Papinkujan kolli lähestyi uhkaavasti kapakkaikää -60 luvun puolivälin jälkeen. Ensimmäiset varovaiset kokeilut tehtiin kun Speden Saluuna oli ollut Kouvolassa vuoden päivät keväällä 1968. Ikää minulla oli silloin 17 vuotta ja sisään ihme kyllä pääsin. Portsareina olivat silloin ainakin Kepon Hanski, Henttosen Seppo ja Raemaan Rape. Oli suurta juhlaa istua Liirin Kyöstin, Heiskasen Maken, Torikan Pekan, Vuorisen Maken sekä muitten isojen poikien mukavaan seuraan ja tilata oluet. Mallasjuoman erään version isot pojat tilasivat tuttavallisesti nimellä ”sinikorkkinen”. Niin tein minäkin ja sitten naama peruslukemilla nautin kylmää mallasjuomaa asiantuntevasti laatua arvostellen. Olut muuten maksoi silloin Speden Saluunassa muistaakseni alle markan pullo eli nykyrahassa 17 senttiä. Kympillä otti monta olutta eli täyden kännin ja vielä kotimatkalla söi teatterin edessä Jennyn kioskilla lihapiirakan kahdella nakilla. Toinen paikka missä kollien kanssa silloin käytiin, joskin harvemmin, oli Ympäristön ravintola Välikadulla. Benna Sottinen oli pokena ja sisään päästiin sinnekin. Loppuvuodesta 1968 täytin 18 vuotta ja vuoden 1969 alusta vapautui sitten keskiolut. Vakiopaikkamme, legendaarinen Ylä-Manner, sai myös oikeudet keskioluen myyntiin ja siellä sitä sitten napattiin pohjaa ennen lähtöä yöravintoloihin. Ylä-Manneriinkin tuli oluen myötä portierit ja Paavo sekä koko Kouvolan tuntema Hirvosen Jorma pitivät sitten auktoriteetillaan meidät kollit herran nuhteessa myös alakerran Yöpalassa. Jos jostain syystä ei lähdetty Red Cariin tai sittemmin Kannukseen niin suosittua oli myös mennä Sip Pubiin jossa usein myös syötiin varsinkin jos mukana oli mieluisaa neitiseuraa. Ylä-Mannerin loppuminen oli kova isku kolleille. Tilalle tuli pian Stockmannin Go Inn mutta ei siitä koskaan kehittynyt Ylä-Mannerin veroista paikkaa vaikka sielläkin paljon istuttiin. Jossain vaiheessa meidän suosiossa oli myös rautatieaseman yläkerrassa ollut pieni mutta vauhdikas pub josta haettiin alkuvauhtia illan rientoihin. Olikohan sen nimi Grillari.
Diskokulttuuriin meidät kollit perehdytti ensi kerran Taipalisen Seijan Red Car vanhan linja-autoaseman yläkerrassa ja kun sen toiminta loppui, niin sitten siirryttiin vanhoina ja kokeneina tekijöinä ravintola Kultaiseen Kannukseen Hansan yläkertaan. Joskus harvoin poikettiin myös Hotelli Kouvolassa, Kymen Hovissa, Kymen Kartanossa ja Monrepossa mutta jotenkin ne olivat hiukan erilaisen porukan suosiossa ja käynnit jäivät satunnaisiksi. Kultaisen Kannuksen jälkeen kollien aktiivinen toiminta siirtyi vuosiksi Taivaallisen Makkurin Aukion toiselle laidalle ilmaantuneeseen Jussi Piensalmen ravintola Kummitäti/Kummityttö/Green Applen suojiin.Joskus lähdettiin myös kauemmas ja silloin mentiin Tornionmäen Shemeikkaan, Valkealan motellille, Utin Päämajaan, Inkeroisten Kantakievariin, Kausalan Tensikkaan ja Orilammen majalle jossa joskus vietettiin myös viikonloppuja. Kuusankoskella taas ei juurikaan käyty. Jos oikein pitkälle mentiin, niin sitten suuntana oli Lahden Nuutti-Grilli jossa dj:nä hääräsi itse Tapani Ripatti. Mikkeliin mentiin kuppilaan, jossa hovimestarina oli Aake Kalliala ja kuppilan nimi oli muistaakseni Kahveri. Kotkassa vierailtiin Paanasten perheen diskoteekki Palskissa ja kesäisin käytiin myös Meriniemessä. Haminassa kohteena oli Kasematti, Taavetissa Kanuuna ja Luumäellä käytiin Luumäen motellilla.
Tämä kaikki tapahtui ennen vuotta 1982. Sitten käynnit ravintoloissa vähenivät muutamiksi vuosiksi parisuhde/avioliiton takia. Kouvolan ensimmäisessä Rossossa toki aina joskus poikettiin. Myös joskus -80 luvun puolivälissä siinä entisen Puisto-Kartanon kupeessa avattu ensimmäinen kunnon seurusteluravintola Pub Corner tuli tutuksi ja sen todella upeavartaloinen baarimestari oli meidän kollien kaukaisen ihailun kohteena varsinkin kun tunteet kotona alkoivat yhä useammin käydä hieman viileiksi. Puistokartanon paikalle tulleessa Two Floor Barissa oli aikoinaan myös melkoisen kiihkeää menoa, jopa strippareita ja valtavan kokoisia jääkaappeja ovella järjestystä valvomassa.
Vuoden 1988 syksyllä lähdin Kouvolasta ja takaisin palasin uusiopoikamiehenä vuoden 1992 lopulla ja myös tänne jäin. Tarkoitus oli toki palata takaisin Satakuntaan Euraan mutta suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Muutto Kouvolan keskustaan oli yhtä juhlaa. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Kotoa oli 250 metriä Popsikseen ja sata metriä enemmän Kouvolan silloiseen ehdottomaan ykköspaikkaan, Cumuluksen alakerran Citybariin. Tämä oli usein lauantaisin myös käyntijärjestys. Ensin pari pitkää Popsiksessa Palmun Annen ja sen ”tumman” hoivissa ja sitten Citybarin upeitten baarimestarien Minnan ja sen ”vaalean” asiakkaaksi. Sieltä kävellen Vaakunaan ja sitten yöllä Kuumapalan nakkilihiksen jälkeen kotiin. Kesäisin istuttiin ahkerasti Illusionin eli nykyisen Amarillon vilkkaalla ja aurinkoisella terassilla. Myös Ympäristön Birrassa ja Madonnan paikalla olleessa Harrierissa poikettiin aina silloin tällöin. Green Applen alakerrassa oli myös jonkin aikaa melkoisen hyvä pub biljardipöytineen ja Pukimon talossa oli joku pub joka sitten sotkeutui kai jonkinlaisiin epäselvyyksiin ja hävisi nopeasti. Kalevankadun pinkki Border Palace/Downtown taas oli hieman nuoremmille, niille pikkukolleille. Sitten jäi vuosiksi Kouvolan keskustassa asuminen mutta muutto omakotitaloon Korialle 1996 ei poikamiehen yöelämää juurikaan muuttanut kuin lisääntyneitten taksimatkojen osalta. Vakiopaikaksi alkuillasta muodostui Citybarin loppumisen jälkeen Jari Larikan Pub Old Tom ja Vaakuna säilytti hyvin paikkansa loppuillan ykkösenä.
Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Vuonna 2000 Korian taloon muutti Karo. Se oli selvä ennusmerkki poikamieselon lopun alusta. Reilun vuoden asuttiin mukavan Karo-kissan kanssa sitten kahdestaan mutta vuoden 2001 pääsiäisen kapakkareissu oli kohtalokas. Kouvolan yössä oli huolestuttavan hiljaista ja hyppäsin taksiin ja ajoin Sommeloon. Baaritiskillä istuessani joku koputti olkapäähän ja siihen käytännössä loppui 12 vuoden uusiopoikamieselämä ennen kuin ehdin edes päätä kääntää. Reilut 23 vuotta aikaisemmin tapaamani Satu astui yllättäen kuvioihin uudestaan. Loppukesästä asuttiin sitten jo yhdessä ja asutaan muuten edelleen vaikkakin taas ihan Kouvolan keskustassa.
Nyt on suuntana joskus harvoin Old Tom sekä Holvi ja jos yksin pääsen, niin jopa Mulligan’s tai Vaakunan Aula. Hyvää palvelua, maukasta ruokaa ja kylmää olutta taas tarjoaa silloin tällöin Neville. Kesäisin sitä sitten piristyy ja vanha suola eli se ihmisten näkeminen ja tapaaminen ajaa lempeinä kesäiltoina vähän useamminkin keskustan terasseille.
”Oltiin jotain kuustoist kesää - paidat nailonii. Ja kolmen kaljan jälkeen oltiin puolet vanhempii ja jos oikein tahdon muistaa, kai meille hymyiltiin” lauloi Hector aikoinaan hitissään Hannikaisen baari. Taisi osua hyvin meihin kolleihinkin tuo Hectorin lyriikka silloin ensimmäisillä Saluunan käynneillä.
Pian taas nähdään Kouvolan kesäisessä yössä!
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti