Syyskuisen aamun aurinko lämmitti mukavasti uuteen päivään heräilevää San Remon kaupunkia. Pienen hotellin terassilla oli aikaa seurailla aamun ensimmäisiä kulkijoita. Hiljaisuudessa nautittu aamiainen oli raukea ja hieno alku pitkälle päivälle. Jotenkin tuntui että elämä panee parastaan. Pientä kartan vilkuilua ja sitten kiitos isännälle yösijasta. Ajopuku päälle, laukut kiinni pyörään ja baanalle. Muutama kymmenen kilometria ensin pikku lämmittelyä upealla Ligurian rannikkoa myötäilevällä rantatiellä kohti pohjoista. Sitten nopealle ja herkullisen mutkaiselle Monaco-Genova A-10 moottoritielle ja sinkki tiukalle. Samaa lentoa ohi Genovan ja visiiri kohti Milanoa. Nopea tankkaus, kuppi kahvia, herkullinen sämpylä ja takaisin stradalle. Ohitustietä ohi Milanon ja sitten kohti yhtä Italian helmeä, Como järveä. Vauhti hiljeni kuin itsestään kun järvi ja sen huikeat maisemat avautuivat silmien eteen. Kiire oli taakse jäänyttä ja pikku kylät houkuttelivat ajamisesta nauttivaa miestä tauolle. Herkullinen pasta ja pieni olut kruunasivat tunnin tauon Ropezzanon kylässä. Kartta taas esiin ja yöpaikaksi sopiva kyläkin löytyi helposti. Hieman Como järven yläpuolella oleva Chiavenna niminen pieni kylä korkeitten vuorten katveessa tuntui houkuttelevalta.
Chiavennan keskustan pienestä hotellista huone ja pyörä turvallisesti alakerran talliin. Päivän ajot kertasin mielessäni parin ison huurteisen kera sillä ns. ajokaljat kuuluvat motoristin, ainakin minun, päivään. Ajomatkan joskus niin hektiset hetket ja kohokohdat on mukava kerrata mielessään kaikessa rauhassa. Liki 500 kilometrin aiheuttamat jännitykset kehossa laukeavat, lihakset rentoutuvat ja raukeus leviää jo hieman ikääntyneeseen kroppaan. On hyvä olo. Sitten huoneeseen, suihkuun ja tunnin päästä jo hämärään ja lämpimään Chiavennan iltaan. Ystävällinen hotellin omistaja neuvoi kaiken tarpeellisen, pankkiautomaatin, pubin ja hyvän pizzerian. Pari olutta vanhassa navetassa ja sitten pizzalle. Ravintolan upea, hieman Claudia Cardinalen näköinen, omistajatar suositteli vielä palan painikkeeksi hyvää paikallista punaviiniä ja piti muutenkin kaukaa tulleesta motoristista hyvää huolta. Turistiaika oli ohi ja hänellä oli hyvin aikaa oudolle pohjolan kulkijalle.
Herkullinen pizza ja hyvä viini toivat unen mieleen. Lasku, Claudian lämmin kiitos, upea hymy ja buena notte. Kävelin illan pimeydessä kylän keskusaukion läpi ohi hienon vanhan kirkon. Kirkon oven viereen oli liimattu iso juliste jossa oli vanhan miehen hymyilevät kasvot ja yllä iso teksti ”Ciao Mario”. Alla olivat syntymä-ja kuolinpäivät ja niitten alla viisi nimeä. Luigi, Salvatore, Ettore, Francesco ja Pietro. Vanhat kaverit osoittivat näin kunnioitustaan poistuneelle ystävälleen. Olivat tehneet niin jo monta kertaa.
Kylän keskusaukion terassilla oli vuosia sitten tehty päätös. Joka päivä siellä kokoontunut 10 miehen ryhmä italialaiseen tapaan kunnioitti vanhoja ihmisiä ja piti hyvää huolta myös toisistaan, ystävistään. Vanhaan nuhruiseen nahkalompakkoon oli jokainen laittanut viinipullon hinnan. Lompakko uskottiin ravintoloitsijan, luotettavan ja mukavan rouvan, huostaan. Sovittiin että kun joku porukasta kuolee niin jäljelle jääneet ostavat koko rahalla 10 pulloa viiniä ja ne nautitaan yhdessä ja muistellaan pois lähtenyttä. Se ylimääräinen pullo nautitaan viimeiseksi suuren hiljaisuuden vallitessa. Sitten jokainen laittaa taas lompakkoon viinipullon hinnan. Näin oli tehty jo monta kertaa. Koko ajan harveneva joukko teki aina julisteen, vei sen kirkon seinään ja sitten lähdettiin nauttimaan viiniä ja muistelemaan pois lähtenyttä. Hartaita hetkiä ne varmaan olivat mutta eivät kuitenkaan mitään itkuisia surujuhlia ja sitähän nämä elinvoimaiset papat eivät olisi halunneetkaan. Kun menin siitä ohi, niin siellä ne ajatuksiinsa hiljentyneinä istuivat silloinkin sitä ylimääräistä pulloa nauttimassa.
Viimeinen juo sitten kaksi pulloa, yksin ja hiljaisuudessa.
Ciao Mario!
Jussi Untolahti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti