sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Eiköhän se ole sitten siinä


Poistan aina joskus kommentteja ja kuvia KENin sivulta ja välillä myös "opastan" jäseniä. Ajoittain joudun myös perustelemaan, miksi näin teen, joten tässä vähän taustaa ja muutama syykin. KEN lähti liikkeelle vappuna 2010 melkoisen huimasti. Kuukaudessa tuli 1700 jäsentä, paljon valokuvia ja runsaasti positiivista keskustelua sekä mieltä kohottavaa Kouvola-henkeä. Myös media huomioi positiivisen Kouvola-liikkeen. Jo silloin kumpusi esiin ajatus KEN-Gaalasta joka huipentui sitten Vaakunaan lokakuun alussa. Nyt on toinenkin Gaala juhlittu ja ajatukset kolmannesta ovat kristallin kirkkaat.

Matkan varrella on KENin pesään luikerrellut "kärttyisiä kyitä". Ensimmäinen häirikkö oli nimellä "Minna Nikula" esiintynyt henkilö, joka saattoi hyvinkin olla kulkusilla varustettu riippakelli. Häntä häiritsivät tietyt kuvat, kuvien käyttöoikeudet ja myös se, että erään hallituspuolueen kannattajien kakarat olivat häntä pienenä kiusanneet. Ihan tasapainossa oleva henkilö ei siis näitä tarinoita kirjoittanut. Muutaman räväkän vastauksen saatuaan "Minna" luopui jäsenyydestä eikä ainakaan samoin tarinoin ole KENiin palannut.

Toinen tapaus oli hieman surkuhupaisa. Itseään media-alan ammattilaiseksi kutsuva henkilö ärsyyntyi kun hänen älypuhelimeensa alkoi tulvia sähköposteja KENin sivulta. Väitti, että minä täytin hänen puhelimensa pakkosyötetyillä joukkoviesteillä. Kun vastasin, että minun viestini eivät sinun puhelintasi täytä, olin kuulemma tyly ihminen. Siinä muuten osui kyllä ihan oikeaan. Syynä olivat kuitenkin hänen omat liian avoimet asetukset niin Facebookissa kuin puhelimessakin. Tajuttuaan syyn tämä media-alan ammattilainen poistui KENistä jonnekin muualla haavojaan nuolemaan. Tänään sitten löytyi toinen vastaava valittaja joka ei osaa säätää Facebook-asetuksiaan kohdalleen.

Seuraava hengen jättiläinen oli väittämänsä mukaan korkeakoulun käynyt it-guru. Hän ilmoitti KENin sivuilla menevänsä eduskuntaan sitoutumattomien listoilta. Huomautin, että täällä ei vaalimainontaa tehdä ja niinpä guru suomalaiskansalliseen tapaan käski haistaa vitun. Kun sanoin juuri siihen koko poikamiesvuosieni ajan aktiivisesti pyrkineeni ja kerroin vielä, että lauseen alussa sana "vittu" kirjoitetaan isolla kirjaimella, haistatteli uudestaan. Tämäkin neropatti on häipynyt KENistä ja hänestä minua jopa varoitettiin koska kaveri on häiriköinyt muillakin verkkosivuilla.

Syksyllä 2010 oli sitten lähellä, ettei jouduttu käräjille. Eräs KEN kirjoitti todella harmittoman tekstin erään valokuvan kommentiksi. Kyse oli kahdesta sanasta ja tuon ilmaisun käyttö pahoitti erään henkilön mielen ja niinpä sitten kolahti oikein asianajotoimistolta sekä kirjoittajalle että minulle 10 000 euron vahingonkorvausvaatimus kunnianloukkauksesta. Minä selvisin asiasta pitkän kirjelmän ja selkeän lainsäädännön avulla sillä Facebook-ryhmän vetäjä ei ole vastuussa jäsenien kirjoittelusta, vaan jokainen vastaa omista teksteistään. Tämä kannattaa kaikkien huomioida suvuille kirjoittaessaan. Kommentin kirjoittajasta tehtiin rikosilmoitus ja asia on kai vieläkin kesken. Tuomiota siitä ei mikään järjissään oleva oikeusaste voi antaa.

Varomattomasti kirjoitteli eräs toinenkin KEN. Kertoi outoja juttuja -60 luvulta eräästä kouvolalaisesta yrityksestä. Poistin jutut mutta sitten tämä henkilö lähetteli ikäviä viestejä kyseisen yrittäjän tyttärelle 50 vuotta sitten muka tapahtuneista asioista. Myös minä sain runsaasti omituisia viestejä ja minun käsitys- ja ymmärtämiskykyni hän totesi kovin rajalliseksi. Totta puhui, en ymmärtänyt hänen ajatuksenjuoksustaan kuin "ja" sanat. Haistatteluun tämä "sivistynyt" henkilö ei toki alentunut. Vastaavia viestejä sain muuten häneltä jälleen elokuun alussa.

Joitain liian avoimia viestejä olen myös joutunut KENistä poistamaan koska niissä on puhuttu ihmisten kuolemista, itsemurhista, pedofiliasta ja pahoinpitelyistä. Joitain henkilöitä on haukuttu myös sadisteiksi ja natseiksi. Samoin lähti sivuilta muutama räväkkä kännikuva. Kirjoittajat ovat hyvin ymmärtäneet poistot ja mitään jälkikirjoittelua ei ole ilmennyt. Kaikki edellä mainitsemani pikkujutut sivuutin hurtilla huumorilla.

Ennen tämän kesän Gaalaa KENin sivulla alkanut keskustelu ja herjaaminen illan bändeistä sen sijaan jotenkin satutti. Gaalan sponsorien bändivalinnat eivät olleet kaikkien mieleen ja ikävä kirjoittelu loukkasi varmasti myös näitä yrittäjiä. Katkeroituneet "kriitikot" vaativat paikallisia esiintyjiä Gaalaan mutta eivätpä poloiset tienneet, että Uudet Tuulet lauluyhtye ja Kaikko Band sekä Markku Purho ovat Kouvolasta. Tarkistelin kirjoittajien taustoja ja tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli joukko tusinamuusikoita jotka olisivat halunneet tulla Gaalaan soittelemaan kymmenen hengen kaljakuppiloihin sopivia amatöörirallatuksiaan. Nimimerkki "Veli Palsternakka" taas totesi Gaalan olevan vain kuseskelua, oksentelua ja tamponeja? sekä kirjoitti mielipiteenään sanan "Tuubaa" ainakin viisi kertaa Gaalan viestiketjuihin.  Minua alkoi ns. vituttaa ja kirjoitin seuraavan vastineen:

 "Ihmisen älyllisen ajattelun äärirajat ovat nyt lähellä. Siksi ajattelin perustaa KENiin oman superälykköjen osaston, KEN-Mensan. Itseoikeutettu puheenjohtaja on tuossa ylempänä sykähdyttävän "Tuubaa" kommentin kirjoittanut Veli Palsternakka. Palsternakka on osoittanut aivan ihmeellistä oikeinkirjoitustaitoa ja käsittämätöntä verbaalista lahjakkuutta kirjoittamalla mm. vaikean sanan "Tuubaa" täysin oikein ainakin viisi kertaa tänne KEN-Gaalaa koskeviin viestiketjuihin. Odottelen Velin seuraavaa älyn rajoja koettelevaa soitinvalintaa jännityksestä täristen".

Tämän jälkeen herra Palsternakka ei ole sivulle kirjoittanut.

Samanlainen keskustelu alkoi 22.08.2012 kun ryhdyin selvittämään miksi Taiteiden Yö 2012 ohjelmasta oli vaivihkaa poistunut Junnu ja Pikkutakit bändin esiintyminen. Lähinnä halusin, että pettynyt yleisö tietää, onko syy bändin, kaupungin kulttuuritoimiston vai jonkun kolmannen tahon. Kukaan ei ole vielä totuutta kertonut. Minä sen tiedän mutta en kerro. Tästä selvityksestäni kimpaantuneena eräs itseään kymmenien keikkojen järjestäjäksi kutsunut herra huuteli minulle "jumalautaa" ja sanoi, että ei artisteilta voi vaatia selvitystä poissaolosta ja sen syistä. Eivät ne nyt niin saatanan suuria herroja ole soittajatkaan, saati kulttuuritoimiston väki, ettei veronmaksajille voi totuutta kertoa. Sama herra kymmenien keikkojen järjestäjä totesi myös vakaana ammattimiehen mielipiteenään, että musikantit saavat olla ympäripäissään ja jopa väärissä paikoissa. Lopetin keskustelun musikanttien työmoraalista lyhyeen ja poistin kaikki kommentit.

Tähän kun lisätään vielä ihmeellisten yksityisviestien lähettäjät, "cuckuluuruu" viestien kirjoittajat ja ns. "nokittelijat" sekä pikkuvittuilijat, niin alkaa hurja joukko olla kasassa. Viimeinen "kamelin" selän katkaissut heinänkorsi oli tämä erään 146 sähköpostia 109 kommentin viestiketjusta saaneen KENin kirjoitus jossa hän moitti KENiä ja minua asiasta jonka syynä ovat hänen omat puhelimen tai Facebookin yksityisasetukset ja hän vaati jopa lisää ohjeistamista ja ilmeisesti myös valvontaa KENin sivuille. Minulla ei ole resursseja eikä haluakaan istua 24 tuntia vuorokaudessa tietokoneen ääressä vahtimassa mitä kukin KENiin kirjoittaa.  Meitä KENejä on kohta 3400 joten tämä edellä mainittu "hurja joukko" edustaa silti reilusti alle yhtä prosenttia jäsenmäärästä. Heistäkin 3 on poistunut KENin jäsenluettelosta ja yhden poistin omista kavereistani. Nyt alkaa tuntua siltä, että eiköhän tämä ole tässä. Pieni ryhmä on nimittäin aiheuttanut sen, että sivujen valvonta, viestien poistaminen ja aiheettomien vittuilujen kuunteleminen alkaa olla liian työlästä. Toisaalta taas Teidän kaikkien muitten kanssa homma toimii hienosti ja yhteistyö on ollut todella mukavaa ja antoisaa. Vuoden päästä saavutan eläkeiän ja nyt joku muu saa KENin sivut hoitoonsa. Kini Laine voisi olla kova juttu. Huonoihin käsiin en KENiä jätä. Toisena vaihtoehtona on se, että lopetan sivut ja poistan ryhmän Facebookista. Se tuntuu juuri nyt  melkoisen houkuttelevalta vaihtoehdolta. Minä jatkan edelleen vain blogin kirjoittelua ja siirryn ikäiselleni herralle sopivan uuden harrastuksen pariin.

James Bondia vapaasti siteeraten kerron tälle "hurjalle joukolle", että jatkuva negatiivisuus vaikuttaa aivoihin ja tekee ihmisen tyhmäksi, helvetin tyhmäksi!

Jussi Untolahti (KEN)

Ei kommentteja :