Aluksi voisin vetää biisin ”Ei aika mennyt koskaan palaa” tai sitten sen toisen vanhan eli ”Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään jää. Jotenkin tämä aika alkaa nimittäin muistuttamaan lapsuuden ja nuoruuden vuosista kotikaupungissani Kouvolassa. Toki silloin -60 luvulla kaupungin talous oli kunnossa, poliitikot tolkussaan, kaupungissa yksi puliukko ja kehitys meni oikeaan suuntaan. Muuten oli aika hiljaista.
Meille kolleille oli tapahtumia hyvin vähän ja kaikki ne toki koluttiin. Seurattiin niska kenossa ensimmäistä tekokuuta ja Laikan ja Gagarinin lentoja. Kauhisteltiin Kennydyn murhaa ja Kuuban kriisiä. Ne olivat kaikki kuitenkin aika kaukana meidän kollien silloisesta elämästä. Brittiläinen The Renegades kävi Kuntotalolla vetämässä kovan hittinsä Cadillacin ja joskus poikkesi kiertävä tivoli Sumulaakson suoralla. Marjoniemen kentällä oli hiihtoratsastuskisoja. Nuoremmille kerrottakoon, että hevosella ei suinkaan ollut suksia vaan kilpailussa hevonen ja ratsastaja vetivät perässään hiihtäjää läpi mutkaisen reitin ja yli isojen hyppyreitten.
Urheilukentällä KUP pelasi jääpalloa, KPL pesistä ja Pallokentällä Sudet Suomi-sarjan futista ja jääkiekkokin alkoi ottaa ensiaskeliaan Kouvolassa. Golfista ei oltu kuultukaan. Joskus oli jopa yleisurheilukisoja. Mieleen on jäänyt huima musta pikajuoksija Paul Drayton ja eräs paikkakunnan oma poika joka Kouvolan Sanomien kympillä veti kansan hurratessa pari kierrosta hurjaa maailmanennätysvauhtia ja vaipui sitten uupuneena tiilimurskan reunaan. Taitoajaja Jose Ganga esitteli taitojaan Kouvolan keskustassa Simca-autoillaan ja tornitalojen parkkipaikalla ajettiin mikroautoilla kilpaa. Kipon Asko oli kova kuski. Isoja juttuja olivat myös Palomäen suuret mäkikisat aina maanantaina Salpausselän kisojen jälkeen. Vieläkin muistan Veikko Kankkosen, Niilo Halosen, Helmut Recknagelin ja Koba Tsakadzen.
Talvella luistinradalla järjestettiin soittoiltoja ja vahtimestarien soittamana musiikkina soi aikansa hitit kuten Violetta ja Sealed with the kiss. Kohokohtia olivat rusettiluistelut ja niissä jokainen sai rusetin jossa oli numero ja sitten neitojen ja kollien piti etsiä sama numero vastakkaisen sukupuolen joukosta. Mimmit luistelivat keskellä kenttää pienehköä rinkiä ja kollit kiersivät ulompana kuin kissa kuumaa puuroa. Siihen se sitten yleensä jäikin, kun ei uskallettu edes mennä kysymään sitä numeroa. Parin löytäneet rohkeat sitten palkittiin suklaalevyillä ja muilla pienillä makupaloilla. Kai sen parin kanssa piti sitten kohteliaasti vetää muutama kierros jäällä hämmentävän hiljaisuuden vallitessa. Erilleen luistelu oli suuri helpotus. Suurta makunautintoa toivat kioskin kuuma mehu ja kotimatkalla nakkikioskin haljenneet nakit joihin joskus oli jopa hiukan rahaa. Vähän vastaavia touhuja olivat koulujen konsut. Siellä soi musiikki ja mimmien kanssa käveltiin käsikädessä jonkinlaista piirileikkiä. Kaikki muuttui kun tuli letkajenkka ja rautalankamusiikki. Siitä se sätkiminen alkoi ja loppua ei näy. Kauppalankadulla käveltiin aseman ja Kymen Lukon väliä suurin toivein ja mietittiin isompien kollien hurjia juttuja naisista. Ylämannerissa käynneistä ei silloin vielä edes haaveiltu mutta usko tulevaan oli luja.
Kaksi suurta tapahtumaa oli kuitenkin vuosittain ja ne vetivät meidät kollit yleisön joukkoon magneetin lailla. Uudenvuoden vastaanotto ja ilotulitus Kymen lukolla olivat vuoden kohokohtia. Yhtä iso juttu oli Vappuna kommunistien vappukulkue hulmuavine lippuineen ja torvisoittoineen. Sitä paheksuttiin vaikkei oikein tiedetty miksi. Kai kotoa saatua oppia. Kerrottiin myös kollien kesken kovaa juttua ja naurettiin niin pirusti. Mitä eroa on tukkikuormalla ja kommunistien vappukulkueella? Tukkikuormassa on puupäät edellä ja punaiset liput perässä. Kommareilla päinvastoin. Myös Kouvolan mieskuoron laulua kuunneltiin Vappuna. Joistain leivosista ne lauloivat valkoiset lakit päässä. Muita musiikkitapahtumia ei juurikaan ollut, mitä nyt kesäisin naapurin äijä pihalla veteli kännissä saunan jälkeen Liljankukkaa kovaa ja korkealta. Nauratti niin pirusti.
Kommunistit, torvet, raketit ja haljenneet nakit olivat siis elämän kohokohtia. Ei sitä paljoa silloin tarvittu josko eipä osattu oikein odottaakaan. Nyt on vielä hiljaisempaa mutta, uskokaa pois, kyllä tästä koronastakin selvitään. Pian taas kavereita tavataan, laulu raikaa, olut virtaa, tapahtumia riittää ja samat tarinat kerrotaan uudelleen. Ja nauretaan niin pirusti.
Nokka pystyyn!
Jussi Untolahti
Joutomies
Kotka
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti