torstai 7. kesäkuuta 2012

Totuuden henki




Toiseksi suosituin virsi kouluaikoina oli "Totuuden henki johda sinä meitä". Selvä ykkönen oli tietysti  "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen" sillä silloin hellittivät koulun ikeet ja alkoi pitkä ja kuuma kesä. En tiedä mihin se totuuden henki johdatteli mutta nykyään sitä ainakin Kouvolassa tarvittaisiin kipeästi. Väärän ja valheellisen tiedon levittäminen ja ihmeellisten väittämien eläminen alkaa nimittäin välillä voimakkaasti kyrsiä. Lähetin tänään ao. viestin Kouvolan Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvelle ja jään mielenkiinnolla odottamaan kantaako alueen suurin aviisi vastuunsa ja tekee puolueettoman ja koko totuuden kertovan jutun josta kaikki kuntalaiset hyötyvät, päättäjätkin. Ei haittaa vaikka sattuu sanoi Mertarannan Antsakin.

Arvoisa päätoimittaja Erja Yläjärvi!

Viimeisten vuosien aikana Kouvolan seutu on ollut melkoisten myllerrysten ja muutosten kourissa. Uuden Kouvolan synnyn myötä Kouvolassa puhutaan ja levitetään myös täysin väärää ja jopa suorastaan valheellista tietoa suuren kuntaliitoksen aiheuttamista negatiivisista muutoksista. Kaikki muutokset on pantu uuden Kouvolan syyksi riippumatta siitä onko palveluitten tarjoaja tai vähentäjä ollut kunnan laitos tai aivan yksityinen yritys. Pankit, postit, kaupat, myymäläautot, linja-autoreitit, junareitit, koulut, kirjastot, lastentarhat, terveyskeskukset, neuvolat ja monet muut palvelut tai niitten muutokset on niputettu yhteen ja samaan muottiin ja kaiken pahan on aiheuttanut vain ja ainoastaaan Kouvolan kaupunki. Jopa yksityisen rahan investoinnit on kyseenalaistettu hyvänä esimerkkinä kovaakin kritiikkiä saanut Tervaskankaan uusi ostoskeskus jonka vaikutusta keskustan kaupankäyntiin emme tosin vielä edes tiedä.

Kouvolan Sanomien surullinen "Napakat-palsta" on eräs valheellisen ja väärän tiedon vankka levittäjä. Täysin väärien uskomusten lisäksi palstalla mellastavat myös selkeät provokaattorit jotka saavat sitten itseään "tyhmemmät " henkilöt yltymään toinen toistaan hullumpiin mielipiteisiin. On liian helppoa ja jopa halpamaista arvostella nimimerkin takaa saati tahallaan levittää väärää tietoa. Samaa toki tapahtuu myös yleisönosastokirjoituksissa ja tavallisen kuntalaisen on nykyään täysin mahdotonta saada selville koko totuutta kunnan toiminnasta ja rahan käytöstä varsinkin kun kunnan omat päättäjätkin kirjoittavat niin tavattoman eri lailla meidän yhteisistä asioista ja veroeurojen käytöstä.

Alueen suurimpana mielipidevaikuttajana Kouvolan Sanomilla on nyt mielestäni selkeä vastuunkannon aika. Ehdotankin, että teette johonkin sunnuntain numeroon koko aukeaman jutun uuden Kouvolan synnyn jälkeen tapahtuneista negatiivista ja positiivisista asioista. En suinkaan pyri neuvomaan ammattilaisia mutta näin tavallisen kuntalaisen näkökulmasta olisi komeaa nähdä kattava tarina jaoteltuna eri alojen mukaan. Talous, sairaanhoito, tekninen ala, politiikka, kunnan lopetetut, muuttuneet ja uudet palvelut, yritysten vähentyneet tai lisääntyneet palvelut, matkailu, totuus Carean laskutuksesta jne. Myös valtiovallan tekemät palvelujen karsinnat ja lisäykset Kouvolan alueella voisi hyvin ottaa esiin. Luettelostani varmaan puuttuu vielä useitakin mielenkiintoisia esiin otettavia aiheita. Samoin jutussa joku ammattilaisenne voisi arvioida mitä tapahtuu verotuloille, henkilöstölle ja taloudelle kun viiden vuoden karanteeniaika menee umpeen ja kaupungin työntekijöitten määrää voidaan tarkastella ja ilmeisesti myös vähentää. Poliitikkojen ja kaupungin johtajiston mielipiteet voisi ihan hyvin jättää kokonaan pois. Ne me jo tiedetään ja se on kuitenkin tyhjänpäiväistä asioitten pyörittelyä josta kukaan ei ymmärrä mitään ja joka päättyy vain heidän keskinäiseen riitelyynsä. Jutun aihe olisi laaja mutta lehtenne tiedoilla ja ammattitaidolla sen tekeminen ei varmasti ole ylivoimaista. Näin tekisitte todellisen palveluksen tietämättömille kuntalaisille ja jutun myötä moni mielipaha ja hampaitten kiristely jäisi historiaan.

Tämä kirje on avoin ja julkaisen sen myös blogissani Kouvolasta Kotoisin osoitteessa www.jussiuntolahti.blogspot.com sekä myös Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-sivustolla. Jään mielenkiinnolla odottamaan laajaa artikkelianne Kouvolan entisistä, nykyisistä ja tulevista näkymistä.  Kaikenkattavan Kouvolasta kertovan jutun otsikko voisi olla vaikka "Totuus uudesta Kouvolasta".

Ystävällisin terveisin!

Jussi Untolahti (KEN)