Kaupunginjohtaja Merita Tuikku myhäili tyytyväisenä Kouvolan rapistuvan kaupungintalon isossa kulmahuoneessa. Taitaa olla lähdön aika. Vuoden 2009 tapahtuneen 6
kunnan yhteenliittymisen jälkeen alkaneen valituksen ja itkun tie oli kuljettu
päähänsä. Heti uuden Kouvolan synnyn jälkeen alkoi armoton valitus ja
vaatimusten tulva. Kävelykatua Manskia vaadittiin korjattavaksi ja puroa poistettavaksi.
Katu olisi pitänyt kattaa ja parkkipaikat haluttiin maan alle.
Kulttuuri-ihmisten eliitti Rakel Porarin ja Hertta Längen johdolla taas vaativat
kaiken vanhan palauttamista Kouvolan keskustaan. Vanhaa puutalojen täyttämää
Kouvolaa vaati takaisin myös runsas epämääräisten haikailijoitten joukko. Uutta
sairaalaa vaadittiin sinne ja tänne ja kokoomus ja ruotsalaiset junailivat kotkalaisen
ministerin kanssa kaikki virastot pois Kouvolasta. Yhtään koulua ei olisi Kouvolasta
saanut lakkauttaa mutta kuten Tuikku sarkastisesti totesi, koulujen kanssa
on sama sääntö kuin siipikarjanhoidossa. Jokaisella kanalla ei tarvitse olla
omaa kukkoa ja alle yhtä kanaa ei kannata pitää. Vaatimusten ja syytösten määrä
sen kuin lisääntyi. Kaikkialta oli viety loputkin palvelut, koulut, neuvolat,
kirjastot, postit, pankit, kaupat ja kapakat. Nyt ne on uuden Kouvolan
toimesta viety sieltäkin missä niitä ei enää vuosiin, jopa vuosikymmeniin,
ole edes ollut. Yksi taho vaati market-alueen kehittämistä, toinen keskustan
elvyttämistä ja jokaisesta entisestä itsenäisestä kunnasta esitettiin toinen
toistaan hurjempia vaatimuksia. Kaikki oli kuulemma tämän onnettoman uuden
Kouvolan synnyn syytä. Kukaan ei enää Kouvola-vihassaan käsittänyt, että monien
palveluitten lopettamisten ja karsimisten syynä olivat usein myös yksityiset
yritykset, ei aina Kouvolan kaupunki.
Kaupunkilaisten
jatkuvaan narinaan kyllästynyt kaupunginjohtaja Tuikku otti whiskyn
murheeseen ja päätti pistää toimeksi eli hösseliksi. Sitä saa mitä tilaa eli tehdään
perkele kuten kansa vaatii. Manski
remontoitiin nopeasti ja avattiin liikenteelle kaksisuuntaisena sorapintaisena
katuna. Muutkin keskustan kadut muutettiin vihreiksi sorapintaisiksi
ekokaduiksi. Kuukaudessa kuolivat kapakat, baarit ja suuri osa pikkukaupoista.
Pölyhuiskien ja astmalääkkeiden myynti nousi räjähdysmäisesti ja
terveyskeskuksissa oli satojen metrien jonot köhiviä kansalaisia. Vuoden päästä yrityksistä tyhjentyneet liikerakennukset purettiin ja tilalle ostettiin syrjäseuduilta 200
romahtamaisillaan olevaa puutaloa jotka kasattiin keskelle Kouvolaa sikin
sokin. Ihmiset hävisivät keskustasta, myös Rakel, Hertta ja ne haikailijatkin. Rotat muuttivat tilalle. Nekin pakenivat Kouvolasta Valkealan viljaville
pelloille kun ruoka keskustasta loppui. Kauppaa käytiin enää hiljaisella market-alueella ja Helsingin mökkiläisetkin ajoivat vauhdilla ohi aution Kouvolan. Valokennoilla liikkuvat risupallot ostettiin kaduille pyörimään ja luomaan aitoa aavemaista tunnelmaa. Vaihe I eli autio villin
lännen kaupunki EkoKouvola oli valmis.
Alkoi vaihe
II jolloin kaikki sivukylien koulut päätettiin säilyttää ja uusiakin
rakennettiin jos joku lupasi kiimoissaan lapsia tehdä. Neuvoloita ja kirjastoja perustettiin ja palveluautoja
hankittiin ajamaan joka torpalle sijainnista huolimatta. Päteviä työntekijöitä ei saatu
mihinkään ja epäpäteviä palkattiin virkaan kuin virkaan. Yritysten nopea joukkopako alkoi Kouvolasta.
