Kotikaupunkiani Kouvolaa on aina mollattu, useimmiten ilman syytä ja yllättävästi yleensä vielä sisältä päin. Enpä muista juurikaan kuulleeni kotkalaisten, lahtelaisten tai lappeenrantalaisten siihen syyllistyneen. Yhden savitaipalelaisen kyllä. Kuusaan asemakylä ja Suomen turhin ovat aika lieviä ivailmauksia verrattuna esimerkiksi tähän Kouvostoliitto-touhuun. Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinnonkin saanut Kouvostoliitto-ryhmä on luonut nimestään kaupungille todellisen riesan. Kirosanaksi muodostunutta Kouvostoliitto-sanaa käytetään aina kun joku Kouvolaa tai sen päättäjiä mollaa. Tosin senkin ryhmän toiminta on onneksi pientä ja hiipuvaa. Savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on ottanut oikein elämäntehtäväkseen Kouvolan mollaamisen. Sekin tosin on nykyään aika harmitonta ja huomaamatonta. Miestähän ei kukaan ota vakavasti, varsinkin kun hän kai ihan tosissaan esitti itsenäisyyspäivän muuttamista kansallispäiväksi. Savitaipaleella saatte keskenänne juhlia vaikka vallankumousta mutta Kouvolassa juhlitaan edelleen itsenäisyyspäivää. Täällä arvostetaan itsenäistä Suomea sekä sen meille taistelleita sankarivainajia ja sotaveteraaneja
Mollaaminen, solvaus ja ilkeily on myös taitolaji. Parhaimmillaan se on silloin kun kyseessä on todella hienovarainen verbaalinen ilmaus. Ravintolassa pöytään tulleen häirikön voi vaikka pyytää siirtymään omaan pöytäänsä jolloin molempien pöytien älykkyysosamäärä nousee. Monien miesten vaimoistaan leikkisästi käyttämät nimitykset kuten hunaja, mussukka, emäntä, kotihengetär ja kotijoukkojen komentaja vielä menettelevät. Hellapoliisi, puheenjohtaja, eukko, muija, akka ja mamma voivat taas kolahtaa omaan nilkkaan. Mikään ei nimittäin ole niin hurja solvausten keksijä kuin suuttunut nainen. Juhlien jälkeisen aamun kalpeaa miestä tuskin loukkaa mikään pahemmin kuin kiukkuisen ja tyydyttämättömän vaimon laukaisema termi, munaton olmi. Myös Manskilla kuulemani solvaus väsyneelle miehelle oli aika raskas, korpin nokkima pulun raato. Sai muuten äijään vauhtia. Ennen armeijaan lähteneitten tyttöystäviä sanottiin leikkisästi sotaleskiksi. Nyt raivostunut yliteini solvasi lajitoveriaan Amarillon terassilla sanoilla sivarihomon lesbohuora. Meissä vanhemmissa kuulijoissa sanayhdistelmä aiheutti hämmästystä, äänekästä hymyilyä ja myötähäpeää. Ilmeisesti yhden sanan solvaus ei enää nuorison keskuudessa pure. Ruotsinkielisillä se solvaaminen on jo äidin maidossa sillä kukapa muu antaisi lapselleen nimen Lillemor, Hjördis, Gullan tai Pelle, Torgny sekä Hampus.
Rikas ja ilmeikäs suomen kieli antaa sen käyttäjälle solvausten lisäksi lähes loputtomat mahdollisuudet myös monenlaiseen ajatusleikkiin. Paikkakunnatkin voivat saada uuden merkityksen. Suhmura, Simpele ja Kempele kuulostavat lieviltä kirosanoilta. Varkaus, Lemu ja Kolari ovat harmittavia ja ikäviä asioita. Inari, Salla, Kaarina, Loviisa ja Aura voisivat taas olla häntäheikin puhelinluettelosta. Eno, Soini ja Simo ovat miehiä ja Kotka, Perho ja Sulkava taas eläimiä. Uusiakin ilmauksia keksitään suomen kieleen koko ajan. Kotoilu on outo termi pakollisille kotitöille ja karmeasta sanasta paituli tulee mieleen perse joka sieltä alta usein vilkkuukin. Kännykkä on todella hauska sana, siitä tulee aina mieleen eräs Nokian mukava pullukka ja Timo Soinin hokema iso jytky on kaikessa lapsellisuudessaan huvittava. Kotkalaisen toimittajan Antero Kekkosen esiin tuoma verbi arvottaa oli aikoinaan poliittisen keskustelun käytetyin uudissana. Sana ruohonjuuritaso on alentava sana työntekijöitä kohtaan ja termi pitkässä juoksussa tuo mieleen hitaan ja tuskallisen etenemisen. Verkostomarkkinoija on kohta synonyymi talousrikoksista tuomituille ja mönkijä tuo mieleen pikkujouluista kotiin palaavan väsyneen juhlijan. Käsilläkin puhutaan, joko ystävällisesti tai sitten ei. Nyrkkiä on aina puitu, ilmassa tai naamassa. Kädellä vilkutetaan, peukkua nostetaan ja sylivauvatkin osaavat jo näyttää keskaria. Etu-ja keskisormilla pään sivuilla ns. lainausmerkkejä vilkuttavat neropatit ovat onneksi jo häviämässä pois.
Outoja ja ulkomaisille vaikeasti aukeavia sanoja rikkaassa suomen kielessä on paljon, kuten esimerkiksi sepalus, pukamat, pallit, penaali, vihta, kuuppa, kohmelo, ananas, yötyö, papana, liiteri, vesuri ja elimen tason mieleen tuova elintaso. Laatusanoissakin on vastaavia outouksia kuten äreä, ynseä, vieno, utuinen, visainen, kelmeä, veltto, jämäkkä, pönäkkä ja jonkun omaisen mieleen tuova erinomainen. Verbeistä tulee mieleen mm. ähkiä, perua, omia, parittaa, kurnuttaa, lirauttaa, narauttaa, jyskyttää, nalkuttaa ja nylkyttää. Monien edellä mainittujen sanojen selittäminen vaatiikin käsien ja joskus jopa koko kehon elekieltä. Yritäpä täysin liikkumatta seisten selittää hämmästyneelle ulkomaalaiselle esim. lausetta, pystykorva nylkyttää töppöstä.
Parhaimmillaan suomen kieli antaa mahdollisuuden pitkänkin lauseen lyhyeen ja ytimekkääseen joskaan ei aina niin kauniiseen ilmaisuun. Otetaanpa esimerkki. Sunnuntaina ehtoolliskirkossa käynyt erittäin laajat korvalehdet omaava sairaanhoitaja on mennyt illalla yövuoroon ja on sitten yöllä eriössä luonnollisilla tarpeillaan. Suomalaiselle selviää heti koko sunnuntain ohjelma ja tekijän tärkeimmät tuntomerkit kun asian ilmaisee lyhyesti ja ytimekkäästi. Hörökorva yökkö ulostaa öylättiä.
Selitäpä edellinen lause neljällä sanalla ulkomaalaiselle. Kielen saat valita ihan itse.
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti