keskiviikko 17. elokuuta 2011

Politiikan vai Taiteiden yö Kouvolassa?


Kouvolassa vietetään jälleen tulevana perjantai-iltana Taiteiden yötä ja nyt on kyseessä jo 20. kerta. Tapahtuma on siis vakiinnuttanut paikkansa kouvolalaisten sydämissä. Väkeä on aina riittänyt runsaasti niin Kouvola-talon suunnalle kuin myös ydinkeskustan tapahtumiinkin sekä myös kävelykatu Manskille ja sen musiikilla elävöitettyihin ulkoravintoloihin. Niin käy aivan varmasti myös tänä vuonna.

Takavuosilta muistetaan myös muutama negatiivinenkin tapahtuma. Nuoriso on joskus riehaantunut hieman liiankin railakkaaseen juhlintaan, meistä aikuisista nyt puhumattakaan. Joku ruokia värkännyt yrittäjäkin oli eräänä vuonna kuulemma Manskin katuojassa pessyt myytäviin ruokiin tulleita vihanneksia. Sadekin on joskus yrittänyt juhlintaa hillitä mutta muistaakseni huonoin tuloksin. Pienellä budjetilla värkätty tapahtuma on joutunut usein tukeutumaan talkoovoimiin ja ilmaisiin esiintyjiin. Hyvin on kuitenkin tarjonta meille kelvannut ja hauskaa on ollut. Myyntikojujen runsautta ja rihkamamyynnin paljoutta on myös usein moitittu mutta kyllä tyhjä Manski olisi vielä kurjemman näköinen ja toisaalta ostopakkoahan siellä ei ole.

Tämän vuoden negatiivisin ilmiö on kuitenkin selvillä jo reilusti ennen kuin juhlat avataan. Onko siis  sittenkin  kyseessä jonkun onnettoman tunarin masinoima politiikan yö? Tapahtuman järjestäjät ovat nimittäin jostain käsittämättömästä syystä pyytäneet Taiteiden yön avaajaksi kouvolalaisia äänestäjiä kotipaikallaan viime vaaleissa kusettaneen miehen Etelä-Karjalasta. Savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen (Persu) avaa valitettavasti kaupungin suurimman kansanjuhlan. Eikö Kouvolasta todella löytynyt tilaisuuden avaajaa vai onko kyseessä järjestäjien henkilökohtaisten mieltymysten esille tuominen. Jotenkin olisi odottanut, että tilaisuuden avaa joku kulttuurihenkilö tai jos avaajan on pakko olla poliitikko, niin sitten edes kouvolalainen. Politiikasta äskettäin vetäytynyt Ilpo Kontula kultturellina miehenä ja loistavana puhujana olisi ollut erinomainen Taiteiden yön avaaja.

Itse en Taiteiden yön avajaisiin saavu herra Tossavaista kuulemaan. Illan myöhempään ohjelmaan taas osallistun vanhoja perinteitäni noudattaen. Minun taiteiden yöhön on nimittäin aina kuulunut alkuillan kuljeksiminen niin Kaunisnurmella kuin ihan keskustan ytimessäkin, lähinnä vaimon seurana. On käyty taidenäyttelyt, muutama museo, ainakin 50 myyntikojua sekä seurattu erilaisten taiteilijoiden esiintymisiä. Sinällään ihan hauskaa puuhaa kun tietää, että se on kuitenkin vain valmistautumista, vähän niin kuin esileikkiä, illan henkilökohtaiseen kohokohtaan. Hyvissä ajoissa nimittäin suuntaan kuin varkain kulkuni sinne missä elävä musiikki soi ja olut virtaa. Tässä vuosien varrella Taiteiden yön hauskimmat hetket olen nimittäin kokenut joka kerta jollain terassilla hyvän musiikin, lukuisten ystävien, kylmän oluen ja lämpimien iltapalojen parissa. Niin se menee tänäkin vuonna.

Nautitaan siis taas kerran yhdessä tuumin taiteesta, musiikista, ystävistä, ruoasta, oluesta ja Kouvolan Taiteiden yön ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Jussi Untolahti


Ei kommentteja :