sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kouvolan kulttuurin eliittiä

Nykyään kaikki on kulttuuria. On kiekkokulttuuria, alkoholikulttuuria, ravintolakulttuuria, liikennekulttuuria ja jopa poliittista kulttuuria. Viimeinen ei suinkaan ole aina synonyymi suoraselkäisyydelle ja vastuunkannolle. Kun minä olin nuori, Kouvolassakin oli ihan oikeita kulttuurihenkilöitä ja ihan oikeaa kulttuuria, ainakin meidän Papinkujan kollien mielestä

Siihen aikaan kulttuurihenkilö erottui massasta teoillaan, maineellaan, ulkonäöllään, käytöksellään ja joskus jopa ihan taiteellisilla ansioillaankin. Usein heihin myös liittyi tietty mystisyys ja lisäksi heistä kerrottiin tarinoita ja jopa legendoiksi muodostuneita juttuja. Ensimmäisenä tulee mieleen jo 51-vuotiaana menehtynyt kirjailija Unto Seppänen josta ehkä Kouvolassa parhaiten tunnetaan Kuntotalon edessä oleva vappuna lakitettava patsas. Usein unohtuu hänen pitkä uransa Kouvolan Sanomien toimittajana ja myöskin päätoimittajana. Kuinka moni muuten voi sanoa tuntevansa hänen ainakin 30 kirjaa käsittävän tuotantonsa? Ei huolta, en minäkään niitä tunne.  Myös toinen kirjailija, Risto Karlsson, oli Kouvolan poikia mutta asui käsittääkseni tuotteliaimman ikänsä Helsingin suunnalla vaikka kirjoissaan usein Kouvolaa käsittelikin.

Ehkäpä legendaarisin kouvolalainen kulttuurihenkilö oli kuitenkin kirjailija, lehtori ja pitkä-aikainen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, Miss Universum Armi Kuuselan manageri ja Gil Hilarion kilpakosija, T. Kalervo Keranto. Hopean otti T. Kalervo kosiohommissa mutta kouvolalaisten sydämissä usein mustiin pukeutunut, tyylikäs ja tarunhohtoinen herra oli kaikkien tuntema erikoinen persoona. Kirjoitti muuten Armista kirjankin ”Kaunotar katoaa Kauko-itään”. Hienokäytöksinen ja arvonsa tunteva herrasmies oli myös usein nähty vieras Kouvolan yöelämässä vakiopaikkoinaan mm. Hotelli Kouvola, Kymen Hovi ja loppuaikoina myös ravintola Puistokartano. Kerannosta on liikkeellä lukuisia huikeita tarinoita varsinkin Kouvolan lyseon ajoilta. Kerran T. Kalervo kuulemma komensi jo edesmenneen Hansi Karlssonin luokasta ulos tunnin häiritsemisen takia. Joku ilmoitti että Karlsson on sairaana. Aakkosissa seuraava ulos, komensi lehtori Keranto. Toisen tarinan mukaan T. Kalervo ajoi kylmänä talvipäivänä komealla amerikanraudallaan kolarin Kymen Lukon aukiolla. Huhu kertoi jälkeenpäin että hän olisi ollut jopa juopunut kolarin aikana. Asia jäi kuitenkin huhun asteelle sillä kun paikalle soitetut poliisit viipyivät pitkään edellisessä tehtävässään, niin kylmissään ollut T. Kalervo poikkesi vieressä olevaan Hotelli Kouvolaan ja nautti lämmikkeeksi pari konjakkia. Kun poliisit hänet sieltä sitten löysivät, niin herra Keranto vain totesi, että tulittehan te vihdoinkin asiaa selvittämään ja lupasi tarjota myös konstaapeleille kahvit. Nykyäänhän sekin jo katsottaisiin lahjonnaksi mutta silloin se kai oli vain kaiken kokeneen herrasmiehen viisautta ja kohteliaisuutta.

Mustiin pukeutuminen oli kai usein tapana kulttuuri-ihmisillä. Niin pukeutui myös toimittaja, yrittäjä, kirjailija ja kaupunginvaltuutettu Kalle Raski. Kalle joko piti jostain ihmisestä tai sitten ei, samoin suhtauduttiin häneen. Välimuotoa ei ollut. Jo nuorisotalo Lärvän ajoilta tuttu "vihainen nuori mies", tuhansien ideoitten isä, kuitenkin usein kohtasi kiivasta vastustusta jo pelkästään kiistellyn persoonansa takia. Näin moni hyväkin idea vaipui unhon suohon. Kallehan muun muassa esitteli ideansa Kouvolaan rakennettavasta suuresta lumilinnasta vuosia ennen Kemin kaupungin vastaavaa projektia. Eduskuntavaaleissa Kalle haastoi sitten tiukkaan kisaan kansanedustaja Pekka Kuosmasen mutta hävisi kuitenkin selvästi. Kirjoittipa Kalle näytelmänkin, poliittisen satiirin, Kouvolan teatteriin. Tarina kertoi paikallisesta sorakeisarista ja esikuvana taisi olla juuri Pekka Kuosmanen. Muutamaa muutakin henkilöä me pojat arvostimme kulttuuripersoonina. Taidemaalari Irmeli Tarmo nautti kulttuuripersoonan statuksesta ihan omasta ansiostaan. Me siihen aikaan tosin tutustuimme hänen töihinsä lähinnä pienestä pakosta koulun kuvaamataiteen opetuksen kautta. Myös kirjaston vahtimestari, oopperalaulaja Alpo Tommola, kuului mielestämme Kouvolan kulttuurin eliittiin.

Näyttämötaiteen suurin persoona oli tietysti Kouvolan teatterin loistava näyttelijä, sittemmin Kansallisteatteriin siirtynyt Yrjö Parjanne. Yrjö oli niin tunnettu ja arvostettu herra, että hänelle me kollit sanoimme kadulla kohteliaasti hyvää päivää vaikka emme miestä henkilökohtaisesti tunteneetkaan. Teatterinjohtaja Mikko Nousiainen oli selvästi kulttuurihenkilö vaikkakin parhaiten me hänet tunsimme komean Mossen ratista. Myös muutama muu näyttämötaiteen henkilö sai selkeän kulttuurihenkilön aseman, Hannu Virolainen, Paavo Rusko, Sirkka Seittu ja Mirjami Manninen etunenässä. Heitähän me kohtasimme joskus jopa ravintoloissa.

Olihan niitä varmasti muitakin. Eräs elämäntaiteilija, erikoinen persoona ja pidetty mies kuitenkin helposti unohtuu. Ylä-Mannerin baarissa vietti usein aikaansa pitkä, hoikka ja meitä hieman vanhempi kaveri, jonka tukka oli aina enemmän tai vähemmän sekaisin. Outisen Eskohan se oli. Olemuksensa, käytöksensä ja boheemiutensa takia selvää kulttuuriainesta. Esko oli hieman arkielämästä sivuraiteelle ajautunut teräväkielinen, kriittinen ja maailmanasioista tarkasti perillä oleva kaveri. Hienon ironian ja hurtin huumorin omanneen Eskon tarinoita oli mukava kuunnella. Kyytiä saivat niin poliittiset päättäjät kuin me tavallisemmatkin tallaajat. Hauskoja nimiäkin kaveri keksi monille. Minäkin olin ”nahkapeitturi”, ilmeisesti vanhempieni nahka-alan yrityksen takia, muuta selitystä en edes uskalla arvailla.

Kulttuuri kuuluu kaikille, jokaiselle yksilölle se on kuitenkin erilainen kokemus. Kunnioitetaan sitä!

Jussi Untolahti


Ei kommentteja :