keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Kouvolan Kyttä






Kouvolan Sanomissa oli ilmoitus jossa haettiin Kouvolan kaupungin palvelukseen kovakätistä ja julmaa saneeraajaa. Pääsyvaatimukset olivat tiukat. Valitun pitää olla täysin lahjomaton, säälimätön, armoton, synkkä ja erakkomainen henkilö. Hymyttömyys ja vittumaisen miehen maine lasketaan eduksi. Kaupallinen koulutus, ajokortti ja prosenttilaskutaito ovat myös tarpeen. Alexander Stubb suljettiin näin pois hakijoitten joukosta. Tehtävä oli yksinkertainen. Tarkoituksena oli tuottaa ja säästää 50 miljoonaa euroa, kaupungin budjetin säästöjen lisäksi, virkaan valittavan henkilön oman harkinnan mukaan. Minut valittiin tehtävään ja palkkioksi sovittiin 10 % säästöjen koko summasta eli 5 miljoonaa euroa. Kouvolan Kyttä oli valintani uudeksi titteliksi ja virka-autoksi vaadin keltaisen Toyota Landcruiserin. Auton kylkiin maalattiin ilkeästi naureskeleva keskisormea näyttävä ruma äijä ja autossa oli myös jäätelöauton tapaan kovaääninen merkkisignaali jota Kouvolan Kyttänä sitten pelotteena soittelen kun lähestyn kulloinkin saneerattavaa työpaikkaa tai muuta kohdetta.
Työt aloitin välittömästi ja palkkasin avukseni 3 täysin ilman omaatuntoa olevaa entistä alkoholisoitunutta pankinjohtajaa ja yhden samanlaisen tuurijuopon juristin. Palkkioksi lupasin kullekin 250 000 euroa vuodessa puhtaana käteen jos he pysyvät vuoden töissä selvin päin ja tavoitteena ollut 50 miljoonan euron säästö ja tuotto syntyy. Assistentit olivat niin innoissaan jo ensi palaverissa, että he päättivät heti  irtisanoa kaupungin koko ylimmän johdon. Päätin kuitenkin, että aloitetaan hieman rauhallisemmin.
Ensitöiksi kaupungin kaikkien luottamusmiesten palkkiot poistettiin kokonaan koska kyseessä on yhteisten asioitten hoito eli ns. talkootyöt. Kokousjuomat jokainen saa myös tuoda itse. Matkakorvaukset luvattiin maksaa halvimman vaihtoehdon mukaan kaikille joitten matka kaupungintalolle on yli 5 kilometriä suuntaansa. Kaikki eläkeiän saavuttaneet pyyhkäistiin heti eläkkeelle ja uusia ei tilalle palkattu talon ulkopuolelta. Kaupungin kehitysyhtiö Kinno lakkautettiin ja tulospalkkiot kiellettiin, Helsingin juppikonsulenteille annettiin porttikielto Kouvolaan ja omat virkamiehet ja luottamusmiehet pakotettiin vastuunottoon. Kaikki asunto- ym. edut pantiin tarkkaan syyniin ja pääosin lopetettiin. Vesilaitoksen hulevesi hulluttelijat siirrettiin oikeisiin töihin ja virkamiehet velvoitettiin vastaamaan puhelimiin 1 minuutin sisällä rahallisten sanktioitten uhalla. Kaikista kaupungin kiinteistöistä sammutettiin joka toinen julkisten tilojen valaisin ja työhuoneitten lämpötilaa laskettiin 2 astetta. Katuvalojen käyttöaikaa vähennettiin yksi tunti ja eri laitosten valaistusta assistentit lähtivät tutkimaan haukan katseella. Käyttöveden lämpötilaa laskettiin myös koska käsien pesuun kelpaa viileämpikin vesi. Suihkussa saavat käydä kotona. Ensimmäisen viikon työt oli tehty ja alkava pelon ilmapiiri luotu kaupunkiin. Kouvolan Kytän kauhua herättänyt keltainen Toyota Landcruiser vietiin lukittuun talliin ilkivallan pelossa.
Seuraava viikko aloitettiin myös räväkästi. Palkkoja leikattiin siten että kaikki yli 6000 euroa tienaavat menettävät 10 % tuloistaan ja muut samassa suhteessa. Alle 2500 euroa tienaavilta ei palkkaa pienennetty. Kaikki virkamiesten matkat pantiin tarkan syynin alle ja luottamusmiesten matkustelu Kouvolan ulkopuolelle kiellettiin kokonaan. Kaikki kokoukset ja palaverit pitää järjestää Kouvolassa ja käyttää paikkakunnan omia palveluita. Vuokralääkärit pantiin Helsingin junaan ja uusia halukkaita palkattiin Virosta ja muistakin maista. Ei kuitenkaan Venäjältä. Kaikki hankinnat pyritään ohjaamaan paikkakunnan yrityksille vaikka kepulikeinoin. Kalliit merkkipäivälahjat peruttiin ja tilalle annetaan kaupungin vaakunaviiri ja porukalla kehutaan päivänsankaria niin perkeleesti. Työpaikoilta papereitten, kynien, työkalujen, wc-paperin ym. käyttötavaroitten kotiin vieminen tehdään mahdottomaksi runsaitten pistokokeitten voimalla ja potkujen uhalla. Työttömät pankinjohtajat olivat tästä tehtävästa aivan innoissaan ja vieroitustuskissaan ollut lakimies ei meinannut housuissaan pysyä. Ensimmäinen miljoona oli säästetty mutta tahtia on pakko kiristää koska säästöä pitää saada miljoona viikossa.  Ulkona ei kukaan Kytän tiimistä enää uskaltanut pimeän aikaan liikkua.
Seuraavana maanantaina ryhmä oli aivan liekeissä. Jokainen oli viikonlopun aikana miettinyt uusia pirullisia keinoja säästöjen löytämiseksi. Kaupungin kaikki asunnot pantiin myyntiin ja kaikki käyttämätön tavara myytiin suurissa huutokaupoissa hyvään hintaan. Ihmiset ostivat risoja koneita ja lapioita hullun lailla ja Kymi Sinfonietta vastasi juhlamusiikista. Sen jälkeen sen rahoitus lopetettiin.  Samassa humussa lopetettiin kaikki kaupungin museot ja tavarat myytiin taas huutokaupalla, tällä kertaa ilman orkesteria. Haltioituneet ostajat toki vetivät innoissaan karaokea ostamiinsa rukkeihin ja kirnuihin nojaillen ja marttojen ilmainen rokkapata porisi. Huutokauppojen tuotto laskettiin kulujen vähenemisen lisäksi Kaupungin Kytän tavoitteeseen. Kahden kuukauden kuluttua oli kasassa säästöä ja rahaa jo runsaat 10 miljoonaa. Koko tiimi varustettiin pippurisumuttimilla ja kumipampuilla.
Seuraavaksi ryhdyttiin kyttäämään työpaikkoja ja kaikki laiskimmat pantiin saman tien pihalle. Yli 500 tyhjäntoimittajaa sai hatkat. Muutamaa kymmentä tosi laiskaa suositeltiin piruttain vastuunalaisiin tehtäviin Iitin ja Savitaipaleen kuntiin. Komeitten työtodistusten turvin heidät sinne myös oitis valittiin. Sitten naurettiin niin perkeleesti. Kaikkien teiden ja katujen hoito laskettiin alempaan hoitoluokkaan ja puistot siivottiin vain satunnaisesti. Säästöä alkoi olla kasassa jo 20 miljoonaa. Nuorempi ja fiksumpi porukka alkoi lähteä kaupungilta muihin hommiin ja henkilökunnan keski-ikä nousi oikein kohinalla. Kohta saadaan loputkin eläkkeelle, naureskeli saneerausryhmä perjantaipalaverissaan. Tiimille ostettiin luotiliivit ja turvakengät.
Tähän tyyliin jatkettiin vielä 7 kuukautta ja tavoite saatiin kasaan. Runsaat 50 miljoonaa oli siis säästetty. Kaupungilla jäljellä olevat työntekijät olivat niin peloissaan, että eivät edes tervehtineet toisiaan ja seuraaviin kunnallisvaaleihin saatiin niin vähän ehdokkaita, että ainoa ehdokas, joka ei päässyt valtuustoon, oli Savitaipaleelta takaisin Valkealaan alivuokralaisasuntoonsa muuttanut entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen.
Hiljaiselta ja synkältä kaupungintalolta hain palkkioni tuhkanharmaalta kaupungin talousjohtajalta. Luodinkestävillä laseilla hiljattain varustetun keltaisen Toyota Landcruiserin jätin kaupungintalon eteen jossa se seuraavana yönä poltettiin. Ravintola Oléssa nautitulla loistavalla ja kostealla päättäjäislounaalla kiitin tiimiä hyvästä työstä ja juomaan langenneille pankinjohtajille ja tuomarille maksoin kullekin 250 000 euron palkkion ja loput 4 miljoonaa siirsin sitten omalle pankkitilille. Tukevassa humalassa ollut porukka päätti heti poiketa ensin maistraatissa muuttamassa nimensä ja sitten mennä kasvoleikkaukseen, ettei heitä kukaan enää Kouvolassa tunnista. Kotiin mentiin kävellen, sillä meille suivaantuneet taksikuskit eivät tiimiä kyytiin huolineet koska kaikki kaupungin ajot olivat takseilta loppuneet.
VR sentään huoli junaan ja illalla hyppäsin Katajanokalla kevyessä nousuhumalassa Viking Linen laivaan ja lähdin kohti Tukholmaa ostamaan tuliterää Bentley Continental GT autoa joka maksaa hulppeat 350 000 euroa. Aamuyöllä heräsin kun Satu töni minua ja väitti, että olin unissani leveä hymy naamalla läpsinyt häntä persuksille ja laulanut reippaita marssilauluja kuten Oolannin sota ja Kolme pientä elefanttia. Samalla olin kuulemma kajautellut äänekkäitä hurraa-huutoja pelastetulle Kouvolalle ja karjahdellut, että shampanjaa koko laivalle, Kouvolan kaupunki tarjoaa.
Jäi Bentley ostamatta, sillä untahan se perhanan saneeraus valitettavasti vain oli.
Jussi Untolahti
Joutomies
Valkeala

Ei kommentteja :