Erotkaa tekin kirkosta

Ao. tekstin kirjoitti ilmeisesti Kouvolan seurakunnassa työskentelevä Suvi Mononen Kotimaa24- palstalla. Olen tähän asti jo vastustannut kirkon verotusoikeutta ja tämä kirjoitus vain vahvisti uskoani asiaan. Samalla ihmettelen kuinka tämän tekstin kirjoittaja Suvi Mononen voi toimia Kouvolassa järjestettävien Kirkkopäivät 2015 tapahtuman järjestelytehtävissä. Mimmihän saattaa suoltaa ahkeruudessaan Kouvolaan tuleville vieraille millaista tekstiä tahansa. Laiska ja lahjaton ei ole hankala lainkaan mutta ahkera ja lahjaton on todella paha yhdistelmä. Semmoista ei valvo pirukaan. Seurakunta on näyttönsä taas antanut. Erotkaa siis tekin kirkosta. 

Ihmeen hieno Kouvola

Kirkkopäivät järjestetään kahden vuoden välein eri puolilla Suomea. Vuonna 2013 vastuussa oli Kuopion hiippakunta ja tapahtuma järjestettiin Kuopiossa. Mikkelin hiippakunnan alueella Kirkkopäivät järjestettiin viimeksi vuonna 1997 Lappeenrannassa. Nyt ensimmäistä kertaa tapahtuma saapuu Kouvolaan.

Kaikkea kivaa betonista

Elokuussa Helsingin Sanomat järjesti kyselyn, jossa etsittiin Suomen ruminta kirkkoa. Voiton vei Konalan kirkko, mutta komeasti kolmannelle sijalle kipusi Kouvolan Keskuskirkko. Eikä ihme, sillä ei sitä parhaallakaan tahdolla voi kauniiksi kehua. Sen sijaan Kouvolan maisemiin tämä 70-luvun betonimöhkäle sopii kuin nenä päähän, onhan Kouvola tunnettu harmaan laatikkomaisesta arkkitehtuuristaan.

Jos Kirkkopäivien aikana haluatkin hieman jaloitella kompaktin kokoisessa Kouvolan keskustassa, niin alueen komeimpia betonirakentamisen esimerkkejä kirkon ohella ovat kaupungintalo (älä anna ulkoverhouksen hämätä), Pohjola-talo sekä jäähalli.

Kouvolan eri harmaan sävyistä on jopa kehitetty oma värikarttansa, johon virallisen kouvolanharmaan lisäksi on merkitty muun muassa aurinkoisenpäivänharmaa, henkkahyppösenharmaa sekä lakritsinharmaa.

Torilla tavataan

Arkkitehtuurinsa lisäksi Kouvola tunnetaan muutaman kuuluisan henkilön kotipaikkana. Täältä ovat kotoisin jo aiemmin mainittu juontaja Henkka Hyppönen, jalkapalloilija Sami Hyypiä sekä kissa nimeltä Seppo. Musiikkipuolelta Kymen kaihoisia säveliä voi tunnistaa Viikate-yhtyeen sävelistä ja onpahan täältä maailmalle ponnistanut myös Tuure Kilpeläinen.

Urheilupuolella Kouvolaa edustavat pesisseura KPL, jonka kotiottelu sattuukin sopivasti Kirkkopäivien aikaan, jääkiekkojoukkue KooKoo sekä Antti Muurisenvalmentama futisjoukkue MyPa. MyPa on Veikkausliigan mestari vuosimallia 2005, ja KooKoon Mestis-mestaruutta juhlittiin viime keväänä. Sarjanousua Liigaan odotellessa KooKoo ystävällisesti lainaa jäähalliaan Kirkkopäivien konserttiareenaksi.

Tiesitkö tämän Kouvolasta?

• Kouvolan pääkirjaston virallinen nimi on Lasikantinen laulukirja. Urbaanin sanakirjan mukaan lasikantinen laulukirja tarkoittaa väkevää alkoholijuomaa sisältävää pulloa.
• Kouvolan värityskirjassa mukana olevissa kynissä värisävyt ovat kouvolanharmaa, ruohonharmaa, lakritsinharmaa, sanomalehdenharmaa ja kokiksenharmaa. Idea värityskirjaan lähti lentävästä lauseesta: ”Kouvolassa lapset saavat vain lyijykynät värityskirjan mukana.”
• Kouvolan Lakritsi on valittu Suomen Parhaaksi MTV3:n ohjelmassa kesällä 1995!
• Jos tuotantobudjetti saadaan hankittua, Kouvolassa aletaan kuvata elokuvaa ensi keväänä. Kuvitteellisesta Kouvostoliitto-kultista kertova elokuva pureutuu ajatukseen työn mielekkyydestä ja yksilön paikasta yhteiskunnassa.
• Virallisen Kouvolan kaupungin sivun lisäksi kannattaa käydä tutustumassa myös Kouvostoliitto-, sekä Kouvola Memes -sivuihin (vaatii tunnukset facebook-palveluun). Kahdessa jälkimmäisessä facebook-yhteisössä irvaillaan Kouvolalle vielä paljon tyylikkäämmin kuin mihin tämä blogikirjoitus ikinä pystyisi.

          Suvi Mononen

Näin se Suvi kirjoitteli ja markkinoi Kouvolaa kirkkoväelle. Minun suhteeni uskontoon on kuitenkin hieman erilainen eli ao. tekstin kaltainen. Lukekaa jos kiinnostaa sillä onhan se nyt tyhmää maksaa liikaa.

Keväällä koulun päättyessä mentiin aina Kasarminmäelle Kouvolan vanhaan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Niistä monista käynneistä on jäänyt mieleeni suvivirsi ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”. Vapauden virreksi sitä poikien kanssa kutsuttiin, sillä siitä alkoi 3 kuukauden kesäloma. Lisäksi pienenä miehenä askarrutti kovasti papin käsky, rukoilkaamme syntejämme anteeksi. Ei sitä silloin oikein tiennyt, mitä se synti oli mutta varmuuden vuoksi tuli pantua kädet ristiin. Kai sitä sitten jotain anteeksi pyydettävää oli. Myöhemmin huomasin, että katumiseen on aina silloin tällöin todellistakin tarvetta. Hienot ihmiset sanovat usein värikkään elämänsä ehtoopuolella, että päivääkään en elämästäni toiseen vaihtaisi. Minulla niitä vaihdettavia päiviä kyllä riittäisi ja runsaasti.

Koulun keväisiin jumalanpalveluksiin ne rukoilut sitten kyllä jäivätkin. Kirkostakin erosin jo liki 40 vuotta sitten enkä takaisin ole kaivannut. Tiedän toki sen, että monille ihmisille on tärkeää uskoa johonkin. Se antaa aivan varmasti turvaa ja lohtuakin elämän joskus niin kolhuisilla poluilla. Lisäksi kirkko tarjoaa monelle sen viimeisen paikan hakea apua. Jumalaan kaikkivaltiaana luottaminen on kyllä kovauskoisten hommaa kun nykyisiä maailman tapahtumia seuraa. Lapsena koulussa opetettiin,  että Jumala pitää meistä huolta ja seuraa valtakunnastaan maailman tapahtumia. Liekö hänellä sitten muitakin planeettoja hoidettavana sillä aika kehnosti on maailmastaan huolta pitänyt.

Keskipalkkainen kirkkoon kuuluva ihminen maksaa kirkollisveroa n. 400-500 € vuodessa. Jos työskentelet elämäsi aikana 40 vuotta, niin maksat kirkon jäsenyydestä n. 16000-20000 €. Jos kirkollisveroa ei perittäisi suoraan palkasta niin maksaisitko vaikka 4 kertaa vuodessa 100 € kirkon jäsenmaksua? Normaali ihminen tarvitsee kirkon palveluksia yleensä 4 kertaa elämässään. Ristiäiset, ripille pääsy, avioliitto ja hautaan siunaus. Jokaisesta niistäkin menee kai joku leirimaksu tai muu kertakorvaus. Se on 4000-5000 € käyttökertaa kohti. Melko kallista.

Rukouksen voimaan on aina uskottu. Joukkorukoiluista on toki karmeitakin esimerkkejä. Jotkut jopa satojen ihmisten joukkoitsemurhiin päättyneet lahkojen touhut ovat toki äärimmäisiä tapahtumia.  Me tavalliset tallaajatkin käytämme usein rukoukseen ja uskoon liittyviä termejä. ”Voi hyvä luoja tai Luojan tähden” kajahtaa usein ihmisten huulilta. ”Herran tähden” samoin. Kun jotain oikein hyvää tapahtuu, fraasi ”Rukouksiimme on vastattu” on melko tavallinen. ”Luojan kiitos” ilmaisee usein suurta helpotusta. Johonkin mekin kai uskotaan.

Tiukassa paikassa tai hädän hetkellä mihinkään uskomatonkin saattaa rukouksen suustaan päästää. Mielen myllerryksistä kärsivä mustalaispoikakin rukoili hartaasti että ”Rakas Luoja jos minusta hullun teet, niin älä tee ainakaan työhullua". Pitkän ravintolaillan jälkeisenä aamuna hehkeän neidon asunnossa herännyt poikamieskin äityi rukoukseen kun huomasi wc:n peilistä suussaan roikkuvan valkoisen narun. ”Voi hyvä Luoja, anna sen olla teepussi”.

Rukoilkaa vaan jos polvet kestävät, ei siitä haittaakaan ole!

Jussi Untolahti

Pinkit kalsarit

Näille uusavuttomille nykynuorille aina naureskellaan. Eihän ne onnettomat osaa edes ruokaa laittaa, saati pyykkejä pestä. Muutenkin ovat kaikin puolin saamatonta, kelvotonta ja meluavaa joukkoa.

Ei se tosiasiassa ennen ollut juurikaan helpompaa. Ensimmäisen oman asunnon kunniaksi päätin pitää tupaantuliaiset ja grillijuhlat. Aikaisempi ruoanlaittokokemus rajoittui makkaran paistoon partioretkillä. Veljeni Ollin kanssa hankittiin komea grilli ja toimittiin sitten grillimestareina. Käytiin ostamassa Korian paikallisesta kaupasta semmoinen ainakin 4 kilon painoinen paisti, helvetin iso lähes pyöreä lihaköntti. Komealta näytti ja ei muuta kun mausteita ja suolaa runsaasti pintaan ja grilliin hirveät roihut. Köntti grilliin ja sitten vain kavereitten kanssa nautittiin olutta ja odoteltiin, että herkku kypsyy. Hiilet loppuivat kesken ja naapurin taksikuski haki korvausta vastaan lisää Napan Essolta. Pari kolme tuntia huolellisesti grillattu lihaköntti mustui ja hiiltyi pinnasta muutaman sentin syvyydeltä mutta sisältä se oli edelleen raaka. Ei sitä syönyt pirukaan, ei edes tukevasti humaltuneet kaverini, jotka nyt eivät todellakaan olleet mitään kovin nirsoa sakkia ruoan tai varsinkaan juoman suhteen. Lihaköntti heitettiin sitten naapurin hurtalle joka sen kyllä veti naaman ja makasi sitten voipuneen näköisenä pari päivää pihanurmikolla. Seuraava gourmet-kokeilu tapahtui jauhelihan kanssa. Sitä paistoin levy kuutosella ainakin puoli tuntia jotta on varmasti kypsää. Olihan se, rapeaa ja kypsää. Kivikovana kelpasi hyvin vaikka hiekoitussoraksi mutta ei sitäkään syömään pystynyt. Sitä en uskaltanut antaa edes sille hurtalle. Kalliita kokeiluja olivat molemmat. Korialta piti lähteä taksilla Kouvolaan kuppilaan syömään ja sitten tietysti valomerkkiin asti roikuttiin baaritiskillä siellä silloisessa Kummitädissä.

Pyykinpesu tuotti ongelmia vielä myöhemminkin. Ensimmäisen, ja toistaiseksi myös viimeisen, yhdeksän vuotta kestäneen avioliiton jälkeen taidot olivat hieman ruostuneet. Kerrostalon pesutuvassa tälläsin kaikki pyykit isoon koneeseen ja pesujauhetta perään. Siihen aikaan käytin vielä valkoisia kalsareita ja kun ensimmäinen koneellinen oli valmis, niin ne kalsarit olivat komean pinkit koska pyykkien joukossa oli myös punaisia t-paitoja. Siellä ne sitten kuivuivat talon kuivaushuoneessa kaikkien nähtävinä. Taloyhtiön naiset hymyilivät merkitsevästi ja miehet välttelivät minua pitkään talon yhteisessä tiistaisaunassa. Kalsareitten väriongelmasta selvisin miehen logiikalla, pinkit pesuun mustien ja sinisten t-paitojen kanssa ja hyvä tuli. Sen jälkeen olen muuten ostanut vain mustia kalsareita ja t-paitoja. Pyykinpesuun liittyy myös eräs niin tyypillinen kokemus jo Kouvolaan paluun jälkeen. Lauantai-ehtoona olin saunan jälkeen lähdössä Kouvolaan illanviettoon ja huomasin, että eipä löydy yhtään puhtaita kalsareita. Nyrkkipyykillä pesin kaksi paria kalsareita nopeasti edustuskuntoon ja laitoin sitten ne kiukaan yläpuolelle kuivumaan. Viinipullo auki ja odottelemaan. Siihenhän ne unohtuivat ja ajan päästä aloin haistella palaneen käryä. Olivat tippuneet ajastimella varustetun kiukaan päälle joka oli vielä kuumana. Molempien kalsarien perspuolella isot liki kämmenen kokoiset reiät ja kamala haju. Lähde ne jalassa sitten neitoja hurmaamaan. Pesuoperaatio uusiksi ja seuraavat kalsarit kuivasin tukankuivaajalla. Ilman jäin sinäkin iltana mutta ei se ainakaan kalsareista kiinni ollut.

Sen nuoruuden avioliiton aikana oli meillekin hankittu koira, Collie nimeltään Santtu. Iso ja komea koira joka oli myös kova syömään. Puolikas lenkkimakkara tai 12 broilerilihapullaa kymmenen perunan kera oli sopiva päiväannos isolle ja energiselle koiralle. Eron jälkeen koira jäi minulle ja kerran sitten pitkän työpäivän jälkeen keittelin sille taas niitä perunoita. Nukahdin sohvalle ja heräsin kun tuttu palomies tuli terassin ovesta sisään ja sanoi, että käynpä ottamassa tuon lieden pois päältä. Perunat olivat mustia kuivassa kattilassa ja talossakin hieman käryä. Naapuri oli haistanut käryn mutta patalaiskana miehenä ei viitsinyt tulla katsomaan, vaan soitti palokunnan. Kyllä oli hienoa, 4 paloautoa pihassa, mäki mustanaan uteliaita ihmisiä ja koira telmi palomiesten kanssa pihalla. Illalla paikallisessa pubissa ihmiset tarjosivat säälistä monta olutta kun huhu kertoi jo koko talon palaneen ja minunkin pelastuneen kuin ihmeen kaupalla.

Älkää uusavuttomat nykynuoret surko, kyllä se maailma opettaa. Opetti se ennenkin!

Jussi Untolahti