perjantai 30. syyskuuta 2016

Kouvolan lakritsia vai Helvetin betonia


Monet takavuosien suunnitelmat, tapahtumat ja useat epäonnistuneetkin yritykset todistavat, että ei Kouvolaa ja kouvolalaisia voi mitenkään syyttää saamattomiksi ja ideaköyhiksi. Jo -60 luvulla kaupunkia alettiin tehdä tunnetuksi monin keinoin, koska huomattiin, että Kouvolaa ei oikein muualla Suomessa tunneta. Varovasti toki lähdettiin liikkeelle esim. Kymenlaakson messujen ja paljon väkeä keränneitten Kouvola-päivien merkeissä. Huimiakin suunnitelmia tuli joskus esiin. Entinen kaupunginvaltuutettu, toimittaja, mainosmies ja yrittäjä Kalle Raski lanseerasi idean suuresta lumilinnasta joka talvisin rakennettaisiin Kouvolan torille. Kouvolan Sanomissa oli asiasta iso juttu ja komea piirros mahtavasta Talven Ihmemaasta. Idealle päättäjät lähinnä naureskelivat ja toteuttamatta se sitten jäikin. Muutaman vuoden päästä Kemin kaupunki sitten sai saman idean ja toteuttikin sen. Muistan aina erään kouvolalaisen yrittäjän sarkastisen heiton kun eräässä kaupungin palaverissa puhuttiin Kouvolan nähtävyyksistä. Kaveri sanoi, että kun muuta ei ole, niin kaivetaan Korjalan pelloille maailman suurin kuoppa. Kaupungin herrojen keskelle laskeutunut hiljaisuus oli mykistävää seurattavaa.

Lappeenrannan Humppafestivaalien, Seinäjoen Tangomarkkinoiden ja Savonlinnan Oopperajuhlien innoittamana Kouvolassakin ideoitiin monia tapahtumia. Lasten teatteripäivät, Koria Roll,  Erämessut, Dekkari-päivät ja Markku Purhon ideoimat Taikapäivät toivat elämää Kouvolaan. Kaikkein suurin ja lupaavin tapahtuma oli kuitenkin Saksan veljesten kehittelemät Dixie-päivät. Soitto soi Kouvola-talon vieressä olleessa suuressa teltassa, kävelykatu Manskilla kuten myös keskustan monissa kuppiloissakin. Väkeä oli todella paljon liikkeellä myös Kouvolan ulkopuolelta mutta johonkin kummaan ne Dixie-päivätkin onnistuttiin ryssimään. Olivatko sitten Dixiet joillekin päättäjille liiankin rahvaanomaista kulttuuria?  Lappeenrannassakin kulttuurieliittiin kuuluneet  päättäjät muuttivat Heikki Hietamiehen valtavan suosion saaneet Humppafestivaalit hienommaksi ja keksivät jopa uuden nimenkin. Uusi ja hienompi Blue Lake Festivals sitten pian loppuikin yleisön puutteen takia. Joku haitarifestarikin on ollut ohjelmassa Kouvolassa ja muistan sieltä ainoastaan huiman naisbändin nimeltä Nasevat Kurtut. Kun tiivistunnelmainen Miljazz Puolustusvoimien puolesta haudattiin niin toimivia isoja tapahtumia Kouvolassa ovat nykyään enää Korian rokkijuhlat ja Erämessut sekä Taika- ja Dekkaripäivien lisäksi Kouvolan Ydinkeskustan masinoimat Muodin Yö tapahtumat ja selkeä Kouvolan ykköstapahtuma, monikulttuurinen Taiteiden Yö. Senkin kulttuuritoimisto yritti aikoinaan pilata pyytämällä tilaisuuden avaajaksi savitaipalelaisen kansanedustajan ja myöhemmin jakamalla tapahtuman pitkin kyliä. Keskustassa tapahtumaa ei huomannut lainkaan. Samaa älytöntä jakoa on käytetty myös uuden vuoden ilotulituksen suhteen. Näitten lisäksi on tietysti monia ja elinkelpoisia pienempiä tapahtumia mutta niitten varaan ei kaupungin tunnettavuutta voi rakentaa.

Liikenteellisiä huimia haaveita on ollut useita mutta yksikään ei ole vielä toteutunut. Kymijoen kanavaa on puuhattu jo pitkään, Päijänteelle pääsyn mahdollistava Kimolan sulkukaan ei ole vielä päässyt toteuttamisvaiheeseen ja Verlan-Vuohijärven vesireitti on edelleen vailla Siikakosken sulkua. Kouvolan ohitustieltä ei ole saatu vanhaa ratapenkkaa pitkin sisääntuloreittä siihen Vaakunan viereen sekä sitten keskustaan ja Kotkan suuntaan. Samoin on jäänyt haaveeksi junayhteys Repoveden kansallispuistoon. Palokunnalle sentään saatiin vuosien saamattoman jahkailun jälkeen rampit sinne ohitustielle. Keskuspuiston ja Liiketornien välistä aluetta on kaavailtu tornitaloille joitten alle parkkialue sitten jäisi. Utin lentokentästä on haaveiltu milloin rahtikenttää, milloin oikein siviililiikenteen suurta keskusta. Olisi kyllä aika koppavaa hypätä keskustassa taksiin ja sanoa kuskille, että hurautapa tuonne Kouvola-Hammassyrjän kansainvälisen lentokentän ulkomaan terminaaliin. Siellä olisi sitten koneen lähtöä odotellessa mukava siemaista oluet ja seurata Lounge-tiloihin VIP-laput kaulassa rientäviä kiireisiä kaupungin virkamiehiä ja tärkeitä liike-elämän moguleja. Paljon matkailevat voisivat rehvakkaasti pyytää taksia vaikka näin, ”ajas Hamikse Ykkösee, oon nääs menos Schipholiin ja illal sit vähä Damiin bailaa”. Hamiksen Kakkonen on tietysti sitten se kotimaan terminaali.

Sitten alkoi kaukaa idästä kajahdella ja kovaa. Kouvolasta piti tulla Kiinan kaupan portti Eurooppaan ja Valkealasta kiinalaisen lääketieteen ja muitten kehoon kohdistuvien hoitojen suuri ja upea keidas. Varuskunta-alueen Pilvilinnasta oli tarkoitus rakentaa kiinalaisten asuintalo ja monikulttuurisen Kouvolan uusi keskus ja nähtävyys. China Town-Kouvola jäi kuitenkin toteutumatta. Kun uuden Kouvolan synty sitten läheni, niin pitkään uinuneet visionäärit taas heräsivät unestaan. Huiman pilvenpiirtäjärykelmän oli tarkoitus muodostaa ohitustien ja Kasarmin väliin todellinen Kouvolan portti Tervaskankaan ohella. Vielä huimempi suunnitelma oli Tervaskangasta, Prismaa, keskustaa ja eri asuinalueita yhdistävä raitiotie/kevytjuna raideliikenne joka olisi taannut kaikille helpon liikkumisen Kouvolan alueella. Kai sinne sitten olisi johonkin rakennettu mittavat parkkialueet ydinkeskustan ulkopuoleltakin tuleville kouvolalaisille.
Kouvolan kaupunki julisti taannoin kilpailun ammattilaisille ja sen tarkoituksena oli ideoida uutta Kouvolaa, lähinnä kai kuitenkin vain keskustaa. Parhaimmillaan se auttaa Kiinan kivistä huolimatta päättäjiä muistamaan myös uuden Kouvolan monien muitten taajamien järkevän ja tasapuolisen kehittämisen kunkin taajaman mahdollisuuksien ja tarpeitten mukaan.

On Kouvolassa siis paljon tehty ja yritetty nyt jo vanhemmankin kaartin toimesta. Tulokset ovat pitkällä tähtäimellä olleet mitä milloinkin mutta toivottavasti Kouvola tunnetaan tulevaisuudessa paremmin positiivisista puolistaan eikä liitoistaan ja Betonihelveteistään. Nyt kaupunki on liikaa Veturin, Tykkimäen, Repoveden ja Kouvolan lakritsin varassa.

Betonihelvetin keksijät taas voisivat ajan kuluksi miettiä uutta slogania Kouvolan matkailulle. Aikoinaan Albanian matkailutoimiston slogan "Tule Albaniaan, täällä ei ole mitään" saattaisi olla hyvä pohja huumorintajuisille Betonihelvetin keksijöille ja ihailijoille.

