Niin hieno oli Kouvola silloin

 

Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin se lähtee Posiolle. Nuorena miehenä se pyyhkäisi Lappiin yhtä soittoa mutta nyt se yöpyy Kajaanissa. Aamulla se ajelee Kuusamoon hankintamatkalle. Olutta, viiniä, kuohuvaa sekä hyvää ruokaa. Riipisen riistaherkusta vielä matkaan karhunlihaa ja muita herkkuja. Sitten Posiolle erämaan hiljaiseen syliin.

Tunti saapumisen jälkeen se istuu kelomökin rappusilla hiljaisuutta ihmetellen ja nauttii ns. ajokaljat. Karjalaa tietysti. Rantasaunan piipusta nousee jo savu ja toisen oluen jälkeen lähtee ajatus lentoon. Kevyt tuuli heilauttaa harmaata tukkaa ja hymy paljastaa kasvojen uurteita. Muistot alkavat kuljettaa miestä. Mieleen palailee pätkittäin 70 vuotta elettyä elämää. Joitakin lapsuuden muistoja, mopon, pappa Tunturin saanti, pikaluistelu, jalkapallon pelaaminen Susissa, minuutin pituinen ensimmäinen seksi, ajokortin autuus ja vastenmielisen koulunkäynnin huipennus valkolakkiin. Rippikoulun olisi voinut jättää väliin mutta armeijasta jäi ihan mukavat muistot.

Sitten mieleen nousee nuoruuteni hieno Kouvola. Koulujen konsut, rusettiluistelut, Jennyn suomimakkarat, nuorisotalo Lärvä, Mannerin baari, Kouvola-päivät, keskioluen vapautuminen, Speden Saluuna, Red Car, Kultainen Kannus, lämpimät kesäyöt, nätit tytöt ja öiset naku-uinnit Utin Vennassa, reissut kavereitten kanssa, Kartsan kisat, Keihäsmatka Mallorcalle, Nipan grilli, juhannukset Kultakivessä, kesätyöt, opiskelu, kilpa-autoilu ja sitten jopa orastava työelämä. Nuoren miehen elämän hienoja kohokohtia ja joskus hieman kitkeriäkin tapahtumia, joita voi nyt hymyssä suin muistella. Ei kuitenkaan kiikkustuolissa Reino-tossuissa keppiä heristellen. Ei ikinä.

Töitä tuli tehtyä isoissakin taloissa, Korian Kalusteella, UPM:llä, Stockmannilla ja Nokialla. Yrittäjänäkin sitten liki 15 vuotta. Laiskalle miehelle ei työ koskaan ole ollut mikään tarunhohtoinen unelma. Se oli kuitenkin oiva keino ansaita rahaa hauskanpitoon, matkailuun, alppihiihtoon, surffaukseen, autoihin, moottoripyöriin ja muuhun mukavaan touhuun ystävien ja kavereitten kanssa. Yksi avioliittokin tuli ja meni.

Joutomiehen elämä alkoi sitten 52-vuotiaana kesäkuun alussa 2003. Matkustelu jatkui edelleen, nytkin mukana olevan toisen vaimon kanssa, niin autolla kuin moottoripyörällä. Talvisin käytiin Lapissa jopa puskahiihtoreissuilla mutta se kidutus loppui onneksi lyhyeen. Muutaman hiihtomatkan jälkeen tuli mieleen vanhan ystäväni viisaat sanat, jos ei ole muuta tapaa kuljettaa puita metsässä kuin jalkojen alla, niin olkoon. Siirryimme syksyisiin kalaretkiin Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen, Koillismaalle ja Lappiin. Saalis on ollut aina laihahko mutta matkat ja maisemat hienoja.

Kolmas olut tuo eteen nykyhetken ja totuuden. Mies on 70 mittarissa yhä jonkinlaisessa iskussa. Ainakin ajatus kulkee, olut maistuu, matka jatkuu ja muistot lämmittävät. Hymy nousee taas kasvoille. Jotain hyvääkin tässä ikääntymisessä on. Alkaa hiljalleen tuo nuorena kuolemisen pelko hellittää. Elämä on siis mukavaa sekä elämyksiä tuottavaa ja kun matkassa Posiolla on mukana myös tuo toinen ja viimeinen vaimo, kannustava sielunkumppani Satu, niin ei muuta kuin eteenpäin.

Sitä kannustusta on muuten riittänyt vuosien varrella. Kerron kuitenkin vain yhden tarinan. Kesällä Siikakoskella maalattiin Satun kanssa lasiverannan ikkunanpuitteita ja niitä on paljon. Ehtoon jo saapuessa Satu kannusti kulman takaa ja huusi, että loppu lähestyy Jussi. Vastasin, että kyllähän minä sen tiedän, se on kaikilla edessä, mutta maalataan nyt kuitenkin vielä näitä ikkunoita. 

Lähes huomaamatta Posio kietoutuu hiljaisen erämaan pehmeään hämärään. Haen muutaman oluen lisää ja lähden rantasaunan lämpöön. Satu meni jo.

Aamukahvilla ajatus on kirkas ja aivan seitinohut untuvainen kohmelo tuntuu mukavalta seuralta. Se tekee jo lähtöään ja totean, että etkö jäisi vielä hetkeksi. Kohmelo naurahtaa ovella ja sanoo, että nyt on aika mennä, mutta älä Jussi hätäile, me tapaamme vielä.

Niin tehdään!

Jussi Untolahti

Joutomies

Posio

 

 

 

Ruotsalaisen Kouvolan eli Bamsebyn tarinoita

Kouvolan uusi ruotsinkielinen nimi Bamseby kuulostaa aluksi ylipirteän loviisalaisäidin lässytykseltä lapsilleen mutta sitten tajusin, että näinhän sen pitääkin Kouvolassa mennä. Ruotsalaisuudessa on Kouvolan pelastus. Bamseby saa entiset kouvolalaiset kirosanat betonihelvetti ja Kouvostoliitto kuulostamaan entistä enemmän alatyylisiltä ja rahvaanomaisilta omaa kotikuntaansa solvaavien moukkien käyttämiltä ilmaisuilta. Betony eli entinen Popsiskin on nykyään pub Socis ja joka torstainen hapansilakkailta on suuri menestys. Bamseby pelastaa koko pohjoisen Kymenlaakson ja luo uuden uljaan yhteiseen hiileen puhaltavan seutukunnan.

Bamsebysta kehittyy nopeasti Suomen johtava ruotsalaisuuden ja ruotsinkielisen kulttuurin avomielinen ja suvaitsevainen keskus. Kaupungin myötämielinen suhtautuminen kaikkeen ruotsalaisuuteen viittaavaan saa ihmeitä aikaan. Venäläiset muuttavat takaisin Pietariin Kouvostoliiton sortumisen myötä ja tänne alkaa virrata ruotsinkielistä väestöä aluksi Etelä-Kymenlaaksosta ja sitten muualtakin Suomesta. Kymmenen vuoden kuluttua Bamsebyn väkiluku on jo noin 140 000 ja RKP on kaupungin suurin puolue. Ruotsin kieli on kaupungin ykköskieli ja kaupunkiin virtaa kaikenlaisia stipendejä ja apurahoja Ruotsista ja muualtakin Skandinaviasta ja kulttuurielämä suorastaan räjähtää uuteen uljaaseen nousukiitoon. Euroopan Unioni seuraa haltioituneena "Lilla Stockholmin" kehitystä ja tukee avokätisesti ruotsalaisen elämäntavan ylistystä ja kehitystä Bamsebyssa. 

Vuonna 2030 Bamsebyssa hapansilakka tuoksuu, kansa hymyilee, Vikingarna-musiikki soi ja lihapulla/muusi kioskit elävät kulta-aikaa. Vallasväki syö krapuja, laulaa juomalauluja ja kuuntelee Bellmanin viisuja. Museoita on enemmän kuin laki sallii, nuuskaa myydään puoli-ilmaiseksi kaikille täysi-ikäisille, kaupungin autokannasta 80 % on Volvoja ja kaikki vanhat Saabit on korjattu kaupunkilaisten ilmaiskäyttöön. Bamsebyssa on myös tarjolla kaikkien käyttöön 5000 kpl sinikeltaisia Monark ja Crescent merkkisiä polkupyöriä ja Utti-Hammassyrjän lentoasemalta SAS lentää halpalentoja ympäri Eurooppaa. Arki-iltaisin kaupunkilaiset Strömsön tapaan ahertavat hymyssä suin kymmenissä kerhoissa rakentaen kaikkea kivaa vanerista ja lastulevystä sekä tanssivat varsinkin juhannuksena kepeästi hypähdellen kansantansseja kymmenien salkojen ympärillä hiphip-hurraata huutaen ja laadukasta viiniä sekä akvaviittia hienostuneesti siemaillen. Ruotsalaista olutta ei sentään Bamsebyhyn tuoda. Valkoisissa kesäpuvuissa ja olkihatuissa liikkuvat komeat herrat ja vaaleat daamit kiltteine lapsineen herättävät ansaittua ihastusta alueelle tulvivissa turistijoukoissa. Kaupungin suurin nähtävyys on suohon uponnut sairaala johon järjestetään opastettuja sukellusretkiä. Uuden sairaalan paikasta keskustellaan sivistyneesti kaupungin päättäjien kesken. Ruotsin kuninkaallisetkin ovat rakentaneet uuden kesähovinsa Bamsebyn rantamaille Rävvattenin Estellevikiin.

Politiikka ja kunnan asioitten hoitaminen sujuu nykyään täysin ilman riiteleviä pikkupoliitikkoja herrasmiesmäisen RKP:n taitavalla johdolla ja kaupungin talous on ollut jo vuosia ylijäämäinen ja veroprosentti Suomen pienin. Kaupunginjohtaja Marita Toikas on rivakka ja kunnioitettu rouva ja Bamsebyn uudet kansanedustajat Jarl Lindström (UK eli Uljas Kymenlaakso), demareitten Anders Björkqvist sekä RKP:hen loikannut Wilhelm Vackerby ovat ministeriainesta ja arvostettuja poliitikkoja Helsingin Arkadianmäellä. Joka vuosi Bamsebyssa myönnetään korkeasti arvostettu ja tavoiteltu titteli, Årets Bamse - Vuoden Bamse, ansioituneelle kaupunkilaiselle, joka saa ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin Bamsebyn tapahtumiin, työsuhde Volvon ja komean valkovuokkokruunun jota voi sitten ylväästi kantaa koko kesän. Talvella sallitaan tukan- tai kaljunvärisen pipon käyttö kruunun alla.

Nuoriso parveilee Manskilla, på Mansken, entiseen tapaan, nyt ylähuuli nuuskasta pullottaen ja päästelee suustaan tunnettuja ruotsinkielisiä kauheuksia kuten "fy fan", "sjutton också" och "banne mig". Nuorten neitojen patterikäyttöiset käsipuhaltimet saavat pitkät kutrit hulmuamaan aivan kuin Ruotsin Euroviisuedustaja Carolalla konsanaan. HC BeeHoo (Bamsebys Hockey) on jo vuosia pelannut jääkiekkoa SM-Liigan kärkikaartissa ja BC Bamse on voittanut kymmenen kertaa koripallon Suomen mestaruuden valmentajaguru Johan Tojkanderin (ent. Jukka Toijala) johdolla. Koiranpaskoista, tai siis Bamsebyssa fiinisti koirankakoista, ei valita kukaan sillä lähes kaikki kaupungin koirat ovat hyvin kasvatettuja Länsi-Götanmaan pystykorvia jotka tekevät asiansa tarkasti merkityille alueille jotka sitten yön aikana siivotaan. Monen uroskoiran nimi on muuten Daniel ja neidoissa suosittu nimi on Victoria. Kaupungin katujen, raittien ja jalkakäytävien lumitöistäkin on tullut bamsebylaisten harrastus ja oman talon edustan hyvin hoidetut lumityöt ovat statussymboli jonka eteen kovien pyryjen aikoina kaupunkilaiset ahertavatkin hymyssä suin hej, hej tervehdyksiä huudellen ja naapureitaan sekä kaupunkia auliisti auttaen. 

Kouvolan Entiset Nuoret (KEN), nykyään Förra Ungdomar i Central Kouvola (FUCK), kunnioittaa menneitä aikoja pitämällä ruotsinkielisessä nimessään yhä sanan Kouvola. FUCK rajaa toimialueekseen entisen kuuden kunnan muodostaman uuden Kouvolan sekä Iitin ja ottaa mukaan myös Bamsebyhyn liittyneitten Luumäen, Savitaipaleen, Mäntyharjun ja Vierumäen entiset nuoret.

Hyvin sujuu elämä Bamsebyn raiteilla ja kylillä. Vanhoja riitaisia ja velkaisia takavuosien aikoja eivät kohteliaat ja kotiseudustaan ylpeät bamsebylaiset enää edes muistele. Skål på den saken!

Heja Bamseby! 

Johan Undvik

Örn

Hiljaista on ollut ilman koronaakin

Aluksi voisin vetää biisin ”Ei aika mennyt koskaan palaa” tai sitten sen toisen vanhan eli ”Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään jää. Jotenkin tämä aika alkaa nimittäin muistuttamaan lapsuuden ja nuoruuden vuosista kotikaupungissani Kouvolassa. Toki silloin -60 luvulla kaupungin talous oli kunnossa, poliitikot tolkussaan, kaupungissa yksi puliukko ja kehitys meni oikeaan suuntaan. Muuten oli aika hiljaista. 

Meille kolleille oli tapahtumia hyvin vähän ja kaikki ne toki koluttiin. Seurattiin niska kenossa ensimmäistä tekokuuta ja Laikan ja Gagarinin lentoja. Kauhisteltiin Kennydyn murhaa ja Kuuban kriisiä. Ne olivat kaikki kuitenkin aika kaukana meidän kollien silloisesta elämästä. Brittiläinen The Renegades kävi Kuntotalolla vetämässä kovan hittinsä Cadillacin ja joskus poikkesi kiertävä tivoli Sumulaakson suoralla. Marjoniemen kentällä oli hiihtoratsastuskisoja. Nuoremmille kerrottakoon, että hevosella ei suinkaan ollut suksia vaan kilpailussa hevonen ja ratsastaja vetivät perässään hiihtäjää läpi mutkaisen reitin ja yli isojen hyppyreitten.

Urheilukentällä KUP pelasi jääpalloa, KPL pesistä ja Pallokentällä Sudet Suomi-sarjan futista ja jääkiekkokin alkoi ottaa ensiaskeliaan Kouvolassa. Golfista ei oltu kuultukaan. Joskus oli jopa yleisurheilukisoja. Mieleen on jäänyt huima musta pikajuoksija Paul Drayton ja eräs paikkakunnan oma poika joka Kouvolan Sanomien kympillä veti kansan hurratessa pari kierrosta hurjaa maailmanennätysvauhtia ja vaipui sitten uupuneena tiilimurskan reunaan. Taitoajaja Jose Ganga esitteli taitojaan Kouvolan keskustassa Simca-autoillaan ja tornitalojen parkkipaikalla ajettiin mikroautoilla kilpaa. Kipon Asko oli kova kuski. Isoja juttuja olivat myös Palomäen suuret mäkikisat aina maanantaina Salpausselän kisojen jälkeen. Vieläkin muistan Veikko Kankkosen, Niilo Halosen, Helmut Recknagelin ja Koba Tsakadzen.

Talvella luistinradalla järjestettiin soittoiltoja ja vahtimestarien soittamana musiikkina soi aikansa hitit kuten Violetta ja Sealed with the kiss. Kohokohtia olivat rusettiluistelut ja niissä jokainen sai rusetin jossa oli numero ja sitten neitojen ja kollien piti etsiä sama numero vastakkaisen sukupuolen joukosta. Mimmit luistelivat keskellä kenttää pienehköä rinkiä ja kollit kiersivät ulompana kuin kissa kuumaa puuroa. Siihen se sitten yleensä jäikin, kun ei uskallettu edes mennä kysymään sitä numeroa. Parin löytäneet rohkeat sitten palkittiin suklaalevyillä ja muilla pienillä makupaloilla. Kai sen parin kanssa piti sitten kohteliaasti vetää muutama kierros jäällä hämmentävän hiljaisuuden vallitessa. Erilleen luistelu oli suuri helpotus. Suurta makunautintoa toivat kioskin kuuma mehu ja kotimatkalla nakkikioskin haljenneet nakit joihin joskus oli jopa hiukan rahaa. Vähän vastaavia touhuja olivat koulujen konsut. Siellä soi musiikki ja mimmien kanssa käveltiin käsikädessä jonkinlaista piirileikkiä. Kaikki muuttui kun tuli letkajenkka ja rautalankamusiikki. Siitä se sätkiminen alkoi ja loppua ei näy. Kauppalankadulla käveltiin aseman ja Kymen Lukon väliä suurin toivein ja mietittiin isompien kollien hurjia juttuja naisista. Ylämannerissa käynneistä ei silloin vielä edes haaveiltu mutta usko tulevaan oli luja.

Kaksi suurta tapahtumaa oli kuitenkin vuosittain ja ne vetivät meidät kollit yleisön joukkoon magneetin lailla. Uudenvuoden vastaanotto ja ilotulitus Kymen lukolla olivat vuoden kohokohtia. Yhtä iso juttu oli Vappuna kommunistien vappukulkue hulmuavine lippuineen ja torvisoittoineen. Sitä paheksuttiin vaikkei oikein tiedetty miksi. Kai kotoa saatua oppia. Kerrottiin myös kollien kesken kovaa juttua ja naurettiin niin pirusti. Mitä eroa on tukkikuormalla ja kommunistien vappukulkueella? Tukkikuormassa on puupäät edellä ja punaiset liput perässä. Kommareilla päinvastoin. Myös Kouvolan mieskuoron laulua kuunneltiin Vappuna. Joistain leivosista ne lauloivat valkoiset lakit päässä. Muita musiikkitapahtumia ei juurikaan ollut, mitä nyt kesäisin naapurin äijä pihalla veteli kännissä saunan jälkeen Liljankukkaa kovaa ja korkealta. Nauratti niin pirusti.

Kommunistit, torvet, raketit ja haljenneet nakit olivat siis elämän kohokohtia. Ei sitä paljoa silloin tarvittu josko eipä osattu oikein odottaakaan. Nyt on vielä hiljaisempaa mutta, uskokaa pois, kyllä tästä koronastakin selvitään. Pian taas kavereita tavataan, laulu raikaa, olut virtaa, tapahtumia riittää ja samat tarinat kerrotaan uudelleen. Ja nauretaan niin pirusti.


Nokka pystyyn!

Jussi Untolahti
Joutomies
Kotka

Lenin Kouvolaan

Miettikääpä millaisessa maailmassa me nyt juuri elämme. Itsevaltiaat polkevat ihmisoikeuksia ja hallitsevat pelolla mm. USA:ta, Venäjää, Kiinaa, Turkkia, Unkaria, Puolaa, Pohjois-Koreaa ja monia muita maita. Näistä arjen sankareista ei koskaan tiedä, mitä ne keksivät ja jopa tekevät. Joku saattaa jopa vallata Krimin. Ainiin, taisi jo muuten tehdäkin sen

Suomessa alkaa olla samanlaista sekoilua. Antti Rinne ei millään meinaa luopua vallan kahvasta vaikka peli on jo pelattu. Tulee Kekkosen  aika mieleen. Nyt demarit nuolevan Rinteen ahteria niin, että pukamat läpättävät. Sekin on tosin kaksinaamaista peliä. Antti Lindtman on jo hylännyt Rinteen mutta Sanna Marin käyttää häntä vielä hyväkseen. Marinkin pullauttaa Rinteen pelistä heti kun hänet on valittu pääministeriksi. Demarien uskottavuus on siis täysin kadonnut. Jos valinta on Sanna Marin niin puolue siirtyy reippaasti kohti Vasemmistoliittoa ja Lindtman vie demareita Kepun suuntaa. Molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja.

Vielä kehnommin menee Kepulla. Kannatus laskee kuin lehmän häntä. No, sieltäpäinhän ne kepulit ovat kotoisinkin, siis maalta. Juha Sipilä häärää taustalla ja valju Katri Kulmuni ei tule apureineen koskaan nostamaan Kepua entiseen loistoon. Kohta nousee jostain Paavo Väyrysen myhäilevä hahmo.

Kokoomuksen Petteri Orpo teki itsestään säälittävän hahmon ritarin ruikuttaessaan Sanna Marinilta hallituspaikkaa puolueelleen. Ne haaveet tosin Marin torppasi hyvin näyttävästi. Kokoomus on siinä asemassa, että pääministeripuoluetta siitä ei tule pitkään aikaan. Yhteistyötäkin sen kanssa moni jo välttää.

Sitten on nämä fanaattiset Vihreät. Homma on ollut aina semmoista pikku puuhastelua jonkun ojan tai suon parissa. Vallassa ollessaan toiminta on ollut tarkasti hallituskumppanien ohjauksessa mutta nythän Pekka Haavisto oikein repäisi. Teki ilmeisesti laittomia päätöksiä ja yritti saada ne vielä virkamiehen syyksi. Virkamies ei toki tähän suostunut ja Haavisto kosti. Jossain tv-sarjassa oli aikoinaan hauska kommentti, että "homon kosto on kauhea". Haavisto jäi kuitenkin touhuistaan kiinni ja maan tavan mukaan ensin "husutteli" eli kertoi muunneltua totuutta ja sitten "petelöi" eli pyyteli anteeksi. Se oli kuitenkin myöhäistä ja nyt odotellaan asian selvitystä ja Haaviston eroa. Ei Haavistolla kuitenkaan mitään hätää ole. Tyhmä Suomen kansa äänestää hänestä seuraavan presidentin.

Yksi myhäilee. Jussi Halla-aho kommentoi viisaasti ja hyvin maltillisesti. Kannatus nousee ja seuraavissa vaaleissa sitten punnitaan, onko Persuista todelliseksi vaalivoittajaksi. Hallituksen muodostus voi tosin olla Jussille haastavaa. Kavereita ei oikein ole. Teuvo Hakkarainen nousee parrasvaloihin.

Joku jo miettii, että mitäpä tuo "Vileenin" kuva tekee tuolla ylhäällä. Kotkassa tuo patsas on usein maalattu punaiseksi ja sittemmin jo lähes unohdettu. Nyt ajattelin niin, että Kotka lahjoittaa Leninin patsaan Kouvolaan. Patsas sijoitetaan sinne uuden Kiina-terminaalin kiskoille punaisen resiinan päälle joka itsekseen liikkuu pitkin autiota ratapihaa. Siinä on "Vileenin" hieno katsella rataa jota pitkin piti tuoda neuvostojoukot parissa viikossa Helsinkiin Talvisodan alkaessa, Munillehan se Stalinin suunnitelma suomalaisten urheuden ja osaamisen takia meni. V.I. Leninin patsasta saa etukäteen ilmoitettuna päivinä käydä ammuskelemassa värikuulapyssyillä. Patsaan pesun taas suorittaa yhdyskuntapalveluun tuomitut äärioikeiston jäsenet. Siinä saattaa olla usko lujilla kun viikon Leniniä harjailee.

Mutta sitten asiaan. Tänään kunnioitetaan niitä, jotka ovat uhrauksia säästämättä itsenäisen Suomen meille jälkipolville mahdollistaneet. Suuri kunnia heille. 

Jussi Untolahti

Joutomies

Kotka

Sukkahousut päässä

                                                 Murjaanien kuningas

Poliitikkojen touhuista olen taas kehitellyt muutaman uuden termin. Valehteleminen sai nyt Husu Husseinin myötä uuden verbin jota voi kai käyttää myös eduskunnassa. Nyt "husutellaan" eli puhutaan potaskaa tai sitten kerrotaan mitä olisi voinut ehkä tapahtua. Termi sopii hyvin varsinkin nykyisille demareille ja etenkin Antti Rinteelle vappusatasineen. Matematiikassa Rinnettä kehnompi on vain Kokoomuksen Alexander Stub. Joutaisivat siis yhdessä sinne hallituksen iltakouluun matikkalinjalle. Toinen termi on "tehdä Peteliukset" eli pyydellä anteeksi kaikkiin suuntiin. Voisi se toki olla myös "petelöidä". Hauska vihreä ukko teki siis itsestään täysin naurettavan. Kolmas huvittava piirre on sitten tämä politiikan uusi peli "Tiesinkö vai enkö". Pelin jo hyvin taitavat osaavat loistavasti käyttää myös termiä "en minä niin sanonut" tai "en minä niin tarkoittanut". Valtakunnan ykköspelaaja on tällä hetkellä kotkalainen demari ja ministeri Sirpa "takinkääntäjä" Paatero. Haastajia toki riittää.

Minä olen kertonut pitkän taipaleeni varrella tarinoita ja vitsejä mm. mustista, valkoisista, keltaisista, punaisista, homoista, lesboista, sukupuolta vaihtaneista ja a-luokan lihansyöjistä. Vegetaristeista ja vegaaneista en ole juttua vääntänyt. Ne ovat outoa väkeä. Olen vitsaillut politiikoista, poliiseista, blondeista, vanhoista, nuorista, seniileistä, hulluista, laiskoista, ahkerista, rosvoista, savolaisista, laihialaisista, mustalaisista, lappilaisista, venäläisistä, ruotsalaisista, norjalaisista, englantilaisista, ranskalaisista, amerikkalaisista varsinkin ja jopa kiinalaisista ja japanilaisista. Ja monista muista. Turkkilaisista en ole vitsaillut. Ne ovat totista väkeä.

Olen makeasti nauranut eri ihmisten, kansakuntien ja ihmisryhmien toilailuille ja epäonnistumisille etenkin somen videoilla. Kissavideot vain hymyilyttävät. Aikoinaan Radio Jerevanin venäläisvitsit olivat hulvattomia ja toki olen nauranut myös Peteliuksen ja Kallialan lukuisille loistaville hahmoille. Eritoten mieleen ovat painuneet myös Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen mahtavat roolisuoritukset. Tosielämässä hupia tuovat nämä turhien julkkisten toilailut ja kiinnijäämiset milloin mistäkin typeryydestä. Kun rahat ja maine on sitten mennyt, niin kaikki on muitten syytä, verot ja laskut ovat älyttömia ja turhia maksaa ja lain kouran tavoittelun ei pitäisi meitä koskea. Mehän olemme valtakunnan kermaa. Päälle vielä sitten hauis- ja tissikuvia someen sekä Seiskaan ja maine sen kuin kasvaa. Eikä kukaan näistä tunareista onneksi edes "petelöi". Hauskaa siis on ollut ja tulee olemaan hamaan tappiin asti. Heillä ja meillä.

Eihän tämä oma elokaan ole aina ihan nappiin mennyt. Itsekin olen aikoinaan syyllistynyt sellaiseen jota Petelius nyt selkä köyryssä naksahdellen pyytelisi anteeksi. Olin nimittäin Nokian pikkujouluissa Tiernapoikien Murjaanien kuningas. Vaimon mustat sukkahousut päässä säilä heiluen vetelin osuuteni kovaa ja komeasti. No, oli siellä päässä kyllä hiukan jalompaakin tavaraa. Suosio oli taattu ja jopa encorea pyydettiin. Myöhemmin illalla ei tarvinnut itse viinaa ostaa. Eikä muuten kaduttanut yhtään. Mitä nyt hiukan krapula aamulla. Muista toilailuista en edes kerro vaikka niistä moni tietää ainakin parhaat palat. Tuovat silti usein hymyn kasvoilleni. Ei tarvitse kiikkustuolissa sitten katua, ettei tullut mitään tehtyä.

Yhtään en "husutellut" ja keneltäkään en siis nytkään anteeksi pyytele eli "petelöi". Pyydelkööt ne joita kaduttaa. Toisaalta olen aina sanonut, että joskus naurattaa kun ns. hienot ihmiset sanovat, että päivääkään en elämästä vaihtaisi. Minulla niitä päiviä kyllä riittäisi mutta ei ne tekemiset silti juurikaan kaduta saati aiheuta anteeksipyyntöjen tulvaa eri suuntiin. 

Tehty mikä tehty.

Jussi Untolahti
Joutomies
Kotka

Pakko on vaikkei taho

Omassa taloudessaan asuva ihminen tarvitsee runsaasti palveluita ja asioita, joita voi usein ostaa vain yhdeltä palveluntarjoajalta ja näitten palveluiden kilpailuttaminen on mahdotonta tai ainakin usein hyvin vaikeaa ja työlästä. Hinnoista ei voi neuvotella, eli tinkiä, vaan maksuun paukahtaa automaattisesti ns. listahinta. On siis ostopakko eli lasku tulee kuin hulevesi. Samanlaisten palveluiden ja ihmetysten pariin voi joutua myös erilaisten virkamiesten kanssa asioidessaan.

Kerron muutaman esimerkin. Otin yhteyttä maistraattiin koska asumani talon numeroon liittyy lisuke asunto B. Kuitenkin talossa ei kyseisen kadun puolella ole kuin yksi asunto ja sinnekin vain yksi ovi. Ei siis mitään A ja B asuntoa. Varmistin jopa asian tutkimalla taloa kadun puolelta. Ei se virkanainen asiaa kuitenkaan ymmärtänyt, vaikka lupasin jopa kuvan lähettää, siis talon, vaan selitti, että heidän tietonsa mukaan asia on nykyisellään ihan oikein. Asian tarkastaminen käymällä paikalla oli hänelle lähinnä kai vitsi. Tosin silloin satoikin, joten en viitsinyt asiasta enempää kuivaa virkanaista kiusata. Asun siis edelleen asunnossa B ja odottelen asunnon A ilmaantumista.

Kymenlaakson Jäte Oy:n hintojen kanssa voi hiukan pelata. Yhtiö ilmoittaa, että kahden hengen talous voi talviajaksi viikkojen 40-17 välillä pitkittää tyhjennysvälin 4 viikkoon. Näin olen myös tehnyt. Astia siis tyhjennettiin viikolla 40 ja siitä alkoi siis mielestäni pidempi tyhjennysväli. Vaan eipä alkanut. Astia tyhjennettiin myös viikolla 42. Legendaarisen Elon laskuopin mukaan, kun lukuun 40 lisätään 4, niin tulos on 44 eikä 42. Jäteyhtiö toki vastasi seuraavasti: ”Ajanjakso 41-17 ei ole jaollinen neljällä jolloin tyhjennysvälissä tapahtuu aina muutos niin, että joko viikoilla 40-42 on tyhjennykset 2vk välein, taikka viikot 16-18. Tässä tapauksessa viikot 40-42 oli tyhjennykset ja jatkuvat viikosta 42 alkaen 4 viikon välein viikkoon 18 asti”. 
Näinhän se tietysti menee mutta logiikan ja matematiikan sovellus on tasolla, jota on voinut opettaa heille vain itse Alexander Stubb. Tämän myös heille kerroin. Lopputuloshan on ilmeisesti ihan sama mutta toki yhtiölle on edullisempaa tehdä asia näin ja ottaa enemmän rahaa aikaisemmin sisään. Sain myös ystävällisen ja hauskan vastauksen asiaan. Ilkka Töyrylä kirjoitti seuraavasti. ”Ette ottaneet huomioon tuota viikon 18 osuutta jonka mainitsin tuossa vaan nojauduitte aloitusviikkoon, mikä vaikuttaa merkittävästi vaikka Jyrki Katainen opettaisi matikkaa. Laitathan linkin kun olet kirjoittanut blogia niin voidaan lueskella ja tutkailla opetusmielessä”. Linkki lähti Ilkalle mutta Herra meitä varjelkoon Kataisen opetuksilta.
Tämän jäteyhtiön kanssa saa muutenkin olla tarkkana. Pari talvea sitten sain laskun siitä, että jäteastiaa ei ollut päässyt tyhjentämään koska lumityöt olivat pihassa tekemättä. Eivät muuten olleet. Tapani mukaan tein lumityöt aamulla mutta katu oli toki nykytyylin mukaan auraamatta joskus pitkäänkin. Jätemies katsoi katua ja jätti siis astian laiskuuttaan hakematta. Onneksi olin aamulla napannut lumitöistä valokuvan, jonka myös esitin sitten jäteyhtiölle. Peruivat toki ylimääräisen laskun. Ei se katukaan muuten kovin paksun lumen peitossa ollut koska vaimo lähti aamulla ilman ongelmia etuvetoisella autolla töihin. Kuorma-auto ei siitä sitten päässyt. Ilmoitin jäteyhtiölle, että samaa kusetusta ei kannata uusia sillä pihaa valvoo vastedes turvakamera. Jäteastian tyhjennys on sittemmin toiminut oikein hyvin mutta tämmöinen jäteyhtiön toiminta aiheuttaa ylimääräistä työtä asiakkaille. Toisaalta se takaa toki asiakaspalvelulle runsaasti tekemistä ja sehän voi olla tavoitekin.

