keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kouvolan kasvottomat kauppiaat



Kai sitä alkaa vähitellen tulla vanhaksi tai sitten on muuten vaan pudonnut kelkasta. Kun nykyään lähden ns. hankintamatkalle Kouvolan liikkeisiin, niin enpä montaakaan kauppiasta tai muuta yrityksen vetäjää enää tunne. Jonkun sentään, KT-Sportcenterin Tiaisen Kari, Jim& Jillin Hokkasen Mikko, Hopeapajan Ronkan Olli ja laukkukauppias Vaitisen Jussi nyt tulevat ensimmäisinä mieleen. Armoitettu kauppamies Koposen Eetukaan ei enää myy autoja.

Ennen oli kaikki toisin. Kauppiaat ja yritysten vetäjät olivat tunnettuja ja näkyviä henkilöitä pienessä ja tiiviissä yhteiskunnassa. Rättipuolelta kaikki tiesivät Seppälä Oy:n Elvi, Leena, Hannu ja Liisa Seppälän, Harsi Oy:n Vesa Harsin, Hokkanen Oy:n Ilmari Hokkasen, Kouvolan Pukimo Oy:n Seppo Mikkolan ja Pennanen Oy:n Matti Pennasen. Heimosen Kengän Hannu ja Pirjo Heimosen ja Kaivolan urheiluliikkeen Supe Kaivolan ja poikansa Karin tunsivat kouvolalaiset myös hyvin. Valio-Asu Oy:n Kouvolan myymälän vetäjä, vihreällä Porschella ajellut Esa Pyötsiä, oli aikoinaan hyvin näkyvä henkilö Kouvolassa ja pyörittipä Esa myöhemmin omaakin firmaa silloisen naisystävänsä kanssa Lasipalatsin kulmassa. Muutaman vuoden ajan myös Lasse Tiluksen ja Jakke Uusi-Heimalan nuorisolle suunnattu farkkukauppa Riepu riemastutti Kouvolan liike-elämää komeine Jaguareineen.

Autokauppiaina tunnettiin hyvin Viljo ja Eino Lairila jotka vetivät GM-piirimyyjä Kouvolan Auto Oy:tä. Sisu, Isuzu ja Range-Rover kauppias kauppaneuvos Olavi Kosonen oli hieno ja arvostettu herra Kouvolassa. Nykyinen kiinteistönomistaja Pasi Vilenius toimi myös autokauppiaana myyden mm. BMW:tä ja nykyisen Bernerin paikalla Simcaa ja muita Chrysler-yhtymän tuotteita kauppasi Eino Piira poikineen. Tuomalan suvun Auto-Puhos Oy toimi pitkään Fiat ja Mitsubishi-myyntipisteenä ja Arto Tuomala poikansa kanssa tekee edelleen autokauppaa Kouvolan seudulla. KK-Auto Oy:n, nykyisen Delta-Auton, omistajan ja ralli-autoilijanakin tunnetun Viljo Hietasen saavutukset mm. Jyväskylän Suurajojen voittajana muistettiin täällä pitkään. KK-Autossa vaikutti sittemmin myös pitkään komeasta ralliurastaan tunnettu Raimo ”Rampe” Kossila. Autoliike Liiri & Mattsson myi Kyösti ”Kykä” Liirin ja Tenho Mattssonin johdolla Skodaa ja Alfa-Romeota Koivukodon kellarissa ja Rantalan veljekset Mazdaa Tornitalon alakerrassa. Kellomäessä taas Paalasen Topi myi Volkkarin ja Opelin lisäksi myös Mallasjuoman juomia. Lennart Kippo ja Leo Terävä opettivat silloin meitä kouvolalaisia ajamisen joskus niin vaikealla saralla. Linja-autofirmat ja niitten omistajat tiedettiin myös tarkasti. Tuomalan Linjan Eino Tuomala tyttärineen, Kossilan suku ja Laurilan Linjan isä Martti ja pojat Anssi Ja Hannu sekä hieman myöhemmin oman yrityksensä perustanut Paavo ”Patu” Puolakka olivat tuttuja miehiä meille kouvolalaisille. Bensaa taas myivät torin ylälaidassa Lairilan Shell, Tornionmäessä Seppälän Shell, Konttijärven ja Tolvasen Essot, Kaukosen Gulf ja Tommolan Heikin legendaarinen Kellomäen Union.

Kodinkonekauppaa Kouvolassa teki P.J. Wiljanen Oy eli Wiljasen Pasi ja sittemmin myös poikansa Laxi. Backmanin Tauno ja Markku olivat toinen tunnettu isä-poika pari samalla alalla. Konttorikoneet myi Kylmälän Enska ja silmälasit Arvi Sorakari ja sittemmin poikansa Seppo. Lahjatavarat ostettiin Brita Sepän ja sisarensa Liisa Hasasen Suvakosta. Molemmat omaa sukua Pulsa eli sitä Pekka ja Esa Pulsan vetämän Kouvolan Villan sisarusparvea. Kellot ja kultasepän tuotteet ostettiin Sompin Remin ja Harryn liikkeestä Kauppalankadulta ja muovituotteet Engbergien Muovi-Epoxista. Elokuvia esitti useassa teatterissa Koistisen perhe ja ruokaa myivät Lasipalatsissa Veikko Lehtisen lihakauppa, Voutilaisen Jussi parissakin paikassa sekä myös monet muut pienet kaupat. Sitten vähän isommassa muodossa Solapuron Pekan Sokut ja sittemmin Sokuri ja Sokuriina. Utinkadulle noussut Veimo Laaksosen Supermarket mullisti elintarvikekaupan niin Kouvolassa kuin myös koko Suomessa. Prismasta ei silloin vielä haaveillut kukaan. Kouvolan Sanomia kustansi Jouni Kaikko ja PK-lehden perusti Pipa Huhtala. Näitten varassa oli sananvapaus Kouvolassa pitkään ja hyvin. Tiedonhaluisimmat tilasivat myös Helsingin Sanomia ja Uutta Suomea.

Ravintoloitsijatkin tunnettiin hyvin, ihme kyllä. Red Carin johdossa oli mukava Taipalisen Seija taustajoukkoineen ja Saluunaa ja Kannusta veti tietysti ensin Spede ja sitten myös Krouvarit Kallas & Luotio. Heitä ei oikein tunnettu kuin maineeltaan. Seuraavaksi tuli Loikalan Markun aika vaimoineen ja sittemmin myös Piensalmen Jussi toimi vetäjänä kyseisissä paikoissa. Jussin kuppiloihin kuului myös Kummitäti eli sittemmin Green Apple. Kymen Wienerin, Snack-baarin ja Sip Pubin omistaja Veikko Niemi oli mukava ja erittäin pidetty mies. Poikansa Niko Niemi jatkoi sittemmin imperiumin toimintaa liittäen siihen myös Turisti-Hovin pubeineen ja jopa hotelli Sommelon. Legendaarisen Ylä-Mannerin takana taas oli koko ketjun toimitusjohtaja Seppo Jokitulppo. Leskisten Mutteriin eli ravintola Pyöreään Torppaan emme silloin uskaltaneet edes mennä.

Teollisuudestakin tunnettiin useita perheitä. Kouvolan Villan Pulsat, Kymen Sukan Kaukiaiset, Artellan Sinkkoset, Kouvolan Harmonikan Kosket, Makeis ja Mehun Olkut, Jubellan Kääriäiset, Kouvolan Sahan Heikkilät, Kouvolan Sementtivalimon Koivistot, Pelkosen Konepajan Pelkoset ja Ruusutarhojen Suutarit. Rakennuspuolelta muistan hyvin Kouvolan Rakentajat Oy:n perustajan Paavo Eerolan, paljon Kouvolaan kerrostaloja rakentaneen Aarne Liirin sekä tietysti Oiva Elorannan ja Juhani Pousin.

Kaikki edellä mainitut henkilöt muistan hyvin, monet heistä voin jopa sanoa tuntevani mutta niin se on silti aika muuttunut. Yllä mainituista firmoista alkuperäisillä omistajasuvuilla on tällä hetkellä enää Kouvolan Pukimo Oy vetäjänään Jarkko Mikkola ja Laurilan Linjat johdossaan Hannu Laurila. Puolakan bussifirmaa vetää Paavon poika Veli-Matti ja Engbergien perhe pitää edelleen Muovi-Epoxia. Konttorikonetukku E. Kylmälässä on mukana Enskan tyttären perhettä ja Turistihovi ja Pub-23 taitavat yhä olla Niemen Nikon hallussa. Elokuvista nautimme Koistisen Jukan toimesta niin Kino-Kouvossa kuin Kuva-Portissakin ja ravintola Pyöreä Torppa on tietääkseni yhä osittain Leskisen suvun hallussa.

Kasvottomiksi taustahenkilöiksi ovat siis nykyään menneet yritysten vetäjät. Toisaalta, eipä sitä nyt mitään Vesa Keskisen tyyliä tänne kaipaakaan. Tärkeintä on, että jatkossakin ostamme tuotteet ja palvelut kotikaupungistamme Kouvolasta.

Jussi Untolahti


3 kommenttia :

Ulla K kirjoitti...

Kiitos Jussille mukavasta ja muistorikkaasta jutusta! Monia tuttuja nimiä vilisi tekstissä.

Unknown kirjoitti...

No kyllä oli historian pläjäys. Tuttuja tuttuja paljon.

Unknown kirjoitti...

Moikat!

Nyt vasta osui tekstisi kohdalleni.

Tulipa Manskin ajat mukavasti mieleen - nimillä tiivistettynä.

Hauskaa.

Terkkuja -

Riitta Ora