eritoten pohjois-Italian suuret järvet. Niissä maisemissa sielu lepäsi ja niitä jaksoi katsella vaikka kuinka kauan. Suuret kaupungit ja niiden hienot vanhat keskustat tulivat tutuiksi vuosien myötä. Niitä taaperrettiin tuntikausia komeita taloja ja toreja, muuria ja aukioita ihaillen. Tutkittiin museot, kirkot, rauniot ja onneksi myös lukuisat katukuppilat. Tehtiin ajeluita maisemabusseilla, jokilaivoilla, köysiradoilla, ratikoilla mutta ennen kaikkea käveltiin. Käveltiin niin saatanasti.

Viime kesänä alkoi tuntua, että eiköhän ne ole nyt nähty. Eivät ne siitä miksikään muutu. Vanha talo on vanha talo ja aukio niiden keskellä on tori tai piazza. Museoissa on joka paikassa samat kamat ja jonkun täysin tuntemattoman merihemmon solmimat solmut tai koukulla varustetut tekokädet eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Nähty on natsien kauhut, Auschwitz-Birkenau, Kotkanpesä, Sudenpesä ja Dachau sekä KGB:n kidutustalot ja teloitushuoneet sekä muut kommunismin käsittämättömät ihmeet. Karmeita paikkoja ja toisaalta hyvä, että ne on säästetty jälkipolville muistutukseksi elämän järjettömyydestä.

Ei se kuitenkaan siihen vielä jäänyt. Tänä kesänä taas lähdettiin ja kierrettiin Itämeri ympäri. Nähtiin Ruotsin Kalmar, Öölanti, Ystad ja Tanskan Kööpenhamina. Käytiin Berliinissä, Puolan Wroclawissa ja Varsovassa. Nähtiin Liettuan Kaunas ja tultiin sitten Tallinnan kautta kotiin. Oltiin pari kolme yötä kussakin paikassa joten tasaisin välein raahattiin matkatavaroita hotelliin ja hotellista ulos. Päivät taas koluttiin niitä nähtävyyksiä, siltoja, vanhoja kaupunkeja, museoita, palatseja, patsaita, muistomerkkejä ja aukioita. Kuljettiin usein metroilla, junilla ja busseilla mutta koska niitä on kätevintä nähdä ja tavoittaa jalkaisin, niin ennen kaikkea käveltiin. Käveltiin niin saatanasti.

Hieno retkihän se taas oli kuten aina ja koskaan en ole huonolla matkalla ollutkaan. Hieno sää, upeita nähtävyyksiä ja varsinkin Satu näki paljon uusia paikkoja. Minulla kuitenkin kypsyi päätös. Se oli viimeinen kerta sillä 40 vuotta riittää. Paljon jäi näkemättä, mm. Etna, Gibraltar, Normandian rannikko, Islanti, Skotlanti, Huippuvuoret, useita isoja kaupunkeja sekä monta muuta varmasti upeaa paikkaa mutta silti minä muutan matkojeni kohteet ihan toisenlaisiksi. Lähden matkalle sinne minne pääsee ilman laivoja ja lentokoneita, missä ei tarvitse jonottaa, ei ajella ruuhkissa, ei väistellä ihmisiä kaduilla, ei hikoilla junissa ja metroissa eikä varsinkaan kävellä niin saatanasti. Lähden kotimaahan ja Lappiin tai vaikkapa Norjan ja Ruotsin pohjoisosiin. Lähden kalaan, valokuvaamaan, melomaan, katselemaan eläimiä, nauttimaan hiljaisuudesta ja saatan jopa hiukan patikoida tai hiihtää. En kuitenkaan niin saatanasti.

Näin jo unessa kauhukuvan itsestäni jossain pohjoisen kalapaikassa. Kahluuhaalarit päällä koskessa huojui minun näköinen ukko itikkaverkko päässä ja ongenkoukkuja niin korvassa kuin ahterissakin. Kädet heiluivat kuin turkkilaisella tussun suolaajalla ja kaatumisen jälkeen haalarit olivat niin täynnä vettä että naapurien apua tarvittiin ukon koskesta vetämiseen. Ainoa kala, joka tuli saaliiksi, oli kahluuhaalarien sisältä löytynyt kauhusta jäykistynyt ahven jota piti tovi elvytellä ennen kuin se tokeni uudestaan uimaan. Ryynimakkaroita voilla paistettuna syötiin kalan sijaan ja elämä hymyili silti.

Saapa nähdä kuinka ukon käy. Kerron siitä sitten ensi kesänä.

Jussi Untolahti

Pallit lähti eli veitikka silmäkulmassa Kouvolan terkkaria testaamassa osa II

                                          

                                                                Pallinaama

Kirjoitin blogissani 22.03.2013 tarinaa naamaani kasvaneista lisäosista eli hiiren palleista ja niitten poistosta. Kertoja elää ja tarina jatkuu joten tässä lisää.

4. yhteys 25.03.2013

Kotkan keskussairaalasta saapui kirjeessä ilmoitus, että lähetteeni oli otettu vastaan ja mahdollisen toimenpiteen aika ilmoitetaan sitten myöhemmin. Jotenkin turhan makuinen tiedotus sillä kai se lähete nyt yleensä menee perille jos lääkäri sen Kouvolasta muistaa eteenpäin laittaa.

