Taashan myö Kouvolas ja Kaalas tavattii

                                                   
                                                   
Viime syksynä KEN-Gaalan 2012 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Esko "Lalli" Lavonen (KEN)  oli taas tapansa mukaan asioita pähkäillyt ja ehdotti minulle Kesä-Gaalan 2012 tapahtumapaikaksi  Tykkimäen huvipuistoa. Ajatus kuulosti heti hyvältä ja paikka suorastaan loistavalta. Alustavasti otettiin sitten yhteyttä edellisen Gaalan pääjärjestäjään, Osuuskauppa Ympäristön toimialajohtaja Arttu Salmeen (KEN) sekä Tykkimäen huvipuiston toimitusjohtaja Sakari Pasaseen (KEN). Molemmat näyttivät heti vihreää valoa suunnitelmalle ja siitähän se lähti kuin Ahti kulmahuoneesta. Uudenvuoden aattona pähkäiltiin asiaa ensimmäisen kerran porukalla ja lyötiin lukkoon Gaalan päälinjat. Lalli sai tehtäväkseen hoitaa ensimmäisen bändin joksi sitten valikoitui huikean hienoa musiikkia Gaalassa esittänyt Lauluyhtye Uudet Tuulet ja Kaikko Band. Apa Salmi hankki toiseksi bändiksi Tero Vaaran ja Mamban. Vielä kun mukaan saatiin mestaritaikuri ja moottoriturpa Markku Purho (KEN) kavereineen niin baletti alkoi olla valmis. Kuluista lupautuivat vastaamaan Osuuskauppa Ympäristö ja Tykkimäen huvipuisto jotka myös saivat tapahtuman kaikki  lipputulot ja myyntituotot, sillä  Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmähän on tunnetusti täysin rahaa käsittelemätön yhteisö.

Talven ja kevään aikana tapahtuman järjestelyt etenivät sujuvasti ammattilaisten hoitamina ja me Lallin kanssa seurasimme menoa tyytyväisinä myhäillen. Hyvissä ajoi ennen Gaalaa sitten taas kokoonnuttiin ja mukaan liittyi myös Tykkimäen Raveliinin ravintolapäällikkö Hanna Ruokola. Nyt lyötiin lukkoon loput asiat kuten esim. tarkat aikataulut, julisteet, ruokailut, alkoholitarjoilut, pääsyliput, jatkot kaupungilla ja kuljetukset Tykkimäkeen ja takaisin. Tykkimäki ja Sakari Pasanen lupautuivat vielä ottamaan taloudellisen vastuun linja-autojen lisävuorojen takuumaksuista ja Hannu Laurila lupasi tuoda paikalle tarvittavan bussikaluston. Kävin vielä pari kertaa Tykkimäessä tutustumassa systeemeihin eli katsomassa mm. Popedaa ja juomassa kaljaa. Mitään muuta huomautettavaa en havainnut paitsi, että KENit tuntien pyysin ulkoravintolaa kolminkertaistamaan oluen myyntipisteet ja kylmäkaapit.  Pyyntöni osui kohdalleen ja Gaalassa kylmää juotavaa riittikin kohtuullisin jonotusajoin. KEN-Gaala 2012 alkoi olla huipennusta vailla. 

KENin Faceboook-sivuilla käytiin varsinkin viimeisellä viikolla kiivasta keskustelua Gaalasta ja tunnelma alkoi tiivistyä. Tunsi oikein kuinka kuume nousee. Lauantaina kävin päivällä kuvaamassa Sakaristonmäen entisiä nuoria ja kuuntelemassa huikeita tarinoita mm. kiljun teosta. Illan suussa lähdimme sitten jo ennen viittä Satun kanssa fillareilla Tykkimäkeen kamerat ja vehkeet mukana. Lalli Lavosen kanssa nautimme Raveliinissa maittava buffet-ruokailun oluitten kera ja sitten ryhdyttiin jännittämään, tuleeko sitä porukka vai ei. Tulihan sitä ja paljon tulikin. Ensin täyttyi olutravintola ja sitten Huvilavetti. Alkoi hiukan olo helpottua. Satu painui kaikkia halvatun härveleitä testaamaan Loop Fighterista lähtien ja minä ryhdyin kuvaamaan Gaalaan tulijoita. Ei siitä kuvaamisesta meinannut tulla mitään koska koko ajan tapasin entisiä ja uusia tuttavia ja juttua riitti puolin ja toisin. Ainakin sata halausta sain ja välillä oli naama punaisena huulipunasta. Varmaan ilmeestä näki, että viihdyin loistavasti sillä oluen juontikin meinasi unohtua. Markku Purho veti kavereineen hienon alkushown ja sitten pääsivät vauhtiin illan loistavat bändit. Varsinkin Lauluyhtye Uudet Tuulet ja Kaikko Band hämmästyttivät monet kuulijat loistavalla musisoinnillaan ja Mamba taas sai eritoten mimmit jammailemaan vauhdikkaasti. Suurin  menestys oli kuitenkin olutravintolalla joka oli koko illan ääriään myöten täynnä juhlivia KENejä. Jälleen tapaamisten riemu oli suuri,  juttu luisti, nauru raikui ja juomat maistuivat. Ilmeistä näki, että porukka nautti lämpimästä  illasta, musiikista  ja ennen kaikkea toisistaan. 

Kymmenen pinnassa kaikki oli sitten Tykkimäen osalta ohi ja ulos purkautui tyytyväistä väkeä tosin erään "turvamiehen" mielestä hieman liian hitaasti. Bussit, yksityisautot, Sanin Jannen Renault Dauphine ja  fillarit toivat väkeä keskustaan ja Old Tomin terassi oli pian täynnä kuin se kuuluisa Turusen pyssy. Jarru on vauhdin surma sanoi entinen Papinkujan kolli ja huima meno jatkuikin Anton (KEN) hyvässä huomassa aina kello kahteen asti. Hurjimmat jatkoivat vielä Vaakunaan ja osa jäi sitten nopeasti nousseen ukonilman jalkoihin. Olipa eräältä juhlivalta neidolta varastettu fillarista satulakin. Meno oli kuulemma ollut komeaa ilman istuinta. Juuri sateen ja ukkosen alta ehdittiin sitten kotiin ja meillä vielä pikku yömyssyt nautittiin parin KENin kanssa. Hauska ilta oli huipennuksensa saanut ja seuraava aamu alkoi hiukan pelottaa. Jäätelöllä ja Kouvolan lakritsilla siitäkin selvittiin.

Kiitos järjestäjille ja ennen kaikkea kaikille Gaalassa olleille sekä hengessä mukana eläneille. Minä nautin hienosta illasta, teistä kaikista ja Gaalan tunnelmasta. Tämä kyllä kannustaa taas miettimään jotain uutta KEN-tapahtumaa.

Jussi Untolahti

Kouvolan Tykkimäessä tavataan!

Perustin Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmän 30.04.2010 ja ensimmäisen KEN-Gaalan suunnittelu käynnistyi jo toukokuussa jäsenten kiivaitten vaatimusten perusteella. Varsinaiseen vauhtiin päästiin kun  Esko ”Lalli” Lavonen ilmoittautui yllättäen vapaaehtoiseksi ja sittemmin kantoi myös päävastuun Gaalan ohjelmasta ja esiintyjistä. Timo Härkonen suunnitteli ilmaiseksi KENin hienon logon ja sponsoreita alkoi ilmestyä kuin tyhjästä Sami Malmbergin Studio-Optarin ehtiessä ensimmäisenä. Sen jälkeen kortensa kekoon kantoivat täysin pyytämättä vielä 8 muuta KENin yrittäjäjäsentä, Nipan Grilli, Tietopetri Oy, Hius-ja Kauneussalonki Lehtomäki, Risto Peltolan leipomo Oy, Tilikievari Ky, Kaskilehto Ky, Kuvaportti Ky ja hotelli Vaakuna. Rahaa kertyi yhteensä huikeat 2530 euroa ja niillä hankittiin 2000 kpl ilmaisia tarroja ja rintanappeja. Lallin, Timon, Samin ja muitten asiaa edistäneitten hyvien ihmisten vapaaehtoinen apu veti mielen nöyräksi.

KEN-Gaalan järjestelyt etenivät vauhdikkaasti ja heti alusta lähtien Apa Salmi ja Sokos Hotelli Kouvolan Vaakuna lupasivat ottaa vastuun Gaalaan liittyvistä huomattavista kuluista. Ihan alussa meillä oli Lalli Lavosen ja  Apa Salmen kanssa suuruudenhullu tavoite saada jopa 400 juhlijaa lokakuun 2010 suureen KEN-huipennukseen. Sekin arvio meni pahasti pieleen, KENeja tuli paikalle 800 henkeä. Kouvolan oma poika Mika Saukkonen juonsi illan, Henkka Hyppönen hoiti Dj-hommat yhdessä Dj Hurugurun kanssa ja juhlivia entisiä Kouvolan nuoria viihdyttivät Lalli Lavosen järjestämät loistavat esiintyjät. Lähes kaikki esiintyivät vielä talkoohengessä Lallin hyvien suhteitten ansiosta ja loput kustansi sitten Sokos Hotelli Kouvolan Vaakuna.

Nyt ollaan toisen KEN-Gaalan porteilla. Tällä kertaa mukaan lähtivät Gaalaa kustantamaan jälleen Osuuskauppa Ympäristö toimialajohtaja Arttu Salmen johdolla ja uutena mukaan saatiin hienot puitteet tarjoava Tykkimäen huvipuisto ja toimitusjohtaja Sakari Pasanen. Sponsorit olivat siis valmiina ja yhdessä he kustantavat illan esiintyjät. Mestaritaikuri ja moottoriturpa Markku Purho (KEN) juontaa illan taattuun tyyliinsä. Lauteille nousee ensin 12-henkinen Motown-ryhmä lauluyhtye Uudet Tuulet ja Kaikko Bänd sekä sitten Tero Vaara ja Mamba. Saattaapa siellä olla pientä yllätysohjelmaakin illan kuluessa. Tässä vaiheessa mukaan on epävirallisesti ilmoittautunut jo noin 450 henkeä ja kun siihen lisätään avecit, kaverit ja muut mukaan tulijat niin Tykkimäki on lauantaina piukassa iloisesti juhlivaa väkeä. Kun juhlat Tykkimäessä kymmenen korvilla päättyvät niin sitten me siirrymme Kouvolan keskustan terasseille ja kuppiloihin. Virallisina jatkopaikkoina ovat Pub Old Tom, Amarillo, Coffee House ja hotelli Vaakuna. Siellä sitten jatketaan hauskanpitoa pikkutunneille asti.

Kouvolalaisille suosittelen Tykkimäkeen saapumista fillareilla tai jopa kävellen. Testasin fillarointia ja paluu Tykkimäestä muutaman oluen jälkeen vei noin vartin. Gaalan jälkeen toki taksitkin kulkevat ja Laurilan Hannu on luvannut ajaa muutaman ylimääräisen bussivuoron 21.30-22.30 huitteilla. Autoilla tulevat voivat toki napata autonsa täyteen KENeja kohti Kouvolan keskustaa ja illan jatkobileitä. Yhteispelillä kaikki sujuu.

Tykkimäessä tavataan!

Jussi Untolahti

Totuuden henki

Toiseksi suosituin virsi kouluaikoina oli "Totuuden henki johda sinä meitä". Selvä ykkönen oli tietysti  "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen" sillä silloin hellittivät koulun ikeet ja alkoi pitkä ja kuuma kesä. En tiedä mihin se totuuden henki johdatteli mutta nykyään sitä ainakin Kouvolassa tarvittaisiin kipeästi. Väärän ja valheellisen tiedon levittäminen ja ihmeellisten väittämien eläminen alkaa nimittäin välillä voimakkaasti kyrsiä. Lähetin tänään ao. viestin Kouvolan Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvelle ja jään mielenkiinnolla odottamaan kantaako alueen suurin aviisi vastuunsa ja tekee puolueettoman ja koko totuuden kertovan jutun josta kaikki kuntalaiset hyötyvät, päättäjätkin. Ei haittaa vaikka sattuu sanoi Mertarannan Antsakin.

Arvoisa päätoimittaja Erja Yläjärvi!

Viimeisten vuosien aikana Kouvolan seutu on ollut melkoisten myllerrysten ja muutosten kourissa. Uuden Kouvolan synnyn myötä Kouvolassa puhutaan ja levitetään myös täysin väärää ja jopa suorastaan valheellista tietoa suuren kuntaliitoksen aiheuttamista negatiivisista muutoksista. Kaikki muutokset on pantu uuden Kouvolan syyksi riippumatta siitä onko palveluitten tarjoaja tai vähentäjä ollut kunnan laitos tai aivan yksityinen yritys. Pankit, postit, kaupat, myymäläautot, linja-autoreitit, junareitit, koulut, kirjastot, lastentarhat, terveyskeskukset, neuvolat ja monet muut palvelut tai niitten muutokset on niputettu yhteen ja samaan muottiin ja kaiken pahan on aiheuttanut vain ja ainoastaaan Kouvolan kaupunki. Jopa yksityisen rahan investoinnit on kyseenalaistettu hyvänä esimerkkinä kovaakin kritiikkiä saanut Tervaskankaan uusi ostoskeskus jonka vaikutusta keskustan kaupankäyntiin emme tosin vielä edes tiedä.

Kouvolan Sanomien surullinen "Napakat-palsta" on eräs valheellisen ja väärän tiedon vankka levittäjä. Täysin väärien uskomusten lisäksi palstalla mellastavat myös selkeät provokaattorit jotka saavat sitten itseään "tyhmemmät " henkilöt yltymään toinen toistaan hullumpiin mielipiteisiin. On liian helppoa ja jopa halpamaista arvostella nimimerkin takaa saati tahallaan levittää väärää tietoa. Samaa toki tapahtuu myös yleisönosastokirjoituksissa ja tavallisen kuntalaisen on nykyään täysin mahdotonta saada selville koko totuutta kunnan toiminnasta ja rahan käytöstä varsinkin kun kunnan omat päättäjätkin kirjoittavat niin tavattoman eri lailla meidän yhteisistä asioista ja veroeurojen käytöstä.

Alueen suurimpana mielipidevaikuttajana Kouvolan Sanomilla on nyt mielestäni selkeä vastuunkannon aika. Ehdotankin, että teette johonkin sunnuntain numeroon koko aukeaman jutun uuden Kouvolan synnyn jälkeen tapahtuneista negatiivista ja positiivisista asioista. En suinkaan pyri neuvomaan ammattilaisia mutta näin tavallisen kuntalaisen näkökulmasta olisi komeaa nähdä kattava tarina jaoteltuna eri alojen mukaan. Talous, sairaanhoito, tekninen ala, politiikka, kunnan lopetetut, muuttuneet ja uudet palvelut, yritysten vähentyneet tai lisääntyneet palvelut, matkailu, totuus Carean laskutuksesta jne. Myös valtiovallan tekemät palvelujen karsinnat ja lisäykset Kouvolan alueella voisi hyvin ottaa esiin. Luettelostani varmaan puuttuu vielä useitakin mielenkiintoisia esiin otettavia aiheita. Samoin jutussa joku ammattilaisenne voisi arvioida mitä tapahtuu verotuloille, henkilöstölle ja taloudelle kun viiden vuoden karanteeniaika menee umpeen ja kaupungin työntekijöitten määrää voidaan tarkastella ja ilmeisesti myös vähentää. Poliitikkojen ja kaupungin johtajiston mielipiteet voisi ihan hyvin jättää kokonaan pois. Ne me jo tiedetään ja se on kuitenkin tyhjänpäiväistä asioitten pyörittelyä josta kukaan ei ymmärrä mitään ja joka päättyy vain heidän keskinäiseen riitelyynsä. Jutun aihe olisi laaja mutta lehtenne tiedoilla ja ammattitaidolla sen tekeminen ei varmasti ole ylivoimaista. Näin tekisitte todellisen palveluksen tietämättömille kuntalaisille ja jutun myötä moni mielipaha ja hampaitten kiristely jäisi historiaan.

Tämä kirje on avoin ja julkaisen sen myös blogissani Kouvolasta Kotoisin osoitteessa www.jussiuntolahti.blogspot.com sekä myös Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-sivustolla. Jään mielenkiinnolla odottamaan laajaa artikkelianne Kouvolan entisistä, nykyisistä ja tulevista näkymistä.  Kaikenkattavan Kouvolasta kertovan jutun otsikko voisi olla vaikka "Totuus uudesta Kouvolasta".

Ystävällisin terveisin!

Jussi Untolahti (KEN)

Kaunis kuin aamunkoitto

Papinkujan kollin kavereilla oli ihmeellisiä lempinimiä. Häyhän perheen lapsista kolme oli saanut oudot lisänimet, Seppo oli "Nöönö", Juha oli "Vihti" ja Kristiina taas "Piukku" ja naapurissa asui myös sittemmin hyvänä kiekkoilijana Kouvolassa tunnettu Pertti "Pepe" Kuisma eli "Pooki". Papinkuja, kasarmialue ja Putkinotko eli Röörikanjoni muodostivat kolme erillistä aluetta. Röörikanjonin joukkoja johti aikoinaan Kiviluoteen Harri eli "Happi". Koulukavereillakin oli erikoisia lempinimiä kuten Sahasen "Neevi", Saarisen "Silli" ja Pellin "Igor".

Joka kylässä on nykyään Karhun "Nalle", Turusen "Pyssy", Tammen "Taisto" ja Lumpeen "Sonja". Niin oli Kouvolassakin mutta oli niitä monia muitakin. Suurin osa nimistä oli kavereitten keksimiä loistavasti henkilöä kuvaavia neronleimauksia ja saattoipa "huikallakin" olla joskus osuutta asiaan. Jotkut nimet olivat hieman ivallisia ja taisipa joku jopa keksiä itselleenkin hyvän ja mieluisan lisänimen. Yleensä niitä lisänimiä saivat erikoiset, kauniit, persoonalliset, hauskat, jurot, saamattomat, häntäheikit, iloluontoiset tai muuten selkeästi muusta porukasta eroavat henkilöt. Kateudellakin saattoi olla näppinsä pelissä. Peruskansa sai pysyä sillä Kake, Hellu, Repa ja Mallu linjalla.

Valio-Asun myymäläpäällikkö Esa "Pöväri" Pyötsiä esitteli usein itsensä nimellä "Wärtsilä" ja hänen isänsä tunnettiin "Nappulana". Kalle Raski oli persoona josta olisi luullut sikiävän monta hauskaa nimeä mutta muistan ainoastaan jopa hieman kunnioitustakin herättävän nimen "vihainen nuori mies". Autokauppias ja "vapaaherra" Kyösti Liirillä niitä nimiä sitten oli vaikka muille jakaa sillä mieshän tunnettiin hyvin nimillä "Kykä", "Eno" ja "Ahkera". Kyöstin taloudellisesti turvatulle ja työtä välttelevälle elämäntyylille pikkuisen kateelliset kaverit antoivat tuon viimeisen nimen ja "Liirin  Ahkera" onkin yksi parhaista lisänimistä mitä olen koskaan kuullut. Ei se Kyösti siitä muuten ollut lainkaan pahoillaan. Myös monet ammatit antoivat hyviä lisä- tai kutsumanimiä. Elimäen miehistä kellokauppias Kalliola oli "Kelloseppä" tai "Seppä" ja Lahtosen "Pera" oli "Sahanomistaja", Kouvolan Sanomien valokuvaaja Mattila oli "Kuvaaja",  kuusaalainen nuohooja oli "Sutari" ja Kouvolassa heilastellutta iskelmätähti Einiä kutsuttiin "Laulajaksi".

Legendaarinen Mannerin baari, Speden Saluuna ja ravintola Kultainen Kannus olivat myös monen lempinimen ja tarinan kehtoja. Korian poika Petri Salo keksi kaverilleen Anttosen Erkille kokonaan uuden identiteetin. Sen jälkeen kaikki  tunsivat Erkin nimellä "kansanedustaja Kauko Kutvonen" ja moni luuli sen myös olevan oikea nimi ja ammattikin. Toimittaja Heikki Somppi oli "Simo" ja veljensä Hannu oli "Engberg" koska muistutti kovasti ulkonäöltään erästä herra Engbergiä. Herra Engbergiä taas sanottiin "Oikeaksi Engbergiksi". Basisti, yrittäjä Matti Viitala tunnettiin nimillä "De Gaulle" ja "Sibelius" ja Kallion Jussi oli "Pinocchio" koska nenä punoitti heti jos otti hiukankin kuppia. Autokauppias Jarmo "Jakke" Paavola tunnettiin nimillä "Paavonen", "Jappe Jäyhä" ja "Nuori Vänrikki". Viimeksi mainittu tuli siitä, että Boris Grahnin kanssa Jarmolla  oli usein pientä leikkisää sanailua. Boris oli  ylioppilas ja Jarmo oli taas RUK:n käynyt joten "Jakke" aloitti usein tarinan sanoilla "nuorena vänrikkinä" kun taas Boris sanoilla "nuorena ylioppilaana" ja muilla oli hauskaa kahden loistavan verbaalikon tarinointia kuunnellessaan.

 Suvuissa kulkeneita nimiä myös käytettiin, Nurmisen Lasse oli isänsä mukaan "Asseri" ja Suuntalan Ari setänsä mukaan "Arttu". Ulkonäkökin antoi aihetta nimiin. Poikien suuri suosikki, nätti, hiljainen ja hieman ujo Irma Tukia oli "Äänetön voittaja" ja kaverinsa hieman räväkämpi mimmi sai lisänimen "Kiroilija". Huumorikin kukki, sukunimen Sorsa omaava  neito oli tietysti "Halvdykare" ja naisasioissa mukava mutta hieman saamaton veijari oli "Iskijä Mohair Sam" kuuluisan musiikkikappaleen mukaan. Rannan Pekka oli "Härski" ja Tammilan Eerolle nimen  "Öykäle" keksi muistaakseni Liirin Jukka. Saluunasta ja Kannuksesta moni muistaa hauskat herrat Pertti "Kuohapää" Halosen, Jussi "Mönö" Kossilan ja Mauri "Mölö" Lavenin.  Joillekin neitosille oli annettu hieman huimiakin nimiä. Oli räväkkä "Keppi", nätit sisarukset "Tiku ja Taku", ehtoisa "Egghawk", ponnahteleva "Goldie" ja muodokas "Keuhkolaajentuma". Ainakin näin jälkeenpäin ajatellen nimet kai kuvastivat enemmänkin niiden keksijöitten arvomaailmaa. Seuraavat taitavat mennä samaan kastiin. Moni muistaa Kouvolassa ja Kuusankoskella esitteitä kassikaupalla keräilleen pitkän kaverin. Hän oli saanut Kymillä töissä ollessaan lempinimen "Colorado-kuoriainen" koska oli kova poika syömään perunoita. Natsoja keräillyt harmiton "Hemuli" oli myös tuttu näky Kouvolan kaduilla samoin kuin "Piikkiparta" niminen alkoholisoitunut herrasmies. Urheilijoissa oli myös muutama hyvä nimi. Kaipiaisten kova futari Erkki Ylätalo oli "Roska", mäkimies Jouko Greijula oli "Mäkikotka", keihäänheittäjä Väinö Kuisma oli "Vanttu" ja kiekkoilija Timo Susi oli "Sutta" Näyttelijä Hannu Virolainen oli "Ulkomaan Hannu" mutta muistatteko, että Yrjö Parjannetta sanottiin pienenä myös "Sepän Jurkaksi". Olikohan nimi enne?

Hiukan nuorempi polvi ei päässyt yhtään helpommalla. Upealla Opel Gt:llä ajellut Pekka Lairila oli "Nakki" ja Volvo P1800 mallilla eli "Pyhimys Volvolla" ajellut  Juha "Sanni" Seppälä oli "Teemäen Templar". Muutama upea mimmi oli myös saanut selkeän miehen nimen. Olivat kai niin hyviä "jätkiä". Paavolan Kaija oli "Roope", Lehtosen Tarja oli "Take" ja Väyrysen Virve oli "Ville. Vähän surkeampi tapaus oli eräs veijari joka oli kutsunut vaimoaan "Muruksi". Vuosien saatossa "Muru" nimi oli siirtynyt keksijänsä nimeksi koska vaimo ei enää mitenkään muistuttanut murua. Täysin tossun alle jääneestä "Murusta" sanottiin, että hän ei ollut ikinä sanonut vastaan vaimolleen. Eräs "Murun" kaveri kertoi kuitenkin ihan toista. "Muru" oli mennyt sängyn alle piiloon hurjistunutta emäntäänsä joka oli komentanut häntä pois sieltä. "Muru" tiesi, että pyylevä emäntä ei sängyn alle mahdu, keräsi kaiken rohkeutensa ja huusi, että en varmasti tule. Olihan siellä Kouvolassa monta muutakin persoonaa. Kaupungilla kulkivat silloin mm. "Joensuun Elli", "Keksijä Kunto", "Älykkö Esko", "Raato Rällä", "Kuppa Kaisa", "Jäykkä", "Yökylmä", "Yksikätinen", "Kavaltaja", "Lonely Rider", "Klenkka", "Panosaurus" ja moni moni muu.

Siihen aikaan oli tapana muotoilla hyviä ja hauskoja mainoslauseita kavereille  ja firmoille. Poikien on täytynyt tykätä lujasti kaveristaan kun keksivät hänelle seuraavan mainoslauseen naisen iskemistä varten. Kaverin käskettiin esitellä itsensä neidoille lauseella; "Timo Roitto, kaunis kuin aamunkoitto".

Nimi ei miestä pahenna ja tarkoitus pyhittää keinot!

Jussi Untolahti

KEN-Gaala Kouvolan Tykkimäessä

Joskus aina miettii, että eiköhän tämänikäisen äijän pitäisi oikeastaan viettää rauhallista elämää vaikka pilkillä, asuntovaunulla, mökillä, yhteislaulutilaisuuksissa, ikäasemalla, lemmenlaivaristeilyllä tai bussimatkoilla vaikka Tuuriin tai Temppeliaukion kirkkoon. Ja vitut, mentävä on ja välillä vähän lujaakin. Milloin moottoripyörällä, milloin autolla, milloin Finnairilla, pääasia, että pääsee johonkin missä ei ole ennen käynyt. Minua eivät kiinnosta itäiset kaukomaat, kurjuuden katselu, diktatuurit, arabien ökyrakennelmat, Venäjän ihmeelliset systeemit ja lait eikä muutkaan yhteiskuntajärjestykseltään hunningolla olevat maat ja mannut. Minä olen Eurooppa-mies. Alpit, Dolomiitit, Tatra-vuoret, isot järvet Italiassa, suuret joet kuten Tonava ja Rein, Adrian meren rannat, Välimeri, vanhat kaupungit kuppiloineen, nouseva entinen Itä-Eurooppa ja pikkuvaltiot kuten San Marino, Liechtenstein, Andorra ja Luxembourg. Norjakin vuonoineen ja vuorineen käy. Näissä maisemissa minä alan elää, ajatus liitää ja tulee semmoinen rento olo, kiire häviää ja tulevaisuus ei huolestuta pätkääkään. Sinne johonkin Alppien rinteille sen tuhkankin saa sitten aikanaan roiskaista.

Mutta ei sekään riitä. Sitä on silti jostain syystä sotkeutunut moneen muuhunkin asiaan ja sitten  pitää vielä kirjoitella lehtiin, blogiin ja myös KENiin eli Kouvolan Entiset Nuoret Facebook-sivustoon. Hetken mielijohde ja täydellinen sattuma johtivat KENin perustamiseen ja siihen missä nyt ollaan. Ensimmäinen KEN-Gaala järjestettiin Sokos Hotelli Vaakunassa lokakuussa 2010 ja suuren työn KEN-Gaalan eteen tehneen Esko "Lalli" Lavosen kanssa haaveilimme hurjissa unelmissamme sinne jopa 400 osallistujaa mutta väkeä oli jopa 800 henkeä. Nyt on sitten edessä toinen KEN-Gaala. Lauantaina tulevan heinäkuun 28. päivä sitten rävähtää Kouvolassa ja Tykkimäessä. Kavereitten tapaaminen ja tuttujen väijyminen aloitetaan tietysti jo perjantai ehtoona Kouvolan terasseilla ja kuppiloissa. Lauantaina on sitten hyvää aikaa viedä lapsia ja lapsenlapsia Tykkimäkeen ja sitten iltapäivällä jo alkaakin KENejä kasaantua kaupungille valmistautumaan illan menoihin. Minä aloitan Old Tomista. Paljonkohan sitä väkeä muuten tulee Tykkimäkeen, veikkaan, että yli 1500 koska jäseniäkin on jo liki 3200.

Ohjelma Tykkimäen huvipuistossa alkaa klo 18.00 ja koko tapahtuman juontaa mestaritaikuri ja moottoriturpa Markku Purho. Kello 18.00 lauteille nousee 12-henkinen Hannu Kaikko & Uudet Tuulet bändi joka soittaa huikeaa Motown-musiikkia ja ohjelmistossa on valtava kavalkadi KENien nuoruuden ajan huippumusaa. Klo 20.00 esiin astuu Tero Vaara & Mamba ja vetää tunnetuimmat biisinsä aina kello 22.00 asti. Saattaapa illan aikana olla joku yllätyskin luvassa. Alueella palvelee yleisöä useampikin ravintola joten nälkä ja jano ei meitä varmasti piinaa. Tämän jälkeen siirrytään takaisin Kouvolan keskustan terasseille ja kuppiloihin. Old Tom, Amarillo, Coffee House ja Sokos Hotelli Vaakunan ravintolat ja terassi tulevat varmasti olemaan piukassa juhlivia KENejä.

Lippuja saa ostaa Tykkimäen portilta normaalin systeemin mukaan ja Gaalaan ovat tervetulleitta kaikki, myös ne jotka eivät ole KENin jäseniä joten aveceja ja kavereita mukaan. Päivällä ostetulla rannekkeella pääsee myös iltajuhlaan ja KEN-Gaalan lippu maksaa perushintaisena 17 €. Tykkimäen nettisivut www.tykkimaki.fi kertovat muut hinnat ja majoituksia voi alkaa varailla vaikka heti Sokos Hotelli Vaakunasta puh. 020 1234 650 varauskoodilla "KEN-Gaala". Huoneita on varattu 50 kpl ja tarjous on voimassa 06.07.2012 asti. Hinnat ovat seuraavat; 1 hh 74 € S-etukortilla/ 83 € ilman S-etukorttia ja 2 hh 89 € S-etukortilla/ 98 € ilman S-etukorttia. Infoa tulee KENeille myös viestinä Facebookin kautta.

Koko lystin esiintyjineen kustantaa Tykkimäen Huvipuisto ja Osuuskauppa Ympäristö joten heille suuri kiitos jo etukäteen.

Tykkimäessä tavataan, hauskaa on varmasti!

Jussi Untolahti 

Elmo Kaipiaisista pelastaa Kouvolan

Kirjailija Juhani Peltosen luoma urheilusankari Elmo syntyi Kainalniemen kylään, joka kasvaa hänen elinaikanaan pienestä maalaiskylästä betonigeometristen konstruktioiden tuonelaksi. Jo hänen ristiäisissään ukki ennustaa Elmosta tulevan suurmiehen. Elmo on levoton sielu, joka lähtee 15-vuotiaana merille rakastuttuaan onnettomasti naapurintyttö Aliisaan.

Elmon palattua Kainalniemelle hänen ystävänsä Reijo "Rymy" Petkelström alkaa valmentaa hänestä huippu-urheilijaa. Elmosta tulee maailman paras urheilija, joka kahmii itselleen kymmeniä kultamitaleita Andien talvikisoissa ja Derwangan jättiläiskisoissa. Andeilla Elmo voittaa 50 kilometrin hiihdon, vaikka ottaa torkut kesken kisan. Derwangassa hän tekee sadan metrin juoksussa maailmanennätyksen (9,72), vaikka kaatuu kesken matkan. Lopulta Elmo voittaa käytännössä yksin muun maailman parhaista jalkapalloilijoista kootun joukkueen ottelussa "Elmo - muu maailma". Hurmioituneet radioselostajat Immo ja Lyly välittävät Elmon sankariteot maailmalle.

Kymenlaakson oma Elmo saapuu nyt kotikaupunkini Kouvolan avuksi. Elmo syntyi Kaipiaisissa joka hänen nuoruuden vuosinaan kuihtui kukoistavasta asemataajamasta pieneksi uneliaaksi kyläksi. Kaipiaisten keskustassa on nykyään vain kauppa, kai Rosita-baarikin ja Pallasojan metallitehdas. Elmolla on mielessään kauniit muistot Kaipiaisten Kajastuksen jalkapallojoukkueen suuruuden ajoista ja vilkkaasta rautatieasemasta. Kaipiaisten kuihtuminen suorastaan kyrsii Elmoa mutta hän ei kuitenkaan yritä löytää syyllisiä vaan päättää henkisen esikuvansa ja ystävänsä Risto "Remy" Martinssonin avustuksella pelastaa koko uuden Kouvolan ja palauttaa Kouvolan kaupungin entiseen kukoistavaan asemaansa kun kaupungin isät ja kyvyttömät poliitikot eivät siihen pysty. Elmo asettuu eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi ja menee huimalla äänimäärällä läpi koko maan äänikuninkaana. Elmo saa aluksi puolustusministerin vaatimattoman salkun ja lakkauttaa ensi töikseen Dragsvikin varuskunnan. Vaasan rannikkopatteristo siirretään Inarin Sevettijärvelle ja tykit suunnataan Ruotsin sijasta Venäjälle. Suomenkieliset kansanedustajat haltioituvat Elmon toimista ja Elmolle vaaditaan lisää valtaa ja vaativimpia tehtäviä. Alkaa kehittyä ns. Kekkos-ilmiö ja vaatimattomalle Kaipiaisten pojalle alkaa kasaantua lisää valtaa. Pian Elmon hartioilla on useita ministerin virkoja ja tietysti myös usean ministerin palkka. Vaatimattomana miehenä Elmo jakaa varojaan useille tahoilla, mm. Korian kissatalolle, Kaipiaisten Kajastukselle ja monille muille mutta aikoinaan Kouvolasta talkkunakaupunkia tehneet Kouvolan Martat jäävät kuitenkin ilman Elmon rahoja.

Hälytyskeskusten muutokset Elmo panee heti uusiksi. Kuopion ja Porin keskukset lakkautetaan ja Kouvolaan perustetaan Suomen suurin hälytyskeskus Palomäen uumeniin. Samassa rytinässä Elmo siirrättää Etelä-Suomen aluehallintoviraston eli entisen läänihallituksen Hämeenlinnasta takaisin Kouvolaan ja Kotkaan siirretty Kymenlaakson poliisilaitos palautetaan Kouvolaan. Poliisilaitoksen Kotkaan siirtäneen entisen ministerin Jyri Häkämiehen (kok) Elmo nimittää Kotkaan perustetun Hailien Ystävät Ry:n toiminnanjohtajaksi. Uuden Keskussairaalan rakentaminen aloitetaan välittömästi Palomäen huipulle ja Paskoharjun suosta muodostetaan komean Kouvolan uusi Keskuspuisto. Elmo on päässyt vauhtiin ja nyt häntä ei enää pysäytä mikään. Kuopion hovioikeus ja hallinto-oikeus lopetetaan ja toiminta keskitetään Kouvolaan. Myös Itä-Suomen yliopiston Kuopion toiminnot siirretään Kouvolaan mutta Joensuun toiminnot jätetään ennalleen sillä Karjalan väki on lupsakkaa eikä ole koskaan Kouvolaa syrjinyt. Entisen pääministeri Kataisen (kok) autioituneen kotipaikan Siilinjärven Sale ja Siwakin suljetaan ja Jyrki Kataisen Elmo nimittää Tahkovuoren lentomäkiprojektin vetäjäksi tehtävänään siirtää Siilinjärven valtava valkoinen kipsikasa Tahkon huipulle. Movember-viiksillä naamioitunutta kipsinväristä Kataista kutsutaankin Savossa nykyään Kalpea-Kataiseksi.

Elmo puolittaa kansanedustajien määrän ja määrää vaaleihin niin korkean äänikynnyksen, että Rkp, Persut ja muut turhat puolueet putoavat seuraavissa vaaleissa eduskunnasta kokonaan. Elmon puolueella, Kaipiaisten kansanpuolueella, on 88 kansanedustajaa ja kokoomuksella, demareilla ja kepuleilla yhteensä 12 paikkaa joten valta on "Elmoilla". Seuraavaksi rakennetaan Kymijoen kanava ja Saimaan kanavan vuokrasopimus irtisanotaan. Kaikki länsisuomen varuskunnat lopetetaan ja niiden toiminnot siirretään Vekaranjärvelle ja muihin itäsuomen varuskuntiin. Ei kuitenkaan Kuopioon. Ruotsinkielisiin kyliin jää vain puupyssyjen kanssa "giv aktia" huutelevia hurreja joita johtaa entinen puolustusministeri, matruusi evp. Stefan Wallin (rkp). Vaasan Marttojen ikiaikaiseksi puheenjohtajaksi Elmo nimittää puolustusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp), alun perin muuten Anna-Maija, joka vei Kouvolasta hovioikeuden ja hallinto-oikeuden Kuopioon. Anna-Maja Henrikssonin päätehtävänä on totuttaa rantaruotsalaiset talkkunan syönnin karmeisiin saloihin.

Kimolan sulku rakennetaan ja myös vesiyhteys Verlan ja Repoveden välillä aukeaa Siikakosken sulun myötä. Orilammen Lomakeskus ostaa 4 uutta vesibussia ja höyryveturin vaunuineen joka ajaa väkeä Kouvolasta Hillosiin ja Orilammelle. Juna nimetään Vänniksi. Iitin kunnan Elmo liittää Lahteen mutta Tillolan seutu moottoriratoineen siirretään uuteen Kouvolaan. Jo näemmä Kainalniemeäkin  "betonigeometristen konstruktioiden tuonelaksi" nimitellyt ja myös Kouvolan nimeä pahasti vahingoittanut Kouvostoliitto-ryhmä kielletään Kouvolassa kokonaan kuten myös talkkunan myynti koko uuden Kouvolan alueella. Kouvolassa myymättä jääneet Marttojen talkkunat myydään kovalla hinnalla Vaasaan ja Kuopioon. Vanhentuneet talkkunajauhot lahjoitetaan hätäapuna venäläisen Kogalymin kaupungin uudeksi kotipaikakseen valinneelle Kouvostoliitto ryhmälle. Vaalikauden lopulla Elmo siirrättää kaikki Suomen toimivat paperitehtaat Kuusankosken ja Myllykosken tyhjiksi jääneisiin tiloihin ja elvyttää näin myös alueen pienteollisuuden. Kotikyläänsä Kaipiaisiin Elmo rakennuttaa vielä maailman hienoimman jousiammuntastadionin, Risto Ylätalo Stadiumin, ja siitä kehittyykin koko maailman jousiammunnan mekka.

Elmo on työnsä lähes tehnyt. Kouvolan kaupungin johtoon valitaan vielä uudet yhteistyökykyiset henkilöt ja kunnallisvaaleissa iloinen ja ikeestä vapautunut Kouvolan kansa valitsee valtuustoon positiivista nuorta porukkaa ja vanhat känkkäränkät jätetään kylmästi lehdelle soittelemaan. He liittyvät kuulemma sitten Lutuset Facebook-ryhmään ja saavuttavat nopeasti jäsenistön suuren suosion jatkuvalla riitelyllään.

Kouvola on nyt pelastettu ja Kaipiaisten suuri poika Elmo on vetäytynyt takaisin kotiseudulleen Kaipiaisten Rautjärven rannoille. Jos joku Kouvolaa kuitenkin vielä sorsii, niin Elmo on luvannut palata. Pitäkää poliitikot ja virkamiehet tämä kirkkaana mielessänne.

Jussi Untolahti

Liimaa lippaan

Papinkujan kollin lapsuudessa vappua vietettiin aina lähes saman kaavan mukaan. Mummo aloitti siman valmistuksen hyvissä ajoin ennen vappua ja sitä sitten käytiin poikien kanssa salaa maistelemassa. Joskus sai mummo tehdä kaksikin ämpärillistä kun keskenkäynyttä oli siemailtu hiukan liikaa ennen aikojaan. Vapun aattona nautitun siman painikkeena oli aina tippaleipiä ja serpentiinejä oli ripusteltu kotiin sikin sokin. Kaiken huippu oli kuitenkin vapun päiväkävely kaupungilla. Ensin mentiin kelistä riippumatta Kauppalankadulle eli nykyiselle Manskille ja ostettiin punainen vappupallo. Sitten mentiin katsomaan kommunistien vappukulkuetta ja sen jälkeen sään salliessa syötiin jäätelöt jos kioski oli jo avattu. Sitten mentiin kotiin ja juotiin taas simaa ja syötiin tippaleipiä. Lapsuudesta onkin jäänyt hyvin mieleen kuumat kesät ja räntäsateiset mutta simaiset vaput.

Vuosien kuluessa vapunviettokin sitten muuttui. Ensin pyörittiin poikien kanssa ratalla eli keskustassa jo vapun aattona ja ihmeteltiin aikuisten vapun viettoa ja nähtiin jopa humalaisia. Rihkamakauppiaitten tavaroita himoittiin mutta rahan tiukkuus esti usein hankinnat. Ylioppilaaksi pääsy muutti taas tapoja. Ikääkin oli sen verran, että ravintoloihin oli asiaa ihan luvan kanssa. Tärkeimmäksi juhlapäiväksi muodostui vapun aatto ja juhlapaikka vaihtui kodista ja kadusta ravintoloitten ihmeelliseen maailmaan. Taas häärättiin siman, mutta hieman vahvemman parissa. Tippaleipiä ei syöty enää, enkä olekaan niitä lapsuuden jälkeen syönyt. Vapun päivänä levättiin kotona aaton rasitusten jälkeen eikä useinkaan lähdetty kaupungille juhlimaan. Vapun päivähän oli silloin harmaalakkisten kalkkisten ja kommunistien juhlapäivä.

Ylioppilaslakin taisin laittaa lakkiaisten jälkeen ensimmäisen kerran päähäni kun täytin 40 vuotta. Siitä lähtien vapun viettoon on kuulunut lähes aina juhlinta Kouvolan keskustassa. Hurjimmat jopa kokoontuvat aamulla Jaakonpuistoon kuuntelemaan torvisoittoa ja siemailemaan kuoharia. Sen homman olen tähän asti onnistunut onneksi jättämään väliin mutta yleensä puolenpäivän jälkeen levoton sielu alkaa vaatia miestä sinne ratalle eli keskustaan. Jos keli sallii niin Tompan ja Holvin terasseilta on hyvä aloittaa. Jos ei salli, niin sitten mennään sisälle. Muutama neuvoa antava pitkä ja kylmä olut mukavassa seurassa virittää oikeaan tunnelmaan ja kun kello lähenee kolmea niin edessä on päivän kohokohta. Legendaarinen vappujuhlien paikka ravintola Popsis ja sen yhteislaulutapahtuma ovat ehdottomasti vapun parasta antia. Siellä ovat kaikki tutut ja muutama ihan outokin ja mikä hauskinta, samat ihmiset iloisina ja juhlatuulella vuodesta toiseen. Herrojen rypyt on juotu suoriksi ja naisilla meikit peittävät elämän tuomat pikku uurteet. Laulu raikaa, olut kuohuu ja skumppapullot poksahtelevat. Muistellaan vanhoja, ihmetellään nykypäivän menoa ja katsotaan silti luottavaisina tulevaan. Muutaman tunnin laulelun ja hauskanpidon jälkeen porukka jakautuu pikku ryhmiin ja lähtee jatkoille kuka mihinkin. Huimimmat jopa Mutteriin asti jatkamaan iloittelua.

Näin se vappu varmaan menee tänäkin vuonna. Liimaa ja ilmastointiteippiä on varattu alkuvalmisteluihin sillä ensin täytyy kuitenkin kiinnittää viime vappuna irronnut ylioppilaslakin lippa. Komea siitä tulee, tarkistakaa vaikka vappuna.

Jussi Untolahti

Naisten vika

                                         
                                                   

Niin kiehtovia kuin ne yleensä ovatkin, niin usein niistä kertyy huolta ja murhetta, jopa harmiakin ja taatusti ainakin kuluja. Siis niistä naisista. Kaverini kertoi taannoin, että hänen vaimonsa oli särkenyt television kaukosäätimen. Tarkempi asian pohdinta muutaman tuopin kera paljasti, että kiivaan ja äänekkään perheselvittelyn jälkeen kaverini oli heittänyt vaimoaan kaukosäätimellä. Vikkelä rouva oli väistänyt ja kaukosäädin räsähti seinään ja hajosi tuhannen pillun päreiksi. Juuri alkamassa ollut MM-jääkiekon Suomen peli sai tietysti liikettä niveliin ja kaverini lähti nopeasti lähimpään alan firmaan uutta hakemaan. Kotimatkalla sitten reilua ylinopeutta tutkaan ja sakot päälle. Tarinan opetus on, että olisi ehkä kannattanut tyytyä sanan säilään tai korkeintaan tyynyyn. Hitaampi vaimokin olisi katastrofin estänyt.

Pääsiäisen tienoilla meillä oli vähän vastaava neuvottelu kotona. En nyt sentään alentunut heittelemään mitään mutta lievästi ärsyyntyneenä pamautin tietokoneen kannen räväkästi kiinni. Hyvin sammui kone ja lopullisesti. Ei pihaustakaan lähtenyt siitä Fujitsusta enää. Voitte kuvitella, että hatutti entistä enemmän, olo oli vähän kuin sillä Alakylän Adoniksella herkällä hetkellä, kun neito lohdutti sanoen, että "sisään vaan, kyllä se siellä itsensä oikoo". Samalla heräsi tietysti huoli siitä milloin tietokoneen viimeinen varmuuskopiointi oli tehty. Ensimmäisenä arkipäivänä kone vietiin huoltoon ja viikon se siellä viipyi. Tuomio oli tyly, kovalevy rikki ja uusi tilalle. Kaikki tiedostot olivat hävinneet ja edellinen varmuuskopiointi oli tehty viime vuoden marraskuussa.  Laskua kertyi kohtuulliset 160 € ja lisäksi sitten iso työ kotona päälle. Meillä tietokoneilla on vähän erikoinen tietoturva joten sen saaminen kuntoon kesti muutaman päivän ja sitten kaikki ohjelmat piti asentaa uudestaan. Sitten täytyi viritellä Suosikit-kansio kuntoon ja aloittaa hävinneitten tiedostojen korjaaminen muistin ja paperitositteiden avulla. Burtonin lisämuistista löytyi onneksi kaikki ennen marraskuuta tehdyt tiedostot. Selaimen vaihto uuteen toi omat oudot kuvionsa. Tätä perkeleen touhua kesti pari päivää eikä kaikki vieläkään ole alkuperäisessä kunnossa. Hommat nyt kyllä jotenkin jo sujuvat. Tarinan opetus on, että jos jotain pitää läimäistä kiinni, niin läimäise vaikka ulko-ovi ja siirry hillitysti pubiin sammuttamaan kiukkuasi. Saattaa tulla hiukan halvemmaksikin.

Sen verran tapahtuma opetti, että nyt varmuuskopiointi tehdään kerran viikossa aina tiettyyn aikaan. Meillä on kotona kolme konetta, Satulla oma työkone ja sitten on vielä semmoinen minikone jolla kaksi viikkoa jouduin nyt touhuamaan. KENin hommatkin jäivät vähiin sillä ei semmoisella pikkumasiinalla tämän kokoisilla sormilla mitään viitsi kirjoittaa, saati julkaista. Se on mokkuloineen hankittukin lähinnä lomamatkoja varten mutta toimiin näköjään ihan mainiona varakoneenakin selailuhommissa. Lisäksi minua jurppi se kun koneellani oli aina kaikenlaista tavaraa ja ohjelmaa jotka eivät mitenkään liittyneet minuun. Satu käytti sitä kun ei viitsinyt omaansa avata ja aina kun meillä kävi joku vierailulla, niin jotain piti katsoa koneelta kun se nyt sattui olemaan auki. Nyt harkitsen vielä yhden koneen ostoa. Hankin semmoisen laitteen joka on vain ja ainoastaan minun omassa käytössä. Siihen ei koske kukaan enkä sitten voi edes harkita jonkun muun syyllistämistä jos laitteet ei toimi.

Vanhoissa naisissa piilee viisaus, sanoo se kuuluisa vanha kansa. Totuus on kuitenkin se, että piilee se viisaus joskus myös vanhoissa miehissä. Jo edesmennyt isäni päätti eräänä syksynä, jolloin olin jo liki 18 vuotias, kertoa minulle näin miesten kesken tiettyjä elämän tosiasioita. Isän opetus oli lyhyt, selkeä ja ytimekäs. Naisista on parasta pysyä erossa, niistä ei saa kuin harmeja ja tauteja. Sen jälkeen mentiin saunaan, juotiin oluet ja puhuttiin autoista. Oppi ei onneksi langennut kovin otolliseen maaperään sillä mielenkiinto lajia kohtaan oli jo herännyt ja ensimmäiset haparoivat kokeilut oli suoritettu. Veljeni Ollin kohdalla isä ei enää jatkanutkaan huonosti alkanutta pedagogista uraansa vaan luotti kai jo kavereitten, koulun ja luonnon kykyyn hoitaa tiedotus ja sittemmin mahdollinen toiminta.

Nyt kun tätä elämää on jo tovi eletty, niin usein tulee mieleen, että oli niissä isän opeissa kyllä jotain järkeäkin ja  monelta harmilta olisin säästynyt jos olisin ohjeita noudattanut. Onneksi niin en kuitenkaan tehnyt, sillä kyllähän sitä olisi monet riemun hetketkin jääneet kokematta. Saattaisi siinä viimeisessä kiikkutuolissa vituttaa ankarasti.

Kokemukset, surut, kiukut, ilot ja riemut ovat pysyviä muistoja eletystä elämästä. Ne eivät onneksi häviä vaikka uusia tuleekin joka päivä ja tallennus toimii ainakin vielä.

Jussi Untolahti

Kuusaalt tulee murha ryhmä Lipal

Seuraavaan tarinaan olen ottanut suuren joukon Kouvolan seudulle ominaisia nuorison käyttämiä sanoja ja ilmaisuja. Materiaali löytyy kokonaisuudessaan Arja Salmisen Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-ryhmän sivulle kasaamasta loistavasta KEN-Suomi sanakirjasta. Loput tarinasta olen yrittänyt kirjoittaa paikallisella murteella. Virheelliset murreilmaisut saan toivottavasti anteeksi.

Manskin lipa alle kasaantu ain lauantain varsinkii kesäl jo siin kuuen aikaa suht paljo väkee vähä joka suunnalt. Kouvolalaisii ol tietyst eniten mut Kuusaalt tul ja kiitsareil ain murha ryhmä Lipal. Kiitsari ajo sit uutta tietä siit Murhamäen jauhokaupan ohi ja ol nopeemp ku se vanhaa Hopeepajukujaa pitkin tuleva linkkuri. Inksan ja Mylsän suunnast toi linkkari kans kovast väkee Kouvolaa ja valkealaisten linjuri oli tähä aikaa just tulos Kuoleman kurvin kohal tai jopa Raviskil asti. Torkkarist moni karju jo kävel keskustaa päi ja kiltsit yritti tietyst liftail Lippaa kohti. Korjalt tul kans muutama tuttu hemmo niiku Kutvoin ja sen kaverit. Eskolanmäe Hiltonistkii oli jo Lipal tullu monta nättii kauppiksen mimmii, yks ol Lahest, pari iha Hesast asti ja loput ol kai Kotkast. Kaikk olkii sillo aina enstee alkuillast väijymäs muit nuorii Lipal. Siit sit moni lähti kavereitten kaa kuka mihinkii mut jo puolilt öin kaik rupes taas olee siin Lipal takas. Siin ko alko sillon se kuulusa hatunjako joka ei useinkaa tuonu ainakaa meil kolleil mitää mainittavaa tulost.

Manskin ees ol jo sillo kuuen aikaa parkis monenlaist kiesii. Kirvesmiehen Parrakuda, pari Kajakkikaksikkoo, joku ysiysi Saappi ja yks Ooppeli. Paalupaikal ol yks hieno Voortti, oikee Kapri. Sen peräs ol Luupää, pari Pahnaa, harmaa Juustohöylä ja yks Kusiainen. Laatokat ja varttikilon purkit ol jätetty kulman taa. Seppälän parkis ol muutama komee Voortti, Merkuri, Letukka ja vissii yks Raislerikii. Jenkkirautoi kuitenkii ja moni niist ol just Kuusaalt. Myö iskän autoil paikal päräyttäneet jätettii kärryt usein vähä sivummalle ettei niit vaa kukaan naarmuttas. Mopoil ja filetsoilkii aina joku tul mut ne ol vähä hankalii saattohommis ja joskus joku jopa puhko niitten kumei. Lutoil kumeil ol sit vitun paha ajaa varsinkii jos joku ol tarakas, siinhän saatto vaik rypäst oikee kunnol. Ennen kuppiloihi menoo monet otti lärvit kuka missäkii kute Jaakonpuistos, Assan puistos, Keskaris ja Sumariskii jotkuu kävi. Suosittui juomii ol omppoviini, nutikka, suovesi, kepu, gorilla sekä jopa pöytis ja kossu. Makkurikii joskus jotkuu siin yllätti ja sit yrjö lens kaares. Likoil jätkät yritti joskus juottaa jotai liköörii, oliks se ny sitä Triple Sekkii, ku se teki mimmit kuulemma kiimasiks. En mie kyl huomannu niis mitään eroo, joi ne mitä vaa.

Siihe aikaa tuttukii porukka ol kovast eri ikäist ja suosittui mestoi ol paljo. Jotkuu lähti kesäl Kalikseen ja sit talvel Kuntsil joraa, ne ku osas tanssii niit vanhoi tangoi, humppii ja valssei ja oliks se ny polkkaa ja jenkkaa. Myö ei kollien kaa paljo siel käyty ku ei oikee osattu ku hitait nojail ja hieroo, niitäkii vaa Kannuksen tanssilattian takakulmas. Monet niist, jotka ol jo yli 18 vuotiait meni Ylä-Mannerii vetää keppanaa jos Hirvoin päästi sisää ja Hämäläise rouva suostu myymää. Omist pulloistkii siel joskus otettii huikkaa. Saluunas moni kans poikkes ja Sipparis käytii joskus syömäskii jos ol rahaa ja vaik joku vakiohoito mukaan. Alkuillast jotkuu kävi sillo myös siin Ympsäs, toiset sit taas Popparis ja vähä vanhemmat men joko Kartanon karvahattuu tai jopa Mutterii. Sinne myö ei uskallettu mennä. Kun pohjaa ol otettu sopivast ni sit lähettii joko Retkuu tai sit vähä myöhemmin kun vanha linski purettiii, ni sit mentii jo Kannuksee. Siel juotii sit kaljaa tai apinajuomaa ja kiireet veti jotain makeet liköörii tai sit niit sinisii enkelei. Hotkoppii, Kartanoo tai Kymppähovii men vähä vanhemmat porukat tanssimaa. Siel ol aina jotai orkkii soittaa niiku sit myös Monrepoos. Olihan niit aluks myös Kannukses. Ku Kannuksen systeemit sit muuttu, ni sen jälkee myö ainakii siirryttii sen Taivaallisen Makkurin Aukion toisel laidal sinne Kummitätii joka sit myöhemmin ol se Omppu tai Renople. Se ol kyl kova paikka ja suosittu aikoinaa.

Ne jotka ei lähteny kuppiloihi jäi siihen kylille väijyy. Pilluralli pyöri ratalla jo alkuillast täyttä päätä Lipan ja Sipparin parkin välil ja heti ku ilta vähä pimeni niin moni nappas siit kyytii jonku piikkitissin ja vei sen sit pienen kurvailun jälkee vaik Unskalle, Snakkii tai jopa Utin baaril iltakahvil. Kovimmat kollit pyrki tietyst saamaa mimmei myös yäuinnil sinne Vennan rantaa tai Käyskil. Jotkuu kävi Lappalkii Särkil tai sit siel Hautalan rannas. Siel rannoil olkii joskus elokuun pimein iltoin aika kuhina ja joskus joku orpokotikii täytty aidost elämäst.

Puolenyön paikkeil porukkaa alko taas kasaantuu siihe Lipa alle. Nättii iineksii ol ku ketun nenää ja kollit kyttäs niit uuet dongarit jalas ja komeet rotsit pääl. Kauppalankatu ol hitaast ajavii autoi  täynnä. Monis autois oli ikkunat auki, musa soi ja sikaosastokin oli porukkaa pullollaan, varsinkii niis jenkeis. Vosikat ol kiukkusii ku ne ei päässy lasettaa siit läpi vaik tolpil ol jo jonoks asti pokaa. Rokka tai lihis paril nakil oli monen yöpala siin Mannerin Jätepalas. Taishan sielt saaha silloin jo kanahampurilaisiikii. Hirvone ol siinäkii aina yöl ovimikkoon ja Jorma pitikii porukan hyväs järjestykses. Välil siin kadul vähä tapeltiikii mut aika harvoin ketää tarvi Mäel asti viedä. Normaalist vaa sulas sovus väijyttii josko sais jonku kyytii tai pääsis muuten vaan saatille. Aika harvoin onnistuttii mut mukavaa siel silti oli. Lämpösiin kesäiltoin ei meinannu millää malttaa lähtee kotii. Ainoo lohtu ol, ett ens lauantain on taas sama hauska touhu ees.

Onneksi oli mitä odottaa!

Jussi Untolahti

Hannikaisen baariin eli Speden Saluunaan

Papinkujan kolli lähestyi uhkaavasti kapakkaikää -60 luvun puolivälin jälkeen. Ensimmäiset varovaiset kokeilut tehtiin kun Speden Saluuna oli ollut Kouvolassa vuoden päivät keväällä 1968. Ikää minulla oli silloin 17 vuotta ja sisään ihme kyllä pääsin. Portsareina olivat silloin ainakin Kepon Hanski, Henttosen Seppo ja Raemaan Rape. Oli suurta juhlaa istua Liirin Kyöstin, Heiskasen Maken, Torikan Pekan, Vuorisen Maken sekä muitten isojen poikien mukavaan seuraan ja tilata oluet. Mallasjuoman erään version isot pojat tilasivat tuttavallisesti nimellä ”sinikorkkinen”. Niin tein minäkin ja sitten naama peruslukemilla nautin kylmää mallasjuomaa asiantuntevasti laatua arvostellen. Olut muuten maksoi silloin Speden Saluunassa muistaakseni alle markan pullo eli nykyrahassa 17 senttiä. Kympillä otti monta olutta eli täyden kännin ja vielä kotimatkalla söi teatterin edessä Jennyn kioskilla lihapiirakan kahdella nakilla. Toinen paikka missä kollien kanssa silloin käytiin, joskin harvemmin, oli Ympäristön ravintola Välikadulla. Benna Sottinen oli pokena ja sisään päästiin sinnekin. Loppuvuodesta 1968 täytin 18 vuotta ja vuoden 1969 alusta vapautui sitten keskiolut. Vakiopaikkamme, legendaarinen Ylä-Manner, sai myös oikeudet keskioluen myyntiin ja siellä sitä sitten napattiin pohjaa ennen lähtöä yöravintoloihin. Ylä-Manneriinkin tuli oluen myötä portierit ja Paavo sekä koko Kouvolan tuntema Hirvosen Jorma pitivät sitten auktoriteetillaan meidät kollit herran nuhteessa myös alakerran Yöpalassa. Jos jostain syystä ei lähdetty Red Cariin tai sittemmin Kannukseen niin suosittua oli myös mennä Sip Pubiin jossa usein myös syötiin varsinkin jos mukana oli mieluisaa neitiseuraa. Ylä-Mannerin loppuminen oli kova isku kolleille. Tilalle tuli pian Stockmannin Go Inn mutta ei siitä koskaan kehittynyt Ylä-Mannerin veroista paikkaa vaikka sielläkin paljon istuttiin. Jossain vaiheessa meidän suosiossa oli myös rautatieaseman yläkerrassa ollut pieni mutta vauhdikas pub josta haettiin alkuvauhtia illan rientoihin. Olikohan sen nimi Grillari. 

Diskokulttuuriin meidät kollit perehdytti ensi kerran Taipalisen Seijan Red Car vanhan linja-autoaseman yläkerrassa ja kun sen toiminta loppui, niin sitten siirryttiin vanhoina ja kokeneina tekijöinä ravintola Kultaiseen Kannukseen Hansan yläkertaan. Joskus harvoin poikettiin myös Hotelli Kouvolassa, Kymen Hovissa, Kymen Kartanossa ja Monrepossa mutta jotenkin ne olivat hiukan erilaisen porukan suosiossa ja käynnit jäivät satunnaisiksi. Kultaisen Kannuksen jälkeen kollien aktiivinen toiminta siirtyi vuosiksi Taivaallisen Makkurin Aukion toiselle laidalle ilmaantuneeseen Jussi Piensalmen ravintola Kummitäti/Kummityttö/Green Applen suojiin.

Joskus lähdettiin myös kauemmas ja silloin mentiin Tornionmäen Shemeikkaan, Valkealan motellille, Utin Päämajaan, Inkeroisten Kantakievariin, Kausalan Tensikkaan ja Orilammen majalle jossa joskus vietettiin myös viikonloppuja. Kuusankoskella taas ei juurikaan käyty. Jos oikein pitkälle mentiin, niin sitten suuntana oli Lahden Nuutti-Grilli jossa dj:nä hääräsi itse Tapani Ripatti. Mikkeliin mentiin kuppilaan, jossa hovimestarina oli Aake Kalliala ja kuppilan nimi oli muistaakseni Kahveri. Kotkassa vierailtiin Paanasten perheen diskoteekki Palskissa ja kesäisin käytiin myös Meriniemessä. Haminassa kohteena oli Kasematti, Taavetissa Kanuuna ja Luumäellä käytiin Luumäen motellilla.

Tämä kaikki tapahtui ennen vuotta 1982. Sitten käynnit ravintoloissa vähenivät muutamiksi vuosiksi parisuhde/avioliiton takia. Kouvolan ensimmäisessä Rossossa toki aina joskus poikettiin. Myös joskus -80 luvun puolivälissä siinä entisen Puisto-Kartanon kupeessa avattu ensimmäinen kunnon seurusteluravintola Pub Corner tuli tutuksi ja sen todella upeavartaloinen baarimestari oli meidän kollien kaukaisen ihailun kohteena varsinkin kun tunteet kotona alkoivat yhä useammin käydä hieman viileiksi. Puistokartanon paikalle tulleessa Two Floor Barissa oli aikoinaan myös melkoisen kiihkeää menoa, jopa strippareita ja valtavan kokoisia jääkaappeja ovella järjestystä valvomassa.

Vuoden 1988 syksyllä lähdin Kouvolasta ja takaisin palasin uusiopoikamiehenä vuoden 1992 lopulla ja myös tänne jäin. Tarkoitus oli toki palata takaisin Satakuntaan Euraan mutta suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Muutto Kouvolan keskustaan oli yhtä juhlaa. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Kotoa oli 250 metriä Popsikseen ja sata metriä enemmän Kouvolan silloiseen ehdottomaan ykköspaikkaan, Cumuluksen alakerran Citybariin. Tämä oli usein lauantaisin myös käyntijärjestys. Ensin pari pitkää Popsiksessa Palmun Annen ja sen ”tumman”  hoivissa ja sitten Citybarin upeitten baarimestarien Minnan ja sen ”vaalean” asiakkaaksi. Sieltä kävellen Vaakunaan ja sitten yöllä Kuumapalan nakkilihiksen jälkeen kotiin. Kesäisin istuttiin ahkerasti Illusionin eli nykyisen Amarillon vilkkaalla ja aurinkoisella terassilla. Myös Ympäristön Birrassa ja Madonnan paikalla olleessa Harrierissa poikettiin aina silloin tällöin. Green Applen alakerrassa oli myös jonkin aikaa melkoisen hyvä pub biljardipöytineen ja Pukimon talossa oli joku pub joka sitten sotkeutui kai jonkinlaisiin epäselvyyksiin ja hävisi nopeasti. Kalevankadun pinkki Border Palace/Downtown taas oli hieman nuoremmille, niille pikkukolleille. Sitten jäi vuosiksi Kouvolan keskustassa asuminen mutta muutto omakotitaloon Korialle 1996 ei poikamiehen yöelämää juurikaan muuttanut kuin lisääntyneitten taksimatkojen osalta. Vakiopaikaksi alkuillasta muodostui Citybarin loppumisen jälkeen Jari Larikan Pub Old Tom ja Vaakuna säilytti hyvin paikkansa loppuillan ykkösenä.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Vuonna 2000 Korian taloon muutti Karo. Se oli selvä ennusmerkki poikamieselon lopun alusta. Reilun vuoden asuttiin mukavan Karo-kissan kanssa sitten kahdestaan mutta vuoden 2001 pääsiäisen kapakkareissu oli kohtalokas. Kouvolan yössä oli huolestuttavan hiljaista ja hyppäsin taksiin ja ajoin Sommeloon. Baaritiskillä istuessani joku koputti olkapäähän ja siihen käytännössä loppui 12 vuoden uusiopoikamieselämä ennen kuin ehdin edes päätä kääntää. Reilut 23 vuotta aikaisemmin tapaamani Satu astui yllättäen kuvioihin uudestaan. Loppukesästä asuttiin sitten jo yhdessä ja asutaan muuten edelleen vaikkakin taas ihan Kouvolan keskustassa.

