Karmein manaus

                                               

Kiroileminen on taitolaji. Taiteilijaprofessori Veikko Sinisalo lienee ollut Suomen virallinen ykkönen mutta kyllä kiroilun jalon taidon osaavia loistavia amatöörejäkin löytyy. Nykynuorten huorittelun ja homottelun oppii jokainen mukula valitettavasti jo samalla kuin puhetaidonkin. Näitä homo-huora-vittu-mulkku hokijoita en kuitenkaan laske aidoiksi kiroilijoiksi. Kyseessä on pikemmin nuoruuden epävarmuuden esiin tuomaa itsensä tehostusta ja valitettavasti usein puheeseen tahtomattaan tarttuneita sanoja joita käytetään sitten myös ilkeään nimittelyyn myöhemmälläkin iällä.

Nimittelyä taas ei lasketa kiroilun jaloon taitoon. Nimittely on henkilökohtaisempaa ja usein loukkaavaksi tarkoitettua totista sanailua johon saattaa liittyä jopa katkeruuttakin. Miehistä käytettiin ennen kovia nimityksiä kuten sälli, hampuusi, pärinäpoika, katupoika, hunsvotti, lättähattu, naistennaurattaja ja auervaara. Aisankannattaja oli outo sana ja se liitettiin meidän pikkukollien keskuudessa jotenkin isäntään ja renkiin. Jätkä, satamajätkä ja lentojätkä taas olivat ihan kelpoja nimiä alansa ammattilaisille. Uudempia haukkumanimiä olivat puli-ukko, tenukeppi, puistokemisti, metsien mies, nörtti, tv-sarja Hill Street Bluesista omittu rakinlöyhkä sekä erilaiset versiot peniksestä. Naisten kanssa oltiin hiukan varovaisempia ja ehkä jopa hienotunteisempia. Vähän vanhempi nimitys kokotti oli hieman outo kun taas hepsankeikka oli suorastaan riemastuttava kuten surinasussukin. Lintuihin näitä elämän sulostuttajia myös usein verrattiin. Kalkkunasta tullut kalkaani oli vähän rumempi ilmaus kuten kanakin. Hieman uljaammat kuten pulu, kurppa ja kotka herättivät myös negatiivista huomiota naisten keskuudessa. Kottarainen oli siinä ja siinä kuten myös harmaavarpunen. Papukaija viittasi puheripuliin mutta kyyhkyseni oli jo sallitun puolella. Kissa menettelee mutta nykyilmauksen, puuma, monet naiset kokevat loukkaavaksi. Miestä usein ansaitustikin kutsutaan siaksi mutta sillä nimellä saattaa silti olla miehiä yhdistävä ja rintaa kohottava gloriansa kuten myös pukilla. Lammas on paha nimitys ja kettukin hiukan negatiivinen. Leijona on kova juttu ja samaan kastiin lasketaan myös karju ja sonni. Jos taas naista sanoo lehmäksi, niin on todella heikoilla jäillä tai siellä ilottomassa selibaatissa. Huhu taas kertoo myös naisten käyttävän keskuudessaan varsin räväkkää kieltä meistä miehistä. Lieköhän on totta?

Voimasanojen valinta kertoo miehestä paljon. Puolihomon luutunsoittajan näköinen vakosamettihousuinen baskeripää voi täräyttää suustaan niinkin kaameita manauksia kuin pakana, hiivatti, hitsi, vitsi ja hui kamala. Edellä mainitut sopivat hyvin naisille kuten myös saakeli, hitto, jumankekka ja astetta kovempi perhana. Rantaruotsalainen Emsalö-Emäsalo alueelta vetäisee tiskiin kamalat jufenaut, fy fan, banne mej ja sjutton också. Tässä vaiheessa suomenkielinen purskahtaa nauruun ja meinaa kusta housuihinsa. Luutunsoittajan vähän vanhempi maripaitainen lajitoveri saattaa päräyttää ilmoille sanat pentele, samperi, jumankauta, halvattu, hiisi vieköön ja lempo soikoon. Humoristeilta löytyy jo enemmän mielikuvitusta vaativia yhdistelmiä kuten, voi hevonperse, voi kilinpillu, voi sianleuka ja Speden keksimä voihan rähmä tehostettuna kämmenen läjäytyksellä sanojan omaan otsaan. Naapurin otsaan läjäyttäminen taas saattaa aiheuttaa hallitsemattoman puhetulvan ja peräkkäin juoksua. Näitä edellä mainittuja naurettavia ilmaisuja ei kukaan kunnon itsetunnolla varustettu kiroilija ikinä käytä edes daamiseurassa ellei sitten halua itselleen täydellisen nössön mainetta.

Aidon kirosanan ja oikeaoppisen kiroilun teho perustuu suomen kieleen, oikeaan aikaan, paikkaan, painotukseen ja ennen kaikkea sattuvan kirosanan valintaan. Asiansa osaavan kiroilijan tunnistaa ensimmäisen sanan ensimmäisestä tavusta. Ensimmäistä tavua voimakkaasti painottaen ja r-kirjainta selvästi korostaen perkele on maailman kaunein ja tehokkain kirosana. Se korostaa myös voimakkaasti lausujan persoonaa ja antaa vakuuttavan kuvan kiroilijan tunteitten palosta kyseisessä tilanteessa. Kyllä siinä amatöörimäiset vitunhokijat lauletaan syvälle sinne kuuluisaan suohon ja kaiken maailman donnerwetterit, fuck yout ja bloody hellit kuulostavat enemmänkin naisten moottorimunakutsujen drinkkilistalta. Saatana ja helvetti oikein etupainoisesti tiuskaistuna tulevat seuraavina mutta kuitenkin selvästi jälkeen jääneinä. Kaikki kolme edellä mainittua kotimaista voimasanaa viittaavat selkeästi alakerran hiilihankohommiin ja niiden käyttö onkin suomenkielessä jo vahvaa perinnetietoa joka siirtyy alan miesten mukana isiltä pojille. Näitten sanojen lisäksi ei herrasmies oikein muita kirosanoja tarvitsekaan koska ns. alatyylin käyttäjät eivät todellakaan kuulu kiroilijoitten aateliin.

Väärän kirosanan valinnut onneton mies voi menettää uskottavuutensa, itsetuntonsa ja maineensa lopullisesti niin naisten, miesten kuin työnantajienkin keskuudessa. Mitäpä luulette tapahtuvan, jos karski metallimies hitsari epäonnistuneen hitsisauman jälkeen kovasti tuohtuneena pamauttaa suustaan karmeimman manauksensa, voi hitsin pimpula.

Jussi Untolahti

Lahtelaista, totta kai!

Olihan melkoisen komeat ja tapahtumarikkaat MM-hiihdot Lahdessa. Suomelle tuli kohtalaisesti menestystä, oli huikeaa draamaa ja nähtiin jopa kovaa kinaa suomalaisen Anne Kyllösen ja suksihuollon kesken. Kilpakumppanitkin saivat välillä kuulla kunniansa. Varsinkin Norjan Petter Northug todisti taas olevansa mulkku vailla vertaa. Pilkkasi muita hiihtäjiä koko ajan, iloitsi siitä kun väsähtänyt Iversen loppukaarteessa sai nurin suomalaisenkin ja 50 km:n hiihdon jälkeen haukkui vielä kaikki norjalaiset voittaneen britti Andrew Musgraven ”pubihiihtäjäksi”. On siinä Norjan nuorisolle oiva esikuva.

Katselin kisojen kaikki lähetykset kotona televisiosta käytännössä ilmaiseksi. No, vähän meni olutta ja viiniä mutta kohtuullisesti. Laskin, että jos olisin ostanut liput kaikkiin tapahtumiin, niin rahaa olisi mennyt n. 370 euroa ja parkkilippuihin jopa 240 euroa. Tähän kun lisätään bensat Kotkasta Lahteen ja takaisin 11 kertaa kevyellä kaasujalalla, polttoainetta olisi palanut n. 280 eurolla. Yhden hengen kisaretket olisivat siis maksaneet n. 900 euroa koko ajalta. Jos Satu jostain käsittämättömästä syystä olisi lähtenyt mukaan, niin rahaa olisi palanut liki 1300 euroa. Tähän sitten vielä syömiset ja juomiset päälle. Tuiki kallista hommaa saattaa joku ajatella.

Ylen välittäminä kisat olivat kyllä hienoa katseltavaa kotona. Pitkät studiolähetykset ennen ja jälkeen jokaisen kilpailun olivat mukavaa seurattavaa. Hyvät juontajat ja asiantuntijat tarkkoine analyyseineen ja taustoineen toivat paljon uutta tietoa katsojille. Nyt tiedän senkin, että Matti Heikkinen aina aamuisin ensimmäiseksi tutkii sijoitustensa pörssikurssit. Itse kisojen aikana television kautta tuleva tulospalvelu oli loistavaa ja selostuskin ihan kelvollista, joten kisojen seuraaminen on siten helppoa ja mielenkiintoista. Kilpailijoiden haastattelutkin ovat ihan asiallista katsottavaa, vaikka eiväthän nämä nykyurheilijat juuri mitään sanokaan. Iivo Niskaseltakin oli energiajuomapullot otettu talteen ennen telkkarin eteen menoa. Moneen muuhun kisaan verrattuna kilpailijoiden tunteet toki pääsivät nyt esiin aika hyvin, välillä jopa kyyneleitten kera.

Väkeä Lahteen olisi toki mahtunut enemmänkin mutta tiedottaminen saattoi hiukan ontua. Eilen kilpailun ja hiihtoliiton isot päälliköt selittelivät tv:ssä talouden huonoa tilaa ja lipunmyynnin jäämistä reilusti tavoitteesta sekä ihmettelivät eritoten heikkoa lipunmyyntiä porteilla päivittäin. Kun yksi päivä oli myyty loppuun, kansalle saattoi jäädä ajatus, että jos sinne ei saakaan enää lippuja. Yle olisi ehkä voinut aktiivisemmin lähetyksissään tiedottaa lipputilanteesta ja opastaa kansaa. Nyt saattoi moni jäädä kotiin tv:n ääreen.

Yksi asia ihmetytti minua koko kisojen ajan. Kuinkahan monta kertaa Yle otti esiin vuoden 2001 kisojen suomalaisia hätkähdyttäneen dopingskandaalin? Kun asiantuntijaksikin oli hankittu dopingista silloin 2001 kärynnyt Virpi Sarasvuo ja jopa Harri Kirvesniemi oli antamassa lausuntojaan, niin kyllä kansa taas sai kokea häpeän hetkiä koko rahalla. Olisikohan nämä doupatut asiantuntijat jo voinut jättää unholaan ja etsiä muita tilalle. Tämä toistuva vanhojen kaivelu oli Yleltä täysin järjetöntä, sillä onhan niistä hetkistä jo kulunut 16 vuotta ja kaikki asianosaiset eivät ole enää edes hengissä. Vaikea on ymmärtää niitä Ylen ammattilaisia, jotka tämän tason muisteloihin sortuivat vai onko tämä sitä Ylen uutta journalistista linjaa.

Kunhan Norja seuraavan kerran järjestää MM-hiihdot, niin uskon, että Norjan televisioyhtiö ottaa Ylestä mallia ja kertaa useita kertoja Petter Nordhugin öykkäröinnit ja rattijuoppousskandaalin, Martin Jonsrud Sundbyn dopingpannan ja Therese Johaugin huulirasvadopingin sekä näyttää katuvia norjalaisia hiihtojohtajia päät riippuen pyytämässä anteeksi norskeilta. No, eihän ne Norjan johtajat kai paljon anteeksi pyydelleet ja mutta varmasti Norjan televisio ihan jo suomalaisten iloksi näitä Norjan häpeän hetkiä näyttävästi toistelee pitkin kisalähetyksiä.

Jussi Untolahti
Kotka

Saatanan tunarit

Politiikka on erikoista peliä. Suomen haukutuin ministeri Anne Berner on joutunut kaiken kansan sylkykupiksi ja omien hallitustoverien hylkäämäksi. Persujen Timo Soinin ansiosta maahan saadaan todennäköisesti hyvinkin pian vero sekä moottoripyörille että myös veneille. Kateusveroksihan sitä kansa kutsuu. Nyt kun ministeri Anne Berner teki ilmeisesti hallituksessa aiemmin sovitun sopimuksen mukaisen selvityksen autoverosta ja liikenneväylien rahoituksesta, niin Kokoomus kuin Persutkin kiirehtivät heti moittimaan ja kiistämään uuden esityksen. Normaali täysjärkinen poliitikko olisi ehdottanut rakentavan keskustelun aloittamista esityksen muokkaamiseksi laiksi. Näin eivät kuitenkaan toimineet hallituskumppanit vaan Orpo-Soini parivaljakko oli heti eri mieltä. Heitä komppasivat tietysti myös pitkä rivi opposition punademareita ja viherpiipertäjiä. Niille perkeleille ei näet kelpaa mikään muu kuin itse keksitty asia. Muut ovat ehdotuksineen täysin ahterista. Tästä kaikesta voi vetää sen johtopäätöksen, että seuraavat vaalit ovat jo liian lähellä. Kun Suomen poliitikkoja seuraa, niin ainahan heille vaalit ovat liian lähellä ja oma paikka pikkuisine vallanrippeineen liipaisimella. Jokaista vaaleissa tippuvaa seuraankin mielihyvällä vaikka ainahan sinne niitä ”stubbeja ja hakkaraisia” jää kunnallispolitiikan pöhlöistä puhumattakaan.

Mutta takaisin niihin veroihin. Ministeri Bernerin ehdotus lupasi meille hankintahinnaltaan edullisia verottomia autoja, joista sitten vero maksetaan vuosittaisella käyttömaksulla pikkuhiljaa. Jotenkin tämä kuulostaa hyvältä mutta niin poliitikot kuin kansakin ovat nousseet vastaan. Onhan siinä esityksessä toki ongelmansa mutta vastahan se on alku tulevalle lausuntokierrokselle ja keskustelulle. Tätä ei kuitenkaan tahdota sallia, ettei vaan Kepu hyödy esityksestä liikaa. Vuosittainen tasasummainen käyttömaksu onkin toisaalta väärin. Samanlaisella autolla ajavat naapurukset maksavat saman käyttömaksun, vaikka toinen ajaa kolminkertaisen määrän toiseen verrattuna. Bensassa olevaa veroa toki menee käytön mukaan. Ei siis täysin oikea tapa.

Kun kansa ei halua seurantalaitteita autoihin, niin polttoainevero on helppo tapa kerätä tämä uusi käyttömaksu ja se kohtelee kaikkia tasavertaisesti. Sekään ei toimi koska poliitikkoihin ei voi luottaa. Tieverkon parannuksiin polttoaineverosta saatu käyttömaksu ja korvamerkitty raha saattaa riitelevien poliitikkojen toimesta päättyä johonkin ihan muuhun kohteeseen. Paljon on siis vielä keskusteltavaa maamme päättäjillä ja veikkaanpa, että riitely on rehevää ennen kuin yläfemmat viuhuvat tiedotustilaisuudessa BOS-kolmikon kesken.

Olen aina jotenkin ymmärtänyt verot ja maksanut ne mukisematta mutta nyt keitti yli. Ei niinkään rahan takia vaan periaatteessa. Viime syksynä oli ohi 19. kausi moottoripyöräilyä, kun laitoin kulkuneuvon tallin perille talven viettoon. Olen viime vuosina ajellut aika vähän ja nyt oli suunnitelmissa lajin vaihto. Kotkassa on tullut usein mietittyä veneen hankintaa kalareissuja ja kauniita kesäpäiviä odotellessa. Kun hallituksen moottoripyörille ja veneille esitetty vero tuli ajankohtaiseksi, poistin ilkeyttäni moton vakuutuksesta ja rekisteristä sekä luovuin ajatuksesta ostaa vene. Niitä veroja en saatana maksa. Pyörä seisköön tallissa hallituksen muistomerkkinä hamaan tappiin asti. Sitten alkoi mielessä siintää avoauto kesän rientoihin ja nyt se hallitus miettii autoveron poistoa, joten senkään hankkiminen ei ole tällä hetkellä taloudellisesti järkevää. Mies siis vanhenee, harrastukset vähenevät ja vitutus nousee.

Jotainhan se on tehtävä. Onhan niitä vaihtoehtoja, sohvamakaus, pulujen bongaus, kukkakeppien veistely, naapurien kyttäys tai voisihan sitä alkaa vaikka kunnalliseksi täyspäiväiseksi valittajaksi. Vaan kun eivät nuokaan oikein kiinnosta. Pitkän pohtimisen jälkeen keksin loistavan idean. Ryhdyn juopottelemaan eli ryyppäämään. Istun omalla terassilla jalat pöydällä Kari Tapion musiikkia kuunnellen sekä olutta ja viiniä siemaillen ja annan ajatuksen lentää. Kertailen hiljalleen kaikki mahtavat reissut ja monet muutkin elämän kohokohdat. Naurahtelen itsekseni menneitä muistellen ja kaikki ikävät muistot jätän unhon yöhön. Noissa muisteloissa moni tämänkin blogin lukija vilahtelee ilokseni mukana. Nyt joku sanoo, että tuohan se vasta veroja valtiolle tuottaa. Vaikka olen eläkeläinen ja pian siis myös juoppo, en sentään tyhmä. Vaatiihan se tietysti välillä muutaman päivän selvin päin oloa mutta oluet ja viinit haen tietysti sieltä mistä tähänkin asti ja niistä ostoista ei Suomen valtio taatusti juurikaan kostu.

Ja tähän loppuun vielä julkinen lupaus. Niin pahasti olen poliitikkoihin pettynyt, että en enää ikinä äänestä vaaleissa yhtäkään luikuria vallan kahvaan. 

Saapa nähdä, kuinka äijän käy.

Jussi Untolahti

Kotka

Kouvolan lakritsia vai Helvetin betonia

Monet takavuosien suunnitelmat, tapahtumat ja useat epäonnistuneetkin yritykset todistavat, että ei Kouvolaa ja kouvolalaisia voi mitenkään syyttää saamattomiksi ja ideaköyhiksi. Jo -60 luvulla kaupunkia alettiin tehdä tunnetuksi monin keinoin, koska huomattiin, että Kouvolaa ei oikein muualla Suomessa tunneta. Varovasti toki lähdettiin liikkeelle esim. Kymenlaakson messujen ja paljon väkeä keränneitten Kouvola-päivien merkeissä. Huimiakin suunnitelmia tuli joskus esiin. Entinen kaupunginvaltuutettu, toimittaja, mainosmies ja yrittäjä Kalle Raski lanseerasi idean suuresta lumilinnasta joka talvisin rakennettaisiin Kouvolan torille. Kouvolan Sanomissa oli asiasta iso juttu ja komea piirros mahtavasta Talven Ihmemaasta. Idealle päättäjät lähinnä naureskelivat ja toteuttamatta se sitten jäikin. Muutaman vuoden päästä Kemin kaupunki sitten sai saman idean ja toteuttikin sen. Muistan aina erään kouvolalaisen yrittäjän sarkastisen heiton kun eräässä kaupungin palaverissa puhuttiin Kouvolan nähtävyyksistä. Kaveri sanoi, että kun muuta ei ole, niin kaivetaan Korjalan pelloille maailman suurin kuoppa. Kaupungin herrojen keskelle laskeutunut hiljaisuus oli mykistävää seurattavaa.

Lappeenrannan Humppafestivaalien, Seinäjoen Tangomarkkinoiden ja Savonlinnan Oopperajuhlien innoittamana Kouvolassakin ideoitiin monia tapahtumia. Lasten teatteripäivät, Koria Roll,  Erämessut, Dekkari-päivät ja Markku Purhon ideoimat Taikapäivät toivat elämää Kouvolaan. Kaikkein suurin ja lupaavin tapahtuma oli kuitenkin Saksan veljesten kehittelemät Dixie-päivät. Soitto soi Kouvola-talon vieressä olleessa suuressa teltassa, kävelykatu Manskilla kuten myös keskustan monissa kuppiloissakin. Väkeä oli todella paljon liikkeellä myös Kouvolan ulkopuolelta mutta johonkin kummaan ne Dixie-päivätkin onnistuttiin ryssimään. Olivatko sitten Dixiet joillekin päättäjille liiankin rahvaanomaista kulttuuria?  Lappeenrannassakin kulttuurieliittiin kuuluneet  päättäjät muuttivat Heikki Hietamiehen valtavan suosion saaneet Humppafestivaalit hienommaksi ja keksivät jopa uuden nimenkin. Uusi ja hienompi Blue Lake Festivals sitten pian loppuikin yleisön puutteen takia. Joku haitarifestarikin on ollut ohjelmassa Kouvolassa ja muistan sieltä ainoastaan huiman naisbändin nimeltä Nasevat Kurtut. Kun tiivistunnelmainen Miljazz Puolustusvoimien puolesta haudattiin niin toimivia isoja tapahtumia Kouvolassa ovat nykyään enää Korian rokkijuhlat ja Erämessut sekä Taika- ja Dekkaripäivien lisäksi Kouvolan Ydinkeskustan masinoimat Muodin Yö tapahtumat ja selkeä Kouvolan ykköstapahtuma, monikulttuurinen Taiteiden Yö. Senkin kulttuuritoimisto yritti aikoinaan pilata pyytämällä tilaisuuden avaajaksi savitaipalelaisen kansanedustajan ja myöhemmin jakamalla tapahtuman pitkin kyliä. Keskustassa tapahtumaa ei huomannut lainkaan. Samaa älytöntä jakoa on käytetty myös uuden vuoden ilotulituksen suhteen. Näitten lisäksi on tietysti monia ja elinkelpoisia pienempiä tapahtumia mutta niitten varaan ei kaupungin tunnettavuutta voi rakentaa.

Liikenteellisiä huimia haaveita on ollut useita mutta yksikään ei ole vielä toteutunut. Kymijoen kanavaa on puuhattu jo pitkään, Päijänteelle pääsyn mahdollistava Kimolan sulkukaan ei ole vielä päässyt toteuttamisvaiheeseen ja Verlan-Vuohijärven vesireitti on edelleen vailla Siikakosken sulkua. Kouvolan ohitustieltä ei ole saatu vanhaa ratapenkkaa pitkin sisääntuloreittä siihen Vaakunan viereen sekä sitten keskustaan ja Kotkan suuntaan. Samoin on jäänyt haaveeksi junayhteys Repoveden kansallispuistoon. Palokunnalle sentään saatiin vuosien saamattoman jahkailun jälkeen rampit sinne ohitustielle. Keskuspuiston ja Liiketornien välistä aluetta on kaavailtu tornitaloille joitten alle parkkialue sitten jäisi. Utin lentokentästä on haaveiltu milloin rahtikenttää, milloin oikein siviililiikenteen suurta keskusta. Olisi kyllä aika koppavaa hypätä keskustassa taksiin ja sanoa kuskille, että hurautapa tuonne Kouvola-Hammassyrjän kansainvälisen lentokentän ulkomaan terminaaliin. Siellä olisi sitten koneen lähtöä odotellessa mukava siemaista oluet ja seurata Lounge-tiloihin VIP-laput kaulassa rientäviä kiireisiä kaupungin virkamiehiä ja tärkeitä liike-elämän moguleja. Paljon matkailevat voisivat rehvakkaasti pyytää taksia vaikka näin, ”ajas Hamikse Ykkösee, oon nääs menos Schipholiin ja illal sit vähä Damiin bailaa”. Hamiksen Kakkonen on tietysti sitten se kotimaan terminaali.

Sitten alkoi kaukaa idästä kajahdella ja kovaa. Kouvolasta piti tulla Kiinan kaupan portti Eurooppaan ja Valkealasta kiinalaisen lääketieteen ja muitten kehoon kohdistuvien hoitojen suuri ja upea keidas. Varuskunta-alueen Pilvilinnasta oli tarkoitus rakentaa kiinalaisten asuintalo ja monikulttuurisen Kouvolan uusi keskus ja nähtävyys. China Town-Kouvola jäi kuitenkin toteutumatta. Kun uuden Kouvolan synty sitten läheni, niin pitkään uinuneet visionäärit taas heräsivät unestaan. Huiman pilvenpiirtäjärykelmän oli tarkoitus muodostaa ohitustien ja Kasarmin väliin todellinen Kouvolan portti Tervaskankaan ohella. Vielä huimempi suunnitelma oli Tervaskangasta, Prismaa, keskustaa ja eri asuinalueita yhdistävä raitiotie/kevytjuna raideliikenne joka olisi taannut kaikille helpon liikkumisen Kouvolan alueella. Kai sinne sitten olisi johonkin rakennettu mittavat parkkialueet ydinkeskustan ulkopuoleltakin tuleville kouvolalaisille.

Kouvolan kaupunki julisti taannoin kilpailun ammattilaisille ja sen tarkoituksena oli ideoida uutta Kouvolaa, lähinnä kai kuitenkin vain keskustaa. Parhaimmillaan se auttaa Kiinan kivistä huolimatta päättäjiä muistamaan myös uuden Kouvolan monien muitten taajamien järkevän ja tasapuolisen kehittämisen kunkin taajaman mahdollisuuksien ja tarpeitten mukaan.

On Kouvolassa siis paljon tehty ja yritetty nyt jo vanhemmankin kaartin toimesta. Tulokset ovat pitkällä tähtäimellä olleet mitä milloinkin mutta toivottavasti Kouvola tunnetaan tulevaisuudessa paremmin positiivisista puolistaan eikä liitoistaan ja Betonihelveteistään. Nyt kaupunki on liikaa Veturin, Tykkimäen, Repoveden ja Kouvolan lakritsin varassa.

Betonihelvetin keksijät taas voisivat ajan kuluksi miettiä uutta slogania Kouvolan matkailulle. Aikoinaan Albanian matkailutoimiston slogan "Tule Albaniaan, täällä ei ole mitään" saattaisi olla hyvä pohja huumorintajuisille Betonihelvetin keksijöille ja ihailijoille.

Jussi Untolahti

Musta Mannerheim

                             

Suomen Luuserit ja Tosi-Tv Ohjelmissa Itsensä Häpäisseet Ry:n kesäkokous pidetään vuosittain Savon sydämessä entisen pääministeri Jyrki Kataisen kotiseudulla Siilinjärvellä. Jyrki Katainen oli itse avaamassa tilaisuutta ja sanoi alkusanoikseen, että "heti näin aluksi haluaisin muistuttaa lähestyvistä vaaleista". Silloin koko luuserien ja muitten bimbojen joukko pomppasi pystyyn ja kääntyi katsomaan taakseen, että mitä vaaleita sieltä nyt saapuu. Katainen päätti lyhentää vartin puheensa sanoihin "julistan Luuserien kesäkokouksen avatuksi".

Taas kerran tilaisuus tuotti kuitenkin huikean ja henkeäsalpaavan idean. Joku neropatti keksi Aperita-humalassa täysin lyömättömän idean, tehdään elokuva nimeltään Musta Mannerheim ja palkataan pääosaan Telley Savalas Otieno. Viinoista ja suosionosoituksista ei meinannut tulla loppua millään ja paikalla olleet Ylen herrat lupasivat touhulle rahoituksen siltä horjuvalta seisomalta jos kenraali Airon rooliin valitaan Mauri Pekkarinen. Lopputulos Luuserien kesäpäivien parhaasta annista nähtiin sitten myöhemmin. Airon roolin sai kuitenkin kuulemma hyvin Pekkarisen näköinen pygmi.

Suomen Luuserit ja Tosi-Tv Ohjelmissa Itsensä Häpäisseet Ry:n seuraavan kesän kesäjuhlan anti ylitti edelliset vuodet taas kirkkaasti. Tilaisuuden avannut yhdistyksen kunniajäsen Jyrki Katainen muisti edellisen vuoden puheen ja avasi tilaisuuden huutamalla lujaa paloaseman katolta, "putelit suap avata". Siitä se taas lähti mutta legendaarista lopputulosta puidaan vielä monilla tasoilla ja pitkään. Paikalla ollut yhdistyksen toinen kunniajäsen, elokuvamoguli Markus Selin, sai aamustondiksen aikoihin nokkospuskassa kustessaan polttavan ajankohtaisen idean. Kuvataan seuraavana viikonloppuna Nilsiän Tahkovuorella kokoillan elokuva Nelson Mandelan vankilavuosista ja vapautumisesta. Selin oli yön höyryissä jo roolittanutkin koko elokuvan ja Nelson Mandelan rooliin tulee tietysti Tapio Rautavaara. Joku epäili Rautavaaran jo kuolleen joten rooliin valittiin Tapio Liinoja ja varalle Janus Hanski. Winnie Mandelaa esittää Hannele Lauri jos vain Botox-piikkien välillä Nilsiään ennättää. Varalle päätettiin valita Kati Outinen. Vankilaksi sovittiin hotelli Tahkovuoren baari koska silloin ei jano tekijöitä piinaa ja kaltereiksi kyllä riittää baarissa kukkia varten oleva puinen ristikko. Valkoisen steppausta harrastavan vankilanjohtajan rooliin valittiin paikalla jo ollut "Tanssii Tähtien Kanssa" julkkis, kansanedustaja  Jani Toivola, ja varalle Wilson Kirwa. Tosi-Tv ohjelmista pudonneet valittiin esittämään savannin villejä ja vapaita alkuasukkaita. Muut paikalla olleet valkoiset luuserit saivat mustien sorrettujen rooleja halunsa mukaan ja mustat taas saivat valkoisten siirtomaaherrojen roolit.  Jako aiheutti illalla baarissa pientä napinaa nopeasti siirtomaaherrojen roolin omaksuneitten mustien luusereitten takia.

Elokuva alkaa musiikkinumerolla jossa vastuullisen tehtävän vankilanjohtajana juuri saanut Jani Toivola laulaa Nilsiän Ravintola Syvärin karaokeillassa Toto Gutugnon kappaleen L'italiano (Olen suomalainen). Kotimatkalla humaltunut vankilanjohtaja Jan van der Toop vielä roskaväen toimesta pahoinpidellään. Kuvaajat väittävät joidenkin luusereitten hutkineen van der Toop/Toivolaa jopa ihan tosissaan. Surkean näköistä Mandelaa kuvataan runsaasti kalterien läpi. Liinojan rapistunut ilme tosin saattaa johtua siitä, että muu filmiryhmä on sillä puolella Tahkovuoren baaria jossa myydään viinaa. Mandelan pahoinpitelyjä ei näytetä koska kukaan ei halua hakata mukavaa Liinojaa. Kohtausten sijaan soi  kappale "Free Nelson Mandela"  ja kuvissa näkyy Amin Asikaisen murjottu naama. Elokuva huipentuu Nelson Mandelan vapautumiseen joka symbolisesti kuvataan siten, että uupunut Nelson Mandela eli Tapio Liinoja nousee aamuauringon kilossa Tahkovuoren tuolihissillä autuuteen eli Pöytävuorelle ihailemaan sorrosta vapautuvaa kotimaataan. Vallasta ja upeasta näystä hurmion saavuttanut Mandela herkistyy Nilsiän korpien kuiskiessa hänen jalkojensa juuressa ja virittää tunnepitoisen ja raastavan Mika Toivasen afrikkalaiseen tyyliin sovittaman tangon "Satumaa". 

Taide vapauttaa!

Jussi Untolahti

Kouvolan asemalla on neekeri

Meillä Suomessa on vuosia ollut vallalla buumi joka muuttaa monet hyvät ja käyttökelpoiset sanat ns. hienoiksi ilmaisuiksi. Otetaanpa muutama esimerkki. Juoppo on päihdeongelmainen tai alkoholisti, patajuoppo on rappioalkoholisti ja kolinaa juova puliukko (Helsingissä spurgu) on korvikealkoholisti. Lihava nainen on muodokas, runsasmuotoinen, naisellinen tai jopa kehopositiivinen ja lihava mies on vastaavasti komistunut, pyylevä tai itäbalttilaisen rodun edustaja. Joskus asia ilmaistaan hienosti myös painoindeksillä (BMI). Näille isoille aikuisille sitten myydään iästä riippumatta isojen tyttöjen ja poikien vaatteita tai XL-modea. Laiha eli kansanomaisesti luuviulu on alipainoinen, mallimainen, jopa anorektikko tai sitten huolestuttavan pienellä BMI:illä varustettu syömärajoitteinen. Kääpiö on lyhytkasvuinen, sokea näkövammainen ja invalidi liikuntarajoitteinen. Laiska eli vähätöinen on työrajoitteinen, erakko on epäsosiaalinen ja kylähullu on innovatiivinen persoona. Rehellisiä hulluja ei ole enää lainkaan vaan kaikilla kymmenillä ryhmillä on omat hienot nimensä. Ammateissa on sama suuntaus vallalla. Siivooja on siistijä, talonmies kiinteistönhoitaja, baarimyyjä ravintola-alalla ja kampaaja on hiustaiteilija ja lähes kaikkien parturien sukunimi on Salo, kuten parturiliikkeiden nimet Salon Maija ja Salon Paula kertovat. Portsari on vahtimestari, viinien kanssa läträävä ravintolatyöntekijä on sommelier ja keittiömestari on chef. Oman ryhmänsä muodostavat juuri nämä lisääntyvät vieraskieliset ammattinimikkeet kuten senior advisor, copy writer, it-manager ja junior salesman. Autoliikkeissäkin on usein jälkimarkkinointipäällikkö jonka työ, nykyisin hienosti toimenkuva, keskittyy pääosin huolto- ja korjaustoimintaan.

Edellä mainittujen asioitten kanssa vielä jotenkin selvitään mutta kun siirrytään nimityksiin joita käytetään muista kuin suomalaisista ihmisistä niin sitten ollaan todella heikoilla jäillä. Ruotsalaista ei suinkaan voi kutsua hurriksi, norjalaista turskaksi, ranskalaista sammakoksi, saksalaista Rovaniemen polttajaksi, italialaista Napolin suutariksi, espanjalaista Manolitoksi tai kreikkalaista vällykäärmeeksi eikä edes kotimaista lappilaista Aslakiksi tai jopa nunnukaksi Pirkka-Pekan ja Aaken luomien mainioitten persoonien mukaan. Suomessa yleisesti venäläisistä käytetty nimitys ryssä on myös julistettu pannaan vaikka sana tulee suoraan kyseisen valtion englanninkielisestä nimestä. Tanskalaisiakin kutsutaan juuteiksi Jyllannin niemimaan mukaan, eivätkä he siitä suutu. Virolaiset taas sanovat meitä suomalaisia poroiksi ja norjalaiset puhuvat Piirkoista jonkun tv-ohjelman mukaan. Ruotsissa me olemme finnjäveleitä ja Venäjällä tsuhnia. Aurinkorannoilla meille suomalaisille saattaa olla enemmänkin hauskoja nimityksiä. Virolainen takkutukka Sofi Oksanenkin nimitteli meitä suomalaisia miehiä vaimojaan hakkaaviksi, kultaista noutajaa ulkoiluttaviksi juopoiksi. Se oli suoraa ja rehellistä arviointia ilman minkäänlaista yleistämistä. Piskit kusivat silloin pitkään pesuhuoneitten nurkkaan kun kukaan ei kehdannut mennä niitten kanssa ulos. Saattavat tosin kaikki meitä suomalaisia nimittelevät olla ainakin osin oikeassa, mutta niin ollaan sitten kai mekin, kun muista puhumme hieman värikkäämmin ilmaisuin.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja henkinen omatunto Teuvo Hakkarainen halusi kuulemma aikoinaan muodostaa Persujen, Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen yhteisen hallituksen jonka nimeksi olisi sitten muodostunut komealta kalskahtava PersVaKo-hallitus. Se ei sitten onneksi onnistunut mutta mies kuitenkin nostatti varsinaisen myrskyn kun erehtyi puhumaan torilla maleksivista neekeri-ukoista jotka pitäisi panna räntäsateessa risusavottaan. Neekeri on jo kauan ollut kielletty sana niin meillä kuin muuallakin, mutta miksi näin hyvin asiaa kuvaavasta sanasta on muodostunut ajan kuluessa loukkaava ja kielletty ilmaus. Nyt pitää käyttää sanoja musta, värillinen, afrikkalainen, afro-amerikkalainen tai tummaihoinen. Veljenpoikani Niki sanoi pienenä mustaa ihmistä ruskeanahkaiseksi ja supikoiraa supikaksi, minusta molemmat olivat hyviä ilmaisuja. Nimitys tumma viittaa taas ihan aitoon kotimaiseen mustalaiseen, romaaniin tai kaaloon. Ennen mustalaisista käytettiin myös nimeä tattari. Kun minä olin nuori, niin neekeri oli ihan normaali käyttösana, samoin kuin mustalainen. Ei niillä ketään haluttu eikä myöskään yritetty loukata. Nyt ei aina oikein tiedä miten kunkin ryhmän jäseniä pitäisi kutsua, ettei loukkaisi tai suorastaan syyllistyisi rotusortoon. Muistan että joskus takavuosina runsaasti paheksuntaa sai osakseen myös Mikko Alatalon mainio sanoitus kappaleessa ”Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä”, jossa hyväntahtoinen pilkka lopulta kuitenkin kohdistui kotimaiseen rytmimusiikin esittäjään Timo Kojoon. Brunbergin suositut neekerinpusut kiellettiin myös loukkaavina. ”Taasen ostetaan Halvan maukasta lakritsaa” lauloivat mustaihoiset Suistomaan Poljentopojat eli The Delta Rhythm Boys jälkikäteen runsaasti paheksutussa hauskassa lakumainoksessa. Liekö asialla sama paheksujien porukka joka yritti kieltää Aku Ankan julkaisun koska Akuhan hilluu Ankkalinnassa ilman housuja.

Kun olin nuori poika, en ollut koskaan nähnyt neekeriä. Eräänä kesäiltana -60 luvun alkupuolella kaupungilla alkoi kiertää huhu, että Kouvolan rautatieasemalla on neekeri. Jumalauta, että tuli kiire, sinne painuttiin porukalla ja juoksujalkaa. Ei suinkaan antamaan turpaan oudolle kulkijalle, vaan katsomaan elävää neekeriä. Siellähän se neekeri sitten odotteli ”Lentävää Kalakukkoa” valkoiset hampaat loistaen ja suu ystävällisessä hymyssä. Arvasi varmaan miksi suuri joukko pikkupoikia otsa hiessä seisoi ja tuijotti outoa ja kiehtovaa näkyä. Junaan hypätessään vielä hymyili ja vilkutti meille iloisesti. Oli sitä illalla kotona kerrottavaa.

Rotusortajiksi emme itseämme asemalla tunteneet, tosin eipä me silloin taidettu tuntea koko sanaa. Jotenkin enemmän maailmaa nähneeltä olo silti tuntui. Nyt on sitten Teuvo Hakkarainenkin luvannut luopua tästä n-sanasta. Minäkin olen käyttänyt n-sanaa vain ja ainoastaan tässä blogikirjoituksessa, kyseessä ei siis ole osaltani rasismi vaan vakavien asioitten julkinen pohtiminen.

Pahastukoon ken haluaa!

Jussi Untolahti

Kouvola ja Kiina ikuisesti yhdessä

Täältä Kotkasta katsoen Kouvolan sekoilu Kiinaan liittyvissä asioissa alkaa näyttää huvittavalta varsinkin, kun tämä ei ole ensimmäinen kerta. Toki Kouvola pitää linjansa eikä edelleenkään suosi paikallisia yrityksiä hankinnoissaan. Kokoukset ja palaveritkin on usein mielellään viety oman kaupungin ulkopuolelle. On käyty sitten oksentelemassa ja kuseksimassa esim. Tallinnassa kuntalaisten piikkiin. Pari huimaa matkaakin muistuu mieleen takavuosina. Eräs Asuntomessumatka esim. Joensuuhun jolloin osa edustajista ei ehtinyt koko messualueelle. Samoin käytiin isolla porukalla ottamassa oppia kävelykadun mallista muistaakseni Ruotsissa. Munille meni sekin oppi ja nyt sitten aletaan mättää kiinalaista kiveä Manskin pintaan. Kouvolalaiset yrittäjät pelattiin jostain syystä hommasta ulos laittamalla tarjouspyyntöön täysin käsittämätön vaatimus valittavan yrityksen 8 miljoonan liikevaihdosta. Kateushan siinäkin taisi iskeä. Ettei vain naapurin kiviyrittäjä niilläkin rahoilla ostaisi vaikka uuden Mersun.

Jotenkin tuntuu, että Kouvolan herroille ja päättäjille on nyt iskenyt päälle ns. jumala-syndrooma. Sen oireet ovat ylimielisyys, ylemmyyden tunto ja usko siihen, että tässä voidaan tehdä ihan mitä tahansa kansan piikkiin. Luulevat vielä, että kapinen kansa ei saa kuitenkaan mitään tietää. Ja ovat sitten niin saatanan väärässä. Onhan se nykyään nähty, että lähes kaikki öykkärit ja huijarit jäävät kiinni koska aina joku tietää ja sitten toinen julkaisee. Siinä sitä sitten ollaan housut nilkoissa ja ihmetellään ihmisten pahuutta. Niiden veronmaksajien siis.

Ennen sanottiin, että pitääkös tässä hakea vanhainkodista uudet miehet, kun homma ei suju. Haetaan mistä haetaan mutta Kouvolan ainoa toivo on enää raju muutos. Ison luudan pitää lakaista pihalle riitelevät virkamiehet ja pikku poliitikot. Mitähän sitten tapahtuu? Aluksi saadaan uusia innokkaita ihmisiä peliin mukaan ja hommat alkavat sujua. Sitten pikkuhiljaa kateus ja ahneus alkavat nostaa päätään. Tulee riitaa ja mieliala myrkyttyy. Kierre on valmis. Homma korjataan nostamalla kokouspalkkioita ym. etuja ja lähdetään Tallinnaan virkistäytymään ja henkeä luomaan tissibaareihin ja pubeihin. Kun sen retken jälkipyykki on pesty, ollaan taas alkupisteessä. On jälleen uusien henkilöiden aika astua remmiin toimimaan edeltäjiensä tavoin.

Jotenkin säälittää tuo synnyinkaupunkini Kouvolan julkisuuskuva nykyään. Kaupunki tunnetaan Kouvostoliitosta, Betonihelvetistä, Kiina-yhteyksistä, riitelevistä politiikoista ja kun vielä mainio ravintola Popsiskin sai nimen Betony, niin siinähän olette kaulaanne myöten kusessa Suomen muka turhimmassa kaupungissa. Sieltä on noustava ja varsinkin Kouvolan mainontaa ja imagoa luovat henkilöt on saatava syrjään. Kaupunkia on alettava markkinoida sen vahvuuksilla eikä millään Betonihelveteillä. Nimittäin nykyään ihmiset ovat niin kiireisiä, usein jopa tehdyn kiireisiä, että aikaa somen ulkopuolelle jää liian vähän. Mainoksistakin luetaan vain otsikot ja kuka hullu nyt haluaa matkustaa kaupunkiin, jota mainostetaan Betonihelvettinä tai Kouvostoliittona ja jossa istutaan ravintolassa nimeltään Betony.

Minä tunnen Kouvolan vahvuudet ja jotenkin uskon, että niin tuntevat myös kouvolalaiset. Mitä sitten tekevät kuntalaiset? No, haukkuvat kymenlaaksolaiseen tyyliin kotiseutuaan ja nauravat päälle. Vaikutus on kuin aikoinaan Albanian matkailumainoksella, ”Tule Albaniaan, täällä ei ole mitään.”

Kouvolan mieltymys Kiinaan on herättänyt suuria odotuksia täällä Kotkassa. Nimittäin Kiinan virallinen uutistoimisto levitti 1966 maailmalle tiedotetta, jonka mukaan Kiinan suuri mies Mao Tse Tung oli uinut Jangtse-joessa 65 minuuttia ja edennyt sinä aikana 15 kilometriä. Hänen sanottiin taistelleen tuulta ja aaltoja vastaan sekä nousseen lopuksi jokilautalle osoittamatta mitään väsymisen merkkejä. Nyt Kotkassa liikkuu huhu, että Kouvolan isot herrat ovat päättäneet uusia Maon tempun yhdistääkseen kaupungin poliittista kenttää. Kovasti täällä odotellaan milloin Lamminmäen, Larikan ja Tähtisen johtama joukko pulpahtaa pintaan Kymin alajuoksulla. Hengissä toivottavasti.

Kouvolan parhaaksi tässäkin hengessä!

Jussi Untolahti
Kotka

Kouvolasta Katariinaan

Kotka on oikeastaan aika erikoinen paikka. Kuvitelkaapa, jos Kouvola pantaisiin poikki aseman kohdalta ja radan eteläpuolella ei asuisi oikeastaan ketään. No, asuuhan täällä toki muutama ihminen noissa saarissa ja sitten vähän enemmänkin meren tuolla puolen Venäjällä ja Virossa. Tiivis keskusta on ns. Kotkan saarella ja marketit on sijoitettu moottoritien varteen yhtä tyhmästi kuin Kouvolassakin eli esim. Prisma ja Citymarket eivät suinkaan ole kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Runsaan kahden kuukauden aikana olen tavannut jo koko joukon kotkalaisia. Olen saanut erittäin hyvää palvelua lukuisissa yrityksissä remontin ja sisustamisen merkeissä sekä tavannut jo koko joukon mukavia uusia naapureita. Kotkan negatiivisimman miehen tapasin ihan heti muuton jälkeen. Jonotin punkkirokotetta kaupungintalon alakerrassa ja siihenhän se sitten tuli kertomaan ajatuksiaan Kotkasta. Täällä on kaikki päin ahteria. Virkamiehet ovat osaamattomia omaa etua tavoittelevia pölvästejä, tori ja keskusta ovat hiljaisia, kantasatama pilataan uudella rakennushankkeella, Meripäivät ovat vain juopottelevien teinien mellastusareena, urheilujoukkueissa kaikki ovat ulkomaisia pelaajia, jopa mustia, ja kaupungin talous on tahallaan ajettu konkurssin partaalle. Koko kylä pitäisi kuulemma myydä ryssille jos nyt nekään tätä kurjuuden pesää haluavat ostaa.

Riemastuin jutuista ihan ääneen hymyillen ja samalla hetkellä tuli mieleen synnyinkaupunkini Kouvola ja sitä ahkerasti mollaavat kuntalaiset kaikenlaisine liittoineen. Seuraavan lauantaina tapasin toisen kotkalaisen. Istuin Seurahuoneen terassilla oluella ja siihen tuli herrasmiehen oloinen mies ilman kenkiä. Olin siis tavannut paljasjalkaisen kotkalaisen. Aloin viihtyä.

Jos Kotkaa ja Kouvolaa vertaillaan, niin täällä asuville tuo meri on äärimmäisen tärkeä. Moni on sanonut, ettei voisi asua ns. kuivalla maalla. Meren sijaan Kouvolassa taas on komea Repoveden alue ja esim. Mustilan arboretum. Marketit syövät molempien kaupunkien keskustojen kauppoja. Kotkassa kauppakeskus Pasaati tosin peittoaa Hansan mennen tullen. Torit ovat aika verkkaisia molemmissa mutta kävelykatu Manskin ravintolat eivät pärjää Sapokan sataman kuppiloille kesäaikaan. Talvella tilanne on päinvastoin. Täällä kuulemma tuulee aina ja talvella varsin kylmästi. Liikenneyhteydet Helsingin suuntaan autolla ovat loistavat. Moottoritietä koko matka. Junalla kulkijoita taas Kouvola palvelee huomattavasti paremmin. Vaikka meren rannalla ollaan, niin laivallakaan täältä ei pääse mihinkään kauemmas, ei edes viinanhakuun Viroon.

Tuoretta kalaa saa Kouvolastakin mutta täällä sitä voi ostaa suoraan satamasta. Aina on jonoa Kuusisen saaren kalakaupassa ja valikoima on erittäin monipuolinen. Usein saa jopa samana päivänä pyydettyä kalaa ja muutkin ovat korkeintaan eilen pyydykseen uineita. Savustin oli siis pakko ostaa, kuten myös kaasugrilli, ja nyt on ahkerasti treenattu ruoan laittoa ihan pihalla.

Nähtävyyksiä täällä on runsaasti ja niitäkin olen jo kolunnut ajan niin salliessa. Osa tosin vaatii sijaintinsa vuoksi veneen tai tuurimoottorin käyttöä. On linnoituksia, näkötorneja, vanhoja tykkipattereita, Ruotsinsalmen taistelun tapahtumapaikkoja ja komeita saaria kuten Kaunissaari, Haapasaari, Varisaari ja monta, monta muuta. Keisarillinen kalamaja Langinkoskella oppaan hienoine tarinoineen on vaikuttava paikka ja Katariinan meripuiston ja Sapokan vesipuiston kaltaisia paikkoja ei Kouvolasta löydy. Museokeskus Wellamo ja Maretarium kaloineen ovat myös paikkoja joihin Kouvolalla ei ole asettaa mitään vastaavaa peliin.

Koripallossa KTP ja Kouvot ovat molemmat kovia ja futiksessa KTP yrittää sinnitellä ylimmällä sarjatasolla ainoana laaksokunnassa kun Mypalle kävi kuten kävi. Jääkiekossa Kouvola on mahtikaupunki Kotkaan verrattuna ja varmasti seuraan tarkkaan KooKoon edesottamuksia kauden mittaan. Erilaisten tapahtumien määrässä ei varmaan juurikaan ole eroa mutta Kotkan Meripäivillä käy enemmän ihmisiä kuin Kouvolan tapahtumissa yhteensä ja Kotkan tunnettavuus kaupunkina on omaa luokkaansa. Meripäivät tosin jakavat Kotkan saarella asuvien mielipiteet melko vahvasti ja monet pakenevatkin silloin merelle tai jonnekin muualle häiriöitten pelossa. Tykkimäki vesipuistoineen, Taiteiden Yö ja vahvatunnelmainen Milljazz ovat taas Kouvolan valttikortteja.  

Kumpi on sitten parempi paikka asua? No eihän sitä voi noin vain sanoa. Hyvät puolensa kummassakin ja huonojakin löytyy. Napakoihinkin tai täällä Tekstareihin taitavat kirjoittaa samat henkevät henkilöt molemmissa kaupungeissa sillä niin on samaa negatiivista tekstiä. Asuinpaikkana tämä Kotkan eteläkärjessä oleva Katariina on kuitenkin aivan loistava jos vertaa Jaakonpuiston vieressä asumiseen. Kertaakaan en ole herännyt yöllä meluun ja päivisinkin on aikamoisen hiljaista. Kotikatuni on nimittäin ns. pelastustie jossa on ajokiellot molemmissa päissä ja kulku on sallittu vain meidän pihaan. On täällä toki häiriöitäkin. Eilen aamupäivällä naapurin kissa mennä kolisteli katua alas. Iltapäivällä oli sitten hieman hiljaisempaa.

Kotkassa siis nyt asun ja näillä näkymin pitkään, jos hengissä kestän. Kouvolassa toki vierailen aika usein ja varsinkin kesällä Allun torikahvilaa ei Kotkan torilla peittoa mikään. Kotkalaiset ovat tosin ylpeitä possoistaan eli munkkipossuistaan mutta ihan yhtä hyviä saa toki Allultakin.

Täällä ollaan, huusi Mooses pensaasta vai oliko se nyt Jussi Kotkasta?

Jussi Untolahti

Kotka

Vain Kotka lentää aurinkoon

Kymenlaakson naapurikaupungit Kouvola ja Kotka muodostavat Kymijoen rantamaille eripuraisen mutta niin rakkaan kiistaparin. Kiistakumppaneita yhdistävät kymenlaaksolaisuuden lisäksi Kymijoki, huonot tieyhteydet, hiljainen junarata ja ainaiset keskinäiset kiistat. Suomi-Ruotsi, Tampere-Turku ja Rauma-Pori ovat vastaavia loistavia parivaljakoita. Vähän niin kuin Matti ja Teppo tai Mortti ja Vertti.

Yhteisiä tekijöitä näillä Kymenlaakson helmillä on paljon. Kymijoki virtaa kaupunkien halki, molemmat ovat suuren kuntaliitoksen tuloksia ja molemmissa on kohta isoista tehtaista vain rippeet jäljellä. Kumpikin kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet opiskelijoille, teatterin ystäville, kuntoilijoille, retkeilijöille, bilettäjille ja golfin pelaajille. Kesämökkiläisiä hellitään upeilla mökkitonteilla molemmissa kaupungeissa ja Helsingistä pääsee Kotkaan moottoritietä pitkin ja Kouvolaan taas nopeaa junayhteyttä käyttäen, jos VR sen sallii. Kotkassa tosin meri taitaa niukasti peitota Repoveden kansallispuiston luonnonystävien sieluista taistellessa. Legendaariset kuppilat Kairo ja Mutteri ovat myös melkoisen tasavertaisia ja ilotalotoimintakin tuli hyvin tunnetuksi niin Kotkan punaisessa talossa kuin Valkealan motellilla ja Jaalassa. Molempien torit vaatisivat lisää toimintaa ja talvisin molempien keskustat ovat liian hiljaisia. Molempien ongelmana ovat lukuisat entiset kuntakeskustat sekä niitten eriarvoisuus palvelujen suhteen ja molemmissa kaupungeissa riittää erimielisyyksiä ylläpitäviä päättäjiä.

Kotka peittoaa Kouvolan kirkkaasti monessa suhteessa. Todella upea Merikeskus Vellamo hakkaa Kouvolan museot mennen tullen ja koko Kantasatama tulee vielä muodostamaan varsinaisen helmen kaupungin keskelle. Sapokka kahviloineen ja puistoineen on vielä hienompi kuin Kouvolan lukuisat puistot ja kotkalaisia kuljettaa ympäröivään ainutlaatuiseen luontoon yhteisalukset kun taas Kouvolasta ei Repovedelle julkisilla välineillä vielä oikein pääse. Kotkan Meripäivät on maakunnan mahtavin yleisötapahtuma ja Santalahden leirintäalue on komeampi ja monipuolisempi kuin Käyrälampi. Kotkan suuri Mussalon satama on vilkkaampi kuin Kouvolan Tornionmäen logistiikka-alue ja keskussairaala monipuolisempi kuin Kuusankosken Poks. Musiikkiguru Junnu Vainio päihittää taitavan Kalevi Kullasvaaran ja Kotkasta onkin tehty paljon enemmän lauluja, elokuvia ja teatteriesityksiä kuin Kouvolasta ja myös kotkalaisten itsetunto ja kotipaikkaylpeys ovat hieman eri tasolla kuin kouvolalaisten. Kotkalla on aina ollut vaikutusvaltaisemmat poliitikot (lue Häkämiehet) kuin Kouvolassa ja he ovat myös valtaansa osanneet käyttää kotiseutunsa parhaaksi.

Siihen se sitten jääkin. Kouvola on suurempi ja siten tulevaisuudessa vaikutusvaltaisempi. Kotka saa raikkaan juomavetensä Kouvolan hiekkaharjuista ja urheilussa Kouvola peittoaa Kotkan komeasti. Kookoo, Kouvot ja KPL ovat ihan eri kastissa kuin Kotkan vastaavat seurat jotka ovat jotenkin olleet jatkuvassa alamäessä. No, koripallossa taisto on kyllä usein aika tasaista. Kouvola on myös vilkkaampi moottoriurheilu- ja ravikaupunki. Varuskuntien suhteen Kotka on ns. jälkijunassa ja Utin lentokenttäkin on paljon vilkkaampi kuin Kymin kenttä. Kauppapaikkana Kouvola on aivan omaa luokkaansa Kotkaan verrattuna. Prisma on valtava ja Kävelykatu Manski sekä kauppakeskus Hansa erikoisliikkeineen ovat ainakin kesällä hyvin vilkkaita ja Kouvolan uusi kauppakeskus Veturi saa Kotkan Pasaatin näyttämään suorastaan aneemiselta. Monipuolinen Tykkimäen huvipuisto laitteineen on ihan eri suuruusluokkaa yleisömagneettina kuin Kotkan Maretario ahvenineen ja haileineen. Helsinki-Vantaan lentokentälle pyyhkäisee reilussa tunnissa kuten Kotkastakin ja rautatieyhteydet Kouvolasta ovat selvästi paremmat ympäri Suomea ja nyt myös sinne Helsinki-Vantaalle pääsee junalla kun uusi kehärata valmistui.

Aika tasavahoja ovat siis kinastelevat naapurukset. Silti se Kotka minutkin vei. Lopullisestiko, no se nähdään sitten tulevaisuudessa.

Jussi Untolahti

Kouvola sai ansionsa mukaan

Olihan mielenkiintoiset vaalit. Demarit kärsivät oikein rökäletappion ja vasemmistoliittokin hävisi. Eduskunta siirtyi siis taas hiukan oikealle. Samoin se miehistyi, en siis nyt tarkoita ryhdistäytymistä, vaan eduskunnassa on nyt 3 naista vähemmän kuin ennen. Kovia nimiä tippui kelkasta, Kimmo Sasi, Jouni Backman, Päivi Lipponen, Pekka Ravi ja Paula Lehtomäki muutaman muun lisäksi.

Persut on nyt otettava tosissaan ja Timo Soinin ykköstavoite on hallitukseen pääsy. Siitä kielii jo Soinin lieventyneet mielipiteet mm. Kreikan avustamisesta. Puolue tulee saamaan melkoisen monta ministeriä ja ehdottomasti yksi paikka kuuluu Kouvolan Jari Lindströmille. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindström sopisi hyvin vaikkapa työvoimaministeriksi. Hakkaraisen Teuvo taitaa kuitenkin jäädä valtioneuvoston ulkopuolelle. Toisaalta Teuvolla on nyt eduskunnan tyhmimmän miehen paikka haarukassa kun entinen persu James Hirvisaari ei paikkaansa onneksi pystynyt uusimaan.

Hallituksen muodostavat keskustan kanssa todennäköisesti kokoomus ja perussuomalaiset. Alexander Stubb saa ulkoministerin salkun mutta muu paikkajako tulee aiheuttamaan kovempaa jupinaa kuin hallitusohjelma. Niin siinä vain käy, että maan tulevaisuus on melkoisen kokemattoman joukon käsissä seuraavat 4 vuotta. Demarien uhoamista oppositiossa on mielenkiintoista seurata ja veikkaan, että, he salamana unohtavat kaiken sen, mitä ovat edellisessä hallituksessa tyrineet. Poliittinen muisti on näet kovin lyhyt.

Kouvolassa menivät vaalit ihan munille kuten muuten edellisessä blogikirjoituksessani ennustinkin. Kaiken maailman liitoissa ym. Kouvolan morkkaamiseen keskittyneissä ryhmissä touhuavilta kaupunkilaisilta ei voi oikeastaan parempaa odottaakaan. Saapa nähdä ivaileeko taas joku hulander/salander, vai mikä se nyt oli, ennustuksestani minulle. Minähän povasin nyt, että vain Jari Lindström menee läpi mutta Markku Pakkanen järjesti mukavan yllätyksen. Ääniä valui runsaasti Kouvolan ulkopuolelle ja äänestysprosenttikin oli aika alhaalla. Viime vaaleissa kouvolalaisia kotipaikallaan kusettanutta Reijo Tossavaista äänesti liki 3500 tyhmää kouvolalaista. Nytkään tämä suuri tunarien joukko ei osannut keskittää ääniään kotiseudun hyväksi kuten eivät osanneet edellisissä vaaleissakaan. Niinpä kouvolalaisia jäi rannalle melkoisen kovilla äänimäärillä kuten mm. Sari Palm, Markku Laukkanen, Harri Helminen ja Pekka Korpivaara. Kahta viimeksi mainittua riidankylväjää sinne eduskuntaan nyt ei kaivattukaan. Jatkavat sitten omalla linjallaan valitettavasti paikallispolitiikassa. Kokoomuksen ehdokasasettelu, mm. Marko "Foppa" Forssin hankkiminen ehdokkaaksi Kotkaan, aiheutti sen, että kenelläkään kokoomuslaisella ei ollut mitään mahdollisuutta näissä vaaleissa. Jari Larikan tie nousi lopullisesti pystyyn ja Jyrki Hyttisen on turha enää jatkossa yrittää valtakunnan politiikkaan. Näytöt on annettu mutta eväät eivät riitä. Kouvolassa ainoa todella positiivinen seikka oli siis Jari Lindströmin menestys. Nyt on hyvät mahdollisuudet saada Kouvolasta ministeri ja siihen tehtävään asiallinen Lindström sopii oikein hyvin.

Tämä onnettomien kotipaikan mollaajien ja huonolla itsetunnolla varustettujen ihmisten kaupunki pitää kai siirtää Kouvostoliittoineen (kuvatkoot ja arvostelkoot vaikka kyntövakoja) vuodeksi pariksi Pohjanmaan lakeuksille opettelemaan kotiseudun arvostusta ja harjoittelemaan tervettä Kymenlaakso-uhoamista. Kaupunki kustantaa lähtijöille puukot.

Jussi Untolahti

Kusessa ollaan Kouvolassa ja äänestää pitäisi

Ennakkoäänet on annettu ja nyt on edessä varsinainen vaalipäivä. Enää on vain yksi pulma, ketä äänestää? Aika moni tuttu pähkäilee jopa äänestämättä jättämistä ja juuri äsken hyvä ystäväni kertoi jättäneensä ennakkoäänestyksessä tyhjän lipun. Kannanottohan sekin on tähän poliittiseen farssiin.

Suomi on ollut kokemattomien miesten ja naisten käsissä ja se näkyy. Sama linja tulee jatkumaan sillä missään tapauksessa maan johtoon ei saada osaavaa ja kokenutta poliitikkoa. Valitettavasti herrat Stubb, Sipilä, Rinne ja Soini kuuluvat taitoineen ja taustoineen ns. kakkosketjuun. Veikkaan jopa, että Alexander Stubb jättää kokoomuksen puheenjohtajuuden epäonnistumisen hetkellä. Erkki Tuomiojalle ja varsinkin Carl Haglundille nostan hattua. Hallituksen jättäneillä populisteille näytän keskisormea ja osoitan suurta halveksuntaa.

Kokoomuksen johdolla maa on ajettu todelliseen ahdinkoon. Pääministeri Jyrki Kataisen raukkamainen europako jätti isänmaamme selfieitä suoltavan Alexander Stubbin käsiin. Kataisen pelkurimaisella tyylillä maamme olisi sodan jälkeen ollut Neuvosto-Suomi ja itsenäisenä olisi eletty vasta noin 25 vuotta. Kotikaupunkiani Kouvolaa Kokoomus Kataisen johdolla kohteli todella tylysti. Täältä vietiin pois hovioikeus, hallinto-oikeus ja aluehälytyskeskus ja ne kaikki vielä Jyrki Kataisen kotiseudulle Kuopioon. Ehdokasasettelulla Kokoomus teki tässä vaalipiirissä vielä edellisiä vaalejakin isomman virheen hankkimalla ehdokkaaksi espoolaisen julkkispoliisin Marko "Foppa" Forssin. Tämä ja vaalipiirin laajeneminen lopullisesti varmistivat sen, että Kouvolasta ei kokoomuslaista kansanedustaa tule nytkään.

Kouvolan demarit ovat ryssineet vielä enemmän. Keskinäiset riidat, kateus ja armoton nurkkakuntaisuus (lue anjankoskelaisuus-kuusankoskelaisuus) tekivät tuhoisaa jälkeä. Kouvolan seudun ainoa nouseva kyky Antti Koivisto pelattiin tylysti ulos ja ryhmä jakautui kahtia. Demarien rasitteena on vielä täysin noviisi puheenjohtaja Antti Rinne jota puolustusministeri Carl Haglund eilisessä tv:n puheenjohtajatentissä vei kuin mätää kukkoa. Rinne ei edes tiennyt mitä papereita oli jo allekirjoittanut. Myötähäpeän tunne nousi päällimmäiseksi. Kouvola jää ilman demaria eduskunnassa sillä Harri Helmisestä ei kansanedustajaa tule.

Kepu on toista maata. Kannatus on pilvissä ja odotukset ovat kovat. Menestys johtuu tuuliviirimäisestä ja kokemattomasta Juha Sipilästä. Sipilän suurin ansio on se, että hän on ollut hiljaa. Kun Juha Sipilä ja puoluesihteeri Timo Laaninen ovat avanneet suunsa, ilmassa on aina katastrofin ainekset. Sipilä puhuu esim. ydinvoimasta ihan mitä sattuu paikkakunnasta ja kuulijoista riippuen. Timo Laanisen ihmeellisiä, sanoinko vai en, verotuskommentteja on oiottu oikein molempien herrojen voimin. Minusta herrat jäivät kiinni ns. rysän päältä ja yrittävät nyt valehtelemalla korjata sanottuja totuuksia. Kouvolassa Kepulla on se etu, että täällä vapautuu edellisissä vaaleissa Reijo Tossavaista äänestäneiden tyhmien kouvolalaisten (lue valkealalaisten) liki 3500 ääntä. Ne saattavat aukaista Markku Laukkaselle tien eduskuntaan. Hänen äänilläänhän "Tussumainen" sinne tavallaan menikin.

Kovasti hallitukseen pyrkivät Persut ovat Kouvolassa vaikeuksissa. Riitelevä ja useisiin osiin jakautunut sakki ei ole saanut täällä mitään aikaan ja lammasmainen Jari Lindström ei ole uskaltanut ottaa isännän paikkaa ja lyödä nyrkkiä pöytään. Tossavaisen viime vaalien kusetus kummittelee taustalla ja kaikkea vastustanut Pekka Korpivaara ei edustajan paikkaa saa, vaan sen vie Jari Lindström.

Kristilliset ovat osaavaa väkeä. He äänestävät kovalla prosentilla ja näin saattaa aueta paikka jälleen kerran Sari Palmille. Jos hänet valitaan, niin rouvan pitää ottaa kyllä jämäkämpi ote myös valtakunnan politiikassa ja pyrkiä ainakin ryhmänsä huipulle.

Seuraava hallitus muodostetaan todennäköisesti isojen puolueiden kesken. Toisaalta se on hyvä koska Jyrki Kataisen pakkoavioliitto viiden muun puolueen kanssa päättyi huonosti. Yhden pienen puolueen sinne hallitukseen kuitenkin haluaisin. Rkp:n Carl Haglund on tällä hetkellä suomalaisten poliitikkojen ehdotonta eliittiä. Hyväkäytöksinen mies uskaltaa sanoa mielipiteensä, tuntee asiansa ja on todella edustava ja älykäs esiintyjä. Harmi jos hän jää hallituksen ulkopuolelle.

Viime vaaleissa ennustin tuloksen aika hyvin ja joku kokoomuksen kouvolalainen pikkurivimies, oliko se nyt halander, hulander, hilander tai sitten joku muu, otti herneitä nenään tappion hetkellä ja kirjoitti blogissaan minusta hiukan ivallisesti eikä kuitenkaan julkaissut vastinettani. No, ei se mitään, ennustan jälleen hänen ilokseen. Jossain vaalipaneelissa Kouvolan ehdokkaat ennustivat, että täältä menee läpi 5 kansanedustajaa. Ei muuten mene. Jari Lindström on varma ja pieniä mahdollisuuksia on Markku Laukkasella ja Sari Palmilla.

Veikkaan silti vain yhtä paikkaa. Jos viisi edustajaa menee läpi, muutan kaikkien iloksi Kotkaan.

Muistakaa äänestää!

Jussi Untolahti

Kouvolan komeita kaaroja

                           
                 

                                   
                                 Vauxhall Ventora II 3,3 Litre vm. 1970

Joskus -60 luvun alkupuolella autot alkoivat kiinnostaa minua enemmän kuin koulunkäynti tai urheilu. Koulua oli pakko käydä mutta kilpaurheilu sai jäädä kun mielenkiinnon veivät autot ja autourheilu. Varsinainen innostus iski kun nuorena kollina pääsin isän kanssa ensimmäisen kerran elämässäni katsomaan rallikilpailua. Silloinen Saimaan Ralli teki nuoren miehen levottomaan mieleen lähtemättömän jäljen ja sytytti ikuisen kipinän ja vauhdin hurman. Siihen aikaan Kouvolassa oli jo yllättävän paljon hienoja autoja vaikka autojen tuontisäännöstely oli purettu vasta muutama vuosi aikaisemmin. Silloin me kollit myös tiedettiin, kenen ne hienot pelit olivat.  Muutama niistä on jäänyt ikuisesti mieleen.

Ensimmäinen hieno ja erikoinen auto, jota me kovasti ihailimme, oli naapurissamme asuneen entisen hävittäjälentäjä Väinö Rannan punainen avoauto MGB 1800. Talvisin Väinö ajeli hienolla harmaalla -30 luvun lopun jenkillä, muistaakseni Plymouth. Samoihin aikoihin Kouvolassa oli myös pari komeaa Dodge Lancer farmaria, toinen Harsi Oy:n Vesa Harsilla ja toinen Soku-ketjun Pekka Solapurolla. Pekka jopa ajeli Lancerilla ST-ajoja Palosaran Ekun kanssa. Jenkkeihin luotti myös Kouvolan Rakentajat Oy:n omistaja kiinteistöneuvos Paavo Eerola jolla oli hieno Chevrolet Impala ja poikansa Seppo ajeli nykyään tuiki harvinaisella saksalaisella Glas 1700 autolla. Toinen tunnettu rakennusmies Aarne Liiri ajoi BMW 501 mallilla ja sittemmin komealla Pontiac Parisiennella ja hänen pojallaan Jukka Liirillä oli upea musta Pontiac Grand Prix. Myös verojohtaja Teppo Mäkelän musta Mercedes-Benz 220 S oli hieno peli.

Tekstiilikauppiaat luottivat Jaguareihin. Kymen Sukan Kaukiaisilla oli Jaguar XJ 2,8 ja Artellan Sinkkosilla samanlainen 4,2 litrainen brittiaristokraatti. Riepu Oy:n herrat Lasse Tilus ja Jarmo Uusi-heimala ajelivat jonkun aikaa hieman vanhemmalla Jaguar XK mallilla joka sittemmin poistui liikenteestä kosteusongelmien takia. Valio-Asu Oy:n myymäläpäällikkö Esa Pyötsiä ajeli Kouvolan ainoalla Porschella, malli oli vihreä 912. Eurooppalaisia jalorotuisia olivat silloin myös Alfa Romeot. Maansiirtoyrittäjä Seppo Askola ajeli valkoisella Alfa 1750 Berlinalla ja rakennusyrittäjä Lauri Huikko vihreällä 2000 Berlina mallilla. Laurin poika Kalle taas ohjasti urheilullista punaista 2000 GTV Alfaa. Rauno ”Arska” Petäjällä oli sininen kaksipaikkainen Opel GT ja Kouvolan Auto Oy:n Pekka Lairilalla samanlainen punainen urheiluauto. Opeliin oli myös kiintynyt ralliautoilija ja kuljetusyrittäjä Jarmo Paavola jolla oli peräkkäin parikin nopeaa Opel Rallye Kadettia, hopeanharmaa II ryhmän peli ja punainen I ryhmäläinen. Musiikkipiireistä tutun Toni Nyholmin ajopeli oli keltainen brittisportti Austin Healey 3000. Grahnin Boris taas toi Sveitsistä nopean ja urheilullisen punaisen BMW 3.0 SI huippumallin.

Laurilan liikennöitsijäsuvun vesat Hannu ja Anssi pitivät myös erikoisista autoista. Hannulla oli valkoinen Ford Mustang ja Anssilla huikea mattavihreä sotajeep, muistaakseni Willys. Anssilla oli myös vihreä kaksiovinen jenkki, olikohan Dodge Polara tai Monaco. Elorannan rakennusliikkeen nuorempi polvi ajeli punaisella Ford Escort 2000 RS mallilla, sillä pitkänokkaisella. Jaalasta olleet Siltasen veljekset Eero ja Teijo hankkivat nopean rallivireisen Ford Capri 3000 GT:n ja harvinaisen punaisen Lotus Europa urheiluauton joka sitten vaurioitui pahasti kun auto putosi kuljetuslavetin päältä. Kymen Hoviakin aikanaan pitänyt kolmas Jaalan mies Tommi Jankeri oli myös urheiluautoilijoita. Ensin oli hulppea Ford Mustang Mach I ja sitten nopea Datsun 260 tai 280 ZX. Joskus kuultiinkin huimia tarinoita edellä mainittujen herrojen kisailuista Jaalan tiellä matkalla Kouvolaan. Kouvolan Rakentajat Oy:n ostaneella Rakennusliike Mikko Revolla oli myös erikoisia autoja. Volvo 164, Mercedes-Benz 300 SEL 6,3 ja huippuharvinainen Maseratin koneella varustettu Citroen SM. Kesätyöni vuoksi pääsin, mukavan pomoni paikallisjohtaja insinööri Pentti Saaren ansiosta, kahta ensin mainittua ajamaankin. Citroen SM:stä minut kuitenkin pidettiin päättäväisesti loitolla.

Me nuoret kollit toki arvostimme jo siihen aikaan näitä hieman urheilullisempia ajoneuvoja mutta silti mielestämme Kouvolan komeimmat autot olivat hammasteknikko Väinö Ylösmäellä. Hänellä oli aivan käsittämättömän upea punamusta Rambler Marlin ja myös punainen ponycar Rambler Javelin, molemmat tietysti kaksiovisia. Sittemmin Väinö ajeli myös kullanvärisellä Mercury Cougarilla, joka taitaa olla nykyäänkin Kouvolassa.

Ei me osattu silloin olla edes kateellisia, ihailtiin vaan ja haaveiltiin. Joskus päästiin onneksi jonkun huippupelin kyytiinkin. Näistä edellä mainituista autoista huolisin vieläkin minkä tahansa harrastepeliksi. Ehkäpä sitä vielä kerran repäistään!

Jussi Untolahti

Salakauppaa Mannerin lipan läheisyydessä

Ostaminen on taitolaji. Varsinkin jos jotain pitää ostaa salaa tai laittomasti. Nuorena miehenä esimerkiksi kondomien ostaminen oli erittäin vaikeaa. Ei niitä ruokakaupoissa ja kioskeissa tainnut silloin ollakaan. Apteekit ja kemikaliot tiedettiin ostopaikoiksi. Apteekista niitä ei kuitenkaan voinut ostaa, koska siellä oli vain naismyyjiä ja aina myös muita asiakkaita. Yksi paikka silloisessa Kouvolassa kuitenkin oli, josta ostaminen onnistui kun sen oli taitavasti etukäteen suunnitellut. Ihan Manskin lipan vieressä Keskikadulla, siinä Ronkan Ollin entisen Hopeapajan paikkeilla, oli pieni kemikalio jota piti mieshenkilö. Oiva paikka siis salamyhkäisille ostoille. Katu vain oli melkoisen vilkas joten huomaamattomasta ostosta muodostui todellinen taitolaji. Siinä Manskin lipan alla norkoiltiin sitten muina miehinä kämmenet hiestä kosteina ja odotettiin sopivaa tilaisuutta. Viimein katu oli lähes tyhjä ja yhtään tuttua ei näkynyt missään. Silloin lähdettiin Lipalta muka katsomaan Kino-Kouvon elokuvamainoksia ja kemikalion ikkunasta vilkaistiin syrjäsilmällä sisään. Jos myymälä oli tyhjä, niin tuntui kuin herran käsi olisi pilven reunalta kurkottanut ja vetänyt salaperäisen kulkijan salamannopeasti myymälän 20 cm avautuneesta ovesta sisään. Helpotuksen huokaus ja sitten varovainen kuiskaus myyjälle, Sultan Conture. Juu juu, kuului tiskin takaa, kuuden kappaleen paketti ojennettiin nopeasti ostajalle ja saman tien taskuun. Vasta sitten maksettiin ostokset, pälyillen ulos ja Manskin lipan alle hikeä pyyhkimään. Kauppaa kutsuttiinkin meidän kollien keskuudessa ”juu-juu” kaupaksi. Kotona sitten laitettiin 5 kpl johonkin varmaan piiloon ja 1 kpl lompakkoon varmuuden vuoksi. Ei sille kondomille vielä silloin mitään käyttöä ollut, joten ajan kuluessa siihen lompakon pintaan sitten muodostui semmoinen pyöreä rengas. Äitikin kyseli, että mikä sen on tehnyt? Mopon männänrenkaita, kuului nokkela vastaus.

Seuraava yhtä hankala homma oli alkoholin hankkiminen ala-ikäisenä. Ihan Alkon kulmille ei oikein uskallettu mennä norkoilemaan, joten Lipan alla väijyttiin ja välillä odoteltiin pitkäänkin ennen kuin löytyi joku vanhempi luotettava tuttu joka suostui hankinnan hoitamaan. Onnistui se silloin niin kuin nykyäänkin mutta siihen aikaan ei kyllä vanhempia uskallettu apuun pyytää. Niin sanottua pimeää pulloakin tarvittiin joskus, kun Alko oli jo ovensa sulkenut. Niitä ei Manskin lipalta löytynyt joten kaverin kanssa mentiin vanhan linja-autoaseman eteen pulloa etsimään. Ei saatu kunnolla autoa parkkiin, kun ikkunaan jo koputti alan mies. "Terveee, tarviiiks pojat varaosiii", kuului kysymys. Niitähän me ja sitten nopeat hintaneuvottelut mutta koska oli uudenvuoden aattoilta, niin oli myös myyjän markkinat. Maksettava oli mitä pyydettiin. Pullojen luovutus sovittiin silloisen entisen KOP:n porttikäytävään siihen nykyistä hotelli Scandicia vastapäätä. Ei varmaan kukaan arvannut mitä oli tapahtumassa kun samaan porttikäytävään marssi kaksi nuorta miestä ja kaksi ”ratsastusasuista eläkeläistä”. Ratsumies narautti pullon auki ja otti pienen huikan ja minä tein samoin. Aidoksi todettiin ja rahat vaihtoivat omistajaa. Molempia tyydyttänyt kauppa oli saatu päätökseen alle 10 minuutissa.

Molemmat edellä mainitut kauppatapahtumat olivat aikanaan vaikeita ja hermostuttavia. Kohta joudutaan samaan hermopeliin erään elintarvikkeen kanssa. Luin lehdestä, että erään pariskunnan parisuhteen oli pelastanut valkosipuli. Hitusen lerpahtanut mieskunto oli saatu oivaan iskuun runsaalla valkosipulin syönnillä. Rouvalta se runsas valkosipulin syöminen oli tosin kuivattanut ns. paikat mutta siihenkin oli apu löytynyt jostain luontaistuotekaupan öljystä. Asia on ihan ok mutta voi tästä tulla ongelmiakin. Nuoret miehet eivät baariin mennessään enää uskalla tuoksahtaa hitustakaan valkosipulille sillä neidot saattavat leimata heidät tukilisää nauttineiksi ongelmanuoriksi. Pian ryhdytään myös ruokakaupoissa kyttäämään toisten asiakkaitten valkosipulin ostoja. Runsaasti ostavat leimataan ns. ”lerpuiksi”. Valkosipulin osto muuttuu taitolajiksi ja ujoimmat tarvitsevat jopa hankkijoita. Tässähän olisi joillekin innokkaille yrittäjille loistava tilaisuus. Valmiiksi paperipussiin pakattuja valkosipuleita voisi kovaan hintaan myydä toreilla ja turuilla vaikka tuotenimellä ”Eiffelin sipuli”. Kauppa kävisi kuin siimaa eikä ”lerppujen” tarvitsisi ostaa Tallinnan kaduilta sinisiä sokeripillereitä aitoina tukilisinä. 

