Salakauppaa Mannerin lipan läheisyydessä

Ostaminen on taitolaji. Varsinkin jos jotain pitää ostaa salaa tai laittomasti. Nuorena miehenä esimerkiksi kondomien ostaminen oli erittäin vaikeaa. Ei niitä ruokakaupoissa ja kioskeissa tainnut silloin ollakaan. Apteekit ja kemikaliot tiedettiin ostopaikoiksi. Apteekista niitä ei kuitenkaan voinut ostaa, koska siellä oli vain naismyyjiä ja aina myös muita asiakkaita. Yksi paikka silloisessa Kouvolassa kuitenkin oli, josta ostaminen onnistui kun sen oli taitavasti etukäteen suunnitellut. Ihan Manskin lipan vieressä Keskikadulla, siinä Ronkan Ollin entisen Hopeapajan paikkeilla, oli pieni kemikalio jota piti mieshenkilö. Oiva paikka siis salamyhkäisille ostoille. Katu vain oli melkoisen vilkas joten huomaamattomasta ostosta muodostui todellinen taitolaji. Siinä Manskin lipan alla norkoiltiin sitten muina miehinä kämmenet hiestä kosteina ja odotettiin sopivaa tilaisuutta. Viimein katu oli lähes tyhjä ja yhtään tuttua ei näkynyt missään. Silloin lähdettiin Lipalta muka katsomaan Kino-Kouvon elokuvamainoksia ja kemikalion ikkunasta vilkaistiin syrjäsilmällä sisään. Jos myymälä oli tyhjä, niin tuntui kuin herran käsi olisi pilven reunalta kurkottanut ja vetänyt salaperäisen kulkijan salamannopeasti myymälän 20 cm avautuneesta ovesta sisään. Helpotuksen huokaus ja sitten varovainen kuiskaus myyjälle, Sultan Conture. Juu juu, kuului tiskin takaa, kuuden kappaleen paketti ojennettiin nopeasti ostajalle ja saman tien taskuun. Vasta sitten maksettiin ostokset, pälyillen ulos ja Manskin lipan alle hikeä pyyhkimään. Kauppaa kutsuttiinkin meidän kollien keskuudessa ”juu-juu” kaupaksi. Kotona sitten laitettiin 5 kpl johonkin varmaan piiloon ja 1 kpl lompakkoon varmuuden vuoksi. Ei sille kondomille vielä silloin mitään käyttöä ollut, joten ajan kuluessa siihen lompakon pintaan sitten muodostui semmoinen pyöreä rengas. Äitikin kyseli, että mikä sen on tehnyt? Mopon männänrenkaita, kuului nokkela vastaus.

Seuraava yhtä hankala homma oli alkoholin hankkiminen ala-ikäisenä. Ihan Alkon kulmille ei oikein uskallettu mennä norkoilemaan, joten Lipan alla väijyttiin ja välillä odoteltiin pitkäänkin ennen kuin löytyi joku vanhempi luotettava tuttu joka suostui hankinnan hoitamaan. Onnistui se silloin niin kuin nykyäänkin mutta siihen aikaan ei kyllä vanhempia uskallettu apuun pyytää. Niin sanottua pimeää pulloakin tarvittiin joskus, kun Alko oli jo ovensa sulkenut. Niitä ei Manskin lipalta löytynyt joten kaverin kanssa mentiin vanhan linja-autoaseman eteen pulloa etsimään. Ei saatu kunnolla autoa parkkiin, kun ikkunaan jo koputti alan mies. "Terveee, tarviiiks pojat varaosiii", kuului kysymys. Niitähän me ja sitten nopeat hintaneuvottelut mutta koska oli uudenvuoden aattoilta, niin oli myös myyjän markkinat. Maksettava oli mitä pyydettiin. Pullojen luovutus sovittiin silloisen entisen KOP:n porttikäytävään siihen nykyistä hotelli Scandicia vastapäätä. Ei varmaan kukaan arvannut mitä oli tapahtumassa kun samaan porttikäytävään marssi kaksi nuorta miestä ja kaksi ”ratsastusasuista eläkeläistä”. Ratsumies narautti pullon auki ja otti pienen huikan ja minä tein samoin. Aidoksi todettiin ja rahat vaihtoivat omistajaa. Molempia tyydyttänyt kauppa oli saatu päätökseen alle 10 minuutissa.

