sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Salakauppaa Mannerin lipan läheisyydessä


Ostaminen on taitolaji. Varsinkin jos jotain pitää ostaa salaa tai laittomasti. Nuorena miehenä esimerkiksi kondomien ostaminen oli erittäin vaikeaa. Ei niitä ruokakaupoissa ja kioskeissa tainnut silloin ollakaan. Apteekit ja kemikaliot tiedettiin ostopaikoiksi. Apteekista niitä ei kuitenkaan voinut ostaa, koska siellä oli vain naismyyjiä ja aina myös muita asiakkaita. Yksi paikka silloisessa Kouvolassa kuitenkin oli, josta ostaminen onnistui kun sen oli taitavasti etukäteen suunnitellut. Ihan Manskin lipan vieressä Keskikadulla, siinä nykyisen Ronkan Ollin Hopeapajan paikkeilla, oli pieni kemikalio jota piti mieshenkilö. Oiva paikka siis salamyhkäisille ostoille. Katu vain oli melkoisen vilkas joten huomaamattomasta ostosta muodostui todellinen taitolaji. Siinä Manskin lipan alla norkoiltiin sitten muina miehinä kämmenet hiestä kosteina ja odotettiin sopivaa tilaisuutta. Viimein katu oli lähes tyhjä ja yhtään tuttua ei näkynyt missään. Silloin lähdettiin Lipalta muka katsomaan Kino-Kouvon elokuvamainoksia ja kemikalion ikkunasta vilkaistiin syrjäsilmällä sisään. Jos myymälä oli tyhjä, niin tuntui kuin herran käsi olisi pilven reunalta kurkottanut ja vetänyt salaperäisen kulkijan salamannopeasti myymälän 20 cm avautuneesta ovesta sisään. Helpotuksen huokaus ja sitten varovainen kuiskaus myyjälle, Sultan Conture. Juu juu, kuului tiskin takaa, kuuden kappaleen paketti ojennettiin nopeasti ostajalle ja saman tien taskuun. Vasta sitten maksettiin ostokset, pälyillen ulos ja Manskin lipan alle hikeä pyyhkimään. Kauppaa kutsuttiinkin meidän kollien keskuudessa ”Juu-juu” kaupaksi. Kotona sitten laitettiin 5 kpl johonkin varmaan piiloon ja 1 kpl lompakkoon varmuuden vuoksi. Ei sille kondomille vielä silloin mitään käyttöä ollut, joten ajan kuluessa siihen lompakon pintaan sitten muodostui semmoinen pyöreä rengas. Äitikin kyseli, että mikä sen on tehnyt? Mopon männänrenkaita, kuului nokkela vastaus.
Seuraava yhtä hankala homma oli alkoholin hankkiminen ala-ikäisenä. Ihan Alkon kulmille ei oikein uskallettu mennä norkoilemaan, joten Lipan alla väijyttiin ja välillä odoteltiin pitkäänkin ennen kuin löytyi joku vanhempi luotettava tuttu joka suostui hankinnan hoitamaan. Onnistui se silloin niin kuin nykyäänkin mutta siihen aikaan ei kyllä vanhempia uskallettu apuun pyytää. Niin sanottua pimeää pulloakin tarvittiin joskus, kun Alko oli jo ovensa sulkenut. Niitä ei Manskin lipalta löytynyt joten kaverin kanssa mentiin vanhan linja-autoaseman eteen pulloa etsimään. Ei saatu kunnolla autoa parkkiin, kun ikkunaan jo koputti alan mies. "Terveee, tarviiiks pojat varaosiii", kuului kysymys. Niitähän me ja sitten nopeat hintaneuvottelut mutta koska oli uudenvuoden aattoilta, niin oli myös myyjän markkinat. Maksettava oli mitä pyydettiin. Pullojen luovutus sovittiin silloisen KOP:n porttikäytävään siihen nykyistä Cumulusta vastapäätä. Ei varmaan kukaan arvannut mitä oli tapahtumassa kun samaan porttikäytävään marssi kaksi nuorta miestä ja kaksi ”ratsastusasuista eläkeläistä”. Ratsumies narautti pullon auki ja otti pienen huikan ja minä tein samoin. Aidoksi todettiin ja rahat vaihtoivat omistajaa. Molempia tyydyttänyt kauppa oli saatu päätökseen alle 10 minuutissa.

Molemmat edellä mainitut kauppatapahtumat olivat aikanaan vaikeita ja hermostuttavia. Kohta joudutaan samaan hermopeliin erään elintarvikkeen kanssa. Luin lehdestä, että erään pariskunnan parisuhteen oli pelastanut valkosipuli. Hitusen lerpahtanut mieskunto oli saatu oivaan iskuun runsaalla valkosipulin syönnillä. Rouvalta se runsas valkosipulin syöminen oli tosin kuivattanut ns. paikat mutta siihenkin oli apu löytynyt jostain luontaistuotekaupan öljystä. Asia on ihan ok mutta voi tästä tulla ongelmiakin. Nuoret miehet eivät baariin mennessään enää uskalla tuoksahtaa hitustakaan valkosipulille sillä neidot saattavat leimata heidät tukilisää nauttineiksi ongelmanuoriksi. Pian ryhdytään myös ruokakaupoissa kyttäämään toisten asiakkaitten valkosipulin ostoja. Runsaasti ostavat leimataan ns. ”lerpuiksi”. Valkosipulin osto muuttuu taitolajiksi ja ujoimmat tarvitsevat jopa hankkijoita. Tässähän olisi joillekin innokkaille yrittäjille loistava tilaisuus. Valmiiksi paperipussiin pakattuja valkosipuleita voisi kovaan hintaan myydä toreilla ja turuilla vaikka tuotenimellä ”Eiffelin sipuli”. Kauppa kävisi kuin siimaa eikä ”lerppujen” tarvitsisi ostaa Tallinnan kaduilta sinisiä sokeripillereitä aitoina tukilisinä. 

Kaksi savolaista oli muuten ostanut Tallinnan potenssituotteita ja olivat ihme kyllä saaneet aitoa tavaraa. Toinen tiedusteli sitten myöhemmin kaveriltaan, että oletko uskaltanut koettaa pillereitä. Kaveri kertoi, että hän oli yhden syöttänyt kokeeksi kissalleen, isolle kollille. Oli kuulemma kissa ollut 3 päivää niin tönkkönä ettei " ies makkuulle piässy"

Ostetaan silti mitä tarvitaan!

Jussi Untolahti




perjantai 10. lokakuuta 2014

KooKoo Sumulaakson hornankattilassa

KooKoo on tehnyt järjestelmällistä työtä saavuttaakseen toisen kerran unelmansa eli Liigapaikan. Se työ palkittiin pari viikkoa sitten ja kaudella 2015-2016 Kouvolassa nähdään pitkästä aikaa jääkiekkoa maan ylimmällä sarjatasolla. Kulissien takana käy vajaan vuoden aikana kova tohina. Läheskään kaikki nykyisen joukkueen pelaajat eivät liigassa pelaa. Uutta ukkoa tulee joukkueeseen paljon niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Se on nykyaikaa mutta olihan niitä junan tuomia ennenkin. Muistellaanpa hetki silloisia arjen sankareita.

KooKoon peleissä Sumulaakson hornankattilassa eli avoimella ulkojäällä oli aina huikea tunnelma. Lappeenrannan Saipa ja Savonlinnan SapKo varsinkin herättivät joskus yleisön suorastaan eläimelliseen toimintaan. Todellisina sytyttäjinä olivat tietysti myös KooKoon omat pelaajat, Kouvolan poikia kun olivat lähes kaikki. Alkuajoista muistan jotenkin hämärästi Rottis Heinosen, Puujalan Pekan, Paavolan Jarmon, Sollan Martin ja Kokin Heikin. Meniköhän oikein? Olihan niitä silloin varmasti monia muitakin. Varsinaisesti jääkiekkoinnostukseni heräsi kuitenkin hieman myöhemmin. Silloisia Kouvolan legendoja oli monia. Terrierimäinen taituri ja kovan joskin rehellisen pelin mestari Esa ”Pusa” Siren, jonka ura sitten onkin jatkunut jääkiekon parissa nykypäivään asti, oli yleisön suuri suosikki. Pusa muuten teki KooKoon historian ensimmäisen maalin vuonna 1965 ja muistaakseni myös uuden tekojään ensimmäisen maalin. Kun Pusa parkkeerasi ylivoimapelin aikana vastustajan maalin eteen niin siitä häntä eivät pakit saaneet mihinkään. Yleisöä ehkä kaikkein eniten villinnyt peluri oli värikäs hyökkääjä Anssi ”Aatu” Koponen jota ei todellakaan voinut sanoa miksikään vaatimattomaksi persoonaksi. Aatun tavaramerkkinä pelipaidan takahelmakin oli aina puoliksi housujen sisällä. Huumorin pilke silmäkulmassa elämäänsä elävä Aatu jakoi ihmisten mielipiteitä niin siviilissä kuin pelissäkin mutta kyllä kentällä aina tapahtui kun yritteliäs Aatu oli jäällä ja kansa hurrasi tyytyväisenä. Ehkä se ajan menestynein KooKoon pelaaja oli sittemmin Tapparassa ja Suomen maajoukkueessa pitkän uran tehnyt Timo ”Sutta” Susi. Miehen legendaarisen kääntölaukauksen tuntevat kaikki vähänkin pitempään kiekkoa seuranneet. Varsinaisia yleisön suosikkeja olivat myös todelliset taitopelaajat, Kyynelkorveksikin kutsuttu Ilkka ”Ili” Kannelkoski, loistava hyökkääjä Juha "Jönssi” Kautonen, lisänimeltään Kuljetusliike Kautonen ja Juhani ”Söde” Södervik. Herrat muodostivat silloisen KooKoon todellisen superketjun. Muita Kouvolan silloisia poikia olivat ainakin Pertti ”Pooki” Kuisma, Reijo ”Reka” Kiviluoma ja hieman nuoremmat Heimo ”Heppi” Mäkelä Ja Harri ”Hara” Haapaniemi.
Muualtakin tulleita toki silloinkin jo oli mutta Kouvolassa heitä ei edes ajateltu minään ostomiehinä. Siihen aikaan kovatkin pelimiehet tekivät päivät töitä ja illalla treenattiin ja pelattiin. Pojat olivat usein tulleet Kouvolaan myös pysyäkseen täällä ja näin muuten monelle heistä kävikin. Maalilla pelasivat silloin mm. Lappeenrannasta tullut Keijo Soininen ja Imatralta saapunut ketterä Ismo ”Kobra” Lonka. Tampereen Ilveksestä saapui ehkä KooKoon historian paras puolustaja, taitava Kari "Kaspe" Palo-oja ja hän pelasikin itsensä nopeasti kouvolalaisten sydämiin. Kari muistaakseni toimi siviilissä rakennusmestarina mm. Pohjola-talon työmaalla. Saipan kasvatit Martti Narinen ja Hannu Lemander omittiin Kouvolan pojiksi myös nopeasti. Kouvolassa liiketaloutta opiskellut Helsingin herra, sittemmin urheilupomona tunnettu Matti Leikoski, pelasi pakkina ainakin pari kautta ja taitava hyökkääjä Kaarle "Kalle" Tie Hämeenlinnasta ainakin yhden kauden. Myös Varkaus on antanut pysyvän ja kovan lahjan Kouvolan kiekkoilulle ja miksei myös palokunnalle. KooKoon kaikkien aikojen suosituimpien ja kovimpien pelimiesten joukkoon kuuluu nimittäin ehdottomasti pitkän uran seurassa pelannut ”Varkauen Retski” Aki "Mummo" Räisänen. Hulvaton humoristi ja taitava pelimies saavutti Kouvolassa vankan suosion ja suuren ystäväpiirin vaikka olikin ns. ”savonmuan hilima”.

Pelejä oli ulkona luonnonjään ja sittemmin tekojään laidalla mukava käydä katsomassa vaikka välillä satoi vettä ja välillä oli 20 astetta pakkasta. Me vakiokatsojat tunsimme kaikki pelurit ainakin ulkonäöltä ja monet heistä jopa yksityiselämässäkin. Kivahan se oli tuttuja poikia käydä katsomassa ja kannustamassa. Silloin ei muuten juurikaan omille buuattu vaikka peli ei olisi aina kulkenutkaan niin mallikkaasti kuin toivottiin. Tuomarit sitä vastoin tarvitsivat joskus jopa poliisisaattueen päästäkseen ehjinä kotimatkalle. Moni KooKoon entisistä pelureista on antanut panoksensa Kouvolan jääkiekon hyväksi myös peliuransa jälkeen. Hatunnosto siitä. Nämä edellä mainitut herrat muuten pelasivat uransa tai ainakin osan siitä vuodesta 1965 vuoteen 1982 jolloin Kouvolaan valmistui komea jäähalli. Siitä on aikaa jo yli 30 vuotta.


Vetäisivätkö ne oman kylän pojat vieläkin katsomot täyteen? Tuskinpa, sillä nykyään menestys on kaikki kaikessa ja myös KooKoon on pakko hankkia isolla rahalla pelimiehiä myös ulkomailta menestyäkseen fanien ja sponsorien vaatimalla tavalla. Nyt tarvitaan kohtuullista menestystä ja ennen kaikkea runsaasti yleisöä. Kai se on sitten katsomoon lähdettävä.


Onnea ja menestystä Kookoolle!
Jussi Untolahti



lauantai 4. lokakuuta 2014

Kouvolan yhteiskoulua muistellen



Kouvolan lyseon eli poikalyseon oppilaat olivat aikoinaan jotenkin hiukan parempaa joukkoa kuin me yhteiskoululaiset. Siellä oli kovia urheilijoita kuten Sirenin Pusa, Suppasen Riku, Suurosen Vesku, Aholan Jokke, Kiviön Sepe, Löfmanin Make, Suden Timppa, Hyrskeen Make ja monta monta muuta. Musiikin harrastajia olivat mm. Hietasen Pedro, Karlssonin Hanski, Hukkasen Hugo, Malinin Lasse, Liuskannon Eki ja muutama muukin. Aina mustiin pukeutunut Kouvolan ainoa ”vihainen nuori mies” Kalle Raski oli myös lyseon kasvatteja. Kovaa porukkaa on lyseosta muutenkin tullut, on kenraaleita, kirjailijoita, isoja johtajia, suuryrittäjiä, kansanedustajia ja kaupunginjohtajia. Opettajien joukossa taas oli eläviä legendoja kuten T. Kalervo Keranto ja Melu Kalke sekä rehtorina ”pieni suuri nainen” Helvi Honka. Meidän yhteiskoulun kollien ainoa lohtu oli, että naisistahan tuo Sumulaakson sonnilauma ei ymmärrä mitään. Näin jälkeenpäin ajatellen väärässä taidettiin olla siinäkin asiassa.
Kouvolan yhteiskoulu oli kuitenkin hieman modernimpi hienolla ja hyvällä yhteishengellä varustettu oppilaitos. Sekä oppilaitten että opettajien joukossa oli todellisia persoonia. Koulun rehtorina toimi pitkään Jorma Ranta. Arvostettu ja kovalla auktoriteetilla varustettu lauman vartija oli oikeamielinen mies joka piti porukan ns. herran nuhteessa. Opettajien joukossa oli useita jotka pelkällä läsnäolollaan saivat joskus hieman levottomatkin oppilaat aisoihin. Matikkaa opetti Annukka Viheriälä jonka auktoriteetti ja huumorintaju olivat vertaansa vailla. Kaverini Pekka ”Insinööri” Karvonen piti kielten opiskelusta niin paljon, että tentti niitä usein kesälläkin mutta oli taas vastaavasti matikkanero joka sai kokeista aina kymppejä. Minä taas en saanut. Kokeissa Pekka istui edessä ja näytti minulle omasta paperistaan oikeat ratkaisut. Annukka ei ollut huomaavinaankaan mutta totesi lopulta, että eiköhän se nyt riitä. Kyllä se Jussikin jo läpi pääsee. Vastaavia oppilaitten suuresti arvostamia opettajia olivat äidinkieltä opettanut Tapani ”Sami” Salo, historian lehtori Risto Sihvola, kieliä opettaneet Toijosen Salme ja Tapani, mies kuin suoraan Lontoon Piccadillylta, englannin lehtori Jussi Havukainen ja toinen englannin opettaja Eeva Liimatainen sekä poikien voimistelunopettaja Reijo Linden. Uudempaa arvostettua kaartia edustivat kemian ja fysiikan opettaja Ossi Issakainen ja biologian lehtori Heikki Kovakoski. Meidän poikien mielestä koulun kovin opettaja oli kuitenkin sähkötöitä ja kemiaakin opettanut Jaakko Nieminen. Jaakon käsittämättömät fosforikokeet ja myöskin viinantislauksen opettaminen oppitunnilla olivat huikeita juttuja.

Niitä ristiriitaisiakin persoonia opettajista löytyi. Näin myöhemmin ajatellen useimmat heistä opettivat ns. ”hanttiaineita” jotka eivät varsinkaan meitä kolleja paljon kiinnostaneet. Kyllä Liisa Tepposen uskonnon tunnit, Reijo Kourin banaanikärpäset ja kasvien keruu sekä Outi Piesasen musiikinteoria ja ne perkeleen laulunkokeet olivat meistä täysin turhaa ajankulua. Tämä asenne tietysti aiheutti harmia ja hammastenkiristystä puolin ja toisin. Niitä sitten rehtorin kansliassa selviteltiin ja joskus aina lauantaisin jälki-istunnossa mietittiin. Yllättävää kyllä, me kollit taas pidimme kuvaamataiteesta vaikka emme oikein mitään osanneet piirtääkään. Saipahan läträtä värien kanssa ja joskus päästiin keväisin ihan uloskin piirtelemään. Suuri osuus tähän innostukseen oli mukavilla ja taiteellisilla opettajilla joista muistan ainakin Martta Vuorisen, Aino Rautalinin ja Anna-Maija Issakaisen. Yhteiskoulussa oli kuvaamataiteen opettajana myös Maire Estrada joka sitten ilmeisesti liian vapaamielisenä ja erikoisena persoonana ”savustettiin” talosta pihalle. Me kollit kuitenkin kovasti tykättiin mukavasta, originellista ja nätistä Mairesta.

Oppilaissa niitä persoonia myös riitti. Pari vuotta sitten vakavaan sairauteen menehtynyt Vuohijärven ”keisari” Boris Grahn oli kova koripalloilija jonka volkkarissa oli väärinpäin asennetut vanteet ja joka seurusteli miss Suomi Sirpa Suosmaan siskon Päivin kanssa. Vuohijärveltä oli myös Boriksen jo edesmennyt serkku Marcus joka ajeli upealla Honda CB 750 mallilla eli legendaarisella tuutilla ja talvisin MG:llä. Karvosen veljekset Matti ja Pekka joitten kaikki koulukirjat olivat aina naulakon päällä. Kassissa kotoa tuotiin vain eväät ja niittenkin kantamisesta riideltiin päivittäin. Muutama hyvä urheilijakin löytyi. KPL:n kovat pesäpalloilijat Jorma ”Jomi” Ahvenainen ja Mikko Vitikainen olivat yhteiskoulun poikia kuten myös Kouvojen lupaava koripalloilija Olli Laine jonka ura sitten päättyi jo aikaisin jalkavaivoihin. Valkealan Anttilan ison talon poika Arto ”Arska” Seppälä oli myös kova jätkä joka seurusteli koulun makeimman mimmin kanssa. Maanviljelijät pitivät aikoinaan mielenosoituksen jossa ajelivat traktoreilla ympäri Kouvolaa haiseva paskakuorma peräkärryssä. Seppälän Arska oli jo traktorikortin saanut ja lasettikin monta kertaa koulun ohi ison höyryävän paskakasan kera ja me kollit hurrattiin koulun luiskassa. Musiikin puoleltakin löytyy jotain. Euroviisuissakin esiintyneen Pihasoittajat bändin yksi jäsen, Lehtisen Arja, oli yhteiskoulun oppilaita. Virkamiehistä Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttonen on myös koulumme poikia.

Koulun alueella piti aikoinaan pysyä tiukasti mutta sittemmin kuri höltyi. Välitunnit ja varsinkin ruoka- ja vapaatunnit vietettiin lähibaareissa. Kulta-Mokassa ja Pikku Manskissa oli omat porukkansa kuten Valion baarissakin. Ylä-Mannerissa taas istuivat lintsarit mutta koulun jälkeen siellä kävivät kaikki muutkin. Huikopalaa haettiin ensin Munkki-Jussi Voutilaisen kaupasta ja sittemmin City-Valinnasta. Tässä lajissa lyötiin lyseo kirkkaasti. He pääsivät korkeintaan uimahallin kahvioon tai Olkun kivijalkakauppaan. Silti jotenkin tuntuu, että sieltä lyseosta tuli ulos kovempaa porukkaa kuin yhteiskoulusta vai ovatko he vain osanneet pitää itsestään kovempaa melua. Jos he olivat niitä Kouvolan ”pohjalaisia” jotka eivät ole itseään ja juuriaan aliarvostaneet. Ei silti, eipä me yhteiskoululaisetkaan itseämme ja kouluamme aliarvioitu ja olihan meillä pari selkeää etulyöntiasemaa lyseolaisiin nähden, koulun sijainti ja sitten ne ihanat ja upeat neidot eli naispuoliset koulutoverimme. 

Vanha kotitaloni on purettu nykyisen keskuskirkon paikalta. Kouluni kävin Kankaan koulussa, Yhteiskoulussa ja Kauppaopistossa sekä armeijan Kouvolan kasarmialueella. Nykyisin asun Salpausselänkadun varrella joten tässä kilometrin sisällä on kulunut elämästäni suurin osa. Olen aina rehvakkaasti sanonut, että kolmeen paikkaan en takaisin haikaile. Kouluun, armeijaan ja opiskeluun. Silti tuntuu hieman haikealta kun Yhteiskoulu paloi purkukuntoon viime talvena ja nyt vanhan opinahjomme purkaminenkin on alkanut. 

Jouluna eivät Tiernapojat Yhteiskoulun salissa laula. Paikalla on vain tyhjä tontti.

Jussi Untolahti
Anssi Kela lauloi kappaleessaan 1972 jotenkin näin:

Meidän piti muuttaa maailma,
meistä tuli muurareita,
taksikuskeja, suutareita
yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita,
meistä tuli lääkäreitä,
virkamiehiä, vääpeleitä,
mutta tänään voidaan hetki olla kuninkaita.



Näin se taisi käydä suurimmalle osalle meistäkin, oltiin sitten lyseosta tai yhteiskoulusta.


Jussi Untolahti


maanantai 15. syyskuuta 2014

Erotkaa tekin kirkosta

Ao. tekstin kirjoitti ilmeisesti Kouvolan seurakunnassa työskentelevä Suvi Mononen Kotimaa24- palstalla. Olen tähän asti jo vastustannut kirkon verotusoikeutta ja tämä kirjoitus vain vahvisti uskoani asiaan. Samalla ihmettelen kuinka tämän tekstin kirjoittaja Suvi Mononen voi toimia Kouvolassa järjestettävien Kirkkopäivät 2015 tapahtuman järjestelytehtävissä. Mimmihän saattaa suoltaa ahkeruudessaan Kouvolaan tuleville vieraille millaista tekstiä tahansa. Laiska ja lahjaton ei ole hankala lainkaan mutta ahkera ja lahjaton on todella paha yhdistelmä. Semmoista ei valvo pirukaan. Seurakunta on näyttönsä taas antanut. Erotkaa siis tekin kirkosta. 

Ihmeen hieno Kouvola

Kirkkopäivät järjestetään kahden vuoden välein eri puolilla Suomea. Vuonna 2013 vastuussa oli Kuopion hiippakunta ja tapahtuma järjestettiin Kuopiossa. Mikkelin hiippakunnan alueella Kirkkopäivät järjestettiin viimeksi vuonna 1997 Lappeenrannassa. Nyt ensimmäistä kertaa tapahtuma saapuu Kouvolaan.
Kaikkea kivaa betonista
Elokuussa Helsingin Sanomat järjesti kyselyn, jossa etsittiin Suomen ruminta kirkkoa. Voiton vei Konalan kirkko, mutta komeasti kolmannelle sijalle kipusi Kouvolan Keskuskirkko. Eikä ihme, sillä ei sitä parhaallakaan tahdolla voi kauniiksi kehua. Sen sijaan Kouvolan maisemiin tämä 70-luvun betonimöhkäle sopii kuin nenä päähän, onhan Kouvola tunnettu harmaan laatikkomaisesta arkkitehtuuristaan.
Jos Kirkkopäivien aikana haluatkin hieman jaloitella kompaktin kokoisessa Kouvolan keskustassa, niin alueen komeimpia betonirakentamisen esimerkkejä kirkon ohella ovat kaupungintalo (älä anna ulkoverhouksen hämätä), Pohjola-talo sekä jäähalli.
Kouvolan eri harmaan sävyistä on jopa kehitetty oma värikarttansa, johon virallisen kouvolanharmaan lisäksi on merkitty muun muassa aurinkoisenpäivänharmaa, henkkahyppösenharmaa sekä lakritsinharmaa.
Torilla tavataan
Arkkitehtuurinsa lisäksi Kouvola tunnetaan muutaman kuuluisan henkilön kotipaikkana. Täältä ovat kotoisin jo aiemmin mainittu juontaja Henkka Hyppönen, jalkapalloilija Sami Hyypiä sekä kissa nimeltä Seppo. Musiikkipuolelta Kymen kaihoisia säveliä voi tunnistaa Viikate-yhtyeen sävelistä ja onpahan täältä maailmalle ponnistanut myös Tuure Kilpeläinen.
Urheilupuolella Kouvolaa edustavat pesisseura KPL, jonka kotiottelu sattuukin sopivasti Kirkkopäivien aikaan, jääkiekkojoukkue KooKoo sekä Antti Muurisenvalmentama futisjoukkue MyPa. MyPa on Veikkausliigan mestari vuosimallia 2005, ja KooKoon Mestis-mestaruutta juhlittiin viime keväänä. Sarjanousua Liigaan odotellessa KooKoo ystävällisesti lainaa jäähalliaan Kirkkopäivien konserttiareenaksi.
Tiesitkö tämän Kouvolasta?
  • Kouvolan pääkirjaston virallinen nimi on Lasikantinen laulukirja. Urbaanin sanakirjan mukaan lasikantinen laulukirja tarkoittaa väkevää alkoholijuomaa sisältävää pulloa.
  • Kouvolan värityskirjassa mukana olevissa kynissä värisävyt ovat kouvolanharmaa, ruohonharmaa, lakritsinharmaa, sanomalehdenharmaa ja kokiksenharmaa. Idea värityskirjaan lähti lentävästä lauseesta: ”Kouvolassa lapset saavat vain lyijykynät värityskirjan mukana.”
  • Kouvolan Lakritsi on valittu Suomen Parhaaksi MTV3:n ohjelmassa kesällä 1995!
  • Jos tuotantobudjetti saadaan hankittua, Kouvolassa aletaan kuvata elokuvaa ensi keväänä. Kuvitteellisesta Kouvostoliitto-kultista kertova elokuva pureutuu ajatukseen työn mielekkyydestä ja yksilön paikasta yhteiskunnassa.
  • Virallisen Kouvolan kaupungin sivun lisäksi kannattaa käydä tutustumassa myös Kouvostoliitto-, sekä Kouvola Memes -sivuihin (vaatii tunnukset facebook-palveluun). Kahdessa jälkimmäisessä facebook-yhteisössä irvaillaan Kouvolalle vielä paljon tyylikkäämmin kuin mihin tämä blogikirjoitus ikinä pystyisi.
          Suvi Mononen


Näin se Suvi kirjoitteli ja markkinoi Kouvolaa kirkkoväelle. Minun suhteeni uskontoon on kuitenkin hieman erilainen eli ao. tekstin kaltainen. Lukekaa jos kiinnostaa sillä onhan se nyt tyhmää maksaa liikaa.
Keväällä koulun päättyessä mentiin aina Kasarminmäelle Kouvolan vanhaan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Niistä monista käynneistä on jäänyt mieleeni suvivirsi ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”. Vapauden virreksi sitä poikien kanssa kutsuttiin, sillä siitä alkoi 3 kuukauden kesäloma. Lisäksi pienenä miehenä askarrutti kovasti papin käsky, rukoilkaamme syntejämme anteeksi. Ei sitä silloin oikein tiennyt, mitä se synti oli mutta varmuuden vuoksi tuli pantua kädet ristiin. Kai sitä sitten jotain anteeksi pyydettävää oli. Myöhemmin huomasin, että katumiseen on aina silloin tällöin todellistakin tarvetta. Hienot ihmiset sanovat usein värikkään elämänsä ehtoopuolella, että päivääkään en elämästäni toiseen vaihtaisi. Minulla niitä vaihdettavia päiviä kyllä riittäisi ja runsaasti.

Koulun keväisiin jumalanpalveluksiin ne rukoilut sitten kyllä jäivätkin. Kirkostakin erosin jo liki 40 vuotta sitten enkä takaisin ole kaivannut. Tiedän toki sen, että monille ihmisille on tärkeää uskoa johonkin. Se antaa aivan varmasti turvaa ja lohtuakin elämän joskus niin kolhuisilla poluilla. Lisäksi kirkko tarjoaa monelle sen viimeisen paikan hakea apua. Jumalaan kaikkivaltiaana luottaminen on kyllä kovauskoisten hommaa kun nykyisiä maailman tapahtumia seuraa. Lapsena koulussa opetettiin,  että Jumala pitää meistä huolta ja seuraa valtakunnastaan maailman tapahtumia. Liekö hänellä sitten muitakin planeettoja hoidettavana sillä aika kehnosti on maailmastaan huolta pitänyt.

Keskipalkkainen kirkkoon kuuluva ihminen maksaa kirkollisveroa n. 400-500 € vuodessa. Jos työskentelet elämäsi aikana 40 vuotta, niin maksat kirkon jäsenyydestä n. 16000-20000 €. Jos kirkollisveroa ei perittäisi suoraan palkasta niin maksaisitko vaikka 4 kertaa vuodessa 100 € kirkon jäsenmaksua? Normaali ihminen tarvitsee kirkon palveluksia yleensä 4 kertaa elämässään. Ristiäiset, ripille pääsy, avioliitto ja hautaan siunaus. Jokaisesta niistäkin menee kai joku leirimaksu tai muu kertakorvaus. Se on 4000-5000 € käyttökertaa kohti. Melko kallista.

Rukouksen voimaan on aina uskottu. Joukkorukoiluista on toki karmeitakin esimerkkejä. Jotkut jopa satojen ihmisten joukkoitsemurhiin päättyneet lahkojen touhut ovat toki äärimmäisiä tapahtumia.  Me tavalliset tallaajatkin käytämme usein rukoukseen ja uskoon liittyviä termejä. ”Voi hyvä luoja tai Luojan tähden” kajahtaa usein ihmisten huulilta. ”Herran tähden” samoin. Kun jotain oikein hyvää tapahtuu, fraasi ”Rukouksiimme on vastattu” on melko tavallinen. ”Luojan kiitos” ilmaisee usein suurta helpotusta. Johonkin mekin kai uskotaan.

Tiukassa paikassa tai hädän hetkellä mihinkään uskomatonkin saattaa rukouksen suustaan päästää. Mielen myllerryksistä kärsivä mustalaispoikakin rukoili hartaasti että ”Rakas Luoja jos minusta hullun teet, niin älä tee ainakaan työhullua". Pitkän ravintolaillan jälkeisenä aamuna hehkeän neidon asunnossa herännyt poikamieskin äityi rukoukseen kun huomasi wc:n peilistä suussaan roikkuvan valkoisen narun. ”Voi hyvä Luoja, anna sen olla teepussi”.

Rukoilkaa vaan jos polvet kestävät, ei siitä haittaakaan ole!

Jussi Untolahti

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Pinkit kalsarit

Näille uusavuttomille nykynuorille aina naureskellaan. Eihän ne onnettomat osaa edes ruokaa laittaa, saati pyykkejä pestä. Muutenkin ovat kaikin puolin saamatonta, kelvotonta ja meluavaa joukkoa.
Ei se tosiasiassa ennen ollut juurikaan helpompaa. Ensimmäisen oman asunnon kunniaksi päätin pitää tupaantuliaiset ja grillijuhlat. Aikaisempi ruoanlaittokokemus rajoittui makkaran paistoon partioretkillä. Veljeni Ollin kanssa hankittiin komea grilli ja toimittiin sitten grillimestareina. Käytiin ostamassa Korian paikallisesta kaupasta semmoinen ainakin 4 kilon painoinen paisti, helvetin iso lähes pyöreä lihaköntti. Komealta näytti ja ei muuta kun mausteita ja suolaa runsaasti pintaan ja grilliin hirveät roihut. Köntti grilliin ja sitten vain kavereitten kanssa nautittiin olutta ja odoteltiin, että herkku kypsyy. Hiilet loppuivat kesken ja naapurin taksikuski haki korvausta vastaan lisää Napan Essolta. Pari kolme tuntia huolellisesti grillattu lihaköntti mustui ja hiiltyi pinnasta muutaman sentin syvyydeltä mutta sisältä se oli edelleen raaka. Ei sitä syönyt pirukaan, ei edes tukevasti humaltuneet kaverini, jotka nyt eivät todellakaan olleet mitään kovin nirsoa sakkia ruoan tai varsinkaan juoman suhteen. Lihaköntti heitettiin sitten naapurin hurtalle joka sen kyllä veti naaman ja makasi sitten voipuneen näköisenä pari päivää pihanurmikolla. Seuraava gourmet-kokeilu tapahtui jauhelihan kanssa. Sitä paistoin levy kuutosella ainakin puoli tuntia jotta on varmasti kypsää. Olihan se, rapeaa ja kypsää. Kivikovana kelpasi hyvin vaikka hiekoitussoraksi mutta ei sitäkään syömään pystynyt. Sitä en uskaltanut antaa edes sille hurtalle. Kalliita kokeiluja olivat molemmat. Korialta piti lähteä taksilla Kouvolaan kuppilaan syömään ja sitten tietysti valomerkkiin asti roikuttiin baaritiskillä siellä silloisessa Kummitädissä.

Pyykinpesu tuotti ongelmia vielä myöhemminkin. Ensimmäisen, ja toistaiseksi myös viimeisen, yhdeksän vuotta kestäneen avioliiton jälkeen taidot olivat hieman ruostuneet. Kerrostalon pesutuvassa tälläsin kaikki pyykit isoon koneeseen ja pesujauhetta perään. Siihen aikaan käytin vielä valkoisia kalsareita ja kun ensimmäinen koneellinen oli valmis, niin ne kalsarit olivat komean pinkit koska pyykkien joukossa oli myös punaisia t-paitoja. Siellä ne sitten kuivuivat talon kuivaushuoneessa kaikkien nähtävinä. Taloyhtiön naiset hymyilivät merkitsevästi ja miehet välttelivät minua pitkään talon yhteisessä tiistaisaunassa. Kalsareitten väriongelmasta selvisin miehen logiikalla, pinkit pesuun mustien ja sinisten t-paitojen kanssa ja hyvä tuli. Sen jälkeen olen muuten ostanut vain mustia kalsareita ja t-paitoja. Pyykinpesuun liittyy myös eräs niin tyypillinen kokemus jo Kouvolaan paluun jälkeen. Lauantai-ehtoona olin saunan jälkeen lähdössä Kouvolaan illanviettoon ja huomasin, että eipä löydy yhtään puhtaita kalsareita. Nyrkkipyykillä pesin kaksi paria kalsareita nopeasti edustuskuntoon ja laitoin sitten ne kiukaan yläpuolelle kuivumaan. Viinipullo auki ja odottelemaan. Siihenhän ne unohtuivat ja ajan päästä aloin haistella palaneen käryä. Olivat tippuneet ajastimella varustetun kiukaan päälle joka oli vielä kuumana. Molempien kalsarien perspuolella isot liki kämmenen kokoiset reiät ja kamala haju. Lähde ne jalassa sitten neitoja hurmaamaan. Pesuoperaatio uusiksi ja seuraavat kalsarit kuivasin tukankuivaajalla. Ilman jäin sinäkin iltana mutta ei se ainakaan kalsareista kiinni ollut.

Sen nuoruuden avioliiton aikana oli meillekin hankittu koira, Collie nimeltään Santtu. Iso ja komea koira joka oli myös kova syömään. Puolikas lenkkimakkara tai 12 broilerilihapullaa kymmenen perunan kera oli sopiva päiväannos isolle ja energiselle koiralle. Eron jälkeen koira jäi minulle ja kerran sitten pitkän työpäivän jälkeen keittelin sille taas niitä perunoita. Nukahdin sohvalle ja heräsin kun tuttu palomies tuli terassin ovesta sisään ja sanoi, että käynpä ottamassa tuon lieden pois päältä. Perunat olivat mustia kuivassa kattilassa ja talossakin hieman käryä. Naapuri oli haistanut käryn mutta patalaiskana miehenä ei viitsinyt tulla katsomaan, vaan soitti palokunnan. Kyllä oli hienoa, 4 paloautoa pihassa, mäki mustanaan uteliaita ihmisiä ja koira telmi palomiesten kanssa pihalla. Illalla paikallisessa pubissa ihmiset tarjosivat säälistä monta olutta kun huhu kertoi jo koko talon palaneen ja minunkin pelastuneen kuin ihmeen kaupalla.


Älkää uusavuttomat nykynuoret surko, kyllä se maailma opettaa. Opetti se ennenkin!


Jussi Untolahti







perjantai 22. elokuuta 2014

Herrojen kanssa marjaan Kouvolassa

Kotikaupunkiani Kouvolaa ovat koetelleet visaiset vuodet. Kaupunki sekä sen päättäjät ja johtajat ovat olleet myrskyn silmässä osin myös täysin aiheetta. Valitettavasti aihettakin on löytynyt oikein roppakaupalla. On ollut Sirkku Seila, Aimo Ahti, Anssi Tähtinen, Reijo Tossavainen, Valto Koski, Harri Helminen, Pekka Korpivaara, Vesa Vainio, Timo Oksanen ym. Kaikki ovat panneet parastaan Kouvolan maineen eteen. Kaupunkilaisten kotipesään kuseminen eli oman kylän haukkuminen julkisesti ja kaikenlaisten pilkkasomeryhmien kuten Kouvostoliitto, Kouvola Memes jne. perustaminen ovat tehneet oman osansa kotipesän likaamisessa. Vaikka pakana olenkin, niin isoa kirjaa mukaillen, nyt ovat kuluneet ne 7 laihaa vuotta loppuun ja marjareissut herrojen kanssa on tehty. Tulevaisuus tuo Kouvolaan jotain ihan uutta.

Ja näinhän se sitten menee. Kaupungin ylin johto on menettänyt täysin uskottavuutensa joten se vaihdetaan pian ja ripeään tahtiin. Kaiken tietävä vaikutusvaltainen Vahva Taho nousee esiin ja aloittaa painostuksensa ja sen teho on mykistävä. Ensin pannaan ruotuun luottamusmiehet eli kovaa kritiikkiä ja kiistoja aiheuttaneet henkilöt sivuutetaan. Kouvolan oma tuuliviiri, puolueloikkari Anssi Tähtinen, eroaa yllättäen kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajan paikalta, siirtyy eläkkeelle ja ottaa johtaakseen Kuusankosken toriparlamentin. Paljon aiheettakin kritisoitu Jari Larikka saa tarpeekseen politiikasta ja siirtyy takaisin alalle jonka parhaiten osaa. Larikka perustaa jälleen Kouvolan ykköspubin ja aloittaa väkevän kilpailun Osuuskaupan kanssa Kouvolan ravintolaherruudesta laajentaen yritystään voimakkaaseen tahtiin. Kaikkien kanssa riitelevät valtuutetut kuten Pekka Korpivaara ja Vesa Vainio päättävät siirtyä syrjään politiikasta kokonaan ja samoin syrjään siirtyy demareiden vahvasti Kouvolan vahingoksi toiminut vanha kaarti Harri Helmisen johdolla. Demarit yhdistyvät jälleen ja vahvaksi mieheksi nousee Antti Koivisto ja Persujen puuhamieheksi jää Jari Lindström. Pienemmät tuholaiset seuraavat idoliensa merkkaamaa tietä ja pian meillä onkin uusi tilanne käsissä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa on ehdokkaina paljon nuoria ja yhteistyökykyisiä ehdokkaita ja yllättäen Kouvolan fiksut äänestäjät eivät valitse valtuustoon yhtään eläkeikäistä henkilöä. Valtuuston sukupuolijakauma menee tasan naisten valpastuessa äänestämään omiaan yli puoluerajojen. Valitettavasti eduskuntavaalien tulos näyttää edelleen Kouvolan osalta todella huonolta mutta jospa siihenkin saataisiin tätä yhteiseen hiileen puhaltamista lähinnä ehdokasasettelun puitteissa. Hyvältä siis alkaa näyttää.

Virkamiehissä suoritetaan täysi putsaus. Vahva Taho puhuttaa päättäjiä ja Timo "Vuokra" Oksanen jättää eroanomuksensa ensi maanantaina ja siitä se vyöry alkaa. Kaikki eläkeikäiset tekevät samoin ja virat täytetään tietysti kaupungin sisäisessä haussa. Kouvolasta kovasti pois halunneet Lauri Lamminmäki ja Tuukka Forsell saavat yllättäen Varman Tahon avustuksella mukiinmenevät virat muualta ja kaikki muutkin lähtöä hautoneet avitetaan uuden uran alkuun Kouvolan ulkopuolelle. Kehnoimmat Iittiin ja Savitaipaleelle jossa itse Reijo Tossavainen on luvannut kouluttaa herrat entisen kotiseudun mollauksen jaloon taitoon. Kun yläpään virkamiehet ja päättäjät on putsattu, alkaa kaupungin henkilöstön määräkin olla oikealla tasolla. Sitten Kouvolassa alkavat ne 7 lihavaa vuotta.

Uuden kaupunginjohtajan myötä Kouvolaan palaa poliittinen avoimuus ja rehtien virkamiesten yhteiseen hiileen puhaltamien on mykistävää seurattavaa. Kulmakuntien riidat ovat historiaa ja järjen käyttö nousee taas kunniaan. Omaa etuaan ei kukaan tavoittele vaan kaikkien nähdään painavan hommia kotikaupungin parhaaksi voimiaan säästämättä. Virkamiehet saavuttavat hitaasti mutta varmasti takaisin kaupunkilaisten luottamuksen ja Kouvolan talous lähtee vankkaan nousuun. Valtuusto, kaupunginhallitus ja lautakunnat päättävät antaa panoksensa Kouvolan eteen työskentelemällä palkkioitta, Ratamo rakennetaan pikavauhtia ja häikäilemättömän Kotkan kanssa yhteistyö vähennetään minimiin. Kouvolan Manski ja koko keskusta elvytetään ja Kimolan kanava ja Pilkanmaan venesatama ovat enää vain lyhyen ajan kysymys. Siikakosken sulku tehdään samoin ja näin yhdistetään Verla ja Repovesi saman vesireitin varteen. Höyryveturi ajaa väkeä Orilammelle ja Repovedelle ja turismi lähtee nousuun. Utti-Hammassyrjän lentoasemasta tulee maan johtava tilauslentojen lentokenttä ja siviili-ilmailun helmi. Kouvolasta tulee näitten ja muutaman muun kohteen sekä Tykkimäen johdolla eteläisen Suomen johtava turistikaupunki.

Poliittisesti kaupungin talous korjataan tarvittavalla kunnallisveron nostolla, Ratamon tuomilla säästöillä ja saattamalla kaupungin henkilöstömäärä oikealle tasolle. Kouvolan yritykset elpyvät koska kaupungin hankintoja ohjataan Kouvolan omille yrityksille lain pykäliä noudattaen mutta rajoja hipoen. Näin kasvavat myös kaupungin verotulot. Kaikki kaupungin kokoukset, palaverit ja muut kissanristiäiset pidetään Kouvolassa ja kunnan pikkupoliitikkoja vaaditaan esiintymään äänekkäästi puolueittensa elimissä ja tuomaan niiden tapahtumia ja sitä myöten tietysti myös rahaa Kouvolaan. Näin edistetään myös Kouvolan tunnettavuutta maan päättäjien keskuudessa. Kaupunkia ei enää sekoiteta Kokkolaan ja Kakolaan. Kouvolassa vallitsee pian hykerryttävä yhteistyöhengen tuoma voimakas Kouvola-henki jota koko maa jopa Pohjanmaata myöten kadehtii. Kouvolan kaupungin konsulttiosasto käy opastamassa muita kaupunkeja oikealle tielle ja Spirit of Kouvola alkaa olla maan johtava ajatus yhteistyössä, kunnalliselämässä ja hyvinvoinnissa.

Meillä on siis 7 vuotta aikaa panna asiat kuntoon. Eiköhän näytetä koko Suomelle. Kääritään hihat ja sytytetään Kouvola-liekki valaisemaan uutta uljasta Kouvolaa.

Jussi Untolahti



torstai 21. elokuuta 2014

Kouvolan Kyttä




Kouvolan Sanomissa oli ilmoitus jossa haettiin Kouvolan kaupungin palvelukseen kovakätistä ja julmaa saneeraajaa. Pääsyvaatimukset olivat tiukat. Valitun pitää olla täysin lahjomaton, säälimätön, armoton, synkkä ja erakkomainen henkilö. Hymyttömyys ja vittumaisen miehen maine lasketaan eduksi. Kaupallinen koulutus, ajokortti ja prosenttilaskutaito ovat myös tarpeen. Tehtävä oli yksinkertainen. Tarkoituksena oli tuottaa ja säästää 50 miljoonaa euroa, kaupungin budjetin säästöjen lisäksi, virkaan valittavan henkilön oman harkinnan mukaan. Minut valittiin tehtävään ja palkkioksi sovittiin 10 % säästöjen kokosummasta eli 5 miljoonaa euroa. Kouvolan Kyttä oli valintani uudeksi titteliksi ja virka-autoksi vaadin keltaisen Toyota Landcruiserin. Auton kylkiin maalattiin ilkeästi naureskeleva keskisormea näyttävä ruma äijä ja autossa oli myös Jäätelöauton tapaan kovaääninen merkkisignaali jota Kouvolan Kyttänä sitten pelotteena soittelen kun lähestyn kulloinkin saneerattavaa työpaikkaa tai muuta kohdetta.
Työt aloitin välittömästi ja palkkasin avukseni 3 täysin ilman omaatuntoa olevaa entistä alkoholisoitunutta pankinjohtajaa ja yhden samanlaisen tuurijuopon juristin. Palkkioksi lupasin kullekin 250 000 euroa vuodessa puhtaana käteen jos he pysyvät vuoden töissä selvin päin ja tavoitteena ollut 50 miljoonan euron säästö ja tuotto syntyy. Assistentit olivat niin innoissaan jo ensi palaverissa, että he päättivät heti  irtisanoa kaupungin koko ylimmän johdon. Päätin kuitenkin, että aloitetaan hieman rauhallisemmin.
Ensitöiksi kaupungin kaikkien luottamusmiesten palkkiot poistettiin kokonaan koska kyseessä on yhteisten asioitten hoito eli ns. talkootyöt. Kokousjuomat jokainen saa myös tuoda itse. Matkakorvaukset luvattiin maksaa halvimman vaihtoehdon mukaan kaikille joitten matka kaupungintalolle on yli 5 kilometriä suuntaansa. Samalla palautettiin Bernerille kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäen työsuhde Audi. Kaikki eläkeiän saavuttaneet pyyhkäistiin heti eläkkeelle ja uusia ei tilalle palkattu talon ulkopuolelta. Kaupungin kehitysyhtiö Kinno lakkautettiin ja tulospalkkiot kiellettiin, Helsingin juppikonsulenteille annettiin porttikielto Kouvolaan ja omat virkamiehet ja luottamusmiehet pakotettiin vastuunottoon. Kaikki asunto- ym. edut pantiin tarkkaan syyniin ja pääosin lopetettiin. Vesilaitoksen hulevesi hulluttelijat siirrettiin oikeisiin töihin ja virkamiehet velvoitettiin vastaamaan puhelimiin 1 minuutin sisällä rahallisten sanktioitten uhalla. Kaikista kaupungin kiinteistöistä sammutettiin joka toinen julkisten tilojen valaisin ja työhuoneitten lämpötilaa laskettiin 2 astetta. Katuvalojen käyttöaikaa vähennettiin yksi tunti ja eri laitosten valaistusta assistentit lähtivät tutkimaan haukan katseella. Käyttöveden lämpötilaa laskettiin myös koska käsien pesuun kelpaa viileämpikin vesi. Suihkussa saavat käydä kotona. Ensimmäisen viikon työt oli tehty ja alkava pelon ilmapiiri luotu kaupunkiin. Kouvolan Kytän kauhua herättänyt keltainen Toyota Landcruiser vietiin lukittuun talliin ilkivallan pelossa.
Seuraava viikko aloitettiin myös räväkästi. Palkkoja leikattiin siten että kaikki yli 5000 euroa tienaavat menettävät 10 % tuloistaan ja muut samassa suhteessa. Alle 2500 euroa tienaavilta ei palkkaa pienennetty. Kaikki virkamiesten matkat pantiin tarkan syynin alle ja luottamusmiesten matkustelu Kouvolan ulkopuolelle kiellettiin kokonaan. Kaikki kokoukset ja palaverit pitää järjestää Kouvolassa ja käyttää paikkakunnan omia palveluita. Vuokralääkärit pantiin Helsingin junaan ja uusia palkattiin Virosta ja Venäjältä. Kaikki hankinnat pyritään ohjaamaan paikkakunnan yrityksille vaikka kepulikeinoin. Kalliit merkkipäivälahjat peruttiin ja tilalle annetaan kaupungin vaakunaviiri ja kehutaan porukalla päivänsankaria niin perkeleesti. Työpaikoilta papereitten, kynien, työkalujen, wc-paperin ym. käyttötavaroitten kotiin vieminen tehdään mahdottomaksi runsaitten pistokokeitten voimalla ja potkujen uhalla. Työttömät pankinjohtajat olivat tästä tehtävästa aivan innoissaan ja vieroitustuskissaan ollut lakimies ei meinannut housuissaan pysyä. Ensimmäinen miljoona oli säästetty mutta tahtia on pakko kiristää koska säästöä pitää saada miljoona viikossa.  Ulkona ei kukaan Kytän tiimistä enää uskaltanut pimeän aikaan liikkua.
Seuraavana maanantaina ryhmä oli aivan liekeissä. Jokainen oli viikonlopun aikana miettinyt uusia pirullisia keinoja säästöjen löytämiseksi. Kaupungin kaikki asunnot pantiin myyntiin ja kaikki käyttämätön tavara myytiin suurissa huutokaupoissa hyvään hintaan. Ihmiset ostivat risoja koneita ja lapioita hullun lailla ja Kymi Sinfonietta vastasi juhlamusiikista. Huutokaupan jälkeen orkesteri lopetettiin. Samassa humussa lopetettiin kaikki kaupungin museot ja tavarat myytiin taas huutokaupalla, tällä kertaa ilman orkesteria. Haltioituneet ostajat toki vetivät innoissaan karaokea ostamiinsa rukkeihin ja kirnuihin nojaillen ja rokkapata porisi. Huutokauppojen tuotto laskettiin kulujen vähenemisen lisäksi Kaupungin Kytän tavoitteeseen. Kahden kuukauden kuluttua oli kasassa säästöä ja rahaa jo runsaat 10 miljoonaa. Koko tiimi varustettiin pippurisumuttimilla ja kumipampuilla.
Seuraavaksi ryhdyttiin kyttäämään työpaikkoja ja kaikki laiskimmat pantiin saman tien pihalle. Yli 500 tyhjäntoimittajaa sai hatkat. Muutamaa kymmentä tosi laiskaa suositeltiin piruttain vastuunalaisiin tehtäviin Iitin ja Savitaipaleen kuntiin. Komeitten työtodistusten turvin heidät sinne myös oitis valittiin. Kaikkien teiden ja katujen hoito laskettiin alempaan hoitoluokkaan ja puistot siivottiin vain satunnaisesti. Säästöä alkoi olla kasassa jo 20 miljoonaa. Nuorempi ja fiksumpi porukka alkoi lähteä kaupungilta muihin hommiin ja henkilökunnan keski-ikä nousi oikein kohinalla. Kohta saadaan loputkin eläkkeelle, naureskeli saneerausryhmä perjantaipalaverissaan. Tiimille ostettiin luotiliivit ja turvakengät.
Tähän tyyliin jatkettiin vielä 7 kuukautta ja tavoite saatiin kasaan. Runsaat 50 miljoonaa oli siis säästetty. Kaupungilla jäljellä olevat työntekijät olivat niin peloissaan, että eivät edes tervehtineet toisiaan ja syksyn kunnallisvaaleihin saatiin niin vähän ehdokkaita, että ainoa ehdokas, joka ei päässyt valtuustoon, oli Savitaipaleelta takaisin Valkealaan alivuokralaisasuntoonsa muuttanut entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen.
Hiljaiselta ja synkältä kaupungintalolta hain palkkioni tuhkanharmaalta kaupungin talousjohtajalta. Luodinkestävillä laseilla hiljattain varustetun keltaisen Toyota Landcruiserin jätin kaupungintalon eteen jossa joku sen seuraavana yönä poltti. Ravintola Nevillessä nautitulla loistavalla ja kostealla päättäjäislounaalla kiitin tiimiä hyvästä työstä ja juomaan langenneille pankinjohtajille ja tuomarille maksoin kullekin 250 000 euron palkkion ja loput 4 miljoonaa siirsin sitten omalle pankkitilille. Tukevassa humalassa ollut porukka päätti poiketa ensin maistraatissa muuttamassa nimensä ja sitten mennä kasvoleikkaukseen, ettei heitä kukaan enää Kouvolassa tunnista. Kotiin mentiin kävellen sillä suivaantuneet taksikuskit eivät tiimiä kyytiin huolineet koska kaikki kaupungin ajot olivat takseilta loppuneet.
VR sentään huoli junaan ja illalla hyppäsin Katajanokalla kevyessä nousuhumalassa Viking Linen laivaan ja lähdin kohti Tukholmaa ostamaan tuliterää Bentley Continental GT autoa joka maksaa hulppeat 350 000 euroa. Aamuyöllä heräsin kun Satu töni minua ja väitti, että olin unissani leveä hymy naamalla läpsinyt häntä persuksille ja laulanut reippaita marssilauluja kuten Oolannin sota ja Kolme pientä elefanttia. Samalla olin kuulemma kajautellut äänekkäitä hurraa-huutoja pelastetulle Kouvolalle ja karjahdellut, että shampanjaa koko laivalle, Kouvolan kaupunki tarjoaa.
Jäi Bentley ostamatta, sillä untahan se perhanan saneeraus valitettavasti vain oli.
Jussi Untolahti

perjantai 15. elokuuta 2014

Säälimätön tappaja

Ihmiselle on tässä maailmassa asetettu rasitteeksi kaikenlaisia vaivoja, riesoja, kiusauksia ja vastuksia. En nyt suinkaan puhu miesnäkökulmasta naisista tai muista elämäämme sulostuttavista asioista enkä myöskään sairauksista tai muista ikävistä asioista. Puhun eläimistä, hankalista eläimistä.

Metsissä vaanii karhuja, susia, ilveksiä, käärmeitä, kotkia ja muita verenhimoisia petoja. Niitten kanssa tulee kuitenkin melko hyvin toimeen ja eihän niitä juuri koskaan edes näe. Käärmeet nyt ovat kuitenkin vähän hankalia ainakin kokonsa puolesta koska niitä on hieman vaikea havaita. Hirvet ja kauriit taas ovat vahingollisia vain liikenteelle ja taimikoille. Rotat, myyrät ja hiiret pitää loitolla näppärä ja mukava kotikissa. Meidän katti pärjäsi käärmeittenkin kanssa.

Supit, ketut, siilit, jänikset, oravat ja pikkulinnut ovat pääosin mukavaa väkeä ja niitä on ihan kiva nähdä pihapiirissäkin. Pulut pysyköön torilla ja naakat kirkontorneissa. Lepakot taas ovat hieman mystisiä mutta onneksi ne syövät itikoita.

Melkoisen hankalia ovat kaikki pienet lentävät ötökät varsinkin silloin kun juuri haluat istua rauhassa kylmällä saunaoluelle mökin terassilla. Itikat, sääsket, mäkäräiset ym. pörriäiset pystyy kuitenkin helposti tappamaan tai karkottamaan nopeilla käsillä ja nykyään tekniikankin avulla. On elektronista itikankarkoitinta, ansoja ja itikkasavuja ja tietysti sitä legendaarista Offia. Kaikkia kun käyttää yhtaikaa, niin oluetkin saa nautittua suhteellisen rauhassa. Paarmojen ja ampiaistenkin kanssa tulee juttuun jotenkin koska niitä on yleensä aika harvoin elämästä nautiskelijaa kiusaamassa.

Kärpäset taas ovat varsinaisia perkeleitä ja niitten on pakko olla alun perin Venäjältä kotoisin. Siksi olenkin tutustunut niitten elämään tarkemmin. Kärpänen on melkoisen tyhmä joukkosielu mutta sinnikäs, nopea ja määrätietoinen. Se pyyhkäisee ovesta tai ikkunasta sisään ja se tulee aina yksin. Se on tiedustelija eli samanlainen vakooja kuin venäläinen desantti sotien aikana. Kärpänen alkaa tutkia talon sisällä paikkoja sinne tänne lennellen etsiessään syötävää ja ikään kuin kiusatakseen nokosilla olevaa isäntää, se laskeutuu tämän nenänpäähän.  Siinä se tekee kuitenkin pahan virheen. Isäntä herää ja läimäyttää kärpästä joka ehtii väistää. Nenä kipeytyy ja isännän kiukku nousee. Amatööri tekee tässä vaiheessa usein ison virheen. Hän jahtaa kärpäsen pihalle ja seurauksena on katastrofi.

Ammattilainen toimii toisin. Tämä ensimmäinen tiedustelijakärpänen pitää nimittäin tappaa armotta kuten desantitkin sodan aikana. Kärpäset toimivat näet niin, että tiedustelijaksi on valittu tyhmemmän porukan äänin se fiksuin kärpänen, vaikkapa Vladimir, kavereitten kesken Vladi, jota muut odottavat 200 metrin päässä jalat polvia myöten lehmänpaskassa ja valmiina lähtemään joukolla Vladin osoittamaan suuntaan. Jos Vladi ei palaa, porukka lähettää seuraavaksi fiksuimman, vaikkapa Dimitrin, vakoilulennolle. Kun olet listinyt Dimitrinkin ja muutaman sitä seuraavan Sergein ja Igorin, alat olla voiton puolella. Siellä lehmänpaskassa polviaan myöten seisovan porukan älykkyysosamäärä alkaa nimittäin olla jo sitä luokkaa, että ne huomaavatkin viihtyvänsä lehmänpaskassa oikein hyvin ja alkavat jopa syödä sitä. Tiedustelijoitakaan ei enää lähetetä. Sota tai ainakin taistelu on päättynyt sinun voittoosi.


Tiedustelijan kohtalo on kova mutta onneksi loput kaverit saavat elää elämänsä loppuun asti paratiisissaan eli polviaan myöten lehmänpaskassa. Sinä taas nautit kylmän saunaoluen kaikessa rauhassa.

Vladin muistolle!

Jussi Untolahti

torstai 19. kesäkuuta 2014

Rantalava, juhannus, hanurista valitus



Sotien aikana järjestettiin paljon tansseja vaikka tanssiminen kotirintamalla olikin kiellettyä. Kansa tanssi silloin silloilla, ladoissa ja muissa sopivissa paikoissa. Haitari valitti, hiki virtasi ja tango soi kiellosta huolimatta. Tunnelma oli tanssien aikana varmasti korkealla, sillä sodan kauhuja oli kai jotenkin pakko yrittää edes hetkeksi unohtaa. Kun rauhan aika sitten koitti, alkoi uusia tanssipaikkoja syntyä Suomeen kovalla vauhdilla. Niin myös tänne Kouvolan seudulle ja niistä muodostui paikallisten urheilu- ja nuorisoseurojen sekä vapaapalokuntien tärkeitä rahanlähteitä. Silloin järjestettiin myös paljon ns. ohjelmallisia iltamia joissa oli ensin ohjelmaa kuten puheita, yksinlaulua, runonlausuntaa, huumoria ja sitten tanssit päälle. Syynä oli se, että jos iltamien alussa oli ohjelmaa, niin silloin ei tarvinnut maksaa raskasta huviveroa täysimääräisesti. Jostain historiikista luin, että Kouvolan seudulla oli tanssilavoja -50 luvulla lähes jokaisessa kylässä. Seuraavasta tarinasta puuttuu todennäköisesti paljonkin tanssikansalle tuttuja paikkoja sillä tansseja järjestettiin usein myös VPK:n taloilla ja nuorisoseurojen taloilla sekä myös esim. juhannuksena väliaikaisesti rakennetuilla lavoilla.

Vanhan Kouvolan alueella oli useita tanssipaikkoja jotka ovat nykyään vain muistoja tanssikansan mielessä. Marjoniemen kentän reunallakin on tanssittu ainakin juhannuksena ja Palomäen korkealla rinteellä siinä nykyisen ison maston vieressä oli lava komealla paikalla. Tornionmäen muistorikkaasta tanssilavasta lauletaan Pikkukaupungin poikien mainiossa laulussakin ja myös Työväentalolla siinä Kalevankadun päässä tanssittiin. Meksikossa eli Kouvolankylän VPK:n talolla on myös jorattu. Viimeisenä oikeat tanssit loppuivat Tykkimäen tanssipaviljongilla jo muutamia vuosia sitten mutta jotain Iskelmä-huveja siellä vieläkin järjestetään.

Entisen Valkealan kunnan alueelta on myös käytöstä poistunut suuri joukko perinteisiä kesälavoja. Vuohijärven lava oli ihan siinä järven ja radan tuntumassa. Jaalan puolella oleva Siikakosken lava on vieläkin jäljellä todella upealla paikalla Vuohijärven rannalla ja Voikosken lava on myös olemassa mutta kummassakaan ei ole enää tanssittu vuosiin. Kuivalan ns. talo oli suosittu kemupaikka aikoinaan mutta oliko Kuivalassa myös tanssilava? Hyppälän lava Utissa sijaitsi siinä nykyisen Lepolan hautausmaan länsireunassa ja paikalla oli muistaakseni myöhemmin joku traktoripurkaamo. Multamäen lavalla tanssittiin ahkerasti ja kesäiset Aitomäen Läävänvinttitanssit taitavat jatkua vieläkin. Luumäen puolella sijaitsevalla Kannuskosken lavalla on nykyään enää juhannustanssit.

Elimäen Korialla oli Kallioniemen vanhan, Kouvolan puoleisella rannalla sijainneen, lavan lisäksi tanssilava myös Napan mäellä siinä viljavaraston yläpuolella ja myös vanhalla kasarmialueella jorattiin Korian Kasinolla vielä ihan viime vuosikymmenillä. Elimäen Ratulan ns. talolla ja Hongiston lavalla oli tansseja kai pitkälle -70 luvun loppuun asti. Myllykoskelaiset tanssivat Koivusaaressa ja Sippolan kirkolla oli Sopenmäen lava. Inkeroisissa tansseja oli myös VPK:n talolla.  Kuusankoskella joroja pidettiin kesällä Kuusaanlammen rannalla Sääksniemen lavalla sekä talvella Kymin Työskillä Kolarinmäellä ja Kansantalolla keskustassa. Jaalassa kovia paikkoja olivat Jaalan ns. talo ja kesällä Verlan, Hartolan, Siikakosken, Huhdasjärven, Uimilan ja Siikavan lavat.

Tanssiharrastus on viime vuosina kovasti elpynyt. Tanssipaikkoja on vieläkin aika runsaasti ja lajista innostuneet harrastajat ajavat pitkiä matkoja suosikkibändiensä perässä. Vähän totiseksi vakioporukan taitotanssiksi se kuitenkin on kuulemma mennyt ja tanssipaikoilla myydään mm. oikeita tanssikenkiä tarvikkeineen. Jossain annettiin jopa pukeutumis- ja käyttäytymisohjeita uusille tanssin harrastajille. Perinteinen ”rantalava, juhannus, hanurista valitus” henki on hävinnyt ja sopivassa pikku humalassa siellä ei taida enää olla kukaan, kätketyistä metsäpulloista puhumattakaan. Eipä nykyinen tanssikansa taida niitä kaivatakaan. Kouvolan seudulla tanssipaikkoja on yhä jonkin verran jäljellä. Kesäisin Iitin Saukonkallio, Korian Kallioniemi, Tirvan lava, Rämälän lava, Hirvelän lava ja Anjalan Vepski sekä talvisin Kouvolan Kuntotalo palvelevat tanssikansaa edelleen. Ummeljoen Sörkän lava taitaa myös jatkaa tanssiperinnettä. Tanssitaankohan Kuusaan Kansantalolla vielä?

Kun minä olin tanssi-iässä, niin me kävimme näiden lähipaikkojen lisäksi myös myös Luumäen Risulahdessa, Tommolansalmen suurlavalla ja jopa Mäntyharjun Nurmaan lavalla. Lähinnä sinne tanssipaikoille mentiin tyttöjä kyttäämään ja esiintyjiä katsomaan, tanssitaito kun rajoittui pääosin niitten hitaitten nojailuun. Kerran kävi jopa niin, että kun lopulta Rämälän lavalla rohkaistuin hakemaan erästä upeaa neitoa parketille niin tämä tokaisi, että ”olisihan noita varpaitten tallojia ollut ihan omastakin kylästä”. Kaverini kanssa ns. nopeita tanssinut daami taas kehui tunnelmaa suorastaan itämaiseksi, kaverini rytmiliikkeet kun toivat kuulemma mieleen kutiavan kamelin. Onneksi ei kaveri kysynyt, mistä neito tuntee kamelien tanssityylin. Minä yritin viimeksi tanssia muutama vuosi sitten Satun tyttären häissä. Perjantai-iltana Satu opetti täysin tanssitaidottomalle miehelle valssia vartin. Lauantai-iltana Saimaan rannalla oli sitten pakko yrittää sitä saamarin häävalssia jotenkin hölkätä. Se homma meni täysin munilleen, sekosin tahdissa heti alussa ja sitten tallustelin loppuosan häävalssista muun tanssikansan seassa typerän näköisenä. Tuli heti mieleen vanha ystäväni Mattilan Hanski, joka haki Kannuksessa daamia tanssimaan kysyen, ”lähet sie kävelee miun kaa pari lauluu? Uskotte varmaan, että kyllä sen nolosti päättyneen häävalssin jälkeen whisky maistui taivaalliselta ja pitkään.

Forssan muusikkoveljekset Mika ja Turkka Mali tekivät mainion tansseista kertovan kappaleen nimeltään Runkomäen iltamat. Siinä neitoa tanssiin hakevalle herralle kävi vielä huonommin kuin minulle Rämälän lavalla. Neito nimittäin vastasi ylkäpojan tanssiinkutsuun, että ”Te ootte liian pieni ja haisette kuin sieni, ei tule kuuloonkaan”.

Minä olen nyt lopettanut sen hitaittenkin nojailun, tanssikaa Te jos osaatte!

Hauskaa Juhannusta itse kullekin!

Jussi Untolahti




torstai 8. toukokuuta 2014

Minä saatan olla uusi olympiavoittaja

Eivät nuo yleisurheilun maailmanennätykset niin kovin mahdottoman kaukana ole meidän tavallisten ”atleettien” suorituskyvystä. Monet oluet olen voittanut kun on puhuttu esimerkiksi keihäänheitosta ja olen sitten lievästi humaltuneelle pöytäseurueelle ilmoittanut, että enhän minäkään viime kesänä jäänyt Kouvolan urheilukentällä maailmanennätyksestä kuin reilun metrin. Yleensä aina joku sen enempää asiaa miettimätön kanssanauttija rynnistää pystyyn, väittää että valehtelen ja lyö kaljan verran vetoa asiasta. Silloin totean, että lajistahan en puhunut mitään ja kerron että hyppäsin todistettavissa olosuhteissa korkeutta viime kesänä 140 cm eli reilun metrin jäin maailmanennätyksestä. Muita vanhoja kikkoja voittaa vetoja ”liikuttuneessa” seurassa ovat tunnin juoksu ja Cooperin testi. Vähän vaarallisempi keino on poikien aikoinaan Kultaisessa Kannuksessa käyttämä vedonlyöntikikka. Siihen aikaan Cabana ja cola tai muut vastaavat paukut maksoivat 5 mk. Kaverille sanottiin, että lyödäänkö 1 mk vetoa että pystyn juomaan tuon paukun ilman käsiä ja mitään apuvälineitä.  Yleensä aina veto lyötiin. Sitten vaan kaverin paukku käteen ja viinat äkkiä omasta kurkusta alas, markka vedon voittaneen hämmästyneen kaverin eteen ja reilu tunnustus, piru kun hävisin. Urheiluun se liittyi sikäli, että välillä tarvittiin nopeita jalkoja.

Matematiikka on kuitenkin kummallista, varsinkin vaalimatematiikka, ja sen käyttöönotto yleisurheilussa voisi tehdä vaikkapa minustakin huippu-urheilijan. Ottamalla urheiluun seuraavan hiukan toisenlaisen matemaattisen näkökannan, urheilukisojen sijoitukset voisivat heittää ns.”häränpyllyä”. Vaaleissahan menestystä mitataan siten, että tulosta verrataan edelliseen suoritukseen. Vaikka puolue saa äänistä esimerkiksi vain 5 %, niin se voi silti olla vaalien suurin voittaja, jos edellisten vaalien saalis onkin ollut vaikkapa vain 2,5 %. Tulos on kaksinkertaistunut eli lisäystä on huikeat 100 %. Suurin puolue, joka saa äänistä vaikkapa 22 %, ei siis olekaan jostain käsittämättömästä syystä vaalien voittaja vaan se voi jopa olla suurin häviäjä koska edellisissä vaaleissa sai 27 % osuuden äänistä.  Vaaleissa ei siis tosiasiassa mitatakaan sen hetkistä tuloskuntoa. Meillä viiden metrin kuulantyöntäjillä ja 15 metrin keihäänheittäjillä olisi jopa mahdollisuuksia vaikka maailmanmestaruuteen jos urheilussa siirryttäisiin käyttämään samanlaista matematiikka kuin vaaleissa. Moukarinheitto jätetään suosiolla pois koska se on meille amatööreille ja varsinkin mahdolliselle yleisölle liian vaarallinen laji. Korkeushyppy taas sopii hyvin lajiksi.

Voittokulkuni alkaa ensi kesänä. Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa heitän keppiä puolella teholla 10,50 ja sitten SM-kisoissa räväytän kovan treenin jälkeen järisyttävät 15,50. Tero Pitkämäki on heittänyt samoissa Pihtiputaan kisoissa 82,50 ja SM-kisoissa keppi lentää lupaavat 87,50 mutta Suomen mestari on Jussi Untolahti, Kouvolan Urheilijat. Tulokseni on +47,62 % ja Pitkämäki jää reilusti jälkeen tuloksella +6,06 %. Saman kaavan mukaan laskien myös Antti Ruuskanen ja kovat sakut ovat paperia isoissa kisoissa jos kilpailen harvakseltaan ja onnistun heittämään seuraavissa olympialaisissa edes 20 metriä. Se vaatii kyllä jo treeniä.

Patsaanhan siitä voitosta saan synnyinkaupunkiini Kouvolaan Ilmari Salmisen viereen siihen Ässätornin eteen!

Jussi Untolahti
Urheilusankari 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kouvolaa on mollattu jo vuosia

                                              
                                                                Papinkuja


Ensimmäisen blogini kirjoitin runsaat kolme vuotta sitten maaliskuussa 2011. Ennustelin eduskuntavaaleja jotka sitten Kouvolan osalta päättyivät melkoisen surkeasti ja lähes ennusteeni mukaan. Jari Larikka, Markku Pakkanen ja Markku Laukkanen putosivat kun taas Sari Palm teki komean tuloksen. Vain Persujen osalta meni ennusteeni täysin metsään. Vaalien jälkeen ilmeeni kuitenkin kirkastui. Kouvolan pahin mollaaja Reijo Tossavainen muutti välittömästi vaalien jälkeen Savitaipaleelle. Tunne oli hieman ristiriitainen kun Valkealaa kotipaikkanaan hehkuttanut pahanilman lintu pyrähti räksyttävään lentoonsa kohti Savitaipaletta. Lievää myötähäpeää tunsin niiden 3500 kouvolalaisen puolesta jotka äänestivät vaaleissa tätä kaksipesäistä loikkaria. Valitettavinta on, että Kouvolan mollaaminen on "Tussumaisen" toimesta jatkunut lehtien palstoilla, eduskunnassa ja ilmeisesti myös Savitaipaleella sekä koko Etelä-Karjalassa.
On sitä narinaa riittänyt näiden vuosien aikana Kouvolassakin. Kouvolan Sanomien säälittävä ”Napakat-palsta” on auliisti antanut palstatilaa kaikille uuden Kouvolan vastustajille. Oikeinhan se on, mutta kun suurimmalle osalle kirjoittajista koko uuden kunnan synty ja siihen liittyvät velvoitteet ovat täysin hämärän peitossa. Lisäksi palstalle viestejä lähettävät selkeät provokaattorit pitäisi pystyä karsimaan pois. Välillä roskalehtien otsikoihin yltynyt ”Piski” on kuitenkin liikeyritys ja lukijat ovat tärkeitä joten myynti sanelee tuotannon tason. Kaikki Kouvolassa tapahtuneet asiat on siis pantu uuden Kouvolan syyksi. Kouvolan Sanomat ja myös Kouvolan kaupunki olisivat voineet napakammin oikoa näitä täysin vääriä käsityksiä ja koettaa saada ihmiset ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Kouvolan Sanomien kepu-persu linja ei tätä ainakaan Erja Yläjärven aikan sallinut mutta nyt kun Yläjärvi on saanut täältä hatkat, niin jokohan linja pikkuhiljaa muuttuu. Toisaalta se saattaa ehkä olla ihan turhaakin koska tämän tason ”älykköihin” tosiasioitten esiin tuominen tuskin pystyy vaikuttamaan. Ei riitä, että lehdestä lukee ”Napakat” ja tarkistaa ”Salkkarien” alkamisajan. Vielä huolestuttavampi on se väestön osa joka ei lue lainkaan lehtiä ja joiden koko tiedonsaanti on ns. ”asioista perillä olevien tahojen” varassa. Nämä kaiken tietävät mielipidevaikuttajat tekevät suuressa viisaudessaan rumaa jälkeä tietämättömien läheistensä keskuudessa.

Nykyään vastustetaan siis lähes kaikkea. Jopa Tervaskankaan ostoskeskuksen rakentaminen on herättänyt yllättävää kiukkua ja monien on ollut aivan ylivoimaisen vaikeaa tajuta, että sehän rakennettiin yksityisellä rahalla. Alueelle tuli kaikkiaan liki 90 yritystä ja noin 1000 työpaikkaa joten kyllähän sillä on iso merkitys Kouvolalle. Prisman laajennus ja varsinkin parkkitalon ajo-opasteet ja siellä liikkuminen huolestutti monia ihmisiä ainakin mitä tulee Napakoihin kirjoitettujen viestien määrään. Myös kouvolalaisen Osuuskaupan jatkuva laajeneminen on tullut siihen pisteeseen, että kaiken katkerasti näkevät ihmiset ovat alkaneet puhua ”vihreästä mafiasta” ja lietsoneet vihaa koko osuuskauppaa kohtaan. Totuushan on, että suomalainen hyväksyy sen, että jollain menee hyvin mutta ei liian hyvin. Silloin alkaa hiljalleen voimistuva vastustus sekä alinomainen kitkerä napina ja unohtuu helposti Osuuskaupan suuri merkitys Kouvolalle ja kouvolalaisille. 