Kaksi savolaista oli muuten ostanut Tallinnan potenssituotteita ja olivat ihme kyllä saaneet aitoa tavaraa. Toinen tiedusteli sitten myöhemmin kaveriltaan, että oletko uskaltanut koettaa pillereitä. Kaveri kertoi, että hän oli yhden syöttänyt kokeeksi kissalleen, isolle kollille. Oli kuulemma kissa ollut 3 päivää niin tönkkönä ettei " ies makkuulle piässy"

Ostetaan silti mitä tarvitaan!

Jussi Untolahti

KooKoo Sumulaakson hornankattilassa

KooKoo on tehnyt järjestelmällistä työtä saavuttaakseen toisen kerran unelmansa eli Liigapaikan. Se työ palkittiin pari viikkoa sitten ja kaudella 2015-2016 Kouvolassa nähdään pitkästä aikaa jääkiekkoa maan ylimmällä sarjatasolla. Kulissien takana käy vajaan vuoden aikana kova tohina. Läheskään kaikki nykyisen joukkueen pelaajat eivät liigassa pelaa. Uutta ukkoa tulee joukkueeseen paljon niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Se on nykyaikaa mutta olihan niitä junan tuomia ennenkin. Muistellaanpa hetki silloisia arjen sankareita.

KooKoon peleissä Sumulaakson hornankattilassa eli avoimella ulkojäällä oli aina huikea tunnelma. Lappeenrannan Saipa ja Savonlinnan SapKo varsinkin herättivät joskus yleisön suorastaan eläimelliseen toimintaan. Todellisina sytyttäjinä olivat tietysti myös KooKoon omat pelaajat, Kouvolan poikia kun olivat lähes kaikki. Alkuajoista muistan jotenkin hämärästi Rottis Heinosen, Puujalan Pekan, Paavolan Jarmon, Sollan Martin ja Kokin Heikin. Meniköhän oikein? Olihan niitä silloin varmasti monia muitakin. Varsinaisesti jääkiekkoinnostukseni heräsi kuitenkin hieman myöhemmin. Silloisia Kouvolan legendoja oli monia. Terrierimäinen taituri ja kovan joskin rehellisen pelin mestari Esa ”Pusa” Siren, jonka ura sitten onkin jatkunut jääkiekon parissa nykypäivään asti, oli yleisön suuri suosikki. Pusa muuten teki KooKoon historian ensimmäisen maalin vuonna 1965 ja muistaakseni myös uuden tekojään ensimmäisen maalin. Kun Pusa parkkeerasi ylivoimapelin aikana vastustajan maalin eteen niin siitä häntä eivät pakit saaneet mihinkään. Yleisöä ehkä kaikkein eniten villinnyt peluri oli värikäs hyökkääjä Anssi ”Aatu” Koponen jota ei todellakaan voinut sanoa miksikään vaatimattomaksi persoonaksi. Aatun tavaramerkkinä pelipaidan takahelmakin oli aina puoliksi housujen sisällä. Huumorin pilke silmäkulmassa elämäänsä elävä Aatu jakoi ihmisten mielipiteitä niin siviilissä kuin pelissäkin mutta kyllä kentällä aina tapahtui kun yritteliäs Aatu oli jäällä ja kansa hurrasi tyytyväisenä. Ehkä se ajan menestynein KooKoon pelaaja oli sittemmin Tapparassa ja Suomen maajoukkueessa pitkän uran tehnyt Timo ”Sutta” Susi. Miehen legendaarisen kääntölaukauksen tuntevat kaikki vähänkin pitempään kiekkoa seuranneet. Varsinaisia yleisön suosikkeja olivat myös todelliset taitopelaajat, Kyynelkorveksikin kutsuttu Ilkka ”Ili” Kannelkoski, loistava hyökkääjä Juha "Jönssi” Kautonen, lisänimeltään Kuljetusliike Kautonen ja Juhani ”Söde” Södervik. Herrat muodostivat silloisen KooKoon todellisen superketjun. Muita Kouvolan silloisia poikia olivat ainakin Pertti ”Pooki” Kuisma, Reijo ”Reka” Kiviluoma ja hieman nuoremmat Heimo ”Heppi” Mäkelä Ja Harri ”Hara” Haapaniemi.

Muualtakin tulleita toki silloinkin jo oli mutta Kouvolassa heitä ei edes ajateltu minään ostomiehinä. Siihen aikaan kovatkin pelimiehet tekivät päivät töitä ja illalla treenattiin ja pelattiin. Pojat olivat usein tulleet Kouvolaan myös pysyäkseen täällä ja näin muuten monelle heistä kävikin. Maalilla pelasivat silloin mm. Lappeenrannasta tullut Keijo Soininen ja Imatralta saapunut ketterä Ismo ”Kobra” Lonka. Tampereen Ilveksestä saapui ehkä KooKoon historian paras puolustaja, taitava Kari "Kaspe" Palo-oja ja hän pelasikin itsensä nopeasti kouvolalaisten sydämiin. Kari muistaakseni toimi siviilissä rakennusmestarina mm. Pohjola-talon työmaalla. Saipan kasvatit Martti Narinen ja Hannu Lemander omittiin Kouvolan pojiksi myös nopeasti. Kouvolassa liiketaloutta opiskellut Helsingin herra, sittemmin urheilupomona tunnettu Matti Leikoski, pelasi pakkina ainakin pari kautta ja taitava hyökkääjä Kaarle "Kalle" Tie Hämeenlinnasta ainakin yhden kauden. Myös Varkaus on antanut pysyvän ja kovan lahjan Kouvolan kiekkoilulle ja miksei myös palokunnalle. KooKoon kaikkien aikojen suosituimpien ja kovimpien pelimiesten joukkoon kuuluu nimittäin ehdottomasti pitkän uran seurassa pelannut ”Varkauen Retski” Aki "Mummo" Räisänen. Hulvaton humoristi ja taitava pelimies saavutti Kouvolassa vankan suosion ja suuren ystäväpiirin vaikka olikin ns. ”savonmuan hilima”.

Pelejä oli ulkona luonnonjään ja sittemmin tekojään laidalla mukava käydä katsomassa vaikka välillä satoi vettä ja välillä oli 20 astetta pakkasta. Me vakiokatsojat tunsimme kaikki pelurit ainakin ulkonäöltä ja monet heistä jopa yksityiselämässäkin. Kivahan se oli tuttuja poikia käydä katsomassa ja kannustamassa. Silloin ei muuten juurikaan omille buuattu vaikka peli ei olisi aina kulkenutkaan niin mallikkaasti kuin toivottiin. Tuomarit sitä vastoin tarvitsivat joskus jopa poliisisaattueen päästäkseen ehjinä kotimatkalle. Moni KooKoon entisistä pelureista on antanut panoksensa Kouvolan jääkiekon hyväksi myös peliuransa jälkeen. Hatunnosto siitä. Nämä edellä mainitut herrat muuten pelasivat uransa tai ainakin osan siitä vuodesta 1965 vuoteen 1982 jolloin Kouvolaan valmistui komea jäähalli. Siitä on aikaa jo yli 30 vuotta.

Vetäisivätkö ne oman kylän pojat vieläkin katsomot täyteen? Tuskinpa, sillä nykyään menestys on kaikki kaikessa ja myös KooKoon on pakko hankkia isolla rahalla pelimiehiä myös ulkomailta menestyäkseen fanien ja sponsorien vaatimalla tavalla. Nyt tarvitaan kohtuullista menestystä ja ennen kaikkea runsaasti yleisöä. Kai se on sitten katsomoon lähdettävä.

Onnea ja menestystä Kookoolle!

Jussi Untolahti

Kouvolan yhteiskoulua muistellen

Kouvolan lyseon eli poikalyseon oppilaat olivat aikoinaan jotenkin hiukan parempaa joukkoa kuin me yhteiskoululaiset. Siellä oli kovia urheilijoita kuten Sirenin Pusa, Suppasen Riku, Suurosen Vesku, Aholan Jokke, Kiviön Sepe, Löfmanin Make, Suden Timppa, Hyrskeen Make ja monta monta muuta. Musiikin harrastajia olivat mm. Hietasen Pedro, Karlssonin Hanski, Hukkasen Hugo, Malinin Lasse, Liuskannon Eki ja muutama muukin. Aina mustiin pukeutunut Kouvolan ainoa ”vihainen nuori mies” Kalle Raski oli myös lyseon kasvatteja. Kovaa porukkaa on lyseosta muutenkin tullut, on kenraaleita, kirjailijoita, isoja johtajia, suuryrittäjiä, kansanedustajia ja kaupunginjohtajia. Opettajien joukossa taas oli eläviä legendoja kuten T. Kalervo Keranto ja Melu Kalke sekä rehtorina ”pieni suuri nainen” Helvi Honka. Meidän yhteiskoulun kollien ainoa lohtu oli, että naisistahan tuo Sumulaakson sonnilauma ei ymmärrä mitään. Näin jälkeenpäin ajatellen väärässä taidettiin olla siinäkin asiassa.

Kouvolan yhteiskoulu oli kuitenkin hieman modernimpi hienolla ja hyvällä yhteishengellä varustettu oppilaitos. Sekä oppilaitten että opettajien joukossa oli todellisia persoonia. Koulun rehtorina toimi pitkään Jorma Ranta. Arvostettu ja kovalla auktoriteetilla varustettu lauman vartija oli oikeamielinen mies joka piti porukan ns. herran nuhteessa. Opettajien joukossa oli useita jotka pelkällä läsnäolollaan saivat joskus hieman levottomatkin oppilaat aisoihin. Matikkaa opetti Annukka Viheriälä jonka auktoriteetti ja huumorintaju olivat vertaansa vailla. Kaverini Pekka ”Insinööri” Karvonen piti kielten opiskelusta niin paljon, että tentti niitä usein kesälläkin mutta oli taas vastaavasti matikkanero joka sai kokeista aina kymppejä. Minä taas en saanut. Kokeissa Pekka istui edessä ja näytti minulle omasta paperistaan oikeat ratkaisut. Annukka ei ollut huomaavinaankaan mutta totesi lopulta, että eiköhän se nyt riitä. Kyllä se Jussikin jo läpi pääsee. Vastaavia oppilaitten suuresti arvostamia opettajia olivat äidinkieltä opettanut Tapani ”Sami” Salo, historian lehtori Risto Sihvola, kieliä opettaneet Toijosen Salme ja Tapani, mies kuin suoraan Lontoon Piccadillylta, englannin lehtori Jussi Havukainen ja toinen englannin opettaja Eeva Liimatainen sekä poikien voimistelunopettaja Reijo Linden. Uudempaa arvostettua kaartia edustivat kemian ja fysiikan opettaja Ossi Issakainen ja biologian lehtori Heikki Kovakoski. Meidän poikien mielestä koulun kovin opettaja oli kuitenkin sähkötöitä ja kemiaakin opettanut Jaakko Nieminen. Jaakon käsittämättömät fosforikokeet ja myöskin viinantislauksen opettaminen oppitunnilla olivat huikeita juttuja.

Niitä ristiriitaisiakin persoonia opettajista löytyi. Näin myöhemmin ajatellen useimmat heistä opettivat ns. ”hanttiaineita” jotka eivät varsinkaan meitä kolleja paljon kiinnostaneet. Kyllä Liisa Tepposen uskonnon tunnit, Reijo Kourin banaanikärpäset ja kasvien keruu sekä Outi Piesasen musiikinteoria ja ne perkeleen laulunkokeet olivat meistä täysin turhaa ajankulua. Tämä asenne tietysti aiheutti harmia ja hammastenkiristystä puolin ja toisin. Niitä sitten rehtorin kansliassa selviteltiin ja joskus aina lauantaisin jälki-istunnossa mietittiin. Yllättävää kyllä, me kollit taas pidimme kuvaamataiteesta vaikka emme oikein mitään osanneet piirtääkään. Saipahan läträtä värien kanssa ja joskus päästiin keväisin ihan uloskin piirtelemään. Suuri osuus tähän innostukseen oli mukavilla ja taiteellisilla opettajilla joista muistan ainakin Martta Vuorisen, Aino Rautalinin ja Anna-Maija Issakaisen. Yhteiskoulussa oli kuvaamataiteen opettajana myös Maire Estrada joka sitten ilmeisesti liian vapaamielisenä ja erikoisena persoonana ”savustettiin” talosta pihalle. Me kollit kuitenkin kovasti tykättiin mukavasta, originellista ja nätistä Mairesta.