Molemmat edellä mainitut kauppatapahtumat olivat aikanaan vaikeita ja hermostuttavia. Kohta joudutaan samaan hermopeliin erään elintarvikkeen kanssa. Luin lehdestä, että erään pariskunnan parisuhteen oli pelastanut valkosipuli. Hitusen lerpahtanut mieskunto oli saatu oivaan iskuun runsaalla valkosipulin syönnillä. Rouvalta se runsas valkosipulin syöminen oli tosin kuivattanut ns. paikat mutta siihenkin oli apu löytynyt jostain luontaistuotekaupan öljystä. Asia on ihan ok mutta voi tästä tulla ongelmiakin. Nuoret miehet eivät baariin mennessään enää uskalla tuoksahtaa hitustakaan valkosipulille sillä neidot saattavat leimata heidät tukilisää nauttineiksi ongelmanuoriksi. Pian ryhdytään myös ruokakaupoissa kyttäämään toisten asiakkaitten valkosipulin ostoja. Runsaasti ostavat leimataan ns. ”lerpuiksi”. Valkosipulin osto muuttuu taitolajiksi ja ujoimmat tarvitsevat jopa hankkijoita. Tässähän olisi joillekin innokkaille yrittäjille loistava tilaisuus. Valmiiksi paperipussiin pakattuja valkosipuleita voisi kovaan hintaan myydä toreilla ja turuilla vaikka tuotenimellä ”Eiffelin sipuli”. Kauppa kävisi kuin siimaa eikä ”lerppujen” tarvitsisi ostaa Tallinnan kaduilta sinisiä sokeripillereitä aitoina tukilisinä. 

Kaksi savolaista oli muuten ostanut Tallinnan potenssituotteita ja olivat ihme kyllä saaneet aitoa tavaraa. Toinen tiedusteli sitten myöhemmin kaveriltaan, että oletko uskaltanut koettaa pillereitä. Kaveri kertoi, että hän oli yhden syöttänyt kokeeksi kissalleen, isolle kollille. Oli kuulemma kissa ollut 3 päivää niin tönkkönä ettei " ies makkuulle piässy"

Ostetaan silti mitä tarvitaan!

Jussi Untolahti

KooKoo Sumulaakson hornankattilassa

KooKoo on tehnyt järjestelmällistä työtä saavuttaakseen toisen kerran unelmansa eli Liigapaikan. Se työ palkittiin pari viikkoa sitten ja kaudella 2015-2016 Kouvolassa nähdään pitkästä aikaa jääkiekkoa maan ylimmällä sarjatasolla. Kulissien takana käy vajaan vuoden aikana kova tohina. Läheskään kaikki nykyisen joukkueen pelaajat eivät liigassa pelaa. Uutta ukkoa tulee joukkueeseen paljon niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Se on nykyaikaa mutta olihan niitä junan tuomia ennenkin. Muistellaanpa hetki silloisia arjen sankareita.