5. yhteys 26.03.2013

Kouvolan terveyskeskuksesta saapui lasku siitä 3 minuutin lääkärikäynnistä ja summa oli 13,80 eli melkoisen edullista on poiketa lääkärin pakeilla vaikkakin lyhyen ajan. Aikaisempi hoitajan luona käynti ei ilmeisesti sitten maksanut mitään.

6. episodi 14.04.2013

                                                                Pallit poissa

Parina edellisenä yönä silmän vieressä ollut veitikka oli vuotanut hiukan verta tyynylle. Illalla katselin telkkaria kun tunsin, että poskelleni putosi jotain. Kokeilin sormella poskea ja semmoinen pieni musta mötikkä putosi syliin. Pallithan ne siinä pienen kuivan rusinan näköisenä sylissä köllöttivät. Olivat kai jotenkin kuivuneet ja putosivat sitten itsestään pois. Silmäkulmasta ei edes tullut verta joten asia oli siltä osin hoitunut itsestään.

7. yhteys 15.05.2013

Kotkan keskussairaalasta tuli kutsu toimenpiteeseen ja siinä sanottiin, että operoinnin jälkeen ei ole soveliasta ajaa autoa. Satulla sattui olemaan työpäivä joka ei sallinut muutoksia ohjelmaan eli hänestä en kuljettajaa Kotkan reissulle saanut joten ilmoitin meneväni sinne moottoripyörällä koska autoa ei saa ajaa. Satun kanssa käydyn ennätys lyhyen kolmen sanan keskustelun, et muuten mene, jälkeen ymmärsin, että pitää sittenkin hankkia kuljetus Kotkaan.

8. yhteys 31.05.2013

Perjantaina sitten lähdettiin Kotkaan veljeni Ollin kanssa komeasti oikein Volvolla ja paikalla oltiin taas tapani mukaan hyvissä ajoin. Silmäyksikössä oli väkeä aula täynnä vauvasta vaariin ja me vielä siinä välissä. Minulle oli varattu aika klo 11.00 ja ilmoituksessa oli kehotettu varautumaan myös pieniin aikataulun viivästyksiin. Puoli tuntia aikataulusta myöhässä minut kävi pyytämässä sisään oikein lääkäri. Mukavan tuntuinen kohtelias nuori mies kätteli, esitteli itsensä ja pyysi anteeksi viivästystä. Oli kuulemma ollut hiukan hektinen aamu. Viittasin ns. kintaalla viivästykselle ja sanoin, että minullahan ei elämässäni ole enää koskaan kiirettä joten eipä haittaa pikku muutokset. Näytin heti lääkärille valokuvan jossa se isoin palli oli vielä paikallaan jotta ei luule minua luulosairaaksi. Kertoi niiden joskus irtoavan itsestään ja sanoi kuulleensa jonkun leikanneen itsekin näitä pallukoita pois. Liekö oli lukenut blogiani. Seuraavaksi tohtori tutki operoitavat lisukkeet ja kertoi sitten rauhallisesti mitä tehdään. Kertoi puuduttavansa toisen puolen ja kysyi luvan, josko saisi leikata toisen pallin ilman puudutusta koska kipu on hyvin pientä. Sehän sopi minulle joten hoitajan avustuksella ryhdyttiin sitten itse operaation suorittamiseen. Silmän ympärykset puhdistettiin huolellisesti, toinen puoli puudutettiin, silmät peitettiin kokonaan ja vain leikattavat kohdat jäivät näkyviin. Sen puuduttamattoman pallin poisto nipisti hiukan mutta toisen puolen pallukan poistosta en tiennyt mitään. Tohtori laittoi vielä siihen yhden tikin ja veti laastarit molempien päälle. Hoitaja antoi mukaan tarkat ohjeet siitä mitä jatkossa tulee tehdä laastareille ja milloin tikin voi poistaa. Se oli sitten siinä koko juttu ja aikaa meni rapiat 15 minuuttia. Me lähdimme Ollin kanssa Sapokkaan Tulikukon terassille nauttimaan kesästä ja pullakahveista.

Koko touhuun meni siis runsaat kaksi ja puoli kuukautta ensimmäisestä hoitajalla käynnistä laskien. Koko ajan sain asiantuntevaa, nopeaa ja ystävällistä kohtelua kaikilta asianosaisilta joita tapasin koko episodin aikana. Kotkan operaatio maksoi 27,50 euroa joten kokonaiskulut olivat noin 41 euron haminoille kun Ollikaan ei huolinut bensarahaa kuljetuksesta. Kohdallani julkinen terveydenhoito pelasi siis edullisesti, loistavasti ja mukavan ilmapiirin vallitessa. Niin se varmaan menee suurimmalla osalla mutta ainahan joku kokee tulleensa huonosti hoidetuksi ja kohdelluksi. Potilaassahan ei koskaan voi olla vikaa vai voiko sittenkin?

Kunhan vielä saadaan Ratamo valmiiksi niin tässähän uskaltaa silmäkulmat siloisina ikääntyä ihan rauhassa.

Jussi Untolahti

KENin neljäs vuosi

Viime syyskuun jälkeen viileät puhurit ovat puhaltaneet Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmän poluilla. Yksi ylläpitäjäkin vapautettiin tehtävästään ja kaksi on lähtenyt omasta tahdostaan. Vain yksi on joukosta jäljellä. Teija Honni halusi ottaa KENin vastuulleen ja hän uskoi vahvasti ryhmän mahdollisuuksiin. Taisi muuten Teija tehdä aivan oikein. Olen nimittäin saanut runsaasti viestejä varsinkin Kouvolan ulkopuolelta joissa on korostettu ryhmän tärkeyttä ja mahdollisuutta pitää yhteyksiä sen kautta entiseen kotikaupunkiin ja vanhoihin kavereihin. Viime päivien riitely KENin sivuilla vei ryhmältä 20-30 jäsentä ja taisipa jopa yksi lutunen joutua suljetuksi KENistä jatkuvan negatiivisen jankkaamisen takia. Lisäksi muutama jäsen poukkoilee ryhmästä pois ja taas takaisin. Ryhmän toiminta ei muutamaa ihmistä kaipaa joten ei oikeastaan ole mikään vahinko jos joku lähtee pois ryhmästä. Osa heistä palaa joukkoon aivan varmasti ja jäsenmäärä jatkaa nousuaan. Ylläpitäjä Teija Honni teki aivan oikein kun siivosi KENin sivut kaikesta ikävästä kirjoittelusta ja uskon vahvasti, että KEN lähtee tästä uuteen uljaaseen liitoon. Henkilövaihdokset ja sen myötä poistuneet tulehtuneet ihmissuhteet antavat ryhmän "yksinvaltiaalle" oivat mahdollisuudet toimia KENin ja koko Kouvolan parhaaksi. Parasta tukea KENit antavat ylläpidolle ja koko ryhmälle toimimalla ryhmän ohjeitten ja tavoitteiden mukaan sopuisan yhteishengen muistaen.

Seuraavan aatteen aikanaan kirjasin KENin tarkoitukseksi ja minusta se on vieläkin oiva ohje tulevaisuutta ajatellen.

"Ryhmä on tarkoitettu kaikille 50-80 luvuilla Ylä-Mannerissa, lipan alla, Red Carissa, Kannuksessa ja muissa keskustan huvi- ja kokoontumispaikoissa viihtyneille ja Kouvolassa aikaansa viettäneille entisille nuorille ja heidän elämästään kiinnostuneille. Kaikki mukaan riippumatta koti- tai syntymäkunnasta, syntyperästä, ammatista, asemasta, koulutuksesta tai varallisuudesta. Täällä kaikki ovat tasavertaisia jäseniä.
Ryhmän tarkoituksena on muistella menneitä ja luoda positiivista ja rakentavaa yhteishenkeä uuteen Kouvolaan.
Mitään emme vaadi mutta toivomme, että Osuuskauppa Ympäristö palauttaisi Ylä- Mannerin terassin entiseen loistoonsa".

Tuon toiseksi viimeisen lauseen kirjoittaisin nyt muotoon " Ryhmän tarkoituksena on muistella menneitä ja luoda sovussa ja hyvässä yhteistyössä positiivista ja rakentavaa yhteishenkeä uuteen Kouvolaan sekä välttää kaikkea negatiivista kirjoittelua. Ryhmää ei ole tarkoitettu kritiikkipalstaksi". Kirjoitin siis tavoitteeni alun perin hieman väärin sillä uskoni yhteiseen hyvään ja sen kehittämiseen oli luja enkä voinut mitenkään kuvitella katkerien ja negatiivisten ihmisten tarvetta kirjoitella sivuille kaikenlaisia ikäviä juttuja. Paljon siis tapahtui kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Pääosin toki hyvää mutta niistä olen kirjoittanut aikaisemmissa blogeissani jo ihan tarpeeksi.

Tekin saatatte muuten kuulua erääseen uuteen ryhmään tietämättänne. Kouvolan Sanomien karmea Napakat-palsta ja älykköjen suosima Suomi-24 keskustelupalsta ovat saaneet arvoisensa seuraajan kun suuri joukko myös KENin jäseniä on tahtomattaan liitetty KENistä lähteneen Anna Pajusen ylläpitämään "Lutuset-ryhmään" jossa myös KENistä vahvasti keskustellaan. Käykääpä katsomassa oletteko tietämättänne jo ryhmän jäseniä ja jos ryhmän keskustelun taso on teille sopivaa, niin liittykää ihmeessä kaltaistenne joukkoon.

Seuraava iso KEN-tapahtuma on sitten heinäkuun alussa lauantaina 06.07. Orilammella järjestettävä KEN-KesäKekkerit ja järjestelyjen päävastuu on Teija Honnin ja Orilammen osaavan henkilökunnan harteilla. Uskon, että KENit saavat taas elää unohtumattoman kesäpäivän Vuohijärven upeissa maisemissa. Juhlapaikka ja tapahtuman ohjelma ovat monipuolisia ja siitä kertovat julisteet suorastaan upeita. Kaikki on siis varmasti valmista kun suuri joukko entisiä kouvolalaisia saapuu Orilammelle muistelemaan nuoruuttaan ja tapaamaan vanhoja kavereitaan.

Itse en Orilammen tapahtumaan osallistu koska en ole enää KENin jäsen. Uskon ja toivon, että viime aikojen riitojen päähenkilöitten eli minun ja muutamien Helsinki-Espoo alueen änkyröitten sekä Lutuset-ryhmän voimahahmojen mahdollinen poissaolo tulee nostamaan tapahtuman tason ja yhteishengen todella nautinnolliselle tasolle.

Suuri kiitos Teija Honnille ja kaikille Oikein Hyvää Vappua!

Jussi Untolahti

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Kolme vuotta sitten perustin Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmän vanhojen kavereitten yhteydenpitoa varten. Toisinhan siinä kuitenkin kävi. Ryhmän olemassaololle oli selvä tilaus ja kiinnostus KENiä kohtaan oli alusta alkaen valtavaa. KENin toiminnalla on yritetty levittää positiivista Kouvola-aatetta myös kotikaupunkimme ulkopuolella asuville entisille kouvolalaisille. Negatiivisia ja ikäviäkin asioita on sivulle kirjoitettu mutta ne on aina saatu hoidettua ja olenkin näille tuomiopäivän pasuunoille suositellut karmeaa Suomi-24 palstaa ja typerää nimettömiä älyttömyyksiä syytävää Kouvolan Sanomien Napakat-palstaa. Näillä foorumeilla mellastavat ajatusten jättiläiset ja heidän hengentuotteensa eivät onneksi ole juurikaan saaneet jalansijaa KENin sivuilla. Yrittäneet ovat toki aina silloin tällöin.

Miksi KENin sivuilla ei sitten esitetä kovaa kritiikkiä Kouvolaa ja kouvolalaisia kohtaan edellä mainittujen roskapalstojen tapaan? Siksi, että KENin tarkoitus oli alun perinkin muistella menneitä ja luoda positiivista ja rakentavaa yhteishenkeä uuteen Kouvolaan. Kritiikkipalstaa tästä ei ollut aikomustakaan luoda ja jossain vaiheessa KENin sivuille ilmestyneet nokittelut ja pikku vittuilut eivät myöskään tänne kuulu. Tosin eipä niitä ole enää juurikaan esiintynyt. Parasta sivuilla on ollut tietysti huikea kuvamateriaali, hienot muistelut ja kommentoinnit jotka ovat tuoneet ainakin minulle paljon uutta tietoa Kouvolasta ja kaupungin aikaisemmista tapahtumista. Vesa Kouvolalaisen mahtavat arkistot ovat vielä lisäksi antaneet tarkkaa faktaa monien mutu-muistelujen tueksi. Kaikki järjestetyt tapahtumat ovat olleet huikeita menestyksiä. Erityiskiitos suuren työn molempien Gaalojen eteen tehneelle Esko "Lalli" Lavoselle. Myös Helsingissä järjestetyt tapahtumat ovat keränneet joukon kouvolalaisia yhteistä kotiseutua ja menneitä vuosia muistelemaan.

Viime syksynä luovutin KENin vetovastuun kolmikolle Teija Honni, Kini Laine, Heikki Hukkanen ja KENin tulevaisuus näytti vahvalta ja turvatulta. Ylläpitäjät ovatkin tehneet ansiokasta työtä ja pitäneet KENin sivun hyvin kuosissa ja kaikki Kouvolaan liittymätön sekä mahdolliset asiattomuudet on karsittu entiseen tapaan. Minä en ainakaan ole mitään kovin ikävää sivuilla havainnut tai sitten niitä ei ole ollutkaan. Hyvä niin.

Vuodenvaihteen jälkeen alkoi kuitenkin olla merkkejä ylläpidon yhteistyön rakoilemisesta ja henkilökemian ongelmista. Kolmen hengen ryhmä ei voi toimia hedelmällisesti jos keskusteluyhteyttä ei ole. Kun Heikki Hukkanen ja Kini Laine eivät enää olleet edes Fb-kavereita, niin vaikeuksia alkoi kasaantua. Syytä voidaan vain arvailla. Teija Honni ja Kini Laine ovat jäsenistön pyynnöstä ryhtyneet järjestämään KENin kesätapahtumaa Orilammelle ja Heikki Hukkanen taas osaltaan Helsinkiin keväistä terassitapahtumaa. Hyviä ajatuksia molemmat mutta yhteistyö vain on täysin puuttunut ylläpitäjien väliltä. Helsingin tapahtumasta eivät Kouvolan pään ylläpitäjät tienneet mitään vaan lukivat tapahtumasta vasta KENin sivuilta mutta tiesikö Heikki Orilammen tapahtumasta? Uskon, että tiesi. Kyllä ylläpidon välit pitää olla siinä kunnossa, että KENin nimissä järjestetyistä tapahtumista tietävät kaikki ylläpitäjät ennen kuin virallinen kutsu sivulla julkistetaan. Näin kaikki voivat sitten myös osaltaan edesauttaa tapahtumien onnistumista esim. tiedotusta lisäten. Sinällään on ihan hyvä asia, että KEN-tapahtumia järjestetään muuallakin ja entisten kouvolalaisten yhteistyötä ja kotiseutuylpeyttä vahvistetaan tällä tavalla. Helsingin terassitapahtuman isäntä Heikki Hukkanen ei ole enää KENin ylläpitäjän tehtävissä mutta toivon silti, että tapahtuma järjestetään sen saaman melkoisen mielenkiinnon vuoksi. Tämän pikku henkilömuutoksen takia KENin toiminta on jatkossa varmasti selkeämpää Kinin ja Teijan hyvin toimivan yhteistyön ja keskusteluyhteyden ansiosta huipentuen sitten heinäkuun alun KEN-tapahtumaan Orilammella.

"Kirjainyhdistelmä KEN on niin yleisluonteinen, ettei sitä nimeksi voi sanoa". Näin kirjoitti KENin sivuilla tämän Helsingin terassitapahtuman viestiketjussa Ilkka Heikari. Tämähän tarkoittaisi sitä, että KENin nimissä voi kuka tahansa järjestää mitä tahansa ilmoittamatta ylläpidolle mitään ja kaikki mahdollinen negatiivinen palaute tulisi kuitenkin KEN-ryhmän ylläpitäjille. Mielestäni kirjainyhdistelmä KEN liittyy oleellisesti Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Fb-ryhmän nimeen ja kyllä ryhmä sillä nimellä ainakin täällä Kouvolassa hyvin tunnetaan. Kaikkeen KEN-nimen julkiseen käyttöön on siis vähintäänkin kohteliasta pyytää lupa ryhmän ylläpidolta vaikka laki ei sitä suoranaisesti vaadikaan.

Miettikääpä sitä!

Jussi Untolahti

Veitikka silmäkulmassa Kouvolan terkkaria testaamassa osa I

Pallinaama

Ihmisen torsossa kasvaa kaiken maailman ulokkeita. Kädet, jalat, nenä, korvat, sormet, varpaat, tisut, munat, pallit, finnit, syylät, luomet ja lisäksi kaikenlaiset ihokasvaimet ja karvat. Isoja ja pieniä, rumia ja kauniita, hoidettuja ja hoitamattomia (malli Ilkka Kanerva) mutta pääasiassa tarpeellisia, käyttökelpoisia ja osa jopa nautinnollisia. Niitten ulokkeitten merkitys ja hyöty muille on toki makuasia ja riippuu osin myös katsojasta ja hänen suhteestaan ulokkeen haltijaan.

Papinkujan kollin silmäkulmaan kasvoi pikkuhiljaa otsikkokuvan mukainen ylimääräinen ja täysin käyttökelvoton ruma veitikka. Kun se sitten vielä alkoi haitata lenkkeilyä valuttamalla vettä silmästä ja näkyi myös näkökentässä, päätin hankkiutua siitä eroon. Ensimmäinen ajatus oli mennä yksityiselle koska runsaat 10 vuotta sitten toisen silmän ympäriltä niitä jo oli poistettu tutun silmälääkärin toimesta. Yhden veitikan poistin jopa itse. Semmoinen pieni pallukka roikkui silmän vieressä ohuenohuen kannaksen varassa. Desinfioin kynsisakset viskilasissa, otin muutaman viskin sisäisestikin ja poistin pallukan täysin hallitusti. Edes verta ei tullut ja illalla olin jo pubissa tähtisilmiäni esittelemässä. Tosin eipä kukaan tainnut pallukan puuttumista huomata. Koska Kouvolassa on viime aikoina kovasti puhuttu uudesta Ratamosta, päätin nyt kuitenkin yksityisen sijasta testata julkisen terveydenhuollon toiminnan omalta kohdaltani.

1. yhteys 07.03.2013

Soitin torstaina 07.03. heti aamulla klo 08.43 Kouvolan terveyskeskukseen. Automaatti ilmoitti kaikkien hoitajien olevan tällä hetkellä varattuja ja pyysi odottamaan minuutin. Toinenkin odotuspyyntö tuli mutta samalla joku henkilökuntaan kuuluva jo vastasi puhelimeen. Kerroin asiani ja hoitohenkilö tivasi veitikan kokoa. Sanoin, että noin 3-4 millimetriä mutta neito tiukkasi lisää tietoa. Liekö ollut sitten veitikan pituuden vai paksuuden perässä joten kerroin sen olevan arvioni mukaan kooltaan kuin ison uroshiiren pallit. Paremmin tunsi neito pallit kuin millit sillä sain ajan hoitajalle heti seuraavalle maanantaille 11.03. klo 10.30.

2. yhteys 11.03.2013

Olin tapani mukaan hyvissä ajoin paikalla ja lähes minuutilleen ilmoitettuna aikana minut kutsuttiin sisään ja ystävällinen hoitaja tarkasti veitikan ja havaitsi samalla pari pienempääkin velikultaa silmien lähellä. Rauhoitteli, että hyvänlaatuisilta näyttävät mutta kertoi toki patologin antavan sitten virallisen lausunnon. Varasi saman tien ajan lääkärille keskiviikolle 20.3. klo 11.00. Hoitaja kertoi, että lääkäri todennäköisesti poistaa veitikat saman tien tai tarpeen niin vaatiessa ohjaa erikoislääkärille ja selitti vielä, että vieraskielisen sukunimen taakse piiloutuva lääkäri on ihan suomalainen kaveri. Minulle tosin on ihan sama, mistä maasta veitseen tarttuva lääkäri on. Lopputulos ratkaisee. Tähän kaikkeen meni aikaa runsaat 5 minuuttia. Veitikka heiluen marssin tyytyväisenä kotiin "Sinun kanssasi tähtisilmä" kappaletta hyräillen.

3. yhteys 20.03.2013

Keskiviikkona 20.3. veitikka lähti viimeiselle reissulleen. Tai niin ainakin luulin. Olin taas hyvissä ajoin Marjoniemessä ja ilmoittauduin toisen kerroksen akvaarioon. Vastaanottovirkailija vilkaisi veitikkaa jo siinä ilmoittautuessa ja sanoi, että tuskinpa sitä täällä tänään leikataan. Tasan klo 11.00 pääsin lääkärin juttusille. Lyhyille juttusille. Ei esitellyt oven 19 takana ollut tohtori mitenkään itseään ja silmäkulmaakin vilkaisi jo ennen kuin ehdin istuutua ja ilmoitti, että laittaa lähetteen Kotkan keskussairaalan silmäklinikalle. Kaikki silmää lähellä olevat jutut kuuluvat kuulemma aina sinne. Kysyin leikataanko ne pari muutakin veitikkaa samalla mutta vastausta en saanut enkä myöskään minkäänlaista arviota siitä, milloin mahdollisesti Kotkaan pääsen. Kolmea yli 11.00 olin jo matkalla kotiin mutta en enää niin tyytyväisenä kuin viikkoa aikaisemmin ja jäin siis odottelemaan kutsua Kotkaan. Semmoinen fiilis jäi, että jompikumpi käynti oli aivan turha vaikka toisaalta sain kyllä koko ajan ihan asiallista, täsmällistä ja varsinkin nopeaa palvelua. Mielenkiintoista nähdä miten sitten aikanaan niistä laskuttavat.

Ei mennyt siis ihan niin kuin luulin joten kaikki on vielä kesken ja tästä tulee nyt terveydenhuollosta kertova jatkokertomus kunhan olen Kotkassa käynyt. Kerron sitten koko projektin loput tapahtumat ja tarkat eritellyt kulut.

Saapa nähdä milloin pääsen Manskille Holvin terassille siloteltuja silmäkulmiani esittelemään?

Jussi Untolahti 

Kouvolan Paskosuon diagnoosit

Loppukesän samettinen pimeys elokuussa 2035 alkoi hitaasti väistyä kun Horttanainen havahtui herätysvalon lempeään hehkuun. Hän venytteli raukeasti itseään ja näppäili hetken sängyn vieressä olevaa tietokoneen näyttöä. Tietokone onnitteli 52 v. synttärien takia, valot syttyivät taloon ja pihalle, kahvinkeitin napsahti päälle ja automaattinen pölynimuri aloitti uupumattoman työnsä. Sängyn laidalla istunut Horttanainen käynnisti myös itsestään liikkuvan ruohonleikkurin ja avasi keittiön oven alareunan. Kultainen noutaja Topi livahti pihalle ja lähti hölkkäämään kohti Tornionmäen vesitornin luona olevaa postilaatikkojen keskittymää. Samaan suuntaan jolkutteli parikymmentä muutakin lehdenhakuretkellä olevaa koiraa. Laatikkojen luona Topi panna läsäytti Harjuntien iloluontoista puudelia ja palaili sitten tyytyväisenä kotiin uuteen kukoistukseen statussymbolina noussut Uusi Suomi hampaissaan. Taidelehti Seiskan omistukseen ajautuneet Hesari ja Kouvolan Sanomat oli lopetettu jo aikoja sitten kuten muutkin printatut lehdet.

Horttanainen vilkaisi lehteä, napautti ruokapöydän näppäimistöä ja isoon 50-tuuman näyttöön keittiön seinälle ilmestyi päivän ohjelma. Ratamoon, apteekkiin ja sitten palkitsevalle oluelle Holvin terassille. Horttanainen kirosi hiljaa itsekseen, illan ohjelmassa näkyi myös sen yhden tyrkyn mimmin kanssa Popsiksessa juovuspäissään sovitut treffit. Horttanainen naputteli kevyesti rinnassaan olevaa mikrosirua, josko se olisi merkinnyt treffit väärälle päivälle. Olihan se niitä pikku virheitä tehnyt ennenkin. Vaan ei ollut nyt. Horttanainen näpelöi tietokoneella autotallin autonpesukoneen päälle ja latasi samalla sähköauton akut. Päätti sitten kuitenkin lähteä keskustaan Tornionmäki-Shuttlella, automaattisella pikkubussilla eli Sutturalla, joksi leikkisät tornionmäkeläiset sitä kutsuivat koska se antoi kyytiä kenelle tahansa. Voipahan sitten perjantain kunniaksi ottaa useammankin oluen. Saattaa se illan treffikumppanikin alkaa tuntua paremmalta, naurahti Horttanainen. Automaattinen jääkaappi oli antanut jo aamupalan puudelia haikeana muistelevalle Topille ja nyt Horttanainen ohjelmoi keittiön valmistamaan hyvän päivällisen kunhan hän palaa retkeltään. Täytyy vain muistaa antaa älypuhelimella käsky kun lähtee Manskilta kotiin päin.

Horttanainen ajeli sähköisellä potkulaudalla Sutturan pysäkille ja lukitsi kulkuvälineensä telineeseen kymmenien muitten joukkoon. Taskussa ollut maksukortti väläytti kulkuvaloa ja vahvisti, ettei Horttanainen matkustanut pummilla. Lipuntarkastajaa suorastaan kyrsi valon jatkuva vilkkuminen. Taitaa olla pummit liikkeellä fillareilla, totesi synkkä virkanainen hiljaa itsekseen. Suttura päräytti keskustaan ja siellä Horttanainen vaihtoi Paskosuon Ratamoon menevään Shuttleen jolle vekkulit kouvolalaiset olivat antaneet hauskan lempinimen Rämemajava. Aamu-usva alkoi jo haihtua Putkinotkosta ja aurinkokin vilkkui Palomäen takaa kun Horttanainen saapui Ratamoon, kirjasi aulan automaatissa itsensä saapuneeksi ja sai ohjeet jossa käskettiin seurata lattian punaista linjaa tai hypätä punaiseen automaattikuljettimeen. Runsaat 300 metriä taivallettuaan hän saapui ovelle jonka lednäytössä luki Horttanainen. Sen takaa paljastui kaatuneen solariumin näköinen magneettikuvauslaite jonka hunajainen ääni käski riisuutua ja käydä pitkäkseen laitteen pehmeälle vuoteelle. Hunajainen ääni  toi kaikkea vekkulia Horttanaisen mieleen mutta nyt oli valitettavasti tosi kyseessä. Rinnassa oleva mikrosiru oli viikko sitten käskenyt hänet tähän kuvaukseen eli jotain oli ilmeisesti vialla. Laite raksutti aikansa ja vei Horttanaisen putken toiseen päähän ja takaisin. Hunajainen ääni pyysi sitten pukeutumaan, kiitti käynnistä ja laite syöksi vielä kidastaan luottokortin näköisen läpyskän jonka käski sitten vihreää linjaa seuraten viedä diagnoosiautomaattiin joita oli alakerran vastaanottohuoneessa ainakin 10 kappaletta. Tosin kolme automaattia oli poissa käytöstä kosteusvaurioiden takia mutta eipä siellä ollut juuri jonoakaan.

Diagnoosiautomaatti näytti, ettei mistään vakavasta ole kysymys ja siirsi Horttanaiselle pari reseptiä sähköisesti apteekkien tietokoneille sekä lähetti kotikoneelle elämänohjeita. Kihtiarvot olivat hieman koholla ja polvessa pientä kulumaa eli ei mitään uutta. Horttanainen hyppäsi Rämemajavan takasillalle, hurautti kävelykatu Manskin alapäähän ja poikkesi apteekissa. Rinnassa ollut mikrosiru toi apteekin näytölle Horttanaisen reseptit ja putkiposti syöksi pian sisuksistaan pari lääkepakettia. Maksu korttikoneeseen, lasi vettä apteekin automaatista ja pillerit naamaan. Kotoa lähdöstä oli kulunut pari tuntia, sairaudet todettu, lääkkeet saatu ja hoito aloitettu mutta kenenkään kanssa Horttanainen ei ollut aamun tunteina vielä vaihtanut sanaakaan. Nyt oli elämän ja nautinnon aika.

Lähes kaikki Kouvolan ravintolat olivat siirtyneet automaattiseen itsepalveluun, nappia painamalla sai haluamansa tuotteen ja se maksettiin automaatilla. Rinnan mikrosiru vahvistaa vaadittavan iän jos ostaa alkoholia tai tupakkaa. Ne paikat hän halveksuen kiersi kaukaa. Horttanainen käveli Ravintola Holvin terassille jonka aina iloinen ilmapiiri ja ystävälliset tarjoilijat vetivät miestä puoleensa. Tiskiltä iso tuoppi ja maksu oikein vanhanaikaisesti rahalla. Nuori tarjoilija hämmästeli seteliä, kysyi pomolta joka nyökytteli setelin olevan ihan laillinen maksuväline. Horttanaista nauratti ja  mieliala alkoi kohota, nostellaan nyt vähän niitä kihtiarvoja sillä onhan taskussa lääkkeet vaivaan. Samalla asialla oli terassilla jo monta tuttua KENin jäsentäkin ja tarina alkoi taas olla legendaarista vanhojen muistelua. Kerrattiin tarinoita takavuosien bensa-autoista, kuntaliitoksesta, hulevesistä, tappajatalitinteistä ja housuihinsa paskoneista toimittajista sekä naurettiin niin maan perkeleesti. Vertailtiin ravintolan tietokoneella rintojen mikrosirujen näyttöjä ja myhäiltiin hyväksyvästi hyvin toimivalle terveydenhoidolle. Huhu eli entinen ylilääkäri kertoi, että lisää uusia diagnoosinäyttöjä saataisiin Paskosuolle jo joulun tienoilla. Muutama tuoppi ja tunti siinä vanhoja muistellessa meni mukavasti mutta viimein alkoi koti kutsua Tmäen miestä. Pikku viesti älypuhelin Lumia 10000 Flop mallilla kotikoneelle ja keittiö alkoi Tornionmäessä valmistaa maittavaa iltapäiväpalaa eikä ne illan treffitkään sen tyrkyn kanssa enää huolestuttaneet. Polvikin oli jo lääkkeiden voimasta taistelukunnossa.

