Liimaa lippaan

Papinkujan kollin lapsuudessa vappua vietettiin aina lähes saman kaavan mukaan. Mummo aloitti siman valmistuksen hyvissä ajoin ennen vappua ja sitä sitten käytiin poikien kanssa salaa maistelemassa. Joskus sai mummo tehdä kaksikin ämpärillistä kun keskenkäynyttä oli siemailtu hiukan liikaa ennen aikojaan. Vapun aattona nautitun siman painikkeena oli aina tippaleipiä ja serpentiinejä oli ripusteltu kotiin sikin sokin. Kaiken huippu oli kuitenkin vapun päiväkävely kaupungilla. Ensin mentiin kelistä riippumatta Kauppalankadulle eli nykyiselle Manskille ja ostettiin punainen vappupallo. Sitten mentiin katsomaan kommunistien vappukulkuetta ja sen jälkeen sään salliessa syötiin jäätelöt jos kioski oli jo avattu. Sitten mentiin kotiin ja juotiin taas simaa ja syötiin tippaleipiä. Lapsuudesta onkin jäänyt hyvin mieleen kuumat kesät ja räntäsateiset mutta simaiset vaput.

Vuosien kuluessa vapunviettokin sitten muuttui. Ensin pyörittiin poikien kanssa ratalla eli keskustassa jo vapun aattona ja ihmeteltiin aikuisten vapun viettoa ja nähtiin jopa humalaisia. Rihkamakauppiaitten tavaroita himoittiin mutta rahan tiukkuus esti usein hankinnat. Ylioppilaaksi pääsy muutti taas tapoja. Ikääkin oli sen verran, että ravintoloihin oli asiaa ihan luvan kanssa. Tärkeimmäksi juhlapäiväksi muodostui vapun aatto ja juhlapaikka vaihtui kodista ja kadusta ravintoloitten ihmeelliseen maailmaan. Taas häärättiin siman, mutta hieman vahvemman parissa. Tippaleipiä ei syöty enää, enkä olekaan niitä lapsuuden jälkeen syönyt. Vapun päivänä levättiin kotona aaton rasitusten jälkeen eikä useinkaan lähdetty kaupungille juhlimaan. Vapun päivähän oli silloin harmaalakkisten kalkkisten ja kommunistien juhlapäivä.

Ylioppilaslakin taisin laittaa lakkiaisten jälkeen ensimmäisen kerran päähäni kun täytin 40 vuotta. Siitä lähtien vapun viettoon on kuulunut lähes aina juhlinta Kouvolan keskustassa. Hurjimmat jopa kokoontuvat aamulla Jaakonpuistoon kuuntelemaan torvisoittoa ja siemailemaan kuoharia. Sen homman olen tähän asti onnistunut onneksi jättämään väliin mutta yleensä puolenpäivän jälkeen levoton sielu alkaa vaatia miestä sinne ratalle eli keskustaan. Jos keli sallii niin Tompan ja Holvin terasseilta on hyvä aloittaa. Jos ei salli, niin sitten mennään sisälle. Muutama neuvoa antava pitkä ja kylmä olut mukavassa seurassa virittää oikeaan tunnelmaan ja kun kello lähenee kolmea niin edessä on päivän kohokohta. Legendaarinen vappujuhlien paikka ravintola Popsis ja sen yhteislaulutapahtuma ovat ehdottomasti vapun parasta antia. Siellä ovat kaikki tutut ja muutama ihan outokin ja mikä hauskinta, samat ihmiset iloisina ja juhlatuulella vuodesta toiseen. Herrojen rypyt on juotu suoriksi ja naisilla meikit peittävät elämän tuomat pikku uurteet. Laulu raikaa, olut kuohuu ja skumppapullot poksahtelevat. Muistellaan vanhoja, ihmetellään nykypäivän menoa ja katsotaan silti luottavaisina tulevaan. Muutaman tunnin laulelun ja hauskanpidon jälkeen porukka jakautuu pikku ryhmiin ja lähtee jatkoille kuka mihinkin. Huimimmat jopa Mutteriin asti jatkamaan iloittelua.

Näin se vappu varmaan menee tänäkin vuonna. Liimaa ja ilmastointiteippiä on varattu alkuvalmisteluihin sillä ensin täytyy kuitenkin kiinnittää viime vappuna irronnut ylioppilaslakin lippa. Komea siitä tulee, tarkistakaa vaikka vappuna.

Jussi Untolahti

Naisten vika

                                         
                                                   

Niin kiehtovia kuin ne yleensä ovatkin, niin usein niistä kertyy huolta ja murhetta, jopa harmiakin ja taatusti ainakin kuluja. Siis niistä naisista. Kaverini kertoi taannoin, että hänen vaimonsa oli särkenyt television kaukosäätimen. Tarkempi asian pohdinta muutaman tuopin kera paljasti, että kiivaan ja äänekkään perheselvittelyn jälkeen kaverini oli heittänyt vaimoaan kaukosäätimellä. Vikkelä rouva oli väistänyt ja kaukosäädin räsähti seinään ja hajosi tuhannen pillun päreiksi. Juuri alkamassa ollut MM-jääkiekon Suomen peli sai tietysti liikettä niveliin ja kaverini lähti nopeasti lähimpään alan firmaan uutta hakemaan. Kotimatkalla sitten reilua ylinopeutta tutkaan ja sakot päälle. Tarinan opetus on, että olisi ehkä kannattanut tyytyä sanan säilään tai korkeintaan tyynyyn. Hitaampi vaimokin olisi katastrofin estänyt.

Pääsiäisen tienoilla meillä oli vähän vastaava neuvottelu kotona. En nyt sentään alentunut heittelemään mitään mutta lievästi ärsyyntyneenä pamautin tietokoneen kannen räväkästi kiinni. Hyvin sammui kone ja lopullisesti. Ei pihaustakaan lähtenyt siitä Fujitsusta enää. Voitte kuvitella, että hatutti entistä enemmän, olo oli vähän kuin sillä Alakylän Adoniksella herkällä hetkellä, kun neito lohdutti sanoen, että "sisään vaan, kyllä se siellä itsensä oikoo". Samalla heräsi tietysti huoli siitä milloin tietokoneen viimeinen varmuuskopiointi oli tehty. Ensimmäisenä arkipäivänä kone vietiin huoltoon ja viikon se siellä viipyi. Tuomio oli tyly, kovalevy rikki ja uusi tilalle. Kaikki tiedostot olivat hävinneet ja edellinen varmuuskopiointi oli tehty viime vuoden marraskuussa.  Laskua kertyi kohtuulliset 160 € ja lisäksi sitten iso työ kotona päälle. Meillä tietokoneilla on vähän erikoinen tietoturva joten sen saaminen kuntoon kesti muutaman päivän ja sitten kaikki ohjelmat piti asentaa uudestaan. Sitten täytyi viritellä Suosikit-kansio kuntoon ja aloittaa hävinneitten tiedostojen korjaaminen muistin ja paperitositteiden avulla. Burtonin lisämuistista löytyi onneksi kaikki ennen marraskuuta tehdyt tiedostot. Selaimen vaihto uuteen toi omat oudot kuvionsa. Tätä perkeleen touhua kesti pari päivää eikä kaikki vieläkään ole alkuperäisessä kunnossa. Hommat nyt kyllä jotenkin jo sujuvat. Tarinan opetus on, että jos jotain pitää läimäistä kiinni, niin läimäise vaikka ulko-ovi ja siirry hillitysti pubiin sammuttamaan kiukkuasi. Saattaa tulla hiukan halvemmaksikin.

Sen verran tapahtuma opetti, että nyt varmuuskopiointi tehdään kerran viikossa aina tiettyyn aikaan. Meillä on kotona kolme konetta, Satulla oma työkone ja sitten on vielä semmoinen minikone jolla kaksi viikkoa jouduin nyt touhuamaan. KENin hommatkin jäivät vähiin sillä ei semmoisella pikkumasiinalla tämän kokoisilla sormilla mitään viitsi kirjoittaa, saati julkaista. Se on mokkuloineen hankittukin lähinnä lomamatkoja varten mutta toimiin näköjään ihan mainiona varakoneenakin selailuhommissa. Lisäksi minua jurppi se kun koneellani oli aina kaikenlaista tavaraa ja ohjelmaa jotka eivät mitenkään liittyneet minuun. Satu käytti sitä kun ei viitsinyt omaansa avata ja aina kun meillä kävi joku vierailulla, niin jotain piti katsoa koneelta kun se nyt sattui olemaan auki. Nyt harkitsen vielä yhden koneen ostoa. Hankin semmoisen laitteen joka on vain ja ainoastaan minun omassa käytössä. Siihen ei koske kukaan enkä sitten voi edes harkita jonkun muun syyllistämistä jos laitteet ei toimi.

Vanhoissa naisissa piilee viisaus, sanoo se kuuluisa vanha kansa. Totuus on kuitenkin se, että piilee se viisaus joskus myös vanhoissa miehissä. Jo edesmennyt isäni päätti eräänä syksynä, jolloin olin jo liki 18 vuotias, kertoa minulle näin miesten kesken tiettyjä elämän tosiasioita. Isän opetus oli lyhyt, selkeä ja ytimekäs. Naisista on parasta pysyä erossa, niistä ei saa kuin harmeja ja tauteja. Sen jälkeen mentiin saunaan, juotiin oluet ja puhuttiin autoista. Oppi ei onneksi langennut kovin otolliseen maaperään sillä mielenkiinto lajia kohtaan oli jo herännyt ja ensimmäiset haparoivat kokeilut oli suoritettu. Veljeni Ollin kohdalla isä ei enää jatkanutkaan huonosti alkanutta pedagogista uraansa vaan luotti kai jo kavereitten, koulun ja luonnon kykyyn hoitaa tiedotus ja sittemmin mahdollinen toiminta.

Nyt kun tätä elämää on jo tovi eletty, niin usein tulee mieleen, että oli niissä isän opeissa kyllä jotain järkeäkin ja  monelta harmilta olisin säästynyt jos olisin ohjeita noudattanut. Onneksi niin en kuitenkaan tehnyt, sillä kyllähän sitä olisi monet riemun hetketkin jääneet kokematta. Saattaisi siinä viimeisessä kiikkutuolissa vituttaa ankarasti.

Kokemukset, surut, kiukut, ilot ja riemut ovat pysyviä muistoja eletystä elämästä. Ne eivät onneksi häviä vaikka uusia tuleekin joka päivä ja tallennus toimii ainakin vielä.

Jussi Untolahti

Kuusaalt tulee murha ryhmä Lipal

Seuraavaan tarinaan olen ottanut suuren joukon Kouvolan seudulle ominaisia nuorison käyttämiä sanoja ja ilmaisuja. Materiaali löytyy kokonaisuudessaan Arja Salmisen Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmän sivulle kasaamasta loistavasta KEN-Suomi sanakirjasta. Loput tarinasta olen yrittänyt kirjoittaa paikallisella murteella. Virheelliset murreilmaisut saan toivottavasti anteeksi.

Manskin lipa alle kasaantu ain lauantain varsinkii kesäl jo siin kuuen aikaa suht paljo väkee vähä joka suunnalt. Kouvolalaisii ol tietyst eniten mut Kuusaalt tul ja kiitsareil ain murha ryhmä Lipal. Kiitsari ajo sit uutta tietä siit Murhamäen jauhokaupan ohi ja ol nopeemp ku se vanhaa Hopeepajukujaa pitkin tuleva linkkuri. Inksan ja Mylsän suunnast toi linkkari kans kovast väkee Kouvolaa ja valkealaisten linjuri oli tähä aikaa just tulos Kuoleman kurvin kohal tai jopa Raviskil asti. Torkkarist moni karju jo kävel keskustaa päi ja kiltsit yritti tietyst liftail Lippaa kohti. Korjalt tul kans muutama tuttu hemmo niiku Kutvoin ja sen kaverit. Eskolanmäe Hiltonistkii oli jo Lipal tullu monta nättii kauppiksen mimmii, yks ol Lahest, pari iha Hesast asti ja loput ol kai Kotkast. Kaikk olkii sillo aina enstee alkuillast väijymäs muit nuorii Lipal. Siit sit moni lähti kavereitten kaa kuka mihinkii mut jo puolilt öin kaik rupes taas olee siin Lipal takas. Siin ko alko sillon se kuulusa hatunjako joka ei useinkaa tuonu ainakaa meil kolleil mitää mainittavaa tulost.

Manskin ees ol jo sillo kuuen aikaa parkis monenlaist kiesii. Kirvesmiehen Parrakuda, pari Kajakkikaksikkoo, joku ysiysi Saappi ja yks Ooppeli. Paalupaikal ol yks hieno Voortti, oikee Kapri. Sen peräs ol Luupää, pari Pahnaa, harmaa Juustohöylä ja yks Kusiainen. Laatokat ja varttikilon purkit ol jätetty kulman taa. Seppälän parkis ol muutama komee Voortti, Merkuri, Letukka ja vissii yks Raislerikii. Jenkkirautoi kuitenkii ja moni niist ol just Kuusaalt. Myö iskän autoil paikal päräyttäneet jätettii kärryt usein vähä sivummalle ettei niit vaa kukaan naarmuttas. Mopoil ja filetsoilkii aina joku tul mut ne ol vähä hankalii saattohommis ja joskus joku jopa puhko niitten kumei. Lutoil kumeil ol sit vitun paha ajaa varsinkii jos joku ol tarakas, siinhän saatto vaik rypäst oikee kunnol. Ennen kuppiloihi menoo monet otti lärvit kuka missäkii kute Jaakonpuistos, Assan puistos, Keskaris ja Sumariskii jotkuu kävi. Suosittui juomii ol omppoviini, nutikka, suovesi, kepu, gorilla sekä jopa pöytis ja kossu. Makkurikii joskus jotkuu siin yllätti ja sit yrjö lens kaares. Likoil jätkät yritti joskus juottaa jotai liköörii, oliks se ny sitä Triple Sekkii, ku se teki mimmit kuulemma kiimasiks. En mie kyl huomannu niis mitään eroo, joi ne mitä vaa.

Siihe aikaa tuttukii porukka ol kovast eri ikäist ja suosittui mestoi ol paljo. Jotkuu lähti kesäl Kalikseen ja sit talvel Kuntsil joraa, ne ku osas tanssii niit vanhoi tangoi, humppii ja valssei ja oliks se ny polkkaa ja jenkkaa. Myö ei kollien kaa paljo siel käyty ku ei oikee osattu ku hitait nojail ja hieroo, niitäkii vaa Kannuksen tanssilattian takakulmas. Monet niist, jotka ol jo yli 18 vuotiait meni Ylä-Mannerii vetää keppanaa jos Hirvoin päästi sisää ja Hämäläise rouva suostu myymää. Omist pulloistkii siel joskus otettii huikkaa. Saluunas moni kans poikkes ja Sipparis käytii joskus syömäskii jos ol rahaa ja vaik joku vakiohoito mukaan. Alkuillast jotkuu kävi sillo myös siin Ympsäs, toiset sit taas Popparis ja vähä vanhemmat men joko Kartanon karvahattuu tai jopa Mutterii. Sinne myö ei uskallettu mennä. Kun pohjaa ol otettu sopivast ni sit lähettii joko Retkuu tai sit vähä myöhemmin kun vanha linski purettiii, ni sit mentii jo Kannuksee. Siel juotii sit kaljaa tai apinajuomaa ja kiireet veti jotain makeet liköörii tai sit niit sinisii enkelei. Hotkoppii, Kartanoo tai Kymppähovii men vähä vanhemmat porukat tanssimaa. Siel ol aina jotai orkkii soittaa niiku sit myös Monrepoos. Olihan niit aluks myös Kannukses. Ku Kannuksen systeemit sit muuttu, ni sen jälkee myö ainakii siirryttii sen Taivaallisen Makkurin Aukion toisel laidal sinne Kummitätii joka sit myöhemmin ol se Omppu tai Renople. Se ol kyl kova paikka ja suosittu aikoinaa.

Ne jotka ei lähteny kuppiloihi jäi siihen kylille väijyy. Pilluralli pyöri ratalla jo alkuillast täyttä päätä Lipan ja Sipparin parkin välil ja heti ku ilta vähä pimeni niin moni nappas siit kyytii jonku piikkitissin ja vei sen sit pienen kurvailun jälkee vaik Unskalle, Snakkii tai jopa Utin baaril iltakahvil. Kovimmat kollit pyrki tietyst saamaa mimmei myös yäuinnil sinne Vennan rantaa tai Käyskil. Jotkuu kävi Lappalkii Särkil tai sit siel Hautalan rannas. Siel rannoil olkii joskus elokuun pimein iltoin aika kuhina ja joskus joku orpokotikii täytty aidost elämäst.

Puolenyön paikkeil porukkaa alko taas kasaantuu siihe Lipa alle. Nättii iineksii ol ku ketun nenää ja kollit kyttäs niit uuet dongarit jalas ja komeet rotsit pääl. Kauppalankatu ol hitaast ajavii autoi  täynnä. Monis autois oli ikkunat auki, musa soi ja sikaosastokin oli porukkaa pullollaan, varsinkii niis jenkeis. Vosikat ol kiukkusii ku ne ei päässy lasettaa siit läpi vaik tolpil ol jo jonoks asti pokaa. Rokka tai lihis paril nakil oli monen yöpala siin Mannerin Jätepalas. Taishan sielt saaha silloin jo kanahampurilaisiikii. Hirvone ol siinäkii aina yöl ovimikkoon ja Jorma pitikii porukan hyväs järjestykses. Välil siin kadul vähä tapeltiikii mut aika harvoin ketää tarvi Mäel asti viedä. Normaalist vaa sulas sovus väijyttii josko sais jonku kyytii tai pääsis muuten vaan saatille. Aika harvoin onnistuttii mut mukavaa siel silti oli. Lämpösiin kesäiltoin ei meinannu millää malttaa lähtee kotii. Ainoo lohtu ol, ett ens lauantain on taas sama hauska touhu ees.

Onneksi oli mitä odottaa!

Jussi Untolahti

Hannikaisen baariin eli Speden Saluunaan

Papinkujan kolli lähestyi uhkaavasti kapakkaikää -60 luvun puolivälin jälkeen. Ensimmäiset varovaiset kokeilut tehtiin kun Speden Saluuna oli ollut Kouvolassa vuoden päivät keväällä 1968. Ikää minulla oli silloin 17 vuotta ja sisään ihme kyllä pääsin. Portsareina olivat silloin ainakin Kepon Hanski, Henttosen Seppo ja Raemaan Rape. Oli suurta juhlaa istua Liirin Kyöstin, Heiskasen Maken, Torikan Pekan, Vuorisen Maken sekä muitten isojen poikien mukavaan seuraan ja tilata oluet. Mallasjuoman erään version isot pojat tilasivat tuttavallisesti nimellä ”sinikorkkinen”. Niin tein minäkin ja sitten naama peruslukemilla nautin kylmää mallasjuomaa asiantuntevasti laatua arvostellen. Olut muuten maksoi silloin Speden Saluunassa muistaakseni alle markan pullo eli nykyrahassa 17 senttiä. Kympillä otti monta olutta eli täyden kännin ja vielä kotimatkalla söi teatterin edessä Jennyn kioskilla lihapiirakan kahdella nakilla. Toinen paikka missä kollien kanssa silloin käytiin, joskin harvemmin, oli Ympäristön ravintola Välikadulla. Benna Sottinen oli pokena ja sisään päästiin sinnekin. Loppuvuodesta 1968 täytin 18 vuotta ja vuoden 1969 alusta vapautui sitten keskiolut. Vakiopaikkamme, legendaarinen Ylä-Manner, sai myös oikeudet keskioluen myyntiin ja siellä sitä sitten napattiin pohjaa ennen lähtöä yöravintoloihin. Ylä-Manneriinkin tuli oluen myötä portierit ja Paavo sekä koko Kouvolan tuntema Hirvosen Jorma pitivät sitten auktoriteetillaan meidät kollit herran nuhteessa myös alakerran Yöpalassa. Jos jostain syystä ei lähdetty Red Cariin tai sittemmin Kannukseen niin suosittua oli myös mennä Sip Pubiin jossa usein myös syötiin varsinkin jos mukana oli mieluisaa neitiseuraa. Ylä-Mannerin loppuminen oli kova isku kolleille. Tilalle tuli pian Stockmannin Go Inn mutta ei siitä koskaan kehittynyt Ylä-Mannerin veroista paikkaa vaikka sielläkin paljon istuttiin. Jossain vaiheessa meidän suosiossa oli myös rautatieaseman yläkerrassa ollut pieni mutta vauhdikas pub josta haettiin alkuvauhtia illan rientoihin. Olikohan sen nimi Grillari. 

Diskokulttuuriin meidät kollit perehdytti ensi kerran Taipalisen Seijan Red Car vanhan linja-autoaseman yläkerrassa ja kun sen toiminta loppui, niin sitten siirryttiin vanhoina ja kokeneina tekijöinä ravintola Kultaiseen Kannukseen Hansan yläkertaan. Joskus harvoin poikettiin myös Hotelli Kouvolassa, Kymen Hovissa, Kymen Kartanossa ja Monrepossa mutta jotenkin ne olivat hiukan erilaisen porukan suosiossa ja käynnit jäivät satunnaisiksi. Kultaisen Kannuksen jälkeen kollien aktiivinen toiminta siirtyi vuosiksi Taivaallisen Makkurin Aukion toiselle laidalle ilmaantuneeseen Jussi Piensalmen ravintola Kummitäti/Kummityttö/Green Applen suojiin.

Joskus lähdettiin myös kauemmas ja silloin mentiin Tornionmäen Shemeikkaan, Valkealan motellille, Utin Päämajaan, Inkeroisten Kantakievariin, Kausalan Tensikkaan ja Orilammen majalle jossa joskus vietettiin myös viikonloppuja. Kuusankoskella taas ei juurikaan käyty. Jos oikein pitkälle mentiin, niin sitten suuntana oli Lahden Nuutti-Grilli jossa dj:nä hääräsi itse Tapani Ripatti. Mikkeliin mentiin kuppilaan, jossa hovimestarina oli Aake Kalliala ja kuppilan nimi oli muistaakseni Kahveri. Kotkassa vierailtiin Paanasten perheen diskoteekki Palskissa ja kesäisin käytiin myös Meriniemessä. Haminassa kohteena oli Kasematti, Taavetissa Kanuuna ja Luumäellä käytiin Luumäen motellilla.

Tämä kaikki tapahtui ennen vuotta 1982. Sitten käynnit ravintoloissa vähenivät muutamiksi vuosiksi parisuhde/avioliiton takia. Kouvolan ensimmäisessä Rossossa toki aina joskus poikettiin. Myös joskus -80 luvun puolivälissä siinä entisen Puisto-Kartanon kupeessa avattu ensimmäinen kunnon seurusteluravintola Pub Corner tuli tutuksi ja sen todella upeavartaloinen baarimestari oli meidän kollien kaukaisen ihailun kohteena varsinkin kun tunteet kotona alkoivat yhä useammin käydä hieman viileiksi. Puistokartanon paikalle tulleessa Two Floor Barissa oli aikoinaan myös melkoisen kiihkeää menoa, jopa strippareita ja valtavan kokoisia jääkaappeja ovella järjestystä valvomassa.

Vuoden 1988 syksyllä lähdin Kouvolasta ja takaisin palasin uusiopoikamiehenä vuoden 1992 lopulla ja myös tänne jäin. Tarkoitus oli toki palata takaisin Satakuntaan Euraan mutta suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Muutto Kouvolan keskustaan oli yhtä juhlaa. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Kotoa oli 250 metriä Popsikseen ja sata metriä enemmän Kouvolan silloiseen ehdottomaan ykköspaikkaan, Cumuluksen alakerran Citybariin. Tämä oli usein lauantaisin myös käyntijärjestys. Ensin pari pitkää Popsiksessa Palmun Annen ja sen ”tumman”  hoivissa ja sitten Citybarin upeitten baarimestarien Minnan ja sen ”vaalean” asiakkaaksi. Sieltä kävellen Vaakunaan ja sitten yöllä Kuumapalan nakkilihiksen jälkeen kotiin. Kesäisin istuttiin ahkerasti Illusionin eli nykyisen Amarillon vilkkaalla ja aurinkoisella terassilla. Myös Ympäristön Birrassa ja Madonnan paikalla olleessa Harrierissa poikettiin aina silloin tällöin. Green Applen alakerrassa oli myös jonkin aikaa melkoisen hyvä pub biljardipöytineen ja Pukimon talossa oli joku pub joka sitten sotkeutui kai jonkinlaisiin epäselvyyksiin ja hävisi nopeasti. Kalevankadun pinkki Border Palace/Downtown taas oli hieman nuoremmille, niille pikkukolleille. Sitten jäi vuosiksi Kouvolan keskustassa asuminen mutta muutto omakotitaloon Korialle 1996 ei poikamiehen yöelämää juurikaan muuttanut kuin lisääntyneitten taksimatkojen osalta. Vakiopaikaksi alkuillasta muodostui Citybarin loppumisen jälkeen Jari Larikan Pub Old Tom ja Vaakuna säilytti hyvin paikkansa loppuillan ykkösenä.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Vuonna 2000 Korian taloon muutti Karo. Se oli selvä ennusmerkki poikamieselon lopun alusta. Reilun vuoden asuttiin mukavan Karo-kissan kanssa sitten kahdestaan mutta vuoden 2001 pääsiäisen kapakkareissu oli kohtalokas. Kouvolan yössä oli huolestuttavan hiljaista ja hyppäsin taksiin ja ajoin Sommeloon. Baaritiskillä istuessani joku koputti olkapäähän ja siihen käytännössä loppui 12 vuoden uusiopoikamieselämä ennen kuin ehdin edes päätä kääntää. Reilut 23 vuotta aikaisemmin tapaamani Satu astui yllättäen kuvioihin uudestaan. Loppukesästä asuttiin sitten jo yhdessä ja asutaan muuten edelleen vaikkakin taas ihan Kouvolan keskustassa.

Nyt on suuntana joskus harvoin Old Tom sekä Holvi ja jos yksin pääsen, niin jopa Mulligan’s tai Vaakunan Aula. Hyvää palvelua, maukasta ruokaa ja kylmää olutta taas tarjoaa silloin tällöin Neville. Kesäisin sitä sitten piristyy ja vanha suola eli se ihmisten näkeminen ja tapaaminen ajaa lempeinä kesäiltoina vähän useamminkin keskustan terasseille.

”Oltiin jotain kuustoist kesää - paidat nailonii. Ja kolmen kaljan jälkeen oltiin puolet vanhempii ja jos oikein tahdon muistaa, kai meille hymyiltiin” lauloi Hector aikoinaan hitissään Hannikaisen baari. Taisi osua hyvin meihin kolleihinkin tuo Hectorin lyriikka silloin ensimmäisillä Saluunan käynneillä.

Pian taas nähdään Kouvolan kesäisessä yössä!

Jussi Untolahti

Kustaa Saksi Kouvolan uudet muodot

Papinkujan kollin nuoruudessa Kouvolalla oli vain yksi tunnus eli komea vaakuna. Kun iso Kouvola sitten syntyi, niin kaupungin uusi visuaalinen ilme sai kokonaan uudet kuviot. Meidän kaikkien alojen asiantuntijoitten (lue Jussi) on aika lyödä korttinsa pöytään ja aloittaa taas raaka arvostelu. Nämä uusimmat tekeleet saksi Kustaa mutta on niitä tämän uuden Kouvolan aikana tehty jo muitakin. Ensimmäiseksi uusittiin kaupungin vaakuna koska eihän sitä nyt viiden muun kunnan sopinut ottaa käyttöönsä Kouvolan vanhaa vaakunaa. Vanha oli kyllä komeampi mutta eipä sillä ole niin väliä koska ei näitä kaupunkien vaakunoita kukaan katsele ja arvostele. Vai muistatteko millainen on Iisalmen vaakuna? Seuraavaksi lanseerattiin sitten tämä Kouvolan markkinointiin tarkoitettu logo, niin juuri, tämä pisteroiskaisu, jonka sisarmalli on mm. Jyväskylän kaupungin matkailusivuilla. Slogan Kouvola-Kymijoen kaupunki liitettiin vielä siihen mukaan. Mitään sanomaton keskinkertaisuus oli juuri syntynyt. Seuraavaksi joku kallis konsultti keksi uuden sloganin Kiehtova Kouvola ja kaupungin päättäjät nielivät tämänkin ihastuksesta huokaillen. Reisillehän ne kaikki miljoonat alkuinnostuksissa menivät ja nyt on taas kerran uuden aika.

Nyt turvauduttiin Kouvolasta lähtöisin olevaan ja Hollannissa asuvaan taiteilija Kustaa Saksiin. Kouvolan omiin kykyihin eli ammattikorkeakouluun ei siis taaskaan luotettu. Tällä kertaa kaupungin päättäjiä ei kuitenkaan täysin kustu silmään kuin ehkä hinnan suhteen. Uudet panoraamat, logot ja hahmot ovat jotenkin melkoisen raikkaita. Tosin kirkkaisiin väreihin yleensä kyllästyy aika pian ja kaupungin on todella pidettävä huolta että, kaikki kuvat näyttävät aina hyviltä ja puhtailta sen pienimmänkin ruohonleikkurin kyljessä. Repsottava Kouvola-tarra ei ole hyvää mainosta missään. Älkää kuitenkaan luulko, että tästä ei löydy mitään arvosteltavaa tai ainakin pohdittavaa. Näissä Kouvolan uusissa tuulissa esiintyy Kustaa Saksin erittäin monissa muissakin töissä käytetty kirkas värimaailma jonka voitte nähdä esim. VR:n vihreissä junissa. Monet Saksin työt ovat kuin suoria kopioita Kouvolan uusista panoraamoista tai päinvastoin. Toisaalta ei se mitään haittaa koska tuskin nyt Lappeenranta ja Lahti teettävät uudet ilmeensä juuri Kustaa Saksilla. Mutta jos teettävät niin räikeän komea Salpausselän värisuora voi olla huimaa katseltavaa. Sinällään pirteissä hahmoissa ja niitten esiin tuomassa arvomaailmassa on sen sijaan enemmänkin kritisoitavaa.

Ihmettelijä on hyvä, se kuvastaa selkeästi uuden Kouvolan kehitystä, hämmästelevää päättäjää ja ihmettä odottavaa kuntalaista. Toisaalta se tuo myös mieleeni eksyksissä olevan ja maakuntaansa sekä kumppaniaan epätoivoisesti etsivän iittiläisen kunnallispoliitikon. Ei sitä silti Esaksi nimetä. Muutkin hahmot ovat visuaalisesti erittäin hyviä mutta nimet ja sukupuolet menivät nyt kyllä täysin munille. Ensinnäkin meidät kuntalaiset karsinoidaan nyt hyvin tyypillisiin sukupuolirooleihin. Herra Puu on metsämies, Luomu on selkeästi nainen ja liikemies Topi taas on mies. Ei ihmisiä nykyään näin voi ohjeistaa tiettyihin rooleihin sukupuolen mukaan. Hahmot olisi pitänyt tehdä sekä miehiksi, että naisiksi ja sitten kaikille kaupunkilaisille olisi pitänyt antaa mahdollisuus kantaa haluamaansa rintanappia tuntemustensa mukaan. Nimet olisi myös voinut harkita paremmin ja antaa kaikille hahmoille rehelliset ihmisten nimet. Nyt tulee mieleeni korttipeli Hullunkuriset perheet mutta erittäin positiivisessä mielessä. Liikemieshahmo olisi voinut olla Juhani tai Jussi Juhani Pousin kunniaksi ja naispuolinen liikemies olisi tietysti ollut Liisa Liisa Seppälän mukaan. Luomun perhe olisi siten ollut Pekka ja Ritva. Nimet tulevat tietysti kovista alan henkilöistä ja vihreiden arvojen puolustajista Pekka Raukosta ja Ritva Sorvalista. Herra Puu olisi ilman muuta Sakari ja rouva Puu olisi Irja. Nimensä he ovat saaneet Kouvolan upeitten puistojen isän kaupungin puutarhuri Sakari Värrin ja Repoveden eteen paljon työtä tehneen jo edesmenneen Irja Siikavan kunniaksi.

Uusi ilme on Papinkujan kollin mielestä lupaava mutta kyllä se hienosäätöä vielä vaatii. Koska kaikki näkökannat on kuitenkin otettava huomioon, niin näin niitä kuvia varmaan minulle kuvailisi Anttilan parkissa lökäpöksyissä persvakoaan esittelevä 15-vuotias valottomaan mopoonsa nojaileva aknesta kärsivä kaikentietävä maailmanmies. ”Tiet sie toi panoraama, heh heh panoraama cool, on niiku jonku siis kato vitun aseman homon huumehörhön siis viimeöine kato märkä uni, junat senku kato puksuttaa. Noi niiku siis vitun pallinaamat on niiku makeit, cool, niit joku surkee homokin siis helpost kato niiku spreijaa kato siis vaikka mihi niiku seinää, tajuut sie siis paappa mitä tää niiku meinaa?  Cool, Fuck you man”!

Papinkujan kollin ja lökäpöksyn mielipiteet saattavat siis ainakin sivuta toisiaan. Kouvola on siirtynyt Kustaa Saksin värikkääseen maailmaan.

Jussi Untolahti

Kohti nautintojen porttia

                                       Hasasen Matin kanssa Kaprunin kesässä

Papinkujan kollin lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa urheiltiin paljon. Kesäisin yleisurheiltiin Männikössä joka on siinä nykyisen kirkon takana vieläkin jäljellä. Päälajeina olivat pituushyppy, kolmiloikka, korkeushyppy ja seiväshyppy. Entisellä Kaikukujalla juostiin kilpaa sekä pelattiin pesäpalloa ja Kentällä nykyistä Hovioikeutta vastapäätä pelattiin jalkapalloa. Fillareilla ajettiin korttelia ympäri kilpaa ja crossia tai scamblesia, kuten meidän mummo sanoi, ajettiin Männikön tienpenkoilla, Kaikukujalla ja Koiviston sementtivalimon alueella. Jalkapallo vei monet meistä Susien juniorijoukkueisiin ja yleisurheilu taas Kouvolan Urheilijoitten treeneihin urheilukentälle. Koulussakin mieliaineeni oli urheilu kun taas voimistelu oli ihan kamalaa ja taidotkin rajoittuivat lähinnä velttoriipuntaan rekillä. Talvisin pelattiin katupelejä Papinkujalla ja Kaikukujalla, luisteltiin Tanttarin suolla sekä harrastettiin Kouvolan Luistelijoitten riveissä pikaluistelua ihan kilpailutasolla. Niin, ja hiihdettiin. Vapaaehtoisena se oli jopa ihan mukavaa. Lyhyemmät hiihtoreissut ulottuivat Marjoniemeen jossa nykyisen terveyskeskuksen paikalla oli ihan hyvä rinne johon rakennettiin hyppyreitä ja pujotteluratoja. Myös Marjoniemen kentän toisessa laidassa olleet Savon radan jyrkät rinteet olivat mieluisia paikkoja ja monien suksien surma. Pitemmät retket ulottuivat sitten Palomäelle, Töröstinmäelle ja Hinkkismäelle. Ne olivat silloisen mittapuun mukaan jo todella kaukana ja isoja mäkiä. Hinkkismäelle tehtiin omia hyppyrimäkiä ja niistä sitten muutaman metrin loikkia hypittiin. Töröstinmäki oli jo ihan toista. Siellä oli oikea hyppyrimäki jossa oli puusta tehty pirun korkea vauhtitorni. Naapurissa asuvilla Häyhän pojilla oli ihan aidot mäkisukset joten siitä Töröstistä muodostui meille kolleille myös eräänlainen miehuuskoe. Pakkohan se oli hypätä kun muutkin hyppäsivät. Minä hyppäsin kaksi hyppyä samalla kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Rohkea etunoja ja sitten turvalleen alamäkeen kun alastulo taisi unohtua. Palkeet olivat täysin tyhjät, henki ei kulkenut pitkään aikaan lainkaan. Nenä oli auki ja verta tuli kuin härän kurkusta. Pojat tunkivat lunta nenään ja takoivat selkään ja kyllähän siitä viimein elämä voitti. Voitte arvata, että moisen suorituksen jälkeen kotimatka Papinkujalle illan jo hämärtyessä oli pitkä.

Koulussa oli sitten vähän pakko harrastaa hiihtoa liikuntatunneilla ja se ei kyllä ollut oikein minun laji. Hiihtokilpailuissa olin aina joukon häntäpäässä ja kyllä se hiihto vielä yhteiskoulun aikaankin oli pelkkää piinaa ja hirveää välineitten raahausta. Lopunkin innostuksen hiihtoon tappoi Suomen armeijan huimat välineet ja ns. hiihtäminen. Intin hiihtokilpailuissakin taisin olla viiden viimeisen joukossa. Sen jälkeen laskettelurinteet veivät minut mutkamäen pariin ja liki 25 vuotta meni sitten rinteissä kotimaassa ja alpeilla käytiin kesähiihdon parissa myös kesäisin. Puskasuksiin en koskenut kertaakaan, eikä kyllä tehnyt mielikään. Tasan kymmenen vuotta sitten kaverini pyysi mukaan viikoksi Rukalle hiihtämään. Lähdin hieman vastahakoisesti mutta lainasin kuitenkin sukset ja muut vermeet veljeltäni Ollilta. Viikko siellä sitten hiihdettiin joka päivä ja ihan mukavalta se tuntui. Illalla olin aina niin väsynyt, että sauna, ruoka ja muutama paukku uuvuttivat miehen lopullisesti. Poissa oli siis lasketteluaikojen toiseksi tärkein osa eli after-ski sanan varsinaisessa merkityksessä. Silloin päivän laskettelujen jälkeen mentiin suoraan monobaariin oluelle ja sieltä sitten hotelliin, saunaan, syömään ja sitten vilkkaaseen yöelämään ja seuraava aamun todella ”virkeänä” rinteeseen. Nuorena sitä vielä jaksoi.

Kymmeneen vuoteen en ole siis hiihtänyt kertaakaan mutta sitten viime syksynä Satu alkoi puhua minua ympäri. Ryhdytään hiihtämään, oli monen lauantai-illan viinikeskustelujen teema. Lokakuussa varattiin mökki Rukalta hiihtoloman ajaksi joten päätös suksien hankinnasta oli tavallaan jo silloin tehty. Miestä siis vietiin kuin litran mittaa. Tammikuussa ostettiin sitten sukset välineineen. Ne ovat semmoiset voitelemattomat ja huoltovapaat sivakat. Paitsi, etteivät ole. Tietyin välein niitten pohjat pitää puhdistaa ja luistovoiteen käyttö antaa paremman luiston. Monoissa ei ole nauhoja vaan vetoketju ja sauvan sompa on aivan naurettavan näköinen ja pieni. Siteet ovat ihan olemattomat tikkuaskin kokoiset muoviset värkit ja koko suksi/sidepaketti ei paina oikein mitään. Ensimmäinen hiihtokerta oli katastrofi. Ne rimpulat eivät tuntuneet jaloissa lainkaan, helvetin huterat ja luisto poissa kokonaan. Heti alussa menin pari kertaa nurin ja sitten vedin pelkällä pahalla sisulla Käyrälammelle jossa luulin saavani juomista. Ei siellä mitään myyntiä ollut vaan olivat siirtäneet sen halvatun hiihtomajan Paaskoskelle. Lunta suuhun pari kourallista ja takaisin kotia kohti. Nestehukkahan siinä iski ja energiat loppuivat. Jotenkin sain kömmittyä ja hoiputtua Lehtomäen kioskille. Pari pulloa limua ja suklaalevy naamaan ja olo korjaantui hieman. Samalla aivot saivat positiivisen energiapulssin ja syntyi kuningasajatus, Lehtohoviin oluelle, vähän niin kuin after-skihin. Satu lupasi hakea minut autolla sieltä ja kävelin paikalle. Puhti loppui taas joten paikallisesta kaupasta lisää limua ja suklaata. Tila oli vakava koska oluen juonti unohtui kokonaan. Kun kotiin päästiin, niin vatsa oli sitten tietysti sekaisin limusta ja suklaasta eli rengaslihaksen löystymiseen päättyi sekin hiihtonautinto. Päätin pyhästi, että se oli viimeinen hiihtokerta eläissäni.

Ei se Papinkujan kollin sisu kuitenkaan antanut niin helposti periksi. Seuraavana päivänä painuin ladulle uudestaan hyvin energiaa ja nestettä tankanneena. Homma sujui jo jotenkuten ja suksetkin alkoivat luistaa paremmin. Rankkaa se oli mutta Paaskoskella kävin. Nyt on takana liki 150 km hiihtoa ja huomenna aamun hämärissä lähdetään sitten ajamaan sinne Rukalle. Tavaraa on niin pirusti lähinnä sitä hiihtoa varten. Hiihtopipoja, parit hanskat, villapohjasukkia, tiukkoja kerrastoja jotka ovat minun päällä aivan naurettavan näköisiä, fleecejä, hengittävä hiihtoasu (ei semmoinen tiukka), luistovoiteet (suksiin), energiapatukoita, rusinapaketteja, juomapulloja, aurinkolaseja ja tietysti sukset, monot ja sauvat. Ne kun vetää kaikki päälleen ja kamerarepun vielä selkään niin jotenkin uskon, että meno on arvokkaan verkkaista. Ei se kuitenkaan ihan näin totista touhua koko ajan ole. Minähän en puskahiihtoakaan harrasta ilman After-skitä joten olen varannut mukaan olutta, valkoviiniä ja taidanpa vielä tänään hakea Alkosta pullon whiskyä. Jos ruumista kidutetaan, niin pitää sitä palkitakin ja huolehtia myös sen henkisen puolen hyvinvoinnista.

Pappi saarnasi aikoinaan Elimäen seurakunnan rippileirillä rannan tuntumassa istuville nuorille kärsimyksen ja nautintojen porteista. Juuri samalla hetkellä aivan papin selän takana kaverini Erkki souti ja minä lojuin veneen perässä olutpullo kädessä. Meihin selin ollut pappi ei huomannut mitään mutta meinasi liperikaulan saarna loppua siihen, kun eräs leirin valvoja huomautti äänekkäästi, että tuolla menee nyt niitä nautintojen porttilaisia.

Niille porteille tähtään nytkin!

Jussi Untolahti

Ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu

Papinkujan kollin lapsuudesta -50 luvulta muistuu mieleen hauska tarina. Vaarini oli ostanut uuden auton kouvolalaisesta autoliikkeestä sen hyvin tunnetulta ja ns. sutkilta autokauppiaalta joka vielä oli vaarini hyvä tuttu. Pari viikkoa auton toimituksen jälkeen posti toi laskun kyseiseltä autoliikkeeltä ja siinä vaadittiin veloitusta uuden auton mukana tulleesta vararenkaasta. Vaari tietysti lähti tuohtuneena kyseistä autokauppiasta ripittämään. Tämä oli muka vilpittömästi pahoillaan ja pisti koko jutun osaamattoman sihteerin touhuksi. Myöhemmin vaari kertoi, että samasta autoliikkeestä oli tullut myös muille varsin outoja laskuja joita jotkut jopa olivat maksaneet. Taisi siis sittenkin autokauppias rahastaa vain lisää asiakkailtaan vaikka sihteerin syyksi mokoman outouden laittoikin.

Tavallaan samanlaista se autokauppa on nykyäänkin. Rehellistä tosin. Meille ostettiin tässä vähän aikaa sitten ihan uusi auto. Listahinta oli se mikä oli lehdissäkin komeasti esillä mutta ei sillä rahalla vielä mitään autoa saanut. Automyyjä alkoi latoa hinnan päälle lisäkuluja tyytyväisenä myhäillen, tosin selvitti kyllä ne meillekin ihan kiitettävästi. Toimituskulut 600 €, metalliväri 433 €, talvirenkaat 699 € moottorilämmitin 340 €, roiskelevyt 125 € ja lämmittimen sisähaaroitus 175 €. Loput autossa olleet osat kuuluivat kuulemma hintaan. Periaatteessa perusauton hintaan tuli siis lisää peräti 2372 €. Tietyt lisämaksut ymmärrän kyllä ihan hyvin mutta esim. nuo roiskelevyt eli eräänlaiset melko heppoiset muoviset ”roiskeläpät” olivat auton mukana irrallaan ja ne sitten kiinnitettiin luovutuksen yhteydessä ja tietysti laskutettiin. Samoin tätä toimitusmaksua en käsitä lainkaan. Kuvitelkaapa, että menette ostamaan vaikkapa isoa ja komeaa kattilaa. Hinta 80 €, toimituskulut 3 € ja kattilassa irrallaan olevat kahvat 2 €. Lisävarusteena oleva kansi maksaisi sitten vaikka 8 €. Tuntuisi aika erikoiselta kaupanteolta mutta autokaupassa se on ihan normaali ja jopa asiakkaitten hyväksymä kauppatapa. Kun uutta autoa sitten haettiin autokaupasta, niin palvelu oli suorastaan loistavaa. Ensin juotiin kakkukahvit, sitten koko auto ja kaikki sen toiminnot, namikat ja nippelit käytiin tarkasti läpi varmaan yli puoli tuntia kestäneen perehdyttämisen aikana. Moottoritilakin avattiin ja se oli nykyisen käytännön mukaan perehdyttämisen lyhyin osuus. Tuosta katsotaan öljyt ja tuonne lisätään lasinpesunesteet, muualle ei kannata koskea totesi automyyjä. Lähtiäisiksi ojennettiin vielä tyytyväisille uuden auton omistajille paketti jossa oli pullo kuohujuomaa ja pari lasia. Uudet omistajat lähtivät tyytyväisenä ajelemaan uudella autolla kotiin. Se uuden auton tuoksu on muuten hieno vaikkei se nyt tuo ”Rols Rois” ollutkaan.

Jossain vaiheessa varsinkin isompien hyödykkeiden kaupankäyntiin liittyivät olennaisesti kylkiäiset. Sohvan tai sängyn ostaja sai kinkun kaupanpäälle ja peräkärryn mukana sai lumilapion tai kuokan. Sitten nämä kylkiäiset jostain syystä kiellettiin ja taas myöhemmin sallittiin, tosin jonkinlainen käyttöyhteys kai piti olla tuotteiden kesken. Kattilan mukana siis sallittiin vispilä mutta pesukoneen kylkiäiseksi ei saanut antaa esim. veitsisarjaa mutta pesuainetta kyllä. Nykyään taitaa tuo kylkiäisten antaminen olla vieläkin vapaampaa, tosin aika vähän sitä kai enää ilmaisena esiintyy. Maksullisia kylkiäisiä kyllä tarjotaan kuten autokaupassakin. Puhelin, tietokone ja nettiyhteyksien kaupasta ei tahdo nimittäin saada nykyään mitään tolkkua. Meille tarjotaan 1 -200 megaa tietokoneitten nopeutena ja monenlaista bittiä joiden ominaisuuksista myyjätkään eivät tahdo olla selvillä. On maksullisia filmi- ja viihdepaketteja kymmenine kanavineen, mokkuloita jotka toimivat jos sattuu käyttämään niitä sopivassa paikassa ja puhelimia satoine toimintoineen. Koskahan ne muuten unohtavat niistä sen puhelin ominaisuuden?

Hullujahan me ihmiset olemme. Meilläkin on kahden hengen taloudessa 3 tietokonetta, kaksi tulostinta ja 3 puhelinta älyllä ja ilman. Siis puhelimen älyä tarkoitan. Lisää piti kuitenkin perjantaina taas saada mutta nyt ällistys oli lopputuloksen suhteen suuri. Ostettiin pari vuotta sitten matkoja varten semmoinen pieni tietokone jota on näppärä raahata mukana ja käyttää siellä mistä saa esim. hotellin yhteyden tai löytää langattoman verkon. Nyt siihen mentiin sitten kysymään kouvolalaisesta alan firmasta mokkulaa tulevaa pohjoisen reissua varten. Kotona on tietokoneelle Kympin 10–megan valokuituyhteys joka maksaa runsaat 30 € kuukaudessa. Sen lisäksi haluttiin sitten mokkula ja oltiin jo asennoiduttu siitä maksamaan lisääkin jonkun verran. Ystävällinen myyjä kertoi, että hyvinhän se onnistuu. Tarjosi tietysti ensin filmipakettia, tehokkaampaa ja kalliimpaa 100-megan yhteyttä ja uutta modeemia jonka hinta oli vajaat 100 € mutta kun näki, että niihin emme syttyneet, niin tarjosi sitten jotain Duo-pakettia. Siihen kuului meidän nykyinen kotiyhteys ja sitten se uusi mokkula. Sopimuksen joutui tekemään 24 kuukauden pituiseksi mutta se ei meistä ollut mikään ongelma. Suurin ällistys oli kuitenkin hinta. Nykyisen runsaan 30 € hinta aleni yllättäen 27 euroon eli hinta halpeni mutta tavaraa saatiin lisää. Nyt on kotona mokkula ja se jopa toimii ainakin Kouvolassa. Viikon päästä se sitten testataan pohjoisen jängillä. Yhteyskarttojen mukaan sen pitäisi toimia sielläkin mutta kohtahan se nähdään, onko kaikki kuten mainoksen mukaan luvataan.

Saapa nähdä, onko seuraavassa autokaupassakin jo sama ilmiö eli lisävarusteiden mukana hinta halpenee. Sehän olisi oikeastaan aika loogista, enemmänhän niillä olisi sitten huollettavaa ja laskutettavaa.

Jussi Untolahti

Kouvola, Suomen Ystad

                                             

Ruotsin idyllinen rannikkokaupunki Ystad on varsinainen rikollisten ja murhamiesten pesä.  Joka viikko siellä tapetaan ainakin yksi tai jopa useampiakin henkilöitä. Huumeita ja huoria virtaa baltiasta ja Puolasta ja kaupungissa touhuilee varsinainen rikollisten keskittymä. Kaupungin toimelias ja pätevä rikoskomisario Kurt Wallander kuitenkin ratkaisee jokaisen rikoksen nätin syyttäjän ja koiransa Jussin kanssa sekä pistää rikolliset telkien taakse tai kylmäksi. Näin ainakin tapahtuu jos uskomme mainioita televisioelokuvia ja räväkkää tekstiä jonka on kirjoittanut Henning Mankell. Mutta, että koiran nimi on Jussi. Piski on kuulemma saanut nimensä loistavan oopperalaulajan Jussi Björlingin kunniaksi mutta silti täällä elää kirjallinen kostonhenki. Ajattelin kirjoittaa kirjan Kouvolan tulevista hurjista murhista joita ratkoo sitten rikoskomisario Kurre Valtanen uroksista kiinnostuneen koiransa jämtlanninpystykorva Håkanin kanssa. Kirjan kirjoitan salanimellä Heimo Mankeli. Mainoslause on vanha tuttu, edestä kuin enkeli, takaa kuin mankeli.

Kouvolan historiassahan näitä hurjia veritekoja riittää. Jo kansalaissodan aikana punaiset teloittivat runsaasti Kouvolan ja lähiseudun merkkihenkilöitä mm. Korian sillalla ja ruumiit paiskattiin sitten Kymijokeen. Valkoiset taas kostivat heidän terrorinsa monin kerroin tappamalla punaisia mm. kuuluisalla Veripellolla nykyisen Käpylän kirkon luona ja ilmeisesti myös kasarmialueen takana. Jopa joku nainenkin taisi päästä hengestään näissä puhdistuksissa. Niistä ajoista ei varmasti kukaan asianosainen tai nykyinen kouvolalainenkaan ole kovin ylpeä ja henkisten haavojen parantuminen veikin runsaasti aikaa ja kansa yhdistyi oikeastaan vasta Talvisodan alkamisen hetkellä. Saatiin yhteinen suuri vihollinen josta sen ajan sankarien kunniaksi käytän heidän suosimaansa pilkkanimeä ryssä.

Lappalan järven Verkkosaaressa eli kansan suussa Murhasaaressa tapahtuneesta nuoren neidon murhasta olen usein kuullut mutta vasta Sakari Viinikaisen mainiot tarinat selvittivät asian ainakin minulle tarkemmin. Murhan vuonna 1938 tehnyt Tuomas Narinen oli viimeinen henkilö joka Suomessa tuomittiin kuolemaan rauhan aikana. Kuolemantuomio kuitenkin peruttiin ja mies jopa vapautui vankilasta mutta joutui sinne sitten uusien rikosten takia ja kuolikin vankeudessa. Tarina Murhasaaresta elää kuitenkin paikkakunnalla voimakkaasti ja saarikin tunnetaan hyvin sillä nimellä. Toinen seudun tunnettu murhamies oli lihakauppias Leo Seteri, aikaisemmin Cederström. Seteriä epäiltiin useammastakin murhasta mutta yhdestä vain saatiin tuomituksi -50 luvun alussa. Hänestä liikkuu murhien lisäksi muitakin huimia tarinoita. KUPin pelaajat olivat menossa Leo Seterin ajamalla kuorma-autolla Kaipiaisiin pelaamaan jalkapalloa legendaarista Kaipiaisten Kajastusta vastaan. Tykkimäessä Seterin ajama kuorma-auto kaatui ja yksi pelaajista, Ossian Ranta, menehtyi. Seteri ehdotti kuulemma, että annetaan kuolleen olla tien varressa sen ajan, että ehditään pelata se peli Kaipiaisissa ja napataan sitten kotimatkalla vainaja kyytiin. Tähän eivät muut kuitenkaan Seterin hurjasta maineesta huolimatta suostuneet ja poliisi kutsuttiin paikalle. Tarinan mukaan Seteri oli juovuksissa kun onnettomuus sattui. Sakari Viinikaisen kertoman mukaan Leo Seteri palasi murhatuomionsa ja vankeuden jälkeen Kouvolaan ja vietti ilmeisesti viimeiset vuotensa Kotiharjun vanhainkodissa ja haudattiin Lahteen.

Muitakin hurjia veritekoja muistan. Vanhalla linja-autoasemalla olleessa Radio-Pyörä Oy:n liikkeessä puukotettiin yhtä miestä mutta sitä en muista kuoliko hän. Ravikylän kuolemankurvissa olleesta ladosta löytyi myös kuollut mies ja siellä sitten me kollit käytiin salaa paikkaa katsomassa ja pelotti niin pirusti. Tapauksesta on kahdenlaista tietoa ja on puhuttu murhasta sekä  itsemurhasta. Paljon myöhemmin Kellomäessä olleessa Sokuriina elintarvikeliikkeessä puukotettiin henkilökuntaan kuulunut nainen hengiltä jonkunlaisen riidan jälkeen. Hankkijan tontilla tapettiin nuori tyttö jonka ruumiista löytyi kymmeniä teräaseen iskuja. Kyseessä taisi olla jonkinasteinen mustasukkaisuusdraama. Tykkimäessä olevassa omakotitalossa tapettiin myös aikoinaan mieshenkilö ja poliisi löi lisää vettä huhumyllyyn ilmoittamalla, ettei kommentoi asiaa koska tekotapa oli poikkeuksellisen raaka. Joitain muitakin outoja kuolemantapauksia sattui. Mannerin lipan vieressä olleesta kellosepänliikkeestä löytyi omistaja kuolleena ja hurjat huhut kertoivat toinen toistaan karmeimpia tarinoita tapauksesta. Kyseessä taisi olla kuitenkin ihan luonnollinen kuolema. Paljon puhuttaneita itsemurhia tapahtui myös aikoinaan muutamia ja kun tekijät olivat tunnettuja kouvolalaisia niin huhut olivat huimia. Pari opettajan ja parin ison yrityksen johtajan itsemurhat ja muutama epäselvä kolari ja kuolemantapaus siivittivät huhuja entisestään. Yhden lyseolaisen tapauksen muistan hyvin. Kaveri lähti Saluunasta kotiin joka sijaitsi melko lähellä keskustaa. Yöllä Kouvolasta pohjoiseen mennyt juna ajoi kiskoilla maanneen kaverin yli lähellä Kuusaanlampea. Legenda alkoi heti elää. Saluunassa olleet kaverit laskivat, että humalassa ollut uhri ei olisi millään ehtinyt kävellen Kuusaanlammelle asti. Huhujen mukaan hän olisi joutunut auton yliajamaksi kotimatkallaan ja ruumis olisi sitten viety radalle junaa odottamaan. Tapaus ei ilmeisesti koskaan täysin selvinnyt.

Hurjin itsemurha tapahtui keskellä kaupunkia Waaramaan talon vieressä Käsityöläiskadulla. Elämäänsä kyllästynyt kaveri päätti päivänsä räjäyttämällä itsensä hengiltä. Niitä verijälkiä ja ihmisen palasia me kollit sitten yritimme sieltä löytää. Muistan toisenkin vastaavan tapauksen. Mökillä kavereitten kanssa viikonloppua viettämässä ollut laturi räjäytti itsensä kapeassa kallionkolossa taivaan tuuliin. Juopuneet kaverit lähtivät sitten viemään viestiä leskelle. Leski, kiukkuinen uskovainen nainen, avasi oven pitkien koputusten jälkeen ja pojat kysyivät, että oletteko leskirouva Mähönen. En minä mikään leski ole, kivahti rouva. Hevospelejä pelannut viestintuoja ojensi kätensä ja sanoi, lyödäänkö vetoa. Kun asia sitten rouvalle selvisi, niin hän voivotteli surkeana, että mitenkähän se meidän Paavo, kun se oli semmoinen juoppo ja renttu, pääseekö se edes taivaaseen. Pojat lohduttivat leskeä, että kyllä se ainakin sinne päin lähti.

Asun muuten samalla paikalla kuin Kouvolassa oli aikoinaan murhamies Leo Seterin lihakauppa. Eivät ne hirmuteot kuitenkaan taida paikasta johtua koska ei minulla mitään murhanhimoisia ajatuksia ole herännyt. Ainakaan vielä!

Elämä on kuolemaa vahvempi vain aikansa. Eletään sitä täysillä, väkevästi ja sulassa sovussa!

Jussi Untolahti

Tulevat presidentit

Niinhän se presidentinvaalien kaksiviikkoinen toinen kierros meni, rauhallisesti kuten uumoilinkin. Kaksi varovaista ja hymyilevää herrasmiestä otti kevyesti mittaa toisistaan todella vaisuissa vaalikeskusteluissa. Toimittajat ja yleisökysyjät kun vielä olivat pääosin täysin ulkona typerine kysymyksineen, niin eipä niistä tenteistä mitään apua monenkaan äänestäjän päätöksentekoon ollut. Sinänsä valitettavaa koska eroja herrojen kohdalla olisi ollut runsaasti. Niinistö on yliopistokoulutuksen saanut juristi, Haavisto opinnot kesken jättänyt ylioppilas. Molemmat herrat ovat mieltyneet nuoriin puolisoihin mutta Niinistö hetero ja nuoren naisen puoliso, Haavisto homo ja nuoren miehen puoliso. Niinistö on kokenut juristi, pankkimies, kansanedustaja, puoluejohtaja,  ministeri ja eduskunnan puhemies. Haavistolla on taas vankka kokemus ulkomaan rauhankomennuksilta sekä ministerinä ja kansanedustajana. Niinistö on selkeä ison rahan edustaja, Haavisto taas on humaanimpi ja enemmän sen kuuluisan pienen ihmisen asialla. Kapteeni Niinistö ja sivari Haavisto keskustelemassa puolustuspolitiikasta sulassa sovussa naureskellen oli jotenkin koomista. Minulle tuli valitettavasti koko vaalikampanjasta mieleen etukäteen sovittu siisti kokonaisuus. Joku politiikan tuntija sanoikin tänään radiossa, että siinä kaksi Suomalaisen klubin herraa keskustelivat keskenään nahkaisissa nojatuoleissa, vain sikarit ja konjakit puuttuivat. Menivätköhän muuten tenttien jälkeen yhdessä kaljalle Storyvilleen vai johonkin hieman vihreämpään kuppilaan?

Molempien ehdokkaiden kannattajat sen sijaan panivat parastaan etenkin ns. sosiaalisessa mediassa. Varsinkin Niinistön takana olleet syyllistyivät todellisiin riman alituksiin. Kaikki homokammoiset mellastivat netissä ja toinen toistaan huimempia väitteitä, ivauksia, pelkoja, törkeitä valokuvia ja suoranaisia solvauksia vedettiin esiin. Itse seurasin vain Facebookin sivuilla olleita hengentuotteita, jos nyt niitä voi hengentuotteiksi sanoa. Pahimmat solvaajat esiintyivät päivittäin syytäen aivan uskomatonta tekstiä esiin. Hauskinta niissä oli kuitenkin se, että pääosin ne olivat jonkun muun kirjoittamia eli tällä onnettomalla porukalla ei ollut edes taitoa oman tekstin tuottamiseen. Nämä pahimmat solvaajat eivät suinkaan olleet Kokoomuksen perinteistä kannattajajoukkoa. Porukasta tulivat esiin selkeästi Persujen kannattajat, kiihkouskovaiset, natsimyönteiset, homottoman pohjanmaan kepulaiset, maahanmuuttajien vastustajat ja muut ”Suomi on vain heteroitten suomalaisten maa” tyyppiset suvaitsemattomat ihmiset. Niinistöä taas syytettiin useista naissuhteista, nuoresta vaimosta, suuren rahan renki-imagosta, värittömyydestä ja yllättäen kokemuksen puutteesta ulkopolitiikassa. Epäiltiin jopa vapaamuurariksi. Haaviston toiminta Komposti-lehden päätoimittajana otettiin toki esiin mutta Niinistön rullaluistelu ja vaalikoira taisivat jo jäädä aika vähälle huomiolle. Tällä epävirallisten kannattajien tekemällä vaalityöllä ”homokammoiset” tekivät karhunpalveluksen Niinistölle. Moni käänsi kelkkansa ja päätti äänestää Haavistoa vastalauseena homottelu-sivari nimittelylle ja muulle alatyyliselle kirjoittelulle. Sinänsä tällä tyhmemmän kansanosan innokkaalla likasankokampanjoinnilla ei kuitenkaan ollut kovin suurta merkitystä kummallekaan ehdokkaalle eikä myöskään vaalin lopputulokselle.

Molempien kampanjatoimistot tekivät siistin ja erittäin asiallisen työn ja kaikilta ylilyönneiltä vältyttiin. Näin heitä oli myös varmaan tarkkaan ohjeistettu koska selkeä loanheitto olisi voinut kääntää pelin suunnan. Presidenttiehdokkaiden omista herrasmiesmäisistä esiintymisistä jäi mieleen se tosiseikka, että kaikki meni juuri niin, kuten Niinistö oli suunnitellut. Reilussa johdossa olleella Niinistöllä ei ollut mitään tarvetta sähköistää keskustelua ja tähän jippoon humaani ja sovitteleva Haavisto lankesi. Kaikki negatiiviset ja arat asiat jätettiin hyvin vähälle huomiolle tai niistä ei keskusteltu lainkaan. Se myös saattoi ratkaista pelin jo liiankin ajoissa. Haavisto on koko ajan kirinyt lähemmäs mutta kiri ei nyt riitä. Lopputulos tulee olemaan Niinistön reilu voitto mutta ei kuitenkaan mikään 70-30 tulos. Vaalin lopputulosta pitää aina veikata suomalaiseen tapaan ja niin teen minäkin. Äänestysprosentti on 72.6 % ja äänijakauma on prosentteina 57-43 Niinistön hyväksi. Kahden hyvin samantyyppisen miehen miehen väliltä kansa valitsee siis Niinistön ja vaalivalvojaisissa näemme edelleen kaksi toisilleen ystävällisesti hymyilevää miestä. Kaksi Suomen seuraavaa presidenttiä.

