torstai 14. huhtikuuta 2011

Pikku yllätys Red Carista



Olen nyt kohta vuoden pyörittänyt Kouvolan Entiset Nuoret (KEN) Facebook-sivustoa ja jo kuukauden verran lähinnä omaksi iloksi ja ajankuluksi kirjoitellut tätä blogia. Kerroin taannoin kolmesta nuoruuteni tärkeästä paikasta, Ylä-Manskista, Red Carista ja Kultaisesta Kannuksesta. Huomatkaa että kärkikolmikkoon eivät mahtuneet koti, koulu ja komppania. Palautettakin on tullut yllättävän runsaasti molemmilla foorumeilla ja arvostan viitseliäisyyttänne suuresti.
Tänään minut yllätettiin iloisesti. Hämmästyin todella kun sain blogini tiimoilta oikein kirjeen. Enpä muista milloin olisin viimeksi henkilökohtaisen kirjeen saanut. Kirjeen sisältö toi mieleeni lisää hienoja muistoja ja antoi uskoa siihen että kyllä näitä juttuja sittenkin kannattaa kirjoitella. Kirje sisälsi myös hienon suklaalevyn. Uskon että kirjeen lähettäjä ei pahastu vaikka sen nyt julkaisenkin, onhan kirjoittaja meidän monien hyvin muistama ja tuntema henkilö ja kirje antaa lisätietoa erään blogikirjoitukseni kohteesta.

Hei Jussi!
En löytänyt mistään sp-osoitettasi joten kirjoitan kirjeen. Olipa mukavaa kun muistit Red Carin muisteloissasi. Hieno idea muutenkin kun pidät tätä blogia ja Kouvolan Entiset Nuoret sivustoa. Muistan hyvin ne Retkun vakionuoret, esim. sinut, Koposen pojat jne. Teidän kanssanne ei ollut koskaan mitään ongelmia.

Red Car oli ensin tavallinen ravintola. Sitten Paavo Einiö ehdotti meille sekä Helsinki Klubille että kokeilisimme Night Clubia, mikä sitten toteutettiinkin. Molemmat Clubit avattiin samana päivänä ja ne olivat Suomen ensimmäiset Night Clubit ja auki aina aamu neljään asti. Kouvolassa ei riittänyt yleisöä aamutunneille asti, joten avasimme sen jälkeen nuorten discon, kuten blogissasi kerroitkin. Myöhemmin ”vanhojen” discoa pidettiin erikseen.
Kun niitä entisiä nuoria joskus harvoin näen kaupungilla, niin monet sanovat että olisipa se Retku vielä jäljellä. Sanon aina että te olitte silloin nuoria ja jos se Retku olisi vielä olemassa, niin ette te siellä varmaan kovin usein enää kävisi.

Muistat varmaan serkkuni Helena Korhosen. Hänhän opiskeli Kieli-instituutissa ja on sittemmin toiminut lentoemäntänä. Tapaan hänet ensi viikolla ja vien sinun muistelosi hänellekin.
Mukavaa retroilua jatkossakin.

Terveisin!

Seija Taipalinen

Siinähän sitä hienoa tarinaa Night Club Red Carista. Mukavaa havaita että joku näkee vaivaa ja kirjoittaa jopa kirjeen antaen samalla lisää tietoa meitä kiinnostavasta asiasta.
Tokihan minä Korhosen Helenan muistan, kerro lämpimät terveiseni hänelle. Mukavaa että tarinani Kouvolasta saavuttaa hänetkin. Kiitos Seija yllättävästä ja mieltä lämmittäneestä palautteestasi ja oikein hyvää jatkoa! Suklaan nautiskelen nyt.

Jussi Untolahti

Ei kommentteja :