perjantai 22. elokuuta 2014

Herrojen kanssa marjaan Kouvolassa

Kotikaupunkiani Kouvolaa ovat koetelleet visaiset vuodet. Kaupunki sekä sen päättäjät ja johtajat ovat olleet myrskyn silmässä osin myös täysin aiheetta. Valitettavasti aihettakin on löytynyt oikein roppakaupalla. On ollut Sirkku Seila, Aimo Ahti, Anssi Tähtinen, Reijo Tossavainen, Valto Koski, Harri Helminen, Pekka Korpivaara, Vesa Vainio, Timo Oksanen ym. Kaikki ovat panneet parastaan Kouvolan maineen eteen. Kaupunkilaisten kotipesään kuseminen eli oman kylän haukkuminen julkisesti ja kaikenlaisten pilkkasomeryhmien kuten Kouvostoliitto, Kouvola Memes jne. perustaminen ovat tehneet oman osansa kotipesän likaamisessa. Vaikka pakana olenkin, niin isoa kirjaa mukaillen, nyt ovat kuluneet ne 7 laihaa vuotta loppuun ja marjareissut herrojen kanssa on tehty. Tulevaisuus tuo Kouvolaan jotain ihan uutta.

Ja näinhän se sitten menee. Kaupungin ylin johto on menettänyt täysin uskottavuutensa joten se vaihdetaan pian ja ripeään tahtiin. Kaiken tietävä vaikutusvaltainen Vahva Taho nousee esiin ja aloittaa painostuksensa ja sen teho on mykistävä. Ensin pannaan ruotuun luottamusmiehet eli kovaa kritiikkiä ja kiistoja aiheuttaneet henkilöt sivuutetaan. Kouvolan oma tuuliviiri, puolueloikkari Anssi Tähtinen, eroaa yllättäen kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajan paikalta, siirtyy eläkkeelle ja ottaa johtaakseen Kuusankosken toriparlamentin. Paljon aiheettakin kritisoitu Jari Larikka saa tarpeekseen politiikasta ja siirtyy takaisin alalle jonka parhaiten osaa. Larikka perustaa jälleen Kouvolan ykköspubin ja aloittaa väkevän kilpailun Osuuskaupan kanssa Kouvolan ravintolaherruudesta laajentaen yritystään voimakkaaseen tahtiin. Kaikkien kanssa riitelevät valtuutetut kuten Pekka Korpivaara ja Vesa Vainio päättävät siirtyä syrjään politiikasta kokonaan ja samoin syrjään siirtyy demareiden vahvasti Kouvolan vahingoksi toiminut vanha kaarti Harri Helmisen johdolla. Demarit yhdistyvät jälleen ja vahvaksi mieheksi nousee Antti Koivisto ja Persujen puuhamieheksi jää Jari Lindström. Pienemmät tuholaiset seuraavat idoliensa merkkaamaa tietä ja pian meillä onkin uusi tilanne käsissä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa on ehdokkaina paljon nuoria ja yhteistyökykyisiä ehdokkaita ja yllättäen Kouvolan fiksut äänestäjät eivät valitse valtuustoon yhtään eläkeikäistä henkilöä. Valtuuston sukupuolijakauma menee tasan naisten valpastuessa äänestämään omiaan yli puoluerajojen. Valitettavasti eduskuntavaalien tulos näyttää edelleen Kouvolan osalta todella huonolta mutta jospa siihenkin saataisiin tätä yhteiseen hiileen puhaltamista lähinnä ehdokasasettelun puitteissa. Hyvältä siis alkaa näyttää.

Virkamiehissä suoritetaan täysi putsaus. Vahva Taho puhuttaa päättäjiä ja Timo "Vuokra" Oksanen jättää eroanomuksensa ensi maanantaina ja siitä se vyöry alkaa. Kaikki eläkeikäiset tekevät samoin ja virat täytetään tietysti kaupungin sisäisessä haussa. Kouvolasta kovasti pois halunneet Lauri Lamminmäki ja Tuukka Forsell saavat yllättäen Varman Tahon avustuksella mukiinmenevät virat muualta ja kaikki muutkin lähtöä hautoneet avitetaan uuden uran alkuun Kouvolan ulkopuolelle. Kehnoimmat Iittiin ja Savitaipaleelle jossa itse Reijo Tossavainen on luvannut kouluttaa herrat entisen kotiseudun mollauksen jaloon taitoon. Kun yläpään virkamiehet ja päättäjät on putsattu, alkaa kaupungin henkilöstön määräkin olla oikealla tasolla. Sitten Kouvolassa alkavat ne 7 lihavaa vuotta.

Uuden kaupunginjohtajan myötä Kouvolaan palaa poliittinen avoimuus ja rehtien virkamiesten yhteiseen hiileen puhaltamien on mykistävää seurattavaa. Kulmakuntien riidat ovat historiaa ja järjen käyttö nousee taas kunniaan. Omaa etuaan ei kukaan tavoittele vaan kaikkien nähdään painavan hommia kotikaupungin parhaaksi voimiaan säästämättä. Virkamiehet saavuttavat hitaasti mutta varmasti takaisin kaupunkilaisten luottamuksen ja Kouvolan talous lähtee vankkaan nousuun. Valtuusto, kaupunginhallitus ja lautakunnat päättävät antaa panoksensa Kouvolan eteen työskentelemällä palkkioitta, Ratamo rakennetaan pikavauhtia ja häikäilemättömän Kotkan kanssa yhteistyö vähennetään minimiin. Kouvolan Manski ja koko keskusta elvytetään ja Kimolan kanava ja Pilkanmaan venesatama ovat enää vain lyhyen ajan kysymys. Siikakosken sulku tehdään samoin ja näin yhdistetään Verla ja Repovesi saman vesireitin varteen. Höyryveturi ajaa väkeä Orilammelle ja Repovedelle ja turismi lähtee nousuun. Utti-Hammassyrjän lentoasemasta tulee maan johtava tilauslentojen lentokenttä ja siviili-ilmailun helmi. Kouvolasta tulee näitten ja muutaman muun kohteen sekä Tykkimäen johdolla eteläisen Suomen johtava turistikaupunki.

Poliittisesti kaupungin talous korjataan tarvittavalla kunnallisveron nostolla, Ratamon tuomilla säästöillä ja saattamalla kaupungin henkilöstömäärä oikealle tasolle. Kouvolan yritykset elpyvät koska kaupungin hankintoja ohjataan Kouvolan omille yrityksille lain pykäliä noudattaen mutta rajoja hipoen. Näin kasvavat myös kaupungin verotulot. Kaikki kaupungin kokoukset, palaverit ja muut kissanristiäiset pidetään Kouvolassa ja kunnan pikkupoliitikkoja vaaditaan esiintymään äänekkäästi puolueittensa elimissä ja tuomaan niiden tapahtumia ja sitä myöten tietysti myös rahaa Kouvolaan. Näin edistetään myös Kouvolan tunnettavuutta maan päättäjien keskuudessa. Kaupunkia ei enää sekoiteta Kokkolaan ja Kakolaan. Kouvolassa vallitsee pian hykerryttävä yhteistyöhengen tuoma voimakas Kouvola-henki jota koko maa jopa Pohjanmaata myöten kadehtii. Kouvolan kaupungin konsulttiosasto käy opastamassa muita kaupunkeja oikealle tielle ja Spirit of Kouvola alkaa olla maan johtava ajatus yhteistyössä, kunnalliselämässä ja hyvinvoinnissa.

Meillä on siis 7 vuotta aikaa panna asiat kuntoon. Eiköhän näytetä koko Suomelle. Kääritään hihat ja sytytetään Kouvola-liekki valaisemaan uutta uljasta Kouvolaa.

Jussi Untolahti



Ei kommentteja :