Ostaminen on taitolaji. Varsinkin jos jotain pitää ostaa salaa tai laittomasti. Nuorena miehenä esimerkiksi kondomien ostaminen oli erittäin vaikeaa. Ei niitä ruokakaupoissa ja kioskeissa tainnut silloin ollakaan. Apteekit ja kemikaliot tiedettiin ostopaikoiksi. Apteekista niitä ei kuitenkaan voinut ostaa, koska siellä oli vain naismyyjiä ja aina myös muita asiakkaita. Yksi paikka silloisessa Kouvolassa kuitenkin oli, josta ostaminen onnistui kun sen oli taitavasti etukäteen suunnitellut. Ihan Manskin lipan vieressä Keskikadulla, siinä Ronkan Ollin entisen Hopeapajan paikkeilla, oli pieni kemikalio jota piti mieshenkilö. Oiva paikka siis salamyhkäisille ostoille. Katu vain oli melkoisen vilkas joten huomaamattomasta ostosta muodostui todellinen taitolaji. Siinä Manskin lipan alla norkoiltiin sitten muina miehinä kämmenet hiestä kosteina ja odotettiin sopivaa tilaisuutta. Viimein katu oli lähes tyhjä ja yhtään tuttua ei näkynyt missään. Silloin lähdettiin Lipalta muka katsomaan Kino-Kouvon elokuvamainoksia ja kemikalion ikkunasta vilkaistiin syrjäsilmällä sisään. Jos myymälä oli tyhjä, niin tuntui kuin herran käsi olisi pilven reunalta kurkottanut ja vetänyt salaperäisen kulkijan salamannopeasti myymälän 20 cm avautuneesta ovesta sisään. Helpotuksen huokaus ja sitten varovainen kuiskaus myyjälle, Sultan Conture. Juu juu, kuului tiskin takaa, kuuden kappaleen paketti ojennettiin nopeasti ostajalle ja saman tien taskuun. Vasta sitten maksettiin ostokset, pälyillen ulos ja Manskin lipan alle hikeä pyyhkimään. Kauppaa kutsuttiinkin meidän kollien keskuudessa ”juu-juu” kaupaksi. Kotona sitten laitettiin 5 kpl johonkin varmaan piiloon ja 1 kpl lompakkoon varmuuden vuoksi. Ei sille kondomille vielä silloin mitään käyttöä ollut, joten ajan kuluessa siihen lompakon pintaan sitten muodostui semmoinen pyöreä rengas. Äitikin kyseli, että mikä sen on tehnyt? Mopon männänrenkaita, kuului nokkela vastaus.
Seuraava yhtä hankala homma oli alkoholin hankkiminen ala-ikäisenä. Ihan Alkon kulmille ei oikein uskallettu mennä norkoilemaan, joten Lipan alla väijyttiin ja välillä odoteltiin pitkäänkin ennen kuin löytyi joku vanhempi luotettava tuttu joka suostui hankinnan hoitamaan. Onnistui se silloin niin kuin nykyäänkin mutta siihen aikaan ei kyllä vanhempia uskallettu apuun pyytää. Niin sanottua pimeää pulloakin tarvittiin joskus, kun Alko oli jo ovensa sulkenut. Niitä ei Manskin lipalta löytynyt joten kaverin kanssa mentiin vanhan linja-autoaseman eteen pulloa etsimään. Ei saatu kunnolla autoa parkkiin, kun ikkunaan jo koputti alan mies. "Terveee, tarviiiks pojat varaosiii", kuului kysymys. Niitähän me ja sitten nopeat hintaneuvottelut mutta koska oli uudenvuoden aattoilta, niin oli myös myyjän markkinat. Maksettava oli mitä pyydettiin. Pullojen luovutus sovittiin silloisen entisen KOP:n porttikäytävään siihen nykyistä hotelli Scandicia vastapäätä. Ei varmaan kukaan arvannut mitä oli tapahtumassa kun samaan porttikäytävään marssi kaksi nuorta miestä ja kaksi ”ratsastusasuista eläkeläistä”. Ratsumies narautti pullon auki ja otti pienen huikan ja minä tein samoin. Aidoksi todettiin ja rahat vaihtoivat omistajaa. Molempia tyydyttänyt kauppa oli saatu päätökseen alle 10 minuutissa.Molemmat edellä mainitut kauppatapahtumat olivat aikanaan vaikeita ja hermostuttavia. Kohta joudutaan samaan hermopeliin erään elintarvikkeen kanssa. Luin lehdestä, että erään pariskunnan parisuhteen oli pelastanut valkosipuli. Hitusen lerpahtanut mieskunto oli saatu oivaan iskuun runsaalla valkosipulin syönnillä. Rouvalta se runsas valkosipulin syöminen oli tosin kuivattanut ns. paikat mutta siihenkin oli apu löytynyt jostain luontaistuotekaupan öljystä. Asia on ihan ok mutta voi tästä tulla ongelmiakin. Nuoret miehet eivät baariin mennessään enää uskalla tuoksahtaa hitustakaan valkosipulille sillä neidot saattavat leimata heidät tukilisää nauttineiksi ongelmanuoriksi. Pian ryhdytään myös ruokakaupoissa kyttäämään toisten asiakkaitten valkosipulin ostoja. Runsaasti ostavat leimataan ns. ”lerpuiksi”. Valkosipulin osto muuttuu taitolajiksi ja ujoimmat tarvitsevat jopa hankkijoita. Tässähän olisi joillekin innokkaille yrittäjille loistava tilaisuus. Valmiiksi paperipussiin pakattuja valkosipuleita voisi kovaan hintaan myydä toreilla ja turuilla vaikka tuotenimellä ”Eiffelin sipuli”. Kauppa kävisi kuin siimaa eikä ”lerppujen” tarvitsisi ostaa Tallinnan kaduilta sinisiä sokeripillereitä aitoina tukilisinä.
Kaksi savolaista oli muuten ostanut Tallinnan potenssituotteita ja olivat ihme kyllä saaneet aitoa tavaraa. Toinen tiedusteli sitten myöhemmin kaveriltaan, että oletko uskaltanut koettaa pillereitä. Kaveri kertoi, että hän oli yhden syöttänyt kokeeksi kissalleen, isolle kollille. Oli kuulemma kissa ollut 3 päivää niin tönkkönä ettei " ies makkuulle piässy"
Ostetaan silti mitä tarvitaan!
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti