Aloitin koulunkäynnin 6-vuotiaana syksyllä vuonna 1957 Kankaan
koulussa Salpausselänkadun varrella. Kotitaloni oli nykyisen kirkon ja
hovioikeudentalon välissä ja kouluun oli matkaa entiseltä Papinkujalta muutama
sata metriä. Yllättävän kauan se matka kuitenkin joskus kesti. Ensimmäisellä ja
toisella luokalla opettajana oli Eeva Paronen, muistikuvieni mukaan mukava ja
ehdottoman oikeudenmukainen opettaja joka aamuisin tarkasti, että kädet olivat
puhtaat ja mukana oli myös puhdas nenäliina. Kaksi vuotta kului siis Eevan
hyvässä huomassa ja sitten siirryttiin parin vuoden ajaksi Kaarin Penttilän
oppiin. Kankaan koulu oli hieno paikka opiskella ja oppia elämää. Urheilutunnit
vietettiin koulun pihalla pesäpalloa pelaten tai koulun pienessä
voimistelusalissa ja puutöitä tehtiin kellarissa Niilo Jalkasen tiukassa
kurissa. Opittiin tekemään ainakin kukkakeppejä ja lintulautoja.
Käsityötunneilla virkattiin myös pannulappuja tai pipoja. Vasta valmis työ
kertoi, kumpi nyt sattui tulemaan ja usein tekeleet kelpasivatkin molempiin
tarkoituksiin. Ainoat negatiiviset muistot liittyvät silloiseen hammashoitoon
ja vapisten tehtyihin karmeisiin matkoihin hammashoitolaan silloisen neuvolan
rakennukseen. Sekin siis Salpausselänkadun varrella siinä Teboilia vastapäätä.
Siihen aikaan ei Kankaan koulussa ollut ruokalaa ja ateriat tuotiin tonkissa luokkiin. Muistelen, että kaikilla oli pulpetille asetettavat ruokaliinat jotka oli itse tehty ns. vohvelikankaasta johon oli sitten
pujoteltu langasta joitain kuvioita. Kolmannella tai neljännellä luokalla
jokaisella oppilaalla oli vuorollaan vastuunalainen tehtävä toimia ala-aulassa
opettajanhuoneen oven vieressä kellonsoittajana eli tarkasti piti päräyttää kellot
soimaan oppituntien ja välituntien alun ja lopun merkiksi. Kellonsoittajan
virka oli haluttu ja hauska koska silloin sai olla koko päivän poissa oppitunneilta.
Lukukausien juhlalliset päättäjäiset olivat vieressä olevan kansalaiskoulun eli "jatkopätkien" juhlasalissa niin jouluna kuin keväälläkin. Jouluevankeliumia minäkin siellä
muitten mukana lavalla lausuin.
Ei sitä neljää ensimmäistä oppivuotta osaa oikein edes koulunkäyntinä muistella. Se oli sitä hienoa elämän alkua jolloin opittiin lukemaan ja laskemaan. Oppikouluun lähtö koitti sitten seuraavaksi ja sinne oli oikein pääsykokeet ja tulokset julkaistiin Kuntotalon ala-aulassa. Yhteiskouluun tie sitten vei ja koulunkäynti alkoi vanhassa hirsilinnassa josta sitten parin vuoden jälkeen siirryttiin nykyiseen uuteen upeaan koulutaloon. Opiskelu siis jatkui saman kadun varrella muutama sata metriä itään päin. Kourin Reijon banaanikärpäset ja Niemisen Jaakon kemian kokeet muistan vieläkin. Ainoat tunnit joissa viihdyin, olivat Lindenin Rekan liikuntatunnit ja Tapani "Sami" Salon äidinkielentunnit. Ylioppilaslakki aikanaan tällättiin päähän ja matka jatkui samaa Salpausselänkatua taas idän suuntaan. Siirryin Liiketalouden ja Ulkomaankaupan instituuttiin eli tutusti kauppaopistoon ja sieltä sain sitten kaupallisen koulutuksen jolla on elämässä tähän asti pärjätty vaihtelevalla menestyksellä. Koko koulunkäynnin ajan olen siis opiskellut Salpausselänkadulla ja kun nyt asunkin saman kadun varrella ja matkaa ensimmäiseen kotitalooni Papinkujalle on alle kilometri, niin aika pienet ovat ihmisen ympyrät olleet.
Ei sitä neljää ensimmäistä oppivuotta osaa oikein edes koulunkäyntinä muistella. Se oli sitä hienoa elämän alkua jolloin opittiin lukemaan ja laskemaan. Oppikouluun lähtö koitti sitten seuraavaksi ja sinne oli oikein pääsykokeet ja tulokset julkaistiin Kuntotalon ala-aulassa. Yhteiskouluun tie sitten vei ja koulunkäynti alkoi vanhassa hirsilinnassa josta sitten parin vuoden jälkeen siirryttiin nykyiseen uuteen upeaan koulutaloon. Opiskelu siis jatkui saman kadun varrella muutama sata metriä itään päin. Kourin Reijon banaanikärpäset ja Niemisen Jaakon kemian kokeet muistan vieläkin. Ainoat tunnit joissa viihdyin, olivat Lindenin Rekan liikuntatunnit ja Tapani "Sami" Salon äidinkielentunnit. Ylioppilaslakki aikanaan tällättiin päähän ja matka jatkui samaa Salpausselänkatua taas idän suuntaan. Siirryin Liiketalouden ja Ulkomaankaupan instituuttiin eli tutusti kauppaopistoon ja sieltä sain sitten kaupallisen koulutuksen jolla on elämässä tähän asti pärjätty vaihtelevalla menestyksellä. Koko koulunkäynnin ajan olen siis opiskellut Salpausselänkadulla ja kun nyt asunkin saman kadun varrella ja matkaa ensimmäiseen kotitalooni Papinkujalle on alle kilometri, niin aika pienet ovat ihmisen ympyrät olleet.
Muistoja on kaikista kolmesta laitoksesta tallessa paljon,
pääosin ihan hyviä. Silti en yhteenkään takaisin kaipaa, kuten en myöskään
armeijaan. Käyty mitkä käyty. Tunnesiteitä ei myöskään ole ihmeemmin jäljellä.
Yhteiskoulun ja kauppaopiston asema ja tehtävät ovat olleet monien muutoksien
kohteena jo vuosien ajan mutta enpä niistä muutoksista ole suuremmin
verenpainetta kohottanut. Kankaan koulu on ainoa johon niitä lämpimiä tunnesiteitä
on vielä olemassa. Se on porskuttanut omaa tahtiaan vuodesta toiseen ja
jotenkin luulin, että niin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Mutta eipä taida
sittenkään tapahtua. Kankaan koulu on nyt joutunut lapsellisen poliittisen
pelin uhriksi ja sijaiskärsijäksi. Kouvolaan liitettyjen maaseutukuntien katkerat
ja kostonhimoiset "landepaukut" hännystelijöineen kostavat nyt vanhalle
Kouvolalle ja Kankaan koululle kaikki muka kokemansa vääryydet. Kouvolan
legendaarisin koulu tulee kokemaan kovan kohtalon jos ensi viikolla olevassa kaupunginvaltuuston
kokouksessa ei järjen ääni pääse voitolle. Yrittäkää nyt järkilinjalla olevat
valtuutetut, ja kaikki joita asia koskee, tehdä kaikkenne näitten kostonenkeleitten
käännyttämiseksi Kankaan koulun hyväksi.
Jos Kankaan koulu lopetetaan, lupaan osoittaa syvää
halveksuntaa jokaista lopetusta kannattanutta valtuutettua kohtaan. Eihän siitä
tosin mitään hyötyä ole.
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti