perjantai 30. joulukuuta 2011

Pienessä tinassa



Papinkujan kollin lapsuudessa -50 luvulla uudenvuodenaaton vietto oli melkoisen perinteistä puuhaa. Vanhassa isossa puutalossa oli lämmitysjärjestelmänä Wescopir öljykamina, monta suurta pyöreää ns. pystyuunia ja keittiön hella. Wescopiriä tankattiin polttoöljyllä jota haettiin kastelukannulla liiterin isosta säiliöstä. Muistan sen öljyn hajun vieläkin. Uudenvuodenaattona olohuoneen, tai salin kuten mummo sanoi, iso pystyuuni aina lämmitettiin kelistä riippumatta. Kun sopiva hiillos oli saatu aikaan, isä haki pitkävartisen tinakauhan, tinatankoja ja vesiämpärin. Kukin sulatti vuorollaan oman tinansa, kaatoi sen sinne sinkkiämpäriin ja niistä sitten yhdessä ennustettiin tulevaisuutta. Rahaa, rakkautta, menestystä ja suurta onneahan sieltä aina tuli. Sen jälkeen syötiin nakkeja joiden keitinvedessä oli runsaasti sipulirenkaita ja pippureita. Jo keitinveden sipulinen tuoksu sai veden kielelle. Neliskulmaisia voileipäkeksejä ja Papulan Vesitehtaan limonadia oli myös aina tarjolla. Vanhemmat taisivat nauttia hieman jotain aikuisten juomaakin. Uni saattoi tulla tinahommien ja nakkien jälkeen mutta reilusti ennen keskiyötä meidät aina herätettiin ja puettiin ulosmenoa varten. Siihen aikaan ei mitään omia raketteja ammuttu vaan illan ehdoton kohokohta oli uudenvuoden vastaanotto Kymen Lukon aukiolla puolenyön aikaan. Onneksi matkaa oli vain muutama sata metriä. Puheitten kuuntelu ja muu ohjelma oli pelkkää piinaa mutta komea ilotulitus kruunasi kaiken. Siihen aikaan raketit ammuttiin Kankaan koulun pihalta joten ne näkyivät todella hyvin kelistä huolimatta. Ilotulituksen jälkeen toivoteltiin tutuille Hyvää Uutta Vuotta ja herrat nostivat oikein lakkia tervehtiessään. Taas kerran oli pienen kollin elämässä alkanut juhlavalla tavalla uusi palanen tulevaisuutta. Näin se meni monta vuotta mutta pian tuli aika jolloin sinne kaupungille lähdettiin jo paljon aikaisemmin kavereitten kanssa. Kun Kouvolasta vuonna 1960 tuli kaupunki, olin jo naapurin poikien kanssa kylillä. Eipä siihen aikaan kaupungilla ollut mitään pelättävääkään ja näin ne uuden vuoden juhlat sitten vietettiin kavereitten kanssa kaupungilla maleksien ja hieman vanhempana jopa Ylä-Mannerissa istuen.

Ajokortti ja kapakkaiän saavuttaminen -60 luvun lopulla muutti kaiken. Usein oltiin heti alkuillasta jonkun hyvän ystävän luona ja siellä otettiin sitten hieman pohjaa ravintolailtaa varten. Jos ottopaikkaa ei ollut, istuttiin Ylä-Mannerissa tai Speden Saluunassa olutta nauttien. Joskus jopa istuttiin jonkun autossa Huoltokadulla ja napattiin hiukan jallua ja kolaa ennen ravintolaan menoa. Red Carissa, Kultaisessa Kannuksessa, Kummitädissä ja sittemmin Green Applessa otettiin sitten uusi vuosi vastaan. Eipä silloin ilotulitus ja kaupungin herrojen puheet juurikaan kiinnostaneet. Ravintoloissa kyllä juhlistettiin keskiyön hetkeä sekunteja laskemalla, huutamalla, halailemalla ja maljojakin nosteltiin suuren maailman tyyliin. Ainakin kolmeen asti sählättiin ravintoloissa ja aamuyöllä saattoretkeä vaille jääneet kasaantuivat Mannerin lipan alle ”hatunjakoon” sekä Jätepalaan yöaterialle jos Hirvonen päästi sisään. Lihapiirakka kahdella nakilla ja hernekeitto oli kova juttu. Hurjimmat lähtivät jopa aseman monttuun rokalle. Seuraavana päivänä oltiin sitten kotona kalpeana hiljaa. Näin se meni itse kullakin usein sinne ensimmäiseen pariutumiseen asti. Sitten tavat alkoivat hiljalleen muuttua.

Vuosia olin poissa Kouvolan uudenvuoden juhlista, milloin Alpeilla, milloin Amerikan raitilla, milloin Kanarialla mutta kun palasin Kouvolaan syksyllä 1992 niin iloisessa Vaakunassa sitä aina uusiopoikamiehenä otettiin uusi vuosi vastaan lujasti tulevaan uskoen. Vuonna 2001 loppui poikamiehen vapaus ja taas tavat yllättäen muuttuivat. Usein oltiin aattona kylässä jonkun tutun luona mutta nyt kun asutaan ihan keskustassa, niin vanha hyvä tapa on taas palautettu kunniaan. Uusi vuosi otetaan meillä vastaan edelleen melkoisen perinteisesti. Aaton vietto aloitetaan saunomalla. Löylyjen välissä istutaan parvekkeella olutta nauttien ja katsellaan illan ensimmäiset raketit. Sitten syödään sekä juodaan hyvin. Minulla pitää edelleen olla niitä napsahtavia nakkeja sipulirenkaitten ja pippurien kanssa keitettynä. Sinappi, ketsuppi ja italiansalaatti riittävät nakkien seuraksi. Kymmenen pintaan alkaa levoton mieli patistaa entistä Papinkujan kollia kaupungille ja kohteena ovat tietysti Holvi ja Tomppa. Jos keli on hyvä niin ilotulitus pitää toki käydä katsomassa vaikka se nykyään onkin siellä pesisstadionilla. Sitten kotiin ja skumppapullo auki. Pari tuntia hauskaa tarinointia kuuluu ehdottomasti loppuillan viettoon. Muistellaan mennyttä ja kaavaillaan tulevaa. Nykyäänkin ollaan sitten seuraavana päivänä melkoisen hiljaa ja rauhallisesti. Välillä kalpeanakin.

Suuret kansanjuhlat kuten uusi vuosi, vappu ja juhannus ovat sellaisia tapahtumia jotka saavat rauhallisemmatkin kansalaiset iloisesti riehaantumaan. Siksi kai niitä onkin niin hauska viettää mukavassa seurassa ja katsella hyvillä mielin suomalaisten vauhdikasta ja karnevaalimaista ilakointia. Näin se menee tänäkin vuonna.

Oikein hyvää vuotta 2012 kaikille!

Jussi Untolahti


perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on taas



Pienelle Papinkujan kollille joulu oli kovasti odotettu ja tärkeä juttu. Ennen joulua kuljettiin aina joskus iltaisin kaupungilla isän ja äidin kanssa näyteikkunoita katselemassa ja kai siinä jotain lahjatoiveitakin tuli kerrottua vaikka silloin vielä joulupukkiin uskoinkin vakaasti. Seppälän talon katolla ollutta OKA-kahvimainosta ja Kouvolan Pukimon ikkunassa ollutta sähköjunaa olisin varmaan tuijottanut tuntitolkulla mutta muut patistivat jo kotiin kylmän kynsistä. Papinkujan kulmilla hiippailleita tonttuja kyttäsin tarkkaan kun ne kävivät ikkunasta kurkkimassa, ollaanko varmasti oltu kiltisti. Jostain syystä vain aikuiset näkivät niistä vilauksia aina silloin tällöin ja aamulla näkyi usein ikkunan alla tontun huopasten jälkiä lumessa. Tontuilla pelottelu alkoi jo kuukausi ennen joulua ja kyllä silloin oltiin todella kiltisti. Jouluaattona meillä tehtiin aina puolenpäivän jälkeen ns. kukkakierros. Siihen aikaan ihmisillä oli tapana viedä tutuille ja liikekumppaneille joulukukka kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Meilläkin oli niitä paikkoja varmaan 20 kappaletta ja samat ihmiset sitten rahtasivat taas kukkia meille. Kukat haettiin ensin puutarhalta ja sitten lähdettiin jakokierrokselle. Pikkukolleille se oli hienoa aikaa. Isä ajoi autoa ja me Ollin kanssa vietiin kukat vastaanottajille. Tuttavat olivat aina varautuneet kukkien tuojiin ja palkkioksi saatiin poikkeuksetta karkkeja, suklaata tai jopa kolikko. Saalista sitten kotona laskettiin ja mietittiin kuka antoi joulun parhaan palkkion. Jos jouluna oli pakkasta, niin kotitalon pihalle oli tehty muffan kanssa ämpäreitten avulla runsaasti jäälyhtyjä jotka sitten pimeän tullen sytytettiin.
Illansuussa isä oli usein sankarihaudoilla kunniavartiossa ja illalla sitten lähdettiin hautausmaalle ja vietiin kynttilät läheisten haudalle ja sankarihaudassa lepäävän enoni Lassen viimeiselle leposijalle. Sankarihaudoilla oli hieno tilaisuus johon saapui sotaveteraanien soihtukulkue ja patsaan juurella pidettiin puhe, rukoiltiin ja laulettiin virret. Jumala ompi linnani kajahti silloin komeasti. Tilaisuuden jälkeen toivoteltiin paikalla olleille lukuisille tutuille hyvää joulua ja siihen aikaan herrat vielä nostivat komeasti hattuaan tervehtiessään ja hyvää joulua toivottaessaan. Kotimatkalla vahdittiin tarkkaan, näkyisikö missään joulupukkia ja mietittiin, että mihinkähän aikaan se meille tulee.  Hautausmaalla käynnin jälkeen oli jouluaterian aika. Mummoni kattoi aina pöytään yhden ylimääräisen lautasen jouluvieraalle. Jos vaikka joku tulee käymään, sanoi mummo. Sitten syötiin jouluruoka ja juotiin joulukahvit. Lahjojen saanti tuntui venyvän ikuisuuden. Viimein saapui pukki ja lahjatkin saatiin jakoon. Pehmeät paketit olivat täysin turhia mutta usein niistä muista löytyi juuri se eniten toivottu tavara. Lahjoja ei toki saatu niin runsaasti kuin nykyään ja halpojahan ne pääasiassa olivat tai sitten tuiki tarpeellisia kuten vaatteita tai esimerkiksi suksia tai luistimia. Pukkiin uskominen lakkasi kun huomattiin, että yhtenä jouluna pukilla oli yllään mummon villahousut ja muffan huopaset. Rutiinit pysyivät sittemmin samoina vuodesta vuoteen mutta se suurin hohto oli kuitenkin johonkin hävinnyt. Pienen miehen luja usko pukkiin puuttui.

Aikuisena vietin muutaman joulun ulkomailla Kanarialla ja pari joulua Amerikan maillakin. Ne olivat yksinäiselle miehelle hienoa aikaa ja joulun tienoo meni jotenkin lähes huomaamatta ohi. Floridan lämmössä hou houta huuteleva pukki oli jopa hiukan koominen näky. Kouvolaan paluun jälkeen -90 luvun alkupuolella alkoivat taas perhejoulut. Kun omia lapsia ei ollut, niin sitten joulua vietettiin muitten mukuloitten ehdoilla. Mukavaa syömistä ja juomistakin se oli mutta ei se oikein aikuista miestä enää sytyttänyt. Kaikki oli kauheaa hössötystä, siivousta, ruokien tekoa, kuusen koristelua, pihavaloja ja vähän väkinäistä joulumieltä. Onneksi olin itse silloin työni takia jopa aatonkin töissä puoleenpäivään asti. Siihen aattoon päättyi kauppiaan pitkä marraskuun alusta alkanut kahdeksan viikon työputki jonka ainoa vapaapäivä oli itsenäisyyspäivä. Säästyi kuitenkin siltä pahimmalta tohinalta ainakin kotona. Kinkun, punaviinin ja konjakin jälkeen uni usein armahti väsyneen miehen melkoisen aikaisin.

Nyt ovat kaikki lähipiirin mukulat aikuisia ja seuraavaa polvea ei vielä kovin montaa ole. Nyt olisi hyvä aika purkaa rutiinit ja viettää joulu juuri siten kuin itse haluan. Mutta kun se ei niin mene. Tapojen orjiahan me olemme joten sama touhu jatkuu joulusta toiseen. Meillä kuten monilla muillakin on joulun vietossa mukana edeltäviä sukupolvia jotka halutaan tietysti ottaa myös jouluna huomioon ja pian niitä pikkuisiakin alkaa varmasti olla nurkat täynnä ja sitten se pukkihuijaus aloitetaan taas alusta. Hautausmaakierros on nykyään liki 100 kilometria ja siihen kuuluu Kouvolan lisäksi Jaala, Valkeala sekä kaksi eläinten hautausmaata, toinen Voikkaan Mattilassa ja toinen Kouvolan Kullasvaarassa. Hienon kaihoisa kierros joka tuo mieleen runsaasti upeita ja haikeita muistoja hienoista ihmisistä ja mukavista lemmikeistä. Se kierros oikeastaan vasta virittää minulle edes hienoisen joulumielen. Kaikki muu on vakiokauraa. Syödään, juodaan ja pidetään hauskaa, mutta niinhän sitä tehdään monta kertaa vuodessa muutenkin ja paljon vähemmällä hössötyksellä.

Näin se joulu menee muuten tänäkin vuonna. Ensi jouluna sitten ehkäpä repäisen, paiskaan rutiinit nurkkaan ja vietän joulun kuten itse haluan. Kerron siitä sitten tasan vuoden kuluttua.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Jussi Untolahti

torstai 8. joulukuuta 2011

Yökön korvat



Kotikaupunkiani Kouvolaa on aina mollattu, useimmiten ilman syytä ja yllättävästi yleensä vielä sisältä päin. Enpä muista juurikaan kuulleeni kotkalaisten, lahtelaisten tai lappeenrantalaisten siihen syyllistyneen. Yhden savitaipalelaisen kyllä. Kuusaan asemakylä ja Suomen turhin ovat aika lieviä ivailmauksia verrattuna esimerkiksi tähän Kouvostoliitto-touhuun. Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinnonkin saanut Kouvostoliitto-ryhmä on luonut nimestään kaupungille todellisen riesan. Kirosanaksi muodostunutta Kouvostoliitto-sanaa käytetään aina kun joku Kouvolaa tai sen päättäjiä mollaa. Tosin senkin ryhmän toiminta on onneksi pientä ja hiipuvaa. Savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on ottanut oikein elämäntehtäväkseen Kouvolan mollaamisen. Sekin tosin on nykyään aika harmitonta ja huomaamatonta. Miestähän ei kukaan ota vakavasti, varsinkin kun hän kai ihan tosissaan esitti itsenäisyyspäivän muuttamista kansallispäiväksi. Savitaipaleella saatte keskenänne juhlia vaikka vallankumousta mutta Kouvolassa juhlitaan edelleen itsenäisyyspäivää. Täällä arvostetaan itsenäistä Suomea sekä sen meille taistelleita sankarivainajia ja sotaveteraaneja

Mollaaminen, solvaus ja ilkeily on myös taitolaji. Parhaimmillaan se on silloin kun kyseessä on todella hienovarainen verbaalinen ilmaus. Ravintolassa pöytään tulleen häirikön voi vaikka pyytää siirtymään omaan pöytäänsä jolloin molempien pöytien älykkyysosamäärä nousee. Monien miesten vaimoistaan leikkisästi käyttämät nimitykset kuten hunaja, mussukka, emäntä, kotihengetär ja kotijoukkojen komentaja vielä menettelevät. Hellapoliisi, puheenjohtaja, eukko, muija, akka ja mamma voivat taas kolahtaa omaan nilkkaan. Mikään ei nimittäin ole niin hurja solvausten keksijä kuin suuttunut nainen. Juhlien jälkeisen aamun kalpeaa miestä tuskin loukkaa mikään pahemmin kuin kiukkuisen ja tyydyttämättömän vaimon laukaisema termi, munaton olmi. Myös Manskilla kuulemani solvaus väsyneelle miehelle oli aika raskas, korpin nokkima pulun raato. Sai muuten äijään vauhtia. Ennen armeijaan lähteneitten tyttöystäviä sanottiin leikkisästi sotaleskiksi. Nyt raivostunut yliteini solvasi lajitoveriaan Amarillon terassilla sanoilla sivarihomon lesbohuora. Meissä vanhemmissa kuulijoissa sanayhdistelmä aiheutti hämmästystä, äänekästä hymyilyä ja myötähäpeää. Ilmeisesti yhden sanan solvaus ei enää nuorison keskuudessa pure.  Ruotsinkielisillä se solvaaminen on jo äidin maidossa sillä kukapa muu antaisi lapselleen nimen Lillemor, Hjördis, Gullan tai Pelle, Torgny sekä Hampus.

Rikas ja ilmeikäs suomen kieli antaa sen käyttäjälle solvausten lisäksi lähes loputtomat mahdollisuudet myös monenlaiseen ajatusleikkiin. Paikkakunnatkin voivat saada uuden merkityksen. Suhmura, Simpele ja Kempele kuulostavat lieviltä kirosanoilta. Varkaus, Lemu ja Kolari ovat harmittavia ja ikäviä asioita. Inari, Salla, Kaarina, Loviisa ja Aura voisivat taas olla häntäheikin puhelinluettelosta. Eno, Soini ja Simo ovat miehiä ja Kotka, Perho ja Sulkava taas eläimiä. Uusiakin ilmauksia keksitään suomen kieleen koko ajan. Kotoilu on outo termi pakollisille kotitöille ja karmeasta sanasta paituli tulee mieleen perse joka sieltä alta usein vilkkuukin. Kännykkä on todella hauska sana, siitä tulee aina mieleen eräs Nokian mukava pullukka ja Timo Soinin hokema iso jytky on kaikessa lapsellisuudessaan huvittava. Kotkalaisen toimittajan Antero Kekkosen esiin tuoma verbi arvottaa oli aikoinaan poliittisen keskustelun käytetyin uudissana. Sana ruohonjuuritaso on alentava sana työntekijöitä kohtaan ja termi pitkässä juoksussa tuo mieleen hitaan ja tuskallisen etenemisen. Verkostomarkkinoija on kohta synonyymi talousrikoksista tuomituille ja mönkijä tuo mieleen pikkujouluista kotiin palaavan väsyneen juhlijan. Käsilläkin puhutaan, joko ystävällisesti tai sitten ei. Nyrkkiä on aina puitu, ilmassa tai naamassa. Kädellä vilkutetaan, peukkua nostetaan ja sylivauvatkin osaavat jo näyttää keskaria. Etu-ja keskisormilla pään sivuilla ns. lainausmerkkejä vilkuttavat neropatit ovat onneksi jo häviämässä pois.

Outoja ja ulkomaisille vaikeasti aukeavia sanoja rikkaassa suomen kielessä on paljon, kuten esimerkiksi sepalus, pukamat, pallit, penaali, vihta, kuuppa, kohmelo, ananas, yötyö, papana, liiteri, vesuri ja elimen tason mieleen tuova elintaso. Laatusanoissakin on vastaavia outouksia kuten äreä, ynseä, vieno, utuinen, visainen, kelmeä, veltto, jämäkkä, pönäkkä ja jonkun omaisen mieleen tuova erinomainen.  Verbeistä tulee mieleen mm. ähkiä, perua, omia, parittaa, kurnuttaa, lirauttaa, narauttaa, jyskyttää, nalkuttaa ja nylkyttää. Monien edellä mainittujen sanojen selittäminen vaatiikin käsien ja joskus jopa koko kehon elekieltä. Yritäpä täysin liikkumatta seisten selittää hämmästyneelle ulkomaalaiselle esim. lausetta, pystykorva nylkyttää töppöstä.

Parhaimmillaan suomen kieli antaa mahdollisuuden pitkänkin lauseen lyhyeen ja ytimekkääseen joskaan ei aina niin kauniiseen ilmaisuun. Otetaanpa esimerkki. Sunnuntaina ehtoolliskirkossa käynyt erittäin laajat korvalehdet omaava sairaanhoitaja on mennyt illalla yövuoroon ja on sitten yöllä eriössä luonnollisilla tarpeillaan. Suomalaiselle selviää heti koko sunnuntain ohjelma ja tekijän tärkeimmät tuntomerkit kun asian ilmaisee lyhyesti ja ytimekkäästi. Hörökorva yökkö ulostaa öylättiä.
Selitäpä edellinen lause neljällä sanalla ulkomaalaiselle. Kielen saat valita ihan itse.

Jussi Untolahti


maanantai 5. joulukuuta 2011

Trendipelle


Ainahan sitä kaikenlaista on harrastettu. Pikku kollina muitten poikien tapaan keräilin postimerkkejä, tikkuaskin etikettejä ja purukumipakkausten autonkuvia. Sumplivihkoilla niitä sitten vaihdettiin kavereitten kanssa. Urheilu oli aina vahvasti kuvioissa mukana. Pikaluistelua harrastin talvella ja jalkapalloa ja yleisurheilua kesällä ja syksyllä. Partiotoiminta ihan kilpailutasollakin kuului aikanaan myös harrastuksiin. Mopoilu ei nyt varsinaisesti ollut harrastus vaan liikkumistapa mutta pääosa ajosta oli turhaa eli harrastuksesta sekin kävi ja ympäri vuoden ajettiin keleistä riippumatta. Heti 18-vuotiaana ajokortin saatuani harrastuksiin tuli mukaan myös autourheilu. ST-ajoja aluksi, sitten rallin pariin kartturiksi ja lopulta mukaan jääratakisojen kiihkeään maailmaan. Myös sen aikaisia puistoralleja tuli ajettua. Samaan aikaan rinnalle tuli laskettelu. Liki 25 vuotta tuli rinteitä koluttua niin Suomessa kuin Alpeillakin. Varsinkin kesälomilla laskettelu Itävallan jäätiköillä oli todella mieluisaa puuhaa. Laskettelu loppui sitten kuin kanan lento vuoden 1994 kevääseen Tahkovuorella. Kahlasin laskettelusukset jalassa Tahkon edustalla olevan leveän jääalueen yli paksussa sohjossa ja vedessä. Kengät olivat täynnä vettä ja puhti kovan päivän jälkeen ihan lopussa. Päätös jotenkin kypsyi sohjossa kahlaamisen, uupumisen ja vitutuksen kera. Yli päästyäni tökkäsin sukset boksiin ja sanoin kavereille, että se oli sitten viimeinen kerta. Kävelin suoraan Tahkon baariin ja tempaisin hieman enemmän kuin kevyen iltapäiväkännin. Päätös on muuten pitänyt. Muutama vuosi oli sitten ihan harrastuksetonta eli 6-7 päivää viikossa töitä ja lauantai-iltaisin ikävän karkoitusta Kouvolan baareissa. Talvella 1998 elämä alkoi sitten olla liikaa samoissa uomissa joten jotain uutta alkoi itää ajatuksissa. Keväällä ostin moottoripyörän, Suzukin joka sittemmin vaihtui nykyiseen Bemariin. Elämä muuttui sikäli, että aloin pitää lomia vaikka yksityisyrittäjä olinkin. Veljeni Ollin kanssa ajetut pitkät ulkomaan matkat olivat monena kesänä ehkä elämän parasta aikaa. Ei ollut kiire, harvoin aamulla tiesi missä illalla päänsä tyynyyn kallistaa ja illat pitkine ruokailuineen olivat nautinnollisia. Oluttakin otettiin unilääkkeeksi. Käytiin ajamassa Nürburgringin kuuluisaa 22 km pitkää Nordschleifea jota sakemannit kutsuvat nimellä ”Grüne Hölle” eli ”Vihreä Helvetti”, nautittiin alppiteiden mutkista ja mahtavista maisemista sekä ihailtiin Adrianmeren upeita rantoja ja poikettiin San Marinossa. Elettiin täyttä ja huoletonta elämää.

Sitten talooni muutti kissa ja vuotta myöhemmin Satu. Elämä muuttui ulkoisesti reilut 50 vuotiaalle miehelle paremmin sopivaksi. Moottoripyörällä ajeltiin sitten Satun kanssa kahdestaan viikonloppumatkoja mutta yhden pitkän Euroopan reissun kävin vielä Ollin kanssa ajamassa. Sitten Olli siirtyi karavaanariksi ja veneilijäksi ja yhteiset matkat loppuivat siihen. Satun kanssa toki ajeltiin viikon parin reissuja Norjaan ja Lappiin. Pitkille Keski-Euroopan reissuille oli pakko lähteä autolla koska naisen kaikki varusteet eivät millään sopineet moottoripyörän laukkuihin. Se söi miestä varsinkin Alpeilla ja muilla makeilla mutkateillä. Nyt parina viime kesänä moottoripyörän käyttö on jäänyt melko vähäiseksi ja taas on alkanut itää päässä uusi ajatus. Saapa nähdä käykö samalla tavalla kuin laskettelun lopettaminen!

Mutta se on todella outoa, että olen useita vuosia tietämättäni harrastanut todellisen trendiaallon harjalla ratsastavaa täysin uutta extremelajia. Olen ollut runsaat 8 vuotta pois työelämästä ja koska Satun työ taas on hektistä ja päivät pitkiä, niin olen ominut itselleni ihan vapaaehtoisesti lähes kaikki talouden kotityöt. Ajatus on sikäli itsekäs, että näin varmistan meille edes jonkin verran yhteistä aikaa ja mahdollisuuden yhteisiin harrastuksiin. Pesen pyykit, siivoan, leivon, laitan ruokaa, tiskaan, hoitelen ostokset ja teen kaikki muutkin kodin pikkuhommat. Minä olen siis ns. trendipelle. Kouvolan Sanomat nimittäin kertoi tänään tv-sarja Ratulaa tehneen toimittaja Anu Harkin suomentaneen ja lanseeranneen Suomeen termin homing eli kotoilu. Kyseessä on kotirouvien normaaleille askareille keksitty oiva termi joka siirtää kotihommat ihan uuteen korkeaan arvoon. Kotoiluun kuuluvat olennaisesti myös kaikki minun edellä mainitut touhuni. Tosin moni naispuolinen trendipelle lisäksi vielä kutoo, neuloo, parsii, silittää sekä hoitaa lapset. Satu jo hyväntahtoisesti vinoili, että yhtä hyvin termi voisi kohdallani olla lojuilu, lepäily, makailu tai oleilu. Ehdotin vielä lisäksi ajattelua, haaveilua ja kaljoittelua.

Älkää arvon naiset kuitenkaan väkisin lanseeratko tätä uutta trendiä miehillenne. Kotoilua harrastavan trendipellen on itse saatava valita harrastuksensa, vaikka hiljaa ja hivuttamalla. Muistakaa kuitenkin, että jo hyvästä yrityksestäkin aloitteleva trendipelle kannattaa lämpimästi palkita. Enkä nyt tarkoita pipoa!

Jussi Untolahti


lauantai 3. joulukuuta 2011

Kaleidoskooppi ja Kalle-Kustaa Korkki


                          
                            Mäntyjen juuressa Sputnikia ja Gagarinia kytättiin

Elämäni ensimmäiset 15 vuotta kotini oli Papinkujan varrella, nykyisen pääkirkon ja hovioikeudentalon välissä. Isossa talossa asuttiin kolmen sukupolven voimalla, kuten silloin usein oli tapana. Yläkerrassa oli lisäksi 3 asuntoa, joten naapureita ja kavereita oli ihan samassa talossakin. Aamulla postiluukusta kolahti kaksi sanomalehteä, Kouvolan Sanomat ja Uusi Suomi. Kuviahan niistä aluksi taisin tutkia ja sitten muffalta kyselin lisää. Mummolla ja muffalla oli aikaa asioista kertoa koska molemmat olivat jo eläkkeellä. Ensimmäiset kuvat, jotka ovat jääneet mieleeni, olivat Unkarin kansannousun ajoilta vuonna 1956 jolloin muistaakseni Avussa oli surullinen juttu pienestä orvoksi jääneestä pojasta jonka nimi oli muistaakseni Malik. Kuurilan junaonnettomuus talvella 1957 vaati 26 uhria ja kysymysteni tulva oli kuulemma valtava. Pienen pojan oli kai vaikea käsittää niin monen ihmisen samanaikaista kuolemaa. Syksyllä 1957 loppui sitten ensimmäinen lapsuuden jakso kun menin Kankaan kansakoulun 1. luokalle. Pienelle miehelle aukeni täysin uusi maailma kun opettaja Eeva Parosen hyvässä huomassa opin lukemaan. Tiedonhalu oli valtava ja niinpä harjoittelin kotona lukemalla lasten kirjojen lisäksi myös sanoma- ja aikakausilehtiä. Radiosta kuuntelin urheilua ja varsinkin Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelujen selostuksia ja Voitto Hellstenin juoksut jäivät ikuisesti mieleen. Monet kuunnelmat, kuten ”Hyvää iltaa, nimeni on Cox”, olivat hiuksia nostattavan jännittäviä. Muissa suosituissa kuunnelmissa seikkailivat mm. Pekka Lipponen, Kalle-Kustaa Korkki ja Paul Temple.

Syksyllä 1960 oli Rooman olympialaiset ja meille tuli televisio, komea saksalainen puukuorinen Grundig. Kisat naulitsivat minut television ääreen niin tarkkaan, että opettajani Kaarin Penttilä huolestui ja soitti jopa asiasta vanhemmilleni. Huimat tv-sarjat Rin Tin Tin ja Lassie olivat myös lasten suuria suosikkeja. Silloin televisio ohitti ainakin hetkeksi mielenkiinnossa painetun sanan mutta lisätietoa ammennettiin edelleen lehtien palstoilta. Sputnikia 1957 ja Juri Gagarinin avaruuslentoa huhtikuussa1961 seurasin niskat kipeinä pihalla pimeässä. Ryssän vehkeitä, putoaa vielä niskaan, pelottelivat kulmakunnan isommat kollit. Yhteiskouluun oli oikein pääsykokeet ja oppikoulun aloitin saman vuoden syyskuussa legendaarisessa hirsilinnassa eli vanhassa puulyseossa. Vuoden 1962 syksyllä alkanut Kuuban kriisi oli kovasti esillä ja sitä seurattiin sekä sanomalehdistä että televisiosta. Jopa kolmatta maailmansotaa pelättiin. Marraskuussa 1963 Presidentti John F. Kennedy murhattiin Dallasissa ja lehtiä ja televisiota seurattiin tarkkaan sekä kuunneltiin vanhempien puheita asiasta. Tokion olympialaiset vuonna 1964 menivät hankalien tv-lähetysaikojen vuoksi pahasti ohi joten niistä saatiin eniten tietoa sanomalehtien palstoilta, hiukan myös radiosta ja tv:n uutislähetyksistä. Pauli Nevalan keihäänheiton olympiakullasta kuultiin urheilutunnilla uuden uimahallin saunassa. TV:stä katseltiin silloin mm. sarjoja Route 66, Me Tammelat, Ben Casey ja Peyton Place. Radiossa oli -60 luvulla oikeastaan vain pari nuorille tehtyä musiikkiohjelmaa. Kaleidoskooppi ja Kahdeksan kärjessä olivat todella suosittuja kuten myös Kotimainen puolituntinen ja Radio Luxemburgia yritettiin myös kuunnella. Hieman myöhemmin radion rinnakkaisohjelmaan tullut Nuorten Sävellahja oli jo todella kova juttu. Päätietolähteenä paikkansa säilyttivät silti edelleen sanomalehdet ja televisio.

Noina vuosina Kouvolassa rakennettiin paljon. Kankaan koulun naapuriin nousi Lääninhallituksen iso toimitalo, Säästöpankin talo tehtiin Kauppalankadun varteen ja uusi rautatieasema kohosi vanhan aseman taakse. Kerrostaloja rakennettiin kovan asuntopulan takia runsaasti ja myös kaupungintalo, Kuntotalo, yhteiskoulu, lyseo, uimahalli, postitalo ja lääkäritalo ilmestyivät katukuvaan. Tapahtui sitä tuohon aikaan Kouvolassa toki muutakin. Vanhan poliisilaitoksen edessä palanut iso ns. Sjöblomin liiketalo ja KK-Auton eli nykyisen Delta-Auton tulipalo olivat aikoinaan kovia juttuja. Niitä juostiin paikalle katsomaan kuten aina kun keskustan lähellä paloi. Fillareilla mentiin vähän pitemmällekin. Kouvolan Sanomista sitten tutkittiin tapahtumia ja etsittiin, josko olisi itsekin päästy kuviin mukaan. Kauppalan muuttumista kaupungiksi juhlittiin vuonna 1960 komean ilotulituksen kera ja kotiseutuylpeys sekä usko tulevaan olivat huipussaan. Rahauudistus vuoden 1963 alussa oli iso asia. Uusia rahoja ihmeteltiin ja 10 markkaa tuntui vanhan tonnin jälkeen pikkurahalta. Toki siitäkin sai Paasikiven korvan kohdalta oikein taittamalla tehtyä vekkulin rotan. Simca-autoilla taituroinutta Jose Gangan taitoajoryhmää ja sen aivan käsittämättömiä temppuja ihailtiin Salpausselänkadulla pidetyssä vauhdikkaassa näytöksessä ja mikroautoilla ajettiin kilpaa Tornitalojen parkkipaikalla Asko Kipon ollessa paikkakuntalaisten suuri suosikki. Kellomäessä vuonna 1965 sattuneessa junien yhteentörmäyksessä sai surmansa 4 henkilöä ja toisessa junassa oli myös yhteiskouluun tulevia koulukavereita. Siihen aikaan koulun alueelta ei saanut välitunnilla poistua mutta kun huhut olivat hurjia, niin mehän lähetettiin koulun pihalta yksi rohkea agentti ostamaan Ilta-Sanomat joka siihen aikaan ilmestyi vasta iltapäivällä.

Muistan hyvin myös jutun jossa Kouvolan Sanomien toimittajat ajoivat venäläisellä Jalta pikkuautolla Vuohijärveltä Hillosensalmelle, vaikkei sinne tietä vielä ollutkaan. Tie tuli vasta vuonna 1968. Myös nykyisen Mikkelintien rakentamisesta -60 luvulla oli paljon juttua lehdissä ja varsinkin asfaltoinnin suorittaneita jugoslavialaisia työmiehiä ihmeteltiin kovasti ja työn laatua epäiltiin laajalti. Aprillipäivinä piti päästä lehden kimppuun jo aikaisin ja oli todella hienoa etsiä toimittajien keksimiä aprillipiloja. Pari tarinaa on jäänyt hyvin mieleen. Aseman puistoon oli laskeutunut lentävä lautanen ja eräänä loskaisena keväänä radan alapuolella asuville jaettiin kaupungintalolla ilmaiseksi kumisaappaita koska alueen kadut olivat erittäin huonossa kunnossa. Kaupungintalolla olikin väkeä kuin joulunavauksessa. Kouvolan Sanomien suosittua lukemista olivat myös pilapiirtäjä Poonahin mahtavat ja aina ajankohtaiset pilapiirrokset joista sittemmin usein myös legendaarisessa Ylä- Mannerissa kavereitten kanssa keskusteltiin. Kuvissa olevien henkilöitten esikuvia myös kilvan arvailtiin. Poonahista oltiin Kouvolassa kovasti ylpeitä ja hänestä povattiin yleisesti Kari Suomalaisen seuraajaa Helsingin Sanomiin.

Aina tukena ja turvana olleet isovanhempani kuolivat -60 luvun puolivälissä. Siihen loppui sitten taas yksi jakso pienen pojan elämässa ja alkoi uusi outo aika.  Täytin 15 vuotta, sain mopon ja ainakin omasta mielestäni minusta tuli nuori mies. Elämä muuttui kertaheitolla helpoksi ja vapaaksi ja reviiri sekä myös vastuu laajeni entiseen verrattuna moninkertaiseksi. Pikkuveljeäkin piti vahtia vähän tarkemmin, vanhemmat kun olivat töissä. Silti maailma ikään kuin avautui ja sisäinen palo houkutti levotonta sielua alati kulkemaan. Se palo ei ole koskaan sammunut.

Täysillä siis elettiin ensimmäiset 15 huoletonta vuotta Papinkujan kollin nuoruudessa. Sen aikaista elämää ilman kaikkia teknisiä laitteita on näin kuusikymppisenä mukava miettiä. Maailma muuttui kuitenkin nopeasti ja tekniikan kehitys mullisti elämän. Nykyään kaikki on toisin, yhteydenpito ja tiedon saaminenkin on paljon helpompaa. Mediakin on muuttunut. Uusi Suomi on vaihtunut Hesariin, Kouvolan Sanomat on pitänyt asemansa ja kotiin jaettavat ilmaiset paikallislehdet lisäävät osaltaan torstain muhevaa tarjontaa. Tuleva tilattavien lehtien arvonlisävero, television ja radion lukuisat uutislähetykset ja Internet vievät aivan varmasti hieman lukijoita varsinkin aikakauslehdiltä. Paikallisesti en kuitenkaan usko painetun sanan ylivoiman murtuvan. On aina hienoa saada käteensä tuore sanomalehti. Sanomalehtiin me suomalaiset luotamme ja niistä on mukava lukea maailman ja valtakunnan tapahtumien lisäksi myös paikalliset uutiset ja ilmoitukset. Muutkin kuin By Night-palstalla olevat.

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner aikoinaan television kirjamainoksessa ja oli niin pirun oikeassa.

Jussi Untolahti

   

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Hulevedet Kouvolan herrojen kintuille




Seuraava teksti on Kouvolan Veden sivulta. ”Vesi on arkinen ja niin itsestään selvä asia, että sitä ei huomaa muulloin kuin jos sitä ei enää tule - puhdasta, hyvälaatuista vettä.” Tätä Kouvolan Veden hienoa oivallusta voi käyttää sellaisenaan myös vanhenevan herraväestön eturauhasvaivoista kertovalla sivustolla kun sanan vesi vaihtaa sanaan kusi. Seuraava tarina voisi muuten pienellä aikataulun viilauksella olla ihan totta.

Laitakaupungin mies sai Kouvolan Vedeltä kirjeen jossa kerrottiin hulevesien maksullisuudesta ja viemäröintijärjestelmään liittymisestä. Mikä helvetin hulevesi, oli ensimmäinen hämmästynyt ajatus. Lukemalla kirjeen sisältö ei auennut parinkaan lukukerran jälkeen. Ei muuta kuin kaverilta kysymään neuvoa. Siellä istui naapurin mies lukien samaa kirjettä hiljaa itsekseen kiroillen. Yhdessä sitten muisteltiin muitakin Kouvolan Veden käsittämättömiä toilailuja vuosien varrella. Luultiin, että Mikko Isakowin lähtö saisi jotain järkeä näihin lotraajiin mutta entistä hullummaksi on puuhastelu  laitakaupungin miesten mielestä mennyt. Asiaa tutkittiin aikansa ja käytiin jopa tietokoneen avulla totuutta etsimässä. Samaa soopaa joka paikassa. Jossain luki, että viemärinkannet omalla kadulla ovat selvä merkki siitä, että hulevesijärjestelmään on liityttävä. Asiaa lähdettiin tutkimaan kadulle jossa ei ollut katuvaloja joten päältäajettavan ruohonleikkurin valoissa ja taskulampun avulla kilometrin verran kuraista sivutietä tutkittiin. Ei kannen kantta joten epätietoisuus jatkui. Seuraavana päivänä soitettiin Kouvolan Vedelle. Sielläkään ei tiedetty onko kadulla hulevesiviemäröinti vai ei. Lauantai-illan hämyssä asiaa tutkittiin uudestaan ja koska selvyyttä ei tullut, turvauduttiin hyväksi havaittuun suomalaiseen keinoon. Korkattiin Koskenkorva. Asia alkoi heti selvitä ja ensimmäisen pullon jälkeen todettiin, että nyt näytetään Kouvolan Vedelle hulevesien oikea paikka. Porukalla kustiin kotitalon nurkalle Kouvolan keskustan suuntaan ja kyllä nauratti niin perkeleesti.

Sitten saunottiin ja ehtoolla yhdeksän pintaan laitakaupungin poikamiesten mieleen muljahti, että pitäisiköhän lähteä sinne hulevesien keksijöitten kotikentälle tutkailemaan huleita ja vesirajoja. Vesirajoja tutkimaan, tiedä vaikka näkisi itse vesilaitoksenkin, toistelivat kaverukset innoissaan. Ja taas nauratti niin perkeleesti. Olivat näet lehdestä lukeneet, että joku paksu blondikin on virkistämässä keskustan yöelämää. Taksi pihaan ja räväkät ohjeet kuskille. Manskille asti kusirännin viereen niin näytetään niitä hulevesiä kaupunkilaisille oikein johdon kera.  Ja taas naurettiin niin perkeleesti. Taksi ei Manskille suostunut ajamaan ja rännikin oli jo peitetty joten laitakaupungin hulevedet laskettiin nyt keskuspuiston 3-hahmoisen  patsaan juuren. Patsaan hahmoja kuviteltiin vesilaitoksen herroiksi ja niinpä herrat Kyntäjä, Kotonen ja Mänttäri saivat huleet kintuilleen. Ja taas nauratti niin perkeleesti. Sitten keskustan valaistulle ladulle. Tomppa ja Holvi lievittivät janoa ja herrojen hulehöpötys nauratti kansaa mutta aiheutti parin jo kypsemmän ja huonokuuloisemman neidon parissa näennäistä paheksuntaa ja toisaalta herätti illan kuluessa myös varovaisia toiveita elämän pikku nautinnoista. Luulivat nimittäin huleen liittyvän jotenkin hieman lihallisempien ilojen harjoittamiseen.

Eivät jääneet huleherrat kuitenkaan ikäneitoja viihdyttämään sillä nyt oli tavoitteena hieman suurempi paisti. Puolen yön maissa iloiset kaverukset siirtyivät Club Encoren ystävällisen henkilökunnan hoiviin ja menivät heti suoraan baariin mimmejä vahtaamaan ja odottelemaan estraditaiteilija Tuksun sulokasta esiintymistä. Myöhään yöllä toinen herroista lähti hulehommiin ja toinen jäi baariin juttelemaan tyhmänoloisen h-kirjainta ihmeellisesti puheessaan käyttävän äijän kanssa. Hulemiehen palatessa paksu blondi oli juuri lavalla ja kertoi, että avaisi ranteensa jos olisi syntynyt Kouvolaan. Yleisö villiintyi pullukan älykkäästä herjasta ja suosiotaan osoittaakseen huuteli leikillisiä solvauksia ja heitteli portsareitten ulos raahaamalle janoiselle blondille lisää viinaa.  Show oli ohi tai niin ainakin luultiin. Köyhän miehen seksipommi palasi kuitenkin lavalle ns. apinan raivolla ja veti kappaleen Apinamies suorastaan sykähdyttävällä tavalla. Laitakaupungin miehet saivat tarpeekseen ja lähtivät tutun Sippolan miehen kanssa Kuumapalaan lihikselle ja sitten taksilla Sippolaan jatkoille. Matkalla Myllykoskelle asti haaveiltiin illan esiintyjästä jonka yhteistuumin todettiin soveltuvan parhaiten hetekahommiin mutta vain pimeässä. Ja taas naurettiin niin perkeleesti. Keltakankaan kohdalla uni armahti kolmikon mutta hetken päästä ryhmä heräsi taksin nopeaan jarrutukseen. Hulemiehet näkivät äijän ajavan lihavaa vaaleaa elikkoa vitsan kanssa takaa. Tuksu ja Arto Sippolassa, kajahti kolmesta suusta. Sikarekkahan se kuitenkin vain oli kyljellään ojassa. Pettymykseen korkattiin taas yksi Koskenkorva ja hulevedet laskettiin talon nurkalle Kouvolan keskustan valojen suuntaan Kymenlaakson laulua tapaillen. Ja taas naurettiin niin perkeleesti.

Jussi Untolahti




tiistai 22. marraskuuta 2011

Mallikkaat kuleksijat



Jurrikoiksihan meitä suomalaisia, varsinkin miehiä, usein sanotaan. Tosiasiassa me suomalaiset olemme kuitenkin sosiaalista ja seurankipeää kansaa. Ensimmäisillä etelän matkoillakin joku koko matkan ajan ylipirteänä ympäriinsä loikkinut maanikko aina keksi, että matkan jälkeen pitää Suomessa järjestää muisteluilta. Siellä sitten valokuvia katseltiin, sangria virtasi, sombreropäinen porukka söi paellaa, taustalla soi Eviva Espanja ja humalaisimmat esittivät flamencoa kastanjetit kolisten. Jos Suomessa kolme ihmistä tekee tai harrastaa samaa asiaa niin pian alkaa armoton pohtiminen, että minkä niminen seura tai yhdistys perustetaan. Hätäisimmät perustavat harrastusten perusteella jopa yrityksiä muitten ”kyssäkaalin ystävien” tai ”umpihankitarpojien” yllyttäminä. Huonostihan niille yrityksille kuitenkin valitettavan usein käy.

Joka kaupungissa ja monissa pienemmissäkin paikoissa on nykyään aktiivisten uramiesten valtakunnallisia yhdistyksiä kuten Reservinupseerit, Round Table, Leijonat, Rotaryt ja Vapaamuurarit. Jotkut Rotary-klubit ottavat jo naisiakin jäseniksi. Naisten järjestöjä ovat taas Soroptimistit, Zonta-järjestö, Martat, Suomen UN-Women eli entinen Unifem, jumppaseurat sekä monet miesjärjestöjen naistoimikunnat. Martat havittelevat jo miehiäkin jäsenikseen ja molemmat sukupuolet kelpaavat myös Autoliiton, 4-H kerhon ja Nuorkauppakamarin listoille. Uskokaa tai älkää mutta myös jäsenistöltään hyvinkin selkeästi rajatut järjestöt kuten Imetyksen Tuki Ry ja Insinöörien Rouvat Ry löytyy myös Suomesta. Poistuvia vaikuttajia alkavat olla kaikki sotaveteraanien, sotainvalidien, lottien ja sotaorpojen järjestöt.

Kouvolassakin moni harrastaa hieman erikoisempia asioita oikein seuran tai yhdistyksen puitteissa. Kouvolassa Olviretki, Kuusankoskella Ohrana ja Valkealassa Beer Team nimisten olutseurojen kokouksissa vaalitaan olutkulttuuria ja nautitaan kai oluttakin. Kymenlaakson viiniseura pyörittelee, nuuskii, maistelee, kurlaa ja sylkee erilaisia viinejä ja keskustelee niistä asiantuntevasti. Joku kuulemma nieleekin. Näissä seuroissa ei juovuta ja juoman laatu sekä sen erilaiset maut ja ominaisuudet ovat pääasiassa. Myös erilaisten makkaroitten ystävillä ja nauttijoilla on omat seuransa. Muistelen, että Kouvolassa oli aikoinaan myös läskisoosin saloihin perehtynyt yhdistys. Konut Tählet on nimensä mukaisesti tähtiä tarkkaileva yhdistys jolla on oma tähtitornikin Jaalassa ja Puukkojunkkarit eivät suinkaan hypi ”puukkohippasilla” vaan he vaalivat rauhanomaisissa merkeissä vanhaa puukkokulttuuria ja myös tekevät upeita puukkoja Kouvolan Kasarminmäellä. Jaalan Kädentaitajat Ry ei nimestään huolimatta ole mikään peräkammarin poikien yhdistys vaan keskittyy toiminnassaan lähinnä tekstiilitöitten tekoon ja perinteen säilyttämiseen. Myös erilaisia etunimiseuroja Suomessa löytyy ja kai niissäkin on jäseniä seutukunnaltamme. Ainakin ”vuoden Markku” valitaan Suomalainen Markku-liitto Ry nimisen yhdistyksen toimesta. Takavuosilta muistan myös Ylä-Mannerissa kokoontuneen älykköjen yhdistyksen nimeltään Kouvolan Vapaasti Ajattelevat Individualistit. Vaikka siellä oli jäsenenä monta nättiä mimmiä, niin siihen ei liitytty koska ei oikein osattu lausua edes yhdistyksen nimeä ja individualistin merkityskin taisi olla hiukan hakusessa.

Epävirallisissa seuroissa ja yhdistyksissä oli kuitenkin sitä jotain. Hurtti huumori ja mielikuvitus pääsevät silloin valloilleen. Elimäellä ja Korialla vaikutti aikoinaan hauskan herraseurueen matkusteluun painottunut yhdistys nimeltään Mallikkaat Kuleksijat. Patasaaren Raittiusyhdistys piti ”kuivia” kokouksiaan Liirin Kyöstin mökillä Saimaan Patasaaressa ja meillä hiukan nuoremmilla kolleillakin oli pari mojovaa yhdistystä. VSOP eli Vilhelmiina Sofian Osattomat Perilliset keskittyi konjakin ja loppuillasta jaloviinan nauttimiseen, aromilasista tietysti. VVY eli Vilpittömät Vitun Ystävät yritti taas harjoittaa toimintaansa usein juuri VSOP:n kokousten jälkeen. Molempien toiminta loppui pian koska VSOP:n toiminta oli meille kolleille tuiki kallista ja VVY:n toimintakertomukseen taas ei juurikaan saatu mitään kirjoitettavaa. Yhdistysten henki toki elää yhä voimakkaana entisten jäsenten keskuudessa. Puulaakisarjoissa pelasi Kymenrannan Pallo (KyrPa) ja Pilkanmaan Luistelijat (PilLu) aikana jolloin valtalehti käytti seuroista vain nimien lyhennyksiä taulukoissaan. Luistelijat johti sarjaa ja Pallo yritti tiukasti tavoittaa. Kolmantena olisi hyvin voinut olla vaikka Herstan Pesis.

Suomi on yhdistysten ja tapahtumien luvattu maa ja hyvin on pärjätty Kouvolan seudullakin. Tampere pisti silti vielä paremmaksi. Siellä oli aikoinaan iso naisten pyöräilytapahtuma nimeltään Likkojen Polkaisu. Muutti sitten nopeasti nimeään joten ei ehditty täältä asti mukaan.

Jussi Untolahti

lauantai 19. marraskuuta 2011

Ympäri korvia on tullut



Ainahan täältä Kouvolan seudulta on muualle lähdetty. Kuka mistäkin syystä ja välillä aseittenkin kanssa itäistä uhkaa vastaan. Niiden aika alkaa käydä vähiin joille olemme eniten kiitollisuuden velassa. Sotaan lähteneet ja itsenäisyytemme taanneet sotaveteraanit, sotainvalidit ja lotat alkavat pian olla vähissä ja sankarivainajat ovat olleet ikiunessa jo vuosikymmeniä. Niin tuttua oli Kouvolassa myöhemmin myös nuorten uho ja lähdön unelmointi, ”perkele ku mie koulust pääsen ni mie lähen täält enkä ikinä takas tuu”. Niin moni tekikin ja joku palasi mutta usea jäi sille tielle. Tätähän tapahtuu kaikissa kaupungeissa ja se on ihan normaalia. Mutta on täältä lähtenyt myös monta joiden lähtö on todella kirpaissut myös taloudellisesti.

Suurimmat menetykset on koettu UPM:n eli tutummin Kymin toimesta. Voikkaan tehtaan lopettaminen ja nyt juuri tapahtuva Myllykoski Oy:n alasajo ovat olleet Kouvolalle kovia iskuja. Inkeroisista ja Kuusankoskeltakin saattaa vielä tulla ikäviä uutisia. Metalliteollisuuden työpaikkoja on menetetty myös melko paljon. Toimintansa ovat seutukunnalla lopettaneet mm. Pelkosen Konepaja Oy, Savolan perheen konepaja Kopeta Oy ja konepaja Steka Oy. Kouvolan aikoinaan niin kukoistava tekstiiliteollisuus on hävinnyt lähes kokonaan. Kaitila Oy, Gefa Oy, Sinkkosen suvun Artella Oy, Kaukiaisten Kymen Sukka Oy, Mintop Oy, Pallopaita Oy ja Pulsan perheen Kouvolan Villa ovat kaikki poissa. Elintarviketeollisuuden tutut nimet Karjakunta/OK-Liha, Kymen Makkara Oy, Juho Manner Oy/LihaManner Oy ja viimeisenä Viisleipä Oy ovat myös heittäneet pyyhkeen kehään.

Isoja tavarataloja on myös poistunut monta. Marketkaupan edelläkävijä Supermarket Laaksonen, tavaratalo Heps, Oy Stockmann Ab, Centrum, Citysokos ja kovalla kohulla Kouvolaan tullut China-Center ovat osuutensa täällä tehneet loppuun. Rautakaupoista poissa ovat Renlund ja Teräs. Myös autoja ja apupaskaa myynyt Hankkija on historiaa. Tekstiilikaupan puolelta olemme menettäneet muutaman kovan nimen. Herrojen vaatekauppa Mr. Hokkanen, Mari Ahokkaan vetämä Asu-Valinta Oy, K-Vaatehuone ja aikoinaan niin suosittu Esa Pyötsiän johtama Valio-Asu ovat myös poissa. Hotelleista ovat hävinneet Valkealan Motelli/Hotelli Valkeala, Hotelli Kouvola, Hotelli Kymen Hovi, Hotelli Hospitz/Hilppa ja myös Hilloman lomakylä Hillosensalmella. Elektroniikkakaupan lähtijöitä ovat olleet ainakin Backmann, Viljanen, Laxivox, Markantalo ja viimeisenä Hirvox. Cumuluksen talostakin lähti muistaakseni joku iso elektroniikkamyymälä.

Lääninhallitus lähti läänimuutosten myötä ja Kotka vei meiltä poliisijohdon terävimmän pään ministeri Jyri Häkämiehen suosiollisella avustuksella. Sotilaspiirikin poistuu Kasarminmäeltä pian ja hälytyskeskukselle taitaa käydä samoin. Hovioikeus ja hallinto-oikeus ovat myös lähtöuhan alla ja Helsingin yliopistokin on täällä jo lähes historiaa joten ns. julkinen sektorikin on osuutensa tehnyt. Viimeisen haavan Kouvolan kylkeen veti sitten vielä Iitti joka päätti siirtyä pois Kymenlaaksosta Päijät-Hämeen helmoihin. Yksi kansanedustajakin menetettiin Savitaipaleelle mutta sitä en laske tappioksi. Se on sitä positiivista väestönmuutosta ainakin Kouvolan kannalta.

Käykö tässä kuten Anjalankosken teatterin uudessa näytelmässä ”Viimmiin sammuttaa valot”? No ei muuten käy! Tulijoitahan tänne Kouvolan seudulle on ollut vaikka kuinka paljon. Rakenne kyllä on muuttunut ja tulee vielä muuttumaan lisää sillä raskas teollisuus tuntuu nyt vaihtuvan kevyempään eli palveluihin ja kaupantekoon. Viime vuosikymmeninä raskaamman pään uudempia nimiä ovat olleet maakaasujätti Gasum Oy, parvekelasivalmistaja Lumon Oy, elintarviketehdas Kaslink Oy Korialla, Vaasan & Vaasan leipomo, Kausalan kuitukangastehdas Lacell Oy, Raskone Oy, ja lukuisat logistiikka-alan firmat Teholassa. Myös Poliisin tekniikkakeskus muutti Helsingistä Kouvolaan. Hotelleja on tullut vuosikymmenten saatossa muutama uusi lisää kuten Kouvolan Vaakuna, Kuusankosken Sommelo ja Inkeroisten Kantakievari ja Kouvolan Cumuluskin on kovasti tilojaan saneerannut. Uusistakin tulijoista huhutaan. Hotellien ohella ravintoloitten ketjut ovat myös kiitettävästi Kouvolan valloittaneet. Tutut nimet Mcdonald’s, Hessburger, Amarillo, Huviretki, Rosso ja Fransmanni ovat meitä kouvolalaisia jo pitkään ravinneet. Uusina kahvipaikkoina ja pikkusuolaisen myyjinä ovat tulleet myös Arnold’s, Picnic, Coffee House ja Subway. Elintarvikekauppaa on selkeästi piristänyt saksalainen Lidl ja halpahallien kärkijoukkoon ovat kiilanneet Robin Hood, Hongkong, Jysk ja Tiimari. Miesten Tiimariksi nimetyt Parolli ja Motonet ovat myös vahvasti mukana kaupanteossa ja Gigantti pyrkii viemään osuutensa elektroniikka kaupasta. Huonekalukaupan uusin tulija on Kuusankoskella oleva Masku. Varsinainen vetonaula Kouvolaan saatiin kun Tykkimäen huvipuisto avattiin ja odotukset Repoveden suuntaankin ovat suuret.

Tekstiilikaupan kärkinimet ovat vallanneet Kouvolan lujasti ja nopeasti. Dressman, H&M, Lindex, Aleksi 13, Halonen, KappAhl, Uusi Sokos, Vila ja Gina Tricot, jonka tv-mainoksessa koikkelehtii se upea pitkäjalkainen brassimimmi, ovat tuoneet mukanaan kovaa kilpailua Kouvolan aikaisempien putiikkien rinnalle. Urheilukaupan kovia nimiä ovat vuosia ollut Kari Tiaisen hurjasti laajentunut KT-Sport ja myös helsinkiläisen Topsport-ketjun Kouvolan myymälä, nyt tosin jonkinlaisena Outlet pisteenä.

Anttila, kävelykatu Manski ja Hansa-keskus rakennettiin, Kauppakeskus Manski uudistui, uusi Sokos tuli lisää ja Kauppakeskus Valtari odottelee uudistusta. Autokauppojahan Kouvolassa on aina ollut paljon ja nyt huhutaan myös uudesta suuresta autokaupasta joka ilmestyy nykyisen Citymarketin tiloihin. Ikeastakin tällä kovasti haaveillaan ja tonttikin on jo valmiiksi katsottu. Tähän kun vielä lisätään Osuuskauppa Ympäristön valtava Prisman laajennus ja viereen valmistuva huikea Tervaskankaan kauppakeskus johon tulee 90 putiikkia elokuvateattereineen ja ravintoloineen, niin hyvältähän tämä alkaa näyttää. Meille tulee vielä uusi ja uljas Ratamo-keskus hoitamaan terveyttämme ja aseman seudulle rakennetaan pian uusia tiloja kaupalle ja hotellille sekä Halkotori-Hankkija alueelle uusia asuntoja keskustaan haluaville. Kun vielä Kouvolan kaupunki alkaa suosia myös haja-asutusalueen tehokasta rakentamista ja ymmärtää sen, että kaikki eivät suinkaan halua asua keskellä kylää, niin hyvältä alkaa Kouvolan tulevaisuus kuulostaa.

Suunnittelusta ja yhteispelistähän tässä kaikki on kiinni. Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja ja hyvä suunnitelma on kaiken ydin. Yksinkertainen strategiakin voi olla tehokas. Näin sanoi myös eräs kouvolalainen ”häntäheikki” jolla oli vakuuttava ja tehokas menetelmä asiansa eteenpäin viemiseksi mahdollisimman tyydyttävään lopputulokseen. Kateelliset kaverit kyselivät neuvoja ja kaveri kertoi salaisuutensa. Kysyy daameilta aina heti ja suoraan. Eikös siinä saa aika lailla ympäri korvia, kyselivät kaverit. Kyllä saa, vastasi ”häntäheikki” mutta kyllä saa aika lailla naidakin.

Viedään siis yhteistä asiaa eteenpäin kukin omilla hyvillä keinoillamme.  Ei täältä kenenkään viimeisenä tarvitse niitä valoja sammuttaa vaan uskon, että uusi ja uljas Kouvola kulkee kaikesta huolimatta kohti parempaa tulevaisuutta.

Jussi Untolahti


perjantai 11. marraskuuta 2011

Valkelas on ny huolii ja lottii




Entinen Kouvola oli muualla Suomessa yllättävän tuntematon paikka. Joissain tutkimuksissa ihmiset sijoittivat Kouvolan mm. Pohjanmaalle eli sekoittivat kaiketi Kokkolaan. Muuallekin Kouvolaa toki tarjottiin ja ilmeisesti syytä ei voi pelkästään laittaa koulujen kehnon maantieteen opetuksen piikkiin. Kouvola ei kuitenkaan ole ongelmansa kanssa yksin. Sijoittakaapa muuten itse kartalle vaikkapa Kirkkonummi, Vihti ja Raahe. Osuiko ihan kohdalleen? No, eipä se paljon lohduta vaikka muittenkin kaupunkien sijaintia on joskus vähän vaikea hahmottaa.

Kun uutta Kouvolaa valmisteltiin, niin hetkeksi päästiin valtakunnan parrasvaloihin. Sielläkin eniten nähty keskustelun muoto oli riitely kuntaliitoksen tarpeellisuudesta. Kun uusi Kouvola perustettiin, niin sen jälkeen tunnepohjaista keskustelua on käyty lähinnä talouden tilasta ja eniten kaiketi työntekijöitten ihmeellisen irtisanomissuojan tiimoilla. Joillekin on ollut jopa ylivoimaisen vaikea käsittää, että sen asian valitettavasti saneli laki eikä Kouvolan päättäjät. Pahoin pelkään, että keskustelu tulee jatkumaan vielä pari  seuraavaa vuotta. Seuraavien kunnallisvaalien jälkeen valtuusto saadaan oikeaan kokoon eli turhat täyte-edustajat saavat kylmästi kenkää ja päätösten tekeminen varmasti helpottuu. Ei silläkään tosin valtakunnalliseen julkisuuteen päästä. Hyvä uutinen harvoin ylittää uutiskynnyksen ainakaan isoin otsikoin.

Mutta on Kouvolan seutu aina silloin tällöin saanut valtakunnallistakin julkisuutta. Presidentti Urho Kekkosen vierailuja Orilammen majalla uutisoitiin aikoinaan näyttävästi. Joskus -60 luvulla erään huoltoaseman tiimoilta käyty ilotyttö-keskustelu pääsi myös valtakunnan lehtiin. Samoihin aikoihin iso juttu oli Kellomäessä sattunut junaonnettomuus jossa pari ihmistä menehtyikin ja valtakunnan lehdissä oli myös Tuohikotin lähellä sattunut outo kahden Triumph Heraldin nokkakolari jossa viisi ihmistä menehtyi, joukossa pari kouvolalaistakin. Kun Suomen ensimmäinen market-tyyppinen tavaratalo rakennettiin Kouvolan Tornionmäkeen, niin Supermarket Laaksonen toi runsaasti positiivista julkisuutta Kouvolaan. Siitä muodostui nähtävyys ja alueen asukkaitten lisäksi varsinkin itään päin ajavien mökkiläisten suosima ostospaikka. Kouvolasta alkoi kehittyä vireä kauppakaupunki ja samaa kehitystä jatkoi sitten hieman myöhemmin Osuuskauppa Ympäristö rakentamalla sen aikaisen mittapuun mukaan valtavan Sokos-Marketin. Nyt rakennettava Tervaskankaan ostoskeskus on laskettava samaan kastiin. Ilotytöistä, kuolemasta, Kekkosesta ja kaupankäynnistä siis aikoinaan Kouvola tunnettiin mutta silloin oli tapahtumiakin vähemmän ja ns. roskalehdistö omine maksettuine tähtineen puuttui lähes täysin.

Näillä eväillä mentiinkin sitten pitkään. Kun Valkealan kunnan luottamusmiehet päättivät liittyä Kouvolaan ja sitten muotovirheen takia äänestivät uudestaan ja pitivät kunnan itsenäisenä, päästiin taas yli uutiskynnyksen. Ohitustiekään ei näivettänyt Kouvolan keskustaa kuten kovasti pelättiin. Huonolta tosin välillä näytti mutta sitten kävelykatu Manski ja Juhani Pousin voimakkaasti ajama kauppakeskus Hansa pelastivat keskustan ja toivat jonkun verran positiivista julkisuuttakin Kouvolalle. Tykkimäen huvipuiston perustaminen oli kova juttu ja siitä muodostuikin ehkäpä parhaiten tunnettu ja vetovoimaisin kohde Kouvolassa. Seuraavaksi valtakunnalliseen julkisuuteen päästiin iloisissa merkeissä kun ilotytöt valtasivat Valkealan Motellin. Siinä niitä hieman kulahtaneen näköisiä rakkauden ammattilaisia istuskeli jakkaroilla sen rivitalosiiven edessä ja autoja ja traktoreita oli piha piukassa. Kävin siellä minäkin, tosin vain katsomassa, sisään en sentään uskaltautunut. Mutta julkisuus oli lehtiä ja televisiota myöten taattua. Sittemmin itänaapurin hutsut muistaakseni harjoittivat haaraliikettään myös Lapinjärvellä ja Jaalassa.

Syksyllä 2000 oltiin taas vahvasti otsikoissa. Valkealan kaatopaikalla loppui rotilta eväät. Tuhansia rottia lähti nälän ajamina liikkeelle ja vaelsi kohti Valkealan kirkonkylää. Nykyisen ABC-aseman pihalla vilisti rottia satamäärin. TV haastatteli valkealalaisia ja eräs r-vikainen isäntäkin pääsi kertomaan mielipiteensä. Valmetiin nojaillut isäntä muisteli Motellin aikoja ja sanoi, että ”enne ol Valkealas lunsaast huolii, ny on vaan lottii”. TV valitettavasti sensuroi hienon ja totuuden mukaisen lausunnon. Ampuja Juha Hirvi voitti samaan aikaan hopeaa Sydneyn olympialaisissa ja kun Kouvolan Sanomissa oli iso kuva hänestä kivääreineen, niin 5-vuotias veljenpoikani Niki totesi, että ”kato, rotantappaja Valkealast”. No, sinne päin!

Mutta vielä noustiin yli valtakunnallisen uutisten tason ja komeasti. Kouvolan kova pyrkimys Kiinan suuntaan ja suuren Kiinan kaupallisen Euroopan portin perustaminen pieneen Kouvolaan kaikkine jälkiseuraamuksineen ei mennyt aivan kuten Strömsössä. Viisumiepäilyt, tehoratsiat, Valkealan sairaala, Pilvilinna, lainatakaukset jne. olivat jatkuvasti lehtien ja televisionkin uutisissa. Käräjiäkin asioista käydään ja kaupunginjohtaja Aimo Ahtia hieronut, hänen omien sanojensa mukaan, ”mörkömäinen kiinalainen” hierojakin oli esillä. Tämä herra ”Mörkö” ei kuitenkaan osannut käyttää hyväkseen saamaansa ilmaista mainosta Tuksujen ym. tuhkimoitten tapaan.  Pikkuhärskeillä mainostempuilla hän olisi varmasti ollut Kouvolan alueen suosituin mystinen hieroja Mr. Manual Magic.  Viime aikoina ovat mediassa olleet vahvasti esillä Voikkaan ja Myllykosken tehtaitten surulliset lopettamiset, surkuhupaisat hätäkeskus-sekoilut sekä armoton kiistely uuden sairaalan paikasta.

Laajempaa positiivista julkisuutta Kouvolan seudulle ovat tuoneet rautatiet, armeija, Tykkimäki, Repovesi, Utin helikopterit, Tervaskankaan kauppakeskus, Kävelykatu Manski ja Hansa-keskus sekä logistiikka-alueen vahva kehitys. Näitten ohi ovat kuitenkin selvästi ajaneet huorat, rotat, kiinalaiset, kuntaliitosriitelyt ja käsittämättömät alehintaiset kiinteistökaupat. Totuus on karu. Huono ja sensaatiomainen uutinen myy paremmin kuin hyvä.

Pääasia, että puhutaan, sanoi entinen gigolo!

Jussi Untolahti

perjantai 4. marraskuuta 2011

Olli, kädet ylös!


                                                     

Kotikaupunkimme Kouvola on nykyisessä laajuudessaan tuottanut monia hienoja urheilijoita. Muistellaanpa muutamaa vanhaa ja vähän uudempaakin sankaria. Kultavääpeli Ilmari Salminen voitti vuonna 1936 Berliinin olympialaisten kultamitalin 10 000 metrin juoksussa 0,2 sekunnin erolla ennen Kuusankosken Arvo Askolaa. Suomen kolmoisvoiton varmisti Volmari Iso-Hollo. Ilmari Salminen sai ansioistaan patsaan Ässä-tornin eteen mutta Arvo Askola kuuluu niihin Kouvolan seudun suuruuksiin jotka ovat hiljalleen painuneet unholaan suurelta yleisöltä ja varsinkin nuorisolta.

Heikki Hasu, olympiavoittaja vuonna 1948 St. Moritzissa yhdistetyssä ja vuonna 1952 Oslossa viestihiihdossa, on monille nuoremmille outo mies ja kovat mäkimiehet, vuoden 1956 Cortina d. Ampezzon olympialaisten hopeamitalisti Aulis Kallakorpi ja Holmenkollenin voittaja Topi Mattila, kuuluvat samaan kastiin. Mäkimiehistä muistan myös Kouvolan Hiihtoseuran Reijo Sorsan. Kansallisen tason hyppääjä jonka nimi kovasti nauratti meitä kolleja. ”Sorsa lentää” selostimme keskenämme katsomossa. Ihan kelpo mäkimies Reijo Sorsa kuitenkin oli. Muistan myös erään mäkimiehen josta vitsailtiin, että kuulutus meni jokaisessa kisassa jotenkin näin. ”Numero 27, Evert Mäyrä, Kainuun Hiihtoseura”. Evert hyppäsi, yleisö kohahti, kuuluttaja oli hetken hiljaa ja jatkoi, ”Mäkeä korjataan”. Nimi ja seura on tietysti keksitty. Pikaluistelussa Kouvolan kovin nimi oli -50 luvun lopulla ja -60 luvun alussa Suomen nuorten ehdottomaan kärkikaartiin kuulunut Kouvolan Poikien Reino ”Reiska” Niemelä. Reiskalla oli kaikki edellytykset ihan maailman huipulle mutta toisin kävi. Joku saattaa Reiskan muistaakin ihan muista ansioista. Calgaryn olympiakisojen hopeamitalistin jääkiekkoilija Timo Suden komea kääntölaukaus ja ura KooKoon, Tapparan sekä Suomen maajoukkueen riveissä muistetaan toki Kouvolassa vielä hyvin, tosin vain vanhemman kaartin toimesta.

Mestaripainija Herman Kare on jäänyt elämään Kouvolaan lähinnä nimeään kantavan painiturnauksen ansiosta. Monet kovat painimiehet, mm. Mauno Latosuo, Veikko Lavonen ja Ismo Kamesaki, muistetaan jo huonommin. Samoin olympiaedustajat, voimistelija Otto Kestola ja uimahyppääjä Pentti Koskinen. Melbournen vuoden 1956 olympialaisten voimistelun joukkuekilpailun pronssimitalisti Olavi Leimuvirta on lähes täysin unohdettu. Maantiepyöräilyssä Kouvolan naiset tekivät aikoinaan selvää jälkeä. Hannele Hurri, Irma Jussila, Ritva Mykkänen ja Asta Forssell voittivat vuosina 1962-1980 yhteensä 15 Suomen mestaruutta. Eipä siinä muille montaa mestaruutta jäänyt. Mutta onko kilpapyöräilijä Reijo Munne tuttu mies, hän kilpailee vieläkin ja on voittanut mm. monta ikämiesten Suomen mestaruutta. Jousiammunnan monikertainen Suomen mestari Risto Ylätalo Kaipiaisista saattaa olla monelle myös hieman tuntemattomampi suuruus. Räpyläuinnissa 44 Suomen mestaruutta saavuttaneen Ari Palven ura on toki kaikille hyvin tuttu. Vai onko?

Kouvolan yleisurheilijoista muistetaan ehkä parhaiten Moskovan vuoden 1980 olympialaisten kävijä ja moninkertainen kolmiloikan ja pituushypyn Suomen mestari Olli Pousi. Ollihan hyppäsi kolmiloikkaa peräti 16,82 ja se on kova tulos vielä tänäänkin. Yli 90 metriä keihästä nakannut Pentti Sinersaari muistetaan myös melko hyvin. Keihäänheittäjät Väinö Kuisma ja Antero Toivonen sekä juoksijat Harri Vesala, Marjo Lakka ja Terhi Tarkiainen ovat jo vähän vaikeampia muistaa samoin kuin kovat liki 20 metriä työntäneet kuulamörssärit Aulis Toivonen ja Antero Paljakka. Pikajuoksija Eeva Haimikin tunnetaan kai jo paremmin ”Anttilan raketin” Visa Hongiston äitinä. Vuoden 1948 Lontoon olympialaisten seiväshypyn hopeamitalisti Erkki Kataja lienee kaikkein huonoimmin tunnettu olympiasankarimme.

Moottoriurheilussakin Kouvolassa on menestytty. Vilho Hietanen voitti Jyväskylän suurajot Allardilla vuonna 1953 ja autokouluyrittäjä Jaana Pajula-Ihaksi oli naisten ralliautoilun Suomen mestari vuonna 1994 Opel Asconalla. Kirsi Ansas voitti naisten jokamies-luokan Suomen mestaruuden peräti 5 kertaa ja oli pari muuta kertaa mitaleilla. Vuoden 2011 rallicrossin Suomen mestaruuden voitti Valkealan Atro Määttä Ford Focuksella. Moottoripyöräilijät Timo Pohjola, Seppo Rossi, Jari Suhonen ja Juha Pakkanen ajoivat aikoinaan SM-mitaleille ja osa heistä loi kansainvälistäkin uraa. Jari Suhonen jopa kiersi melkoisen hyvällä menestyksellä Superbike-luokan MM-sarjaa. Moottoriveneilijät Kari ja Nanna Kaksonen ovat menestyneet hyvin avomeriveneitten kilpailuissa ja voittaneet jopa maailmanmestaruuden Off 3B luokassa vuonna 2006.

Kymmenissä muissakin lajeissa ja sarjoissa on Kouvolassa ollut aikojen saatossa paljon menestyneitä urheilijoita. Ei voi unohtaa mm.  joukkuepelejä, keilailua, suunnistusta ja ammuntaa. Aikoinaan Suomen mestaruus oli lajissa kuin lajissa kova ja arvostettu saavutus. Nykyään tarjonta on niin runsasta, että moni hieno suoritus jää monen lajin osalta vain melko pienen asiantuntijajoukon tietoisuuteen. Todelliseen kuuluisuuteen ja myös koviin ansioihin tarvitaan oikea laji ja maailmanlaajuinen menestys. Sitä sattuu aika harvan lajin ja urheilijan kohdalle. Menkääpä jonnekin ”maailman turuille” ja kysykää ihmisiltä, kuka on Sami ”Musti” Jauhojärvi tai vaikkapa Matti Nykänen. Voi olla, etteivät yllättäen heitä tunnekaan. Ari Vatasen, Mika Häkkisen, Kimi Räikkösen tai Jari Litmasen saattaisi joku jopa tietääkin.

Mutta kuka oli Aholan Olli? Annan pikku vinkin. Hän oli 210 cm pitkä kouvolalainen sähkömies. Niin juuri, sama mies joka pelasi koripalloa Kouvoissa muistaakseni joskus -60 luvun lopulla. Olli oli pituutensa vuoksi hyvä kaveri hyökkäyspään korinaluspelissä. Kun Olli ehti korin alle, niin valmentajan suusta kajahti varmuuden vuoksi huuto, ”Olli, kädet ylös”. Sitten takamiehet pelasivat pallon Ollille ja Olli pisti sen koriin. Helppoahan se oli kun sen osasi ja oli riittävän pitkä. Kuinka moni muuten voi rehellisesti sanoa, että muistaa Aholan Ollin?

Vain harvat suuret sankarit muistetaan aina, heti ja helposti. Muut menestyjät vaipuvat aikojen saatossa unohduksen rajan tuntumaan. Ketään ei sinne kuitenkaan aivan yksin ja unohduksiin jätetä. Saavutuksenne jäävät urheilun historiaan ja aina joskus me teitä lämmöllä muistelemme, niin nytkin.

Jussi Untolahti

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lihis kahel nakil



         


Kouvolan ensimmäinen ”pienimuotoinen lihajalostemyymiö”, josta olen kuullut, oli Jalmari ”Jallu” Kyttälän käsivoimin työnnettävä nakkikioski. Tarinoitten mukaan Jallu myi herkullisia tuotteitaan ainakin kauppatorilla ja jossain siinä Seppälän talon kulmilla. Kioskiaan Jallu säilytti kuulemma silloisen Valtakadun varrella olleen Yhdyspankin takapihalla. Onhan niitä muitakin myyjiä toki saattanut Kouvolassa olla ennen Jallua.

Omat kokemukseni alkoivat -60 alkupuolella Kymen Lukon aukiolla Kankaan Koulun aidan vieressä olleen perinteisen nakkikioskin, tai kuten vaarini sanoi nakkiputkan, asiakkaana. Jos rahaa oli jäljellä luikkarin soittoillan kuuman mehun jälkeen, niin siitä ostettiin aina piirakoita tai nakkeja kotimatkalla Papinkujalle. Valikoima oli siihen aikaan runsas, suomi-makkaraa, nakkeja, lihapiirakoita ja omenapiirakoita. Saattoi olla myös jotain lenkkimakkaraa. Mausteina oli sinappia ja ketsuppia. Kioskia piti mukava ja leveyssuunnassa hyvin isokokoinen nainen joka meille kolleille antoi aina välillä vähän ylimääräistäkin eli niitä kuuluisia ”halenneit”. Aamulla kouluun mennessä aina varmistettiin, että täti oli vielä mahtunut kioskista ulos. Oltiin siis omasta mielestä jopa pieniä humoristeja. Kun sitten talvella 1966 muutimme Pikku-Palomäelle, niin vakiopaikaksi muodostui teatterin edessä ollut kuuluisa Jennyn nakkikioski. Samanlainen pieni myymälä kuin tuo edellinenkin ja myyjänä mukava Jenny. Ja ”halenneit” sai Jennyltäkin. Vastaavanlaisia kioskeja oli Kouvolassa silloin useita. Niilo Kivirannan kioski oli siinä Mutterin kulmalla ja muistaakseni myös Kellomäessä oli samanlainen nakkiputka. Jostain on syöpynyt mieleen myös Tornionmäen vesitornin luona ollut nakkikioski jota piti liehuvatukkainen mies. Olikohan myös siinä Seitsemän männyn puiston vieressä nakkari, Kuumapalan edeltäjä? Lähiseudulla oli vastaavia nakkiputkia ainakin Kuusaalla, Korialla ja Voikkaalla. Varmasti myös Anjalassa, Myllykoskella ja Inkeroisissa mutta sinne asti meidän kollien matka harvemmin vei.