Vuohijärven tehtaan paikalle perustettiin valtava perunapelto ja Utin
lentokenttä muutettiin kaalipelloksi ihan vain muistuttamaan, että Suomen merkitys
Venäjän porttina oli mennyttä vuosikymmeniksi. Helikopterit ja laskuvarjojääkärit muuttivat
tietysti Kuopion uuteen varuskuntaan Rissalan lentokentän kupeeseen. Logistiikkalueella
oli myytävänä kymmeniä halleja ja satoja kilometreja ratakiskoa. UPM:n
Kuusanniemeen rakennettiin tehtaitten tilalle uusi Golf-Center jonka oudon värisillä "ruskioilla" joku työnsä menettänyt joskus jopa pelasikin. Viiden
vuoden päästä Kouvolassa oli enää vajaat 10
000 asukasta, nekin haja-asutusalueilla ja keskustassa ei ollut juurikaan elämää muualla
kuin kaupungintalolla. Vähän sielläkin. Ohimenevää ihmistä mentiin oikein ikkunaan katsomaan. Kaupungin talous oli rappiolla ja
konkurssi edessä. Valtuutettuja ei enää ollut montaakaan koska kaikki olivat
muuttaneet pois Kouvolasta ja uusia halukkaita ei ollut. Kaupungin 3 jäljellä
olevaa ruostunutta lumiauraa riittivät hyvin hiljentyneen liikenteen tarpeisiin
ja julkinen liikenne oli loppunut jo ajat sitten. Kaupunkiin saapuneet
maahanmuuttajat olivat hävinnet lähes kokonaan. Kaupunginjohtaja oli omista
varoistaan ostanut kaikille lähtiäislahjana junalipun Kuopioon oikein
I-luokassa ja oli jopa huomaamatta ollut seuraamassa savolaisten päättäjien
"no voe tokkiisa" mölötystä kun Lentävä Kalakukko saapui Kouvolasta lasteineen
komeasti raiteelle yksi.
Vaihe II oli
suoritettu loppuun ja kaupunginjohtaja Merita Tuikku jätti työpöydälleen
komeat kaupunginjohtajan käädyt, IPhonen ja kaupungin avaimet. Hän hyppäsi
Audiinsa ja hurautti viimeisen kerran halki autioituneen Kouvolan kohti uusia
haasteita. Etupenkillä oli Savo-Suomi sanakirja ja navigaattorissa uuden kodin osoite Mikkelissä. Vanhan kasarmialueen asunnon Merita Tuikku oli jo tyhjentänyt ja asunnon avaimet oli toimitettu talon kaupasta valittaneelle entiselle valtuutetulle Visa Niitylle. Pitäköön talon hyvänään ja tehköön siitä vaikka yleisen Valitusten kartanon samanhenkisille kavereilleen.
Se oli sitten siinä, sanoi moni mutta Kouvolaa ei
kuitenkaan oltu vielä lyöty. Ensin alkoi elpyä Kouvolan ja Kotkan välinen junaliikenne koska Kouvolan sairaat vietiin valtion
kustannuksella Kotkan keskussairaalaan hoitoon erityisillä sairaalajunilla.
Vetureita ja vaunuja huollettiin Kouvolassa ja henkilökuntaa alkoi palailla
entisiin tehtäviinsä. Myös paikallisjunaliikenne elpyi joka suuntaan koska
muuta julkista liikennettä ei ollut. Lohenkalastus Kymijoessa koki melkoisen uudistuksen.
Tehtaitten ja voimalaitosten häviäminen mahdollisti lohen nousun yläjuoksulle
asti ja alueesta alkoi muodostua perhokalastajien paratiisi. Alueelle muodostui
runsaasti alan palveluita tarjoavia veneyrittäjiä ja pian eräs rohkea avasi jo
kalastustarvikeliikkeen Kouvolan vanhassa keskustassa entisen Manskin keskellä
olevaan puuröttelöön. Lisää yrityksiä ja kalamiesten kaipaamia kapakoita alkoi
tulla keskelle Kouvolaa. Ravintola Golden Salmon alakerran saluunoineen oli pian Kouvolan ykköspaikka.
Rohkea paikallinen rakentaja Jaakko Jousi alkoi suunnitella vanhojen talojen purkua ja
uusien rakentamista. Joku huima mietti jopa katujen päällystämistä ja oman
Kouvolan hotellin rakentamista. Taitaa taas käydä kuin Kaipiaisissa, tuumi eräs viisas sivustakatsoja.
Kaipiaisten
mies sai nimittäin päävoiton lotossa. Otti hatkat hommista ja parissa vuodessa
kaikki rahat oli juotu. Kova työmies kun oli, niin pääsi takaisin entisiin hommiin.
Kuukauden päästä paukahti uusi loton päävoitto. Voi perkele, taasko se sama ruljanssi alkaa,
tuumi Kaipiaisten mies.
Jussi
Untolahti
Joutomies
Valkeala
4 kommenttia :
Kyllä on sana hallussa😄
👌
Lisää odotetaan!! T. Naapurin Seppä
Saattaahan sitä tullakin. 😀
Lähetä kommentti