tiistai 2. lokakuuta 2012

Essi vai Ado Kouvolan valtuustoon?


Kunnallisvaaleihin on aikaa vajaat neljä viikkoa ja puolueitten vaaliorganisaatiot on viritetty herkimmilleen. Vai onkohan sittenkään? Kävin nimittäin läpi Kouvolan Sanomien vaalikoneen tiedot kokonaisuudessaan Kouvolan osalta. Lukemisen jälkeen oli itsestään selvää, että kaikki ehdokkaat eivät ole lainkaan tosissaan yrittämässä valtuustoon vaan ovat selkeästi vain listojen täyttäjiä ja muutamien äänien kerääjiä. Näinhän se on ollut aina ennenkin. Yllättävän moni on kuitenkin jättänyt kokonaan osallistumatta KS:n vaalikoneen antamaan ilmaiseen mainostilaan. Osa on toki sinne kirjoitellut ajatuksiaan ja tämän tekstin välissä olevat lainaukset on otettu sellaisenaan kunkin ehdokkaan omasta tekstistä ja ne ovat ns. vaalilauseita.

"On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet vain haluavat."  Pekka Lehto, vas

Kun luki ehdokkaiden tekstejä, niin voi olla parempi, että eivät ole enempää kirjoittaneetkaan. Itse kirjoitetut tekstit vilisevät virheitä ja moni kertoo asiansa huutamalla eli isoilla kirjaimilla. Voi olla, että ehdokkaiden joukossa on joitakin henkilöitä, jotka eivät pärjää tietokoneen kanssa niin hyvin, että onnistuisivat kyselyn täyttämään. Luulisi kuitenkin, että ryhmillä on sen verran vastuuta ehdokkaistaan, että kaikkien tiedot saadaan esiin asiallisesti ja jopa lähes oikein kirjoitettuna.

"NYT Kääntyy Kouvolan Juna, Laitetaan uutta tuulta purjeisiin ja Karistetaan pölyt Valtuustosta!" Joni Riihelä, ps

Pääosin näissä vaalilauseissa oli käytetty vanhoja jo kuluneita vaalisloganeita joko ihan sinällään tai hiukan muunnettuna. Niissä painotettiin kouluja, syrjäkyliä, vanhuksia, positiivisuutta, välittämistä, rohkeutta, lapsiperheitä, taloutta, parempaa arkea, eteenpäin menoa, maalaisjärkeä, elämän arvoja, yhteistyötä ja muutoksen tuomaa voimaa. Hienoja asioita ovat kaikki tyynni ilman lääkettäkin.

"Vain otettu lääke ja annnettu ääni auttaa" Juha Päivärinta, ps

Suurta sinnikkyyttä valtuustotyössään Kouvolan parhaaksi aikovat osoittaa seuraavat ehdokkaat. Valtuustoon asioille aikoo mm. tämä kandidaatti.
"Asialle puolestasi Kouvolan valtuustoon!" Pirjo Konttinen, sd

Hieman toisenlaista sinnikkyyttä osoittavat seuraavien vaalilauseiden keksijät.
"Tärkeää ei ole perille pääseminen, sillä perille ei voi päästä, vaan tärkeää on suunta, pyrkimys, liikkeelläolo".(Mauno Koivisto) Marjo Lakka, sd
"Vaikka olisi vastatuulta, niin sortumatta soudan" Tiina Vilko, sd

Elämän totuuksiin ja pessimismiinkin perustaa osaamisensa muutama vasemmiston ehdokas.
"Vanhuus ei ole sairaus" Tuula Rantamo, vas
"Muuallakin on elämää kuin vain Kouvolan keskustassa"...Jaana Ström-Hietanen, vas
"Tämä päivä meni tällai ja huominen tuo uudet ongelmat" Markku A. A. Ruotsalainen, sd

Varojen mukaista elämää ja uutta verta kaupungin päättäjien joukkoon kaivataan kiihkeästi monessakin tekstissä.
"Suu säkkiä myöten" Pentti T. Janhunen, sd
"Puuhastelijat, visioiden vääntelijät ja vaikenijat vaihtoon!" Eero Mäkinen, ps

Näitä elämää suurempia ja välillä täysin käsittämättömiä ajatuksia oli myös jokunen joukossa.
"Mitään ei tapahdu, ellei mitään tapahdu!" Susanna Hillenbrand, ps
"Arki muovaa historian, elämä määrää tajunnan". Joonas Honkimaa, sd"

On sloganeita ollut joskus hieman hurjempiakin. Pirkanmaalla eduskuntavaaleissa painija Marko Asell otti päävastustajakseen Persujen Veltto Virtasen ja jakoi mainoksenaan kortonkeja joissa oli teksti "Marko sisään, Veltto ulos". Nykyisten valtuutettujen on kuitenkin syytä olla kovasti varuillaan kun seuraava huima kaksikko rynnistää Kouvolan poliittisten päättäjien joukkoon. Adon henkeäsalpaavalla uholla ja Essin jämäkällä poliittisella argumentoinnilla voi saavuttaa vain hyvän tai jopa loistavan tuloksen.

"Adossa on munaa enemmän kuin Buurilaisessa kanalassa. OLEN NÄTTI POIKA JA HERRA NUMERO 249 JOKA ON ETENKIN NAISTEN SUOSIOSSA. HERRATKIN VOIVAT HÄPEÄMÄTTÄ ÄÄNESTÄÄ MINUA".
Ado-Sakari Ala-Krekola, ipu

"Kaikki on vinksin vonksin Tai ainakin heikun keikun. Mutta ei ole kovin kauaa, Jos Essin saa paikalle".
Essi Frimodig, kok

Kunnallisvaalit tulevat olemaan Kouvolassa todella mielenkiintoiset ja veikkaankin, että tässä blogissa esitellyt mielipiteet kantavat kunkin ehdokkaan kirkkaasti valtuustoon. Ado kehui Allun torikahvilassa viime lauantaina saavansa ainakin 500 ääntä joten suurin mielenkiinto on siinä, kumman slogan kantaa aina valtuuston puheenjohtajuuteen asti, Essin vai Adon?

Älkää nyt hyvät äänestäjät kuitenkaan Iittiin tai Savitaipaleelle muuttako!

Jussi Untolahti










Ei kommentteja :