Karmein manaus

                                               

Kiroileminen on taitolaji. Taiteilijaprofessori Veikko Sinisalo lienee ollut Suomen virallinen ykkönen mutta kyllä kiroilun jalon taidon osaavia loistavia amatöörejäkin löytyy. Nykynuorten huorittelun ja homottelun oppii jokainen mukula valitettavasti jo samalla kuin puhetaidonkin. Näitä homo-huora-vittu-mulkku hokijoita en kuitenkaan laske aidoiksi kiroilijoiksi. Kyseessä on pikemmin nuoruuden epävarmuuden esiin tuomaa itsensä tehostusta ja valitettavasti usein puheeseen tahtomattaan tarttuneita sanoja joita käytetään sitten myös ilkeään nimittelyyn myöhemmälläkin iällä.

Nimittelyä taas ei lasketa kiroilun jaloon taitoon. Nimittely on henkilökohtaisempaa ja usein loukkaavaksi tarkoitettua totista sanailua johon saattaa liittyä jopa katkeruuttakin. Miehistä käytettiin ennen kovia nimityksiä kuten sälli, hampuusi, pärinäpoika, katupoika, hunsvotti, lättähattu, naistennaurattaja ja auervaara. Aisankannattaja oli outo sana ja se liitettiin meidän pikkukollien keskuudessa jotenkin isäntään ja renkiin. Jätkä, satamajätkä ja lentojätkä taas olivat ihan kelpoja nimiä alansa ammattilaisille. Uudempia haukkumanimiä olivat puli-ukko, tenukeppi, puistokemisti, metsien mies, nörtti, tv-sarja Hill Street Bluesista omittu rakinlöyhkä sekä erilaiset versiot peniksestä. Naisten kanssa oltiin hiukan varovaisempia ja ehkä jopa hienotunteisempia. Vähän vanhempi nimitys kokotti oli hieman outo kun taas hepsankeikka oli suorastaan riemastuttava kuten surinasussukin. Lintuihin näitä elämän sulostuttajia myös usein verrattiin. Kalkkunasta tullut kalkaani oli vähän rumempi ilmaus kuten kanakin. Hieman uljaammat kuten pulu, kurppa ja kotka herättivät myös negatiivista huomiota naisten keskuudessa. Kottarainen oli siinä ja siinä kuten myös harmaavarpunen. Papukaija viittasi puheripuliin mutta kyyhkyseni oli jo sallitun puolella. Kissa menettelee mutta nykyilmauksen, puuma, monet naiset kokevat loukkaavaksi. Miestä usein ansaitustikin kutsutaan siaksi mutta sillä nimellä saattaa silti olla miehiä yhdistävä ja rintaa kohottava gloriansa kuten myös pukilla. Lammas on paha nimitys ja kettukin hiukan negatiivinen. Leijona on kova juttu ja samaan kastiin lasketaan myös karju ja sonni. Jos taas naista sanoo lehmäksi, niin on todella heikoilla jäillä tai siellä ilottomassa selibaatissa. Huhu taas kertoo myös naisten käyttävän keskuudessaan varsin räväkkää kieltä meistä miehistä. Lieköhän on totta?

Voimasanojen valinta kertoo miehestä paljon. Puolihomon luutunsoittajan näköinen vakosamettihousuinen baskeripää voi täräyttää suustaan niinkin kaameita manauksia kuin pakana, hiivatti, hitsi, vitsi ja hui kamala. Edellä mainitut sopivat hyvin naisille kuten myös saakeli, hitto, jumankekka ja astetta kovempi perhana. Rantaruotsalainen Emsalö-Emäsalo alueelta vetäisee tiskiin kamalat jufenaut, fy fan, banne mej ja sjutton också. Tässä vaiheessa suomenkielinen purskahtaa nauruun ja meinaa kusta housuihinsa. Luutunsoittajan vähän vanhempi maripaitainen lajitoveri saattaa päräyttää ilmoille sanat pentele, samperi, jumankauta, halvattu, hiisi vieköön ja lempo soikoon. Humoristeilta löytyy jo enemmän mielikuvitusta vaativia yhdistelmiä kuten, voi hevonperse, voi kilinpillu, voi sianleuka ja Speden keksimä voihan rähmä tehostettuna kämmenen läjäytyksellä sanojan omaan otsaan. Naapurin otsaan läjäyttäminen taas saattaa aiheuttaa hallitsemattoman puhetulvan ja peräkkäin juoksua. Näitä edellä mainittuja naurettavia ilmaisuja ei kukaan kunnon itsetunnolla varustettu kiroilija ikinä käytä edes daamiseurassa ellei sitten halua itselleen täydellisen nössön mainetta.

Aidon kirosanan ja oikeaoppisen kiroilun teho perustuu suomen kieleen, oikeaan aikaan, paikkaan, painotukseen ja ennen kaikkea sattuvan kirosanan valintaan. Asiansa osaavan kiroilijan tunnistaa ensimmäisen sanan ensimmäisestä tavusta. Ensimmäistä tavua voimakkaasti painottaen ja r-kirjainta selvästi korostaen perkele on maailman kaunein ja tehokkain kirosana. Se korostaa myös voimakkaasti lausujan persoonaa ja antaa vakuuttavan kuvan kiroilijan tunteitten palosta kyseisessä tilanteessa. Kyllä siinä amatöörimäiset vitunhokijat lauletaan syvälle sinne kuuluisaan suohon ja kaiken maailman donnerwetterit, fuck yout ja bloody hellit kuulostavat enemmänkin naisten moottorimunakutsujen drinkkilistalta. Saatana ja helvetti oikein etupainoisesti tiuskaistuna tulevat seuraavina mutta kuitenkin selvästi jälkeen jääneinä. Kaikki kolme edellä mainittua kotimaista voimasanaa viittaavat selkeästi alakerran hiilihankohommiin ja niiden käyttö onkin suomenkielessä jo vahvaa perinnetietoa joka siirtyy alan miesten mukana isiltä pojille. Näitten sanojen lisäksi ei herrasmies oikein muita kirosanoja tarvitsekaan koska ns. alatyylin käyttäjät eivät todellakaan kuulu kiroilijoitten aateliin.

Väärän kirosanan valinnut onneton mies voi menettää uskottavuutensa, itsetuntonsa ja maineensa lopullisesti niin naisten, miesten kuin työnantajienkin keskuudessa. Mitäpä luulette tapahtuvan, jos karski metallimies hitsari epäonnistuneen hitsisauman jälkeen kovasti tuohtuneena pamauttaa suustaan karmeimman manauksensa, voi hitsin pimpula.

Jussi Untolahti

Lahtelaista, totta kai!

Olihan melkoisen komeat ja tapahtumarikkaat MM-hiihdot Lahdessa. Suomelle tuli kohtalaisesti menestystä, oli huikeaa draamaa ja nähtiin jopa kovaa kinaa suomalaisen Anne Kyllösen ja suksihuollon kesken. Kilpakumppanitkin saivat välillä kuulla kunniansa. Varsinkin Norjan Petter Northug todisti taas olevansa mulkku vailla vertaa. Pilkkasi muita hiihtäjiä koko ajan, iloitsi siitä kun väsähtänyt Iversen loppukaarteessa sai nurin suomalaisenkin ja 50 km:n hiihdon jälkeen haukkui vielä kaikki norjalaiset voittaneen britti Andrew Musgraven ”pubihiihtäjäksi”. On siinä Norjan nuorisolle oiva esikuva.

Katselin kisojen kaikki lähetykset kotona televisiosta käytännössä ilmaiseksi. No, vähän meni olutta ja viiniä mutta kohtuullisesti. Laskin, että jos olisin ostanut liput kaikkiin tapahtumiin, niin rahaa olisi mennyt n. 370 euroa ja parkkilippuihin jopa 240 euroa. Tähän kun lisätään bensat Kotkasta Lahteen ja takaisin 11 kertaa kevyellä kaasujalalla, polttoainetta olisi palanut n. 280 eurolla. Yhden hengen kisaretket olisivat siis maksaneet n. 900 euroa koko ajalta. Jos Satu jostain käsittämättömästä syystä olisi lähtenyt mukaan, niin rahaa olisi palanut liki 1300 euroa. Tähän sitten vielä syömiset ja juomiset päälle. Tuiki kallista hommaa saattaa joku ajatella.

Ylen välittäminä kisat olivat kyllä hienoa katseltavaa kotona. Pitkät studiolähetykset ennen ja jälkeen jokaisen kilpailun olivat mukavaa seurattavaa. Hyvät juontajat ja asiantuntijat tarkkoine analyyseineen ja taustoineen toivat paljon uutta tietoa katsojille. Nyt tiedän senkin, että Matti Heikkinen aina aamuisin ensimmäiseksi tutkii sijoitustensa pörssikurssit. Itse kisojen aikana television kautta tuleva tulospalvelu oli loistavaa ja selostuskin ihan kelvollista, joten kisojen seuraaminen on siten helppoa ja mielenkiintoista. Kilpailijoiden haastattelutkin ovat ihan asiallista katsottavaa, vaikka eiväthän nämä nykyurheilijat juuri mitään sanokaan. Iivo Niskaseltakin oli energiajuomapullot otettu talteen ennen telkkarin eteen menoa. Moneen muuhun kisaan verrattuna kilpailijoiden tunteet toki pääsivät nyt esiin aika hyvin, välillä jopa kyyneleitten kera.

Väkeä Lahteen olisi toki mahtunut enemmänkin mutta tiedottaminen saattoi hiukan ontua. Eilen kilpailun ja hiihtoliiton isot päälliköt selittelivät tv:ssä talouden huonoa tilaa ja lipunmyynnin jäämistä reilusti tavoitteesta sekä ihmettelivät eritoten heikkoa lipunmyyntiä porteilla päivittäin. Kun yksi päivä oli myyty loppuun, kansalle saattoi jäädä ajatus, että jos sinne ei saakaan enää lippuja. Yle olisi ehkä voinut aktiivisemmin lähetyksissään tiedottaa lipputilanteesta ja opastaa kansaa. Nyt saattoi moni jäädä kotiin tv:n ääreen.

Yksi asia ihmetytti minua koko kisojen ajan. Kuinkahan monta kertaa Yle otti esiin vuoden 2001 kisojen suomalaisia hätkähdyttäneen dopingskandaalin? Kun asiantuntijaksikin oli hankittu dopingista silloin 2001 kärynnyt Virpi Sarasvuo ja jopa Harri Kirvesniemi oli antamassa lausuntojaan, niin kyllä kansa taas sai kokea häpeän hetkiä koko rahalla. Olisikohan nämä doupatut asiantuntijat jo voinut jättää unholaan ja etsiä muita tilalle. Tämä toistuva vanhojen kaivelu oli Yleltä täysin järjetöntä, sillä onhan niistä hetkistä jo kulunut 16 vuotta ja kaikki asianosaiset eivät ole enää edes hengissä. Vaikea on ymmärtää niitä Ylen ammattilaisia, jotka tämän tason muisteloihin sortuivat vai onko tämä sitä Ylen uutta journalistista linjaa.

Kunhan Norja seuraavan kerran järjestää MM-hiihdot, niin uskon, että Norjan televisioyhtiö ottaa Ylestä mallia ja kertaa useita kertoja Petter Nordhugin öykkäröinnit ja rattijuoppousskandaalin, Martin Jonsrud Sundbyn dopingpannan ja Therese Johaugin huulirasvadopingin sekä näyttää katuvia norjalaisia hiihtojohtajia päät riippuen pyytämässä anteeksi norskeilta. No, eihän ne Norjan johtajat kai paljon anteeksi pyydelleet ja mutta varmasti Norjan televisio ihan jo suomalaisten iloksi näitä Norjan häpeän hetkiä näyttävästi toistelee pitkin kisalähetyksiä.

Jussi Untolahti
Kotka