Kun alettiin mopoilla ja vihdoin autoilla liikkua laajemmalla alueella, tuli vakiopaikaksi legendaarinen Nipan Grilli. Nipa muonitti niin poliisit kuin palokunnankin ja toimi korottomana pankkina monille tilapäisesti rahattomille kulmakunnan nuorille. Velkansa takaisin maksaminen oli tietysti kunnia asia ja se edisti myös asiakassuhteen molemminpuolista jatkumista. Näihin aikoihin alettiin kuitenkin hitaasti mutta varmasti tulla perinteisen yhden myyjän nakkikioskin tien päähän. Kioskiaan laajensi myös Nipa ja tuotevalikoima kasvoi kasvamistaan. Tuli lisää mausteita, salaatit ja mm. se kuuluisa ”Torkkarilainen”, katajansavumakkaraa sisältänyt herkkupala. Samoin rakensi isomman grillin Niilo Kiviranta siihen Mutterin takana olevalle parkkipaikalle. Hataran Make perusti Vauhti-Nakin Kaunisnurmen R-Kioskin viereen ja sitten Teuvo Toivokoski ison grillin siihen Anttilaa vastapäätä eli nykyisen ”Anttilan Macin”. Hansan taloon ilmestyi Hansa-Grilli joka oli kuuluisa hyvästä kanahampurilaisestaan. Kahdessakin kohtaa toiminut Mannerin Yöpala ja portieerien kruunamaton kuningas Jorma Hirvonen ovat varmasti jääneet kaikkien siihen aikaan Kouvolan yössä liikkuneiden mieleen. Kossilan Eijan kuuluisa Kuumapala Cumulusta vastapäätä ravitsee meitä vieläkin, tosin hieman eri paikassa.

Näillä pärjättiin vuosia pitkälle eteenpäin. Sitten tuli kai ensimmäinen Kebab-kioski. Olikohan siinä Hansassa Huoltokadun puolella? Se oli jotain uutta ja ihmeellistä. Myös muita uutuuksia alkoi tulla Kouvolaan. Go Inn, Rosso ja muutama muu avasivat tietä pizzojen maailmaan. Sitten vuosi 1994 muutti taas tilanteen kokonaan. Kellomäen Unionin tontille avattiin Kouvolan ensimmäinen Mcdonald’s. Sitten tulivat Hesburger, Rolls ja monta muuta. Tavaraa alettiin myydä ulos  kertakäyttöpakkauksissa ja siitä lähtien jälki valtavine roskamäärineen on kaupungissamme ollut  sen mukaista. Mutta ei se tähän jäänyt. Nyt samoilla apajilla ovat kilpailemassa myös Picnic, Arnolds, Subway, FiestaTex Mex sekä kymmenet pizza/kebabpisteet pizzatakseineen. Vielä tuli silti jotain uutta. Jossain vaiheessa parina viime kesänä törmäsin kesäyönä Manskilla pienistä kärryistä Hot Dogeja myyvään kaveriin. Kyllä maistui muuten hodari kuppilaillan jälkeen hyvältä. Toivottavasti kaveri on siellä ensi kesänäkin herkkujaan myymässä.

Pienet nakkikioskit ovat jo aikoja sitten kadonneet. Samoin pääosin pienet grillit. Nipan Grilli ja Anttilan Mac ovat toki jäljellä. Kuumapala Eija & Helena on kai ainoa joka on yhä alkuperäisillä omistajilla. Kaupankäynti on jo suurelta osin siirtynyt isompiin kansainvälisten ketjujen yksikköihin, osuuskaupan pisteisiin tai Koti-Pizza tyyppisiin paikkoihin. Oma lukunsa ovat sitten vielä tiuhaan omistajia vaihtavat pienet pizza- ja kebabmyymälät kotiinkuljetuspalveluineen.

Kyllä se valinta vuonna 1964 helmikuussa Kankaan koulun kulmilla oli silti paljon helpompaa. ”Lihis kahel nakil” ja taas elämä hymyili pikkukolleille.

Jussi Untolahti




perjantai 21. lokakuuta 2011

Ralli se on mun rattoni



                          Tapio Pallasoja-Jussi Untolahti Volvo 122 S Group 2

Nuorena kollina kuulin autokilpailuja harrastaneelta vaariltani tarinoita KK-Auto Oy:n omistajasta Vilho Hietasesta joka vuonna 1953 Olof Hixenin kanssa voitti ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana kouvolalaisena Sorateiden Grand Prixin eli Jyväskylän Suurajot komealla Allardillaan. Kovin moni ei muuten muista, että tuohon aikaan myös toinen kouvolalainen autokauppias, Kouvolan Auto Oy:n Eino Lairila parinaan Olavi Luoma, sijoittui Vauxhallilla vuoden 1951 kilpailussa komeasti kahdeksannelle sijalle. Kovia juttuja aikoinaan mutta eivät ne vielä sitä moottoriurheilun paloa pikkupoikaan sytyttäneet. Kai se on niin, kuten noissa naisjutuissakin, muitten tarinat eivät riitä, nähdä ja kokea pitää ihan itse. Aikoinaan -60 luvun alkupuolella ralliautoilun Suomen mestari ja Monte Carlon 6. vuonna 1961, Esko Keinänen, kuului perheemme läheisiin tuttaviin ja sitä kautta se kai sitten lähti. Kesällä 1964 isäni vei minut katsomaan elämäni ensimmäistä rallia. Saimaa-rallin erikoiskoe ajettiin Utissa kesäpaikkamme lähellä ns. Karhulanjärven lenkillä. Se muutti nuoren 13 vuotta vanhan kollin ajatusmaailman kokonaan uuteen kuosiin. Sivuluisussa hurjaa vauhtia edenneet ralliautot olivat mielestäni maailman hienoin näky. Sen jälkeen oli enää kaksi kunnon urheilulajia, ralli ja jalkapallo.

Niihin aikoihin Kouvolan kovin rallikuski oli tietysti Raimo ”Rampe” Kossila, ehdotonta Suomen kärkikaartia ja kansainvälisestikin tunnettu nimi. Rampen alla kulkivat kovaa ainakin Volvo, VW, Plymouth Valiant, Datsun ja Mosse. Hiukan myöhemmin kaupunkimme rallimiesten kaartiin liittyi toki muitakin. Valkealan sairaalan lääkäri Seppo Utriainen ajoi todella kovaa Volvolla ja jopa Saabin tallin autollakin aivan kansalliseen kärkeen ja kilpaili myös ulkomailla. Aina Opeleihin luottanut Jarmo Paavola oli parhaimmillaan SM-rallien kärkijoukossa varsinkin punaisella ykkösryhmän Opel Kadett Rallyellaan. Sittemmin Paavola toimi myös nopean lahtelaisen Volvo kuljettajan Pentti Sinkkilän kartanlukijana mm. Jyväskylän Suurajoissa. Haasmaan kauppiasveljekset Hannu ja Eero ajoivat nopealla Vauxhall Viva 2300 Magnumilla. Kauppias Jorma Rossi kilpaili Sunbeam Avengerilla aivan ryhmänsä kärkisijoilla tavoitellen jopa SM-mitaleita. Sen aikaisessa Juniori-Cupissa kärkisijoille sijoittuivat Kouvolan seudun pojista ainakin Markku Hatara Fiatilla, Kaipiaisten Tapio Pallasoja Volvolla ja Datsunilla sekä Jorma Pekkanen joka voitti koko junnusarjan vuonna 1979 muistaakseni Fiatilla. Jorman urahan jatkui sitten aivan viime vuosiin asti mm. Nissan Micralla ja harvinaisella MG ZR 160 autolla. Fordeilla ja ainakin Sunbeam Impillä ja Avengerilla ajanut Olli Gardemeister tunnettiin myös noihin aikoihin nopeana ralliautoilijana joka hätyytteli kansallista kärkeä myös Jyväskylän Suurajoissa.

Vuodelta 1975 muistan hauskan tarinan päättäväisistä ja rohkeista miehistä. Kouvolan pojat Heikki Hartikainen ja Mikko Parjanne ottivat kielitaitoisina miehinä yhteyttä silloisen Itä-Saksan ylpeyden  Wartburgin tehdastalliin ja pyysivät autoa Jyväskylän Suurajoihin kesälle 1975. Siihen aikaan oli monella tallilla käsitys, että Jyväskylässä pärjäävät yleensä parhaiten suomalaiset kuskit. Poikien suureksi yllätykseksi tehdas ilmoitti, että heille on tallipaikka ja auto varattu kilpailua varten. Pojille tuli hiukan kiire sillä etuvetoisella ralliautolla Heikki ei ollut aiemmin ajanut lainkaan. Jostain he ostivat vanhan 2-tahti Saabin jolla perehtyivät etuvedon saloihin. Kilpailussa heidän kohtalokseen tuli muistaakseni kuitenkin keskeytys. Myöhemmin pari osallistui Jyväskylän kisaan mm. harvinaisella B-ryhmän Citroen Visa Trophee rallihirmulla.

Vuonna 1993 sitten Kouvolassa rävähti ja tuon vuoden Kouvola-Rallin muistaa moni alan harrastaja ikuisesti. Yleinen luokka oli jo Vaakunassa kertaamassa hurjaa ajoaan kun yllättäen tuloslaskennasta alkoi tulla tietoa, että joku elämänsä ensimmäistä rallia ajava B-juniori vetelee erikoiskoe toisensa jälkeen kilpailun nopeimpia aikoja. Nelivetoisilla ralliautoilla ajelleet isot pojat naureskelivat aluksi ja kertoivat, että kyseessä täytyy olla kellovirhe. Ei muuten ollut. Takaa tuli isä-Ollin vanhalla kaksivetoisella Opel Asconalla juuri ajokortin saanut Toni Gardemeister ja pesi koko porukan. Kartturina istui autokauppias Rolf Hedman. Kouvolan seudun toistaiseksi kirkkain rallitähti oli uransa alussa. Sittemmin Tonin tie vei Timo Jouhkin manageroimana moniin tehdastalleihin. Ainakin Nissan, Seat, Mitsubishi, Ford, Skoda ja Suzuki olivat ajokkeina. Kartturina istui 10 kautta vuodesta 1994 lähtien Valkealan poika, rakennustarvikekauppias Paavo Lukander. Ensimmäisessä WRC-autolla ajetussa MM-rallissa vuonna 1999 Uudessa-Seelannissa Toni ja Paavo olivat heti kolmansina ja tulevaisuus näytti ruusuiselta. Nopeudesta menestys ei ollut kiinni mutta monien lähinnä Tonista riippumattomien tapahtumien takia ura ei noussut tavoitteena olleeseen maailmanmestaruuteen asti mutta jatkui kuitenkin pitkään mm. oman Skoda-tallin puitteissa huippukilpailuissa ympäri Eurooppaa.

Silloin -60 ja -70 luvuilla autourheilua saattoi vielä harrastaa lähes vakioautoilla joita myös jonkin verran käytettiin ihan siviililiikenteessäkin. Varsinkin jäärata-ajot olivat silloin suosittu tapa lähteä autourheilun pariin. Kouvolan seudulla olikin tuolloin paljon harrastajia.  Tunnettuja nimiä olivat Kuusankosken Pertti ”Pepe” Vesanen ja Ford Cortina Lotus, autokoulun omistaja Martti Lahti hienolla BMW 2002 TI autollaan, autoalanyrittäjä Asko Hartikainen isolla Plymouth Valiant Commandolla, virittäjävelho Mauno Lusenius Mini Cooperilla, autokauppias Kyösti ”Kykä” Liiri Minillä, Kossilan Liikenteen Juhani Kossila Volvo 544 mallilla, Vaaramaan VW-piirimyynnin Raemaan veljekset Timo ja Raimo tuulennopeilla VW Okra autoillaan, Kouvolan Villan pomo Pekka Pulsa VW:n ja Fiatin puikoissa ja autokorjaamon omistaneet Suhosen veljekset Urho, Toivo ja Lauri Fiateilla ja Simcoilla. Myös Tuohikotin Taistot Kolhonen ja Lantta tunnettiin alan kovina harrastajina. Sokerin pohjalla olivat hienot kisat varsinkin silloin kun Kotkan kova kaarti saapui tänne ajamaan.  Liikenneneuvos Onni Vilkkaan Mersu, Porsche ja BMW  olivat myös Jari Vilkkaan käytössä. Tapio Rainio Opelilla ja Saabilla, Nuuttilan Opel-kaarti Esko, Eero ja Esa, VW -virittäjä Aarre Huusari sekä Haminan Kalle ja Marjatta Mäkelä nopealla BMW:llä kuuluivat myös mieluisiin ja odotettuihin vieraisiin.

Hienointa seurattavaa ovat edelleen jalkapallo ja ennen kaikkea ralliautoilu. Muistot elävät ja ajatukset vaeltavat aina silloin tällöin näihin upeisiin vuosiin mutta kuten laulussa sanotaan, ei aika mennyt koskaan palaa. Nauttia niistä ajoista silti yhä saa ja parasta se on yksin, illan hämyssä ja parin viinilasillisen jälkeen. Ajatus ikään kuin liitää.

Jussi Untolahti








perjantai 14. lokakuuta 2011

Kouvolan kaunottaret ja kollit

Meitä Papinkujan kolleja ei -60 luvun puolivälissä ajanut luonto puuhun kuten sitä niin kuuluisaa tikanpoikaa. Naapuruston isompien veijareitten hurjat naisjutut sen sijaan toimivat oivana esiopetuksena ja opastuksena tulevaan elämään ja yhteiseloon myös naisten kanssa. Kaukaa ihailtuja kauniita naisia alkoi yllättäen ilmestyä myös meidän keskenkasvuisten kollien elämään. Tässä tarinassa jokunen muistiini syöpynyt seutukuntamme kaunotar tuolta jo muutamien vuosien takaa.

Nuorena kuulin usein kun vanhempi kaarti kertoili tarinoita tarunhohtoisesta kaunottaresta Armi Kuuselasta joka Helsingin Olympiavuonna 1952 voitti Miss Universum tittelin ja oli näin maailman kaunein nainen. Kouvolaan Armi liittyy siinä suhteessa, että Armin managerina toimi kouvolalainen kulttuurihenkilö T. Kalervo Keranto. Kun Armi sitten avioitui Virgilio Hilarion kanssa ja muutti Filippiineille kirjoitti Keranto asiasta kirjan ”Kaunotar katoaa Kauko-itään”. Silloin huhuttiin, että Kerannolla olisi ollut myös omia suunnitelmia Armin tulevaisuuden varalle. Harmi ettei T. Kalervo onnistunut Armia hurmaamaan. Saattaisi neito asua vieläkin Kouvolassa.

Ensimmäisen ja Kouvolassa silloin melkoisen julkisuuden saaneen tapahtuman muistan vuodelta 1964. Silloin Suomen kauneimmaksi naiseksi ja Miss Suomeksi valittiin Kouvolan oma tyttö Sirpa Suosmaa. Aivan ihmeellisen kaunis nainen jonka sisar oli vielä samassa koulussa kuin minä. Sirpankin sitten mallin työt veivät Helsingin suuntaan ja muistelen, että Ikla Oy:n tekstiilifirma omistajineen liittyi jotenkin jopa Sirpan perhe-elämään. Pari vuotta myöhemmin vuoden 1966 Miss Skandinavia kisoissa rävähti sitten uudestaan. Miss Suomi kisoissa 1965 mukana ollut Eija Häkkinen pääsi mukaan Miss Skandinavia kisoihin ja voitti ensimmäisen perintöprinsessan tittelin. Kun Eija sitten vielä meni naimisiin tunnetun kouvolalaisen ralliautoilijan Raimo ”Rampe” Kossilan kanssa, niin voitte vain arvailla meidän kollien kaukaisen ihailun määrää.  Kouvolassa oli nyt ihan oma pidetty ja ihailtu superpari. Eijan voi muuten nykyisin bongata kuuluisan grilli Kuumapalan myyntitiskin takaa. Kolmas sen ajan ihailtu kaunotar oli vaateliike Seppälä Oy:n Liisa Seppälä joka sittemmin heilasteli ja avioitui itse Dannyn eli Ilkka Lipsasen kanssa. Dannyn komeaa Mersua me kollit kytättiin silloin Kouvolassa tarkkaan. Helsinkiin ja sittemmin Ruotsiin vei Liisankin tie ja nykyäänhän Liisa Lipsanen omistaa Ruotsissa komean Mauritzbergin linnan joka toimii myös hotellina.

Kouvolan seudun kaunotarten kavalkadi ei kuitenkaan päättynyt tähän. Vuonna 1972 Miss Suomi kisojen finaalissa oli mukana Kausalan tyttö, upea Annika Nieminen. Annikan tie vei sittemmin Kotkaan ja tekstiilikaupan pariin. Pari vuotta myöhemmin seutukunnan tyttöjä oli mukana parikin kappaletta. Miss Suomeksi valittiin 1974 Inkeroisten Johanna Raunio joka sittemmin tuli tutuksi niin mallina kuin myös näyttelijänä mm. Filippiineillä ja sitten myös kotimaassa suositussa Salatut elämät sarjassa. Kouvolasta siis lähti tämäkin upea mimmi ja taitaa nykyään asua Lahdessa. Samana vuonna kisoissa oli mukana myös toinen Kouvolan tyttö, Seppälän muusikkoveljesten Joken ja Jaken sisar Liisa Seppälä. Meidän kollien mielenkiintoa lisäsi vielä se, että Liisa oli usein nähty niin ylä-Mannerissa kuin Kouvolan yöelämässäkin. Liisan kavaljeerina missitanssiaisissa oli muuten hyvä ystäväni ja koulutoverini, Kouvolan poika Eero Tammila, sittemmin Finnairin aluepomona Aasiassa pitkän työuran tehnyt mies. Oltiin me muut kollit kateellisia Eerolle vaikka tuskinpa meillä olisi kantti riittänyt lähteä niin hienoihin juhliin. Liisa Seppälä lähti sitten Kouvolasta aina Ranskaan asti ja meni siellä naimisiinkin ja käyttää nykyään nimeä Liisa Seppälä-Cohen. Noihin aikoihin meidän kollien suuri suosikki oli myös pirteä kouvolalainen kaunotar Kirsti ”Kikka” Jussila joka tuli tunnetuksi television make-up mainoksen räväkkänä hahmona. Olikohan se meikkisarja nimeltään Jane Hellen? Kikan voi muuten tavata nykyään Kouvolan Pohjola-pankin sijoituspuolella. Ihailtuna Paula-tyttönä taas oli 1977-1980 upea Maisa Venäläinen joka piti pitkään Kouvola-talon kahviota ja siirtyi sitten hänkin Kotkaan. Sapokan Cafe-Maisassa hänet voi kohdata edelleen.

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola ei ole Kouvolasta kotoisin mutta liittyy kuitenkin kotikaupunkiimme pienen mutkan kautta. Armin ja Dannyn innoittamana Seija Paakkola ja Pepe Willberg muodostivat pienen aikaa vastaavanlaisen lauluduon. Yhteistyö ei kestänyt pitkään mutta muusikkona samoissa piireissä ollut Kouvolan poika Jakke Seppälä, niin juuri, sen Liisa Seppälä-Cohenin veli, valloitti Seijan ja he myös avioituivat ja saivat yhteisen tyttärenkin 1984.

Taitava ja kaunis näyttelijä-ravintoloitsija Satu Silvo on myös Kouvolan neitoja. Parikymmentä elokuvaa ja varmaan liki saman verran tv-sarjoja ovat tehneet Satun tunnetuksi koko maassa. Hieman yllättäen törmäsin jokunen vuosi sitten myös erääseen toiseen Kouvolan kaunottareen, tosin vain tv:n kautta. Kouluajoilta ja ylä-Manneristakin tuttu upea Virve Larimo esiintyi pitkän aikaa suositussa tv-sarjassa Kotikatu tuuraten Karin Luotolan roolissa vakavasti sairastunutta Anitta Niemeä. Tarkasti tuli Kotikatua silloin seurattua. Myös toinen seutukunnan kaunotar on tuttu monista elokuvista ja tv-sarjoista. Näyttelijä Lotta Lehtikari on ollut näkyvästi esillä muun muassa tv-sarjoissa Karjalan kunnailla ja Helppo elämä. 

Pari kaunista Kouvolan mimmiä on myös televisiotyö vienyt mennessään. Joskus Kouvolan Sanomissakin työskennellyt upea Salla Paajanen on nykyään toimittajana YLE:n ajankohtaistoimituksen ohjelmassa Ajankohtainen kakkonen. Toinen tumma kaunotar Sari Valtanen (os. Loikala) taas toimii MTV 3 viihdeohjelmien vastaavana tuottajana. Sarin tuottamia ohjelmia ovat ainakin mm. Huuma ja Tanssii Tähtien Kanssa.

Näistä edellä mainituista kaunottarista Kouvolassa vaikuttaa enää pari kappaletta. Ulkomailla on ainakin kolme, Kotkakin vei pari upeaa mimmiä. Lahti, Tampere ja varsinkin Helsingin seutu ovat myös saaneet nauttia kouvolalaisesta naiskauneudesta.

Vientiä on ollut!

Jussi Untolahti


torstai 29. syyskuuta 2011

Vanha nainen hunningolla



Kun aikoinaan perjantaina heräsit herätyskellon helvetilliseen pirinään, pomppasit ylös, menit keittiöön, napsautit kahvinkeittimen päälle ja lueskelit Kouvolan Sanomia, niin kukaan ei tiennyt mitä teet ja missä olet. Kuteet niskaan ja töihin Seppälän Shellin kautta, tankkauksen maksoit suomen markoilla ja ajelit töihin. Teit työsi moitteettomasti ja menit sen jälkeen Laaksosen Supermarkettiin ja maksoit oluet ja muut ostoksesi taas markoilla. Illalla lämmitit saunan puukiukaan, otit muutaman oluen ja söit kiuasmakkaraa. Kaikkea vekkulia tuli siinä istuessa mieleen, joten parempaa päälle ja paikkurilla markalla keskustaan. Piipahdit ylä-Mannerissa, Popsiksessa tai Kisällissä ja menit sitten Saluunan kautta Red Cariin tai Kannukseen. Hauska ilta kului kaverien parissa yöseuraa pälyillen ja sitten yöllä portsarille lähtiessä markka kouraan. Jos käteistä rahaa ja varsinkin naisseuraa oli matkassa, niin raapaisit oikein mittarilla kotiin Tornionmäkeen. Jos vielä  pääsit kierroksen päätteeksi lakanoissasi onnenhetken kokemaan, niin olit juuri viettänyt lähes 24 tuntia jättämättä itsestäsi minkäänlaista jälkeä mihinkään, paitsi ehkä siihen lakanoissasi pyörineeseen upeaan Kouvolan neitoon. Aamulla veit kaunottaren autolla kotiin. Eihän siihen aikaan mitään aamukrapuloita tai ratsioita ollut. Kaikista tekemisistäsi ei siis tiennyt kukaan mitään. No, joku kaverisi ehkä, mutta nekään eivät muista tai välitä.

Nyt on kaikki toisin. Kun älypuhelin herättää sinut aamulla ja avaat tietokoneen niin molemmat alkavat välittää heti tietoa siitä mitä teet, mihin soitat, mitä luet koneelta, mitä kirjoitat, mistä tykkäät tai kenen tekemisiä kommentoit. Jopa tietokoneella kuuntelemasi musiikki tallentuu johonkin. Kun työmatkalla tankkaat auton, ostat kortonkeja ja maksat sitten kortilla, niin olet heti tallentunut lukuisten valvontakameroitten lisäksi myös bensaketjun ja bonuskorttien tietokoneelle. Työpaikkasi elektroninen valvonta tallentaa tulemisesi ja lähtemisesi. Päivän työsi tallentuu firman tietokoneelle, puhelin operaattorin tiedostoihin ja useitten valvontakameroitten muistiin. Kotimatkan kauppakäynti Prismassa, Alkossa ja apteekissa lähettää monipuolista dataa jo useisiin paikkoihin. Sitten kaiken lisäksi saat keskustassa pysäköintisakon ja ajat vielä ylinopeutta valvontakameraan. Taas tiedetään sekunnin tarkkuudella kuvien kera mitä olet tehnyt ja missä. Saunoa saat oluitten ja makkaroiden kera ihan rauhassa mutta kun sitten lähdet illalla bussilla keskustaan niin matkakortin leimaus jo tallentaa liikkeesi. Samoin tallentuvat pankkiautomaatilla nostot ja kapakoissa kortilla maksetut juomat. Loppuillasta sille neidolle ostetut siiderit tai lonkerot tallentuvat sekä kapakan että pankin tiedostoihin. Lisäksi olet neidon kanssa tallentunut lukuisten humalaisten ihmisten kamerakännyköitten muistikortille. Matkalla Mulligansista taksiin sinut on lisäksi seuralaisesi kanssa kuvannut jo monta valvontakameraa. Taksimatkan Tornionmäkeen tallentaa taksin turvakamera ja maksaessasi matkan, koska herrasmiehet tekee niin, johonkin tallentuu taas myös se, että taksissa olikin kaksi henkilöä. Siellä lakanoissa saat edelleen peuhata ihan salassa ellet nyt sitten itse kuvaa sessiota nauhalle. Aamulla et uskalla yöllä hieman rypistynyttä ikäneitoa autollasi kotiin viedä joten tilaat taksin. Puhelutietoihin tallentuu soittosi, taksidataan osoitteesi, se mihin kyyti viedään sekä taksin kameraan se onnesta myhäilevä neitonen. Muista vielä, ettet aamukrapulassa vahingossa jaa tietokoneesi kautta niitä yöllä kuvattuja onnenhetkiä kaikille tutuille, työkavereille ja asiakkaille.

Olet taas kerran touhunnut ihan normaalin poikamiehen perjantain kaikilla herkuilla mutta suurin osa tekemisistäsi on tallentunut kymmeniin tiedostoihin ja kameroihin. Tämähän on aivan hirveää, vai onko? Jos et ole mihinkään rikokseen osallistunut, ikäneidon aviorikosta ehkä lukuun ottamatta, niin eivät ne tiedot sieltä julkisuuteenkaan putkahda. Niin, ellet itse ryssinyt tietokoneesi kanssa.

Monet silti tietävät mitä olet tehnyt.
Jussi Untolahti