Oppilaissa niitä persoonia myös riitti. Pari vuotta sitten vakavaan sairauteen menehtynyt Vuohijärven ”keisari” Boris Grahn oli kova koripalloilija jonka volkkarissa oli väärinpäin asennetut vanteet ja joka seurusteli miss Suomi Sirpa Suosmaan siskon Päivin kanssa. Vuohijärveltä oli myös Boriksen jo edesmennyt serkku Marcus joka ajeli upealla Honda CB 750 mallilla eli legendaarisella tuutilla ja talvisin MG:llä. Karvosen veljekset Matti ja Pekka joitten kaikki koulukirjat olivat aina naulakon päällä. Kassissa kotoa tuotiin vain eväät ja niittenkin kantamisesta riideltiin päivittäin. Muutama hyvä urheilijakin löytyi. KPL:n kovat pesäpalloilijat Jorma ”Jomi” Ahvenainen ja Mikko Vitikainen olivat yhteiskoulun poikia kuten myös Kouvojen lupaava koripalloilija Olli Laine jonka ura sitten päättyi jo aikaisin jalkavaivoihin. Valkealan Anttilan ison talon poika Arto ”Arska” Seppälä oli myös kova jätkä joka seurusteli koulun makeimman mimmin kanssa. Maanviljelijät pitivät aikoinaan mielenosoituksen jossa ajelivat traktoreilla ympäri Kouvolaa haiseva paskakuorma peräkärryssä. Seppälän Arska oli jo traktorikortin saanut ja lasettikin monta kertaa koulun ohi ison höyryävän paskakasan kera ja me kollit hurrattiin koulun luiskassa. Musiikin puoleltakin löytyy jotain. Euroviisuissakin esiintyneen Pihasoittajat bändin yksi jäsen, Lehtisen Arja, oli yhteiskoulun oppilaita. Virkamiehistä Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttonen on myös koulumme poikia.

Koulun alueella piti aikoinaan pysyä tiukasti mutta sittemmin kuri höltyi. Välitunnit ja varsinkin ruoka- ja vapaatunnit vietettiin lähibaareissa. Kulta-Mokassa ja Pikku Manskissa oli omat porukkansa kuten Valion baarissakin. Ylä-Mannerissa taas istuivat lintsarit mutta koulun jälkeen siellä kävivät kaikki muutkin. Huikopalaa haettiin ensin Munkki-Jussi Voutilaisen kaupasta ja sittemmin City-Valinnasta. Tässä lajissa lyötiin lyseo kirkkaasti. He pääsivät korkeintaan uimahallin kahvioon tai Olkun kivijalkakauppaan. Silti jotenkin tuntuu, että sieltä lyseosta tuli ulos kovempaa porukkaa kuin yhteiskoulusta vai ovatko he vain osanneet pitää itsestään kovempaa melua. Jos he olivat niitä Kouvolan ”pohjalaisia” jotka eivät ole itseään ja juuriaan aliarvostaneet. Ei silti, eipä me yhteiskoululaisetkaan itseämme ja kouluamme aliarvioitu ja olihan meillä pari selkeää etulyöntiasemaa lyseolaisiin nähden, koulun sijainti ja sitten ne ihanat ja upeat neidot eli naispuoliset koulutoverimme. 

Vanha kotitaloni on purettu nykyisen keskuskirkon paikalta. Kouluni kävin Kankaan koulussa, Yhteiskoulussa ja Kauppaopistossa sekä armeijan Kouvolan kasarmialueella. Nykyisin asun Salpausselänkadun varrella joten tässä kilometrin sisällä on kulunut elämästäni suurin osa. Olen aina rehvakkaasti sanonut, että kolmeen paikkaan en takaisin haikaile. Kouluun, armeijaan ja opiskeluun. Silti tuntuu hieman haikealta kun Yhteiskoulu paloi purkukuntoon viime talvena ja nyt vanhan opinahjomme purkaminenkin on alkanut. 

Jouluna eivät Tiernapojat Yhteiskoulun salissa laula. Paikalla on vain tyhjä tontti.

Jussi Untolahti

Anssi Kela lauloi kappaleessaan 1972 jotenkin näin:

Meidän piti muuttaa maailma,
meistä tuli muurareita,
taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita,
meistä tuli lääkäreitä,
virkamiehiä, vääpeleitä,
mutta tänään voidaan hetki olla kuninkaita.

Näin se taisi käydä suurimmalle osalle meistäkin, oltiin sitten lyseosta tai yhteiskoulusta.

Jussi Untolahti

Erotkaa tekin kirkosta

Ao. tekstin kirjoitti ilmeisesti Kouvolan seurakunnassa työskentelevä Suvi Mononen Kotimaa24- palstalla. Olen tähän asti jo vastustannut kirkon verotusoikeutta ja tämä kirjoitus vain vahvisti uskoani asiaan. Samalla ihmettelen kuinka tämän tekstin kirjoittaja Suvi Mononen voi toimia Kouvolassa järjestettävien Kirkkopäivät 2015 tapahtuman järjestelytehtävissä. Mimmihän saattaa suoltaa ahkeruudessaan Kouvolaan tuleville vieraille millaista tekstiä tahansa. Laiska ja lahjaton ei ole hankala lainkaan mutta ahkera ja lahjaton on todella paha yhdistelmä. Semmoista ei valvo pirukaan. Seurakunta on näyttönsä taas antanut. Erotkaa siis tekin kirkosta. 

Ihmeen hieno Kouvola

Kirkkopäivät järjestetään kahden vuoden välein eri puolilla Suomea. Vuonna 2013 vastuussa oli Kuopion hiippakunta ja tapahtuma järjestettiin Kuopiossa. Mikkelin hiippakunnan alueella Kirkkopäivät järjestettiin viimeksi vuonna 1997 Lappeenrannassa. Nyt ensimmäistä kertaa tapahtuma saapuu Kouvolaan.

Kaikkea kivaa betonista

Elokuussa Helsingin Sanomat järjesti kyselyn, jossa etsittiin Suomen ruminta kirkkoa. Voiton vei Konalan kirkko, mutta komeasti kolmannelle sijalle kipusi Kouvolan Keskuskirkko. Eikä ihme, sillä ei sitä parhaallakaan tahdolla voi kauniiksi kehua. Sen sijaan Kouvolan maisemiin tämä 70-luvun betonimöhkäle sopii kuin nenä päähän, onhan Kouvola tunnettu harmaan laatikkomaisesta arkkitehtuuristaan.

Jos Kirkkopäivien aikana haluatkin hieman jaloitella kompaktin kokoisessa Kouvolan keskustassa, niin alueen komeimpia betonirakentamisen esimerkkejä kirkon ohella ovat kaupungintalo (älä anna ulkoverhouksen hämätä), Pohjola-talo sekä jäähalli.

Kouvolan eri harmaan sävyistä on jopa kehitetty oma värikarttansa, johon virallisen kouvolanharmaan lisäksi on merkitty muun muassa aurinkoisenpäivänharmaa, henkkahyppösenharmaa sekä lakritsinharmaa.

Torilla tavataan

Arkkitehtuurinsa lisäksi Kouvola tunnetaan muutaman kuuluisan henkilön kotipaikkana. Täältä ovat kotoisin jo aiemmin mainittu juontaja Henkka Hyppönen, jalkapalloilija Sami Hyypiä sekä kissa nimeltä Seppo. Musiikkipuolelta Kymen kaihoisia säveliä voi tunnistaa Viikate-yhtyeen sävelistä ja onpahan täältä maailmalle ponnistanut myös Tuure Kilpeläinen.

Urheilupuolella Kouvolaa edustavat pesisseura KPL, jonka kotiottelu sattuukin sopivasti Kirkkopäivien aikaan, jääkiekkojoukkue KooKoo sekä Antti Muurisenvalmentama futisjoukkue MyPa. MyPa on Veikkausliigan mestari vuosimallia 2005, ja KooKoon Mestis-mestaruutta juhlittiin viime keväänä. Sarjanousua Liigaan odotellessa KooKoo ystävällisesti lainaa jäähalliaan Kirkkopäivien konserttiareenaksi.

Tiesitkö tämän Kouvolasta?

• Kouvolan pääkirjaston virallinen nimi on Lasikantinen laulukirja. Urbaanin sanakirjan mukaan lasikantinen laulukirja tarkoittaa väkevää alkoholijuomaa sisältävää pulloa.
• Kouvolan värityskirjassa mukana olevissa kynissä värisävyt ovat kouvolanharmaa, ruohonharmaa, lakritsinharmaa, sanomalehdenharmaa ja kokiksenharmaa. Idea värityskirjaan lähti lentävästä lauseesta: ”Kouvolassa lapset saavat vain lyijykynät värityskirjan mukana.”
• Kouvolan Lakritsi on valittu Suomen Parhaaksi MTV3:n ohjelmassa kesällä 1995!
• Jos tuotantobudjetti saadaan hankittua, Kouvolassa aletaan kuvata elokuvaa ensi keväänä. Kuvitteellisesta Kouvostoliitto-kultista kertova elokuva pureutuu ajatukseen työn mielekkyydestä ja yksilön paikasta yhteiskunnassa.
• Virallisen Kouvolan kaupungin sivun lisäksi kannattaa käydä tutustumassa myös Kouvostoliitto-, sekä Kouvola Memes -sivuihin (vaatii tunnukset facebook-palveluun). Kahdessa jälkimmäisessä facebook-yhteisössä irvaillaan Kouvolalle vielä paljon tyylikkäämmin kuin mihin tämä blogikirjoitus ikinä pystyisi.

          Suvi Mononen

Näin se Suvi kirjoitteli ja markkinoi Kouvolaa kirkkoväelle. Minun suhteeni uskontoon on kuitenkin hieman erilainen eli ao. tekstin kaltainen. Lukekaa jos kiinnostaa sillä onhan se nyt tyhmää maksaa liikaa.

Keväällä koulun päättyessä mentiin aina Kasarminmäelle Kouvolan vanhaan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Niistä monista käynneistä on jäänyt mieleeni suvivirsi ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”. Vapauden virreksi sitä poikien kanssa kutsuttiin, sillä siitä alkoi 3 kuukauden kesäloma. Lisäksi pienenä miehenä askarrutti kovasti papin käsky, rukoilkaamme syntejämme anteeksi. Ei sitä silloin oikein tiennyt, mitä se synti oli mutta varmuuden vuoksi tuli pantua kädet ristiin. Kai sitä sitten jotain anteeksi pyydettävää oli. Myöhemmin huomasin, että katumiseen on aina silloin tällöin todellistakin tarvetta. Hienot ihmiset sanovat usein värikkään elämänsä ehtoopuolella, että päivääkään en elämästäni toiseen vaihtaisi. Minulla niitä vaihdettavia päiviä kyllä riittäisi ja runsaasti.

Koulun keväisiin jumalanpalveluksiin ne rukoilut sitten kyllä jäivätkin. Kirkostakin erosin jo liki 40 vuotta sitten enkä takaisin ole kaivannut. Tiedän toki sen, että monille ihmisille on tärkeää uskoa johonkin. Se antaa aivan varmasti turvaa ja lohtuakin elämän joskus niin kolhuisilla poluilla. Lisäksi kirkko tarjoaa monelle sen viimeisen paikan hakea apua. Jumalaan kaikkivaltiaana luottaminen on kyllä kovauskoisten hommaa kun nykyisiä maailman tapahtumia seuraa. Lapsena koulussa opetettiin,  että Jumala pitää meistä huolta ja seuraa valtakunnastaan maailman tapahtumia. Liekö hänellä sitten muitakin planeettoja hoidettavana sillä aika kehnosti on maailmastaan huolta pitänyt.

Keskipalkkainen kirkkoon kuuluva ihminen maksaa kirkollisveroa n. 400-500 € vuodessa. Jos työskentelet elämäsi aikana 40 vuotta, niin maksat kirkon jäsenyydestä n. 16000-20000 €. Jos kirkollisveroa ei perittäisi suoraan palkasta niin maksaisitko vaikka 4 kertaa vuodessa 100 € kirkon jäsenmaksua? Normaali ihminen tarvitsee kirkon palveluksia yleensä 4 kertaa elämässään. Ristiäiset, ripille pääsy, avioliitto ja hautaan siunaus. Jokaisesta niistäkin menee kai joku leirimaksu tai muu kertakorvaus. Se on 4000-5000 € käyttökertaa kohti. Melko kallista.

Rukouksen voimaan on aina uskottu. Joukkorukoiluista on toki karmeitakin esimerkkejä. Jotkut jopa satojen ihmisten joukkoitsemurhiin päättyneet lahkojen touhut ovat toki äärimmäisiä tapahtumia.  Me tavalliset tallaajatkin käytämme usein rukoukseen ja uskoon liittyviä termejä. ”Voi hyvä luoja tai Luojan tähden” kajahtaa usein ihmisten huulilta. ”Herran tähden” samoin. Kun jotain oikein hyvää tapahtuu, fraasi ”Rukouksiimme on vastattu” on melko tavallinen. ”Luojan kiitos” ilmaisee usein suurta helpotusta. Johonkin mekin kai uskotaan.

Tiukassa paikassa tai hädän hetkellä mihinkään uskomatonkin saattaa rukouksen suustaan päästää. Mielen myllerryksistä kärsivä mustalaispoikakin rukoili hartaasti että ”Rakas Luoja jos minusta hullun teet, niin älä tee ainakaan työhullua". Pitkän ravintolaillan jälkeisenä aamuna hehkeän neidon asunnossa herännyt poikamieskin äityi rukoukseen kun huomasi wc:n peilistä suussaan roikkuvan valkoisen narun. ”Voi hyvä Luoja, anna sen olla teepussi”.

Rukoilkaa vaan jos polvet kestävät, ei siitä haittaakaan ole!

Jussi Untolahti