perjantai 26. elokuuta 2011

Seksikäs kaalinviljelijä

Ennen seksi oli häveliästä, salaista, vähintäänkin yksityistä tai jopa kiellettyä. Jostain sekin laji kuitenkin meille -60 luvun kolleille tuli tutuksi. Ei meitä kuitenkaan puuhun mikään luonto ajanut kuten sitä kuuluisaa tikanpoikaa. Meidän luontona toimivat naapuruston isommat ja tietävämmät jo kaiken kokeneet kollit. Tarinat olivat hurjia ja värikkäitä. Totuus sitten joskus myöhemmin paljastui pirun paljon karummaksi ainakin sen alkutaipaleen osalta. Jälkeenpäin tuleekin aina mieleen se Savitaipaleen aikamiespoika Repa, joka ei varmasti ollut alastonta naista nähnyt kuin kosteissa unissaan. Kossupullon tanssilavan takana nautittuaan herkesi tosi Auervaaraksi. Kertoi nuoremmille, että ensimmäinen kesän merkki on se, kun lähimetsästä kuuluu immenkalvon iloinen poksahdus ja jatkaa sitten kuinka niitä viime kesänäkin puhkottiin kuin muikkuja. Nuorempi kaarti oli kuin ällikällä löyty armottoman paineen levitessä teini-ikäiseen keskikehoon. Edesmennyt isänikään ei olisi todennäköisesti itseään seksuaaliterapeuttina elättänyt. Kun olin jo 18 vuotta täyttänyt ja haparoivat ensiaskeleet seksin poluilla ottanut, niin isä-Aarre valisti ihan vakavalla naamalla, että naisista on parasta pysyä erossa, ei niistä saa kuin tauteja ja murheita. Ei uponnut onneksi oppi kovin hedelmälliseen maaperään mutta eipä näistä nuoruuden ajan pedagogeista mitään traumojakaan ole jäänyt.

Nykyään sanaa seksi käytetään tarkoituksenmukaisesti aivan väärin. Kaikki on nykyään seksikästä. Monet työelämän alueetkin ovat seksikkäitä tai sitten eivät. Parhaat ovat jopa mediaseksikkäitä. Tosin sitä linjaa pitää käyttää varoen, ettei käy kuin Audipomo Esko Kiesille joka innoissaan saamastaan julkisuudesta rinnasti auton naiseen, meni hyvä virka alta. Urheilulajeissakin on toimittajien mielestä seksikkäitä ja ei-seksikkäitä lajeja. Minusta uinti, voimistelu, beach-volley, taitoluistelu, aerobic ja osin yleisurheilukin ovat niitä oikeasti seksikkäitä lajeja, ainakin jos asiaa mitataan asusteitten niukkuudella. Sumo-painista taas saa jokainen muodostaa ihan oman käsityksensä. Jääkiekko, moottoriurheilu, amerikkalainen jalkapallo ja miekkailu taas eivät ole, koska niissähän ei suorittajista näe kuin turvalliset varusteet. Mutta näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Toki vähäpukeiset Kiirat ja Hanna-Mariat ovat myyviä mutta lajien seksikkyyteen on muitakin syitä. Lajin vaarallisuus ja särmikkäät persoonat tekevät usein monista lajeista mielenkiintoisia seurattavia eli mediaseksikkäitä.  Miettikääpä vaikka alppilajeja ja Kalle Palanderia, F1:stä ja Kimi Räikköstä, kehonrakennusta ja Kike Elomaata sekä mäkihyppyä ja Matti Nykästä sekä Harri Ollia. Heillä kaikilla on saavutuksiakin lajeissaan mutta eniten juttuja on tullut ihan muista ansioista. On annettu kärkkäitä lausuntoja milloin mistäkin, tehty lehtolapsia, tapeltu, käyty vieraissa, erottu, avioiduttu, puukotettu, ryypätty ja ennen kaikkea annettu runsaasti aihetta lehdille kirjoitteluun ja tietysti edistetty samalla lehtien myyntiä. Eihän tässä mustan makkarankin kyllästyttämässä maailmassa nyt mitään seksikästä ole! On siinä, siinä on juuri sitä lehtimiesten keksimää mediaseksiä joka myy ja tuo rahaa lehtitaloille, välillä myös näille lööppien kuningattarille ja kuninkaille. Edellä mainitut ovat sentään uransa varrella jotain saavuttaneetkin. Tuksut ja kumppanit ovat sitten aivan oma lukunsa.

Monet ammatit ovat nykyään seksikkäitä tai mediaseksikkäitä. It-ala, personal trainerit, tanssiryhmät (paitsi Tuksun) roskajournalismi, politiikka, lentäminen, lentokoneissa tarjoileminen, uhkapeliammattilaisuus, ammattimainen moottoriurheilu, musiikkiala, saippuasarjat ja elokuvakin ovat nykyään niin pirun seksikkäitä aloja jos lehtiin uskomme. Selvästi taas lähes seksittömiä taviksia ovat koneasentajat, opettajat, lakimiehet, kulttuuritoimittajat, kaikki virkamiehet, rekkakuskit, tarjoilijat, sijoittajat, jokamiesluokan kuskit, karaoke-laulajat ja kesäteatterien näyttelijät. Ihan ulkona kaikesta ovat työttömät, osa-aikaiset työntekijät, puhelinmyyjät, siivoojat, myyntimiehet, tv-lupatarkastajat, verovirkailijat ja Kelan työntekijät. Näistä viimeksi mainituista ei revi seksiä esiin kuin lähipiiri. Vai oletteko nähneet lehdissä juttua seksiä tihkuvasta Kelan korvauskäsittelijästä kuumalla rantalomalla ryntäät bikineistä pursuen.

Joillain kuitenkin riittää itsekritiikkiä ja tilanteen realistista tajuamista etelän mediankin pyörityksessä. Suurkaupungin aviisin nirppanokka blonditoimittaja oli pantu minihameessa ja korkokengissä tekemään juttua pohjois-savolaisesta kaalinviljelijästä. Haastattelun lopuksi blondi kysyi haalareihin pukeutuneelta pönäkältä kaalinviljelijältä, että kuinka seksikkääksi alaksi tämä kaalinviljelyn nykyään arvottaa. Kaalikuormaan nojaillut hikinen savolaisäijä tuijotti hetken blondia ja sanoi sitten, että ei tällä saatanan matoisten kaalien keräämisellä ole mitään tekemistä seksin kanssa, eikä perkele pidäkään olla.
Näinhän se juuri on!

Jussi Untolahti


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kouvolan kasvottomat kauppiaat



Kai sitä alkaa vähitellen tulla vanhaksi tai sitten on muuten vaan pudonnut kelkasta. Kun nykyään lähden ns. hankintamatkalle Kouvolan liikkeisiin, niin enpä montaakaan kauppiasta tai muuta yrityksen vetäjää enää tunne. Jonkun sentään, KT-Sportcenterin Tiaisen Kari, Jim& Jillin Hokkasen Mikko, Hopeapajan Ronkan Olli ja laukkukauppias Vaitisen Jussi nyt tulevat ensimmäisinä mieleen. Armoitettu kauppamies Koposen Eetukaan ei enää myy autoja.

Ennen oli kaikki toisin. Kauppiaat ja yritysten vetäjät olivat tunnettuja ja näkyviä henkilöitä pienessä ja tiiviissä yhteiskunnassa. Rättipuolelta kaikki tiesivät Seppälä Oy:n Elvi, Leena, Hannu ja Liisa Seppälän, Harsi Oy:n Vesa Harsin, Hokkanen Oy:n Ilmari Hokkasen, Kouvolan Pukimo Oy:n Seppo Mikkolan ja Pennanen Oy:n Matti Pennasen. Heimosen Kengän Hannu ja Pirjo Heimosen ja Kaivolan urheiluliikkeen Supe Kaivolan ja poikansa Karin tunsivat kouvolalaiset myös hyvin. Valio-Asu Oy:n Kouvolan myymälän vetäjä, vihreällä Porschella ajellut Esa Pyötsiä, oli aikoinaan hyvin näkyvä henkilö Kouvolassa ja pyörittipä Esa myöhemmin omaakin firmaa silloisen naisystävänsä kanssa Lasipalatsin kulmassa. Muutaman vuoden ajan myös Lasse Tiluksen ja Jakke Uusi-Heimalan nuorisolle suunnattu farkkukauppa Riepu riemastutti Kouvolan liike-elämää komeine Jaguareineen.

Autokauppiaina tunnettiin hyvin Viljo ja Eino Lairila jotka vetivät GM-piirimyyjä Kouvolan Auto Oy:tä. Sisu, Isuzu ja Range-Rover kauppias kauppaneuvos Olavi Kosonen oli hieno ja arvostettu herra Kouvolassa. Nykyinen kiinteistönomistaja Pasi Vilenius toimi myös autokauppiaana myyden mm. BMW:tä ja nykyisen Bernerin paikalla Simcaa ja muita Chrysler-yhtymän tuotteita kauppasi Eino Piira poikineen. Tuomalan suvun Auto-Puhos Oy toimi pitkään Fiat ja Mitsubishi-myyntipisteenä ja Arto Tuomala poikansa kanssa tekee edelleen autokauppaa Kouvolan seudulla. KK-Auto Oy:n, nykyisen Delta-Auton, omistajan ja ralli-autoilijanakin tunnetun Viljo Hietasen saavutukset mm. Jyväskylän Suurajojen voittajana muistettiin täällä pitkään. KK-Autossa vaikutti sittemmin myös pitkään komeasta ralliurastaan tunnettu Raimo ”Rampe” Kossila. Autoliike Liiri & Mattsson myi Kyösti ”Kykä” Liirin ja Tenho Mattssonin johdolla Skodaa ja Alfa-Romeota Koivukodon kellarissa ja Rantalan veljekset Mazdaa Tornitalon alakerrassa. Kellomäessä taas Paalasen Topi myi Volkkarin ja Opelin lisäksi myös Mallasjuoman juomia. Lennart Kippo ja Leo Terävä opettivat silloin meitä kouvolalaisia ajamisen joskus niin vaikealla saralla. Linja-autofirmat ja niitten omistajat tiedettiin myös tarkasti. Tuomalan Linjan Eino Tuomala tyttärineen, Kossilan suku ja Laurilan Linjan isä Martti ja pojat Anssi Ja Hannu sekä hieman myöhemmin oman yrityksensä perustanut Paavo ”Patu” Puolakka olivat tuttuja miehiä meille kouvolalaisille. Bensaa taas myivät torin ylälaidassa Lairilan Shell, Tornionmäessä Seppälän Shell, Konttijärven ja Tolvasen Essot, Kaukosen Gulf ja Tommolan Heikin legendaarinen Kellomäen Union.

Kodinkonekauppaa Kouvolassa teki P.J. Wiljanen Oy eli Wiljasen Pasi ja sittemmin myös poikansa Laxi. Backmanin Tauno ja Markku olivat toinen tunnettu isä-poika pari samalla alalla. Konttorikoneet myi Kylmälän Enska ja silmälasit Arvi Sorakari ja sittemmin poikansa Seppo. Lahjatavarat ostettiin Brita Sepän ja sisarensa Liisa Hasasen Suvakosta. Molemmat omaa sukua Pulsa eli sitä Pekka ja Esa Pulsan vetämän Kouvolan Villan sisarusparvea. Kellot ja kultasepän tuotteet ostettiin Sompin Remin ja Harryn liikkeestä Kauppalankadulta ja muovituotteet Engbergien Muovi-Epoxista. Elokuvia esitti useassa teatterissa Koistisen perhe ja ruokaa myivät Lasipalatsissa Veikko Lehtisen lihakauppa, Voutilaisen Jussi parissakin paikassa sekä myös monet muut pienet kaupat. Sitten vähän isommassa muodossa Solapuron Pekan Sokut ja sittemmin Sokuri ja Sokuriina. Utinkadulle noussut Veimo Laaksosen Supermarket mullisti elintarvikekaupan niin Kouvolassa kuin myös koko Suomessa. Prismasta ei silloin vielä haaveillut kukaan. Kouvolan Sanomia kustansi Jouni Kaikko ja PK-lehden perusti Pipa Huhtala. Näitten varassa oli sananvapaus Kouvolassa pitkään ja hyvin. Tiedonhaluisimmat tilasivat myös Helsingin Sanomia ja Uutta Suomea.

Ravintoloitsijatkin tunnettiin hyvin, ihme kyllä. Red Carin johdossa oli mukava Taipalisen Seija taustajoukkoineen ja Saluunaa ja Kannusta veti tietysti ensin Spede ja sitten myös Krouvarit Kallas & Luotio. Heitä ei oikein tunnettu kuin maineeltaan. Seuraavaksi tuli Loikalan Markun aika vaimoineen ja sittemmin myös Piensalmen Jussi toimi vetäjänä kyseisissä paikoissa. Jussin kuppiloihin kuului myös Kummitäti eli sittemmin Green Apple. Kymen Wienerin, Snack-baarin ja Sip Pubin omistaja Veikko Niemi oli mukava ja erittäin pidetty mies. Poikansa Niko Niemi jatkoi sittemmin imperiumin toimintaa liittäen siihen myös Turisti-Hovin pubeineen ja jopa hotelli Sommelon. Legendaarisen Ylä-Mannerin takana taas oli koko ketjun toimitusjohtaja Seppo Jokitulppo. Leskisten Mutteriin eli ravintola Pyöreään Torppaan emme silloin uskaltaneet edes mennä.

Teollisuudestakin tunnettiin useita perheitä. Kouvolan Villan Pulsat, Kymen Sukan Kaukiaiset, Artellan Sinkkoset, Kouvolan Harmonikan Kosket, Makeis ja Mehun Olkut, Jubellan Kääriäiset, Kouvolan Sahan Heikkilät, Kouvolan Sementtivalimon Koivistot, Pelkosen Konepajan Pelkoset ja Ruusutarhojen Suutarit. Rakennuspuolelta muistan hyvin Kouvolan Rakentajat Oy:n perustajan Paavo Eerolan, paljon Kouvolaan kerrostaloja rakentaneen Aarne Liirin sekä tietysti Oiva Elorannan ja Juhani Pousin.

Kaikki edellä mainitut henkilöt muistan hyvin, monet heistä voin jopa sanoa tuntevani mutta niin se on silti aika muuttunut. Yllä mainituista firmoista alkuperäisillä omistajasuvuilla on tällä hetkellä enää Kouvolan Pukimo Oy vetäjänään Jarkko Mikkola ja Laurilan Linjat johdossaan Hannu Laurila. Puolakan bussifirmaa vetää Paavon poika Veli-Matti ja Engbergien perhe pitää edelleen Muovi-Epoxia. Konttorikonetukku E. Kylmälässä on mukana Enskan tyttären perhettä ja Turistihovi ja Pub-23 taitavat yhä olla Niemen Nikon hallussa. Elokuvista nautimme Koistisen Jukan toimesta niin Kino-Kouvossa kuin Kuva-Portissakin ja ravintola Pyöreä Torppa on tietääkseni yhä osittain Leskisen suvun hallussa.

Kasvottomiksi taustahenkilöiksi ovat siis nykyään menneet yritysten vetäjät. Toisaalta, eipä sitä nyt mitään Vesa Keskisen tyyliä tänne kaipaakaan. Tärkeintä on, että jatkossakin ostamme tuotteet ja palvelut kotikaupungistamme Kouvolasta.

Jussi Untolahti


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kouvolan päättäjät munatonta joukkoa

                                                      Tossavainen ja toverit


”Kouvolan 20. Taiteiden yö alkoi karnevaalitunnelmissa. Avajaisissa esiintyi muun muassa Kotkan afrikkalainen rumpuryhmä, Mikkelin sudanilainen tanssiryhmä ja savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.)”. Edellä olevaan Kouvolan Sanomien tekstiin lisäsin vain sanan ”savitaipalelainen”.
Olinhan minäkin sitten siellä Kansalaistorilla Reijo Tossavaisen puhetta kuuntelemassa ja niin oli moni muukin. Jopa poliisit olivat lisänneet miehitystään koska pelkäsivät, että herra Tossavainen saattaisi joutua jonkinlaisen mielenosoituksen kohteeksi. Ei muuten joutunut, minä olin ihan hiljaa ja hyvin käyttäytyivät muutkin kouvolalaiset. Tossavaisen monotoninen, suoraan paperista luettu puhe oli tosin melkoisen tylsää kuultavaa. Ainoa hieno vire Tossavaisen esiintymisessä oli koko puheen ajan hänen takanaan istunut mustien miesten rumpuryhmä. Siinä oli herkkä kohtaaminen maahanmuuttajien ja heidän vastustajansa kesken.

Vastustin voimakkaasti Reijo Tossavaisen esiintymistä Taiteiden yön avaajana. Minusta ei ollut sopivaa, että kouvolalaisia vaaleissa kusettanut Savitaipaleen mies avaa Kouvolan suurimman kansanjuhlan. Olisihan meiltä täältä Kouvolastakin löytynyt hyviä avaajia. Tossavaisen puoluetoveri Jari Lindström, kristillisten Sari Palm ja myös ehdottamani Ilpo Kontula olisivat olleet hyvin sopivia kyseiseen tehtävään. Lähetin asian tiimoilta viestit seuraaville henkilöille: Valtuuston varapuheenjohtajille Janne Wallille, Hannele Viljakaiselle, Jari Larikalle, Sakari Viinikaiselle, valtuuston puheenjohtaja Valto Koskelle, kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäelle, kulttuuritoimenjohtaja Anne Erikssonille ja kulttuuritoimiston työntekijä Kirsi Nurmiselle sekä myös kansanedustaja Reijo Tossavaiselle. Viljakainen, Viinikainen, Nurminen ja Tossavainen eivät mitenkään reagoineet viesteihini. Jari Larikka kommentoi asiaa eräässä viestiketjussa ja oli käsittääkseni myös sitä mieltä, että nyt puhuu avauksessa väärä mies.

Janne Wall vastasi ensimmäisenä, hämmästeli Tossavaisen valintaa ja kertoi, että ei ole ollut osallisena tähän päätökseen. Väitti myös, että olisi ”torpannut” Tossavaisen valinnan. Uskon häntä mutta se kummastutti että viestin lopussa oli outo lauseke joka kertoi että tämä tieto ei ole tarkoitettu julkisuuteen. Valto Koski oli myös Tossavaisen valinnasta ns. äimän käkenä. Kertoi viestissään, että eipä taida olla mitään keinoa enää sivistyneesti estää Tossavaisen puhetta. Pelkäsi myös syntyvää ”kalapaliikkia” ja ehdotti että täytyy yhdessä miettiä miten tuleviin yleisönosastokirjoituksiin vastataan. Tällä yhteisellä mietinnällä hän ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoittanut minua. Kertoi myös, että asia on tutkittava ja epäili, että mitään sanktioita ei asiasta todennäköisesti tule. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki vastasi viestiini kun netissä kirjoitin, että eipä ole vastannut. Lamminmäki siirsi vastuun asiasta kulttuuritoimelle ja puolusteli vielä heidän touhujaan sanoen, että Tossavaisen muutto Savitaipaleelle ei ollut tiedossa kun häntä pyydettiin esiintymään Taiteiden yöhön. Samoin selitteli tapahtunutta Anne Eriksson. Huvittavaksi molempien selitykset kuitenkin kääntyvät kun muistetaan, että Tossavainen ilmoitti Savitaipaleelle muutostaan heti kun valinta eduskuntaan oli selvä. Jos sitä ennen joku ehti häntä pyytää puhumaan Taiteiden yössä, niin henkilön on ollut pakko olla paikalla jopa Tossavaisen vaalivalvojaisissa. Jotenkin tuntuu, että edellä mainitut selitykset eivät ole nyt ihan jetsullaan.

Munatonta oli siis Kouvolan päättäjien ja virkamiesten toiminta tämän tapauksen tiimoilta. Eihän korppi korppia noki. Eräs heistä jopa epäili, että jos Tossavaisen puhe perutaan, niin hänestä tulee marttyyri asian tiimoilta. Sehän se olisi ainakin minua harmittanut, marttyyri Tossavainen suupielet alaspäin kun isot pojat ovat kohdelleet huonosti. Tosiasiassa en uskonutkaan, että kaupungin herrat estävät Tossavaisen esiintymisen. Pienen toivon laitoin siihen, että herra Tossavainen itse vetäytyy tehtävästä. Poliitikon julkisuuden kipeys on kuitenkin usein sitä luokkaa, että sitä mennään mihin tahansa tapahtumaan missä voi runsasta julkisuutta saada.

Reijo Tossavaisen puheen olisi kuitenkin komeasti kruunannut yhteisesiintyminen kotkalais-afrikkalaisen rumpuryhmän kanssa. Nyt ei Savitaipale-Kotka-Afrikka akselin yhteistyötä valitettavasti nähty.

Valitaanko seuraavan Taiteiden yön avaaja Kouvolasta, uskon niin.

Jussi Untolahti

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Politiikan vai Taiteiden yö Kouvolassa?


Kouvolassa vietetään jälleen tulevana perjantai-iltana Taiteiden yötä ja nyt on kyseessä jo 20. kerta. Tapahtuma on siis vakiinnuttanut paikkansa kouvolalaisten sydämissä. Väkeä on aina riittänyt runsaasti niin Kouvola-talon suunnalle kuin myös ydinkeskustan tapahtumiinkin sekä myös kävelykatu Manskille ja sen musiikilla elävöitettyihin ulkoravintoloihin. Niin käy aivan varmasti myös tänä vuonna.

Takavuosilta muistetaan myös muutama negatiivinenkin tapahtuma. Nuoriso on joskus riehaantunut hieman liiankin railakkaaseen juhlintaan, meistä aikuisista nyt puhumattakaan. Joku ruokia värkännyt yrittäjäkin oli eräänä vuonna kuulemma Manskin katuojassa pessyt myytäviin ruokiin tulleita vihanneksia. Sadekin on joskus yrittänyt juhlintaa hillitä mutta muistaakseni huonoin tuloksin. Pienellä budjetilla värkätty tapahtuma on joutunut usein tukeutumaan talkoovoimiin ja ilmaisiin esiintyjiin. Hyvin on kuitenkin tarjonta meille kelvannut ja hauskaa on ollut. Myyntikojujen runsautta ja rihkamamyynnin paljoutta on myös usein moitittu mutta kyllä tyhjä Manski olisi vielä kurjemman näköinen ja toisaalta ostopakkoahan siellä ei ole.

Tämän vuoden negatiivisin ilmiö on kuitenkin selvillä jo reilusti ennen kuin juhlat avataan. Onko siis  sittenkin  kyseessä jonkun onnettoman tunarin masinoima politiikan yö? Tapahtuman järjestäjät ovat nimittäin jostain käsittämättömästä syystä pyytäneet Taiteiden yön avaajaksi kouvolalaisia äänestäjiä kotipaikallaan viime vaaleissa kusettaneen miehen Etelä-Karjalasta. Savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen (Persu) avaa valitettavasti kaupungin suurimman kansanjuhlan. Eikö Kouvolasta todella löytynyt tilaisuuden avaajaa vai onko kyseessä järjestäjien henkilökohtaisten mieltymysten esille tuominen. Jotenkin olisi odottanut, että tilaisuuden avaa joku kulttuurihenkilö tai jos avaajan on pakko olla poliitikko, niin sitten edes kouvolalainen. Politiikasta äskettäin vetäytynyt Ilpo Kontula kultturellina miehenä ja loistavana puhujana olisi ollut erinomainen Taiteiden yön avaaja.

Itse en Taiteiden yön avajaisiin saavu herra Tossavaista kuulemaan. Illan myöhempään ohjelmaan taas osallistun vanhoja perinteitäni noudattaen. Minun taiteiden yöhön on nimittäin aina kuulunut alkuillan kuljeksiminen niin Kaunisnurmella kuin ihan keskustan ytimessäkin, lähinnä vaimon seurana. On käyty taidenäyttelyt, muutama museo, ainakin 50 myyntikojua sekä seurattu erilaisten taiteilijoiden esiintymisiä. Sinällään ihan hauskaa puuhaa kun tietää, että se on kuitenkin vain valmistautumista, vähän niin kuin esileikkiä, illan henkilökohtaiseen kohokohtaan. Hyvissä ajoissa nimittäin suuntaan kuin varkain kulkuni sinne missä elävä musiikki soi ja olut virtaa. Tässä vuosien varrella Taiteiden yön hauskimmat hetket olen nimittäin kokenut joka kerta jollain terassilla hyvän musiikin, lukuisten ystävien, kylmän oluen ja lämpimien iltapalojen parissa. Niin se menee tänäkin vuonna.

Nautitaan siis taas kerran yhdessä tuumin taiteesta, musiikista, ystävistä, ruoasta, oluesta ja Kouvolan Taiteiden yön ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Jussi Untolahti


maanantai 8. elokuuta 2011

Kouvolan kollien idolit ja esikuvat



Näitten nykynuorten esikuvat ovat hieman erilaisia kuin mitä meillä -60 luvun kolleilla oli. Kiitos tv:n ja Internetin nämä ”Janicat” ja ”Nicot” ihailevat kaiken maailman BB-julkkuja, idols-tähtiä ja muita tositv:n tuotoksia. Monen ihanneammattikin on nykyään olla julkkis. Kaikkien tuntemat Hennat, Tuksut, Artot, Viivit, Martinat ym. antavat kyllä monille nuorille hieman väärän kuvan todellisesta elämästä. Pakkaa sekoittaa vielä nämä omillaan toimeen tulevat Nykäsen Matit ja Keskisen Vesat. Keskinen on jo tosin saavuttanut sen pisteen typeryydessään, että kaikki temput satavat niin sanotusti rahaa laariin. Kun en miestä tunne, niin en tiedä pyörittääkö Keskinen mediaa vain päinvastoin.

Silloin -60 luvulla kaikki oli toisin. Idolitkin olivat yleensä paikkakunnan omia julkkiksia ja useimmiten urheilijoita. Toki Kouvolan ulkopuoleltakin monia tunnettiin. Kun Voitto Hellsten kuritti ruotsalaisia juoksuradoilla, mekin juostiin korttelia ympäri ja kun Pentti Nikula hyppäsi seiväshypyn maailmanennätyksen, niin pyykkiseipäät yllättäen hävisivät kulmakunnan pihoilta. Kovia tähtiä ja esikuvia oli silloin Kouvolassakin. Kouvolan Urheilijoitten Väinö ”Vanttu” Kuisma oli kova keihäänheittäjä joka 1960 Rooman olympialaisissa sijoittui neljänneksi täpärästi pronssin häviten. Vanttu muuten nakkasi keppiä vuonna 1965 parhaimmillaan yli 85 metriä. Harri Vesala taas oli armoitettu pikajuoksija, SM-mitalisti ja maaotteluedustaja. Harri paineli aikanaan 200 m. 22,0 ja 400 m. 48,6. Ihan kelpo aikoja vieläkin. Harri myös veti meidän kollien harjoituksia ja talvisin pelattiin paljon koripalloa Kuntotalon palloiluhallissa Harrin johdolla. Palolaitoksella uran tehnyt Harri on nykyäänkin usein nähty näky myös Kouvolan Manskilla. Kolmas kova yleisurheilija oli juoksija Eeva Haimi joka urallaan on voittanut 24 Suomen mestaruutta. Eeva on mm. ainoa nainen joka on Kalevan kisoissa voittanut 200 m:n ja 400 m:n sekä 800 m:n mestaruudet. Eevakin kävi olympiakisoissa 1968 Mexicossa ja Ateenan EM-kisoissa 1969. Uran jälkeen Eeva avioitui Valkealaan ja on kaikkien tunteman Anttilan raketin Visa Hongiston äiti.

Kaksien olympialaisten mies, Rooma 1960 ja Tokio 1964, voimistelija Otto Kestola oli meidän kollien mielestä aivan käsittämätön taituri. Varsinkin hurjat rekki- ja rengasliikkeet olivat henkeäsalpaavia. Oton kieputusta hevosen päällä oli vaikea käsittää. Me pojat kykenimme sillä telineellä vain istumaan. Sittemmin Otto valmensi myös lahjakasta voimistelijapoikaansa Tapio Kestolaa joka valitettavasti sai traagisesti surmansa veriteon uhrina. Toinen taituri, jota suuresti ihailimme, oli uimahyppääjä Pentti Koskinen joka osallistui jopa kolmiin olympialaisiin, 1964 Tokiossa, 1968 Mexikossa ja 1972 Munchenissä. Penan harjoittelua oli hieno seurata Kouvolan uimahallissa. Itse ei taidettu uskaltaa sieltä korkeimmalta tasolta hypätä kuin jalat edellä. Pentti Koskisen mainetta meidän silmissä lisäsi vielä se, että hänen isänsä taiteilija Pauli Koskinen oli myös kouvolalainen julkkis joka sai aikoinaan television Palapeli-ohjelman ja legendaarisen Niilo Tarvajärven lahjoittaman komean omakotitalon Kouvolan Ravikylään.

Kun me kollit sitten jossain vaiheessa hurahdimme autourheiluun niin suurin idoli ja esikuva oli tietysti Kouvolan kovin kuski, Raimo ”Rampe” Kossila. Kaiken lisäksi mies vielä nappasi vaimokseen Miss Skandinavia kisoissa pärjänneen Eija Häkkisen. Ihailumme määrää voitte vain arvailla. Rampe tunnettiin nopeana ja rämäpäisenä kuljettajana joka kilpaili usein myös ulkomailla mm. Monte Carlon rallissa. Rampen käsissä nähtiin ainakin Volvo, VW, Datsun, Plymouth Valiant ja Barracuda sekä tietysti myös Moskvits 1500 M. Viimemainittu juontaa juurensa siitä, että Rampe teki sitten elämäntyönsä Konela-Auton Kouvolan liikkeessä automyynnin parissa. Jo edesmenneen Rampen vaimo Eija muuten pitää sitä kuuluisaa Grilli Kuumapalaa siinä aseman lähellä.

Seuraava tarina on syöpynyt mieleeni jostain -60 luvun ajoilta. Kouvolassa juostiin joka kesä Kouvolan Sanomien Kymppi jonka tarkoituksena oli osaltaan nostaa kestävyysjuoksun tasoa laaksokunnassa. Muistelen, että jokainen alle tietyn ajan juossut sai palkintona Kouvolan Sanomien vuosikerran. Kisaa oli aina seuraamassa paljon yleisöä ja eräs vuosi on jäänyt erityisesti mieleeni. Kun juoksijoitten joukko säntäsi matkaan, niin eräs kaveri karkasi heti muilta juoksijoilta. Kouvolalainen Pekka Huohvanainen (toivottavasti nimi on oikein) painoi aivan valtavaa vauhtia ja kuuluttaja hehkutti ensimmäisen, toisen ja kolmannen kierroksen jälkeen, että nyt Kouvolan poika painaa uutta maailmanennätysvauhtia. Reilun kolmen kierroksen jälkeen lopen uupunut kaveri siirtyi radan sivuun ja keskeytti. Koskaan en saanut tietää oliko kyseessä huumorintajuisen kaverin oma tempaus vai joku kaveriporukan vedonlyönti mutta hauskaa oli meilläkin.

Kovat oli idolit mutta niin oli kollitkin!

Jussi Untolahti




perjantai 5. elokuuta 2011

Kouvolan politiikan hienohipiäinen peräreikä

Kokeneen poliitikon yksi hyvä ominaisuus on paksunahkaisuus. Kun nykyään meitä arvostelijoita riittää tuutin täydeltä, kiitos mm. Internetin ja sanomalehtien keskustelupalstojen, niin kyllä yhteiskunnan eteen töitä tekevät saavat kuulla toiminnastaan varmasti jopa liiankin paljon. Itse ovat kuitenkin toimiinsa ja luottamustehtäviinsä hakeneet, kuka vallanhimosta, kuka ihan hyvää hyvyyttään. Saattaahan siellä joku olla rahankin takia. Ennen vaaleja kaikki ehdokkaat pitävät äänestäjien palautetta ja yhteydenpitoa erittäin tärkeinä. Valinnan jälkeen saattaa linja kuitenkin muuttua. Jos ei jostain syystä enää valita luottamustehtäviin, niin silloinkin on hyvin erilaisia linjoja. Joku sivuuttaa asian olankohautuksella, joku katkerana etsii syyllisiä ja tekosyitä. Peiliin katsominen ja omien toimien tarkastelu usein unohtuu. Ottavatpa jotkut jopa yhteyttä meihin taustalta narisijoihin itse tai jopa lakeijansa avulla. Näin on käynyt minullekin.

Viime eduskuntavaalien alla kirjoitin että kaikki Kouvolan seudun istuvat kansanedustajat putoavat eduskunnasta. Olin väärässä, Sari Palm meni läpi ja komeasti. Persujen menestykseen en myöskään uskonut. Reijo Tossavainen onnistui kusetuksessaan täydellisesti ja Jari Lindström yllätti tuloksellaan ainakin minut. Mutta Markku Laukkaselle, Markku Pakkaselle ja Jari Larikalle tuli ns. noutaja. Muut kestivät kritiikkini ja oikeaan osuneen arvioni kuin miehet mutta Markku Laukkanen soitti minulle ja kyseli tarkoitusperiäni sekä erään kirjoitukseni yhtä lausetta. Olin nimittäin kirjoittanut Laukkasen pakonomaisesta itsensä kehumisesta joka johtaa huonoon tulokseen. Kouvolan Sanomissa oli Laukkasen yleisönosastokirjoitus muistaakseni jostain ministerivierailusta jonka otsikko oli komeasti, ”Minä sen tein”. Laukkanen oli halunnut tuoda osuutensa asiassa esiin koska KS:n juttu ei selvästi tuonut esiin hänen ansioitaan asiassa. Raflaavan otsikon oli kuitenkin Laukkasen mukaan keksinyt KS:n toimitus. Tässä asiassa uskon Laukkasta.

China Centerin tiimoilta kommentoin entisen Anjalankosken kaupunginvaltuutetun Hannu Haimin kirjoitusta ja myös hän otti minuun yhteyttä eilen puhelimitse. Kertoili illanvietoistaan Kiinan lähettiläiden kanssa ja lukuisista vierailuistaan Kiinan suurlähetystössä. Hän myös ihmetteli juttuni otsikkoa ”Kiinan lähettiläillä on ollut pokassa pitelemistä”. Otsikko ei kuitenkaan ollut minun keksimäni vaan Kouvolan Sanomien toimituksen ”roskajournalistien” tekele. Minä olin juttuni otsikoinut sanoin ”Kiina-ilmiö”. Myös jutun alkuosa oli poistettu kokonaan, kuten alkuperäisen jutun blogistani lukeneet varmasti huomasivat. Tällainen toiminta on muuten Kouvolan Sanomissa hyvin yleistä, joskaan ei moraalisesti hyväksyttävää. Minusta se myös loukkaa kirjoittajien oikeuksia. Nämä edellä mainitut yhteydenotot päättyivät asialliseen keskusteluun vaikka Hannu Haimi ehdottikin, että korjaisin mielipiteitäni KS:n Napakat-palstalla. Kieltäydyin jyrkästi ja pysyn edelleen kirjoitukseni takana. Napakat-palstalle en muuten ole koskaan kirjoittanut enkä kirjoita.

Kolmas yhteydenotto on kuitenkin kaikkein hauskin ja jopa dragikoominen. Takavuosina kirjoitin KS:n palstoilla Kouvolan Ydinkeskustan tilaisuudesta elokuvateatteri Kino-Kouvossa. Lähestyvät vaalit olivat tuoneet paikalle myös silloisen kansanedustajan Pekka Kuosmasen joka puolen tunnin kuluttua poistui paikalta kesken tilaisuuden. Oli siis tullut selkeästi ääniä kalastelemaan. Tämän myös lehdessä kerroin. Ei ottanut minuun yhteyttä kuitenkaan Pekka Kuosmanen eikä kukaan muukaan. Yhteyttä otti, silloin jo aika iäkkääseen isääni, Kuosmasen juoksupoika ja lakeija Olavi Hopia ja kyseli, että mitähän se sinun poikasi kirjoittelee negatiivisia asioita kansanedustaja Pekka Kuosmasesta. Olin silloin jo 50 v. äijä, joten eipä kai isäni enää toimiani valvonut. Toivottavasti Hopia toimi ihan omin valtuutuksin eikä Pekka Kuosmasen käskystä. Poliittisen toiminnan hienohipiäisyyden paikallinen peräreikä oli kuitenkin löytynyt.