Jussi Untolahti

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Musta Mannerheim


                             


Suomen Luuserit ja Tosi-Tv Ohjelmissa Itsensä Häpäisseet Ry:n kesäkokous pidetään vuosittain Savon sydämessä entisen pääministeri Jyrki Kataisen kotiseudulla Siilinjärvellä. Jyrki Katainen oli itse avaamassa tilaisuutta ja sanoi alkusanoikseen, että "heti näin aluksi haluaisin muistuttaa lähestyvistä vaaleista". Silloin koko luuserien ja muitten bimbojen joukko pomppasi pystyyn ja kääntyi katsomaan taakseen, että mitä vaaleita sieltä nyt saapuu. Katainen päätti lyhentää vartin puheensa sanoihin "julistan Luuserien kesäkokouksen avatuksi".

Taas kerran tilaisuus tuotti kuitenkin huikean ja henkeäsalpaavan idean. Joku neropatti keksi Aperita-humalassa täysin lyömättömän idean, tehdään elokuva nimeltään Musta Mannerheim ja palkataan pääosaan Telley Savalas Otieno. Viinoista ja suosionosoituksista ei meinannut tulla loppua millään ja paikalla olleet Ylen herrat lupasivat touhulle rahoituksen siltä horjuvalta seisomalta jos kenraali Airon rooliin valitaan Mauri Pekkarinen. Lopputulos Luuserien kesäpäivien parhaasta annista nähtiin sitten myöhemmin. Airon roolin sai kuitenkin kuulemma hyvin Pekkarisen näköinen pygmi.

Suomen Luuserit ja Tosi-Tv Ohjelmissa Itsensä Häpäisseet Ry:n seuraavan kesän kesäjuhlan anti ylitti edelliset vuodet taas kirkkaasti. Tilaisuuden avannut yhdistyksen kunniajäsen Jyrki Katainen muisti edellisen vuoden puheen ja avasi tilaisuuden huutamalla lujaa paloaseman katolta, "putelit suap avata". Siitä se taas lähti mutta legendaarista lopputulosta puidaan vielä monilla tasoilla ja pitkään. Paikalla ollut yhdistyksen toinen kunniajäsen, elokuvamoguli Markus Selin, sai aamustondiksen aikoihin nokkospuskassa kustessaan polttavan ajankohtaisen idean. Kuvataan seuraavana viikonloppuna Nilsiän Tahkovuorella kokoillan elokuva Nelson Mandelan vankilavuosista ja vapautumisesta. Selin oli yön höyryissä jo roolittanutkin koko elokuvan ja Nelson Mandelan rooliin tulee tietysti Tapio Rautavaara. Joku epäili Rautavaaran jo kuolleen joten rooliin valittiin Tapio Liinoja ja varalle Janus Hanski. Winnie Mandelaa esittää Hannele Lauri jos vain Botox-piikkien välillä Nilsiään ennättää. Varalle päätettiin valita Kati Outinen. Vankilaksi sovittiin hotelli Tahkovuoren baari koska silloin ei jano tekijöitä piinaa ja kaltereiksi kyllä riittää baarissa kukkia varten oleva puinen ristikko. Valkoisen steppausta harrastavan vankilanjohtajan rooliin valittiin paikalla jo ollut "Tanssii Tähtien Kanssa" julkkis, kansanedustaja  Jani Toivola, ja varalle Wilson Kirwa. Tosi-Tv ohjelmista pudonneet valittiin esittämään savannin villejä ja vapaita alkuasukkaita. Muut paikalla olleet valkoiset luuserit saivat mustien sorrettujen rooleja halunsa mukaan ja mustat taas saivat valkoisten siirtomaaherrojen roolit.  Jako aiheutti illalla baarissa pientä napinaa nopeasti siirtomaaherrojen roolin omaksuneitten mustien luusereitten takia.

Elokuva alkaa musiikkinumerolla jossa vastuullisen tehtävän vankilanjohtajana juuri saanut Jani Toivola laulaa Nilsiän Ravintola Syvärin karaokeillassa Toto Gutugnon kappaleen L'italiano (Olen suomalainen). Kotimatkalla humaltunut vankilanjohtaja Jan van der Toop vielä roskaväen toimesta pahoinpidellään. Kuvaajat väittävät joidenkin luusereitten hutkineen van der Toop/Toivolaa jopa ihan tosissaan. Surkean näköistä Mandelaa kuvataan runsaasti kalterien läpi. Liinojan rapistunut ilme tosin saattaa johtua siitä, että muu filmiryhmä on sillä puolella Tahkovuoren baaria jossa myydään viinaa. Mandelan pahoinpitelyjä ei näytetä koska kukaan ei halua hakata mukavaa Liinojaa. Kohtausten sijaan soi  kappale "Free Nelson Mandela"  ja kuvissa näkyy Amin Asikaisen murjottu naama. Elokuva huipentuu Nelson Mandelan vapautumiseen joka symbolisesti kuvataan siten, että uupunut Nelson Mandela eli Tapio Liinoja nousee aamuauringon kilossa Tahkovuoren tuolihissillä autuuteen eli Pöytävuorelle ihailemaan sorrosta vapautuvaa kotimaataan. Vallasta ja upeasta näystä hurmion saavuttanut Mandela herkistyy Nilsiän korpien kuiskiessa hänen jalkojensa juuressa ja virittää tunnepitoisen ja raastavan Mika Toivasen afrikkalaiseen tyyliin sovittaman tangon "Satumaa". 

Taide vapauttaa!

Jussi Untolahti

torstai 15. syyskuuta 2016

Kouvolan asemalla on neekeri

Meillä Suomessa on vuosia ollut vallalla buumi joka muuttaa monet hyvät ja käyttökelpoiset sanat ns. hienoiksi ilmaisuiksi. Otetaanpa muutama esimerkki. Juoppo on päihdeongelmainen tai alkoholisti, patajuoppo on rappioalkoholisti ja kolinaa juova puliukko (Helsingissä spurgu) on korvikealkoholisti. Lihava nainen on muodokas, runsasmuotoinen tai naisellinen ja lihava mies on vastaavasti komistunut, pyylevä tai itäbalttilaisen rodun edustaja. Joskus asia ilmaistaan hienosti myös painoindeksillä (BMI). Näille isoille sitten myydään iästä riippumatta isojen tyttöjen ja poikien vaatteita tai XL-modea. Laiha eli kansanomaisesti luuviulu on alipainoinen, mallimainen, jopa anorektikko tai sitten huolestuttavan pienellä BMI:illä varustettu syömärajoitteinen. Kääpiö on lyhytkasvuinen, sokea näkövammainen ja invalidi liikuntarajoitteinen. Laiska eli vähätöinen on työrajoitteinen, erakko on epäsosiaalinen ja kylähullu on innovatiivinen persoona. Rehellisiä hulluja ei ole enää lainkaan vaan kaikilla kymmenillä ryhmillä on omat hienot nimensä. Ammateissa on sama suuntaus vallalla. Siivooja on siistijä, talonmies kiinteistönhoitaja, baarimyyjä ravintola-alalla ja kampaaja on hiustaiteilija ja lähes kaikkien parturien sukunimi on Salo, kuten parturiliikkeiden nimet Salon Maija ja Salon Paula kertovat. Portsari on vahtimestari, viinien kanssa läträävä ravintolatyöntekijä on sommelier ja keittiömestari on chef. Oman ryhmänsä muodostavat juuri nämä lisääntyvät vieraskieliset ammattinimikkeet kuten senior advisor, copy writer, it-manager ja junior salesman. Autoliikkeissäkin on usein jälkimarkkinointipäällikkö jonka työ, nykyisin hienosti toimenkuva, keskittyy pääosin huolto- ja korjaustoimintaan.

Edellä mainittujen asioitten kanssa vielä jotenkin selvitään mutta kun siirrytään nimityksiin joita käytetään muista kuin suomalaisista ihmisistä niin sitten ollaan todella heikoilla jäillä. Ruotsalaista ei suinkaan voi kutsua hurriksi, norjalaista turskaksi, ranskalaista sammakoksi, saksalaista Rovaniemen polttajaksi, italialaista Napolin suutariksi, espanjalaista Manolitoksi tai kreikkalaista vällykäärmeeksi eikä edes kotimaista lappilaista Aslakiksi tai jopa nunnukaksi Pirkka-Pekan ja Aaken luomien mainioitten persoonien mukaan. Suomessa yleisesti venäläisistä käytetty nimitys ryssä on myös julistettu pannaan vaikka sana tulee suoraan kyseisen valtion englanninkielisestä nimestä. Tanskalaisiakin kutsutaan juuteiksi Jyllannin niemimaan mukaan, eivätkä he siitä suutu. Virolaiset taas sanovat meitä suomalaisia poroiksi ja norjalaiset puhuvat Piirkoista jonkun tv-ohjelman mukaan. Ruotsissa me olemme finnjäveleitä ja Venäjällä tsuhnia. Aurinkorannoilla meille suomalaisille saattaa olla enemmänkin hauskoja nimityksiä. Virolainen takkutukka Sofi Oksanenkin nimitteli meitä suomalaisia miehiä vaimojaan hakkaaviksi, kultaista noutajaa ulkoiluttaviksi juopoiksi. Se oli suoraa ja rehellistä arviointia ilman minkäänlaista yleistämistä. Piskit kusivat silloin pitkään pesuhuoneitten nurkkaan kun kukaan ei kehdannut mennä niitten kanssa ulos. Saattavat tosin kaikki meitä suomalaisia nimittelevät olla ainakin osin oikeassa, mutta niin ollaan sitten kai mekin, kun muista puhumme hieman värikkäämmin ilmaisuin.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja henkinen omatunto Teuvo Hakkarainen halusi kuulemma aikoinaan muodostaa Persujen, Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen yhteisen hallituksen jonka nimeksi olisi sitten muodostunut komealta kalskahtava PersVaKo-hallitus. Se ei sitten onneksi onnistunut mutta mies kuitenkin nostatti varsinaisen myrskyn kun erehtyi puhumaan torilla maleksivista neekeri-ukoista jotka pitäisi panna räntäsateessa risusavottaan. Neekeri on jo kauan ollut kielletty sana niin meillä kuin muuallakin, mutta miksi näin hyvin asiaa kuvaavasta sanasta on muodostunut ajan kuluessa loukkaava ja kielletty ilmaus. Nyt pitää käyttää sanoja musta, värillinen, afrikkalainen, afro-amerikkalainen tai tummaihoinen. Veljenpoikani Niki sanoi pienenä mustaa ihmistä ruskeanahkaiseksi ja supikoiraa supikaksi, minusta molemmat olivat hyviä ilmaisuja. Nimitys tumma viittaa taas ihan aitoon kotimaiseen mustalaiseen, romaaniin tai kaaloon. Ennen mustalaisista käytettiin myös nimeä tattari. Kun minä olin nuori, niin neekeri oli ihan normaali käyttösana, samoin kuin mustalainen. Ei niillä ketään haluttu eikä myöskään yritetty loukata. Nyt ei aina oikein tiedä miten kunkin ryhmän jäseniä pitäisi kutsua, ettei loukkaisi tai suorastaan syyllistyisi rotusortoon. Muistan että joskus takavuosina runsaasti paheksuntaa sai osakseen myös Mikko Alatalon mainio sanoitus kappaleessa ”Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä”, jossa hyväntahtoinen pilkka lopulta kuitenkin kohdistui kotimaiseen rytmimusiikin esittäjään Timo Kojoon. Brunbergin suositut neekerinpusut kiellettiin myös loukkaavina. ”Taasen ostetaan Halvan maukasta lakritsaa” lauloivat mustaihoiset Suistomaan Poljentopojat eli The Delta Rhythm Boys jälkikäteen runsaasti paheksutussa hauskassa lakumainoksessa. Liekö asialla sama paheksujien porukka joka yritti kieltää Aku Ankan julkaisun koska Akuhan hilluu Ankkalinnassa ilman housuja.

Kun olin nuori poika, en ollut koskaan nähnyt neekeriä. Eräänä kesäiltana -60 luvun alkupuolella kaupungilla alkoi kiertää huhu, että Kouvolan rautatieasemalla on neekeri. Jumalauta, että tuli kiire, sinne painuttiin porukalla ja juoksujalkaa. Ei suinkaan antamaan turpaan oudolle kulkijalle, vaan katsomaan elävää neekeriä. Siellähän se neekeri sitten odotteli ”Lentävää Kalakukkoa” valkoiset hampaat loistaen ja suu ystävällisessä hymyssä. Arvasi varmaan miksi suuri joukko pikkupoikia otsa hiessä seisoi ja tuijotti outoa ja kiehtovaa näkyä. Junaan hypätessään vielä hymyili ja vilkutti meille iloisesti. Oli sitä illalla kotona kerrottavaa.

Rotusortajiksi emme itseämme asemalla tunteneet, tosin eipä me silloin taidettu tuntea koko sanaa. Jotenkin enemmän maailmaa nähneeltä olo silti tuntui. Nyt on sitten Teuvo Hakkarainenkin luvannut luopua tästä n-sanasta. Minäkin olen käyttänyt n-sanaa vain ja ainoastaan tässä blogikirjoituksessa, kyseessä ei siis ole osaltani rasismi vaan vakavien asioitten julkinen pohtiminen.

Pahastukoon ken haluaa!

Jussi Untolahti