Uuden Ratamo-keskuksen eli sairaalan rakentaminen ja varsinkin sen tuleva sijainti on aiheuttanut viime aikojen kuumimman ja kiivaimman keskustelun Kouvolan alueella. Melkoisia uhkakuvia ja huimia vertauksia on esitetty ja esitetään edelleen varsinkin erään kuusankoskelaisen puolueloikkarin ja hänen kumppaniensa toimesta. Haluaisinkin nähdä sen ihmemiehen joka sijoittaa uuden sairaalan kaikkia tyydyttävään paikkaan. Ovelta ovelle liikkuva laitoshan sen pitäisi olla. Pienempää jupinaa on Kouvolassa aiheuttanut hätäkeskuksen loppuminen, hovioikeuden ja hallinto-oikeuden siirrot, ammattikorkeakoulun muutokset ja Hankkijan tontin ja aseman seudun rakentaminen. China Centeristä ja Valkealan sairaalasta en aio enää edes kirjoittaa tämän enempää. Yksi kestoaihe on kuitenkin aina ylitse muiden, Kävelykatu Manskin puro. Sille vetää vertoja vain jokavuotinen ”koiranpaska” keskustelu.
Kaikki on siis Kouvolassa päin ahteria, vai onko? Tavallisen kaupunkilaisen elämään kuntamuutos ei ole juurikaan vaikuttanut. Minä näen tulevaisuuden vuosien päässä ”perusnapakoita” positiivisemmin ja uskon vakaasti, että tämä muutos on hyvä ja paremmaksi tulee. Kuntamuutoksen myötä meillä on hyvin monitahoinen ja sijainniltaan hyvä kaupunki jossa on tulevaisuudessa vilkas keskusta, monta isoa taajamaa, valtava Market-alue, Kymijoki, Repovesi, Väliväylä, Verla, Mustila ja Tykkimäki. Kouvolaan rakennetaan uutta liiketilaa ja asuntoja. Repoveden kansallispuistoa kehitetään, Kuusankosken keskustan ilmeen muutosta toteutetaan ja ranta-alueita parannetaan. 
Tykkimäki rakentaa vesipuistoa, saadaan ehkä oma sairaala, urheilupuiston uudistus on ajatuksissa ja kävelykatu Manskin purokin varmaan peitetään lopullisesti ja keskusta muutenkin saadaan taas vetovoimaiseksi kauppapaikaksi. Pian kaupungin työntekijöitten määräkin on lähellä oikeaa ja kestävää tasoa ja kaupungin talous kääntyy plussan puolelle. Lisäksi Kouvolan imagoa yritetään muuttaa positiivisempaan suuntaan. Siinä sitä onkin iso työ Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinnollakin palkitun Kouvostoliitto-ryhmän ja muutaman muun some-ryhmän pitkään jatkuneen piilovittuilun ja kaupungin mollaamisen jälkeen. 

Kun se Ratamon sijoitus on suuri ongelma, niin olisikohan seuraavassa tarinassa oppia myös Kouvolan Ratamo-keskuksen rakennuspaikan suhteen. Länsi-suomalainen tuttuni ratkaisi uuden rakennuksen sijoituspaikan komeasti. Kaveri päätti rakentaa mökilleen rantasaunan mutta ei saanut lupaa sijoittaa sitä lähellekään rantaa. Rakennustarkastaja määritteli paikan ja siihen se sauna sitten rakennettiin. Mutta saunan alle asennettiin pyörät ja ratakiskot jotka johtivat rantaan aivan laiturin kupeeseen. Saunaan laitettiin sähkömoottori ja sitten kun kylpijät haluavat uimaan niin ei tarvitse muuta kuin painaa nappia. Sauna lipuu hiljaa rantaan ja kuistilta pääsee suoraan veteen. Uinnin jälkeen kylpijät takaisin saunaan ja sitten koko rakennus palaa alkuperäiselle paikalleen metsän siimekseen. Rakennustarkastaja sai hepulin mutta mikään pykälä ei kiellä saunan käymistä rannassa. Siellä se sauna kulkee edelleen omistajansa ja hänen ystäviensä iloksi. Ratamo siis pyörille tai lautalle sijaintipaikan mukaan!

Mie oon Papinkujan kolli Kouvolast ja ylpee siit!

Jussi Untolahti

tiistai 18. helmikuuta 2014

Mansikkamäki ja Poikilo ne yhteen sopii

Aikovat muutosinnossaan vaihtaa uuden Mansikka-ahon koulun nimen Mansikkamäen kouluksi. Siinä kuulemma yhdistyvät nimet rakentavassa yhteishengessä lopetettavan Tornionmäen koulun kanssa. Tästä yhteistyöhengen osoituksesta saa varmaan jonkun innovaatiopalkinnon. No, onhan näitä suuria viisauksia nimien suhteen tehty aiemminkin. Anjalankosken Keltakankaalla olevan kaatopaikkaalueen nimi muuttuu tässä taannoin. Uusi nimi on alueen toiminnasta kaiken kertova mahtava älynväläys Hyötyvirta. Onhan se tietysti ihan toista olla Hyötyvirta Oy:n kuin Kaatopaikka Oy:n toimitusjohtaja. Kouvolan Taidemuseo tunnetaan nykyään kaikkien hyvin ymmärtämällä nimellä Poikilo joka tuo jotenkin mieleen synnytyslaitoksen, ihmisten tai eläinten. Ymmärtäisikohän kukaaan mitä piileskelee nimen Kouvolan taidemuseo takana? Kokeilkaapa sanoa kaverillenne että ajelehan Poikilon kautta tänne Hyötyvirtaan. Saattaa kysäistä, ovatko ne ainoita kuppiloita joihin vielä pääset sisään. Krapula sentään hoituu edelleen vanhoin keinoin mutta isommat vaivat mennään kohta hoidattamaan Ratamoon eli entiseen terkkariin. Siitäkin tulee jotenkin mieleen VR:n kiskohitsaamo.

Mikähän ihmisiä oikein ajaa näihin ihmeellisiin nimien muutoksiin? Jotain positiivista näissä kyhäelmissä kuitenkin on. Ne ovat selkeää suomen kieltä kuten myös Kouvolan entinen sähkölaitoskin, joka on nykyään KSS-Energia Oy. Kouvolan Kauppaopistosta tehtiin aikanaan todella komealta kalskahtava Kouvolan Liiketalouden ja Ulkomaankaupan instituutti ja koulun arvostus ja opetuksen taso nousivat hetkessä. Kuuluisa syväkurkku Varma Taho on muuten tiedottanut että suomettuminen Kouvolassa jatkuu. Kouvolan kaupungin vesilaitoksesta tulee Kaislikko, katuosastosta Allikko, lakiosastosta Viidakko ja valtuustosalista Hourula.

Paljon on puhetta riittänyt myös näistä monista ulkomaankielisistä nimistä. Kouvolan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä muutti nimensä Careaksi. Asiasta nousi kova kohu ja tavallaan syystäkin. Eihän sitä nimeä kaikki voi muistaa tahi ymmärtää vaikka se onkin hyvä, lyhyt ja ytimekäs. Surullisen kuuluisa entinen Kouvolan kehittämisyhtiökin on nykyään komeasti Kouvola Innovation Oy. Yrittäjien etujärjestö Kouvolan Yrittäjät Ry:n noin 520 jäsenestä muuten liki 30 % on jo valinnut yrityksensä nimeksi osaksi tai kokonaan vieraalla kielellä olevan nimen.

Ennen firman nimeksi haluttiin yleensä laittaa joku liikealasta tai omistajan nimestä selkeästi johtuva nimi tai niitten yhdistelmä kuten Heimosen Kenkä Oy tai vaikkapa V. Lehtisen Lihakauppa. Sekin olisi nykyään varmasti Vece’s Gourmet Meat Store eli VGM-Store. Kaikkihan sen heti lihakaupaksi arvaisivat. Piristäviä poikkeuksiakin toki on ollut. Lohtajalla keski-pohjanmaalla oli aikanaan Jätehuolto Virtsa ja Kikkare Oy niminen firma. Sen toimiala tuli varmasti kaikille heti selväksi.

Myös puolueet ovat uusineet ja modernisoineet ahkerasti nimiään pääosin siksi että haluavat kusettaa meitä äänestäjiä. Äkkiväärät kommunistit muuttuivat Vasemmistoliitoksi. Veikko Vennamon ja Eino Poutiaisen Suomen Maaseudun Puolue SMP halusi myös kaupunkeihin ja siitä syntyi nykyinen Timo ”kopio” Soinin Persut. Keskustapuolue valitsi aikanaan uudeksi nimekseen Suomen Keskusta. Hesarin mainio pilapiirtäjä Kari Suomalainen oli ajan hermolla ja seuraavana aamuna keskustan väki sai varmasti paskahalvauksen. Kari oli piirroksessaan keksinyt uudelle puolueelle komean lyhennyksen SuoKusta.

Hienolla nimellä ja oikealla ääntämisellä ei aina ole niin suurta merkitystä. Hyvä ystäväni meni takavuosina Alkon myymälään. Silloin kaikki myytiin vielä tiskin yli ja piti tietää mitä myyjältä halusi. Kaveri pyysi ensin 4 pulloa Beaujolaista ääntäen sen juuri niin kuin se kirjoitetaan. Koppavan oloinen naismyyjä korjasi heti, että se muuten äännetään ”busolee” mutta antoi silti pyydetyt pullot. Kaveri ei sanonut mitään vaan pyysi lisäksi 2 pulloa Highland Bird whiskyä ääntäen taas kuten kirjoitetaan. Myyjä sanoi jälleen hyvin alentavasti että se muuten äännetään ”Hailänd bööd uiski”. Kaverini maksoi ostokset, otti pullot ja käveli ovelle. Kääntyi ympäri ja sanoi sitten tälle ynseälle naismyyjälle, haista akka vittu, äännetään muuten ”vidyy”.

Alan mies selviää aina. 

Jussi Untolahti

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kouvolan katuja

Kouvolalainen autokoulumies Lennart Kippo on ilmeisesti kuvauttanut nämä otokset Kouvolan risteyksistä ja kuvat olivat myös muitten autokoulujen opetuskäytössä. Kuvaajasta ei ole täyttä varmuutta mutta mahdollisesti työn on tehnyt tunnettu kouvolalainen valokuvaaja Eero Suikki. Minä sain kuvat Leo Terävän autokoulussa pitkään ajo-opettajana toimineelta Pekka Sipposelta. Kiitos heille kaikille! Nauttikaa komeista maisemista! (kuvat suurenevat klikkaamalla)


Aseman seutu


Aseman parkki


Asemalta Manskille päin


Kymenlaaksontien risteys


                                                      Kymenlaaksontie risteys


Kalevankatu


Tornionmäen Shell ja Karjalankatu


Kaunisnurmi


Hämeentie

 

Kymen Lukko


Kymen Lukko


Kymenlaaksontien ja Suomenkadun risteys 

Kymenlaaksontie

Salpausselänkatu


Kauppalankatu Putkinotkossa

Kauppalankatu Putkinotkon suuntaan


Salpausselänkatu


Seppälän parkki

Teboilin risteys

Teboilin risteys


Torin yläreuna

Torin yläreuna