keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Tiällä tankkoot ihtes ja aatos

                                      
                               Vauxhall Ventora II 3.3 Litre vm. 1970

Luin Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä jutun ABC-liikenneasemien Suomen valloituksesta. Niitä on jo 108 kappaletta. Niistä saa kahvia, pikkupurtavaa ja ruokaa joka makuun. Voit myös lotota, monessa on posti, Alko, pankkiautomaatti, apteekki ja monia muita palvelumyymälöitä. Tuuloksessa on jo hotellikin. Elintarvikeliike on melkein kaikissa. Ovat siis täyden palvelun keskuksia ja usein seutukuntansa ainoita palvelu- ja kokoontumispaikkoja. Jutusta paistoi kuitenkin läpi pieni paheksunta ja jotenkin tuli mieleen että syynä oli se että monilta perinteisiltä huoltoasemilta vietiin toimintaedellytykset. Näin varmasti kävikin mutta moniko niistä olisi muutenkaan jaksanut kovin pitkälle. Pelkkä bensan myynti ei riitä ja nykyautot huolletaan pääosin merkkihuolloissa. Entisten monitoimisten huoltoasema-korjaamoitten aika on auttamatta ohi. Ikävä niitä silti on.

Ennen Kouvolassakin oli useita palvelevia huoltoasemia. Tornionmäen Shell vesitornin katveessa, Kouvolan Auto Oy:n Shell torin ylälaidassa ja Kellomäessä Yhteisauton Shell jota piti laulajanakin tunnettu Vili Ronkainen. Kaukosen Gulf oli Hallituskadulla, Konttijärven Esso Putkinotkossa ja Tolvasen Esso Halkotorin laidassa. Kuusikkotien Kesoil oli varsinkin Heikki Kyyrön aikana nuorten autourheilijoitten suosikkipaikka. E-Huoltamo oli Hallituskadulla ja legendaarinen Tommolan Union ja yöbaari Kellomäessä nykyisen McDonald’sin paikalla. Union ja viereinen Snack-baari olivat hyvin suosittuja nuorison ajanviettopaikkoja aikanaan. Unionilla oli huhun mukaan ennen Tommolan aikaa harjoitettu jopa ilotyttötoimintaa, mikä vain lisäsi sen gloriaa nuorten miesten keskuudessa. Räväkkä ja mukava Heikki Tommola piti alueen kurissa ja nuhteessa. Vanhalla avojenkillä liikkunut lahtelaisseurue heitti autosta kaikki roskat pihalle ja tyhjensi vielä tuhkakupit samaan läjään. Heikki meni ja lakaisi rojut isoon sinkkiämpäriin. Kun jenkki oli lähdössä pihasta, Heikki kaatoi ämpärillisen roskia avoimeen autoon ja totesi että nämä unohtuivat. Lähti jenkki seurueineen ja roskineen kovaa eikä takaisin palannut. Unionin yöbaarin muhkea sämpylä, jonka välissä oli kaksi sentin paksuista makkaran siivua, oli tosimiesten välipala.

Nyt jäljellä on enää Naumasen Teboil Kalevankadun ja Salpausselänkadun kulmassa. Siitä sitten löytyykin kaikki palvelut. Bensaa, huollot, korjaukset, renkaat, tarvikkeet, pesut ja autonvuokraus. Hyötiskin on pihalla ja Rolls muonittaa nälkäiset. Käykää tutustumassa, saattaa hämmästyttää kylmä-asemilla tankkaajan.

Kouvolan seudulla ABC-ketjun rynnistys on lopettanut ainakin Napan Esson Korialta, Valkealan Esson, Kausalan Shellin, Utista Koson Shellin ja Tuohikotista Kolhosen Esson. Kolhosen Tatun Esso oli aikoinaan koko Tuohikotin sosiaalinen keskus. Siellä kokoontuivat paikalliset ihmiset Esson baariin toisiaan tapaamaan, autot tankattiin, huollettiin, korjattiin ja rengaskauppaa tehtiin. Auton kanssa vaikeuksissa ollut ohikulkija sai myös varmasti asiantuntevaa apua. Jos autoon isompaa remonttia tarvittiin, niin asiakkaat opastettiin läheiselle Sepän pajalle jota myös Tuohikotin autotehtaaksi kutsuttiin. Eipä Kouvolan seudulla montaakaan rallia järjestetty jossa taukopaikka tai maalipaikka olisi ollut muualla kuin Tuohikotin Essolla. Viereinen seurojentalo tarjosi oivan lisätilan palkintojenjakoja ja muita seremonioita varten. Nyt ne Tuohikotin äijät istuvat siellä ABC:llä. Hyvä että edes se on jäljellä.

Kuopiossa näin joskus aikanaan pari mainiota Esson mainosta. Toisessa oli teksti ”Keskustan Esso ossoo ja kerkii” ja toisessa taas ”Tiällä tankkoot ihtes ja aatos”. Molemmat olisivat hyvin sopineet myös Tuohikotin Essoon.

Terveisiä Tatulle!

Jussi Untolahti

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Tampereelta.
En tiedä tavoittaako tää viesti koskaan mut vahingossa osui tuo Vauxhall Ventora -70. Meillä oli Kuortaneella isällä samalla värityksellä ja tekniikalla. Ukko teki silloin myynti edustajan hommia ja oli sen jostain seinäjoelta hankkinut. Liekö sama auto. Noita ei aivan hirveesti markkinoilla ollut tuolloin. Olisko vuosi ollut ehkä 72.74 Jaron tupla putkisto siinä ainakin oli. Mulla on kuva jossa se on juuri meille ostettu, orkkis kapseineen mut rekkaria ei näy.
Laitahan vastaus jos viitsit ari.hyytinen@pshp.fi

Jussi Untolahti kirjoitti...

Auto tuli meille lähes uutena esittelyautona Helsingistä 1970. Vaihtoon se meni 1973 Lahteen Saab-liikkeeseen. Autossa oli tosiaan tuplaputket ja orkkisvanteet. Rekisteri oli alkujaan ANR-70 ja se vaihtui sitten kilpiin GSN-50. Väriyhdistelmä oli harvinainen kuten Suomessa koko automallikin.