Näin se menee Tornionmäen miehen perjantai 2035 sillä silloinhan ei enää yli 50-vuotiaat töissä käy. Automaatit hoitavat hommat.

Jussi Untolahti

Kuuma Matami ja Mannerin baari

Papinkujan kollin nuoruudessa alkoi Kouvolassakin yleistyä sanojen baari ja bar käyttö ravitsemusliikkeiden nimissä. Sitten sitä nähtiin Kymen Lukon baari, Valion baari, Mannerin baari, Snack-Baari, Mokka-baari ja monta muutakin baaria ja barbaaria. Kouvolassa alkoi olla ns. mannermainen tai jopa amerikkalainen meno sillä baari-sanan käyttö laajeni muillekin kaupan aloille. Eräässä rättifirmassa oli jopa housubaari ja solmiobaari. Tissi-ja tussubaarit tulivat toki vasta paljon myöhemmin.

Seuraava aalto toi Kouvolaan Public Houset. Kansa siirtyi oluelle pubiin tai kouvolalaisittain pupiin. Tuli Pub 23 eli numeropupi, Sip Pub, Country Pub, Pub Harrier, Pub Birra jne. Ravintoloiden nimet alkoivat muutenkin muuttua vieraskielisiksi. ja mm. Red Car, Monrepo's, Green Apple, Go Inn, Corner, Dangerous Bar, Hemingway's, City Bar, Neville, Ole ja Pizzeria Rosso ilmestyivät katukuvaan.

Viime vuosina on nähty oikein ulkomaankielisten nimien invaasio. Onko se sitten hienompaa? Sen saa jokainen päättää ihan itse. Toisinkin voisi olla. Coffee House voisi olla tyylikkäästi Kahvihuone. Old Tom olisi Vanha Tomppa, Cafe Columbia Kahvila Koulunpiha, Mulligan's Mullikka, Amarillo Anjala, Marilyn Marjatta ja Club G olisi Klubi 7 ja Vip-puoli tietysti Pilliklubi. Viimeisessä sanassa ei ole kirjoitusvirhettä. Ravintola Ole olisi tietysti Ravintola Eläköön, Neville olisi Niilo, Angela Anneli ja uusin amerikkalaistyylinen Three Wing's olisi Kolme Siipiveikkoa.

Mitähän näille seuraaville sitten tehdään? Raaka peli eli käännetään vain suomeksi. McDonald's muutetaan nimeksi Mättömaa sillä siellähän ne mätetään Megamätöt naamaan ja roskat kadulle. Hesburger on sitten Heikinpaikka, Pizzeria Rosso on Ruusan Pyttipannu, Encore muuttuu toivekkaaksi nimeksi Kerran vielä ja Club Madonna vaihtaa nimensä Kuumaksi Matamiksi.

Joku suomalainenkin nimi jäi toki jäljellä. Jos nekin olivat kansainvälistyneet niin Yökerho Kultaisesta Kannuksesta olisi tehty Golden Spur Night Club, Speden Saluunasta Spede's Saloon ja Ravintola Pyöreä Torppa eli Mutteri olisi sitten kai ollut Restaurant Round Cottage ja lempinimeksi olisi kai muodostunut Rundi. Vaakunan Aula olisi The Hall, Vanha Mestari sitten Old Champion ja Huviretki vaikkapa Joyride. Holvista tulisi The Arch ja Allun Torikahvila tunnetaan tästä edespäin nimellä Alf's Marketplace Coffee Terrace. Nipan Grilli olisi näin Nick's Grill mutta Popsiksen ja Naapantuuran saatte kääntää haluamallenne kielelle ihan itse.

Lasihelmi, Rytmikatti, Kuumapala ja muut edellä mainitut sekä kaikki suomalaiset yritysnimet ansaitsevat syvän kumarruksen ja mittaamattoman kunnian. Tuhon tiellä silti jo ollaan sillä mm. Kouvolan yrittäjät Ry:n jäsenfirmoista jo noin 30 % on valinnut nimekseen vieraskielisen nimen. Ulkomaan kaupassa asian vielä jotenkin ymmärtää mutta selkeästi Suomeen ja Kouvolaan palvelunsa tarjoavalle yritykselle saattaisi sopia ihan suomenkielinenkin nimi.

Jos tälle linjalle lähdetään niin sitten muutetaan koko kaupungin nimi. Huikean hienossa Arja Salmisen kehittämässä ja ylläpitämässä KEN-Suomi sanakirjassa on jo valmiina loistavia nimiä uudelle kansainväliselle Kouvolalle. Tässä kansainvälistymisen porteilla Kouvolan nimi on siis tästä lähtien tilanteesta riippuen Kenstad, Kentown, Kenstadt, Kencitta, Kenpoli, Kenville ja Keningrad.

Jussi Untolahti ( Johan Undvik, John Undbay, Juri Untsov, Jurgen Undbucht)