Monet muut kritiikkini kohteeksi joutuneet, mm. takavuosien surullisen kuuluisa Ryhmä 16, joka yritti jarruttaa Kouvolan Manskin rakennusta ja koko keskustan kehitystä, sai kuulla kunniansa. Jäsenet, joita ryhmästä tunnen, morjestavat kuitenkin edelleen. Myös kritisoimani entinen kokoomuksen kansanedustaja Jari Larikka kesti kritiikin kuin mies ja siitä onkin hyvä ponnistaa eteenpäin, kunhan Persujen lumo hiipuu.

Itse en minua arvostelleille henkilöille soittele koskaan, enkä kyllä toivo, että minullekaan soitellaan. Hoidetaan asiat julkisilla palstoilla kirjallisesti ja ennen kaikkea omalla nimellä.

Jussi Untolahti


torstai 4. elokuuta 2011

Kouvolan Kiina-ilmiö

Kouvolan China Center avattiin vuonna 2007 ainakin Kouvolan kaupungin silloisen johdon suurin odotuksin. Me epäilevät ”tuomaat” jotenkin emme kuitenkaan hankkeeseen uskoneet. Oli hieman vaikea uskoa ajatukseen että Kouvolasta muodostuisi suuren ja mahtavan Kiinan kaupallinen portti Euroopan markkinoille. Hommahan oli sitten jo lähellä kaatumista ennen avajaisia kun rakennusliikkeiden laskuja jäi maksamatta. Olisiko silloin jo hälytyskellojen pitänyt soida? Rihkamakauppahan siitä tuli ja kyllä siellä valitettavasti kuititon kauppa oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kenkiä ja halpoja tekstiilejä oli sentään esillä jonkun verran mutta muutamissa myymälöissä 10 cm välein asetellut teippirullat ja mittanauhat eivät kaupoille juurikaan houkutelleet. Suomalainen on omissa halpahalleissaan tottunut siihen että tavaraa on runsaasti ja se on hyvin esillä.

Kun suuri rajavartioston ja poliisin operaatio sitten iski itämaan kauppiaisiin vuonna 2009, niin lopputulos oli kaikille, jopa päättäjillekin selvä. Kuolinkellothan siinä soivat. Kiinteistö pantiin myyntiin ja ihme kyllä kukaan ei sitä hyvästä sijainnista huolimatta ostanut käypään hintaan. Rahattomia haihattelijoita taisi toki taas olla liikkeellä kuten monessa muussakin isommassa myyntikohteessa nykyään. Pankki osti sitten kiinteistön itselleen ja näin ilmeisesti myös välttää tulevaisuudessa omat tappionsa. Kuluja taisi tulla lähinnä meille veronmaksajille. Edellä kerrottu on kaikille kuitenkin tuttua totuutta.

Nyt on alkanut kova jälkipyykin pesu johon ovat osallistuneet ainakin Kari Taskinen, Sari Melkko ja Hannu Haimi. Heidän tarkoitusperiään en tunne mutta toivottavasti kaikilla on kuitenkin mielessään vain ja ainoastaan kotikaupunkimme paras. Sari Melkon kokemukset China Centerin kaupankäyntitavoista ovat hyvin yhteneviä monen muunkin siellä asioineen kanssa. Lisäksi uskon Melkon tietävän asiasta paljon enemmän kuin hän voi julkisesti kertoa. Kari Taskinen on taas ottanut tehtäväkseen syyllisten jahtaamisen niin perisuomalaiseen tapaan. Kyllä Taskisenkin on jo aika ymmärtää että China Centerin kasvu suureen kukoistukseen ei suinkaan loppunut siihen rajavartioston ja poliisin iskuun. Peli oli pelattu loppuun jo paljon aikaisemmin, sillä keskushan ei koskaan kehittynyt miksikään tukkukaupan keskukseksi kuten oli visionäärien alkuperäinen tarkoitus.

Hannu Haimi tuo nyt keskusteluun aivan uuden suunnan. Haimi kertoo että Kouvolan Kiina-hanketta on seurattu Kiinassa erittäin korkealla tasolla ja China Center yritettiin pelastaa mm. Kiinan Suomen suurlähetystön toimesta viimeiseen asti. Jos Kouvolan China Centerin toimintaa pidettiin Kiinassakin niin tärkeänä ja niin korkealla tasolla kuin Haimi väittää niin miksei Kiinan valtio sitten heittänyt muutamaa euroa peliin ja pelastanut itselleen tärkeää Euroopan kaupan porttia pienellä avustuksella tai lainalla. Haimi kertoo jopa pahoitelleensa asiaa kahdellekin Kiinan suurlähettiläälle. On siinä ollut lähettiläillä pokassa pitelemistä. Lisäksi Haimi epäili että Nokian vastaava kohtelu Kiinassa aiheuttaisi merkittäviä toimenpiteitä ministeri ja diplomaattitasolla. Vertaus on suorastaan loistava kun vertaa China Centerin ja Nokian liiketoiminnan suuruutta keskenään.

Kari Taskisen kanssa olen samaa mieltä siinä että annetaan nyt tämän asian jo olla. Seurataan sen sijaan mielenkiinnolla miten esimerkiksi Valkealan entisen sairaalan liiketoiminta hiljalleen muuttuu suureksi hyvinvointikeskukseksi. Jos ei muutu, niin sitten on taas uuden jälkipyykin aika. Meitä pesijöitä kyllä riittää.

Jussi Untolahti