perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kankaan koulun tappajat

Niinhän siinä silloin kävi. Lapset ja Kankaan koulu joutuivat Kouvolassa vallitsevan kostonhaluisen politiikan uhreiksi. Tässä aluepolitiikan, outo termi muuten yhden kaupungin sisällä, myllerryksessä järjen valo tuntui osalta poliitikkoja sammuneen kokonaan ja nyt kostettiin mm. jo kuihtuvan Ratamon mahdollinen sijoittaminen vanhaan Kouvolaan ja varmaan monta muutakin asiaa joista me veronmaksajat emme edes tienneet mitään. Asiaan vaikutti varsinkin niitten kuntalaisten mielipiteet joissa jokainen postin, kaupan, bensa-aseman, pankin ja monen muun palvelun loppuminen on uuden Kouvolan syytä. Samoin kostonhalusta kiiluvin silmin on kokonaan unohdettu kaupungin taloudellinen ahdinko joka on syytä myös lain noudattamisesta eikä suinkaan aina pelkästään asioiden huonosta hoidosta.

Jotenkin raakaa oli peli valtuuston äänestyksessä ja nämä alla luetellut henkilöt lakkauttivat Kouvolan perinteikkäimmän koulun. Syitä on tietysti monia. Osa pelkäsi ryhmän mielipidettä, osa oman työpaikkansa säilymistä kaupungin palveluksessa, suuri osa äänesti koston kiilto silmissä, osa oman edun nimissä, osa vallan himossa ja muutama henkilökohtaisen kaunan vuoksi. Loppujen syitä voi vain arvailla.

He tappoivat Kankaan koulun.

Demarit               Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (14 edustajaa)

Kuusankoski-Anjalankoski linjalla johdettu demariryhmä piti yllä pelon ilmapiiriä ja siten ryhmäkurin voimakkaasti mukana pelissä Valto Kosken hengen yhä leijuessa ryhmän yllä. Muutenkin sisäisten ristiriitojen repimä joukko on saanut aikaan sen, että Kouvolasta ei ensi eduskuntavaaleissakaan saada demareitten edustajaa eduskuntaan.

Kankaan tappajia kaikki tyynni.

Harri Helminen             Jukka Nyberg            Marjo Lakka             
Hannele Viljakainen      Maria Eloranta          Raimo Laine             
Ensio Töttö                    Outi Kasurinen          Ville Salonen                  
Antti Koivisto                 Kari Leinonen            Päivi Kossila
Katja Airaksinen            Reino Grönlund


Kepulit                 Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (9 edustajaa)

Kepun "peltohenkilöt" äänestivät kostonhenkisenä ryhmänä kehitystä ja säästöjä vastaan. Kepun ryhmä ei onneksi kokonaisuutena pysty paljoa pahaa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Keskittyvät tulevaisuudessa lähinnä uuden Kouvolan arvosteluun ja kehityksen jarruttamiseen sekä kehumaan kuinka hyvin asiat ennen olivat, varsinkin Valkealassa.

Kankaan tappajia hekin

Reijo Valkeapää          Topi Seppälä                 Maija Lehtomäki     
Liisa Varjola                 Janne Wall                    Markku Pakkanen        
Sari Lankinen               Kimmo Jokiranta           Mirja Lonka


Vasemmisto          Koko ryhmä Kankaan koulua vastaan (2 edustajaa)

Pieni ja merkityksetön ryhmä jolla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia Kouvolan asioissa. Tuskinpa seuraavassa valtuustossa enää mukana.

Kankaan tappajia silti hekin

Tiina Saavalainen         Matti Liukkonen


Sitoutumattomat   Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 1

Sitoutumattomia vietiin kouluneuvos Sakari Viinikaisen johdolla kuin mätää kukkoa. Kaunisnurmen koulun entinen rehtori veti kotiinpäin oikein hartiavoimin. Osuva titteli muuten tuo kouluneuvos Kouvolan perinteikkäimmän koulun kaatajalle. Hiipuvan sitoutumattomien ryhmän poliittinen alasajo on hyvässä vauhdissa ja seuraavat vaalit lyövät viimeisen naulan arkkuun. Sieluttoman ryhmän kuolintaistelussa Kouvolan asioitten ja talouden korjaus on nykyään taka-alalla ja kukaan ei enää odota ennen niin asialliselta ryhmältä mitään mainetekoja.

Kankaan kaadossa täysin rinnoin mukana

Sakari Viinikainen         Pulla Peltola        Matti Norppa      
Vesa Kaarlampi

Kankaan koulun puolesta siviilirohkeutta osoittaen

Marja-Terttu Nuorivuori


Persut                Kankaan koulua vastaan 4 edustajaa ja puolesta 6

Persujen riitaisa ryhmä jakaantui kahtia ja saattaa jakautua tulevaisuudessa enemmänkin jopa kahteen ihan viralliseen ryhmään kovan valtataistelun seurauksena. Tulevaisuudessa lähes kaikki energia menee muitten tekemisten haukkumiseen, oman ryhmän valtataisteluun ja uusien ryhmien perustamiseen. Jari Lindström tulee olemaan kovilla ja Anssi "loikkari" Tähtinen saattaa loikkia jonnekin ihan muualle muutaman muun onnettoman omaa etuaan tavoittelevan "känkkäränkän" kera. Mikään ei siis ole muuttunut.

