Partanen Pärnussa

Olen muutaman kerran pysähtynyt pitkän retken jälkeen lepäilemään Viron kesäpääkaupungin Pärnun upeille rannoille, viihtyisille kujille ja ennen kaikkea elämää pursuaville terasseille. Pärnu on kohta myös suomalaisten kesäpääkaupunki sillä suomea kuulee joka paikassa ja palvelukin pelaa hyvin myös suomeksi. Tosin tälläkin kertaa tapasin taas pari nuorta tarjoilijatyttöä jotka mieluummin puhuivat englantia. Pienenä vinkkinä Pärnuun menijöille, kylän parhaat pizzat ja kylmät oluet saa Steffanilta mutta paikka on niin suosittu, että sinne on aina jonoa. Pärnussa kohtasin myös Partasen.

Ensimmäisen kerran tapasin Partasen moottoripyöräreissulla muutama vuosi sitten Lapissa hotelli Inarin terassilla helteisenä heinäkuun iltana. Partanen, lapin mies, tosin junan tuoma, motoristi, puikulaperunan viljelijä, poromies, patologinen valehtelija mutta ennen kaikkea loistava seuramies ja tarinankertoja luojan armosta saapui hotellin terassille kumisaappaat jalassa, jätti ne rappusille ja tepsutteli sitten kuppilaan harmaat villasukat jalassa. Iski heti kiinni Satun kylkeen ja en ehtinyt baarista oluita hakea kun Partanen oli jo Satua pyydellyt emännäksi tilalleen ja lupaillut parempaa elämää pohjoisen taikayössä. Sitten alkoi tulla tarinaa. Meille ja muillekin paikalla olleille motoristeille Partanen kertoi olevansa ainoa motoristi joka on ajanut Ivalosta Utsjoelle 125 cc moottoripyörällä alle tunnissa. Matkaa on 175 km ja pyörän huippunopeus 125 km/h. Kaamasen kohdalla ennätysajossa oli tiellä nyppylän takana seisonut Lapin suurin poro. Partanen ei ehtinyt väistää mutta ei vauhtiakaan hiljentänyt vaan painui matalaksi pyörän päälle ja hujautti poron alitse. Utsjoella piti kuulemma Uulan Säästöstä (paikalliset kutsuvat liikettä Uulan Ryöstöksi) ostaa uusi kypärä sillä vanha siinä alitse ajossa halkesi kun poron pallit kolahtivat kovalla voimalla kypärän etuosaan.

Pari vuotta myöhemmin eräänä helteisenä heinäkuun ehtoona istuskelin Nidan kylän rantakadulla Klaipedan kaupungin edustalla olevalla pitkällä niemimaalla, Kuurin kynnäksellä. Viereiset penkit oli vallannut ryhmä Pielaveden Metsästysseuran ja Marttojen kesäretkeläisiä. Yhtäkkiä merestä nousi uimari, ukko kuin Saimaan norppa, joka hetken puuskutti, ravisteli vettä tukastaan ja aloitti silmät martoille vilkkuen sujuvan tarinoinnin jota pielavetiset ja myös minä kuuntelimme henkeä pidätellen. Jumalauta, sehän on Partanen, välähti samalla hetkellä. Partanen kertoi olleensa edellisenä iltana paikallisessa kuppilassa ja josta oli sitten iskenyt nätin tytön joka asui kuitenkin mantereen puolella Klaipedan kaupungissa. Viimeisellä lautalla oli sitten menty kaupunkiin ja tytön asunnolle öisten ilojen pariin. Aamulla Partanen oli herännyt Klaipedan sataman laidalla heinikosta ja yllään oli ollut vain nytkin jalassa olleet Jockeyn kalsarit. Kaikki muu oli ryöstetty. Oli kuulemma ollut hetken pikku pohdinnan aika. Toimen miehenä Partanen  oli tehnyt nopean tilannekatsauksen ja kun rahaa ei ollut lauttalippuun eikä kielitaitoakaan, oli Partanen päättänyt uida takaisin Nidaan noin 3 km matkan. Hyvin oli kuulemma mennyt, mitä nyt yhdelle konttilaivalle piti nyrkkiä heristää kun meinasi päälle ajaa. Tarina kerrottiin sittemmin jopa Pielaveden paikallislehdessä ja Martat kuulemma suunnittelevat jo kesäretkeä Inariin. Äijät rasvailevat aseitaan.

Taas kului aikaa pari vuotta mutta sitten Pärnussa erään sivukadun iloisessa kuppilassa kuulin jälleen tutun äänen joka kertoi huimaa tarinaa tällä kertaa Köyliön sekakuoron jäsenille. Partanenhan se siinä taas tarinoi uskomattomasta elämästään ja sekakuoro kantoi mallasta pöytään ihan pielavetisten tahtiin. Partanen oli tullut Pärnuun lomalle ja saitana miehenä ottanut huoneen hieman sivummalla olleesta halvahkosta hotellista. Huoneessa oli oikein parvekekin, tosin törkyisen sisäpihan puolella. Henkilökunta oli varoittanut Partasta menemästä parvekkeelle koska rakenteet olivat heikot. Lapin mieshän ei usko ennen kuin kokeilee. Partanen oli koittanut parveketta ensin yhdellä jalalla, sitten kahdella ja lopulta mennyt sinne kokonaan. Hyvin oli kuulemma kestänyt, ei näitten eestiläisten juttuihin ollut näemmä luottamista, tuumi Partanen. Seuraavaksi hän oli raahannut hotellin käytävältä ison nahkaisen laiskanlinnan parvekkeelle ja tehnyt lapinmiehen mukaisen moukun, olutlasi täyteen vodkaa ja hieman vissyä päälle. Sitten parvekkeelle istumaan ja nauttimaan eliksiiristä ja lämpimästä, hämyisestä Pärnun illasta. Hyvin kestivät rakenteet, hetken. Ensimmäisen vodkasiemaisun jälkeen parvekkeen kiinnikkeet nimittäin antoivat periksi ja koko parveke kera Partasen putosi parin kerroksen verran alla olleen vanhan kanalan katolle ja saman tien siitä myös läpi. Helvetinmoisen mustan pölyn laskeuduttua Partanen istui edelleen laiskanlinnassa naama mustana ja vaatteet pahnojen ja pölyn peitossa. Vodkalasista ei ollut läikkynyt pisaraakaan ja rauhallisena miehenä Partanen siemaili moukun loppuun, puisteli pahnat vaatteistaan ja meni naama noessa kysymään vastaanotosta huoneen vara-avainta kun oli kuulemma avain jäänyt kiireessä huoneen pöydälle. Rapuissa vastaan tulleelle siivoojalle oli vielä sanonut, että kolmannen kerroksen parveke saattaa vaatia lakaisua, tosin se on nyt helppo putsata ihan maantasalla.

Odotan mielenkiinnolla neljättä kohtaamistamme, kyllä se sieltä tulee tarinoineen.

Jussi Untolahti