Karmein manaus

                                               

Kiroileminen on taitolaji. Taiteilijaprofessori Veikko Sinisalo lienee ollut Suomen virallinen ykkönen mutta kyllä kiroilun jalon taidon osaavia loistavia amatöörejäkin löytyy. Nykynuorten huorittelun ja homottelun oppii jokainen mukula valitettavasti jo samalla kuin puhetaidonkin. Näitä homo-huora-vittu-mulkku hokijoita en kuitenkaan laske aidoiksi kiroilijoiksi. Kyseessä on pikemmin nuoruuden epävarmuuden esiin tuomaa itsensä tehostusta ja valitettavasti usein puheeseen tahtomattaan tarttuneita sanoja joita käytetään sitten myös ilkeään nimittelyyn myöhemmälläkin iällä.

Nimittelyä taas ei lasketa kiroilun jaloon taitoon. Nimittely on henkilökohtaisempaa ja usein loukkaavaksi tarkoitettua totista sanailua johon saattaa liittyä jopa katkeruuttakin. Miehistä käytettiin ennen kovia nimityksiä kuten sälli, hampuusi, pärinäpoika, katupoika, hunsvotti, lättähattu, naistennaurattaja ja auervaara. Aisankannattaja oli outo sana ja se liitettiin meidän pikkukollien keskuudessa jotenkin isäntään ja renkiin. Jätkä, satamajätkä ja lentojätkä taas olivat ihan kelpoja nimiä alansa ammattilaisille. Uudempia haukkumanimiä olivat puli-ukko, tenukeppi, puistokemisti, metsien mies, nörtti, tv-sarja Hill Street Bluesista omittu rakinlöyhkä sekä erilaiset versiot peniksestä. Naisten kanssa oltiin hiukan varovaisempia ja ehkä jopa hienotunteisempia. Vähän vanhempi nimitys kokotti oli hieman outo kun taas hepsankeikka oli suorastaan riemastuttava kuten surinasussukin. Lintuihin näitä elämän sulostuttajia myös usein verrattiin. Kalkkunasta tullut kalkaani oli vähän rumempi ilmaus kuten kanakin. Hieman uljaammat kuten pulu, kurppa ja kotka herättivät myös negatiivista huomiota naisten keskuudessa. Kottarainen oli siinä ja siinä kuten myös harmaavarpunen. Papukaija viittasi puheripuliin mutta kyyhkyseni oli jo sallitun puolella. Kissa menettelee mutta nykyilmauksen, puuma, monet naiset kokevat loukkaavaksi. Miestä usein ansaitustikin kutsutaan siaksi mutta sillä nimellä saattaa silti olla miehiä yhdistävä ja rintaa kohottava gloriansa kuten myös pukilla. Lammas on paha nimitys ja kettukin hiukan negatiivinen. Leijona on kova juttu ja samaan kastiin lasketaan myös karju ja sonni. Jos taas naista sanoo lehmäksi, niin on todella heikoilla jäillä tai siellä ilottomassa selibaatissa. Huhu taas kertoo myös naisten käyttävän keskuudessaan varsin räväkkää kieltä meistä miehistä. Lieköhän on totta?

Voimasanojen valinta kertoo miehestä paljon. Puolihomon luutunsoittajan näköinen vakosamettihousuinen baskeripää voi täräyttää suustaan niinkin kaameita manauksia kuin pakana, hiivatti, hitsi, vitsi ja hui kamala. Edellä mainitut sopivat hyvin naisille kuten myös saakeli, hitto, jumankekka ja astetta kovempi perhana. Rantaruotsalainen Emsalö-Emäsalo alueelta vetäisee tiskiin kamalat jufenaut, fy fan, banne mej ja sjutton också. Tässä vaiheessa suomenkielinen purskahtaa nauruun ja meinaa kusta housuihinsa. Luutunsoittajan vähän vanhempi maripaitainen lajitoveri saattaa päräyttää ilmoille sanat pentele, samperi, jumankauta, halvattu, hiisi vieköön ja lempo soikoon. Humoristeilta löytyy jo enemmän mielikuvitusta vaativia yhdistelmiä kuten, voi hevonperse, voi kilinpillu, voi sianleuka ja Speden keksimä voihan rähmä tehostettuna kämmenen läjäytyksellä sanojan omaan otsaan. Naapurin otsaan läjäyttäminen taas saattaa aiheuttaa hallitsemattoman puhetulvan ja peräkkäin juoksua. Näitä edellä mainittuja naurettavia ilmaisuja ei kukaan kunnon itsetunnolla varustettu kiroilija ikinä käytä edes daamiseurassa ellei sitten halua itselleen täydellisen nössön mainetta.

Aidon kirosanan ja oikeaoppisen kiroilun teho perustuu suomen kieleen, oikeaan aikaan, paikkaan, painotukseen ja ennen kaikkea sattuvan kirosanan valintaan. Asiansa osaavan kiroilijan tunnistaa ensimmäisen sanan ensimmäisestä tavusta. Ensimmäistä tavua voimakkaasti painottaen ja r-kirjainta selvästi korostaen perkele on maailman kaunein ja tehokkain kirosana. Se korostaa myös voimakkaasti lausujan persoonaa ja antaa vakuuttavan kuvan kiroilijan tunteitten palosta kyseisessä tilanteessa. Kyllä siinä amatöörimäiset vitunhokijat lauletaan syvälle sinne kuuluisaan suohon ja kaiken maailman donnerwetterit, fuck yout ja bloody hellit kuulostavat enemmänkin naisten moottorimunakutsujen drinkkilistalta. Saatana ja helvetti oikein etupainoisesti tiuskaistuna tulevat seuraavina mutta kuitenkin selvästi jälkeen jääneinä. Kaikki kolme edellä mainittua kotimaista voimasanaa viittaavat selkeästi alakerran hiilihankohommiin ja niiden käyttö onkin suomenkielessä jo vahvaa perinnetietoa joka siirtyy alan miesten mukana isiltä pojille. Näitten sanojen lisäksi ei herrasmies oikein muita kirosanoja tarvitsekaan koska ns. alatyylin käyttäjät eivät todellakaan kuulu kiroilijoitten aateliin.

Väärän kirosanan valinnut onneton mies voi menettää uskottavuutensa, itsetuntonsa ja maineensa lopullisesti niin naisten, miesten kuin työnantajienkin keskuudessa. Mitäpä luulette tapahtuvan, jos karski metallimies hitsari epäonnistuneen hitsisauman jälkeen kovasti tuohtuneena pamauttaa suustaan karmeimman manauksensa, voi hitsin pimpula.

Jussi Untolahti