Kankaan kaatajia "valkoisen Suomen" hengessä

Jari Lindström             Anssi Tähtinen         Toni Lampiranta    
Antti Eskelinen

Kankaan koulun puolesta

Pertti Paloranta          Seppo Nikkanen        Juha Päivärinta     
Jari Käki                     Jouni Suninen            Pekka Korpivaara

Kokoomus         Kankaan koulua vastaan 7 edustajaa ja puolesta 6

Entinen kouvolalainen kansanedustajapuolue on myös jakautunut kuppikuntiin ja varmistanut ettei Kouvolasta enää tule kokoomuslaista kansanedustajaa. Nyt on sorruttu myös aluepolitiikan syövereihin. Kokoomuksen tulevaisuus Kouvolassa on todella huono kun otetaan huomioon Jyrki Kataisen johdolla tehty Kouvolan kuppaaminen tyhjiin ja vielä Kuopion suuntaan. Kaikki lähestyvät vaalit varmasti pelottavat ja tulos tulee olemaan kehno

Kaatoivat Kankaan koulun

Jyrki Hyttinen                Matti Sorsa                  Jari Suomela         
Sinikka Rouvari             Maarit Helkala             Marjatta Nykänen     
Kirke Sipiläinen

Puolustivat Kankaan koulua

Jari Larikka                    Birgit Koskela            Tapio Karvonen     
Hannu Kähärä               Jouko Leppänen        Jani-Ville Heikari


Vihreät                     Kankaan koulun puolesta 1 edustaja ja vastaan 1

Pieni marginaaliryhmä äänesti omantunnon mukaan ja jakautui kahteen osaan. Nyt ei ollutkaan kyse puun halaamisesta, ydinvoimasta tai Kymen Hovista. 

Kankaan koulua vastaan

Kaisa Spies

Kankaan koulun puolesta

Ritva Sorvali


Kristilliset            Koko ryhmä Kankaan koulun puolesta (4 edustajaa)

Kristilliset yllättivät taas kerran ainakin minut. Vastuuntuntoista politiikkaa joka kantaa huolta lapsista ja kaupungin taloudesta. Tälle ryhmälle toivon todella runsaasti lisää kannatusta ja vastuuta kaupungin parhaaksi vaikka itse pakana olenkin.

Kankaan koulun puolesta yhteisen hyvän hengessä

Sari Palm              Arto Sahamies           Sakari Smeds       
Vesa Vainio


Mitähän me kaupunkilaiset nyt tehdään? Koulu meni mutta rakennus on vielä jäljellä. Nyt meillä kouvolalaisilla on totinen näytön paikka. Kankaan koulussa ei pian ole enää opetusta ja meidän on vaikka kansalaistottelemattomuuden keinoin estettävä useitten tahojen katalat suunnitelmat Kankaan koulun suhteen.

Moni rakentaja himoitsee Kankaan koulun tonttia itselleen ja myös hyvä-veli järjestelmän käyttöä on syytä pelätä. Ei sitä koulua nyt sentään pureta, sehän on suojeltu rakennus mutta sen laaja etupiha haluttaisiin kyllä rakennuspaikaksi parille kerrostalolle. Sille ei saa käydä kuin suojellulle Aseman koululle joka piilotettiin sinne isojen kerrostalojen taakse. Tiedättekö muuten missä se Aseman koulu on?

Kankaan koulusta ei myöskään saa tulevaisuudessa muodostua Kouvolan "kultapossukerhon" eli kaupungin ylimmän johdon ja luottamusmiesten lukittua luxuspalatsia jonka työtiloja, saunoja, porealtaita ja baareja julman kokoinen vartija kaitsee ja päästää sisään vain lupakortilla tai kutsulla varustetut arvohenkilöt. Silloin katoaa viimeinenkin uskottavuus päättäjiä kohtaan ja yhteys kuntalaisten ja päättäjien välillä katkeaa lopullisesti.

Pidetään nyt näitä edushenkilöitä ja heidän tekojaan tarkoin silmällä sekä muistetaan nämä Kankaan koulun kaatajat sunnuntain vaaleissa.

Älkää kuitenkaan kouvolalaiset vaipuko surun ja murheen alhoon. Samanlaisia päättäjiä täällä Kotkassakin on joten riitelyt laaksokunnan kaupunkien kesken tulevat jatkumaan ja otsikot ovat komeita paikkakunnan sensaatiolehdissä. Täällä Kotkassa jo tänään herätti kateutta Kouvolan urheiluakatemian saama tukiraha joka on paljon suurempi kuin Kotkan saama vastaava tuki. Siitä se katkera poru taas alkaa. 

Mikään ei siis muutu vaikka muutama päättäjä toivottavasti vaihtuu. Ikävä ei pudonneita ja luopujia tule.

Jussi Untolahti  
Joutomies
Kotka                                                                                                                                                




  



Ei kommentteja :