Joulu on taas

Pienelle Papinkujan kollille joulu oli kovasti odotettu ja tärkeä juttu. Ennen joulua kuljettiin aina joskus iltaisin kaupungilla isän ja äidin kanssa näyteikkunoita katselemassa ja kai siinä jotain lahjatoiveitakin tuli kerrottua vaikka silloin vielä joulupukkiin uskoinkin vakaasti. Seppälän talon katolla ollutta OKA-kahvimainosta ja Kouvolan Pukimon ikkunassa ollutta sähköjunaa olisin varmaan tuijottanut tuntitolkulla mutta muut patistivat jo kotiin kylmän kynsistä. Papinkujan kulmilla hiippailleita tonttuja kyttäsin tarkkaan kun ne kävivät ikkunasta kurkkimassa, ollaanko varmasti oltu kiltisti. Jostain syystä vain aikuiset näkivät niistä vilauksia aina silloin tällöin ja aamulla näkyi usein ikkunan alla tontun huopasten jälkiä lumessa. Tontuilla pelottelu alkoi jo kuukausi ennen joulua ja kyllä silloin oltiin todella kiltisti. Jouluaattona meillä tehtiin aina puolenpäivän jälkeen ns. kukkakierros. Siihen aikaan ihmisillä oli tapana viedä tutuille ja liikekumppaneille joulukukka kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Meilläkin oli niitä paikkoja varmaan 20 kappaletta ja samat ihmiset sitten rahtasivat taas kukkia meille. Kukat haettiin ensin puutarhalta ja sitten lähdettiin jakokierrokselle. Pikkukolleille se oli hienoa aikaa. Isä ajoi autoa ja me Ollin kanssa vietiin kukat vastaanottajille. Tuttavat olivat aina varautuneet kukkien tuojiin ja palkkioksi saatiin poikkeuksetta karkkeja, suklaata tai jopa kolikko. Saalista sitten kotona laskettiin ja mietittiin kuka antoi joulun parhaan palkkion. Jos jouluna oli pakkasta, niin kotitalon pihalle oli tehty muffan kanssa ämpäreitten avulla runsaasti jäälyhtyjä jotka sitten pimeän tullen sytytettiin.

Illansuussa isä oli usein sankarihaudoilla kunniavartiossa ja illalla sitten lähdettiin hautausmaalle ja vietiin kynttilät läheisten haudalle ja sankarihaudassa lepäävän enoni Lassen viimeiselle leposijalle. Sankarihaudoilla oli hieno tilaisuus johon saapui sotaveteraanien soihtukulkue ja patsaan juurella pidettiin puhe, rukoiltiin ja laulettiin virret. Jumala ompi linnani kajahti silloin komeasti. Tilaisuuden jälkeen toivoteltiin paikalla olleille lukuisille tutuille hyvää joulua ja siihen aikaan herrat vielä nostivat komeasti hattuaan tervehtiessään ja hyvää joulua toivottaessaan. Kotimatkalla vahdittiin tarkkaan, näkyisikö missään joulupukkia ja mietittiin, että mihinkähän aikaan se meille tulee.  Hautausmaalla käynnin jälkeen oli jouluaterian aika. Mummoni kattoi aina pöytään yhden ylimääräisen lautasen jouluvieraalle. Jos vaikka joku tulee käymään, sanoi mummo. Sitten syötiin jouluruoka ja juotiin joulukahvit. Lahjojen saanti tuntui venyvän ikuisuuden. Viimein saapui pukki ja lahjatkin saatiin jakoon. Pehmeät paketit olivat täysin turhia mutta usein niistä muista löytyi juuri se eniten toivottu tavara. Lahjoja ei toki saatu niin runsaasti kuin nykyään ja halpojahan ne pääasiassa olivat tai sitten tuiki tarpeellisia kuten vaatteita tai esimerkiksi suksia tai luistimia. Pukkiin uskominen lakkasi kun huomattiin, että yhtenä jouluna pukilla oli yllään mummon villahousut ja muffan huopaset. Rutiinit pysyivät sittemmin samoina vuodesta vuoteen mutta se suurin hohto oli kuitenkin johonkin hävinnyt. Pienen miehen luja usko pukkiin puuttui.

Aikuisena vietin muutaman joulun ulkomailla Kanarialla ja pari joulua Amerikan maillakin. Ne olivat yksinäiselle miehelle hienoa aikaa ja joulun tienoo meni jotenkin lähes huomaamatta ohi. Floridan lämmössä hou houta huuteleva pukki oli jopa hiukan koominen näky. Kouvolaan paluun jälkeen -90 luvun alkupuolella alkoivat taas perhejoulut. Kun omia lapsia ei ollut, niin sitten joulua vietettiin muitten mukuloitten ehdoilla. Mukavaa syömistä ja juomistakin se oli mutta ei se oikein aikuista miestä enää sytyttänyt. Kaikki oli kauheaa hössötystä, siivousta, ruokien tekoa, kuusen koristelua, pihavaloja ja vähän väkinäistä joulumieltä. Onneksi olin itse silloin työni takia jopa aatonkin töissä puoleenpäivään asti. Siihen aattoon päättyi kauppiaan pitkä marraskuun alusta alkanut kahdeksan viikon työputki jonka ainoa vapaapäivä oli itsenäisyyspäivä. Säästyi kuitenkin siltä pahimmalta tohinalta ainakin kotona. Kinkun, punaviinin ja konjakin jälkeen uni usein armahti väsyneen miehen melkoisen aikaisin.

Nyt ovat kaikki lähipiirin mukulat aikuisia ja seuraavaa polvea ei vielä kovin montaa ole. Nyt olisi hyvä aika purkaa rutiinit ja viettää joulu juuri siten kuin itse haluan. Mutta kun se ei niin mene. Tapojen orjiahan me olemme joten sama touhu jatkuu joulusta toiseen. Meillä kuten monilla muillakin on joulun vietossa mukana edeltäviä sukupolvia jotka halutaan tietysti ottaa myös jouluna huomioon ja pian niitä pikkuisiakin alkaa varmasti olla nurkat täynnä ja sitten se pukkihuijaus aloitetaan taas alusta. Hautausmaakierros on nykyään liki 100 kilometria ja siihen kuuluu Kouvolan lisäksi Jaala, Valkeala sekä kaksi eläinten hautausmaata, toinen Voikkaan Mattilassa ja toinen Kouvolan Kullasvaarassa. Hienon kaihoisa kierros joka tuo mieleen runsaasti upeita ja haikeita muistoja hienoista ihmisistä ja mukavista lemmikeistä. Se kierros oikeastaan vasta virittää minulle edes hienoisen joulumielen. Kaikki muu on vakiokauraa. Syödään, juodaan ja pidetään hauskaa, mutta niinhän sitä tehdään monta kertaa vuodessa muutenkin ja paljon vähemmällä hössötyksellä.

Näin se joulu menee muuten tänäkin vuonna. Ensi jouluna sitten ehkäpä repäisen, paiskaan rutiinit nurkkaan ja vietän joulun kuten itse haluan. Kerron siitä sitten tasan vuoden kuluttua.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Jussi Untolahti