tiistai 18. elokuuta 2015

Kouvolasta Katariinaan


Kotka on oikeastaan aika erikoinen paikka. Kuvitelkaapa, jos Kouvola pantaisiin poikki aseman kohdalta ja radan eteläpuolella ei asuisi oikeastaan ketään. No, asuuhan täällä toki muutama ihminen noissa saarissa ja sitten vähän enemmänkin meren tuolla puolen Venäjällä ja Virossa. Tiivis keskusta on ns. Kotkan saarella ja marketit on sijoitettu moottoritien varteen yhtä tyhmästi kuin Kouvolassakin eli esim. Prisma ja Citymarket eivät suinkaan ole kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Runsaan kahden kuukauden aikana olen tavannut jo koko joukon kotkalaisia. Olen saanut erittäin hyvää palvelua lukuisissa yrityksissä remontin ja sisustamisen merkeissä sekä tavannut jo koko joukon mukavia uusia naapureita. Kotkan negatiivisimman miehen tapasin ihan heti muuton jälkeen. Jonotin punkkirokotetta kaupungintalon alakerrassa ja siihenhän se sitten tuli kertomaan ajatuksiaan Kotkasta. Täällä on kaikki päin ahteria. Virkamiehet ovat osaamattomia omaa etua tavoittelevia pölvästejä, tori ja keskusta ovat hiljaisia, kantasatama pilataan uudella rakennushankkeella, Meripäivät ovat vain juopottelevien teinien mellastusareena, urheilujoukkueissa kaikki ovat ulkomaisia pelaajia, jopa mustia, ja kaupungin talous on tahallaan ajettu konkurssin partaalle. Koko kylä pitäisi kuulemma myydä ryssille jos nyt nekään tätä kurjuuden pesää haluavat ostaa.


Riemastuin jutuista ihan ääneen hymyillen ja samalla hetkellä tuli mieleen synnyinkaupunkini Kouvola ja sitä ahkerasti mollaavat kuntalaiset kaikenlaisine liittoineen. Seuraavan lauantaina tapasin toisen kotkalaisen. Istuin Seurahuoneen terassilla oluella ja siihen tuli herrasmiehen oloinen mies ilman kenkiä. Olin siis tavannut paljasjalkaisen kotkalaisen. Aloin viihtyä.

Jos Kotkaa ja Kouvolaa vertaillaan, niin täällä asuville tuo meri on äärimmäisen tärkeä. Moni on sanonut, ettei voisi asua ns. kuivalla maalla. Meren sijaan Kouvolassa taas on komea Repoveden alue ja esim. Mustilan arboretum. Marketit syövät molempien kaupunkien keskustojen kauppoja. Kotkassa kauppakeskus Pasaati tosin peittoaa Hansan mennen tullen. Torit ovat aika verkkaisia molemmissa mutta kävelykatu Manskin ravintolat eivät pärjää Sapokan sataman kuppiloille kesäaikaan. Talvella tilanne on päinvastoin. Täällä kuulemma tuulee aina ja talvella varsin kylmästi. Liikenneyhteydet Helsingin suuntaan autolla ovat loistavat. Moottoritietä koko matka. Junalla kulkijoita taas Kouvola palvelee huomattavasti paremmin. Vaikka meren rannalla ollaan, niin laivallakaan täältä ei pääse mihinkään kauemmas, ei edes viinanhakuun Viroon.

Tuoretta kalaa saa Kouvolastakin mutta täällä sitä voi ostaa suoraan satamasta. Aina on jonoa Kuusisen saaren kalakaupassa ja valikoima on erittäin monipuolinen. Usein saa jopa samana päivänä pyydettyä kalaa ja muutkin ovat korkeintaan eilen pyydykseen uineita. Savustin oli siis pakko ostaa, kuten myös kaasugrilli, ja nyt on ahkerasti treenattu ruoan laittoa ihan pihalla.

Nähtävyyksiä täällä on runsaasti ja niitäkin olen jo kolunnut ajan niin salliessa. Osa tosin vaatii sijaintinsa vuoksi veneen tai tuurimoottorin käyttöä. On linnoituksia, näkötorneja, vanhoja tykkipattereita, Ruotsinsalmen taistelun tapahtumapaikkoja ja komeita saaria kuten Kaunissaari, Haapasaari, Varisaari ja monta, monta muuta. Keisarillinen kalamaja Langinkoskella oppaan hienoine tarinoineen on vaikuttava paikka ja Katariinan meripuiston ja Sapokan vesipuiston kaltaisia paikkoja ei Kouvolasta löydy. Museokeskus Wellamo ja Maretarium kaloineen ovat myös paikkoja joihin Kouvolalla ei ole asettaa mitään vastaavaa peliin.

Koripallossa KTP ja Kouvot ovat molemmat kovia ja futiksessa KTP yrittää sinnitellä ylimmällä sarjatasolla ainoana laaksokunnassa kun Mypalle kävi kuten kävi. Jääkiekossa Kouvola on mahtikaupunki Kotkaan verrattuna ja varmasti seuraan tarkkaan KooKoon edesottamuksia kauden mittaan. Erilaisten tapahtumien määrässä ei varmaan juurikaan ole eroa mutta Kotkan Meripäivillä käy enemmän ihmisiä kuin Kouvolan tapahtumissa yhteensä ja Kotkan tunnettavuus kaupunkina on omaa luokkaansa. Meripäivät tosin jakavat Kotkan saarella asuvien mielipiteet melko vahvasti ja monet pakenevatkin silloin merelle tai jonnekin muualle häiriöitten pelossa. Tykkimäki vesipuistoineen, Taiteiden Yö ja vahvatunnelmainen Milljazz ovat taas Kouvolan valttikortteja.  

Kumpi on sitten parempi paikka asua? No eihän sitä voi noin vain sanoa. Hyvät puolensa kummassakin ja huonojakin löytyy. Napakoihinkin tai täällä Tekstareihin taitavat kirjoittaa samat henkevät henkilöt molemmissa kaupungeissa sillä niin on samaa negatiivista tekstiä. Asuinpaikkana tämä Kotkan eteläkärjessä oleva Katariina on kuitenkin aivan loistava jos vertaa Jaakonpuiston vieressä asumiseen. Kertaakaan en ole herännyt yöllä meluun ja päivisinkin on aikamoisen hiljaista. Kotikatuni on nimittäin ns. pelastustie jossa on ajokiellot molemmissa päissä ja kulku on sallittu vain meidän pihaan. On täällä toki häiriöitäkin. Eilen aamupäivällä naapurin kissa mennä kolisteli katua alas. Iltapäivällä oli sitten hieman hiljaisempaa.

Kotkassa siis nyt asun ja näillä näkymin pitkään, jos hengissä kestän. Kouvolassa toki vierailen aika usein ja varsinkin kesällä Allun torikahvilaa ei Kotkan torilla peittoa mikään. Kotkalaiset ovat tosin ylpeitä possoistaan eli munkkipossuistaan mutta ihan yhtä hyviä saa toki Allultakin.

Täällä ollaan, huusi Mooses pensaasta vai oliko se nyt Jussi Kotkasta?



Jussi Untolahti

Kotka

Ei kommentteja :