Sähkön ostaminen on myös taitolaji ja hintoja voi jopa kilpailuttaa esim. verkossa. Tosin vain sähkön osalta, sillä reilusti suurempaa osaa näyttelevä siirtohinta menee aina sitä tarjoavan yrityksen listahinnan mukaan. Onnistuin pari vuotta sitten ostamaan edullista sähköä Fortumilta. Sopimus päättyy tammikuun lopussa ja Fortum lähettikin uuden tarjouksen, jossa lupasi sähköä edulliseen päivän hintaan jo nyt. Maksan sähköstä nykyään 3,93 c/kwh ilman mitään perusmaksua. Nyt Fortum tarjosi sähköä hintaan 6,89 c/kwh ja siihen lisäksi 4,02 €/kk perusmaksua päälle. Äkkiä laskien korotus on meidän pienellä kulutuksella noin 126 %. Melko edullista siis. Tällä hinnalla en sähköä Fortumilta osta vaan odotan parempaa tarjousta sekä tutkailen muitten tarjoajien hintoja.

Tarkkana siis täytyy olla näitten viranomaisten ja palveluiden toimittajien kanssa. Olkaa tekin.

Jussi Untolahti
Joutomies
Kotka

Kouvoltaminen on taitolaji

Nykyään suomalaiset kouluiästä haudan partaalle ovat varsinaisia valittavia mulkvisteja. Ennen vanhaan jos asiat menivät huonosti, niin puristettiin nyrkkiä kasaan ja yritettiin entistä lujemmin saada asiat kuntoon.  Korkeintaan parhaalle kaverille hieman haukuttiin hallitusta, poliitikkoja ja pomoja. Paikallisiin päättäjiin luotettiin ja kaupunginjohtajaa jopa kunnioitettiin. Perjantaina sitten kossupullon kera saattoi emäntäkin saada huutia ja kyytiä. Sunnuntai toi sulan sovun ja maanantaina jatkui taas kova työ paremman huomisen eteen.

Nykyään on kaikki muuttunut. Syy on osin myös median, joka kertoo kaikki asiat julki ja usein jopa vailla todellista totuuspohjaa. Haetaan euron kuvat silmissä toinen toistaan mehevämpiä otsikoita. Ennen tähän syyllistyivät nämä halvatun Hymyt ja Seiskat mutta nykyään Hesarista lähtien koko media on saman huuhaajulkisuuden perässä. Ensilukemalla esim. Kouvolan Sanomista ja Kymen Sanomista ei voi enää uskoa kuin ja-sanat. Kaikki muu pitää tarkistaa seuraavan aamun lehdestä otsikon ”Korjauksia” alta. Sosiaalinen media lukuisine roskapalstoineen on sitten ihan oma lukunsa. Sieltä ei voi uskoa juurikaan mitään, no kissakuvat ovat ok mutta jo ehtymättömät selfiet ja kuvat ruoka-annoksista kertovat karmeaa tarinaansa eletyistä elämän tähtihetkistä.

Tuo kaikki on vielä pientä mutta kun maailma on mennyt siihen suuntaan, että kaikki haukutaan pataluhaksi. Suomalainen pahasta olosta kärsivä haukkuu naapurit, koiran ulkoiluttajat, lumiaurat, suolan levittäjät, kadunlakaisijat, postinkantajat, kauppiaat, taksit, bussikuskit, ym. mulkvistit. Seuraavaksi saavat osansa kaikki julkiset henkilöt paavista kunnallispoliitikkoon. Hyvän näköiset mimmit ovat lunttuja ja huoria, urheilijat doupattuja nakukuviensa esittelijöitä, omistava luokka ahneita paskoja, taiteilijat kehnoja apurahojen varassa eläviä yhteiskunnan suojatteja ja menestyslevyjä tekevät muusikot ja laulajat eivät osaa soittaa eivätkä laulaa. Kaikki muut ovat muuten vaan mulkkuja ja löyhämoraalisia ihmisen irvikuvia. Haukkujat käyttävät sanoja homo, lesbo, hutsu, suvakki, mutiainen, elätti, idiootti, vajakki ja vain kajakki puuttuu. Se on kai sitten semmoinen kajahtanut.

Tuonkin vielä jotenkin ymmärtää koska kateus ja oman elämän ongelmathan sen aiheuttavat. Mutta sitten tulevat kouvolalaiset. Kouvolalainen on lajinsa eliittiä. Kouvolalainen haukkuu kaiken omansa, muijan, lapset, anopin ja koko muun suvun. Niin, ja muijan suvun tietysti. Sitten se haukkuu Kouvolan. Sen johtajat, päättäjät, virkamiehet, taustavaikuttajat, terveyskeskuksen ja sairaalan, Ratamon, poliisin, juopot, raittiit, postin, julkisen liikenteen, torin, Pohjola-talon, kaupat ja tyhjät liikehuoneistot, kuppilat, huonokuntoiset tiet ja kadut, parkkipirkot, kävelykadun, kuntaliitoksen, Iitin kunnan, KymiRingin, Veturin ja Prisman sekä Osuuskaupan vielä erikseen. Betonia ja asfaltin rakoja se muistaa kuvata ja ylistää joka yhteydessä sekä kehua Kouvolaa Betonihelvetiksi ja Suomen turhimmaksi kaupungiksi. 

Tähän oman kotiseudun haukkumiseen lanseeraan nyt uuden termin. Tehdä ”kouvolat”, ”kouvoloida”, ”kouvoltaa”. Vuonna 2019 Kouvolassa valitaan ”Vuoden Kouvoltaja” jonka kaupungin kulttuuritoimisto suuressa viisaudessaan palkitsee vielä vuoden kulttuuritekona ja matkailutoimisto ideoi siitä uuden matkailumainoksen. Betonihelvetti vaipuu pulputtaen Paskosuohon ja kouvoltaminen saa valtavan suosion. Vuonna 2020 Kouvolassa järjestetään pesäpallostadionilla Kouvoltamisen SM-kilpailut jossa varsinkin oman kaupungin entiset Persut Reijo Tossavaisen johdolla ovat suuria ennakkosuosikkeja. Kouvola on pian kaikkien huulilla ja kansan kekseliäisyys antaa kouvoltamiselle ihan uusia muotoja. Nyt on vain pidettävä huoli, että kaikki Suomessa tietävät missä Kouvola on.

Siinähän se Kotkan yläpuolella.

Jussi Untolahti

Joutomies
Kotka

Partanen Pärnussa

Olen muutaman kerran pysähtynyt pitkän retken jälkeen lepäilemään Viron kesäpääkaupungin Pärnun upeille rannoille, viihtyisille kujille ja ennen kaikkea elämää pursuaville terasseille. Pärnu on kohta myös suomalaisten kesäpääkaupunki sillä suomea kuulee joka paikassa ja palvelukin pelaa hyvin myös suomeksi. Tosin tälläkin kertaa tapasin taas pari nuorta tarjoilijatyttöä jotka mieluummin puhuivat englantia. Pienenä vinkkinä Pärnuun menijöille, kylän parhaat pizzat ja kylmät oluet saa Steffanilta mutta paikka on niin suosittu, että sinne on aina jonoa. Pärnussa kohtasin myös Partasen.

Ensimmäisen kerran tapasin Partasen moottoripyöräreissulla muutama vuosi sitten Lapissa hotelli Inarin terassilla helteisenä heinäkuun iltana. Partanen, lapin mies, tosin junan tuoma, motoristi, puikulaperunan viljelijä, poromies, patologinen valehtelija mutta ennen kaikkea loistava seuramies ja tarinankertoja luojan armosta saapui hotellin terassille kumisaappaat jalassa, jätti ne rappusille ja tepsutteli sitten kuppilaan harmaat villasukat jalassa. Iski heti kiinni Satun kylkeen ja en ehtinyt baarista oluita hakea kun Partanen oli jo Satua pyydellyt emännäksi tilalleen ja lupaillut parempaa elämää pohjoisen taikayössä. Sitten alkoi tulla tarinaa. Meille ja muillekin paikalla olleille motoristeille Partanen kertoi olevansa ainoa motoristi joka on ajanut Ivalosta Utsjoelle 125 cc moottoripyörällä alle tunnissa. Matkaa on 175 km ja pyörän huippunopeus 125 km/h. Kaamasen kohdalla ennätysajossa oli tiellä nyppylän takana seisonut Lapin suurin poro. Partanen ei ehtinyt väistää mutta ei vauhtiakaan hiljentänyt vaan painui matalaksi pyörän päälle ja hujautti poron alitse. Utsjoella piti kuulemma Uulan Säästöstä (paikalliset kutsuvat liikettä Uulan Ryöstöksi) ostaa uusi kypärä sillä vanha siinä alitse ajossa halkesi kun poron pallit kolahtivat kovalla voimalla kypärän etuosaan.

Pari vuotta myöhemmin eräänä helteisenä heinäkuun ehtoona istuskelin Nidan kylän rantakadulla Klaipedan kaupungin edustalla olevalla pitkällä niemimaalla, Kuurin kynnäksellä. Viereiset penkit oli vallannut ryhmä Pielaveden Metsästysseuran ja Marttojen kesäretkeläisiä. Yhtäkkiä merestä nousi uimari, ukko kuin Saimaan norppa, joka hetken puuskutti, ravisteli vettä tukastaan ja aloitti silmät martoille vilkkuen sujuvan tarinoinnin jota pielavetiset ja myös minä kuuntelimme henkeä pidätellen. Jumalauta, sehän on Partanen, välähti samalla hetkellä. Partanen kertoi olleensa edellisenä iltana paikallisessa kuppilassa ja josta oli sitten iskenyt nätin tytön joka asui kuitenkin mantereen puolella Klaipedan kaupungissa. Viimeisellä lautalla oli sitten menty kaupunkiin ja tytön asunnolle öisten ilojen pariin. Aamulla Partanen oli herännyt Klaipedan sataman laidalla heinikosta ja yllään oli ollut vain nytkin jalassa olleet Jockeyn kalsarit. Kaikki muu oli ryöstetty. Oli kuulemma ollut hetken pikku pohdinnan aika. Toimen miehenä Partanen  oli tehnyt nopean tilannekatsauksen ja kun rahaa ei ollut lauttalippuun eikä kielitaitoakaan, oli Partanen päättänyt uida takaisin Nidaan noin 3 km matkan. Hyvin oli kuulemma mennyt, mitä nyt yhdelle konttilaivalle piti nyrkkiä heristää kun meinasi päälle ajaa. Tarina kerrottiin sittemmin jopa Pielaveden paikallislehdessä ja Martat kuulemma suunnittelevat jo kesäretkeä Inariin. Äijät rasvailevat aseitaan.

Taas kului aikaa pari vuotta mutta sitten Pärnussa erään sivukadun iloisessa kuppilassa kuulin jälleen tutun äänen joka kertoi huimaa tarinaa tällä kertaa Köyliön sekakuoron jäsenille. Partanenhan se siinä taas tarinoi uskomattomasta elämästään ja sekakuoro kantoi mallasta pöytään ihan pielavetisten tahtiin. Partanen oli tullut Pärnuun lomalle ja saitana miehenä ottanut huoneen hieman sivummalla olleesta halvahkosta hotellista. Huoneessa oli oikein parvekekin, tosin törkyisen sisäpihan puolella. Henkilökunta oli varoittanut Partasta menemästä parvekkeelle koska rakenteet olivat heikot. Lapin mieshän ei usko ennen kuin kokeilee. Partanen oli koittanut parveketta ensin yhdellä jalalla, sitten kahdella ja lopulta mennyt sinne kokonaan. Hyvin oli kuulemma kestänyt, ei näitten eestiläisten juttuihin ollut näemmä luottamista, tuumi Partanen. Seuraavaksi hän oli raahannut hotellin käytävältä ison nahkaisen laiskanlinnan parvekkeelle ja tehnyt lapinmiehen mukaisen moukun, olutlasi täyteen vodkaa ja hieman vissyä päälle. Sitten parvekkeelle istumaan ja nauttimaan eliksiiristä ja lämpimästä, hämyisestä Pärnun illasta. Hyvin kestivät rakenteet, hetken. Ensimmäisen vodkasiemaisun jälkeen parvekkeen kiinnikkeet nimittäin antoivat periksi ja koko parveke kera Partasen putosi parin kerroksen verran alla olleen vanhan kanalan katolle ja saman tien siitä myös läpi. Helvetinmoisen mustan pölyn laskeuduttua Partanen istui edelleen laiskanlinnassa naama mustana ja vaatteet pahnojen ja pölyn peitossa. Vodkalasista ei ollut läikkynyt pisaraakaan ja rauhallisena miehenä Partanen siemaili moukun loppuun, puisteli pahnat vaatteistaan ja meni naama noessa kysymään vastaanotosta huoneen vara-avainta kun oli kuulemma avain jäänyt kiireessä huoneen pöydälle. Rapuissa vastaan tulleelle siivoojalle oli vielä sanonut, että kolmannen kerroksen parveke saattaa vaatia lakaisua, tosin se on nyt helppo putsata ihan maantasalla.

Odotan mielenkiinnolla neljättä kohtaamistamme, kyllä se sieltä tulee tarinoineen.

Jussi Untolahti

Elämää nextillä levelillä

Telkkarista tulee nykyään paljon kaikkia kilpailuja ja ohjelmia joissa sitten asiantuntijat eli lähinnä toiset julkut arvostelevat toisia julkkuja tai julkuiksi pyrkiviä. Esitykset ovat pääosin hyviä, usein jopa erittäin hyviä. Esimerkkinä vaikkapa kelpo lauluohjelma Tähdet, Tähdet. Arvostelut taas ovat aivan eri kastista. Tästä on hyvänä esimerkkinä mm. The Voice Of Finland. Nykyään ei enää riitä sana hyvä tai vaikkapa modernisti, hyvin sä vedit. Arvostelu on noussut ihan uusiin sfääreihin. Nykyään kaikki on käsittämätöntä, jäätävää, ylivertaista, sairaan hyvää, veret seisauttavaa nextille levelille siirtävää häkellyttävää toisesta maailmasta olevaa loistavaa taidetta ja taitoa.

Sitten on tämä huumoriviihde. Ohjelmat ovat pääosin hirveää huutamista, räjäyttelyä, ahkeraa vitun hokemista ja täysin älyttömiä hahmoja. Ei ne vaan naurata, myötähäpeää toki herättävät. Verbaalista nokkeluutta vaativat ohjelmatkin alkavat olla tiensä päässä, kun raatilaisten nokkeluudet alkavat käydä vähiin. Hyvänä esimerkkinä Hyvät ja huonot uutiset. Ylen Nenäpäivän tylliunelma Sanna Stellan taas oli aivan omassa kastissaan. Varsinkin kun mimmi oli puettu siihen karmeaan lantiot levittävään ruskeaan pyllynpyörityspukuun. Ei ollut heiluminen lasten katseltavaa.

Somessa viihtyvä kansa on taas omaa luokkaansa. Tavallisilta ihmisiltä puuttuu täysin suhteellisuuden taju. Joku jo parhaat päivänsä nähnyt ikäneito tempaisee Faseen uuden selfien, toivottavasti naamasta, ja pian kaikki kaverit hokevat samaa mantraa, kaunis Veera, tyylikäs Veera, ihana Veera, nuorentunut Veera, samannäköinen Veera kuin 1979. Veera elää tällä viikon ja tempaisee uuden foton lauantaina viinipullon puolessa välissä. Ja samat kehut uudestaan. Herrat taas ovat somessa mieltyneet kuviin ruoka-annoksista. Niissä on nakkia pitkittäin ja poikittain, välillä jotain fiinimpääkin. Lohkoperunat ovat suosittuja ja kastikkeet on roiskittu lautasen reunoille ohuiksi viivoiksi. Kuka perkele ne sieltä saa syötyä, nuollakaan ei kehtaa ainakaan kylässä tai ravintoloissa. Annokset ovat kaikessa hienoudessaan niin pieniä, että ei niillä nälkä edes siirry ja kuvissa ne muistuttavat lähinnä jonkin elävän jätöksiä.

Sitten on nämä somen tuomat julkkikset. Homma on lähtenyt täysin käsistä. Verottajan ja iltapäivälehtien mukaan tienaavat vuodessa muutaman tonnin ja elävät leveää elämää. Ulosotossa enemmän tekstiä kuin Paasilinnan romaaneissa ja tappeluista ja pahoinpitelyistä syytteitä joka käräjillä. Naisillakin. Mimmeillä on omat laajenevat ongelmansa. Pienet tissit on vaihdettu isoihin ja niistä sitten laitetaan kuvia someen peilin kautta tai ilman. Tulee selfieitä ja belfieitä, kohta kai jo pilfieitä jos some sallii. Ja sitten odotellaan jääkiekkoilijaa tai ralliautoilijaa.

Suomalaiset ovat toki tässä hommassa vielä ihan amatöörejä. Mainion uutistoimiston Ampparit.fi uutisannin kautta löytyvät alan aateliset. Amerikkalaiset peffajulkkikset ovat ihan omalla tasollaan. Miljoonia kuvillaan ja tarinoillaan tienaavat mimmit osaavat hommansa. Jos omat eivät ole riittäneet niin apua on tuonut tohtori Silicon. Kaikki on suurennettu ja varsinkin ahterit aivan valtaviksi. Silloin kun minä olin nuori, niin ihanne oli sopusuhtainen timmi naisvartalo. Siinä sitä silmä lepäsi. Nyt kaikki on toisin. Isoa pitää olla ja kuvissa täytyy näkyä rintavakoa, persvakoa ja sitä kamelinvarvasta. Se vähä mitä päällä on, on mahdollisimman tiukkaa ja pääosin todella tyylitöntä. Eikös sen yhden mieskin, ei Folke, mennyt sekaisin tässä pyörityksessä. Muutama puolialaston mimmi samassa talossa kamerat koko ajan räpsyen kuvaavat toisiaan ja kilpailevat kellä on suurin leivinuunia muistuttava räystäsahteri. Ei sitä kestä Erkkikään.

Sitten on vielä tämä sukupuolineutraalisuus. Mihin se vielä johtaakaan? Kun aikoinaan poikamiehenä lähti ravintolaan, niin pääosin oli helppo erottaa naiset miehistä, siis ulkonäön perusteella. Iskuyrityksiäkin uskalsi tehdä. Kohta on kaikki toisin. On yhteiset vessat, yhteiset asut, perinteisiä naisten ja miesten juomia ei ole, kukaan ei uskalla lähestyä toista, kun ei tiedä mitä lähestyy ja kun vielä ahdistelunkin raja on niin matalalla, ettei uskalla edes kysyä, niin lirissä ollaan. Elämästä tulee tylsää, syntyvyys laskee, kapakat riutuvat, verotulot laskevat ja ihmiset vetäytyvät mökkeihinsä. Joku uskalias herraneutraali tietysti panee kaiken peliin ja yrittää saada kuppilasta seuraa. Mutta kyllä siinä karskeinkin mies herkistyy, sillä sukupuolineutraali iltaseura on kuin Kinder-yllätysmuna. Koskaan ei tiedä mitä sieltä kuoriutuu. Kun sisältö jo kolmantena kertana peräkkäin paljastuu samaa sukupuolta olevaksi entiseksi luokka- tai armeijatoveriksi tai voikkaalaiseksi jyrsijäksi, niin itkuhan siitä tulee. Uloskaan ei voi oikein paiskata, kun saattaa syyllistyä heitteillejättöön, kun tämä itseään etsivä neutraali pyörii sitten pihan lumihangessa miettien seuraavaa siirtoaan.

Te nuoret olette vielä kusessa. Koittakaa kestää!

Jussi Untolahti

Kotka

Kankaan koulun tappajat

Niinhän siinä silloin kävi. Lapset ja Kankaan koulu joutuivat Kouvolassa vallitsevan kostonhaluisen politiikan uhreiksi. Tässä aluepolitiikan, outo termi muuten yhden kaupungin sisällä, myllerryksessä järjen valo tuntui osalta poliitikkoja sammuneen kokonaan ja nyt kostettiin mm. jo kuihtuvan Ratamon mahdollinen sijoittaminen vanhaan Kouvolaan ja varmaan monta muutakin asiaa joista me veronmaksajat emme edes tienneet mitään. Asiaan vaikutti varsinkin niitten kuntalaisten mielipiteet joissa jokainen postin, kaupan, bensa-aseman, pankin ja monen muun palvelun loppuminen on uuden Kouvolan syytä. Samoin kostonhalusta kiiluvin silmin on kokonaan unohdettu kaupungin taloudellinen ahdinko joka on syytä myös lain noudattamisesta eikä suinkaan aina pelkästään asioiden huonosta hoidosta.

Jotenkin raakaa oli peli valtuuston äänestyksessä ja nämä alla luetellut henkilöt lakkauttivat Kouvolan perinteikkäimmän koulun. Syitä on tietysti monia. Osa pelkäsi ryhmän mielipidettä, osa oman työpaikkansa säilymistä kaupungin palveluksessa, suuri osa äänesti koston kiilto silmissä, osa oman edun nimissä, osa vallan himossa ja muutama henkilökohtaisen kaunan vuoksi. Loppujen syitä voi vain arvailla.

He tappoivat Kankaan koulun.

Demarit               Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (14 edustajaa)

Kuusankoski-Anjalankoski linjalla johdettu demariryhmä piti yllä pelon ilmapiiriä ja siten ryhmäkurin voimakkaasti mukana pelissä Valto Kosken hengen yhä leijuessa ryhmän yllä. Muutenkin sisäisten ristiriitojen repimä joukko on saanut aikaan sen, että Kouvolasta ei ensi eduskuntavaaleissakaan saada demareitten edustajaa eduskuntaan.

Kankaan tappajia kaikki tyynni.

Harri Helminen             Jukka Nyberg            Marjo Lakka             

Hannele Viljakainen      Maria Eloranta          Raimo Laine             

Ensio Töttö                    Outi Kasurinen          Ville Salonen                  

Antti Koivisto                 Kari Leinonen            Päivi Kossila

Katja Airaksinen            Reino Grönlund

Kepulit                 Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (9 edustajaa)

Kepun "peltohenkilöt" äänestivät kostonhenkisenä ryhmänä kehitystä ja säästöjä vastaan. Kepun ryhmä ei onneksi kokonaisuutena pysty paljoa pahaa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Keskittyvät tulevaisuudessa lähinnä uuden Kouvolan arvosteluun ja kehityksen jarruttamiseen sekä kehumaan kuinka hyvin asiat ennen olivat, varsinkin Valkealassa.

Kankaan tappajia hekin

Reijo Valkeapää          Topi Seppälä                 Maija Lehtomäki     

Liisa Varjola                 Janne Wall                    Markku Pakkanen        

Sari Lankinen               Kimmo Jokiranta           Mirja Lonka

Vasemmisto          Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (2 edustajaa)

Pieni ja merkityksetön ryhmä jolla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia Kouvolan asioissa. Tuskinpa seuraavassa valtuustossa enää mukana.

Kankaan tappajia silti hekin

Tiina Saavalainen         Matti Liukkonen

Sitoutumattomat   Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 1

Sitoutumattomia vietiin kouluneuvos Sakari Viinikaisen johdolla kuin mätää kukkoa. Kaunisnurmen koulun entinen rehtori veti kotiinpäin oikein hartiavoimin. Osuva titteli muuten tuo kouluneuvos Kouvolan perinteikkäimmän koulun kaatajalle. Hiipuvan sitoutumattomien ryhmän poliittinen alasajo on hyvässä vauhdissa ja seuraavat vaalit lyövät viimeisen naulan arkkuun. Sieluttoman ryhmän kuolintaistelussa Kouvolan asioitten ja talouden korjaus on nykyään taka-alalla ja kukaan ei enää odota ennen niin asialliselta ryhmältä mitään mainetekoja.

Kankaan kaadossa täysin rinnoin mukana

Sakari Viinikainen         Pulla Peltola        Matti Norppa      

Vesa Kaarlampi

Kankaan koulun puolesta siviilirohkeutta osoittaen

Marja-Terttu Nuorivuori

Persut                Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 6

Persujen riitaisa ryhmä jakaantui kahtia ja saattaa jakautua tulevaisuudessa enemmänkin jopa kahteen ihan viralliseen ryhmään kovan valtataistelun seurauksena. Tulevaisuudessa lähes kaikki energia menee muitten tekemisten haukkumiseen, oman ryhmän valtataisteluun ja uusien ryhmien perustamiseen. Jari Lindström tulee olemaan kovilla ja Anssi "loikkari" Tähtinen saattaa loikkia jonnekin ihan muualle muutaman muun onnettoman omaa etuaan tavoittelevan "känkkäränkän" kera. Mikään ei siis ole muuttunut.

Kankaan kaatajia "valkoisen Suomen" hengessä

Jari Lindström             Anssi Tähtinen         Toni Lampiranta    

Antti Eskelinen

Kankaan koulun puolesta

Pertti Paloranta          Seppo Nikkanen        Juha Päivärinta     

Jari Käki                     Jouni Suninen            Pekka Korpivaara

Kokoomus         Kankaan koulua vastaan 7 edustajaa ja puolesta 6

Entinen kouvolalainen kansanedustajapuolue on myös jakautunut kuppikuntiin ja varmistanut ettei Kouvolasta enää tule kokoomuslaista kansanedustajaa. Nyt on sorruttu myös aluepolitiikan syövereihin. Kokoomuksen tulevaisuus Kouvolassa on todella huono kun otetaan huomioon Jyrki Kataisen johdolla tehty Kouvolan kuppaaminen tyhjiin ja vielä Kuopion suuntaan. Kaikki lähestyvät vaalit varmasti pelottavat ja tulos tulee olemaan kehno

Kaatoivat Kankaan koulun

Jyrki Hyttinen                Matti Sorsa                  Jari Suomela         

Sinikka Rouvari             Maarit Helkala             Marjatta Nykänen     

Kirke Sipiläinen

Puolustivat Kankaan koulua

Jari Larikka                    Birgit Koskela            Tapio Karvonen     

Hannu Kähärä               Jouko Leppänen        Jani-Ville Heikari

Vihreät                     Kankaan koulun puolesta 1 edustaja ja vastaan 1

Pieni marginaaliryhmä äänesti omantunnon mukaan ja jakautui kahteen osaan. Nyt ei ollutkaan kyse puun halaamisesta, ydinvoimasta tai Kymen Hovista. 

Kankaan koulua vastaan

Kaisa Spies

Kankaan koulun puolesta

Ritva Sorvali

Kristilliset            Koko ryhmä Kankaan koulun puolesta (4 edustajaa)

Kristilliset yllättivät taas kerran ainakin minut. Vastuuntuntoista politiikkaa joka kantaa huolta lapsista ja kaupungin taloudesta. Tälle ryhmälle toivon todella runsaasti lisää kannatusta ja vastuuta kaupungin parhaaksi vaikka itse pakana olenkin.

Kankaan koulun puolesta yhteisen hyvän hengessä

Sari Palm              Arto Sahamies           Sakari Smeds       

Vesa Vainio

Mitähän me kaupunkilaiset nyt tehdään? Koulu meni mutta rakennus on vielä jäljellä. Nyt meillä kouvolalaisilla on totinen näytön paikka. Kankaan koulussa ei pian ole enää opetusta ja meidän on vaikka kansalaistottelemattomuuden keinoin estettävä useitten tahojen katalat suunnitelmat Kankaan koulun suhteen.

Moni rakentaja himoitsee Kankaan koulun tonttia itselleen ja myös hyvä-veli järjestelmän käyttöä on syytä pelätä. Ei sitä koulua nyt sentään pureta, sehän on suojeltu rakennus mutta sen laaja etupiha haluttaisiin kyllä rakennuspaikaksi parille kerrostalolle. Sille ei saa käydä kuin suojellulle Aseman koululle joka piilotettiin sinne isojen kerrostalojen taakse. Tiedättekö muuten missä se Aseman koulu on?

Kankaan koulusta ei myöskään saa tulevaisuudessa muodostua Kouvolan "kultapossukerhon" eli kaupungin ylimmän johdon ja luottamusmiesten lukittua luxuspalatsia jonka työtiloja, saunoja, porealtaita ja baareja julman kokoinen vartija kaitsee ja päästää sisään vain lupakortilla tai kutsulla varustetut arvohenkilöt. Silloin katoaa viimeinenkin uskottavuus päättäjiä kohtaan ja yhteys kuntalaisten ja päättäjien välillä katkeaa lopullisesti.

Pidetään nyt näitä edushenkilöitä ja heidän tekojaan tarkoin silmällä sekä muistetaan nämä Kankaan koulun kaatajat sunnuntain vaaleissa.

Älkää kuitenkaan kouvolalaiset vaipuko surun ja murheen alhoon. Samanlaisia päättäjiä täällä Kotkassakin on joten riitelyt laaksokunnan kaupunkien kesken tulevat jatkumaan ja otsikot ovat komeita paikkakunnan sensaatiolehdissä. Täällä Kotkassa jo tänään herätti kateutta Kouvolan urheiluakatemian saama tukiraha joka on paljon suurempi kuin Kotkan saama vastaava tuki. Siitä se katkera poru taas alkaa. 

Mikään ei siis muutu vaikka muutama päättäjä toivottavasti vaihtuu. Ikävä ei pudonneita ja luopujia tule.

Jussi Untolahti  
Joutomies
Kotka                                                                                                                                                

  

Karmein manaus

                                               

Kiroileminen on taitolaji. Taiteilijaprofessori Veikko Sinisalo lienee ollut Suomen virallinen ykkönen mutta kyllä kiroilun jalon taidon osaavia loistavia amatöörejäkin löytyy. Nykynuorten huorittelun ja homottelun oppii jokainen mukula valitettavasti jo samalla kuin puhetaidonkin. Näitä homo-huora-vittu-mulkku hokijoita en kuitenkaan laske aidoiksi kiroilijoiksi. Kyseessä on pikemmin nuoruuden epävarmuuden esiin tuomaa itsensä tehostusta ja valitettavasti usein puheeseen tahtomattaan tarttuneita sanoja joita käytetään sitten myös ilkeään nimittelyyn myöhemmälläkin iällä.

Nimittelyä taas ei lasketa kiroilun jaloon taitoon. Nimittely on henkilökohtaisempaa ja usein loukkaavaksi tarkoitettua totista sanailua johon saattaa liittyä jopa katkeruuttakin. Miehistä käytettiin ennen kovia nimityksiä kuten sälli, hampuusi, pärinäpoika, katupoika, hunsvotti, lättähattu, naistennaurattaja ja auervaara. Aisankannattaja oli outo sana ja se liitettiin meidän pikkukollien keskuudessa jotenkin isäntään ja renkiin. Jätkä, satamajätkä ja lentojätkä taas olivat ihan kelpoja nimiä alansa ammattilaisille. Uudempia haukkumanimiä olivat puli-ukko, tenukeppi, puistokemisti, metsien mies, nörtti, tv-sarja Hill Street Bluesista omittu rakinlöyhkä sekä erilaiset versiot peniksestä. Naisten kanssa oltiin hiukan varovaisempia ja ehkä jopa hienotunteisempia. Vähän vanhempi nimitys kokotti oli hieman outo kun taas hepsankeikka oli suorastaan riemastuttava kuten surinasussukin. Lintuihin näitä elämän sulostuttajia myös usein verrattiin. Kalkkunasta tullut kalkaani oli vähän rumempi ilmaus kuten kanakin. Hieman uljaammat kuten pulu, kurppa ja kotka herättivät myös negatiivista huomiota naisten keskuudessa. Kottarainen oli siinä ja siinä kuten myös harmaavarpunen. Papukaija viittasi puheripuliin mutta kyyhkyseni oli jo sallitun puolella. Kissa menettelee mutta nykyilmauksen, puuma, monet naiset kokevat loukkaavaksi. Miestä usein ansaitustikin kutsutaan siaksi mutta sillä nimellä saattaa silti olla miehiä yhdistävä ja rintaa kohottava gloriansa kuten myös pukilla. Lammas on paha nimitys ja kettukin hiukan negatiivinen. Leijona on kova juttu ja samaan kastiin lasketaan myös karju ja sonni. Jos taas naista sanoo lehmäksi, niin on todella heikoilla jäillä tai siellä ilottomassa selibaatissa. Huhu taas kertoo myös naisten käyttävän keskuudessaan varsin räväkkää kieltä meistä miehistä. Lieköhän on totta?

Voimasanojen valinta kertoo miehestä paljon. Puolihomon luutunsoittajan näköinen vakosamettihousuinen baskeripää voi täräyttää suustaan niinkin kaameita manauksia kuin pakana, hiivatti, hitsi, vitsi ja hui kamala. Edellä mainitut sopivat hyvin naisille kuten myös saakeli, hitto, jumankekka ja astetta kovempi perhana. Rantaruotsalainen Emsalö-Emäsalo alueelta vetäisee tiskiin kamalat jufenaut, fy fan, banne mej ja sjutton också. Tässä vaiheessa suomenkielinen purskahtaa nauruun ja meinaa kusta housuihinsa. Luutunsoittajan vähän vanhempi maripaitainen lajitoveri saattaa päräyttää ilmoille sanat pentele, samperi, jumankauta, halvattu, hiisi vieköön ja lempo soikoon. Humoristeilta löytyy jo enemmän mielikuvitusta vaativia yhdistelmiä kuten, voi hevonperse, voi kilinpillu, voi sianleuka ja Speden keksimä voihan rähmä tehostettuna kämmenen läjäytyksellä sanojan omaan otsaan. Naapurin otsaan läjäyttäminen taas saattaa aiheuttaa hallitsemattoman puhetulvan ja peräkkäin juoksua. Näitä edellä mainittuja naurettavia ilmaisuja ei kukaan kunnon itsetunnolla varustettu kiroilija ikinä käytä edes daamiseurassa ellei sitten halua itselleen täydellisen nössön mainetta.

Aidon kirosanan ja oikeaoppisen kiroilun teho perustuu suomen kieleen, oikeaan aikaan, paikkaan, painotukseen ja ennen kaikkea sattuvan kirosanan valintaan. Asiansa osaavan kiroilijan tunnistaa ensimmäisen sanan ensimmäisestä tavusta. Ensimmäistä tavua voimakkaasti painottaen ja r-kirjainta selvästi korostaen perkele on maailman kaunein ja tehokkain kirosana. Se korostaa myös voimakkaasti lausujan persoonaa ja antaa vakuuttavan kuvan kiroilijan tunteitten palosta kyseisessä tilanteessa. Kyllä siinä amatöörimäiset vitunhokijat lauletaan syvälle sinne kuuluisaan suohon ja kaiken maailman donnerwetterit, fuck yout ja bloody hellit kuulostavat enemmänkin naisten moottorimunakutsujen drinkkilistalta. Saatana ja helvetti oikein etupainoisesti tiuskaistuna tulevat seuraavina mutta kuitenkin selvästi jälkeen jääneinä. Kaikki kolme edellä mainittua kotimaista voimasanaa viittaavat selkeästi alakerran hiilihankohommiin ja niiden käyttö onkin suomenkielessä jo vahvaa perinnetietoa joka siirtyy alan miesten mukana isiltä pojille. Näitten sanojen lisäksi ei herrasmies oikein muita kirosanoja tarvitsekaan koska ns. alatyylin käyttäjät eivät todellakaan kuulu kiroilijoitten aateliin.

Väärän kirosanan valinnut onneton mies voi menettää uskottavuutensa, itsetuntonsa ja maineensa lopullisesti niin naisten, miesten kuin työnantajienkin keskuudessa. Mitäpä luulette tapahtuvan, jos karski metallimies hitsari epäonnistuneen hitsisauman jälkeen kovasti tuohtuneena pamauttaa suustaan karmeimman manauksensa, voi hitsin pimpula.

Jussi Untolahti

Lahtelaista, totta kai!

Olihan melkoisen komeat ja tapahtumarikkaat MM-hiihdot Lahdessa. Suomelle tuli kohtalaisesti menestystä, oli huikeaa draamaa ja nähtiin jopa kovaa kinaa suomalaisen Anne Kyllösen ja suksihuollon kesken. Kilpakumppanitkin saivat välillä kuulla kunniansa. Varsinkin Norjan Petter Northug todisti taas olevansa mulkku vailla vertaa. Pilkkasi muita hiihtäjiä koko ajan, iloitsi siitä kun väsähtänyt Iversen loppukaarteessa sai nurin suomalaisenkin ja 50 km:n hiihdon jälkeen haukkui vielä kaikki norjalaiset voittaneen britti Andrew Musgraven ”pubihiihtäjäksi”. On siinä Norjan nuorisolle oiva esikuva.

Katselin kisojen kaikki lähetykset kotona televisiosta käytännössä ilmaiseksi. No, vähän meni olutta ja viiniä mutta kohtuullisesti. Laskin, että jos olisin ostanut liput kaikkiin tapahtumiin, niin rahaa olisi mennyt n. 370 euroa ja parkkilippuihin jopa 240 euroa. Tähän kun lisätään bensat Kotkasta Lahteen ja takaisin 11 kertaa kevyellä kaasujalalla, polttoainetta olisi palanut n. 280 eurolla. Yhden hengen kisaretket olisivat siis maksaneet n. 900 euroa koko ajalta. Jos Satu jostain käsittämättömästä syystä olisi lähtenyt mukaan, niin rahaa olisi palanut liki 1300 euroa. Tähän sitten vielä syömiset ja juomiset päälle. Tuiki kallista hommaa saattaa joku ajatella.

Ylen välittäminä kisat olivat kyllä hienoa katseltavaa kotona. Pitkät studiolähetykset ennen ja jälkeen jokaisen kilpailun olivat mukavaa seurattavaa. Hyvät juontajat ja asiantuntijat tarkkoine analyyseineen ja taustoineen toivat paljon uutta tietoa katsojille. Nyt tiedän senkin, että Matti Heikkinen aina aamuisin ensimmäiseksi tutkii sijoitustensa pörssikurssit. Itse kisojen aikana television kautta tuleva tulospalvelu oli loistavaa ja selostuskin ihan kelvollista, joten kisojen seuraaminen on siten helppoa ja mielenkiintoista. Kilpailijoiden haastattelutkin ovat ihan asiallista katsottavaa, vaikka eiväthän nämä nykyurheilijat juuri mitään sanokaan. Iivo Niskaseltakin oli energiajuomapullot otettu talteen ennen telkkarin eteen menoa. Moneen muuhun kisaan verrattuna kilpailijoiden tunteet toki pääsivät nyt esiin aika hyvin, välillä jopa kyyneleitten kera.

Väkeä Lahteen olisi toki mahtunut enemmänkin mutta tiedottaminen saattoi hiukan ontua. Eilen kilpailun ja hiihtoliiton isot päälliköt selittelivät tv:ssä talouden huonoa tilaa ja lipunmyynnin jäämistä reilusti tavoitteesta sekä ihmettelivät eritoten heikkoa lipunmyyntiä porteilla päivittäin. Kun yksi päivä oli myyty loppuun, kansalle saattoi jäädä ajatus, että jos sinne ei saakaan enää lippuja. Yle olisi ehkä voinut aktiivisemmin lähetyksissään tiedottaa lipputilanteesta ja opastaa kansaa. Nyt saattoi moni jäädä kotiin tv:n ääreen.

Yksi asia ihmetytti minua koko kisojen ajan. Kuinkahan monta kertaa Yle otti esiin vuoden 2001 kisojen suomalaisia hätkähdyttäneen dopingskandaalin? Kun asiantuntijaksikin oli hankittu dopingista silloin 2001 kärynnyt Virpi Sarasvuo ja jopa Harri Kirvesniemi oli antamassa lausuntojaan, niin kyllä kansa taas sai kokea häpeän hetkiä koko rahalla. Olisikohan nämä doupatut asiantuntijat jo voinut jättää unholaan ja etsiä muita tilalle. Tämä toistuva vanhojen kaivelu oli Yleltä täysin järjetöntä, sillä onhan niistä hetkistä jo kulunut 16 vuotta ja kaikki asianosaiset eivät ole enää edes hengissä. Vaikea on ymmärtää niitä Ylen ammattilaisia, jotka tämän tason muisteloihin sortuivat vai onko tämä sitä Ylen uutta journalistista linjaa.

Kunhan Norja seuraavan kerran järjestää MM-hiihdot, niin uskon, että Norjan televisioyhtiö ottaa Ylestä mallia ja kertaa useita kertoja Petter Nordhugin öykkäröinnit ja rattijuoppousskandaalin, Martin Jonsrud Sundbyn dopingpannan ja Therese Johaugin huulirasvadopingin sekä näyttää katuvia norjalaisia hiihtojohtajia päät riippuen pyytämässä anteeksi norskeilta. No, eihän ne Norjan johtajat kai paljon anteeksi pyydelleet ja mutta varmasti Norjan televisio ihan jo suomalaisten iloksi näitä Norjan häpeän hetkiä näyttävästi toistelee pitkin kisalähetyksiä.

Jussi Untolahti
Kotka

Saatanan tunarit

Politiikka on erikoista peliä. Suomen haukutuin ministeri Anne Berner on joutunut kaiken kansan sylkykupiksi ja omien hallitustoverien hylkäämäksi. Persujen Timo Soinin ansiosta maahan saadaan todennäköisesti hyvinkin pian vero sekä moottoripyörille että myös veneille. Kateusveroksihan sitä kansa kutsuu. Nyt kun ministeri Anne Berner teki ilmeisesti hallituksessa aiemmin sovitun sopimuksen mukaisen selvityksen autoverosta ja liikenneväylien rahoituksesta, niin Kokoomus kuin Persutkin kiirehtivät heti moittimaan ja kiistämään uuden esityksen. Normaali täysjärkinen poliitikko olisi ehdottanut rakentavan keskustelun aloittamista esityksen muokkaamiseksi laiksi. Näin eivät kuitenkaan toimineet hallituskumppanit vaan Orpo-Soini parivaljakko oli heti eri mieltä. Heitä komppasivat tietysti myös pitkä rivi opposition punademareita ja viherpiipertäjiä. Niille perkeleille ei näet kelpaa mikään muu kuin itse keksitty asia. Muut ovat ehdotuksineen täysin ahterista. Tästä kaikesta voi vetää sen johtopäätöksen, että seuraavat vaalit ovat jo liian lähellä. Kun Suomen poliitikkoja seuraa, niin ainahan heille vaalit ovat liian lähellä ja oma paikka pikkuisine vallanrippeineen liipaisimella. Jokaista vaaleissa tippuvaa seuraankin mielihyvällä vaikka ainahan sinne niitä ”stubbeja ja hakkaraisia” jää kunnallispolitiikan pöhlöistä puhumattakaan.

Mutta takaisin niihin veroihin. Ministeri Bernerin ehdotus lupasi meille hankintahinnaltaan edullisia verottomia autoja, joista sitten vero maksetaan vuosittaisella käyttömaksulla pikkuhiljaa. Jotenkin tämä kuulostaa hyvältä mutta niin poliitikot kuin kansakin ovat nousseet vastaan. Onhan siinä esityksessä toki ongelmansa mutta vastahan se on alku tulevalle lausuntokierrokselle ja keskustelulle. Tätä ei kuitenkaan tahdota sallia, ettei vaan Kepu hyödy esityksestä liikaa. Vuosittainen tasasummainen käyttömaksu onkin toisaalta väärin. Samanlaisella autolla ajavat naapurukset maksavat saman käyttömaksun, vaikka toinen ajaa kolminkertaisen määrän toiseen verrattuna. Bensassa olevaa veroa toki menee käytön mukaan. Ei siis täysin oikea tapa.

Kun kansa ei halua seurantalaitteita autoihin, niin polttoainevero on helppo tapa kerätä tämä uusi käyttömaksu ja se kohtelee kaikkia tasavertaisesti. Sekään ei toimi koska poliitikkoihin ei voi luottaa. Tieverkon parannuksiin polttoaineverosta saatu käyttömaksu ja korvamerkitty raha saattaa riitelevien poliitikkojen toimesta päättyä johonkin ihan muuhun kohteeseen. Paljon on siis vielä keskusteltavaa maamme päättäjillä ja veikkaanpa, että riitely on rehevää ennen kuin yläfemmat viuhuvat tiedotustilaisuudessa BOS-kolmikon kesken.

Olen aina jotenkin ymmärtänyt verot ja maksanut ne mukisematta mutta nyt keitti yli. Ei niinkään rahan takia vaan periaatteessa. Viime syksynä oli ohi 19. kausi moottoripyöräilyä, kun laitoin kulkuneuvon tallin perille talven viettoon. Olen viime vuosina ajellut aika vähän ja nyt oli suunnitelmissa lajin vaihto. Kotkassa on tullut usein mietittyä veneen hankintaa kalareissuja ja kauniita kesäpäiviä odotellessa. Kun hallituksen moottoripyörille ja veneille esitetty vero tuli ajankohtaiseksi, poistin ilkeyttäni moton vakuutuksesta ja rekisteristä sekä luovuin ajatuksesta ostaa vene. Niitä veroja en saatana maksa. Pyörä seisköön tallissa hallituksen muistomerkkinä hamaan tappiin asti. Sitten alkoi mielessä siintää avoauto kesän rientoihin ja nyt se hallitus miettii autoveron poistoa, joten senkään hankkiminen ei ole tällä hetkellä taloudellisesti järkevää. Mies siis vanhenee, harrastukset vähenevät ja vitutus nousee.

Jotainhan se on tehtävä. Onhan niitä vaihtoehtoja, sohvamakaus, pulujen bongaus, kukkakeppien veistely, naapurien kyttäys tai voisihan sitä alkaa vaikka kunnalliseksi täyspäiväiseksi valittajaksi. Vaan kun eivät nuokaan oikein kiinnosta. Pitkän pohtimisen jälkeen keksin loistavan idean. Ryhdyn juopottelemaan eli ryyppäämään. Istun omalla terassilla jalat pöydällä Kari Tapion musiikkia kuunnellen sekä olutta ja viiniä siemaillen ja annan ajatuksen lentää. Kertailen hiljalleen kaikki mahtavat reissut ja monet muutkin elämän kohokohdat. Naurahtelen itsekseni menneitä muistellen ja kaikki ikävät muistot jätän unhon yöhön. Noissa muisteloissa moni tämänkin blogin lukija vilahtelee ilokseni mukana. Nyt joku sanoo, että tuohan se vasta veroja valtiolle tuottaa. Vaikka olen eläkeläinen ja pian siis myös juoppo, en sentään tyhmä. Vaatiihan se tietysti välillä muutaman päivän selvin päin oloa mutta oluet ja viinit haen tietysti sieltä mistä tähänkin asti ja niistä ostoista ei Suomen valtio taatusti juurikaan kostu.

Ja tähän loppuun vielä julkinen lupaus. Niin pahasti olen poliitikkoihin pettynyt, että en enää ikinä äänestä vaaleissa yhtäkään luikuria vallan kahvaan. 

Saapa nähdä, kuinka äijän käy.

Jussi Untolahti

Kotka

Kouvolan lakritsia vai Helvetin betonia

Monet takavuosien suunnitelmat, tapahtumat ja useat epäonnistuneetkin yritykset todistavat, että ei Kouvolaa ja kouvolalaisia voi mitenkään syyttää saamattomiksi ja ideaköyhiksi. Jo -60 luvulla kaupunkia alettiin tehdä tunnetuksi monin keinoin, koska huomattiin, että Kouvolaa ei oikein muualla Suomessa tunneta. Varovasti toki lähdettiin liikkeelle esim. Kymenlaakson messujen ja paljon väkeä keränneitten Kouvola-päivien merkeissä. Huimiakin suunnitelmia tuli joskus esiin. Entinen kaupunginvaltuutettu, toimittaja, mainosmies ja yrittäjä Kalle Raski lanseerasi idean suuresta lumilinnasta joka talvisin rakennettaisiin Kouvolan torille. Kouvolan Sanomissa oli asiasta iso juttu ja komea piirros mahtavasta Talven Ihmemaasta. Idealle päättäjät lähinnä naureskelivat ja toteuttamatta se sitten jäikin. Muutaman vuoden päästä Kemin kaupunki sitten sai saman idean ja toteuttikin sen. Muistan aina erään kouvolalaisen yrittäjän sarkastisen heiton kun eräässä kaupungin palaverissa puhuttiin Kouvolan nähtävyyksistä. Kaveri sanoi, että kun muuta ei ole, niin kaivetaan Korjalan pelloille maailman suurin kuoppa. Kaupungin herrojen keskelle laskeutunut hiljaisuus oli mykistävää seurattavaa.

Lappeenrannan Humppafestivaalien, Seinäjoen Tangomarkkinoiden ja Savonlinnan Oopperajuhlien innoittamana Kouvolassakin ideoitiin monia tapahtumia. Lasten teatteripäivät, Koria Roll,  Erämessut, Dekkari-päivät ja Markku Purhon ideoimat Taikapäivät toivat elämää Kouvolaan. Kaikkein suurin ja lupaavin tapahtuma oli kuitenkin Saksan veljesten kehittelemät Dixie-päivät. Soitto soi Kouvola-talon vieressä olleessa suuressa teltassa, kävelykatu Manskilla kuten myös keskustan monissa kuppiloissakin. Väkeä oli todella paljon liikkeellä myös Kouvolan ulkopuolelta mutta johonkin kummaan ne Dixie-päivätkin onnistuttiin ryssimään. Olivatko sitten Dixiet joillekin päättäjille liiankin rahvaanomaista kulttuuria?  Lappeenrannassakin kulttuurieliittiin kuuluneet  päättäjät muuttivat Heikki Hietamiehen valtavan suosion saaneet Humppafestivaalit hienommaksi ja keksivät jopa uuden nimenkin. Uusi ja hienompi Blue Lake Festivals sitten pian loppuikin yleisön puutteen takia. Joku haitarifestarikin on ollut ohjelmassa Kouvolassa ja muistan sieltä ainoastaan huiman naisbändin nimeltä Nasevat Kurtut. Kun tiivistunnelmainen Miljazz Puolustusvoimien puolesta haudattiin niin toimivia isoja tapahtumia Kouvolassa ovat nykyään enää Korian rokkijuhlat ja Erämessut sekä Taika- ja Dekkaripäivien lisäksi Kouvolan Ydinkeskustan masinoimat Muodin Yö tapahtumat ja selkeä Kouvolan ykköstapahtuma, monikulttuurinen Taiteiden Yö. Senkin kulttuuritoimisto yritti aikoinaan pilata pyytämällä tilaisuuden avaajaksi savitaipalelaisen kansanedustajan ja myöhemmin jakamalla tapahtuman pitkin kyliä. Keskustassa tapahtumaa ei huomannut lainkaan. Samaa älytöntä jakoa on käytetty myös uuden vuoden ilotulituksen suhteen. Näitten lisäksi on tietysti monia ja elinkelpoisia pienempiä tapahtumia mutta niitten varaan ei kaupungin tunnettavuutta voi rakentaa.

Liikenteellisiä huimia haaveita on ollut useita mutta yksikään ei ole vielä toteutunut. Kymijoen kanavaa on puuhattu jo pitkään, Päijänteelle pääsyn mahdollistava Kimolan sulkukaan ei ole vielä päässyt toteuttamisvaiheeseen ja Verlan-Vuohijärven vesireitti on edelleen vailla Siikakosken sulkua. Kouvolan ohitustieltä ei ole saatu vanhaa ratapenkkaa pitkin sisääntuloreittä siihen Vaakunan viereen sekä sitten keskustaan ja Kotkan suuntaan. Samoin on jäänyt haaveeksi junayhteys Repoveden kansallispuistoon. Palokunnalle sentään saatiin vuosien saamattoman jahkailun jälkeen rampit sinne ohitustielle. Keskuspuiston ja Liiketornien välistä aluetta on kaavailtu tornitaloille joitten alle parkkialue sitten jäisi. Utin lentokentästä on haaveiltu milloin rahtikenttää, milloin oikein siviililiikenteen suurta keskusta. Olisi kyllä aika koppavaa hypätä keskustassa taksiin ja sanoa kuskille, että hurautapa tuonne Kouvola-Hammassyrjän kansainvälisen lentokentän ulkomaan terminaaliin. Siellä olisi sitten koneen lähtöä odotellessa mukava siemaista oluet ja seurata Lounge-tiloihin VIP-laput kaulassa rientäviä kiireisiä kaupungin virkamiehiä ja tärkeitä liike-elämän moguleja. Paljon matkailevat voisivat rehvakkaasti pyytää taksia vaikka näin, ”ajas Hamikse Ykkösee, oon nääs menos Schipholiin ja illal sit vähä Damiin bailaa”. Hamiksen Kakkonen on tietysti sitten se kotimaan terminaali.

Sitten alkoi kaukaa idästä kajahdella ja kovaa. Kouvolasta piti tulla Kiinan kaupan portti Eurooppaan ja Valkealasta kiinalaisen lääketieteen ja muitten kehoon kohdistuvien hoitojen suuri ja upea keidas. Varuskunta-alueen Pilvilinnasta oli tarkoitus rakentaa kiinalaisten asuintalo ja monikulttuurisen Kouvolan uusi keskus ja nähtävyys. China Town-Kouvola jäi kuitenkin toteutumatta. Kun uuden Kouvolan synty sitten läheni, niin pitkään uinuneet visionäärit taas heräsivät unestaan. Huiman pilvenpiirtäjärykelmän oli tarkoitus muodostaa ohitustien ja Kasarmin väliin todellinen Kouvolan portti Tervaskankaan ohella. Vielä huimempi suunnitelma oli Tervaskangasta, Prismaa, keskustaa ja eri asuinalueita yhdistävä raitiotie/kevytjuna raideliikenne joka olisi taannut kaikille helpon liikkumisen Kouvolan alueella. Kai sinne sitten olisi johonkin rakennettu mittavat parkkialueet ydinkeskustan ulkopuoleltakin tuleville kouvolalaisille.

Kouvolan kaupunki julisti taannoin kilpailun ammattilaisille ja sen tarkoituksena oli ideoida uutta Kouvolaa, lähinnä kai kuitenkin vain keskustaa. Parhaimmillaan se auttaa Kiinan kivistä huolimatta päättäjiä muistamaan myös uuden Kouvolan monien muitten taajamien järkevän ja tasapuolisen kehittämisen kunkin taajaman mahdollisuuksien ja tarpeitten mukaan.

On Kouvolassa siis paljon tehty ja yritetty nyt jo vanhemmankin kaartin toimesta. Tulokset ovat pitkällä tähtäimellä olleet mitä milloinkin mutta toivottavasti Kouvola tunnetaan tulevaisuudessa paremmin positiivisista puolistaan eikä liitoistaan ja Betonihelveteistään. Nyt kaupunki on liikaa Veturin, Tykkimäen, Repoveden ja Kouvolan lakritsin varassa.

Betonihelvetin keksijät taas voisivat ajan kuluksi miettiä uutta slogania Kouvolan matkailulle. Aikoinaan Albanian matkailutoimiston slogan "Tule Albaniaan, täällä ei ole mitään" saattaisi olla hyvä pohja huumorintajuisille Betonihelvetin keksijöille ja ihailijoille.

Jussi Untolahti