tiistai 27. syyskuuta 2011

Muutosten navakat tuulet puhaltavat Kouvolassa




Niin siinä sitten kävi, kuten uumoilinkin. Sairaalapäätös siirtyi taas ainakin kuukauden eteenpäin. Toisaalta on hyvä, että asiaa pohditaan tarkasti mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä on jonkin asteinen vastuunpakoilu. Poliittiset päättäjät ovat omasta jatkosta peloissaan jo nyt ja ovat näin halvauttaneet päätöksenteon koska kunnallisvaalit ovat vuoden päästä syksyllä 2012. Suuren ja mahtavan Kotkan ja Carean pelko myös vaikeuttaa päätöstä. Carean perustelutkin kuulostavat täysin haetuilta. Ennen herrojen edellistä Kiina-möhläilyä psykiatrinen sairaala oli Valkealassa ja toimi ihan hyvin. Nyt ei kuulemma toimi lainkaan jos uusi sairaala rakennetaan muualle kuin Sairaalanmäelle. Onkohan se muuten ihan realistinen mahdollisuus, että Carea kostotoimenpiteenä siirtäisi psykiatrisen sairaalan Kotkaan ja hylkäisi juuri rakennetut uudet tilat? Carea on selvästikin siirtynyt uhkailulinjalle ja mitä todennäköisimmin juuri Kotkan kaupungin ”hienovaraisen” ohjailun seurauksena.
Mielestäni Kotiharju on hyvä paikka sijainniltaan mutta kyllä se soinen maapohja epäilyttää tämmöistä maallikkoa. Sairaalan sijoituspaikasta on muutenkin käyty outoa vääntöä. Kuusankoskelaiset vetävät Sairaalanmäelle ja Puhjoon. Kouvolalaiset Kotiharjun suolle ja osalla onnettomista ei ole mitään kantaa. Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jari Suomelan firma Rasto Oy rakentaa Tervaskankaan ostoskeskusta. Suomela myös kannatti sairaalan paikaksi aluksi Puhjoa Tervaskankaan vieressä mutta taipui sitten ilmeisesti ryhmäkurin takia vastentahtoisesti Kotiharjun suon kannalle. Nyt olisi mukava tietää, oliko Suomelan tarkoituksena sairaalan rakentamisella Puhjoon vilkastuttaa myös Tervaskaankaan uuden ostoskeskuksen toimintaa vai tietääkö rakennusalan ammattilainen meitä muita enemmän Kotiharjun suon huonoista puolista rakentamisen suhteen. Jos viimeksi mainitusta on kysymys, niin Jari Suomela on tehnyt suuren ja vakavan virheen. Onko ryhmäkuri tärkeämpää kuin verovarojen järkevä käyttö ja sen puolustaminen? Kunhan sijoituspäätös joskus saadaan aikaan niin sitten alkaa aivan varmasti jonkin asteinen valituskierros joka voi siirtää rakentamista vielä vuosia. Sillä välin Kuusankosken sairaalaa ei kannata kunnolla remontoida ja se tulee aiheuttamaan runsaasti ongelmia. Toivottavasti ei kuitenkaan hengenmenetyksiä. Tämä on karua tarinaa ja politiikan pelisääntöjen mukaan kukaan ei kanna vastuuta. Se on Kouvolassa jo useasti nähty.
Jotain hyvääkin aina välillä kuulee. Ministeri Päivi Räsänen (kd) saattaa ottaa aluehälytyskeskusten sijainnin uuteen käsittelyyn. On kuulemma ilmennyt uusia seikkoja asian suhteen. Tämä verhottu lausunto antaa ymmärtää, että jossain on annettu vääriä tietoja tässä Kouvolallekin hyvin tärkeässä asiassa. Ihmettelinkin aina, että tämän alueen edustajat eivät ole huomanneet tai halunneet huomata, että lähes kaikki hätäkeskukset edellinen ministeri Anne Holmlund (kok) halusi sijoittaa rannikolle. Paikkoina olivat Oulu, Vaasa, Pori, Turku ja lähellä merta oleva Kerava. Sisämaassa oli vain Kuopio. Kouvolasta pitäisi sitten tulla joku häirikköpuheluitten sietämistakeskus. Jos näin käy niin voin vain kuvitella työntekijöitten työmöraalin ja motivaation määrää. Meren rannalle sijoitettujen keskusten huono puoli on myös se, että siellä meren puolella ei yleensä ole juuri ketään. Pori ja Vaasa siis pois listalta ja Kouvola ja Tampere tilalle.  Saapa nähdä voittaako järki vai viekö politiikka päättäjiä tälläkin kertaa?
Jalkapallo on pelien kuningas ja nyt huolestuttaa se, että Myllykoski Oy:n lopettaminen on aiheuttanut lopullisen laman myös jo aiemminkin kehnosti pelanneelle Mypan joukkueelle. Huoli tulevaisuudesta heijastuu pelaajiin ja varmasti myös seuran toimihenkilöihin. Jotkut tahot esittivät vielä tähän samaan rytäkkään, että Mypan pelit pitäisi siirtää Kouvolaan rakennettavalle uudelle jalkapallostadionille. Hienoahan se hetken olisi, mutta siinä kävisi juuri niin, kuten nytkin tulee ilmeisesti käymään. Jalkapallo hiipuu Kouvolan alueella ja parin kolmen vuoden tähtäimellä ylimmän tason futista täällä ei enää valitettavasti pelata. Näinhän aikoinaan kävi Jämsänkoskellakin ja myös Valkeakosken Hakan suuruuden vuodet ovat ohi kun teollisuuden tuki loppui.
Kaikki kolme yllämainittua asiaa ovat tärkeitä Kouvolalle. Painivat toki keskenään hieman eri sarjoissa.
Jussi Untolahti





Ei kommentteja :