Käykää äänestämässä, se kannattaa aina!

Jussi Untolahti

Lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ottaa muutama olut vaan ja mennä kotiin nukkumaan

Nyt tuli sitten siihenkin heinäkuisen lauantai-illan ohjelmaan muutos. Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) perustettiin vajaat 2 vuotta sitten. Heti alusta alkaen tuli runsaasti ehdotuksia yhteisen juhlan järjestämisestä. Asia muhi mielessä hetken mutta kun jäsenmäärä kasvoi koko ajan huimasti, niin jotain oli pakko ryhtyä tekemään.  Vapaaehtoiseksi järjestelyhommiin ilmoittautui sitten täysin yllättäen Esko ”Lalli” Lavonen ja pian saatiin mukaan myös Osuuskauppa Ympäristön toimialajohtaja Arttu ”Apa” Salmi. Eipä siinä sitten muuta tarvittukaan. Loppu on legendaa. Lalli hommasi esiintyjät, Osuuskauppa Ympäristö maksoi viulut ja Vaakunan väki viritteli hotellin juhlakuntoon KENejä varten. Vaakunassa oli vuoden 2010 lokakuisena lauantai-iltana 800 KENiä Gaalan vieraina ja lauteilla nähtiin huima kavalkadi paikkakunnan tähtiä kuten Kalevi Kullasvaara, Toni Rossi, Tuure Kilpeläinen, The Rockabilly Rockets ja loppuillan hoiti huikea Bilebändi Coverfield. Mika Saukkonen juonsi ja Henkka Hyppönen sekä dj Huruguru kumppaneineen hoitelivat dj:n hommelit. Porukka söi hyvin, otti kuppia, bailasi ankarasti, piti hauskaa ja ennen kaikkea tapasi vanhoja kavereitaan. Malmbergin Sami myi KEN-tavaraa aulassa ja minä otin lähinnä kuppia helpotuksesta huokaillen baarissa sillä kaikki sujui huimasta yleisömäärästä huolimatta kuin rasvattuna. Pian Gaalan jälkeen alkoi tulla runsaasti ehdotuksia seuraavasta Gaalasta. Asiasta Lallin kanssa keskusteltiin ja sovittiin, että ei nyt ihan heti. Kerran vielä päätettiin kuitenkin rykäistä.

Nyt sitä sitten rykäistään ja kunnolla, toivottavasti ei kuitenkaan ihan viimeistä kertaa. Huvitoimikunnan puheenjohtaja Lalli Lavonen tämän idean taas kehitteli ja sanoiksi puki. Mukaan saatiin heti Tykkimäen huvipuiston toimitusjohtaja Sakari ”Sakke” Pasanen ja Osuuskauppa Ympäristön toimialajohtaja Arttu ”Apa” Salmi. Tiistaina 24.01.2012 edellä mainitun porukan kanssa istuttiin ensimmäisen kerran saman pöydän ääreen ja sovittiin alustavasta suunnitelmasta. Näin siinä sitten kävi. KEN-Kesägaala 2012 pidetään ensi kesänä ja päivämäärä on heinäkuun lopun lauantaina 28.07.2012 ja tapahtumapaikkana Tykkimäen Huvipuisto. Lauteilla nähdään taas ensin paikallisia tähtiä, sitten Tero Vaara ja Mamba sekä aivan varmasti vielä jotain muutakin ohjelmaa. Suunnitelmat ovat nyt aivan alussa ja ohjelmaa päivitetään ja siitä ilmoitetaan heti kun kaikki on 100 % varmaa. Juhliin tuleville KENeille viritellään erilaisia lippu-majoitus-ateria ym. paketteja kunkin tarpeen mukaan ja myös pelkkiä pääsylippuja tulee ilman muuta myyntiin. Liput ja paketit pyritään saamaan myyntiin internetin kautta toimivaan lippupalveluun. Liput tulevat sisältämään oikeuden käyttää Tykkimäen laitteita silloin illalla, jos joku nyt uskaltaa niihin mennä. Bussikuljetuksia myös mietitään keskustan ja Tykkimäen välille. Ohjelmaa on todennäköisesti puoleen yöhön asti ja sen jälkeen vallataan iloisella porukalla Kouvolan keskustan terassit ja kuppilat. Uskon, että väkeä riittää niin Tomppaan, Amarilloon, Vaakunaan, Coffee Houseen kuin muihinkin keskustan huvipaikkoihin.

Samalle viikonlopulle osuu monia tapahtumia kuten esim. Kotkan Meripäivät. Tämän tiesimme aikaa valitessamme mutta päädyimme silti kyseiseen lauantaihin. Suomessa on kesäisin valtavasti tapahtumia ja aina menee jonkun kanssa lomittain. Jos ei muuta ole niin kohdalle sattuu vaikka kusiaispesässä istumisen MM-kilpailut Keltiäisjärvellä. Kuten jo sanoinkin niin ilmoittelen Kesägaalan asioista heti lisää kun tietoa ja varmistuksia tulee. Merkitkää viikonloppu kalenteriin ja miettikää miten tuon lauantain kukin voisi parhaiten hyödyntää. Lapsia tai lapsenlapsia voi viedä jo päivällä Tykkimäkeen ja monenlaisia koululuokkien ja kaveriporukoitten tapaamisia voi järjestää  päivällä pitkin Kouvolaa, terasseille toki kokoonnutaan jo hyvissä ajoin vanhoja tuttuja tunnistamaan ja Tykkimäessä aloitetaan sitten KEN-Kesägaalan huima meno noin kello 18.00.

Isännät ja juhlan järjestäjät tekevät ensin työnsä mutta vasta vieraat tekevät juhlasta ikimuistoisen. Toivottavasti heinäkuisena lauantaina kohtaan taas huiman joukon iloisia KENejä Kouvolan cityssä ja Tykkimäessä. Lupaan, että puheita en pidä. Suunnittelun, valmistautumisen ja hehkuttelun jokainen voi aloittaa vaikka heti.

Tervetuloa KEN-Kesägaalaan ja elämysten Kouvolaan!

Jussi Untolahti

Jenni vai Antonio

”Tämä presidentin vaali on mielenkiintoinen kuvio. Täysin statistit Sari Essayah, Paavo Arhinmäki ja Eva Biaudet ovat jo kirkkaasti ulkona pelistä. Paavot Lipponen ja Väyrynen ovat näyttönsä aikoinaan antaneet ja peli on pelattu. Nyt Suomen kansa pelaa onnettomat Persut pihalle. Timo Soinia eivät omatkaan äänestä ja niin hän putoaa pelistä. Kansa äänestää toiselle kierrokselle Pekka Haaviston ja sitten toisessa äänestyksessä Sauli Niinistö ottaa komean voiton. Toisessa vaalissa uskonsa menettäneet Persut eivät äänestä lainkaan koska pelissä ovat hetero porvari ja vihreä homo. Persujen alamäki on alkanut, nariseva pulkka saattaa vaihtua välillä”.

Yllä olevan tekstin kirjoitin helmikuun alkupuolella reilusti ennen vaaleja. Tuohon tekstiin ei nyt kuitenkaan vaadittu mitään huikeaa politiikan tuntemusta. Suomalaisten ihmisten,  heidän ajatustensa ja käyttäytymisensä tuntemusta ja ennakointia kuitenkin hiukan. Naisten käytös vaaleissa oli itsestään selvää. Miesten taaksehan he menevät ja syytkin ovat selvät. Sari Essayahin kokemattomuus ei enempää ääniä ansainnut ja kovinkaan moni nainen ei näköjään samaistunut sinänsä fiksun ja hillityn Eva Biaudetin kannalle. Mitään Elisabeth Rehn ilmiötä ei syntynyt ”grönsvensson” Biaudetin vaaleille kutreille. Paavo Arhinmäen yrmy esiintyminen ei vakuuttanut Suomen kansaa. Jalkapallohuligaanin maine ja kulttuuri-ihmisten aliarviointi veivät näkyvimmät kulttuuripuolen kannattajat Pekka Haaviston taakse. Arhinmäestä ei koskaan tule vakavasti otettavaa poliitikkoa mutta hän sopii kyllä hyvin hiipuvan ja marginaaliseksi jäävän äärivasemmistolaisen puolueen viimeiseksi äänitorveksi.

Keskiryhmässä koettiin vaalien suurimmat yllätykset. Persujen hiipumista en yllätykseksi kuitenkaan laske. Suomen valitettavasti tyhmimmän ja helpoimmin vietävän äänestäjäkunnan kaitseminen on mahdotonta jopa Timo ”Kopio” Soinillekin. Kaikkea vastustava tuuliviirimäinen Persujen sakki ei nyt lähtenyt keskikaljakuppiloista liikkeelle, uho jäi kuppilaturinan asteelle ja tulos oli dramaattinen. Soinin säälittävä ja alakuloinen uho oli tuloksen selviämisen jälkeen surkeaa katsottavaa. Mies ei enää muuta iloitsemista keksinyt kuin sen, että puolet Persuista halusi hänet presidentiksi ja puolet, eli ne jotka eivät saaneet persustaan irti penkistä, halusivat pitää hänet hiipuvan puolueen puheenjohtajana. Nyt alkaa Soinilla ja entisillä metallin miehillä olla tulenpalava kiire keksiä jostain uusi kopioitava ohjelma kunnallisvaaleja varten. Paavo Lipposen hieno valtiomiesura sai noloakin nolomman lopun ja siinä on myös suuri osuus paniikissa olleella demarijohdolla joka anelemalla ja nöyristelemällä sai Lipposen suostumaan ehdokkaaksi. Juuri ja juuri Arhinmäen lyönyt entinen ääniharava putosi statistien luokkaan kuten koko sosiaalidemokratiakin. Lipposen väyrysmäinen väite televisiossa, että vaalien toisesta kierroksesta tulee tylsä ja vain hän olisi pystynyt haastamaan Niinistön, oli katkeran ja pettyneen miehen viimeinen poliittinen lausunto. Demarit sieltä vielä jotenkin saattavat nousta mutta Lipposen ura on loppu. Lapset ja muistelmat, veikkaan, että katkerat muistelmat, vievät tulevaisuudessa kaiken ajan ja hyvä niin. Paavo Väyrynen on ihme ukko. En ikinä olisi uskonut kuukausi sitten minkälaisen nousun jalasmökkimies saa aikaan. Kuningasmainen esiintyminen Vuokon kanssa naurettavine mukeineen, jostain häikäilemättömälle ja tylylle miehelle keksitty huumorimiehen maine ja aivan uskomaton itsensä kehuminen ja tekoitseluottamus saivat ihmeitä aikaan. Ääniä tuli pääosin keskustan vanhoilta perusalueilta, pohjoisen kairoilta ja maaseudun autioituvilta kyliltä mutta kuitenkin käsittämättömän paljon. Silti neljäskään kerta ei tuonut toivottavaa tulosta. Jotenkin uskon silti, että Paavo vielä kerran räväyttää julkisuuteen todellisen pommin. Uskon, että mies pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Niinistölle Väyrysen putoaminen oli varmaan helpotus siinä mielessä, että nyt pysytään tulevissa vaalikeskusteluissa paremmin asialinjalla. Meille katsojille taas on helpotus kun ei tarvitse kuunnella Väyrysen itsensä kehumista.

Toisesta kierroksesta tulee kaikista ennakkoarvailuista poiketen hyvin mielenkiintoinen. Kaksi hillittyä miestä pitää varmasti linjansa ainakin viikon mutta toinen viikko voi kaiken muuttaa. Jos Haavisto-ilmiö jatkaa nousuaan, niin Niinistölle ja varsinkin taustajoukoille tulee suuri hätä. Vahvan julkkis- ja taiteilijatukijoukon omaava Haavisto vetoaa varmasti enemmän ja enemmän juuri ”teinihomottelunsa” lopettaneisiin nuoriin menestyviin aikuisiin ja myös Niinistön perinteiseen kannattajajoukkoon, koulutettuihin ja hyvin toimeentuleviin työssäkäyviin ammattilaisiin ja yrittäjiin. Kalkkeutuneet vuorineuvokset pysyvät rahoineen Niinistön takana mutta heitä on kuitenkin niin vähän.

Miten se toinen viikko sitten voi tilanteen muuttaa? Tiukan paikan tullen Kokoomus ottaa varmasti esille jo valmiin suunnitelma B:n. Pöytään isketään perinteiset perhetaustat ja vedotaan hillityn ponnekkaasti heille niin ”luonnollisiin” heterosuhteisiin ja kristillisiin arvoihin. Kokoomuksen homot lähetetään lomalle ja ”piilovittumainen” loanheitto alkaa. Esiintymiskykyinen, viehättävä ja hillitty Jenni Haukio nostetaan varmasti parrasvaloihin ja vastaavasti Haaviston puolisoa väheksytään ja paheksutaan varovaisella kokoomuslaisellä tyylillä. Tilanteen luominen on helppoa sillä kyseessä ovat niin erilaiset ehdokkaiden puolisot. Sauli Niinistökin olisi lirissä jos kainalossa keikkuisi ”kaksvitonen” thaityttö.

Ensimmäisen vaalikierroksen tuloksen jälkeen puhuttiin taktikoinnista. Näin varmasti myös kävi. Moni halusi pudottaa Lipposen, Väyrysen ja Soinin ja äänesti Haavistoa. Tuloksellahan ei ole oikeastaan mitään tekemistä puolueitten normaalin kannatuksen kanssa. Avoimuus on tällaisen blogin kirjoittajalle tärkeää joten kerron myös mitä minä tein vaaleissa. Minäkin taktikoin koska en todellakaan halunnut toiselle kierrokselle Paavo Väyrystä. Äänestin siis Pekka Haavisto ja ajattelin, että toisella kierroksella äänestän sitten Sauli Niinistöä. Nyt en ole siitä enää niinkään varma. Seuraan tarkkaan vaalitenttejä enkä hyväksy minkäänlaista loanheittoa kummaltakaan ehdokkaalta tai heidän taustajoukoiltaan. Valitettavasti minulla on vain se yksi ääni.

Vaalitenteissä on nyt hauska tilanne. Vastakkain saattaa istua kaksi seuraavaa presidenttiä. Jos Sauli Niinistö voittaa vaalit, niin Pekka Haavisto on sitten seuraava presidentti 6 vuoden kuluttua. Sitten eivät Persut enää linnaan tule itsenäisyyspäivän juhliin katsomaan homojen kättelyä ja tanssimista.

Muistakaa, että noin 45 % äänistä menee uuteen jakoon mutta hyvä, maltillinen ja sivistynyt presidentti me joka tapauksessa Suomeen saadaan!

Jussi Untolahti

Jos käsi käy

Kouvolan keskustavisio 2030-seminaarissa Kouvolan kaupungin kaavoitusarkkitehti Hannu Tylli esitteli visioitaan Kouvolan kaupungin elävöittämiseksi. Kymijoen rannat pitäisi ottaa paremmin käyttöön, Kansalaistori muutetaan puistoksi, tori siirretään Manskille, Kuusaanlampi otetaan virkistyskäyttöön ja Urheilupuistoon rakennetaan Messukeskus tyyppinen kompleksi jossa sitten pelataan kaikki Kouvojen, Mypan, KPL:n ja Kookoon ottelut. Huomatkaa, että nyt on kyse visioista jotka sisältävät kaikenlaisia mieleen tulleita ideoita, huimiakin. Niin pitääkin olla, visiot ja unelmat ovat sallittuja silloin kun pyritään selkeään muutokseen. Tarkoitus on nimenomaan tuoda esiin uusia ajatuksia eikä torjua mitään niistä heti vaan kypsytellä ajatuksia hiljalleen. Hannu Tyllin lisäksi kouvolalaisilta on myös tullut huikeita ehdotuksia. Ravintolalaiva Kuusankosken sillan viereen kuulostaa hienolta. Lisäksi kansalaiset kaipaavat kaikenlaisia tapahtumia lisää. Kouvolan kaupunki aikookin perustaa ideointiryhmiä jotka ryhtyvät miettimään lisää uusia ideoita ja kehittelemään niitä toimintakelpoisiksi. Tarkoitus on käsittääkseni kehittää kaikkia uuden Kouvolan taajamia kunkin vahvuuksien ja tarpeitten mukaan. Lopullisen päätökset tekevät sitten aikanaan virkamiesten esitysten perusteella kaupunkilaisten valitsemat luottamusmiehet.

Papinkujan kollin lapsuudessa ja nuoruudessa ei juurikaan visioitu eikä tapahtumiakaan ollut kovin paljoa. Armin ja Gilin rautatieasemalla käynnistä minulla ei ole vielä mitään kuvaa mutta presidentti Kekkosen vierailuista jo jotain hämärästi muistan. Muistelen myös, että korkean Neuvostojohtajan Kliment Voroshilovin junan pysähtymistä mentiin katsomaan oikein Kaipiaisten asemalle ja kaikissa näissä tapahtumissa oli väkeä kuin meren mutaa. Utin lentokentällä järjestetyt juhannusjuhlat olivat isoja tapahtumia joita järjestettiin muistaakseni joka toinen vuosi Korian juhannusjuhlien kanssa vuorotellen. Utti oli meidän kollien mielestä paljon parempi koska siellä oli lentokoneita, huikeita ilmailunäytöksiä ja moottoripyörilläkin ajettiin kilpaa. Niistä juhlista on jäänyt mieleen myös laulaja-humoristi Eemeli huimine juttuineen ja hauskoine lauluineen. Loppukesään ja alkusyksyyn kuuluivat Tivolit joita Kouvolassa oli joka vuosi, aluksi Marjoniemen kentällä ja sitten yhteiskoulun alapuolella Sumulaakson reunassa. Muistan sieltä myös joskus -60 luvun alkupuolelta tyttöjen kovasti ihaileman brittibändin nimeltään Seven Nine Thirteen. Saattoivat ne ollakin brittejä. Taitoajoa Simca-autoilla kävi Salpausselänkadulla esittämässä parikin ranskalaisryhmää Jean Sunnyn ja Jose Gangan johdolla ja Liiketornien parkkipaikalla ajettiin ensimmäisiä mikroautokisoja. Hinkkismäellä käytiin katsomassa moto-crossia ja Marjoniemessä järjestettiin ainakin yhdet ns. romutusajot joissa viimeinen kentällä liikkunut auto oli voittaja. Torilla autoliikkeet järjestivät jopa yhteisiä vaihtoautonäyttelyitä ja Autoliiton perherallit olivat erittäin suosittuja liikennekilpailuja. Messuja oli ainakin Kuntotalolla ja Ammattikoululla ja Torimarkkinat olivat tärkeitä tapahtumia niin aikuisille kuin meille kolleillekin. Siihen aikaan mainontaa tehtiin myös lentolehtisillä ja kaupungin ylle ilmestynyt lentokone sai Papinkujan kollit salamannopeasti liikkeelle. Mainoksia kerättiin niin paljon kuin ehdittiin ja koneelle karjuttiin ”lentolehtisiä, lentolehtisiä”. Tulipalot olivat aina kolleille kovia juttuja. Pelkkä hälytysajoneuvon ääni toi sähköä elämään ja lähtövalmiudessa oltiin heti.

Itsenäisyyspäivän sotilasparaatit Kymen Lukolla olivat suosittuja ja Kouvolan muuttuminen kaupungiksi vuonna 1960 oli suuri kansanjuhla. Talviurheilun suurin tapahtuma oli Salpausselän kisojen jälkeisenä maanantaina järjestetty Kouvolan iltamäki johon kaikki maailman huiput saapuivat hyppäämään ja ennen kisoja kovaäänisistä pauhannut Radetzky-marssi ei unohdu koskaan. Paikalla oltiin aina jo pari tuntia ennen kisojen alkua laskemassa persmäkeä jyrkässä rinteessä nykyisen pienemmän mäen kohdalla. Oli hienoa katsella Aulis Kallakorven, Helmut Recknagelin, Veikko Kankkosen, Niilo Halosen, ja monien muitten huippujen komeita hyppyjä. Kisojen jälkeen meitä kolleja kiinnosti kovasti, minkälaisilla autoilla huiput lähtivät Palomäeltä pois. Siihen aikaan kilpailijoiden autot nimittäin pysäköitiin siihen kadulle heti katsomon taakse ja silloin oli myös hyvä mahdollisuus pyytää tähdiltä nimmareita. Kuusaanlammella käytiin katsomassa jäärata-ajoja ja Marjoniemessä järjestettiin hiihtoratsastuskilpailuja joissa ratsukko veti hiihtäjää yli huimien hyppyreiden ja läpi tiukkojen mutkien. Hieman pienempiä mutta todella tärkeitä talvisia tapahtumia olivat luistinradan soittoillat ja rusettiluistelut sekä koulujen ohjelmalliset konsut. Ensimmäisinä oppikouluvuosina konsuissa ei edes tanssittu. Ei toki osattukaan. Silloin mentiin musiikin tahdissa ns. piirileikkiä eli tallattiin misukoitten kanssa käsi kädessä ympäri lyseon aulaa tai yhteiskoulun voimistelusalia. Oli se silti kova juttu. Pian toki kuvioihin tuli myös tanssi letkajenkan ja rautalankamusiikin tahdittamina.

The Renegadesin vierailu Kuntotalolla oli pakollinen kuvio vaikka ei se Cadillac oikein meidän kollien suosikkimusiikkia ollutkaan mutta kun kaikki pikkumimmit olivat siellä, niin pakkohan se oli mennä. Ensimmäiset kaupunkipäivät vuonna 1968, joista sitten muodostui Kouvola-päivien nimellä tunnettu tapahtuma, olivat kaiken uuden alku. Sokoksen edessä näin silloin ensimmäisen kerran elämässäni grillattuja broilerin puolikkaita ja vieläkin se tuoksu ja maku saavat veden kielelle. Danny-show käärmeineen Utin lentokentällä vuonna 1972 jäi jostain syystä väliin mutta muuten oltiin kaikissa tapahtumissa innokkaasti mukana.

Sittenhän näitä tapahtumia alkoi tulla. Tilapäinen kävelykatu eli nykyinen Manski, Dixie-päivät, Taika-päivät, Dekkari-päivät, Taiteiden Yö, Muodin Yö, Sadonkorjuu-tapahtuma, Kouvolan-Komia musiikkitapahtuma ja Kymi GP raviradalla. Rata-autoilua oli Kellomäessä, moottoripyöräkisoja Korjalassa ja urheilukentällä ajettiin Fiat 126 autoilla Ratapotti-sarjaa. Ralli-crossia ja rock-juhlia oli Tykkimäessä sekä konsertteja Kenkäkukkulalla ja Keskuspuiston teltassa. Nykyään Kouvolan tapahtumakalenterissa on vuosittain satoja tapahtumia. Pieniä ja isoja, jokaiselle jotain. Silti aina välillä joku valittaa, kun mitään ei tapahdu.

Eipä silloin pienenä Papinkujan kollina osattu edes vaatia enempää ja kovasti oltiin tyytyväisiä näihinkin tapahtumiin vaikka nykyajan nuorten kaupunkilaisten mielestä elämä silloin olisi ollut vallan tylsää. Kouvolan keskustavisio 2030 on nyt totista totta. Kun se on saatu valmiiksi ja toteutettu, niin minä täytän juuri 80 vuotta. Lupaan olla silloin monessa mukana jos käsi käy, henki pihisee ja Satu sallii.

Olethan sinäkin!

Jussi Untolahti

Autokauppaa Kouvolassa

                                
                                              Auto-Salpa Oy Salpausselänkadulla

Papinkujan kollin nuoruudessa Kouvolan keskustasta sai kaiken tarpeellisen kävelyetäisyydeltä. Nykyisellä Market-alueella kasvoi metsää ja Korjalassa viljeltiin viljaa. Kellomäki oli kaukana ja Tornionmäki ja Supermarket Laaksonen jo melkein Utissa. Autonkin sai kätevästi ostettua vaikka oli ihan jalkamiehenä. Suomen Maanviljelijäin Kauppa eli SMK:n myymälä Valtakadulla eli nykyisellä Kouvolankadulla myi jopa Jaguareja varakkaille viljelijöille siinä ravintola Popsista vastapäätä. Esittelyautoja siellä ei kai kuitenkaan ollut vaan kaupat tehtiin esitteen perusteella. KK-Auto Oy myi autoja Kauppalankadulla Putkinotkossa Jyväskylän Suurajotkin voittaneen Viljo Hietasen johdolla. Sittemmin myymälästä tuli neuvosto-autoja myynyt Konela-Auto Oy ja nykyään se on korealaista Kiaa myyvä Delta-Auto Oy. Ensin Salpausselänkadulla ja sitten vanhan torin reunassa oli Rannan Erkin vetämä Kymijoen Auto Oy joka myi Citroeneja ja muistaakseni myös Panhardeja. Kauppalankadulla ja sittemmin Salamantalossa GM:n tuotteita myi Lairiloitten Kouvolan Auto Oy jonka korjaamo, huoltoasema ja vaihtoautomyymälä olivat siinä hotelli Vaakunan paikalla. Auto-Waaramaa markkinoi ja huolsi VW-autoja Salpalinnan alakerrassa Salpausselänkadulla Raemaan Timon ja Raimon johdolla ja samalla kadulla oli myös aikoinaan Fiatin ja Skodan myynti yhteiskoulusta pari taloa Kymen Lukolle päin. Yhteiskoulun viereisessä Satokulmassa oli aikoinaan Auto-Salpa Oy:n ensimmäinen Volvo-myymälä ja Kuntotaloa ja teatteria vastapäätä Kulta-Mokan vieressä oli Saabin ja muistaakseni myös japanilaisen PMC Glorian piirimyynti. Salpausselänkatu olikin varsinainen autokauppakatu sillä myös Veho Oy avasi komean myymälän nykyisen ravintola Bar Q/Club G:n paikalle.