Nyt on suuntana joskus harvoin Old Tom sekä Holvi ja jos yksin pääsen, niin jopa Mulligan’s tai Vaakunan Aula. Hyvää palvelua, maukasta ruokaa ja kylmää olutta taas tarjoaa silloin tällöin Neville. Kesäisin sitä sitten piristyy ja vanha suola eli se ihmisten näkeminen ja tapaaminen ajaa lempeinä kesäiltoina vähän useamminkin keskustan terasseille.

”Oltiin jotain kuustoist kesää - paidat nailonii. Ja kolmen kaljan jälkeen oltiin puolet vanhempii ja jos oikein tahdon muistaa, kai meille hymyiltiin” lauloi Hector aikoinaan hitissään Hannikaisen baari. Taisi osua hyvin meihin kolleihinkin tuo Hectorin lyriikka silloin ensimmäisillä Saluunan käynneillä.

Pian taas nähdään Kouvolan kesäisessä yössä!

Jussi Untolahti

Kustaa Saksi Kouvolan uudet muodot

Papinkujan kollin nuoruudessa Kouvolalla oli vain yksi tunnus eli komea vaakuna. Kun iso Kouvola sitten syntyi, niin kaupungin uusi visuaalinen ilme sai kokonaan uudet kuviot. Meidän kaikkien alojen asiantuntijoitten (lue Jussi) on aika lyödä korttinsa pöytään ja aloittaa taas raaka arvostelu. Nämä uusimmat tekeleet saksi Kustaa mutta on niitä tämän uuden Kouvolan aikana tehty jo muitakin. Ensimmäiseksi uusittiin kaupungin vaakuna koska eihän sitä nyt viiden muun kunnan sopinut ottaa käyttöönsä Kouvolan vanhaa vaakunaa. Vanha oli kyllä komeampi mutta eipä sillä ole niin väliä koska ei näitä kaupunkien vaakunoita kukaan katsele ja arvostele. Vai muistatteko millainen on Iisalmen vaakuna? Seuraavaksi lanseerattiin sitten tämä Kouvolan markkinointiin tarkoitettu logo, niin juuri, tämä pisteroiskaisu, jonka sisarmalli on mm. Jyväskylän kaupungin matkailusivuilla. Slogan Kouvola-Kymijoen kaupunki liitettiin vielä siihen mukaan. Mitään sanomaton keskinkertaisuus oli juuri syntynyt. Seuraavaksi joku kallis konsultti keksi uuden sloganin Kiehtova Kouvola ja kaupungin päättäjät nielivät tämänkin ihastuksesta huokaillen. Reisillehän ne kaikki miljoonat alkuinnostuksissa menivät ja nyt on taas kerran uuden aika.

Nyt turvauduttiin Kouvolasta lähtöisin olevaan ja Hollannissa asuvaan taiteilija Kustaa Saksiin. Kouvolan omiin kykyihin eli ammattikorkeakouluun ei siis taaskaan luotettu. Tällä kertaa kaupungin päättäjiä ei kuitenkaan täysin kustu silmään kuin ehkä hinnan suhteen. Uudet panoraamat, logot ja hahmot ovat jotenkin melkoisen raikkaita. Tosin kirkkaisiin väreihin yleensä kyllästyy aika pian ja kaupungin on todella pidettävä huolta että, kaikki kuvat näyttävät aina hyviltä ja puhtailta sen pienimmänkin ruohonleikkurin kyljessä. Repsottava Kouvola-tarra ei ole hyvää mainosta missään. Älkää kuitenkaan luulko, että tästä ei löydy mitään arvosteltavaa tai ainakin pohdittavaa. Näissä Kouvolan uusissa tuulissa esiintyy Kustaa Saksin erittäin monissa muissakin töissä käytetty kirkas värimaailma jonka voitte nähdä esim. VR:n vihreissä junissa. Monet Saksin työt ovat kuin suoria kopioita Kouvolan uusista panoraamoista tai päinvastoin. Toisaalta ei se mitään haittaa koska tuskin nyt Lappeenranta ja Lahti teettävät uudet ilmeensä juuri Kustaa Saksilla. Mutta jos teettävät niin räikeän komea Salpausselän värisuora voi olla huimaa katseltavaa. Sinällään pirteissä hahmoissa ja niitten esiin tuomassa arvomaailmassa on sen sijaan enemmänkin kritisoitavaa.

Ihmettelijä on hyvä, se kuvastaa selkeästi uuden Kouvolan kehitystä, hämmästelevää päättäjää ja ihmettä odottavaa kuntalaista. Toisaalta se tuo myös mieleeni eksyksissä olevan ja maakuntaansa sekä kumppaniaan epätoivoisesti etsivän iittiläisen kunnallispoliitikon. Ei sitä silti Esaksi nimetä. Muutkin hahmot ovat visuaalisesti erittäin hyviä mutta nimet ja sukupuolet menivät nyt kyllä täysin munille. Ensinnäkin meidät kuntalaiset karsinoidaan nyt hyvin tyypillisiin sukupuolirooleihin. Herra Puu on metsämies, Luomu on selkeästi nainen ja liikemies Topi taas on mies. Ei ihmisiä nykyään näin voi ohjeistaa tiettyihin rooleihin sukupuolen mukaan. Hahmot olisi pitänyt tehdä sekä miehiksi, että naisiksi ja sitten kaikille kaupunkilaisille olisi pitänyt antaa mahdollisuus kantaa haluamaansa rintanappia tuntemustensa mukaan. Nimet olisi myös voinut harkita paremmin ja antaa kaikille hahmoille rehelliset ihmisten nimet. Nyt tulee mieleeni korttipeli Hullunkuriset perheet mutta erittäin positiivisessä mielessä. Liikemieshahmo olisi voinut olla Juhani tai Jussi Juhani Pousin kunniaksi ja naispuolinen liikemies olisi tietysti ollut Liisa Liisa Seppälän mukaan. Luomun perhe olisi siten ollut Pekka ja Ritva. Nimet tulevat tietysti kovista alan henkilöistä ja vihreiden arvojen puolustajista Pekka Raukosta ja Ritva Sorvalista. Herra Puu olisi ilman muuta Sakari ja rouva Puu olisi Irja. Nimensä he ovat saaneet Kouvolan upeitten puistojen isän kaupungin puutarhuri Sakari Värrin ja Repoveden eteen paljon työtä tehneen jo edesmenneen Irja Siikavan kunniaksi.

Uusi ilme on Papinkujan kollin mielestä lupaava mutta kyllä se hienosäätöä vielä vaatii. Koska kaikki näkökannat on kuitenkin otettava huomioon, niin näin niitä kuvia varmaan minulle kuvailisi Anttilan parkissa lökäpöksyissä persvakoaan esittelevä 15-vuotias valottomaan mopoonsa nojaileva aknesta kärsivä kaikentietävä maailmanmies. ”Tiet sie toi panoraama, heh heh panoraama cool, on niiku jonku siis kato vitun aseman homon huumehörhön siis viimeöine kato märkä uni, junat senku kato puksuttaa. Noi niiku siis vitun pallinaamat on niiku makeit, cool, niit joku surkee homokin siis helpost kato niiku spreijaa kato siis vaikka mihi niiku seinää, tajuut sie siis paappa mitä tää niiku meinaa?  Cool, Fuck you man”!

Papinkujan kollin ja lökäpöksyn mielipiteet saattavat siis ainakin sivuta toisiaan. Kouvola on siirtynyt Kustaa Saksin värikkääseen maailmaan.

Jussi Untolahti

Kohti nautintojen porttia

                                       Hasasen Matin kanssa Kaprunin kesässä

Papinkujan kollin lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa urheiltiin paljon. Kesäisin yleisurheiltiin Männikössä joka on siinä nykyisen kirkon takana vieläkin jäljellä. Päälajeina olivat pituushyppy, kolmiloikka, korkeushyppy ja seiväshyppy. Entisellä Kaikukujalla juostiin kilpaa sekä pelattiin pesäpalloa ja Kentällä nykyistä Hovioikeutta vastapäätä pelattiin jalkapalloa. Fillareilla ajettiin korttelia ympäri kilpaa ja crossia tai scamblesia, kuten meidän mummo sanoi, ajettiin Männikön tienpenkoilla, Kaikukujalla ja Koiviston sementtivalimon alueella. Jalkapallo vei monet meistä Susien juniorijoukkueisiin ja yleisurheilu taas Kouvolan Urheilijoitten treeneihin urheilukentälle. Koulussakin mieliaineeni oli urheilu kun taas voimistelu oli ihan kamalaa ja taidotkin rajoittuivat lähinnä velttoriipuntaan rekillä. Talvisin pelattiin katupelejä Papinkujalla ja Kaikukujalla, luisteltiin Tanttarin suolla sekä harrastettiin Kouvolan Luistelijoitten riveissä pikaluistelua ihan kilpailutasolla. Niin, ja hiihdettiin. Vapaaehtoisena se oli jopa ihan mukavaa. Lyhyemmät hiihtoreissut ulottuivat Marjoniemeen jossa nykyisen terveyskeskuksen paikalla oli ihan hyvä rinne johon rakennettiin hyppyreitä ja pujotteluratoja. Myös Marjoniemen kentän toisessa laidassa olleet Savon radan jyrkät rinteet olivat mieluisia paikkoja ja monien suksien surma. Pitemmät retket ulottuivat sitten Palomäelle, Töröstinmäelle ja Hinkkismäelle. Ne olivat silloisen mittapuun mukaan jo todella kaukana ja isoja mäkiä. Hinkkismäelle tehtiin omia hyppyrimäkiä ja niistä sitten muutaman metrin loikkia hypittiin. Töröstinmäki oli jo ihan toista. Siellä oli oikea hyppyrimäki jossa oli puusta tehty pirun korkea vauhtitorni. Naapurissa asuvilla Häyhän pojilla oli ihan aidot mäkisukset joten siitä Töröstistä muodostui meille kolleille myös eräänlainen miehuuskoe. Pakkohan se oli hypätä kun muutkin hyppäsivät. Minä hyppäsin kaksi hyppyä samalla kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Rohkea etunoja ja sitten turvalleen alamäkeen kun alastulo taisi unohtua. Palkeet olivat täysin tyhjät, henki ei kulkenut pitkään aikaan lainkaan. Nenä oli auki ja verta tuli kuin härän kurkusta. Pojat tunkivat lunta nenään ja takoivat selkään ja kyllähän siitä viimein elämä voitti. Voitte arvata, että moisen suorituksen jälkeen kotimatka Papinkujalle illan jo hämärtyessä oli pitkä.

Koulussa oli sitten vähän pakko harrastaa hiihtoa liikuntatunneilla ja se ei kyllä ollut oikein minun laji. Hiihtokilpailuissa olin aina joukon häntäpäässä ja kyllä se hiihto vielä yhteiskoulun aikaankin oli pelkkää piinaa ja hirveää välineitten raahausta. Lopunkin innostuksen hiihtoon tappoi Suomen armeijan huimat välineet ja ns. hiihtäminen. Intin hiihtokilpailuissakin taisin olla viiden viimeisen joukossa. Sen jälkeen laskettelurinteet veivät minut mutkamäen pariin ja liki 25 vuotta meni sitten rinteissä kotimaassa ja alpeilla käytiin kesähiihdon parissa myös kesäisin. Puskasuksiin en koskenut kertaakaan, eikä kyllä tehnyt mielikään. Tasan kymmenen vuotta sitten kaverini pyysi mukaan viikoksi Rukalle hiihtämään. Lähdin hieman vastahakoisesti mutta lainasin kuitenkin sukset ja muut vermeet veljeltäni Ollilta. Viikko siellä sitten hiihdettiin joka päivä ja ihan mukavalta se tuntui. Illalla olin aina niin väsynyt, että sauna, ruoka ja muutama paukku uuvuttivat miehen lopullisesti. Poissa oli siis lasketteluaikojen toiseksi tärkein osa eli after-ski sanan varsinaisessa merkityksessä. Silloin päivän laskettelujen jälkeen mentiin suoraan monobaariin oluelle ja sieltä sitten hotelliin, saunaan, syömään ja sitten vilkkaaseen yöelämään ja seuraava aamun todella ”virkeänä” rinteeseen. Nuorena sitä vielä jaksoi.

Kymmeneen vuoteen en ole siis hiihtänyt kertaakaan mutta sitten viime syksynä Satu alkoi puhua minua ympäri. Ryhdytään hiihtämään, oli monen lauantai-illan viinikeskustelujen teema. Lokakuussa varattiin mökki Rukalta hiihtoloman ajaksi joten päätös suksien hankinnasta oli tavallaan jo silloin tehty. Miestä siis vietiin kuin litran mittaa. Tammikuussa ostettiin sitten sukset välineineen. Ne ovat semmoiset voitelemattomat ja huoltovapaat sivakat. Paitsi, etteivät ole. Tietyin välein niitten pohjat pitää puhdistaa ja luistovoiteen käyttö antaa paremman luiston. Monoissa ei ole nauhoja vaan vetoketju ja sauvan sompa on aivan naurettavan näköinen ja pieni. Siteet ovat ihan olemattomat tikkuaskin kokoiset muoviset värkit ja koko suksi/sidepaketti ei paina oikein mitään. Ensimmäinen hiihtokerta oli katastrofi. Ne rimpulat eivät tuntuneet jaloissa lainkaan, helvetin huterat ja luisto poissa kokonaan. Heti alussa menin pari kertaa nurin ja sitten vedin pelkällä pahalla sisulla Käyrälammelle jossa luulin saavani juomista. Ei siellä mitään myyntiä ollut vaan olivat siirtäneet sen halvatun hiihtomajan Paaskoskelle. Lunta suuhun pari kourallista ja takaisin kotia kohti. Nestehukkahan siinä iski ja energiat loppuivat. Jotenkin sain kömmittyä ja hoiputtua Lehtomäen kioskille. Pari pulloa limua ja suklaalevy naamaan ja olo korjaantui hieman. Samalla aivot saivat positiivisen energiapulssin ja syntyi kuningasajatus, Lehtohoviin oluelle, vähän niin kuin after-skihin. Satu lupasi hakea minut autolla sieltä ja kävelin paikalle. Puhti loppui taas joten paikallisesta kaupasta lisää limua ja suklaata. Tila oli vakava koska oluen juonti unohtui kokonaan. Kun kotiin päästiin, niin vatsa oli sitten tietysti sekaisin limusta ja suklaasta eli rengaslihaksen löystymiseen päättyi sekin hiihtonautinto. Päätin pyhästi, että se oli viimeinen hiihtokerta eläissäni.

Ei se Papinkujan kollin sisu kuitenkaan antanut niin helposti periksi. Seuraavana päivänä painuin ladulle uudestaan hyvin energiaa ja nestettä tankanneena. Homma sujui jo jotenkuten ja suksetkin alkoivat luistaa paremmin. Rankkaa se oli mutta Paaskoskella kävin. Nyt on takana liki 150 km hiihtoa ja huomenna aamun hämärissä lähdetään sitten ajamaan sinne Rukalle. Tavaraa on niin pirusti lähinnä sitä hiihtoa varten. Hiihtopipoja, parit hanskat, villapohjasukkia, tiukkoja kerrastoja jotka ovat minun päällä aivan naurettavan näköisiä, fleecejä, hengittävä hiihtoasu (ei semmoinen tiukka), luistovoiteet (suksiin), energiapatukoita, rusinapaketteja, juomapulloja, aurinkolaseja ja tietysti sukset, monot ja sauvat. Ne kun vetää kaikki päälleen ja kamerarepun vielä selkään niin jotenkin uskon, että meno on arvokkaan verkkaista. Ei se kuitenkaan ihan näin totista touhua koko ajan ole. Minähän en puskahiihtoakaan harrasta ilman After-skitä joten olen varannut mukaan olutta, valkoviiniä ja taidanpa vielä tänään hakea Alkosta pullon whiskyä. Jos ruumista kidutetaan, niin pitää sitä palkitakin ja huolehtia myös sen henkisen puolen hyvinvoinnista.

Pappi saarnasi aikoinaan Elimäen seurakunnan rippileirillä rannan tuntumassa istuville nuorille kärsimyksen ja nautintojen porteista. Juuri samalla hetkellä aivan papin selän takana kaverini Erkki souti ja minä lojuin veneen perässä olutpullo kädessä. Meihin selin ollut pappi ei huomannut mitään mutta meinasi liperikaulan saarna loppua siihen, kun eräs leirin valvoja huomautti äänekkäästi, että tuolla menee nyt niitä nautintojen porttilaisia.

Niille porteille tähtään nytkin!

Jussi Untolahti

Ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu

Papinkujan kollin lapsuudesta -50 luvulta muistuu mieleen hauska tarina. Vaarini oli ostanut uuden auton kouvolalaisesta autoliikkeestä sen hyvin tunnetulta ja ns. sutkilta autokauppiaalta joka vielä oli vaarini hyvä tuttu. Pari viikkoa auton toimituksen jälkeen posti toi laskun kyseiseltä autoliikkeeltä ja siinä vaadittiin veloitusta uuden auton mukana tulleesta vararenkaasta. Vaari tietysti lähti tuohtuneena kyseistä autokauppiasta ripittämään. Tämä oli muka vilpittömästi pahoillaan ja pisti koko jutun osaamattoman sihteerin touhuksi. Myöhemmin vaari kertoi, että samasta autoliikkeestä oli tullut myös muille varsin outoja laskuja joita jotkut jopa olivat maksaneet. Taisi siis sittenkin autokauppias rahastaa vain lisää asiakkailtaan vaikka sihteerin syyksi mokoman outouden laittoikin.

Tavallaan samanlaista se autokauppa on nykyäänkin. Rehellistä tosin. Meille ostettiin tässä vähän aikaa sitten ihan uusi auto. Listahinta oli se mikä oli lehdissäkin komeasti esillä mutta ei sillä rahalla vielä mitään autoa saanut. Automyyjä alkoi latoa hinnan päälle lisäkuluja tyytyväisenä myhäillen, tosin selvitti kyllä ne meillekin ihan kiitettävästi. Toimituskulut 600 €, metalliväri 433 €, talvirenkaat 699 € moottorilämmitin 340 €, roiskelevyt 125 € ja lämmittimen sisähaaroitus 175 €. Loput autossa olleet osat kuuluivat kuulemma hintaan. Periaatteessa perusauton hintaan tuli siis lisää peräti 2372 €. Tietyt lisämaksut ymmärrän kyllä ihan hyvin mutta esim. nuo roiskelevyt eli eräänlaiset melko heppoiset muoviset ”roiskeläpät” olivat auton mukana irrallaan ja ne sitten kiinnitettiin luovutuksen yhteydessä ja tietysti laskutettiin. Samoin tätä toimitusmaksua en käsitä lainkaan. Kuvitelkaapa, että menette ostamaan vaikkapa isoa ja komeaa kattilaa. Hinta 80 €, toimituskulut 3 € ja kattilassa irrallaan olevat kahvat 2 €. Lisävarusteena oleva kansi maksaisi sitten vaikka 8 €. Tuntuisi aika erikoiselta kaupanteolta mutta autokaupassa se on ihan normaali ja jopa asiakkaitten hyväksymä kauppatapa. Kun uutta autoa sitten haettiin autokaupasta, niin palvelu oli suorastaan loistavaa. Ensin juotiin kakkukahvit, sitten koko auto ja kaikki sen toiminnot, namikat ja nippelit käytiin tarkasti läpi varmaan yli puoli tuntia kestäneen perehdyttämisen aikana. Moottoritilakin avattiin ja se oli nykyisen käytännön mukaan perehdyttämisen lyhyin osuus. Tuosta katsotaan öljyt ja tuonne lisätään lasinpesunesteet, muualle ei kannata koskea totesi automyyjä. Lähtiäisiksi ojennettiin vielä tyytyväisille uuden auton omistajille paketti jossa oli pullo kuohujuomaa ja pari lasia. Uudet omistajat lähtivät tyytyväisenä ajelemaan uudella autolla kotiin. Se uuden auton tuoksu on muuten hieno vaikkei se nyt tuo ”Rols Rois” ollutkaan.

Jossain vaiheessa varsinkin isompien hyödykkeiden kaupankäyntiin liittyivät olennaisesti kylkiäiset. Sohvan tai sängyn ostaja sai kinkun kaupanpäälle ja peräkärryn mukana sai lumilapion tai kuokan. Sitten nämä kylkiäiset jostain syystä kiellettiin ja taas myöhemmin sallittiin, tosin jonkinlainen käyttöyhteys kai piti olla tuotteiden kesken. Kattilan mukana siis sallittiin vispilä mutta pesukoneen kylkiäiseksi ei saanut antaa esim. veitsisarjaa mutta pesuainetta kyllä. Nykyään taitaa tuo kylkiäisten antaminen olla vieläkin vapaampaa, tosin aika vähän sitä kai enää ilmaisena esiintyy. Maksullisia kylkiäisiä kyllä tarjotaan kuten autokaupassakin. Puhelin, tietokone ja nettiyhteyksien kaupasta ei tahdo nimittäin saada nykyään mitään tolkkua. Meille tarjotaan 1 -200 megaa tietokoneitten nopeutena ja monenlaista bittiä joiden ominaisuuksista myyjätkään eivät tahdo olla selvillä. On maksullisia filmi- ja viihdepaketteja kymmenine kanavineen, mokkuloita jotka toimivat jos sattuu käyttämään niitä sopivassa paikassa ja puhelimia satoine toimintoineen. Koskahan ne muuten unohtavat niistä sen puhelin ominaisuuden?

Hullujahan me ihmiset olemme. Meilläkin on kahden hengen taloudessa 3 tietokonetta, kaksi tulostinta ja 3 puhelinta älyllä ja ilman. Siis puhelimen älyä tarkoitan. Lisää piti kuitenkin perjantaina taas saada mutta nyt ällistys oli lopputuloksen suhteen suuri. Ostettiin pari vuotta sitten matkoja varten semmoinen pieni tietokone jota on näppärä raahata mukana ja käyttää siellä mistä saa esim. hotellin yhteyden tai löytää langattoman verkon. Nyt siihen mentiin sitten kysymään kouvolalaisesta alan firmasta mokkulaa tulevaa pohjoisen reissua varten. Kotona on tietokoneelle Kympin 10–megan valokuituyhteys joka maksaa runsaat 30 € kuukaudessa. Sen lisäksi haluttiin sitten mokkula ja oltiin jo asennoiduttu siitä maksamaan lisääkin jonkun verran. Ystävällinen myyjä kertoi, että hyvinhän se onnistuu. Tarjosi tietysti ensin filmipakettia, tehokkaampaa ja kalliimpaa 100-megan yhteyttä ja uutta modeemia jonka hinta oli vajaat 100 € mutta kun näki, että niihin emme syttyneet, niin tarjosi sitten jotain Duo-pakettia. Siihen kuului meidän nykyinen kotiyhteys ja sitten se uusi mokkula. Sopimuksen joutui tekemään 24 kuukauden pituiseksi mutta se ei meistä ollut mikään ongelma. Suurin ällistys oli kuitenkin hinta. Nykyisen runsaan 30 € hinta aleni yllättäen 27 euroon eli hinta halpeni mutta tavaraa saatiin lisää. Nyt on kotona mokkula ja se jopa toimii ainakin Kouvolassa. Viikon päästä se sitten testataan pohjoisen jängillä. Yhteyskarttojen mukaan sen pitäisi toimia sielläkin mutta kohtahan se nähdään, onko kaikki kuten mainoksen mukaan luvataan.

Saapa nähdä, onko seuraavassa autokaupassakin jo sama ilmiö eli lisävarusteiden mukana hinta halpenee. Sehän olisi oikeastaan aika loogista, enemmänhän niillä olisi sitten huollettavaa ja laskutettavaa.

Jussi Untolahti

Kouvola, Suomen Ystad

                                             

Ruotsin idyllinen rannikkokaupunki Ystad on varsinainen rikollisten ja murhamiesten pesä.  Joka viikko siellä tapetaan ainakin yksi tai jopa useampiakin henkilöitä. Huumeita ja huoria virtaa baltiasta ja Puolasta ja kaupungissa touhuilee varsinainen rikollisten keskittymä. Kaupungin toimelias ja pätevä rikoskomisario Kurt Wallander kuitenkin ratkaisee jokaisen rikoksen nätin syyttäjän ja koiransa Jussin kanssa sekä pistää rikolliset telkien taakse tai kylmäksi. Näin ainakin tapahtuu jos uskomme mainioita televisioelokuvia ja räväkkää tekstiä jonka on kirjoittanut Henning Mankell. Mutta, että koiran nimi on Jussi. Piski on kuulemma saanut nimensä loistavan oopperalaulajan Jussi Björlingin kunniaksi mutta silti täällä elää kirjallinen kostonhenki. Ajattelin kirjoittaa kirjan Kouvolan tulevista hurjista murhista joita ratkoo sitten rikoskomisario Kurre Valtanen uroksista kiinnostuneen koiransa jämtlanninpystykorva Håkanin kanssa. Kirjan kirjoitan salanimellä Heimo Mankeli. Mainoslause on vanha tuttu, edestä kuin enkeli, takaa kuin mankeli.

Kouvolan historiassahan näitä hurjia veritekoja riittää. Jo kansalaissodan aikana punaiset teloittivat runsaasti Kouvolan ja lähiseudun merkkihenkilöitä mm. Korian sillalla ja ruumiit paiskattiin sitten Kymijokeen. Valkoiset taas kostivat heidän terrorinsa monin kerroin tappamalla punaisia mm. kuuluisalla Veripellolla nykyisen Käpylän kirkon luona ja ilmeisesti myös kasarmialueen takana. Jopa joku nainenkin taisi päästä hengestään näissä puhdistuksissa. Niistä ajoista ei varmasti kukaan asianosainen tai nykyinen kouvolalainenkaan ole kovin ylpeä ja henkisten haavojen parantuminen veikin runsaasti aikaa ja kansa yhdistyi oikeastaan vasta Talvisodan alkamisen hetkellä. Saatiin yhteinen suuri vihollinen josta sen ajan sankarien kunniaksi käytän heidän suosimaansa pilkkanimeä ryssä.

Lappalan järven Verkkosaaressa eli kansan suussa Murhasaaressa tapahtuneesta nuoren neidon murhasta olen usein kuullut mutta vasta Sakari Viinikaisen mainiot tarinat selvittivät asian ainakin minulle tarkemmin. Murhan vuonna 1938 tehnyt Tuomas Narinen oli viimeinen henkilö joka Suomessa tuomittiin kuolemaan rauhan aikana. Kuolemantuomio kuitenkin peruttiin ja mies jopa vapautui vankilasta mutta joutui sinne sitten uusien rikosten takia ja kuolikin vankeudessa. Tarina Murhasaaresta elää kuitenkin paikkakunnalla voimakkaasti ja saarikin tunnetaan hyvin sillä nimellä. Toinen seudun tunnettu murhamies oli lihakauppias Leo Seteri, aikaisemmin Cederström. Seteriä epäiltiin useammastakin murhasta mutta yhdestä vain saatiin tuomituksi -50 luvun alussa. Hänestä liikkuu murhien lisäksi muitakin huimia tarinoita. KUPin pelaajat olivat menossa Leo Seterin ajamalla kuorma-autolla Kaipiaisiin pelaamaan jalkapalloa legendaarista Kaipiaisten Kajastusta vastaan. Tykkimäessä Seterin ajama kuorma-auto kaatui ja yksi pelaajista, Ossian Ranta, menehtyi. Seteri ehdotti kuulemma, että annetaan kuolleen olla tien varressa sen ajan, että ehditään pelata se peli Kaipiaisissa ja napataan sitten kotimatkalla vainaja kyytiin. Tähän eivät muut kuitenkaan Seterin hurjasta maineesta huolimatta suostuneet ja poliisi kutsuttiin paikalle. Tarinan mukaan Seteri oli juovuksissa kun onnettomuus sattui. Sakari Viinikaisen kertoman mukaan Leo Seteri palasi murhatuomionsa ja vankeuden jälkeen Kouvolaan ja vietti ilmeisesti viimeiset vuotensa Kotiharjun vanhainkodissa ja haudattiin Lahteen.

Muitakin hurjia veritekoja muistan. Vanhalla linja-autoasemalla olleessa Radio-Pyörä Oy:n liikkeessä puukotettiin yhtä miestä mutta sitä en muista kuoliko hän. Ravikylän kuolemankurvissa olleesta ladosta löytyi myös kuollut mies ja siellä sitten me kollit käytiin salaa paikkaa katsomassa ja pelotti niin pirusti. Tapauksesta on kahdenlaista tietoa ja on puhuttu murhasta sekä  itsemurhasta. Paljon myöhemmin Kellomäessä olleessa Sokuriina elintarvikeliikkeessä puukotettiin henkilökuntaan kuulunut nainen hengiltä jonkunlaisen riidan jälkeen. Hankkijan tontilla tapettiin nuori tyttö jonka ruumiista löytyi kymmeniä teräaseen iskuja. Kyseessä taisi olla jonkinasteinen mustasukkaisuusdraama. Tykkimäessä olevassa omakotitalossa tapettiin myös aikoinaan mieshenkilö ja poliisi löi lisää vettä huhumyllyyn ilmoittamalla, ettei kommentoi asiaa koska tekotapa oli poikkeuksellisen raaka. Joitain muitakin outoja kuolemantapauksia sattui. Mannerin lipan vieressä olleesta kellosepänliikkeestä löytyi omistaja kuolleena ja hurjat huhut kertoivat toinen toistaan karmeimpia tarinoita tapauksesta. Kyseessä taisi olla kuitenkin ihan luonnollinen kuolema. Paljon puhuttaneita itsemurhia tapahtui myös aikoinaan muutamia ja kun tekijät olivat tunnettuja kouvolalaisia niin huhut olivat huimia. Pari opettajan ja parin ison yrityksen johtajan itsemurhat ja muutama epäselvä kolari ja kuolemantapaus siivittivät huhuja entisestään. Yhden lyseolaisen tapauksen muistan hyvin. Kaveri lähti Saluunasta kotiin joka sijaitsi melko lähellä keskustaa. Yöllä Kouvolasta pohjoiseen mennyt juna ajoi kiskoilla maanneen kaverin yli lähellä Kuusaanlampea. Legenda alkoi heti elää. Saluunassa olleet kaverit laskivat, että humalassa ollut uhri ei olisi millään ehtinyt kävellen Kuusaanlammelle asti. Huhujen mukaan hän olisi joutunut auton yliajamaksi kotimatkallaan ja ruumis olisi sitten viety radalle junaa odottamaan. Tapaus ei ilmeisesti koskaan täysin selvinnyt.

Hurjin itsemurha tapahtui keskellä kaupunkia Waaramaan talon vieressä Käsityöläiskadulla. Elämäänsä kyllästynyt kaveri päätti päivänsä räjäyttämällä itsensä hengiltä. Niitä verijälkiä ja ihmisen palasia me kollit sitten yritimme sieltä löytää. Muistan toisenkin vastaavan tapauksen. Mökillä kavereitten kanssa viikonloppua viettämässä ollut laturi räjäytti itsensä kapeassa kallionkolossa taivaan tuuliin. Juopuneet kaverit lähtivät sitten viemään viestiä leskelle. Leski, kiukkuinen uskovainen nainen, avasi oven pitkien koputusten jälkeen ja pojat kysyivät, että oletteko leskirouva Mähönen. En minä mikään leski ole, kivahti rouva. Hevospelejä pelannut viestintuoja ojensi kätensä ja sanoi, lyödäänkö vetoa. Kun asia sitten rouvalle selvisi, niin hän voivotteli surkeana, että mitenkähän se meidän Paavo, kun se oli semmoinen juoppo ja renttu, pääseekö se edes taivaaseen. Pojat lohduttivat leskeä, että kyllä se ainakin sinne päin lähti.

Asun muuten samalla paikalla kuin Kouvolassa oli aikoinaan murhamies Leo Seterin lihakauppa. Eivät ne hirmuteot kuitenkaan taida paikasta johtua koska ei minulla mitään murhanhimoisia ajatuksia ole herännyt. Ainakaan vielä!

Elämä on kuolemaa vahvempi vain aikansa. Eletään sitä täysillä, väkevästi ja sulassa sovussa!

Jussi Untolahti

Tulevat presidentit

Niinhän se presidentinvaalien kaksiviikkoinen toinen kierros meni, rauhallisesti kuten uumoilinkin. Kaksi varovaista ja hymyilevää herrasmiestä otti kevyesti mittaa toisistaan todella vaisuissa vaalikeskusteluissa. Toimittajat ja yleisökysyjät kun vielä olivat pääosin täysin ulkona typerine kysymyksineen, niin eipä niistä tenteistä mitään apua monenkaan äänestäjän päätöksentekoon ollut. Sinänsä valitettavaa koska eroja herrojen kohdalla olisi ollut runsaasti. Niinistö on yliopistokoulutuksen saanut juristi, Haavisto opinnot kesken jättänyt ylioppilas. Molemmat herrat ovat mieltyneet nuoriin puolisoihin mutta Niinistö hetero ja nuoren naisen puoliso, Haavisto homo ja nuoren miehen puoliso. Niinistö on kokenut juristi, pankkimies, kansanedustaja, puoluejohtaja,  ministeri ja eduskunnan puhemies. Haavistolla on taas vankka kokemus ulkomaan rauhankomennuksilta sekä ministerinä ja kansanedustajana. Niinistö on selkeä ison rahan edustaja, Haavisto taas on humaanimpi ja enemmän sen kuuluisan pienen ihmisen asialla. Kapteeni Niinistö ja sivari Haavisto keskustelemassa puolustuspolitiikasta sulassa sovussa naureskellen oli jotenkin koomista. Minulle tuli valitettavasti koko vaalikampanjasta mieleen etukäteen sovittu siisti kokonaisuus. Joku politiikan tuntija sanoikin tänään radiossa, että siinä kaksi Suomalaisen klubin herraa keskustelivat keskenään nahkaisissa nojatuoleissa, vain sikarit ja konjakit puuttuivat. Menivätköhän muuten tenttien jälkeen yhdessä kaljalle Storyvilleen vai johonkin hieman vihreämpään kuppilaan?

Molempien ehdokkaiden kannattajat sen sijaan panivat parastaan etenkin ns. sosiaalisessa mediassa. Varsinkin Niinistön takana olleet syyllistyivät todellisiin riman alituksiin. Kaikki homokammoiset mellastivat netissä ja toinen toistaan huimempia väitteitä, ivauksia, pelkoja, törkeitä valokuvia ja suoranaisia solvauksia vedettiin esiin. Itse seurasin vain Facebookin sivuilla olleita hengentuotteita, jos nyt niitä voi hengentuotteiksi sanoa. Pahimmat solvaajat esiintyivät päivittäin syytäen aivan uskomatonta tekstiä esiin. Hauskinta niissä oli kuitenkin se, että pääosin ne olivat jonkun muun kirjoittamia eli tällä onnettomalla porukalla ei ollut edes taitoa oman tekstin tuottamiseen. Nämä pahimmat solvaajat eivät suinkaan olleet Kokoomuksen perinteistä kannattajajoukkoa. Porukasta tulivat esiin selkeästi Persujen kannattajat, kiihkouskovaiset, natsimyönteiset, homottoman pohjanmaan kepulaiset, maahanmuuttajien vastustajat ja muut ”Suomi on vain heteroitten suomalaisten maa” tyyppiset suvaitsemattomat ihmiset. Niinistöä taas syytettiin useista naissuhteista, nuoresta vaimosta, suuren rahan renki-imagosta, värittömyydestä ja yllättäen kokemuksen puutteesta ulkopolitiikassa. Epäiltiin jopa vapaamuurariksi. Haaviston toiminta Komposti-lehden päätoimittajana otettiin toki esiin mutta Niinistön rullaluistelu ja vaalikoira taisivat jo jäädä aika vähälle huomiolle. Tällä epävirallisten kannattajien tekemällä vaalityöllä ”homokammoiset” tekivät karhunpalveluksen Niinistölle. Moni käänsi kelkkansa ja päätti äänestää Haavistoa vastalauseena homottelu-sivari nimittelylle ja muulle alatyyliselle kirjoittelulle. Sinänsä tällä tyhmemmän kansanosan innokkaalla likasankokampanjoinnilla ei kuitenkaan ollut kovin suurta merkitystä kummallekaan ehdokkaalle eikä myöskään vaalin lopputulokselle.

Molempien kampanjatoimistot tekivät siistin ja erittäin asiallisen työn ja kaikilta ylilyönneiltä vältyttiin. Näin heitä oli myös varmaan tarkkaan ohjeistettu koska selkeä loanheitto olisi voinut kääntää pelin suunnan. Presidenttiehdokkaiden omista herrasmiesmäisistä esiintymisistä jäi mieleen se tosiseikka, että kaikki meni juuri niin, kuten Niinistö oli suunnitellut. Reilussa johdossa olleella Niinistöllä ei ollut mitään tarvetta sähköistää keskustelua ja tähän jippoon humaani ja sovitteleva Haavisto lankesi. Kaikki negatiiviset ja arat asiat jätettiin hyvin vähälle huomiolle tai niistä ei keskusteltu lainkaan. Se myös saattoi ratkaista pelin jo liiankin ajoissa. Haavisto on koko ajan kirinyt lähemmäs mutta kiri ei nyt riitä. Lopputulos tulee olemaan Niinistön reilu voitto mutta ei kuitenkaan mikään 70-30 tulos. Vaalin lopputulosta pitää aina veikata suomalaiseen tapaan ja niin teen minäkin. Äänestysprosentti on 72.6 % ja äänijakauma on prosentteina 57-43 Niinistön hyväksi. Kahden hyvin samantyyppisen miehen miehen väliltä kansa valitsee siis Niinistön ja vaalivalvojaisissa näemme edelleen kaksi toisilleen ystävällisesti hymyilevää miestä. Kaksi Suomen seuraavaa presidenttiä.

Käykää äänestämässä, se kannattaa aina!

Jussi Untolahti