KooKoon peleissä Sumulaakson hornankattilassa eli avoimella ulkojäällä oli aina huikea tunnelma. Lappeenrannan Saipa ja Savonlinnan SapKo varsinkin herättivät joskus yleisön suorastaan eläimelliseen toimintaan. Todellisina sytyttäjinä olivat tietysti myös KooKoon omat pelaajat, Kouvolan poikia kun olivat lähes kaikki. Alkuajoista muistan jotenkin hämärästi Rottis Heinosen, Puujalan Pekan, Paavolan Jarmon, Sollan Martin ja Kokin Heikin. Meniköhän oikein? Olihan niitä silloin varmasti monia muitakin. Varsinaisesti jääkiekkoinnostukseni heräsi kuitenkin hieman myöhemmin. Silloisia Kouvolan legendoja oli monia. Terrierimäinen taituri ja kovan joskin rehellisen pelin mestari Esa ”Pusa” Siren, jonka ura sitten onkin jatkunut jääkiekon parissa nykypäivään asti, oli yleisön suuri suosikki. Pusa muuten teki KooKoon historian ensimmäisen maalin vuonna 1965 ja muistaakseni myös uuden tekojään ensimmäisen maalin. Kun Pusa parkkeerasi ylivoimapelin aikana vastustajan maalin eteen niin siitä häntä eivät pakit saaneet mihinkään. Yleisöä ehkä kaikkein eniten villinnyt peluri oli värikäs hyökkääjä Anssi ”Aatu” Koponen jota ei todellakaan voinut sanoa miksikään vaatimattomaksi persoonaksi. Aatun tavaramerkkinä pelipaidan takahelmakin oli aina puoliksi housujen sisällä. Huumorin pilke silmäkulmassa elämäänsä elävä Aatu jakoi ihmisten mielipiteitä niin siviilissä kuin pelissäkin mutta kyllä kentällä aina tapahtui kun yritteliäs Aatu oli jäällä ja kansa hurrasi tyytyväisenä. Ehkä se ajan menestynein KooKoon pelaaja oli sittemmin Tapparassa ja Suomen maajoukkueessa pitkän uran tehnyt Timo ”Sutta” Susi. Miehen legendaarisen kääntölaukauksen tuntevat kaikki vähänkin pitempään kiekkoa seuranneet. Varsinaisia yleisön suosikkeja olivat myös todelliset taitopelaajat, Kyynelkorveksikin kutsuttu Ilkka ”Ili” Kannelkoski, loistava hyökkääjä Juha "Jönssi” Kautonen, lisänimeltään Kuljetusliike Kautonen ja Juhani ”Söde” Södervik. Herrat muodostivat silloisen KooKoon todellisen superketjun. Muita Kouvolan silloisia poikia olivat ainakin Pertti ”Pooki” Kuisma, Reijo ”Reka” Kiviluoma ja hieman nuoremmat Heimo ”Heppi” Mäkelä Ja Harri ”Hara” Haapaniemi.

Muualtakin tulleita toki silloinkin jo oli mutta Kouvolassa heitä ei edes ajateltu minään ostomiehinä. Siihen aikaan kovatkin pelimiehet tekivät päivät töitä ja illalla treenattiin ja pelattiin. Pojat olivat usein tulleet Kouvolaan myös pysyäkseen täällä ja näin muuten monelle heistä kävikin. Maalilla pelasivat silloin mm. Lappeenrannasta tullut Keijo Soininen ja Imatralta saapunut ketterä Ismo ”Kobra” Lonka. Tampereen Ilveksestä saapui ehkä KooKoon historian paras puolustaja, taitava Kari "Kaspe" Palo-oja ja hän pelasikin itsensä nopeasti kouvolalaisten sydämiin. Kari muistaakseni toimi siviilissä rakennusmestarina mm. Pohjola-talon työmaalla. Saipan kasvatit Martti Narinen ja Hannu Lemander omittiin Kouvolan pojiksi myös nopeasti. Kouvolassa liiketaloutta opiskellut Helsingin herra, sittemmin urheilupomona tunnettu Matti Leikoski, pelasi pakkina ainakin pari kautta ja taitava hyökkääjä Kaarle "Kalle" Tie Hämeenlinnasta ainakin yhden kauden. Myös Varkaus on antanut pysyvän ja kovan lahjan Kouvolan kiekkoilulle ja miksei myös palokunnalle. KooKoon kaikkien aikojen suosituimpien ja kovimpien pelimiesten joukkoon kuuluu nimittäin ehdottomasti pitkän uran seurassa pelannut ”Varkauen Retski” Aki "Mummo" Räisänen. Hulvaton humoristi ja taitava pelimies saavutti Kouvolassa vankan suosion ja suuren ystäväpiirin vaikka olikin ns. ”savonmuan hilima”.

Pelejä oli ulkona luonnonjään ja sittemmin tekojään laidalla mukava käydä katsomassa vaikka välillä satoi vettä ja välillä oli 20 astetta pakkasta. Me vakiokatsojat tunsimme kaikki pelurit ainakin ulkonäöltä ja monet heistä jopa yksityiselämässäkin. Kivahan se oli tuttuja poikia käydä katsomassa ja kannustamassa. Silloin ei muuten juurikaan omille buuattu vaikka peli ei olisi aina kulkenutkaan niin mallikkaasti kuin toivottiin. Tuomarit sitä vastoin tarvitsivat joskus jopa poliisisaattueen päästäkseen ehjinä kotimatkalle. Moni KooKoon entisistä pelureista on antanut panoksensa Kouvolan jääkiekon hyväksi myös peliuransa jälkeen. Hatunnosto siitä. Nämä edellä mainitut herrat muuten pelasivat uransa tai ainakin osan siitä vuodesta 1965 vuoteen 1982 jolloin Kouvolaan valmistui komea jäähalli. Siitä on aikaa jo yli 30 vuotta.

Vetäisivätkö ne oman kylän pojat vieläkin katsomot täyteen? Tuskinpa, sillä nykyään menestys on kaikki kaikessa ja myös KooKoon on pakko hankkia isolla rahalla pelimiehiä myös ulkomailta menestyäkseen fanien ja sponsorien vaatimalla tavalla. Nyt tarvitaan kohtuullista menestystä ja ennen kaikkea runsaasti yleisöä. Kai se on sitten katsomoon lähdettävä.

Onnea ja menestystä Kookoolle!

Jussi Untolahti

Kouvolan yhteiskoulua muistellen

Kouvolan lyseon eli poikalyseon oppilaat olivat aikoinaan jotenkin hiukan parempaa joukkoa kuin me yhteiskoululaiset. Siellä oli kovia urheilijoita kuten Sirenin Pusa, Suppasen Riku, Suurosen Vesku, Aholan Jokke, Kiviön Sepe, Löfmanin Make, Suden Timppa, Hyrskeen Make ja monta monta muuta. Musiikin harrastajia olivat mm. Hietasen Pedro, Karlssonin Hanski, Hukkasen Hugo, Malinin Lasse, Liuskannon Eki ja muutama muukin. Aina mustiin pukeutunut Kouvolan ainoa ”vihainen nuori mies” Kalle Raski oli myös lyseon kasvatteja. Kovaa porukkaa on lyseosta muutenkin tullut, on kenraaleita, kirjailijoita, isoja johtajia, suuryrittäjiä, kansanedustajia ja kaupunginjohtajia. Opettajien joukossa taas oli eläviä legendoja kuten T. Kalervo Keranto ja Melu Kalke sekä rehtorina ”pieni suuri nainen” Helvi Honka. Meidän yhteiskoulun kollien ainoa lohtu oli, että naisistahan tuo Sumulaakson sonnilauma ei ymmärrä mitään. Näin jälkeenpäin ajatellen väärässä taidettiin olla siinäkin asiassa.

Kouvolan yhteiskoulu oli kuitenkin hieman modernimpi hienolla ja hyvällä yhteishengellä varustettu oppilaitos. Sekä oppilaitten että opettajien joukossa oli todellisia persoonia. Koulun rehtorina toimi pitkään Jorma Ranta. Arvostettu ja kovalla auktoriteetilla varustettu lauman vartija oli oikeamielinen mies joka piti porukan ns. herran nuhteessa. Opettajien joukossa oli useita jotka pelkällä läsnäolollaan saivat joskus hieman levottomatkin oppilaat aisoihin. Matikkaa opetti Annukka Viheriälä jonka auktoriteetti ja huumorintaju olivat vertaansa vailla. Kaverini Pekka ”Insinööri” Karvonen piti kielten opiskelusta niin paljon, että tentti niitä usein kesälläkin mutta oli taas vastaavasti matikkanero joka sai kokeista aina kymppejä. Minä taas en saanut. Kokeissa Pekka istui edessä ja näytti minulle omasta paperistaan oikeat ratkaisut. Annukka ei ollut huomaavinaankaan mutta totesi lopulta, että eiköhän se nyt riitä. Kyllä se Jussikin jo läpi pääsee. Vastaavia oppilaitten suuresti arvostamia opettajia olivat äidinkieltä opettanut Tapani ”Sami” Salo, historian lehtori Risto Sihvola, kieliä opettaneet Toijosen Salme ja Tapani, mies kuin suoraan Lontoon Piccadillylta, englannin lehtori Jussi Havukainen ja toinen englannin opettaja Eeva Liimatainen sekä poikien voimistelunopettaja Reijo Linden. Uudempaa arvostettua kaartia edustivat kemian ja fysiikan opettaja Ossi Issakainen ja biologian lehtori Heikki Kovakoski. Meidän poikien mielestä koulun kovin opettaja oli kuitenkin sähkötöitä ja kemiaakin opettanut Jaakko Nieminen. Jaakon käsittämättömät fosforikokeet ja myöskin viinantislauksen opettaminen oppitunnilla olivat huikeita juttuja.

Niitä ristiriitaisiakin persoonia opettajista löytyi. Näin myöhemmin ajatellen useimmat heistä opettivat ns. ”hanttiaineita” jotka eivät varsinkaan meitä kolleja paljon kiinnostaneet. Kyllä Liisa Tepposen uskonnon tunnit, Reijo Kourin banaanikärpäset ja kasvien keruu sekä Outi Piesasen musiikinteoria ja ne perkeleen laulunkokeet olivat meistä täysin turhaa ajankulua. Tämä asenne tietysti aiheutti harmia ja hammastenkiristystä puolin ja toisin. Niitä sitten rehtorin kansliassa selviteltiin ja joskus aina lauantaisin jälki-istunnossa mietittiin. Yllättävää kyllä, me kollit taas pidimme kuvaamataiteesta vaikka emme oikein mitään osanneet piirtääkään. Saipahan läträtä värien kanssa ja joskus päästiin keväisin ihan uloskin piirtelemään. Suuri osuus tähän innostukseen oli mukavilla ja taiteellisilla opettajilla joista muistan ainakin Martta Vuorisen, Aino Rautalinin ja Anna-Maija Issakaisen. Yhteiskoulussa oli kuvaamataiteen opettajana myös Maire Estrada joka sitten ilmeisesti liian vapaamielisenä ja erikoisena persoonana ”savustettiin” talosta pihalle. Me kollit kuitenkin kovasti tykättiin mukavasta, originellista ja nätistä Mairesta.

Oppilaissa niitä persoonia myös riitti. Pari vuotta sitten vakavaan sairauteen menehtynyt Vuohijärven ”keisari” Boris Grahn oli kova koripalloilija jonka volkkarissa oli väärinpäin asennetut vanteet ja joka seurusteli miss Suomi Sirpa Suosmaan siskon Päivin kanssa. Vuohijärveltä oli myös Boriksen jo edesmennyt serkku Marcus joka ajeli upealla Honda CB 750 mallilla eli legendaarisella tuutilla ja talvisin MG:llä. Karvosen veljekset Matti ja Pekka joitten kaikki koulukirjat olivat aina naulakon päällä. Kassissa kotoa tuotiin vain eväät ja niittenkin kantamisesta riideltiin päivittäin. Muutama hyvä urheilijakin löytyi. KPL:n kovat pesäpalloilijat Jorma ”Jomi” Ahvenainen ja Mikko Vitikainen olivat yhteiskoulun poikia kuten myös Kouvojen lupaava koripalloilija Olli Laine jonka ura sitten päättyi jo aikaisin jalkavaivoihin. Valkealan Anttilan ison talon poika Arto ”Arska” Seppälä oli myös kova jätkä joka seurusteli koulun makeimman mimmin kanssa. Maanviljelijät pitivät aikoinaan mielenosoituksen jossa ajelivat traktoreilla ympäri Kouvolaa haiseva paskakuorma peräkärryssä. Seppälän Arska oli jo traktorikortin saanut ja lasettikin monta kertaa koulun ohi ison höyryävän paskakasan kera ja me kollit hurrattiin koulun luiskassa. Musiikin puoleltakin löytyy jotain. Euroviisuissakin esiintyneen Pihasoittajat bändin yksi jäsen, Lehtisen Arja, oli yhteiskoulun oppilaita. Virkamiehistä Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttonen on myös koulumme poikia.

Koulun alueella piti aikoinaan pysyä tiukasti mutta sittemmin kuri höltyi. Välitunnit ja varsinkin ruoka- ja vapaatunnit vietettiin lähibaareissa. Kulta-Mokassa ja Pikku Manskissa oli omat porukkansa kuten Valion baarissakin. Ylä-Mannerissa taas istuivat lintsarit mutta koulun jälkeen siellä kävivät kaikki muutkin. Huikopalaa haettiin ensin Munkki-Jussi Voutilaisen kaupasta ja sittemmin City-Valinnasta. Tässä lajissa lyötiin lyseo kirkkaasti. He pääsivät korkeintaan uimahallin kahvioon tai Olkun kivijalkakauppaan. Silti jotenkin tuntuu, että sieltä lyseosta tuli ulos kovempaa porukkaa kuin yhteiskoulusta vai ovatko he vain osanneet pitää itsestään kovempaa melua. Jos he olivat niitä Kouvolan ”pohjalaisia” jotka eivät ole itseään ja juuriaan aliarvostaneet. Ei silti, eipä me yhteiskoululaisetkaan itseämme ja kouluamme aliarvioitu ja olihan meillä pari selkeää etulyöntiasemaa lyseolaisiin nähden, koulun sijainti ja sitten ne ihanat ja upeat neidot eli naispuoliset koulutoverimme. 

Vanha kotitaloni on purettu nykyisen keskuskirkon paikalta. Kouluni kävin Kankaan koulussa, Yhteiskoulussa ja Kauppaopistossa sekä armeijan Kouvolan kasarmialueella. Nykyisin asun Salpausselänkadun varrella joten tässä kilometrin sisällä on kulunut elämästäni suurin osa. Olen aina rehvakkaasti sanonut, että kolmeen paikkaan en takaisin haikaile. Kouluun, armeijaan ja opiskeluun. Silti tuntuu hieman haikealta kun Yhteiskoulu paloi purkukuntoon viime talvena ja nyt vanhan opinahjomme purkaminenkin on alkanut. 

Jouluna eivät Tiernapojat Yhteiskoulun salissa laula. Paikalla on vain tyhjä tontti.

Jussi Untolahti

Anssi Kela lauloi kappaleessaan 1972 jotenkin näin:

Meidän piti muuttaa maailma,
meistä tuli muurareita,
taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita,
meistä tuli lääkäreitä,
virkamiehiä, vääpeleitä,
mutta tänään voidaan hetki olla kuninkaita.

Näin se taisi käydä suurimmalle osalle meistäkin, oltiin sitten lyseosta tai yhteiskoulusta.

Jussi Untolahti