Koulukadulla kirjaston päässä olevan puiston paikkeilla oli Eino Piiran autoliike ennen kuin hän rakensi uuden autotalon nykyisen Länsi-Auto Oy:n eli entisen Bernerin paikalle ryhtyen myymään Simca ja Chrysler autoja. Savonkadun alapäässä kauppaneuvos Olavi Kososen Kouvolan Automiehet Oy myi Triumpheja, Range-Rovereita ja muistaakseni myös Sisu kuorma-autoja. Wileniukset myivät mm. BMW-autoja Keskikadulla nykyisen Hiustropiikin tiloissa ja Torikadulla vanhassa Hansa-keskuksessa Tuomalan suvun Auto-Puhos Oy kauppasi Fiateja, Isuzuja ja Mitsubisheja. Oikokadun varrella Koivukodon kellarissa Autoliike Liiri & Mattsson edusti Skodaa ja Alfa-Romeota Kyösti Liirin ja Tenho Mattssonin johdolla. Hieman myöhemmin Rantalan veljekset perustivat Mazda-piirimyynnin Käsityöläiskadulle entisen Heimosen Kenkä Oy:n tiloihin Liiketorniin. Samassa paikassa toimii nykyään Nurmen perheen Valohuone Oy. Myös Halkotorilla Pohjola-talon takana ollut Hankkija toimi aikoinaan Fiatin piirimyyjänä ja entisen Sokoksen talossa nykyisellä Manskilla Osuuskauppa Ympäristö myi Datsunia ja Dodgea. Hieman kauempana Hallituskadun varrella teki Ford-kauppaa helsinkiläisen Koivulehdon suvun Viipurin Autola Oy.

Muutama käytettyjen autojen kauppakin on ollut keskustan alueella. Välikadulla nykyisen Pub Old Tomin paikalla olleen kerrostalon kellarissa oli vaihto-autoliike jota veti Reilan Paukku. Huoltokadun varrella olleessa kellarissa oli ensin Auto-Puhos Oy:n vaihtoautomyymälä ja sittemmin Jarmo Paavolan vaihtoautoliike. Vähän keskustan ulkopuolella Puutarhurinkadulla Kalalokin kerrostalon piha-alueella teki autokauppaa Eino Jokirannan autoliike ja Harjuntiellä Palokankaan ostoskeskuksen kellarissa vaihtoautoja kaupitteli Tyrväisen Reijo. Nykypolven lienee vaikea uskoa, että Kouvolan keskustassa on ollut runsaat 20 autoliikettä. Luettelosta saattaa toki joku puuttuakin. Tänään Kouvolan autoliikkeistä on silloisella paikallaan vain nykyisin korealaista Kia-auto myyvä Delta-Auto Oy jonka edeltäjiä olivat siis Konela-Auto Oy ja KK-Auto Oy. Seuraavaksi lähinnä keskustaa on Audi/VW myyjä Länsi-Auto Oy ja sitten onkin jo mentävä Kellomäkeen ja Korjalaan.

Kouvolan keskusta-alueen palveluista ja niitten siirtymisestä Market-alueelle, Korjalaan ja Tervaskankaalle on riittänyt keskustelua runsaasti. Kouvolan kaupunki on myös herännyt ja aikoo ryhtyä parantamaan uuden Kouvolan eri keskustojen viihtyvyyttä ja palveluita jopa aivan työryhmän voimalla. Tulevaisuudessa tiettyjä palveluita poistuu aivan varmasti ihan ydinkeskustasta mutta keskustan kuolemasta on ennenaikaista puhua. Isoja muutoksia on tullut ennenkin ja tulee vastaisuudessakin. Kauppiaat ovat hereillä, vastaavat kuluttajien huutoon ja menevät sinne missä eurot parhaiten vaihtavat omistajaa. Veikkaankin, että Manskille ja sen läheisyyteen tulee seuraavan kymmenen vuoden kuluessa entistä suurempi erilaisten teemojen mukaisten ravintoloitten, kesäterassien, pubien, tanssipaikkojen ja discojen keskittymä jota sitten tukevat pankkiautomaatit, elokuvateatterit, kioskit, erikoistuneet grillit, segway-vuokraamot, herkkuliikkeet, pienet palvelupisteet kuten jalkahoitolat, kampaamot, meikkistudiot, suutarit, ompelimot, tatuointi-ja lävistysfirmat sekä tietysti taksiasemat. Myöhemmin ihmisten ajatusmaailma vapautuu, vapaa-aika lisääntyy ja moraali löystyy. Sen seurauksena sivukaduille tulee sitten poliisien palvelukeskus, tupakka- ja viini/viinakauppoja, hieromalaitoksia, pikavippikioskeja, seksikauppoja, laillinen bordelli ja valitettavasti myös hiukan laitonta huumekauppaa. Jalkaisin liikkujaa siis hemmotellaan tulevaisuudessa hyvillä ja jopa erikoisilla nautintoihin keskittyvillä palveluilla ja vahvasti sykkivällä, voimakkaasti elävällä sekä turvallisella Kouvolan keskustalla.

Tulevaisuudessa kaikki ihmisen nautinnot saa Kouvolan keskustasta josta tulee koko suuren Kouvolan olohuone ja ajanviettokeskus joka nimetään yksinkertaisesti Cityksi. Kaikki isommat tavarat vatkaimesta henkilöautoon ostetaan sitten sieltä kaupungin market-alueelta jonne on kaikkialta suur-Kouvolan alueilta hyvät julkiset kulkuyhteydet kuten tietysti myös ydinkeskustaan. Ruokakaupat taas jakautuvat tasaisesti kaikkiin Kouvolan isompiin taajamiin kysynnän mukaan. Pienten erikoisliikkeitten tulevaisuus on kaikkein eniten arvailujen varassa. Keskustaan vai markettien kylkeen? Minä en tiedä, neuvo enkä edes arvaile.

Autokauppaa tehdään tulevaisuudessakin Kouvolassa paljon mutta jalkamies tarvitsee ostosreissulle kyytimiehen.

Jussi Untolahti

Pienessä tinassa

Papinkujan kollin lapsuudessa -50 luvulla uudenvuodenaaton vietto oli melkoisen perinteistä puuhaa. Vanhassa isossa puutalossa oli lämmitysjärjestelmänä Wescopir öljykamina, monta suurta pyöreää ns. pystyuunia ja keittiön hella. Wescopiriä tankattiin polttoöljyllä jota haettiin kastelukannulla liiterin isosta säiliöstä. Muistan sen öljyn hajun vieläkin. Uudenvuodenaattona olohuoneen, tai salin kuten mummo sanoi, iso pystyuuni aina lämmitettiin kelistä riippumatta. Kun sopiva hiillos oli saatu aikaan, isä haki pitkävartisen tinakauhan, tinatankoja ja vesiämpärin. Kukin sulatti vuorollaan oman tinansa, kaatoi sen sinne sinkkiämpäriin ja niistä sitten yhdessä ennustettiin tulevaisuutta. Rahaa, rakkautta, menestystä ja suurta onneahan sieltä aina tuli. Sen jälkeen syötiin nakkeja joiden keitinvedessä oli runsaasti sipulirenkaita ja pippureita. Jo keitinveden sipulinen tuoksu sai veden kielelle. Neliskulmaisia voileipäkeksejä ja Papulan Vesitehtaan limonadia oli myös aina tarjolla. Vanhemmat taisivat nauttia hieman jotain aikuisten juomaakin. Uni saattoi tulla tinahommien ja nakkien jälkeen mutta reilusti ennen keskiyötä meidät aina herätettiin ja puettiin ulosmenoa varten. Siihen aikaan ei mitään omia raketteja ammuttu vaan illan ehdoton kohokohta oli uudenvuoden vastaanotto Kymen Lukon aukiolla puolenyön aikaan. Onneksi matkaa oli vain muutama sata metriä. Puheitten kuuntelu ja muu ohjelma oli pelkkää piinaa mutta komea ilotulitus kruunasi kaiken. Siihen aikaan raketit ammuttiin Kankaan koulun pihalta joten ne näkyivät todella hyvin kelistä huolimatta. Ilotulituksen jälkeen toivoteltiin tutuille Hyvää Uutta Vuotta ja herrat nostivat oikein lakkia tervehtiessään. Taas kerran oli pienen kollin elämässä alkanut juhlavalla tavalla uusi palanen tulevaisuutta. Näin se meni monta vuotta mutta pian tuli aika jolloin sinne kaupungille lähdettiin jo paljon aikaisemmin kavereitten kanssa. Kun Kouvolasta vuonna 1960 tuli kaupunki, olin jo naapurin poikien kanssa kylillä. Eipä siihen aikaan kaupungilla ollut mitään pelättävääkään ja näin ne uuden vuoden juhlat sitten vietettiin kavereitten kanssa kaupungilla maleksien ja hieman vanhempana jopa Ylä-Mannerissa istuen.

Ajokortti ja kapakkaiän saavuttaminen -60 luvun lopulla muutti kaiken. Usein oltiin heti alkuillasta jonkun hyvän ystävän luona ja siellä otettiin sitten hieman pohjaa ravintolailtaa varten. Jos ottopaikkaa ei ollut, istuttiin Ylä-Mannerissa tai Speden Saluunassa olutta nauttien. Joskus jopa istuttiin jonkun autossa Huoltokadulla ja napattiin hiukan jallua ja kolaa ennen ravintolaan menoa. Red Carissa, Kultaisessa Kannuksessa, Kummitädissä ja sittemmin Green Applessa otettiin sitten uusi vuosi vastaan. Eipä silloin ilotulitus ja kaupungin herrojen puheet juurikaan kiinnostaneet. Ravintoloissa kyllä juhlistettiin keskiyön hetkeä sekunteja laskemalla, huutamalla, halailemalla ja maljojakin nosteltiin suuren maailman tyyliin. Ainakin kolmeen asti sählättiin ravintoloissa ja aamuyöllä saattoretkeä vaille jääneet kasaantuivat Mannerin lipan alle ”hatunjakoon” sekä Jätepalaan yöaterialle jos Hirvonen päästi sisään. Lihapiirakka kahdella nakilla ja hernekeitto oli kova juttu. Hurjimmat lähtivät jopa aseman monttuun rokalle. Seuraavana päivänä oltiin sitten kotona kalpeana hiljaa. Näin se meni itse kullakin usein sinne ensimmäiseen pariutumiseen asti. Sitten tavat alkoivat hiljalleen muuttua.

Vuosia olin poissa Kouvolan uudenvuoden juhlista, milloin Alpeilla, milloin Amerikan raitilla, milloin Kanarialla mutta kun palasin Kouvolaan syksyllä 1992 niin iloisessa Vaakunassa sitä aina uusiopoikamiehenä otettiin uusi vuosi vastaan lujasti tulevaan uskoen. Vuonna 2001 loppui poikamiehen vapaus ja taas tavat yllättäen muuttuivat. Usein oltiin aattona kylässä jonkun tutun luona mutta nyt kun asutaan ihan keskustassa, niin vanha hyvä tapa on taas palautettu kunniaan. Uusi vuosi otetaan meillä vastaan edelleen melkoisen perinteisesti. Aaton vietto aloitetaan saunomalla. Löylyjen välissä istutaan parvekkeella olutta nauttien ja katsellaan illan ensimmäiset raketit. Sitten syödään sekä juodaan hyvin. Minulla pitää edelleen olla niitä napsahtavia nakkeja sipulirenkaitten ja pippurien kanssa keitettynä. Sinappi, ketsuppi ja italiansalaatti riittävät nakkien seuraksi. Kymmenen pintaan alkaa levoton mieli patistaa entistä Papinkujan kollia kaupungille ja kohteena ovat tietysti Holvi ja Tomppa. Jos keli on hyvä niin ilotulitus pitää toki käydä katsomassa vaikka se nykyään onkin siellä pesisstadionilla. Sitten kotiin ja skumppapullo auki. Pari tuntia hauskaa tarinointia kuuluu ehdottomasti loppuillan viettoon. Muistellaan mennyttä ja kaavaillaan tulevaa. Nykyäänkin ollaan sitten seuraavana päivänä melkoisen hiljaa ja rauhallisesti. Välillä kalpeanakin.

Suuret kansanjuhlat kuten uusi vuosi, vappu ja juhannus ovat sellaisia tapahtumia jotka saavat rauhallisemmatkin kansalaiset iloisesti riehaantumaan. Siksi kai niitä onkin niin hauska viettää mukavassa seurassa ja katsella hyvillä mielin suomalaisten vauhdikasta ja karnevaalimaista ilakointia. Näin se menee tänäkin vuonna.

Oikein hyvää vuotta 2012 kaikille!

Jussi Untolahti